KHO:2025:75 – Utlänningsärende

Ändringssökanden hade flyktingstatus och permanent uppehållstillstånd i Finland. Hen ansökte ytterligare om EU-uppehållstillstånd för varaktigt bosatta tredjelandsmedborgare. Ansökan om uppehållstillstånd avslogs på grund av att ändringssökandens försörjning inte var tryggad.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att kravet på en tryggad försörjning gäller också en sådan sökande vars vistelse i en medlemsstat grundar sig på flyktingstatus. Därför ska man även avgöra om det är möjligt och befogat att avvika från försörjningsförutsättningen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att kravet på stabila och regelbundna försörjningsmedel enligt unionsrätten och den på unionsrätten baserade nationella lagstiftningen är en materiell förutsättning för att erhålla ställningen som varaktigt bosatt tredjelandsmedborgare. Direktivet 2003/109/EG om varaktigt bosatta innehåller inga bestämmelser om avvikelser från detta. Det är inte möjligt att avvika från nämnda materiella förutsättning gällande ifrågavarande uppehållstillståndsart.

Ändringssökanden hade följaktligen inte kunnat beviljas EU-uppehållstillstånd för varaktigt bosatta tredjelandsmedborgare enligt 56 a § i utlänningslagen.

Rådets direktiv 2003/109/EG om varaktigt bosatta tredjelandsmedborgares ställning (direktivet om varaktigt bosatta) art. 5.1 a

Utlänningslagen 39 § och 56 a §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Janne Aer, Monica Gullans, Toni Kaarresalo, Robert Utter och Antti Belinskij. Föredragande Oona Fromholdt-Nyman.

Muutoksenhakijalla oli Suomessa pakolaisasema ja pysyvä oleskelulupa. Hän haki lisäksi pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa. Oleskelulupahakemus hylättiin sillä perusteella, että muutoksenhakijan toimeentulo ei ollut turvattu.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että vaatimus turvatusta toimeentulosta koskee myös sellaista hakijaa, jonka oleskelu jäsenvaltiossa perustuu pakolaisasemaan. Tämän vuoksi oli myös ratkaistava, oliko toimeentuloa koskevasta vaatimuksesta mahdollista ja perusteltua poiketa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että unionioikeuden ja siihen perustuvan kansallisen oikeuden mukaan vaatimus vakaista ja säännöllisistä varoista on yksi aineellisista edellytyksistä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamiselle. Pitkään oleskelleita koskevassa direktiivissä 2003/109/EY ei säädetä poikkeamismahdollisuutta tästä.Poikkeaminen mainitusta aineellisesta edellytyksestä ei ollut mahdollista kyseisen oleskelulupalajin osalta.

Muutoksenhakijalle ei siten ollut voitu myöntää ulkomaalaislain 56 a §:n mukaista pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa.

Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (pitkään oleskelleita koskeva direktiivi) 5 artiklan 1 kohdan a alakohta

Ulkomaalaislaki 39 § ja 56 a §

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 25.9.2024 nro 2089/2024

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä hylätään.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1)

on päätöksellään 6.11.2023 hylännyt muutoksenhakijan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa koskevan hakemuksen.

(2)

on hylännyt muutoksenhakijan valituksen. Päätöksen perustelujen mukaan muutoksenhakija ei täytä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamisen edellytyksenä olevaa vaatimusta vakaista ja säännöllisistä varoista, minkä vuoksi Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä hakemuksen.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(3)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja oleskelulupa myönnetään. Hän on myös vaatinut, että asiassa järjestetään suullinen käsittely ja esitetään ennakkoratkaisupyyntö unionin tuomioistuimelle.

(4)

on vaatinut, että valitus hylätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta

(5) Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta antaa ennakkoratkaisu muun ohella perussopimuksen ja unionin toimielimen säädöksen tulkinnasta. Jos tällainen kysymys tulee esille sellaisessa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa, jonka päätöksiin ei kansallisen lainsäädännön mukaan saa hakea muutosta, tämän tuomioistuimen on saatettava kysymys unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus käyttää Suomessa ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa.

(6) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei kuitenkaan ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

(7) Kun otetaan huomioon jäljempänä unionin oikeudesta kohdissa 19 — 23 ja 25 — 27 lausuttu, asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön esittäminen olisi asian ratkaisemisen kannalta tarpeen.

Vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä

(8) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 3 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi asianosaisen vaatimuksesta huolimatta jättää suullisen käsittelyn järjestämättä, jos asiassa on kyse muutoksenhausta hallintotuomioistuimen päätökseen eikä suullisen käsittelyn järjestäminen ole tarpeen asian selvittämiseksi.

(9) Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi muutoksenhakija on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn järjestäminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

Pääasia

Ratkaisun lähtökohdat ja kysymyksenasettelu

(10) Muutoksenhakijalla on Suomessa pakolaisasema, ja hänelle on myönnetty pysyvä oleskelulupa. Hän on lisäksi hakenut pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa ja ilmoittanut oleskelunsa perusteeksi pakolaisaseman.

