Helsingin HO 5.9.2023 1272 – Ulosottovalitus

Lainvoimaisessa käräjäoikeuden tuomiossa asetettu verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräys oli kirjoitettu passiivimuotoon, eikä siinä ollut nimenomaisesti asetettu vastaajalle ulosottokaaren mukaista tekemisvelvoitetta. Poistamis- ja hävittämistoimi oli kuitenkin selkeästi yksilöity siten, että määräyksestä oli ilmennyt poistettavaksi määrätty verkkoviesti, julkaisualusta ja -ajankohta sekä viestin julkaisija ja vastaaja. Hovioikeus katsoi, että ulosottomiehen tuli panna määräys täytäntöön suoraan sananvapauslain ja sakon...

Source officielle

4 min de lecture 830 mots

Lainvoimaisessa käräjäoikeuden tuomiossa asetettu verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräys oli kirjoitettu passiivimuotoon, eikä siinä ollut nimenomaisesti asetettu vastaajalle ulosottokaaren mukaista tekemisvelvoitetta. Poistamis- ja hävittämistoimi oli kuitenkin selkeästi yksilöity siten, että määräyksestä oli ilmennyt poistettavaksi määrätty verkkoviesti, julkaisualusta ja -ajankohta sekä viestin julkaisija ja vastaaja. Hovioikeus katsoi, että ulosottomiehen tuli panna määräys täytäntöön suoraan sananvapauslain ja sakon täytäntöönpanolain säännösten perusteella.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 22 § 3 mom.

Laki sakon täytäntöönpanosta 2 § 1 ja 5 mom. sekä 45 b §

Ulosottokaari 2 luku 1 § 1 mom. ja 7 luku 12 §

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 05.09.2023

Asian käsittely hovioikeudessa

– –

Oikeusrekisterikeskus on vaatinut, että Ulosottolaitoksen 16.11.2022 antama päätös ulosottoasiassa numero 1993003744 kumotaan ja asia palautetaan Ulosottolaitokseen täytäntöönpanon jatkamiseksi.

Kihlakunnanvouti on vaatinut, että valitus hylätään.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Helsingin käräjäoikeus on 29.11.2018 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla numero 153011 määrännyt kyseisen rikosasian vastaajan Facebookissa julkaiseman verkkoviestin poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi. Oikeusrekisterikeskus on Länsi-Uudenmaan ulosottovirastolle 8.1.2019 toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt panemaan viestin poistamis- ja hävittämismääräyksen täytäntöön.

Hovioikeuden tulee valituksen perusteella ratkaista, onko käräjäoikeuden lainvoimaisessa tuomiossa annettu määräys verkkoviestin poistamisesta yleisön saatavilta ja sen hävittämisestä täytäntöönpanokelpoinen, kun määräys on kirjoitettu passiivimuotoon ”määrätään poistettavaksi”, eikä siinä nimenomaisesti ole määrätty tiettyä henkilöä poistamaan kyseistä viestiä.

$ca

$cb

Ulosottokaaren teettämisvelvoitteen täytäntöönpanoa koskeva sääntely on selostettu käräjäoikeuden päätöksen sivuilla 3–4. Verkkoviestin hävittämis- ja poistamismääräyksessä on kyse oikeuskirjallisuudessakin määritellystä yleistäyttöisestä teettämisvelvoitteesta, jonka voi täyttää kuka tahansa, jolla on velvoitteen täyttämiseen tarvittava osaaminen (Linna, Tuula: Ulosotto-oikeus III, 2018, s. 93).

Oikeuskäytännössä verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräys on kirjoitettu vaihtelevasti aktiivi- tai passiivimuotoon. Korkein oikeus on muun muassa ratkaisujensa KKO 2012:58 ja KKO 2010:88 tuomiolauselmissa käyttänyt passiivimuotoista ilmaisua.

