KKO:2025:101 – Försvarare

A hade bestämt sig för att själv sköta sitt försvar i ett mål där tingsrätten hade dömt honom bland annat för flera sexuella utnyttjanden av barn till ett fängelsestraff på 4 år, bestämt att han skulle häktas samt ålagt honom att betala skadestånd till målsägandena. Hovrätten upphävde tingsrättens dom och återförvisade målet till tingsrätten för ny handläggning, eftersom tingsrätten inte på tjänstens vägnar hade förordnat en försvarare för A.

Högsta domstolen ansåg att tingsrätten inte hade förfarit oriktigt när den tillät A att själv sköta sitt försvar. Hovrättens avgörande upphävdes och målet återförvisades för att handläggas i hovrätten. Se KKO:2012:32

BRL 2 kap 1 §

A oli päättänyt huolehtia itse puolustuksestaan asiassa, jossa käräjäoikeus oli tuominnut hänet muun ohessa useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä 4 vuoden vankeusrangaistukseen, määrännyt hänet vangittavaksi sekä velvoittanut hänet suorittamaan asianomistajille vahingonkorvauksia. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, koska käräjäoikeus ei ollut viran puolesta määrännyt A:lle puolustajaa.

Korkein oikeus katsoi, että käräjäoikeus ei ollut menetellyt virheellisesti salliessaan A:n huolehtia itse puolustuksestaan. Hovioikeuden ratkaisu kumottiin ja asia palautettiin käsiteltäväksi hovioikeuteen. Ks.

ROL 2 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 24.10.2023 nro 23/141883 ja Helsingin hovioikeuden päätös 23.10.2024 nro 24/137247 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Inga-Liisa Paavola ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Tuomo Kare, Heidi Paananen ja Pia Tulkki-Ansinn. Esittelijä Hanna Hettula.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Lausuman antaneet asianomistajat katsoivat, että valitus tuli hyväksyä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Jussi Tapani, Pekka Pulkkinen ja Heli Melander. Esittelijä Kristian Sjöblom.

KKO:2012:32

Perustelut

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 26:sta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (syytekohdat 1-26), sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta (syytekohta 27) sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä (syytekohta 28). Syytteen teonkuvausten mukaan A oli esiintynyt lapsena ja lähettänyt lukuisille lapsille seksuaalissävytteisiä viestejä eräässä verkkopalvelussa. Lisäksi A oli pitänyt hallussaan ja vertaisverkko-ohjelman avulla levittänyt lapsia sukupuolisi­veellisyyttä loukkaavalla tavalla esittäviä kuvatallenteita. Syyttäjä on vaatinut haastehakemuksissa A:n tuomitsemista vankeusrangaistukseen yksilöimättä rangaistuksen pituutta. Asianomistajat ovat esittäneet yhteensä 46 900 euron korvausvaatimukset tekojen aiheuttaman kärsimyksen perusteella.

2. A on toimittanut käräjäoikeudelle kirjallisen vastauksen, jossa hän on kiistänyt haastehakemusten mukaiset teot ja vastustanut korvausvaatimuksia. Hän on vastauksessaan vedonnut siihen, että joku muu oli lähettänyt kysymyksessä olevat viestit käyttäen A:n puhelimesta jaettua internet-yhteyttä ja A:han yhdistettävissä olevia nimimerkkejä. Vertaisverkkojakamisen osalta A ei ollut menetellyt tahallisesti, koska hänen tarkoituksenaan oli ollut ladata muunlaista sisältöä. A on vastauksessaan tarkemmin kuvaillut, kuinka vaihtoehtoinen tapahtumienkulku oli voinut edetä ja kuinka hänet oli virheellisesti yhdistetty asiaan.

