KKO:2025:106 – Rättskraft

A hade åtalats för grovt skattebedrägeri och grovt bokföringsbrott begångna i ett aktiebolags verksamhet samt för grovt skattebedrägeri som gällde hennes personliga beskattning. Åtalet hade grundat sig på att A inte i egenskap av företrädare för bolaget hade noterat alla bolagets inkomster i bolagets bokföring och inte heller deklarerat alla bolagets inkomster för skattemyndigheten. Enligt åtalet hade hon dessutom i bolagets bokföring gjort avdrag för kostnader som inte hörde till bolaget samt i sin personliga beskattning inte deklarerat alla sina inkomster från bolaget. Åtalet hade avgjorts genom lagakraftvunnen dom. Huvudsakligen på grund av samma händelser avseende bolagets medelsanvändning åtalades A senare i en annan rättegång för grov oredlighet som gäldenär.

Högsta domstolen ansåg att det nya åtalet inte gällde samma sak som det åtal som hade lett till den tidigare domen. Det förelåg således inte hinder mot att pröva åtalet.

Europeiska människorättskonventionen, tilläggsprotokoll 7 art 4

A:ta oli syytetty osakeyhtiön toiminnassa tehdyistä törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä hänen henkilökohtaista verotustaan koskevasta törkeästä veropetoksesta. Syyte oli perustunut siihen, että A ei ollut yhtiön edustajana merkinnyt yhtiön kirjanpitoon eikä ilmoittanut veroviranomaiselle yhtiön kaikkia tuloja. Syytteen mukaan hän oli lisäksi merkinnyt yhtiön kirjanpitoon vähennyksiksi yhtiölle kuulumattomia kuluja eikä ollut henkilökohtaisessa verotuksessaan ilmoittanut kaikkia yhtiöstä saamiaan tuloja. Syyteasia oli ratkaistu lainvoiman saaneella tuomiolla. Myöhemmin toisessa oikeudenkäynnissä A:ta syytettiin pääosin samojen yhtiön varainkäyttöön liittyvien tapahtumien perusteella törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Korkein oikeus katsoi, ettei uusi syyte koskenut samaa asiaa kuin aikaisempaan tuomioon johtanut syyte. Estettä uuden syytteen tutkimiselle ei siten ollut.

IhmisoikeusSop 7. lisäpöytäkirja 4 art

Aikaisemman rikosasian käsittely

Syyttäjä oli Satakunnan käräjäoikeudessa 5.10.2018 vireille tulleessa rikosasiassa vaatinut A:lle rangaistusta kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Törkeää veropetosta koskeneen syytekohdan 1 mukaan A oli 6.5.2014-30.11.2017 Raumalla toimiessaan B Oy:n hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana laiminlyönyt merkitä yhtiön kirjanpitoon kaikkea tuloa. Tuloa oli jäänyt merkitsemättä 46 000 euroa vuonna 2015, 75 000 euroa vuonna 2016 ja 73 000 euroa vuonna 2017. Kirjanpitoon merkitsemättä jätettyä tuloa ei ollut ilmoitettu veroviranomaisille.

Lisäksi A oli merkinnyt yhtiön kirjanpitoon yhtiölle kuulumattomia vähennyksiä. Kirjanpitoon oli merkitty kahden mopoauton hankintahinnoista tehdyt poistot sekä kuluna erään henkilön palkka. Mopoautot olivat olleet A:n pojan käytössä eivätkä yhtiön käytössä. Palkka oli liittynyt A:n pojan yksityisopetukseen.

Törkeää veropetosta koskeneen syytekohdan 3 mukaan A ei ollut 6.5.2015-31.10.2017 Raumalla ilmoittanut henkilökohtaisessa verotuksessaan verottajalle kaikkea B Oy:stä saamaansa tuloa. Peitellyn osingon määrä oli ollut 41 979,79 euroa vuonna 2014, 84 341,70 euroa vuonna 2015 ja 54 010 euroa vuonna 2016.

Käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi syytteen teonkuvausten mukaiset törkeät veropetokset syytekohdissa 1 ja 3 sekä törkeän kirjanpitorikoksen syytekohdassa 2. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n näistä rikoksista yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vaasan hovioikeus ei ollut A:n valituksesta tuomiollaan 12.2.2021 muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Myöhemmin vireille tulleen asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen siitä, onko törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen tutkimiselle este ne bis in idem -kiellon perusteella.

A vaati valituksessaan, että syyte jätetään tutkimatta.