Ulosottomiehen roolia verkkoviestin poistamisessa ja hävittämisessä sivuaa Vaasan hovioikeuden 5.7.2017 antama ratkaisu numero 254. Siinä on katsottu, että ulosottomiehellä oli ollut yksinomainen velvollisuus hoitaa verkkoviestin poistamisen täytäntöönpanotoimi siinäkin tilanteessa, ettei velvoitettu vastaaja ollut ulosottomiehen kehotuksesta huolimatta poistanut viestiä. Ulosottomies ei ollut voinut antaa tehtävää ulosottokaaren 7 luvun 12 §:n nojalla hakijan tehtäväksi.

$cd

Mainituin perustein hovioikeus katsoo, että ulosottomiehen on pantava käräjäoikeuden tuomion määräys viestin poistamisesta ja hävittämisestä täytäntöön.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös ja ulosottoviraston 16.11.2022 antama päätös ulosottoasiassa 1993003744 kumotaan. Ulosottomiehen on saatettava Oikeusrekisterikeskuksen hakema verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen täytäntöönpano loppuun.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenneuvos Miikka Kärki

hovioikeudenneuvos Anniina Teronen

asessori Mari Vihla

Esittelijä:

hovioikeuden esittelijä Jesse Numminen

Ratkaisu on yksimielinen.

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 12.1.2023

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat oikeusohjeet

Johtopäätös

SELOSTUS ASIASTA

Päätös, johon on haettu muutosta

Valitus

Oikeusrekisterikeskus on vaatinut, että Ulosottolaitoksen päätös kumotaan ja asia palautetaan Ulosottolaitokseen täytäntöönpanon jatkamiseksi.

Oikeusrekisterikeskus on pyytänyt 8.1.2019 päivätyllä täytäntöönpanohakemuksellaan Länsi-Uudenmaan ulosottovirastoa täytäntöönpanemaan tuomitun verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen.

Ulosottolaitos on 16.11.2022 antamallaan päätöksellä ulosottoasian numerolla 1993003744 poistanut Oikeusrekisterikeskuksen täytäntöönpanohakemuksen vireilläolon, koska täytäntöönpanoperuste ei sisällä X:ää koskevaa tekemisvelvoitetta. Ulosottolaitoksen mukaan täytäntöönpanoperusteessa, jonka perusteella Oikeusrekisterikeskus on hakenut verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen täytäntöönpanoa, ei ole asetettu X:lle velvoitetta poistaa viestiä.

Kihlakunnanvouti on katsonut, että valitus tulee hylätä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä sisällöltään lainvastaiseksi todetun verkkoviestin poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi. Asian käsittelyssä noudatetaan soveltuvin osin, mitä menettämisvaatimuksen käsittelystä säädetään.

Sakon täytäntöönpanosta annetun lain 45 b §:n mukaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentissa tarkoitetun verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen panee täytäntöön ulosottomies ulosottokaaressa säädetyssä järjestyksessä.

Lain esitöiden (HE 2/2013 vp, s. 9) mukaan käytännössä kysymys on tekemisvelvoitteen täytäntöönpanosta, josta säädetään ulosottokaaren 7 luvun 12—15 §:ssä. Noudatettavaksi tulisivat myös mainitun lain 1, 3 ja 9—11 luvut soveltuvin osin.

Tekemisvelvoitteen täytäntöönpanoa koskevan ulosottokaaren 7 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan ulosottoperuste, jossa vastaaja velvoitetaan tekemään jotakin uhalla, että hakija voi sen vastaajan kustannuksella tehdä tai teettää (teettämisuhka), pannaan täytäntöön siten, että ulosottomies antaa hakijalle luvan työn tekemiseen tai teettämiseen. Saman luvun 13 §:n 1 momentin mukaan, jollei ulosottoperusteessa ole teettämisuhkaa, ulosottomiehen on se ensin asetettava.

