KKO:2025:75 – Ulosottokaari

Ulosottomies oli ulosmitannut ulosottovelallisen omaisuutena pitämänsä puoliosuuden asunto-osakeyhtiön osakkeista. Ulosottoasian sivullinen A väitti ulosmitatun omaisuuden kuuluvan hänelle. Ulosottomies kieltäytyi oikaisemasta ulosmittauspäätöstä. A teki samalla perusteella ulosottovalituksen käräjäoikeuteen ja vaati valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Ulosottomies peruutti ulosmittauksen valituksen käsittelyn yhteydessä tekemällään itseoikaisupäätöksellä, jolloin ulosottovalituksen käsittely käräjäoikeudessa jäi sillensä.

Korkein oikeus katsoi, että A:n ulosottovalitus oli tullut hyväksytyksi ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Valtio oli velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

UK 11 luku 20 §

Utmätningsmannen hade utmätt den halva andel av aktierna i ett bostadsaktiebolag som han ansåg utgöra utsökningsgäldenärens egendom. A som var utomstående i utsökningsärendet påstod att den utmätta egendomen tillhörde henne. Utmätningsmannen vägrade att rätta utmätningsbeslutet. A anförde på samma grund utsökningsbesvär hos tingsrätten och yrkade att staten skulle åläggas att ersätta hennes rättegångskostnader. Utmätningsmannen återkallade utmätningen genom ett självrättelsebeslut i samband med behandlingen av besvären, varvid behandlingen av utsökningsbesvären i tingsrätten avskrevs.

Högsta domstolen ansåg att A:s utsökningsbesvär hade godkänts på det sätt som avses i 11 kap. 20 § 2 mom. utsökningsbalken. Staten var skyldig att ersätta A:s rättegångskostnader i tingsrätten.

UB 11 kap 20 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Ulosmittaus, oikaisupyyntö ja ulosottovalitus

Ulosottomies ulosmittasi 23.12.2022 A:n ja B:n yhteisesti omistetuksi katsotuista Asunto Oy X:n osakkeista ulosottovelallisen B:n omaisuutena pitämänsä puoliosuuden.

A pyysi ulosottomieheltä ulosmittauspäätöksen oikaisua ulosottokaaren 10 luvun 1 §:n nojalla vedoten siihen, että A oli 15.9.2022 tehdyn osakkeiden kaupan jälkeen osakkeiden oikea omistaja. Ulosottomies kieltäytyi oikaisemasta päätöstä.

A valitti ulosmittauspäätöksestä käräjäoikeuteen vaatien, että ulosmittaus kumotaan ja valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa. A katsoi olevansa osakkeiden oikea omistaja vastaavilla perusteilla kuin ulosottomiehen hylkäämässä oikaisupyynnössä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätös 30.3.2023 nro 23/1330

Käräjäoikeus katsoi, että ulosmittauksen peruuttaminen itseoikaisuna oli tehnyt valituksen aiheettomaksi. Näin ollen lausunnon antaminen A:n ulosottovalituksesta raukesi ja ulosottovalitusasian käsittely jäi sillensä.

A:n valtioon kohdistaman oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui, että ulosottokaaren 11 luvun 12 §:n mukainen itseoikaisu oli osa ensiasteen ulosottomenettelyä, johon liittyviin kuluihin ei tullut soveltaa oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevaa luvun 20 §:ää. Käräjäoikeus hylkäsi A:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Veronica Dalenius.

Helsingin hovioikeuden päätös 4.12.2023 nro 1826

A valitti hovioikeuteen vaatien, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Hovioikeus totesi, että A oli ennen ulosottovalituksen tekemistä pyytänyt ulosottomieheltä oikaisua ulosmittauspäätökseen samoilla perusteilla kuin ulosottovalituksessa. Ulosottovalituksen vireilletulon jälkeen ulosottomies oli peruuttanut ulosmittauksen. Kysymys oli muutoksenhakua koskevasta menettelystä siltä osin kuin A:n valitusta oli käsitelty käräjäoikeudessa. Ulosottokaaren oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat säännökset soveltuivat niihin kuluihin, jotka olivat aiheutuneet tuomioistuinkäsittelystä.