Muut asianomistajat eivät antaneet vastauksia.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Tuomo Antila, Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Kaisa Kuparinen.

Syyte ja vastaus Satakunnan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati 12.11.2020 vireille tulleessa rikosasiassa A:lle rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Syytteen mukaan A oli 1.2.2014-9.7.2018 Raumalla toimiessaan B Oy:n hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut tai muuten luovuttanut yhtiön omaisuutta yhteensä 152 304,87 euroa.

Yhtiölle oli myönnetty palkkatukea neljän kuukauden ajaksi yhteensä noin 23 000 euroa. Näistä tuista 12 882,74 euroa oli maksettu A:n henkilökohtaiselle tilille.

Yhtiö oli maksanut kolmesta mopoautosta yhteensä 25 820 euroa. Mopoautot eivät olleet olleet yhtiön käytössä vaan A:n pojan yksityiskäytössä. Lisäksi yhtiö oli maksanut A:n pojan yksityisopettajana toimineelle henkilölle palkkaa 11 498,75 euroa. Kyseessä ei ollut yhtiön kulu.

A:n menettely oli aiheuttanut yhtiön tulemisen maksukyvyttömäksi tai oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. Yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi 1.2.2014 alkaneella tilikaudella ja asetettu konkurssiin 9.7.2018. Pesäluettelon mukaan yhtiön velat olivat olleet varoja suuremmat 152 304,87 euroa.

Syytteen mukaan rikosta oli pidettävä törkeänä, koska sillä oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä. Rikosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Verohallinto ja eräät muut asianomistajat yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

A vaati, että rangaistusvaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio 11.7.2022 nro 22/128348

Käräjäoikeus totesi, että syytteessä tarkoitettu törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeva teko liittyi olennaisesti samaan A:n hallinnoimaan yhtiöön ja sen toiminnassa tehtyihin väitettyihin laiminlyönteihin, joista oli kyse lainvoiman saaneessa Vaasan hovioikeuden tuomiossa 12.2.2021. Tekoaika oli kuitenkin eri. Kirjanpitorikosten ja veropetosrikosten sekä velallisen epärehellisyysrikosten rangaistavuudella tavoiteltiin lisäksi eri oikeushyvien suojaamista. Veropetoksen tunnusmerkistön täyttävässä teossa ei myöskään ollut kysymys velallisen epärehellisyysrikoksen erikseen rankaisemattomasta jälkiteosta. Näistä syistä käräjäoikeus katsoi, että mainitussa tuomiossa kyse oli eri rikoksista, joten syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä voitiin tutkia.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi syytteen teonkuvauksen mukaisen törkeän velallisen epärehellisyyden muutoin, mutta tulouttamatonta käteismyyntiä oli 1.2.2014-31.1.2017 ollut yhteensä 127 000 euroa. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mika Moisio.

Vaasan hovioikeuden tuomio 9.2.2024 nro 24/105909

A valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.

$e5

Hovioikeus hylkäsi syytteen mopoautoja koskevalta osalta. Muutoin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden syyksilukemisen sillä tarkennuksella, että ilman hyväksyttävää syytä luovutetun yhtiön omaisuuden määrä oli ollut yhteensä 151 381,49 euroa. Hovioikeus alensi A:lle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Loukusa, Markku Mäkynen ja Nina Björklund.

Perustelut

$e7

2. Syyttäjä on tässä oikeudenkäynnissä vaatinut A:lle rangaistusta A:n B Oy:n toiminnassa Raumalla hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana tekemästä törkeästä velallisen epärehellisyydestä 1.2.2014-9.7.2018. Syyte on perustunut siihen, että A oli ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön omaisuutta ja aiheuttanut yhtiön tulemisen maksukyvyttömäksi tai oleellisesti pahentanut sen maksukyvyttömyyttä. Yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi 1.2.2014 alkaneella tilikaudella ja asetettu konkurssiin 9.7.2018. A ei ollut tulouttanut yhtiöön kaikkea käteismyyntiä ajalla 1.2.2014-31.1.2017. Lisäksi yhtiölle myönnetystä palkkatuesta 12 882,74 euroa oli maksettu A:n henkilökohtaiselle tilille. Yhtiö oli myös maksanut kolmesta mopoautosta, jotka olivat olleet A:n pojan yksityiskäytössä, sekä tämän yksityisopettajan palkan. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tutkineet syytteen ja syytteen osittain hyläten tuominneet A:n törkeästä velallisen epärehellisyydestä rangaistukseen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko törkeää velallisen epärehellisyyttä koskeva syyte tutkia. Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi on arvioitava, koskevatko aikaisemmin tutkittu syyte ja tässä oikeudenkäynnissä esitetty syyte samaa asiaa.

