KKO:2024:58 – Konsumentskydd

Ett bolag hade erbjudit konsumentkrediter så att det var möjligt för kredittagaren att mot en särskild serviceavgift få sin kreditansökan behandlad och den beviljade krediten lyft snabbare samt att få en pappersräkning för krediten per brev i stället för en e-posträkning. Konsumentombudsmannen ansåg att kostnaderna för dessa tjänster utgjorde kreditkostnader, vilkas sammanlagda belopp översteg det maximibelopp som föreskrivs i konsumentskyddslagen för sådana kostnader. Konsumentombudsmannen yrkade att bolaget skulle förbjudas vid vite att fortsätta eller upprepa förfarandet. Bolaget motsatte sig ett förbud och ansåg att det var fråga om sådana frivilliga kompletterande tjänster, vars avgifter inte omfattades av definitionen av kreditkostnader. Marknadsdomstolen meddelade ett förbud enligt yrkandet.

Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att det var fråga om avgifter som var kända för kreditgivaren och som konsumenten skulle betala med anledning av kreditförhållandet. Eftersom kostnaderna utgjorde kreditkostnader hade det föreskrivna maximibeloppet för kreditkostnader överskridits. Högsta domstolen fastställde det förbud som marknadsdomstolen hade meddelat.

KSL 7 kap 6 §

KSL 7 kap 17 a § (596/2019)

Europaparlamentets och rådets direktiv (2008/48/EG) om konsumentkreditavtal och om upphävande av rådets direktiv 87/102/EEG art 3.g

Yhtiö oli tarjonnut kuluttajaluottoja siten, että luotonsaajan oli mahdollista saada erillistä palvelumaksua vastaan luottohakemuksensa käsitellyksi ja myönnetty luotto nostetuksi nopeutetusti sekä saada luoton maksua koskeva lasku paperisena kirjepostitse sähköpostilaskun asemesta. Kuluttaja-asiamies katsoi, että näiden palvelujen kustannukset olivat luottokustannuksia, joiden yhteismäärä ylitti kuluttajansuojalaissa tällaisille kustannuksille säädetyn enimmäismäärän. Kuluttaja-asiamies vaati, että yhtiötä kielletään sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä. Yhtiö vastusti kieltoa katsoen, että kysymys oli sellaisista vapaaehtoisista lisäpalveluista, joihin perustuvat maksut oli rajattu luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle. Markkinaoikeus määräsi kiellon vaaditun mukaisesti.

Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla, että kysymys oli luotonantajan tiedossa olevista luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevista maksuista. Koska kustannukset olivat luottokustannuksia, luottokustannuksille säädetty enimmäismäärä oli ylittynyt. Korkein oikeus pysytti markkinaoikeuden määräämän kiellon.

KSL 7 luku 6 §

KSL 7 luku 17 a § (596/2019)

Kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2008/48/EY) 3 art g alakohta

Asian käsittely markkinaoikeudessa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Yhtiölle myönnettiin valituslupa.

Yhtiö vaati valituksessaan, että Korkein oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen kiellon määräämisestä ja uhkasakon asettamisesta. Lisäksi yhtiö vaati sen vahvistamista, että sen express-palvelusta, pikanostopalvelusta ja hetinostopalvelusta sekä paperilaskun lähettämisestä perimät kustannukset ovat kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisia vapaaehtoisia lisäpalveluita, joita koskevan sopimuksen tekeminen ei ole luoton saamisen edellytyksenä, ja että mainitut kulut eivät siten kuulu luottokustannusten piiriin.

Kuluttaja-asiamies vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Lena Engstrand, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuija Turpeinen ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Sofia Aspelund.

Asian tausta

Yhtiö on tarjonnut Arkilaina- ja Satasen laina -nimisiä kuluttajaluottoja.