3. Käräjäoikeus on käsitellyt eri haastehakemuksiin perustuvat syytekohdat yhdessä ja kirjannut pääkäsittelyn pöytäkirjaan kehottaneensa useaan kertaan ennen pääkäsittelyä ja vielä pääkäsittelyn alussakin A:ta hankkimaan itselleen puolustajan. Puheenjohtaja oli varmistunut siitä, että A oli ymmärtänyt häntä kohtaan esitetyn rangaistusvaatimuksen sekä korvausvaatimusten yhteismäärän. A oli ehdottomasti vastustanut puolustajan määräämistä. Rikosnimikkeistä ja vaadituista korvauksista huolimatta käräjäoikeus ei näissä olosuhteissa ole nähnyt tarvetta tai edellytyksiä määrätä A:lle puolustajaa viran puolesta. Käräjäoikeuden pääkäsittely on kestänyt viisi päivää ja pääkäsittelyssä on otettu vastaan yli 60 kirjallista todistetta sekä tallenteet kaikkien 26 asianomistajan kuulemisesta esitutkinnassa. Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä syyttäjä on esittänyt käsityksenään seuraamuksesta, että A on tuomittava yhteiseen neljän vuoden vankeusrangaistukseen, ja vaatinut tätä vangittavaksi.

4. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi kaikki ne rikokset, joista hänelle on vaadittu rangaistusta, tuominnut hänet niistä yhteiseen neljän vuoden vankeusrangaistukseen ja määrännyt hänet vangittavaksi. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan asianomistajille korvauksia rikosten aiheuttamasta kärsimyksestä yhteensä 46 900 euroa korkoineen.

5. A on valittanut hovioikeuteen vaatien muun ohella syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä. Lisäksi hän on vaatinut, että hänen puolustajakseen määrätään valituksen laatinut asiamies. A on vedonnut valituksensa perusteina samoihin seikkoihin, joihin hän oli vedonnut vastauksessaan käräjäoikeudelle. Valituksessa ei ole tuotu esiin kysymystä puolustajan määräämisestä käräjäoikeudessa.

6. Hovioikeus on ottanut omasta aloitteestaan arvioitavaksi, olisiko käräjäoikeuden tullut määrätä A:lle puolustaja viran puolesta. Hovioikeus on katsonut asianosaisia ja käräjäoike­uden puheenjohtajana toiminutta käräjätuomaria kuultuaan, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut määrännyt A:lle puolustajaa.

7. Hovioikeus on antanut arvioinnissaan merkitystä sille, että kysymyksessä oli laaja ja laadultaan vakava rikosasia. Syytteessä tarkoitettujen lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien rikosten rangaistusasteikko on ollut vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen ja A:ta oli vaadittu vangittavaksi. Lisäksi asianomistajat olivat esittäneet yhteismäärältään tuntuvat korvausvaatimukset. Hovioikeuden mukaan asiaan saattoi liittyä lainsäädäntömuutosten seurauksena vaikeita tunnusmerkistöjen täyttymistä koskevia kysymyksiä. Käräjäoikeudessa syytettä oli ajanut kaksi syyttäjää ja kaikille asianomistajille oli määrätty oikeudenkäyntiavustaja.

8. Hovioikeus on edelleen todennut, että puolustajasta luopumisen perusteita ja olosuhteita tai käräjäoikeuden A:lle asiakokonaisuuden laadusta ja mahdollisista seurauksista selvittämää ei ollut yksityiskohtaisesti kirjattu käräjäoikeuden pöytäkirjaan tai muuhunkaan oikeudenkäyntiaineistoon. Mahdolliseksi oli siten jäänyt, että A ei ollut ymmärtänyt asiakokonaisuuden vakavuutta. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perustakeiden toteutuminen olisi siten edellyttänyt puolustajan määräämistä. Hovioikeus on tämän vuoksi kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

9. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys käräjäoikeuden menettelyn oikeellisuudesta, kun käräjäoikeus on käsitellyt asian niin, että A on itse huolehtinut puolustuksestaan. Erityisesti kysymys on siitä, onko käräjäoikeus menetellyt virheellisesti, kun se ei ole määrännyt A:lle puolustajaa viran puolesta.

10. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilain) 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus itse huolehtia puolustuksestaan esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Pykälän 2 momentin mukaan epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos: 1) häntä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai osallisuudesta siihen; tai 2) hän on pidätettynä tai vangittuna. Edelleen pykälän 3 momentin mukaan epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta kun: 1) epäilty ei kykene puolustamaan itseään; 2) epäilty, jolla ei ole puolustajaa, on alle 18-vuotias, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa; 3) epäillyn valitsema puolustaja ei täytä puolustajalle asetettavia vaatimuksia tai kykene asianmukaisesti puolustamaan epäiltyä; tai 4) siihen on muu erityinen syy.