4. Kansallisessa oikeuskäytännössä on vakiintuneesti lähdetty siitä, että rikosasiassa annetun tuomion saatua lainvoiman sitä tekoa, jonka perusteella nostetun syytteen johdosta tuomio on annettu, ei voida enää saattaa uudelleen tuomioistuimen tutkittavaksi.

5. Niin sanotun ne bis in idem -kiellon mukaan jokaisella on oikeus olla tulematta syytetyksi tai tuomituksi toistamiseen saman teon perusteella. Tämän kiellon on katsottu sisältyvän Suomen perustuslain 21 §:n 2 momentin säännökseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista (HE 309/1993 vp s. 74). Kielto ilmenee myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdasta, jonka mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

6. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tekojen samuuden arvioinnin tulee perustua teon konkreettisten tosiseikkojen tarkasteluun. Keskeistä on se, koskeeko uusi syyte samoja tai olennaisesti samoja tosiseikkoja kuin aikaisempi syyte (Zolotukhin v. Venäjä, suuri jaosto, 10.2.2009, kohdat 82 ja 83). Tarkastelu on kohdistettava konkreettisiin teonkuvauksiin eikä sovellettujen rangaistussäännösten tunnusmerkistöihin (Grande Stevens ym. v. Italia, 4.3.2014, kohta 224). Erityistä merkitystä on annettu tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle (Zolotukhin, kohta 84 ja Grande Stevens ym., kohta 221).

7. Kansallisessa oikeuskäytännössä on vakiintuneesti ja ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti katsottu olevan ratkaisevaa, koskevatko syytteissä esitetyt teonkuvaukset samoja tosiseikkoja, kun taas sillä, miten teko on aikaisemmassa syytteessä tai tuomiossa rikosoikeudellisesti luokiteltu, ei ole ollut tässä yhteydessä merkitystä. Lähtökohtana on siis ollut syytteiden teonkuvauksiin sisältyvien historiallisten tapahtumainkulkujen vertailu. Kysymys on ”samasta teosta”, jos syyte on koskenut viime kädessä yhtä ja samaa tosielämän tapahtumaa tai menettelyä kuin jo annettu lainvoimainen tuomio. Erityistä merkitystä on annettu tekijän, tekoajan ja tekopaikan samuudelle. Myös teon kohteelle ja sille, onko toiminta ollut jatkuvaa tai toistuvaa, on annettu arvioinnissa merkitystä. (KKO 2025:2, kohta 14 ja siinä viitatut ratkaisut.)

8. Vaikka teon oikeudellisia näkökohtia ei olisi aikaisemmin kaikilta osin selvitetty tai käsitelty, teko ei voi tulla uuden rikosoikeudenkäynnin kohteeksi (KKO 2014:76, kohta 19 ja siinä viitattu ratkaisu). Kysymys voi siis olla samasta teosta, vaikka teko jäsennettäisiin oikeudellisesti eri ”rikoksiksi” liittämällä tai jättämällä pois eri osatekijöitä siitä teonkuvauksesta, joka asetetaan seuraamusarvioinnin perusteeksi (KKO 2025:2, kohta 15 ja siinä viitatut ratkaisut). Teko pysyy siis samana, jos kysymys on vain vaihtoehtoisesta tavasta analysoida ilmiötä tai tapahtumaa (KKO 2014:76, kohta 20).

9. Korkein oikeus on ottanut rangaistusluonteisen hallinnollisen seuraamuksen ja rikosasian samuutta koskevassa oikeuskäytännössään kantaa veronkorotusmenettelyn ja veropetosta, kirjanpitorikosta tai velallisen rikosta koskevan rikosoikeudenkäynnin väliseen suhteeseen. Arvioitaessa teon samuutta veronkorotusasian ja verorikosasian kesken lähtökohtana on pidetty verovelvollisen menettelyä verovuosittain ja verolajeittain. Jos syytteen teonkuvaus koskee virheellisen tai puutteellisen tiedon antamista sellaisista seikoista, jotka ovat kyseisen verolajin ja verovuoden osalta olleet arvioitavina veroa ja siihen liittyvää veronkorotusta määrättäessä, teon samuutta koskeva edellytys täyttyy, kun molemmat menettelyt koskevat samaa verovelvollista. (KKO 2014:76, kohta 22.)