Mainittuja luottoja koskevien yleisten sopimusehtojen ja vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan luottohakemukset on käsitelty noin kahden arkipäivän kuluessa ja hyväksytty luotto on maksettu luotonsaajan tilille noin kahden arkipäivän kuluessa. Näiden luottoehtojen mukaan luotonsaaja on voinut valinnaisena lisäpalveluna erillistä palvelumaksua vastaan nopeuttaa luottohakemuksensa käsittelyä sekä saada luottosopimuksen mukaan maksettavat rahavarat nopeutetusti käyttöönsä. Palvelumaksujen suuruus on ilmoitettu yhtiön kulloinkin voimassa olevassa hinnastossa. Molempien luottojen luottohakemuksen nopeutettua käsittelyä on kutsuttu nimellä ”Luottohakemuksen express-palvelu”. Rahavarojen maksaminen nopeutetusti on Arkilaina-luotossa ollut mahdollista joko valitsemalla pikanostopalvelun tai hetinostopalvelun ja Satasen laina -luotossa valitsemalla hetinostopalvelun.

Arkilainan ja Satasen lainan laskut on lähetetty yleisten sopimusehtojen ja vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan luotonsaajalle ilmaiseksi sähköpostitse tai erillistä palvelumaksua vastaan kirjepostitse paperisena laskuna. Palvelumaksun suuruus on ilmoitettu yhtiön kulloinkin voimassa olevassa hinnastossa.

Arkilainasta ja Satasen lainasta on peritty luottoehtojen mukaan luottokustannuksina korkoa ja tilinhoitomaksua. Tilinhoitomaksun määrä on vastannut luottoehtojen mukaan kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentin mukaista muuna kuin korkona perittävien luottokustannusten enimmäismäärää.

Kuluttaja-asiamiehen hakemus markkinaoikeudessa

Kuluttaja-asiamies vaati, että yhtiötä kielletään sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajille tarjotaan kuluttajaluottoja sellaisin ehdoin, että kuluttajien kanssa tehtävien luottosopimusten muiden luottokustannusten kuin luoton koron määrä ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentissa tarkoitetun enimmäismäärän, johon luetaan myös luotonantajan tiedossa olevat maksullisesta paperilaskutuksesta, luottohakemuksen käsittelyn nopeuttamisesta ja luottosopimuksen mukaan maksettavien rahavarojen asettamisesta kuluttajan saataville nopeutetusti aiheutuvat kustannukset.

Luoton hakemista, nostamista ja laskutusta koskevat seikat olivat luottosuhteen perusosia ja koskivat luoton olennaisia ominaisuuksia. Niistä sopiminen oli luottosuhteen ehdoista sopimista ja siten mainituista palveluista aiheutuvat kustannukset olivat luottokustannuksia. Lisäpalvelusopimuksella voitiin sopia ainoastaan luottosopimusta täydentävistä tai siihen nähden ylimääräisistä palveluista, ei luottosuhteen perusosista.

Jos maksut luonteensa ja perusteensa puolesta johtuivat luottosuhteesta, ei niiden lukeminen luottokustannuksiksi edellyttänyt muuta kuin sitä, että ne olivat luotonantajan tiedossa. Oli selvää, että yhtiö tunsi nämä sopimusehtojensa ja hinnastonsa mukaiset kustannukset, eikä sillä seikalla, tiesikö luotonantaja etukäteen, mitä eri palveluja kuluttaja lopulta valitsi, ollut arvioinnissa merkitystä.

Kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten eli luottokustannusten erityisen laaja määritelmä perustui Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (kulutusluottodirektiivi), ja sitä oli tulkittava yhtenäisesti kaikissa jäsenvaltioissa.

Yhtiön vastaus

Yhtiö vaati, että hakemus hylätään.

