Helsingin HO 27.9.2024 135260 – Törkeä lapsenraiskaus

Arvioidessaan törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistönmukaisuutta hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että vastaaja oli sukupuoliyhteyteen päästäkseen käyttänyt hyväkseen 9-vuotiaan A:n iästä ja kehitystasosta johtuvaa avutonta tilaa, jonka vuoksi A oli ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Kysymys myös lapsenraiskauksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yksiköinnistä.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 10.5.2023

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 27.9.2024

Tuomiolauselma

Hovioikeus on tuominnut vastaajan kohdassa 1.1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (486/2019), kohdassa 1.2 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (540/2011), kohdassa 2 törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (540/2011) sekä kohdissa 3–5 kussakin erikseen törkeästä lapsenraiskauksesta (486/2019) yhteiseen 9 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Helena Valkama

Hovioikeudenneuvos Lalli Castrén (puheenjohtaja)

Asessori Anton Jantunen

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Kristina Svinhufvud

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei lainvoimainen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vastaajan kohdassa 1 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (540/2011) sekä kohdissa 2, 3 ja 5 törkeästä lapsenraiskauksesta (486/2019) yhteiseen 8 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva syyte on hylätty kohdassa 6.

Käräjäoikeus on törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistönmukaisuutta arvioidessaan katsonut, että tekohetkellä voimassa olleen raiskaussäännöksen (509/2014) tunnusmerkistö täyttyi. Asianomistaja oli ollut tekoaikaan 9-vuotias. Asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella hänen kehitystasonsa oli vastannut ikätasoa. Käräjäoikeus on katsonut asianomistajan ikä ja kehitystaso huomioon ottaen, ettei asianomistaja ole ollut kykenevä puolustamaan itseään tai muodostamaan tahtoaan tilanteessa. Vastaaja oli sukupuoliyhteyteen päästäkseen käyttänyt hyväkseen edellä mainittuja seikkoja.

Käräjäoikeus on yksiköinnin osalta katsonut, että vastaajan menettely oli syytteessä yksiköity eri rikoksiksi tavalla, joka ei vastannut luonnollista katsantokantaa. Kohdassa 1 käräjäoikeus on katsonut, että ottaen huomioon paikkakunnalla I ja paikkakunnalla L syyksiluettujen menettelyjen (syytteen kohta 1, toinen kappale sekä viides ja kuudes kappale) välillä kulunut aika, noin 1 vuosi ja 6 kuukautta, syyksiluetuilla teoilla ei ollut sellaista keskinäistä ajallista yhteyttä, jonka perusteella peniksen koskettelujen voitaisiin katsoa muodostavan yhden, jatkuvan menettelyn ja siten sisältyvän samaan hyväksikäyttörikokseen. Näin ollen vastaajalle paikkakunnalla I syyksiluettua menettelyä (syytteen kohta 1, toinen kappale) oli arvioitava omana tekonaan (tuomiolauselman kohta 1).

Kohdissa 2 ja 3 käräjäoikeus ei ole muuttanut syytteen yksiköintiä, sillä syyksiluetut menettelyt muodostivat paikkakunnalla J ja paikkakunnalla K syyksiluettuine sukupuoliyhteyksineen omat tekonsa, joilla ei ollut keskinäistä ajallista eikä paikallista yhteyttä. Näin ollen kysymys oli kahdesta eri rikoksesta.

Vastaajan syyksi oli luettu kaksi sukupuoliyhteyttä asianomistajan kanssa sekä asianomistajan peniksen koskettelua (syytteen kohta 1, viides ja kuudes kappale sekä kohdat 4 ja 5). Kysymys oli samaan asianomistajaan noin viikon ajanjaksolla kohdistuneesta menettelystä. Tekojen täsmällinen ajankohta oli jäänyt selvittämättä, mutta oli selvää, että menettely ulottui useammalle päivälle. Vaikka kysymys oli kahdesta sukupuoliyhteydestä ja näiden lisäksi myös kosketteluista, luonnollinen katsantokanta menettelyä kokonaisuutena tarkasteltuna puolsi sitä, että kysymys oli yhdestä ja samasta teosta (tuomiolauselman kohta 5).

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomarit Sanna Nurminen, Kirsikka Linnanmäki ja Teemu Vanhanen.