Hovioikeus katsoi, että ulosottomenettelyssä oli tapahtunut selvä virhe, ja otti huomioon myös sen, että A oli yksityishenkilö ja ulosmittaus oli koskenut hänen vakituista asuntoaan. Oikeudenkäyntikulujen jääminen A:n vahingoksi olisi sanotuissa olosuhteissa ja tulokseton itseoikaisupyyntö huomioon ottaen ollut kohtuutonta. Hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan A:n ulosottovalituksesta johtuneet oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 1 550 eurolla ja muutoksenhakukulut hovioikeudessa 930 eurolla korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Pirjo Aaltonen ja Miikka Kärki sekä asessori Lauri Vaihemäki. Esittelijä Jesse Numminen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Ulosottolaitoksen keskushallinnolle myönnettiin valituslupa.

Ulosottolaitoksen keskushallinto vaati valituksessaan, että valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa tai että valtion maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää alennetaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään ja valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa 313,75 eurolla korkoineen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 313,75 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua Korkeimman oikeuden ratkaisun antopäivästä lukien.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Eva Tammi-Salminen, Timo Ojala, Kaarlo Hakamies ja Heli Melander. Esittelijä Laura Ritakari-Rautio.

Perustelut

1. Ulosottomies oli ulosmitannut ulosottovelallisen omaisuutena pitämänsä puoliosuuden asunto-osakeyhtiön osakkeista. Ulosottomies on kieltäytynyt oikaisemasta ulosmittauspäätöstä ulosottoasian sivullisen A:n pyynnöstä, kun tämä on väittänyt omistavansa osakkeet kokonaan. A on tämän jälkeen käräjäoikeuteen toimittamassaan ulosottovalituksessa vaatinut ulosmittauspäätöksen kumoamista ja valtion velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Ulosottomies on tällöin peruuttanut ulosmittauksen tekemällään itseoikaisupäätöksellä. Ulosottovalituksen käsittely on jäänyt käräjäoikeudessa sillensä.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa perusteita velvoittaa valtio korvaamaan ulosottoasian sivullisen A:n oikeudenkäyntikuluja.

3. Ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan, jos sivullisen valitus hyväksytään, valtio voidaan sivullisen vaatimuksesta määrätä osittain tai kokonaan korvaamaan tämän kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana. Valtio voidaan määrätä korvaamaan myös ulosoton asianosaisen oikeudenkäyntikulut, jos asiassa on sattunut selvä virhe, joka olisi tullut korjata itseoikaisuna.

4. Mainitun pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan ulosottovalitusasiassa asianosaisena oleva sivullinenkin vastaa lähtökohtaisesti itse omista oikeudenkäyntikuluistaan. Valtion oikeudenkäyntikuluvastuun edellytykseksi on pykälän 2 momentissa säädetty valituksen hyväksymisen lisäksi se, että oikeudenkäyntikulujen jääminen sivullisen vahingoksi olisi olosuhteet huomioon ottaen kohtuutonta. (KKO 2023:88, kohta 11 ja siinä viitattu ratkaisu.)

5. Säännöksen esitöiden (HE 83/2006 vp s. 79) mukaan valtion oikeudenkäyntikuluvastuun on tarkoitettu tulevan sovellettavaksi erityisesti silloin, jos yksityinen sivullinen on joutunut puolustautumaan tilanteessa, jossa on tapahtunut suhteellisen selvä virhe. Valtion kuluvastuuta harkittaessa voidaan merkitystä antaa myös sille, onko sivullinen esittänyt väitteensä jo ensiasteen ulosotossa ja mitä seikkoja hän silloin on tuonut esiin väitteensä tueksi. Myös sivullisen taloudelliseen asemaan ja olosuhteisiin muutoinkin tulisi kiinnittää huomiota.

$d5

7. Ratkaisussa KKO 2012:8 on ollut kysymys valtion velvollisuudesta korvata ulosoton asianosaisen oikeudenkäyntikuluja tilanteessa, jossa valittajan varojen ulosmittauksessa oli tapahtunut selvä virhe ja kihlakunnanvouti oli peruuttanut ulosmittauksen itseoikaisupäätöksellä ulosottovalituksen vireilletulon jälkeen. Valittaja oli vielä itseoikaisupäätöksen jälkeen ilmoittanut vaativansa valituksensa käsittelyn jatkamista käräjäoikeudessa. Ulosottovalitus oli käräjäoikeudessa osaksi hylätty ja osaksi jätetty tutkimatta. Korkein oikeus totesi (kohta 5), että ulosottovalitusta ei ollut alemmissa oikeuksissa hyväksytty millään valittajan esittämällä perusteella. Ulosmittauksessa tapahtunut menettelyvirhe oli korjattu itseoikaisuna. Asiassa ei näin ollen ollut ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin mukaista perustetta velvoittaa valtiota korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikuluja.