Luottohakemuksen ja luoton maksun nopeutettua käsittelyä koskevat palvelut ja paperilaskun lähettäminen sähköpostitse lähetettävän laskun asemesta olivat vapaaehtoisia, luottosopimukseen nähden ylimääräisiä tai sitä täydentäviä lisäpalveluja, eivätkä niiden kustannukset olleet kuluttajansuojalaissa tarkoitettuja luottokustannuksia. Lisäpalvelusta perittävä maksu oli luottokustannus, jos kyseisen palvelun valitseminen oli edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin, joko niin, että luoton saisi vain epäedullisemmin ehdoin ilman lisäpalvelua tai niin, että sitä ei ylipäätään saisi ilman tarjottua lisäpalvelua. Nyt kysymyksessä olevien luottojen osalta mainitut edellytykset eivät täyttyneet, koska kyseisten lisäpalveluiden valitseminen ei ollut pakollista eikä vaikuttanut niihin luottoehtoihin, joilla Arkilainaa ja Satasen lainaa oli markkinoitu.

Kulutusluottodirektiivissä edellytetään, että lisäpalveluja koskevan sopimuksen tekeminen on pakollista joko luoton saamiseksi tai luoton saamiseksi markkinoiduilla ehdoilla. Luottohakemuksen ja luoton maksun nopeutettua käsittelyä tai paperilaskutusta koskevat palvelut eivät olleet myöskään kulutusluottodirektiivissä tarkoitetulla tavalla pakollisia.

Kuluttaja-asiamiehen mainitsema erottelu ”luoton peruselementtien” ja ”lisäpalvelujen” osalta oli kuluttaja-asiamiehen muodostama kuluttajansuojalain säännöstä vastaamaton laintulkinta, jolla poistettaisiin käytännössä mahdollisuus tarjota minkäänlaisia lisäpalveluita.

Markkinaoikeuden päätös 8.12.2022 nro H386/2022

Markkinaoikeus katsoi, että yhtiön tarjoamien kuluttajaluottojen ehtoihin sisältyvistä express-palvelusta, pikanostopalvelusta ja hetinostopalvelusta luotonsaajalta perittävissä maksuissa oli kysymys luoton saamiseen liittyvistä kustannuksista, joiden oli unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (tuomio 16.7.2020, Soho Group, C-686/19, EU:C:2020:582) nimenomaisesti todettu sisältyvän kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten käsitteen alaan. Näitä oli siten pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuina kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevina kuluina tai muina kustannuksina. Näin oli myös paperilaskun lähettämisestä luotonsaajalta perittävien maksujen osalta, koska laskun vastaanottaminen joko sähköpostitse tai paperilaskuna oli luoton saamisen edellytys. Nämä kustannukset eivät jääneet luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle.

Edelleen markkinaoikeus katsoi, että maksujen aiheutumisperusteet olivat olleet luotonantajan tiedossa. Merkitystä ei tässä suhteessa ollut annettava sille, millä ehdoilla yksittäinen kuluttaja kussakin yksittäistapauksessa luottosopimuksen teki.

Riidatonta oli, että jos yksikin kyseessä olevista maksuista katsottiin luottokustannukseksi, kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentissa tarkoitettu luottokustannuskatto ylittyi. Koska maksuja oli pidettävä luottokustannuksina, yhtiö oli menetellyt mainittujen lainkohtien vastaisesti.

Markkinaoikeus määräsi kiellon ja asetti uhkasakon vaaditun mukaisena.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Sami Myöhänen, Ville Parkkari ja Esko Pakka.

Käsittelyratkaisu

Korkein oikeus toteaa, että markkinaoikeus käsittelee oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla markkinaoikeudelliset asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi kuluttajansuojalaissa. Kuluttajansuojalain kuluttajaluottoja koskevan 7 luvun 50 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeus voi lain 2 ja 3 luvussa säädetyllä tavalla kieltää luotonantajaa ja luotonvälittäjää, joka rikkoo 7 luvun säännöksiä, jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kieltoa on tehostettava uhkasakolla, jollei se erityisestä syytä ole tarpeetonta. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa tai kuluttajansuojalaissa ei säädetä markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaksi tutkia markkinaoikeudellisena asiana kuluttajaluottosopimuksen ehdon oikeudellisen luonteen vahvistamista koskevaa vaatimusta.

Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että yhtiön esittämän vahvistamisvaatimuksen tutkiminen esillä olevassa markkinaoikeudellisessa kieltoasiassa ei kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan ja että myöskään Korkein oikeus ei voi tutkia sanottua vaatimusta tällaisen asian muutoksenhaun yhteydessä. Sen vuoksi vaatimus jätetään tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

1. Yhtiö on tarjonnut Arkilaina- ja Satasen laina -nimisiä kuluttajaluottoja. Luottoja koskevien yleisten sopimusehtojen ja vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen mukaan luotonsaaja on voinut erillistä palvelumaksua vastaan nopeuttaa luottohakemuksensa käsittelyä valitsemalla express-palvelun sekä luottosopimuksen nojalla maksettavien rahavarojen saamista käyttöönsä valitsemalla Arkilainan osalta pikanostopalvelun tai hetinostopalvelun ja Satasen lainan osalta hetinostopalvelun. Laskutiedot on lähetetty luotonsaajalle sähköpostitse tai hinnastossa mainittua erillistä palvelumaksua vastaan kirjepostitse paperisena laskuna.

2. Kuluttaja-asiamies on katsonut, että kyseisistä palveluista perittävät kustannukset ovat luottokustannuksia, jolloin yhtiö on rikkonut kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentin mukaista muuna kuin luoton korkona perittävien luottokustannusten enimmäismäärää koskevaa sääntelyä. Kuluttaja-asiamies on tämän johdosta vaatinut markkinaoikeutta määräämään uhkasakolla tehostetun kiellon. Yhtiö on vastustanut vaatimusta katsoen, että sanotuilta osin kysymys on vapaaehtoisista lisäpalveluista, joista perittävät kustannukset on laissa nimenomaisesti rajattu luottokustannusten määritelmän ulkopuolelle. Yhtiö on pitänyt asiassa merkityksellisenä sitä, että kuluttaja on voinut saada luoton myös ilman nyt kysymyksessä olevia lisämaksullisia toimia.

3. Riidatonta on, että jos yksikin edellä kohdassa 1 tarkoitetuista palveluista perittävistä maksuista katsotaan luottokustannukseksi, on muuna kuin luoton korkona perittäviä luottokustannuksia koskeva kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentin mukainen enimmäismäärä ylittynyt. Vaikka sanottu hintasääntely on kansallista, perustuu kuluttajansuojalain luottokustannusten määritelmä kulutusluottodirektiivillä (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta) täysin yhdenmukaistettuun kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten määritelmään.

4. Markkinaoikeus on katsonut, että palveluista luotonsaajalta perittävissä maksuissa on ollut kysymys kuluttajansuojalaissa tarkoitetuista luottokustannuksista. Markkinaoikeus on määrännyt kiellon kuluttaja-asiamiehen vaatimuksen mukaisesti tehostaen sitä 100 000 euron uhkasakolla.

5. Korkeimmassa oikeudessa on yhtiön valituksen johdosta kysymys siitä, onko kohdassa 1 tarkoitetuista palveluista perittäviä maksuja pidettävä kuluttajansuojalaissa tarkoitettuina luottokustannuksina ja onko kiellon määräämiselle siten perusteet.

6. Kuluttajansuojalain kuluttajaluottoja koskevan 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan luottokustannuksilla tarkoitetaan luotonantajan tiedossa olevien, kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevien korkojen, kulujen ja muiden maksujen yhteismäärää; luottokustannuksiin luetaan myös luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Pykälän 2 momentin mukaan luottokustannuksiin ei lueta luoton hoitamiseen käytettävästä tilistä perittäviä kustannuksia, jos tilin avaaminen on vapaaehtoista ja kustannukset on sopimuksessa eritelty (1 kohta). Luottokustannuksiin ei lueta momentin mukaan myöskään kuluttajan mahdollisen sopimusrikkomuksen johdosta maksettavaksi tulevia maksuja (2 kohta) eikä notaarikuluja (3 kohta).