(11) Asiassa on ratkaistavana, sovelletaanko tässä yhteydessä vaatimusta turvatusta toimeentulosta hakijaan, jonka oleskelu jäsenvaltiossa perustuu pakolaisasemaan.

(12) Jos ulkomaalaislain 39 §:ssä säädetty toimeentuloedellytys tulee sovellettavaksi eikä muutoksenhakijan kohdalla täyty, on seuraavaksi ratkaistava, onko turvattua toimeentuloa koskevasta vaatimuksesta mahdollista ja perusteltua poiketa. Muutoksenhakija on vedonnut pakolaisaseman lisäksi yksilöllisiin syihin ja lapsen etuun. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että poikkeaminen toimeentuloedellytyksestä ei ole mahdollista nyt kysymyksessä olevan oleskelulupalajin osalta.

Sovellettavat oikeusohjeet

(13) Pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25.11.2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (pitkään oleskelleita koskeva direktiivi) 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vaadittava kolmannen maan kansalaista osoittamaan, että hänellä on sekä itselleen että huollettavinaan oleville perheenjäsenille vakaat ja säännölliset varat, jotka riittävät hänen itsensä ja hänen perheenjäsentensä elättämiseen turvautumatta kyseisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään. Jäsenvaltiot arvioivat kyseiset varat ottamalla huomioon niiden laadun ja säännöllisyyden, ja ne voivat ottaa huomioon palkkojen ja eläkkeiden vähimmäistason pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asemaa koskevan hakemuksen esittämistä edeltävältä ajalta.

(14) Direktiivin soveltamisalaa on laajennettu neuvoston direktiivin 2003/109/EY muuttamisesta sen soveltamisalan laajentamiseksi koskemaan kansainvälistä suojelua saavia henkilöitä 11.5.2011 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/51/EU. Muutosdirektiivin johdanto-osan 4 perustelukappaleessa todetaan, että kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden olisi voitava saada pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen asema samoin edellytyksin kuin muut kolmansien maiden kansalaiset jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt heille kansainvälistä suojelua.

(15) Ulkomaalaislain 56 a §:n 1 momentin mukaan pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa myönnetään kolmannen maan kansalaiselle, joka on jatkuvan oleskeluluvan saatuaan välittömästi ennen oleskelulupahakemuksen jättämistä luvallisesti oleskellut maassa yhtäjaksoisesti viiden vuoden ajan, jos edellytykset jatkuvan oleskeluluvan myöntämiselle ovat olemassa ja pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislaissa mainittuja esteitä.

(16) Hallituksen esityksessä HE 94/2006 vp ulkomaalaislain muuttamisesta todetaan 56 a §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EY-oleskelulupa (nykyisin EU-oleskelulupa) vastaa pitkälti pysyvää oleskelulupaa. Direktiivin mukaiseen oleskelulupaan liittyy kuitenkin erityispiirteitä, jotka edellyttävät uuden oleskelulupalajin ottamista lakiin. Kyseinen oleskelulupa myönnetään, jos edellytykset jatkuvan oleskeluluvan myöntämiseksi ovat edelleen olemassa, jos hakijan toimeentulo on turvattu 39 §:ssä säädetyllä tavalla ja jos EY-oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain 36 §:ssä säädettyjä esteitä (yleinen järjestys tai turvallisuus sekä maahantulosäännösten kiertäminen).

(17) Ulkomaalaislain 56 a §:ää on muutettu lailla 668/2013 siten, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa voidaan myöntää myös pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville.

(18) Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei ulkomaalaislaissa toisin säädetä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii.

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(19) Pitkään oleskelleita koskevan direktiivin tarkoituksena on antaa jäsenvaltiossa tietyn ajan laillisesti oleskelleille ja pitkäaikaisen oleskeluluvan haltijoille mahdollisuus saada erityinen oikeudellinen asema, joka takaa heille yhtenäiset oikeudet, jotka ovat mahdollisimman lähellä unionin kansalaisten oikeuksia (johdanto-osan 2 perustelukappale). Vaatimuksella osoittaa riittävien varojen olemassaolo voidaan välttää se, että kyseisestä henkilöstä muodostuisi rasite jäsenvaltiolle (johdanto-osan 7 perustelukappale). Vertailun vuoksi voidaan todeta, että vastaava sosiaalihuoltojärjestelmän turvaamiseen liittyvä edellytys sisältyy myös unionin kansalaista ja hänen perheenjäseniään koskevaan niin sanottuun vapaan liikkuvuuden direktiiviin 2004/38/EY.

(20) Pitkään oleskelleita koskevassa direktiivissä määritellään ne ehdot, joilla kolmannen maan kansalaiselle myönnetään pitkään oleskelleen henkilön asema. Edellytyksenä on muun ohella, että kolmannen maan kansalaisen on osoitettava, että hänellä on vakaat ja säännölliset varat, jotka riittävät hänen itsensä ja perheenjäsentensä elättämiseen.