—

Syyttäjän valitus ja sen perusteet

Syyttäjä on kohtien 1, 4 ja 5 osalta vaatinut tekojen yksiköinnin muuttamista siten, että paikkakunnalla L tehdyt edellä mainituissa kohdissa kuvatut teot (syytteen kohdan 1 osalta viides ja kuudes kappale) luetaan vastaajan syyksi kahtena törkeänä lapsenraiskauksena ja törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Vastaaja oli paikkakunnalla L kohdistanut A:han kohdissa 1, 4 ja 5 kuvattuja seksuaalitekoja neljällä tekokerralla. Teot olivat tapahtuneet eri aikoihin ja eri paikoissa. A oli kyennyt selvästi erottelemaan tekokerrat toisistaan. Kukin tekokerta oli edellyttänyt vastaajalta erillistä rikoksentekopäätöstä. Paikkakunnalla L tapahtuneet kaksi tekoa, joihin ei ollut sisältynyt sukupuoliyhteyttä, tuli yksiköidä yhdeksi törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi ja samana aikana tapahtuneet sukupuoliyhteyden sisältäneet teot erillisiksi teoikseen.

Syyttäjä on pääkäsittelyssä ilmoittanut tyytyvänsä käräjäoikeuden ratkaisuun siltä osin, että syytekohdan 1 paikkakunnan I (syytteen kohta 1, toinen kappale) tapahtumat olivat oma erillinen tekonsa ja että siinä kyseessä oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, joka ei ollut törkeä.

Vastaajan valitus ja sen perusteet

Vastaaja on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimus hylätään tai toissijaisesti, että hänen katsotaan kussakin kohdassa syyllistyneen enintään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

A:n kertomus ei ollut totuudenmukainen.

Hovioikeuden ratkaisu

Raiskaussäännöksen tulkinnasta

Syytteen mukaan kyseessä on ollut raiskaus, koska vastaaja on sukupuoliyhteyteen päästäkseen käyttänyt hyväkseen sitä, että A on iästään ja kehitystasostaan johtuvan avuttoman tilansa takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan taikka ilmaisemaan tahtoaan.

$d3

Törkeää lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen säätämisellä ei ole ollut tarkoitus muuttaa raiskauksen tunnusmerkistötekijöitä koskevaa soveltamiskäytäntöä eikä -periaatteita. Törkeää lapsenraiskausta koskevaa säännöstä sovellettaisiin paitsi väkivaltaa tai sen uhkaa käyttämällä tehtyihin tekoihin, myös tilanteisiin, joissa rikoksentekijä on rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla sukupuoliyhteydessä toisen kanssa käyttämällä hyväkseen sitä, että tämä on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. (HE 212/2018 vp s. 41.)

Tekoaikana voimassa olleen rikoslain (509/2014) 20 luvun 1 §:n 2 momenttia sisällöllisesti vastaava säännös lisättiin raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen vuonna 2011 lailla 495/2011. Mainitun lainmuutoksen johdosta puolustuskyvyttömyyttä aiheuttavien tilojen kuten sairauden tai vammaisuuden hyväksikäyttö sukupuoliyhteyden harjoittamiseksi tuli arvioitavaksi seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen sijasta rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin raiskaussäännöksen nojalla. Muutokseen johtaneessa hallituksen esityksessä (283/2010 vp s. 7) uudistusta perusteltiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rikosoikeudellisen suojan vahvistamisella.

Mainitun hallituksen esityksen (283/2010 vp s. 11) mukaan puolustuskyvyttömyyttä osoittavilla tiloilla tarkoitettaisiin samaa kuin ennen lainmuutosta voimassa olleessa laissa. Aiemman lain esitöiden (HE 6/1997 vp s. 180) mukaan puolustuskyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että asianomainen henkisen tai ruumiillisen esteen takia ei pysty joko lainkaan tai ainakaan merkittävästi estämään toisen menettelyä. Tahdottomuutta kuvataan toisen kyvyttömyydellä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Puolustuskyvyttömyys ja tahdottomuus voivat johtua esimerkiksi tiedottomuudesta, sairaudesta tai vammaisuudesta.

Rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin mukaista raiskausta koskevissa tai sitä edeltävissä lain esitöissä (HE 6/1997 vp, HE 238/2010 vp ja HE 216/2013 vp) ei tarkemmin eritellä puolustuskyvyttömyyttä ja kyvyttömyyttä muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Hallituksen esityksessä (HE 216/2013 vp s. 6) todetulla tavalla puolustuskyvyttömyyttä saattavat aiheuttaa pysyväisluonteisina säännöksessä mainitut sairaus ja vammaisuus. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä tilan pysyväisluonteisuutta, joten esimerkiksi lyhytaikaisestakin sairaudesta aiheutuva heikkous tai vastaava puolustuskyvytön tila voi johtaa säännöksen soveltamiseen. Sairaus- ja vammaisuustilanteissa henkilö voi esimerkiksi puhekykyyn liittyvien ongelmien, henkisen toiminnan heikentymisen tai mielentilan häiriintymisen vuoksi olla kyvytön muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

Mainitussa hallituksen esityksessä (216/2013 vp s. 6–7) todetaan tahallisuuden osalta, että 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa rikoksentekijän on miellettävä, että uhri on avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että uhri on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. Lainkohdan soveltaminen ei tahallisuuden kannalta edellytä sitä, että uhri nimenomaisesti vastustaa sukupuoliyhteyttä. Tahallisuus ei myöskään välttämättä edellytä sitä, että rikoksentekijällä on alun perin ollut tarkoitus raiskata uhrinsa.

$d4

$d5

Edellä mainituin lisäyksin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja johtopäätöksen kohdissa 3, 4 ja 5 siitä, että vastaaja on sukupuoliyhteyteen päästäkseen käyttänyt hyväkseen A:n iästä ja kehitystasosta johtuvaa avutonta tilaa, jonka vuoksi A on ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Näin ollen hovioikeus katsoo, että vastaajan menettelyä on kunkin kohdan osalta pidettävä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein tekoaikana voimassa olleen lain (486/2019) mukaisena törkeänä lapsenraiskauksena, sillä vastaajan menettely täyttää sekä törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön että törkeän raiskauksen tunnusmerkistöt kunkin sukupuoliyhteyden sisältäneen teon osalta.

Tekojen yksiköinnistä

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2022:2 (kohta 11) todennut, että voimassa olevaan lakiin ei sisälly säännöstä, joka koskisi yksittäisten tekojen katsomista yhdeksi tai useammaksi rikokseksi, vaan kysymys on jätetty viime kädessä oikeuskäytännössä ratkaistavaksi. Oikeuskäytännössä arvioinnin lähtökohdaksi on otettu lain esitöissä mainitun mukaisesti niin sanottu luonnollinen katsantokanta (HE 84/1980 vp s. 8 ja LaVM 15/1990 vp s. 3). Tekojen ykseyden arvioinnissa on tällöin kiinnitetty huomiota erityisesti tekojen ajalliseen ulottuvuuteen sekä siihen, onko kysymys ollut yhtenäisestä toiminnasta vai selvästi erillisistä teoista. Rikostunnusmerkistöjen muotoilu, niiden tavoitteet ja niillä suojattavat oikeushyvät, asianomistajien lukumäärä sekä tekojen motivaatioperusta vaikuttavat siihen, pidetäänkö tekoja yhtenä vai useampana rikoksena (ks. KKO 2018:17, kohta 10 ja siinä viitatut ratkaisut).

$d6

Edellä mainituin lisäyksin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja lopputuloksen siitä, että paikkakunnalla I (syytteen kohta 1, toinen kappale) tapahtunut koskettelua sisältänyt teko ja paikkakunnalla K (syytteen kohta 3) tapahtunut sukupuoliyhteyden sisältänyt teko on arvioitava erillisiksi teoiksi. Lisäksi hovioikeus katsoo, että paikkakunnalla J (syytteen kohta 2) tapahtunut teko on arvioitava erilliseksi teoksi, jolla ei ole ajallista tai paikallista yhteyttä muihin tekoihin. Teon yksiköinnin kannalta merkitystä ei ole sillä, että sukupuoliyhteys on jäänyt kohdassa 2 näyttämättä.

Hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että paikkakunnalla L tehdyt sukupuoliyhteyden sisältäneet teot (syytteen kohdat 4 ja 5), joiden on selvitetty tapahtuneen eri päivinä, on luonnollisen katsantokannan mukaan yksiköitävä toisistaan ja samalla paikkakunnalla tapahtuneista koskettelutilanteista erillisiksi törkeiksi lapsenraiskauksiksi, sekä paikkakunnalla L tapahtuneet koskettelutilanteet yhdeksi törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi (syytteen kohta 1, viides ja kuudes kappale).

Kohdat 1, 4 ja 5