7. Luottokustannusten määritelmä on siis täysin yhdenmukaistettu kulutusluottodirektiivissä. Direktiivin 3 artiklan g alakohdan mukaan kuluttajalle aiheutuvilla luoton kokonaiskustannuksilla tarkoitetaan kaikkia kustannuksia, mukaan luettuina korko, palkkiot, verot ja muunlaiset maksut, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa, notaarikuluja lukuun ottamatta; näihin kustannuksiin kuuluvat myös luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset, erityisesti vakuutusmaksut, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin.

8. Unionin tuomioistuin on todennut, että koska kulutusluottodirektiivin 3 artikla ei sisällä siinä määriteltyjen käsitteiden osalta nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen, kutakin niistä on pidettävä unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, jota on tulkittava yhtenäisesti kaikkien jäsenvaltioiden alueella (ks. tuomio 16.7.2020, Soho Group, C-686/19, EU:C:2020:582, 39 kohta).

$f2

10. Unionin tuomioistuin katsoi luoton kokonaiskustannusten käsitteellä tarkoitettavan sekä luoton saamiseen liittyviä kustannuksia että luoton käytön kestoon liittyviä kustannuksia (tuomion 33 ja 51 kohta).

11. Luottokustannuksiin luetaan myös kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla luottosopimukseen liittyvien vakuutusten ja muiden lisäpalveluiden kustannukset, jos lisäpalvelua koskevan sopimuksen tekeminen on edellytyksenä luoton saamiseksi markkinoiduin ehdoin. Kulutusluottodirektiivin 3 artiklan g alakohdan mukaan luottosopimukseen liittyvien lisäpalveluiden kustannukset kuuluvat kuluttajan maksettavaksi tuleviin luoton kokonaiskustannuksiin, jos palvelusopimuksen tekeminen on pakollista luoton saamiseksi joko yleensä tai markkinoiduin ehdoin. Korkein oikeus katsoo, että kulutusluottodirektiivin ja kuluttajansuojalain luottokustannusten lisäpalveluja koskevan sääntelyn sanamuotojen vähäisellä erolla ei ole olennaista merkitystä luoton kokonaiskustannusten tulkinnan kannalta.

12. Lisäpalveluja ei ole kuluttajansuojalaissa eikä kulutusluottodirektiivissä erikseen määritelty, eivätkä sanotuissa säännöksissä tai direktiivin johdanto-osan 22 perustelukappaleessa mainitut esimerkit lisäpalveluista (vakuutukset ja luottosopimuksen yhteydessä kuluttajan avaama pankkitili) koske nyt arvioitavana olevia kysymyksiä.

13. Unionin tuomioistuin on (tuomio 21.3.2024, Profi Credit Bulgaria, C-714/22, EU:C:2024:263) ottanut kantaa siihen, tuliko ja millä edellytyksillä luotonantajan liitännäispalveluiksi kutsumista palveluista perimät maksut ottaa huomioon luottokustannuksina. Asia koski kahta erillistä ja riidattomasti vapaaehtoista palvelua, joista toinen antoi etusijan asiakkaan luottohakemuksen käsittelylle ja varojen käyttöön asettamiselle ja toinen mahdollisuuden muuttaa tietyin edellytyksin alkuperäistä takaisinmaksusuunnitelmaa (tuomion 25, 27 ja 36 kohta).

14. Unionin tuomioistuin katsoi, että arvioitaessa sitä, kuuluivatko liitännäispalvelujen maksut kuluttajalle aiheutuvien luoton kokonaiskustannusten käsitteen alaan, on tutkittava yhtäältä, onko kyseessä olevien liitännäispalvelujen hankkiminen edellytys luoton saamiselle tai onko niiden hankkiminen sopimusehtojen ja kaupallisten ehtojen mukaan pakollista, ja toisaalta, ovatko palvelut tosiasiallisesti pääasiassa kyseessä olevan luottosopimuksen liitännäispalveluja eivätkä järjestelyjä, joiden tarkoituksena on peittää kyseisen luoton todelliset kustannukset (tuomion 42 kohta).