(21) Direktiivi on Suomessa pantu täytäntöön ulkomaalaislain muutoksella (laki 358/2007), jonka esitöistä (HE 94/2006 vp) ilmenee, että oleskelulupaharkinnassa sovelletaan ulkomaalaislain 39 §:ssä säädettyä yleistä toimeentuloedellytystä. Laajennettaessa sittemmin direktiivin soveltamisalaa siten, että myös kansainvälistä suojelua saaville kolmannen maan kansalaisille myönnetään pitkään oleskelleen henkilön asema, ei muutettu 5 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaista vaatimusta vakaista ja säännöllisistä varoista. Direktiivin soveltamisalan laajentumisen yhteydessä muutettiin vastaavasti ulkomaalaislakia (laki 668/2013) siten, että 56 a §:n mukainen oleskelulupa voidaan myöntää myös pakolaisille ja toissijaista suojelua saaville.

(22) Unionin oikeuteen kuuluvasta direktiivin tulkintavaikutuksesta seuraa, että sovellettaessa kansallista lainsäädäntöä ja erityisesti sellaisen kansallisen lain säännöksiä, joka on nimenomaan annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi, kansallista lainsäädäntöä tulee tulkita direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutetaan (esim. C — 14/83,

, 26 kohta).

(23) Koska pitkään oleskelleita koskevan direktiivin 5 artiklan 1 kohdan a alakohtaan ei sisälly mitään viittausta jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen, siinä käytetty käsite ”varat” on katsottava unionin oikeuden itsenäiseksi käsitteeksi ja sitä on tulkittava yhtenäisesti viimeksi mainitun alueella riippumatta luokitteluista jäsenvaltioissa siten, että otetaan huomioon kyseisen säännöksen sanamuoto ja asiayhteys sekä sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös on (C — 302/18,

, 26 kohta). Siten nyt kyseessä olevassa asiassa toimeentuloedellytystä tulee tulkita yhdenmukaisesti pitkään oleskelleita koskevan direktiivin vakaita ja säännöllisiä varoja koskevan vaatimuksen kanssa.

(24) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vaatimus turvatusta toimeentulosta koskee myös sellaista hakijaa, jonka oleskelu jäsenvaltiossa perustuu pakolaisasemaan. Ratkaistavana olevassa asiassa muutoksenhakija ei ole osoittanut täyttävänsä ulkomaalaislain 39 §:ssä säädettyä vaatimusta turvatusta toimeentulosta. Tämän vuoksi on seuraavaksi ratkaistava, onko turvattua toimeentuloa koskevasta vaatimuksesta mahdollista ja perusteltua poiketa.

(25) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että pitkään oleskelleita koskevalla direktiivillä toteutettu järjestelmä osoittaa selvästi, että pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saaminen edellyttää erityisen menettelyn noudattamista ja direktiivin II luvussa säädettyjen edellytysten täyttymistä. Aseman saamisen edellytykseksi asetetaan direktiivin 5 artiklassa näyttö siitä, että tätä asemaa hakevalla on riittävät varat ja sairausvakuutus (C-571/10,

, 66 — 67 kohta). Vaikka kysymyksessä on aineellinen edellytys, yksittäistapauksessa on arvioitava hakijan henkilökohtaista tilannetta kokonaisuudessaan ja perusteltava, ovatko varat riittävät ja ovatko ne tietyssä määrin pysyvät ja jatkuvat, jotta mainitusta hakijasta ei muodostu rasitetta vastaanottavalle jäsenvaltiolle (C — 302/18,

, 42 kohta).

(26) Direktiivin 13 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää pysyviä tai rajoittamattoman ajan voimassa olevia oleskelulupia suotuisammin edellytyksin kuin direktiivissä säädetään, mutta tällaiset oleskeluluvat eivät anna haltijalleen direktiivin III luvun mukaista oikeutta oleskella toisissa jäsenvaltioissa (C — 469/13,

, 40 — 41 kohta).

(27) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että unionioikeuden ja siihen perustuvan kansallisen oikeuden mukaan vaatimus vakaista ja säännöllisistä varoista on yksi aineellisista edellytyksistä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen aseman saamiselle. Pitkään oleskelleita koskevassa direktiivissä ei säädetä poikkeamismahdollisuutta tästä. Jos jäsenvaltio myöntäisi oleskeluluvan suotuisammin edellytyksin, tällainen oleskelulupa ei voisi kuitenkaan antaa haltijalleen direktiivin III luvun mukaista oikeutta oleskella toisissa jäsenvaltioissa.

(28) Poikkeaminen mainitusta aineellisesta edellytyksestä ei siten ole mahdollista nyt kysymyksessä olevan oleskelulupalajin osalta. Muutoksenhakijalle ei voida myöntää ulkomaalaislain 56 a §:n mukaista pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupaa, koska ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitettu vaatimus turvatusta toimeentulosta ei täyty. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Janne Aer, Monica Gullans, Toni Kaarresalo, Robert Utter ja Antti Belinskij. Asian esittelijä Oona Fromholdt-Nyman.

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Johanna Räty ja Kati Korsman, joka on myös esitellyt asian.

Muutoksenhakija

von Colson ja Kamann

X

Kamberaj

Tahir