11. Puolustajan määräämistä viran puolesta koskeva rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 3 momentti lisättiin lakiin eduskuntakäsittelyssä lakivaliokunnan ehdotuksesta. Lakivaliokunta piti yhtäältä periaatteellisesti tärkeänä pykälän 1 momentiksi ehdottamaansa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohtaa vastaavaa säännöstä siitä, että rikoksesta epäillyllä on niin halutessaan oikeus huolehtia itse omasta puolustuksestaan, mutta katsoi toisaalta, ettei syytetty aina kykene puolustautumaan henkilökohtaisesti, vaikka hänellä on siihen periaatteessa oikeus. Tällöin tuomioistuimen on viran puolesta huolehdittava siitä, että oikeudenkäynnin eri osapuolilla on tasavertaiset mahdollisuudet toimia oikeudenkäynnissä. (Ks. LaVM 17/1997 vp s. 7 – 8.)

12. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2012:32 katsonut, että käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti laiminlyödessään määrätä viran puolesta puolustajan vastaajalle, jolle oli vaadittu rangaistusta törkeästä veropetoksesta, kirjanpitorikoksesta, väärennyksestä ja törkeästä petoksesta ja jota oli vaadittu suorittamaan vahingonkorvausta yli 60 000 euroa. Asian oikeudenkäyntiaineistosta ei ilmennyt, että vastaaja olisi suhtautunut kielteisesti puolustajan määräämiseen tai että hänelle olisi selvitetty hänen oikeutensa saada sellainen. Esillä olleet tosiasia- ja oikeuskysymykset olivat olleet laadultaan monimutkaisia. Vastaaja oli ilman avustajaa oikeudenkäynnissä vahingokseen tunnustanut suurimman osan niistä teoista, joista hänelle on vaadittu rangaistusta. Korkein oikeus katsoi, että vastaaja ei ollut selvästikään kyennyt yksin valvomaan etuaan asian käsittelyssä. (Kohdat 15-18.)

13. Suomen perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista. Vakiintuneen käsityksen mukaan Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin perustuvat ihmisoikeusvelvoitteet asettavat perustuslailla turvattujen oikeuksien vähimmäistason, jonka pohjalta kansallisia perusoikeuksia on tulkittava. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin koskee 6 artikla, jonka edellä mainitun 3 kappaleen c alakohdan mukaan jokaisen rikoksesta syytetyn vähimmäisoikeuksiin kuuluu oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä. Vastaava periaate on ilmaistu myös Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklassa.

14. Ihmisoikeussopimuksen määräykset eivät estä vastaajaa puolustautumasta itse niin halutessaan. Euroopan ihmisoike­ustuomioistuimen oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu välttämättömäksi asettaa erityisiä vaatimuksia sen suhteen, missä olosuhteissa epäillyn tai syytetyn voidaan katsoa pätevästi luopuneen oikeudesta avustajaan. Luopumisen tulee olla yksiselitteistä ja vapaaehtoista sekä perustua riittävään tietoon ja ymmärrykseen sen merkityksestä (Esim. Simeonovi v. Bulgaria 12.5.2017, kohta 115 ja siinä mainitut ratkaisut).

$df

16. Direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä ja jäsenvaltiot voivat laajentaa direktiivissä säädettyjä oikeuksia paremman suojan tason tarjoamiseksi. Direktiivin ei ole katsottu edellyttävän rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n muuttamista. (HE 99/2016 vp s. 4 ja 10.) Direktiivin 9 artiklan edellä selostettujen säännösten täytäntöönpanemiseksi esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 2 momentissa säädetään, että jos epäilty ei halua käyttää oikeuttaan avustajaan, esitutkintaviranomaisen on tarvittaessa varmistettava, että epäillyllä on riittävät tiedot häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä, hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen ja oikeudestaan käyttää avustajaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä. Epäillylle on ilmoitettava, että hänellä on oikeus myöhemmin peruuttaa avustajan käyttöä koskevasta oikeudesta luopuminen.