Ulosottoperusteita yleisesti koskevan ulosottokaaren 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan ulosottoasian vireilletulo ja täytäntöönpano edellyttävät, että hakijalla on 2 §:ssä tarkoitettu ulosottoperuste, jossa vastaajalle on asetettu 1 luvun 1 §:ssä tarkoitettu velvoite tai määrätty turvaamistoimi, eikä siinä tarkoitettu oikeus ole lakannut maksun, vanhentumisen tai muun syyn vuoksi.

Oikeusrekisterikeskus on tässä asiassa hakenut verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen täytäntöönpanoa X:ää vastaan. Ulosottoperusteena olevan käräjäoikeuden tuomion tuomiolauselman mukaan syytteessä tarkoitettu, X:n laatima kirjoitus määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

Ulosotto edellyttää, että ulosottoperusteessa vastaajalle on asetettu velvoite. Tässä asiassa ulosottoperusteena olevassa käräjäoikeuden tuomion tuomiolauselmassa ei ole asetettu X:lle velvoitetta poistaa tai hävittää laatimaansa kirjoitusta. Verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräys ei siten ole täytäntöönpantavissa X:ää vastaan. Ulosottolaitoksen päätöstä ei ole syytä muuttaa. Valitus on sen vuoksi hylättävä.

Valitus hylätään.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Anne Kangas.

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen

Asian tausta

Ulosottolaitoksen menettely verkkoviestin poistamis- ja hävittämismääräyksen täytäntöönpanossa

Ulosottomiehen lausunto

Asian arviointi


Finlex open data, CC BY 4.0. Documentation open data verifiee le 2026-04-12 ; les endpoints judgment documentes renvoient 404 pour les types case-law exposes par le frontend, fallback actuel sur les pages publiques data.finlex.fi.

A propos de cette decision

Décisions similaires

Finlande

Cour suprême administrative de Finlande

Divers MULTI

KHO:2026:23 - Rättskipning

Förvaltningsdomstolen hade misstagit sig om fakta i ärendet och senare sökt rätta misstaget som skrivfel genom att ändra beskrivningen av bakgrunden i ärendet och skälen i sitt avgörande. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att självrättelseförbud gäller för ett beslut som avslutar behandlingen av ett rättskipningsärende. Ett sådant beslut får rättas endast med stöd av en uttrycklig bestämmelse...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Divers MULTI

KKO:2026:29 - Extraordinärt ändringssökande

Ett skär hade vid det år 1845 fastställda storskiftet ansetts höra till ägorna för hemman nr 5 i en by. Vid en år 1860 fastställd klyvning hade skäret ansetts utgöra en del av ägorna för en lägenhet som bildats av hemman nr 1 i en annan by. Vid en år 1928 registrerad styckning som förrättats...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Fiscal MULTI

KKO:2026:28 - Bedrägeri

Målsäganden hade intalats att han var inblandad i brott mot liv, vilka dock inte hade inträffat i verkligheten. Svarandena hade vilselett målsäganden att överlämna pengar åt dem i utbyte bland annat mot att göra sig av med offrens kroppar samt att kidnappa och döda fiktiva personer. Högsta domstolen ansåg att svarandena hade gjort sig skyldiga...

Analyse stratégique offerte

Envoyez vos pièces. Recevez une stratégie.

Transmettez-nous les pièces de votre dossier. Maître Hassan KOHEN vous répond personnellement sous 24 heures avec une première analyse stratégique de votre situation.

  • Première analyse offerte et sans engagement
  • Réponse personnelle de l'avocat sous 24 heures
  • 100 % confidentiel, secret professionnel garanti
  • Jusqu'à 1 Go de pièces, dossiers et sous-dossiers acceptés

Cliquez ou glissez vos fichiers ici
Tous formats acceptes (PDF, Word, images, etc.)

Envoi en cours...

Vos donnees sont utilisees uniquement pour traiter votre demande. Politique de confidentialite.