$f3

16. Korkein oikeus toteaa, että luottokustannukset on määritelty kuluttajansuojalaissa kulutusluottodirektiivin sääntelyn ja sitä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti laajasti. Luottokustannuksiin sisältyvät lähtökohtaisesti kaikki kustannukset, jotka kuluttajan on maksettava luottosopimuksen yhteydessä ja jotka ovat luotonantajan tiedossa. Koska kuluttajansuojalain 7 luvun sääntely on luvun 5 §:n nojalla kuluttajan hyväksi pakottavaa, luotonantaja ei voi sopimuksella poiketa kuluttajan vahingoksi luottokustannusten laajasta määritelmästä.

$f5

18. Edellä lausuttuun nähden ja kun sekä nopeutettua käsittelyä että kirjepostitse paperilaskulla toimitettavaa laskutuspalvelua koskevat ehdot ovat sisältyneet luottoehtoihin, Korkein oikeus katsoo, että mainituista palveluista perittäviä maksuja on pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuina kuluttajaluottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevina maksuina. Merkitystä ei tällöin ole sillä, onko maksun taustalla oleva palvelu vapaaehtoinen vai pakollinen.

19. Kuluttajan maksettavaksi tulevien maksujen on oltava luotonantajan tiedossa ollakseen kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentin luottokustannusten määritelmän mukaisia luottokustannuksia. Yhtiö on katsonut, että nyt kysymyksessä olevat kustannukset eivät ole olleet sen tiedossa, koska yhtiö ei ole voinut tietää palvelujen vapaaehtoisuuden vuoksi, aiheutuuko tällaisia kustannuksia.

20. Kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n perusteluissa (HE 24/2010 vp s. 28) on luotonantajan tietoisuuden osalta viitattu kulutusluottodirektiivin johdanto-osan 20 perustelukappaleeseen. Mainitun perustelukappaleen mukaan luotonantajan todellista tietoa kustannuksista olisi arvioitava objektiivisesti ottaen huomioon huolellisen ammatinharjoittamisen vaatimukset. Unionin tuomioistuimen tuomiosta Soho Group ilmenee, että kustannukset ovat määritelmässä tarkoitetulla tavalla luotonantajan tiedossa, jos ne on määritetty luottosopimuksessa tai määritettävissä sen perusteella. Mainitussa asiassa luotonantajan tietoisuuden kannalta merkitystä ei annettu sille, ettei maksuajan pidentämistä koskevan sopimuksen tekeminen ja siten siihen liittyvien kulujen aiheutuminen ollut varmaa vielä luottosopimusta tehtäessä (ks. tuomion 15, 20 ja 51 kohta).

21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat kustannukset ovat perustuneet Arkilaina- ja Satasen laina -luottojen sopimusehtoihin ja hinnastoon. Maksut ovat tällöin olleet luotonantajan tiedossa kuluttajansuojalain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että maksut täyttävät myös tältä osin kyseisessä lainkohdassa tarkoitetun luottokustannusten määritelmän.

22. Korkein oikeus on edellä katsonut, että yhtiön tarjoamien Arkilaina- ja Satasen laina -kuluttajaluotoista luottohakemuksen käsittelyn nopeuttamisesta, rahavarojen nopeutetusta luovuttamisesta kuluttajan käyttöön sekä paperilaskun lähettämisestä veloitettavia maksuja on pidettävä luottokustannuksina. Näin ollen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n (596/2019) 2 ja 3 momentissa säädetty muuna kuin korkona perittävien luottokustannusten enimmäismäärä on ylittynyt. Yhtiön menettelyä ei ole pidettävä siten vähämerkityksellisenä, että kiellon määrääminen olisi kuluttajansuojan kannalta tarpeetonta.

23. Asiassa ei ole tullut esille sellaista erityistä syytä, jonka perusteella kiellon tehostaminen uhkasakolla olisi kuluttajansuojalain 3 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tarpeetonta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Luottokustannusten määritelmä

Korkeimman oikeuden arviointi maksujen luonteesta tässä asiassa

Kiellon määrääminen