17. Rikosasian vastaajalla on pääsääntöisesti rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 1 momentista ilmenevällä tavalla oikeus itse päättää siitä, kuinka hän järjestää puolustuksensa. Jos rikosasian vastaaja esiintyy oikeudenkäynnissä vailla oikeudellista apua, tuomioistuimen on kuitenkin oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden takaamiseksi riittävällä tavalla varmistuttava siitä, että vastaaja on tietoinen avustamiseensa liittyvistä oikeuksistaan, kuten mahdollisesta rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan pyytää puolustajan määräämistä, ja että hän ymmärtää tästä oikeudesta luopumisen mahdolliset seuraukset. Lisäksi oikeudesta luopumisen pitää tapahtua vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuimen on varmistuttava näistä seikoista kulloisetkin tapauskohtaiset erityispiirteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla ja riittävässä laajuudessa.

18. Jos vastaaja avustamistaan koskevista oikeuksista tietoisena ja niistä luopumisen seuraukset ymmärtäen vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti ilmaisee haluavansa huolehtia puolustuksestaan itse, luopuminen on katsottava päteväksi, eikä asian käsittely ilman että vastaaja saa oikeudellista apua lähtökohtaisesti loukkaa hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Arvioidessaan oikeudelliseen apuun turvautumista vastaajan on mahdollista ottaa harkinnassaan huomioon muun ohessa tästä aiheutuvat kustannukset, jotka voivat jäädä hänen kannettavakseen.

19. Tuomioistuimen on kuitenkin määrättävä puolustaja viran puolesta ja viime kädessä vastoin vastaajan tahtoa, jos rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 3 momentissa mainitut edellytykset täyttyvät. Nyt käsiteltävässä asiassa arviointi kohdistuu näistä edellytyksistä vastaajan kykenemättömyyteen puolustaa itseään (1 kohta) ja muuhun erityiseen syyhyn (4 kohta).

20. Vastaajan kykyä puolustaa itseään on arvioitava kokonaisharkinnan perusteella ottaen huomioon tapauskohtaiset erityispiirteet. Korkein oikeus toteaa, että arvioinnin lähtökohtana on asian laatu. Mitä ankarampi seuraamus rikoksesta on odotettavissa, sitä korostuneempaa on tarve varmistua vastaajan puolustautumismahdollisuuksien täysimääräisestä toteutumisesta. Merkitystä on ennen kaikkea rangaistusseuraamuksella, mutta arvioinnissa on annettava painoarvoa myös muille vaikutuksiltaan merkittäville oikeudellisille seuraamuksille. Vastaajan kykyä puolustaa itseään on harkittava ottaen huomioon myös se, millaisia oikeudellisia tai näytöllisiä kysymyksiä asiassa käsitellään. Merkitystä voi olla esimerkiksi sillä, onko vastaaja jo esitutkinnassa tunnustanut teon ja ovatko tapahtumat riidattomasti selvitettyjä.

21. Korkein oikeus toteaa edelleen, että myös vastaajan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla voi olla merkitystä harkittaessa hänen kykyään puolustautua itse. Tämän kaltaiset seikat voivat olla pääteltävissä esimerkiksi teon laadusta tai muutoin ilmetä asiassa esitetystä selvityksestä. Edelleen vastaajan omalla osaamisella, kuten oikeudellisella osaamisella tai kielitaidolla, voi olla merkitystä arvioinnissa. Vastaajan aktiivisuus ja tapa osallistua asian käsittelyyn voi myös antaa viitteitä siitä, miten hän kykenee puolustamaan itseään. Esimerkiksi selkeän kirjallisen vastauksen toimittaminen ennen pääkäsittelyä voi puoltaa sellaista arviota, että vastaaja kykenee puolustamaan itseään, kun taas asiaan täysin passiivisesti suhtautuvan vastaajan kohdalla on herkemmin todettavissa, ettei hän kykene puolustamaan itseään asianmukaisella tavalla.