10. Hallinnollisen veronkorotuksen ei ole katsottu estävän kirjanpitorikosta tai velallisen rikosta koskevan syytteen tutkimista. Vaikka henkilölle on määrätty henkilökohtaisessa verotuksessaan veronkorotus, on syyte, joka on koskenut sitä, onko henkilö vastuuasemassaan yhtiössä syyllistynyt kirjanpitorikokseen tai velallisen epärehellisyyteen, voitu tutkia. (KKO 2014:76, kohta 22 ja siinä viitatut KKO 2011:93 ja 2013:92.)

$ea

$eb

13. Kerrotun kaltaisissa tilanteissa arvioitavaksi tulevien rikosten taustalla oleva historiallinen tapahtumainkulku on yleensä pitkäkestoinen ja laaja sekä käsittää useita tosielämän tapahtumia ja menettelyjä. Tekoajat eivät yleensä ole yhtenevät, ja teoilla on myös eri kohteet. Veropetoksissa vahingon kärsijänä ovat veronsaajina olevat julkisyhteisöt, kun taas velallisen epärehellisyydessä vahinko kohtaa yhtiön kaikkia velkojia. Vaikka syytteen taustalla kaikkien syytekohtien osalta on sama varojen perusteeton siirtäminen yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle, tämä menettely ei itsessään vielä riitä täyttämään kunkin syytteessä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistöä.

$ec

15. Kohdista 1 ja 2 ilmenevästi tässä oikeudenkäynnissä esitetty syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä on tekijän ja tekopaikan osalta sama kuin aikaisempi syyte, ja se on tekoajaltaankin pitkälti sen kanssa yhtenevä. Aikaisemman syytteen mukaiset tekoajat ovat ajoittuneet ajalle 6.5.2014-30.11.2017 ja määräytyneet yhtiön tilikausien sekä kirjanpidon ja verotuksen vahvistamisajankohtien mukaan. Uuden syytteen pidemmän tekoajan alkaminen 1.2.2014 on puolestaan määräytynyt sen tilikauden alkamispäivän mukaan, jolloin yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi. Syytteen mukainen tekoaika on päättynyt yhtiön konkurssiin asettamisen päivään 9.7.2018.

16. Uudessa syytteessä on kuvattu A:n luovuttaneen yhtiön omaisuutta sen varallisuuspiirin ulkopuolelle niin, ettei hän ollut tulouttanut käteismyyntiä yhtiöön ja että yhtiön saamaa palkkatukea oli maksettu hänen henkilökohtaiselle tililleen. Lisäksi yhtiö oli maksanut kolmesta mopoautosta, jotka olivat olleet A:n pojan yksityiskäytössä, sekä tämän yksityisopettajan palkan. Syyte koskee mainittuja varojen siirtoja yhtiön varallisuuspiiristä ja niiden myötä yhtiön maksukyvyttömyyden aiheuttamista tai sen olennaista pahentamista. Aikaisemman syytteen teonkuvaukset ovat puolestaan koskeneet kirjanpito- ja veroilmoitusvelvollisuuksiin liittyviä laiminlyöntejä ja väärien tietojen antamista. Lisäksi, toisin kuin aikaisemmassa syytteessä, uudessa syytteessä teon kohteena ovat olleet yhtiölle kuuluneet varat, jotka olisi tullut käyttää yhtiön kaikkien velkojien hyväksi.

17. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevassa syytteessä kuvattua velallisen epärehellisyyttä on pidettävä ajallisesti sekä myös tosielämän historiallinen tapahtumainkulku huomioon ottaen riittävän erillisenä aikaisemmassa syytteessä kuvatuista kirjanpito- ja veroilmoitusvelvollisuuksiin liittyvistä laiminlyönneistä ja väärien tietojen antamisesta. Syytteissä kuvatut menettelyt eivät ole siten perustuneet olennaisesti samoihin tosiseikkoihin.

18. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät aikaisemmin tutkittu syyte ja tässä oikeudenkäynnissä esitetty uusi syyte koske samaa asiaa. Estettä törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan syytteen tutkimiselle ei siten ole.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat oikeusohjeet ja tekojen samuuden arviointi rikosprosessuaalisessa oikeuskäytännössä

Tekojen samuuden arvioinnista erityisesti talousrikosten yhteydessä

Tekojen samuuden arviointi tässä tapauksessa

Korkeimman oikeuden johtopäätös