22. Puolustajan määräämiseen viran puolesta voi olla edellä käsitellyn kykenemättömyysperusteen lisäksi muu erityinen syy. Kysymys voi ensinnäkin olla siitä, että vastaajan oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen selvästi edellyttää puolustajan määräämistä, mutta kysymys ei ole muiden lainkohdassa lueteltujen edellytysten sanamuodon mukaisesta tilanteesta. Vastaajan omista kyvyistä riippumatta jo asian vakavuus ja mahdollisen seuraamuksen ankaruus itsessään voivat joissakin tilanteissa edellyttää puolustajan määräämistä viran puolesta. Harkintaan voivat lisäksi vaikuttaa myös muut kuin pelkästään vastaajan oikeusturvaan liittyvät seikat. Esimerkiksi prosessinjohdolliset ja käsittelyn häiriöttömän kulun varmistamiseen liittyvät syyt voivat yksittäistapauksessa edellyttää puolustajan määräämistä viran puolesta.

23. A:lla on ollut rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla oikeus pyynnöstään saada puolustaja käräjäoikeudessa. Hän ei kuitenkaan ole halunnut käyttää tätä oikeuttaan. Arvioitavaksi tulee siten ensiksi se, onko A pätevällä tavalla luopunut oikeudestaan puolustajaan.

24. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella käräjäoikeus on useaan kertaan ennen pääkäsittelyä ja vielä pääkäsittelyn alussa tilanteessa, jossa haastehakemukset ja asianomistajien korvausvaatimukset ovat olleet yhdessä käsiteltävinä ja asian laajuus tiedossa, kehottanut A:ta hankkimaan itselleen puolustajan. Käräjäoikeus on pääkäsittelyn pöytäkirjaan kirjatun mukaan varmistunut siitä, että A oli ymmärtänyt häntä kohtaan esitetyn rangaistusvaatimuksen vakavuuden ja korvausvaatimusten yhteismäärän. A oli tästä huolimatta ehdottomasti vastustanut puolustajan hankkimista.

25. Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden varmistuneen riittävällä tavalla siitä, että A on ymmärtänyt puolustajaa koskevan oikeuden sisällön ja siitä luopumisen mahdolliset seuraukset. Luopuminen kyseisestä oikeudesta on tapahtunut yksiselitteisesti, eikä asiassa ole ilmennyt mitään, mikä viittaisi siihen, ettei luopuminen ole tapahtunut vapaaehtoisesti. A:n on näin ollen katsottava pätevästi luopuneen oikeudestaan pyytää puolustajan määräämistä rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla.

26. Arvioitavaksi tulee seuraavaksi se, olisiko käräjäoikeuden kuitenkin tullut määrätä A:lle rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 1 §:n 3 momentin mukaisesti puolustaja viran puolesta, koska A ei ole kyennyt puolustamaan itseään tai koska puolustajan määräämiseen on ollut muu erityinen syy.

27. A on ollut syytettynä laajahkossa ja vakavassa rikoskokonaisuudessa, jossa on vaadittu ankaraa vankeusrangaistusta ja myös hänen vangitsemistaan. Pääkäsittelyn on ollut tarkoitus kestää viisi päivää, ja siinä on nimetty huomattava määrä todistelua. Nämä seikat puoltavat sitä johtopäätöstä, että A:n ei voitaisi katsoa olleen kykenevä riittävällä tavalla puolustamaan itseään.

$e2

29. Asiassa ei sen edellä kuvatusta vakavuudesta huolimatta ole ilmennyt myöskään erityistä syytä, jonka vuoksi puolustajan määrääminen viran puolesta olisi ollut esimerkiksi A:n oikeusturvan vuoksi tai oikeudenkäynnin asianmukaisen kulun turvaamiseksi välttämätöntä.

30. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus ei ole menetellyt virheellisesti salliessaan A:n huolehtia itse omasta puolustuksestaan. Hovioikeuden ratkaisu on siten kumottava ja asian käsittelyä jatkettava hovioikeudessa.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu

Puolustajan määräämistä koskeva sääntely sekä sitä koskevat esityöt ja oikeuskäytäntö

Muu asiaan vaikuttava sääntely

Arvioinnin lähtökohdat

Tämän asian arviointi

Johtopäätös ja asian jatkokäsittely