8. Korkein oikeus toteaa, että valtion kuluvastuu edellyttää ulosottovalituksen hyväksymistä. Ulosottovalitusasiassa valittaja vaatii ulosottokaaren 11 luvun 1 §:n mukaisesti muutosta ulosottomiehen päätökseen tai muuhun täytäntöönpanotoimeen. Jos ulosottovalitus hyväksytään, tuomioistuin ku­moaa ulosottomiehen valituksenlaisen päätöksen tai täytäntöönpanotoimen.

9. Jos ulosottomies ulosottovalituksen vireilletulon jälkeen havaitsee valituksenalaisen päätöksen tai täytäntöönpanotoimen olleen virheellinen, hän saa ulosottokaaren 11 luvun 12 §:stä ilmenevällä tavalla itseoikaisuna oikaista päätöksen tai täytäntöönpanotoimen. Tällaisessa tapauksessa ulosottovalitus ulosottokaaren 11 luvun 17 §:n nojalla raukeaa siltä osin kuin itseoikaisu tekee valituksen aiheettomaksi. Ulosottomiehen valituksen yhteydessä tekemä itseoikaisu voi siten johtaa ulosottovalituksessa vaadittuun lopputulokseen ja osoittaa, että ulosottovalitus on ollut aiheellinen. Tämä koskee erityisesti tilannetta, jossa ulosottovalituksessa esitetyt perusteet ovat olleet syynä toimen tai päätöksen peruuttamiseen itseoikaisuna.

10. Korkein oikeus katsoo, että valtion kuluvastuuta koskevaa ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentin säännöstä on sen tavoitteisiin ja tarkoitukseen nähden perusteltua tulkita siten, että sivullisen ulosottovalituksen voidaan katsoa tulleen säännöksessä tarkoitetulla tavalla hyväksytyksi myös siinä tilanteessa, jossa ulosottomies ulosottokaaren 11 luvun 12 §:n nojalla ulosottovalituksen yhteydessä itseoikaisuna olennaisesti valituksessa esitetyillä perusteilla peruuttaa ulosmittauspäätöksen. Tällöin valittaja on valituksessaan esittämillä perusteilla tosiasiassa päässyt vaatimaansa lopputulokseen asiassa, vaikka ulosottovalitusta ei ole voitu itseoikaisun seurauksena tutkia tuomioistuimessa.

11. Valtion vastuu sivullisen oikeudenkäyntikuluista edellyttää valituksen hyväksymisen lisäksi sitä, että kulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää kohtuuttomana. Korkein oikeus toteaa, että kohtuullisuusarvioinnissa voidaan muun ohella ottaa huomioon sivullisen oma menettely ensiasteen ulosottomenettelyssä. Jos sivullinen on jo ennen ulosmittausta esittänyt perusteet ulosmittauksen tekemättä jättämiselle tai viimeistään ennen ulosottovalituksen vireillepanoa esittänyt ulosottomiehelle perustellun vaatimuksen asiavirheen oikaisusta taikka muutoin esittänyt seikkoja, jotka muodostavat perusteen itseoikaisulle, ulosottovalitusasian oikeudenkäyntikulujen jäämistä sivullisen vahingoksi voidaan usein pitää kohtuuttomana.

12. A:n ulosottovalitus on rauennut käräjäoikeudessa ulosottokaaren 11 luvun 12 §:ssä tarkoitetun valituksen yhteydessä tehdyn ulosottomiehen itseoikaisupäätöksen johdosta. Itseoikaisu on perustunut A:n ulosottovalituksessaan esittämiin perusteisiin ja johtanut hänen vaatimaansa lopputulokseen. Korkein oikeus katsoo, että A:n ulosottovalituksen on näissä olosuhteissa katsottava tulleen hyväksytyksi ulosottokaaren 11 luvun 20 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

13. Asiassa on vielä arvioitava, onko oikeudenkäyntikulujen jäämistä A:n vahingoksi pidettävä olosuhteet huomioon ottaen kohtuuttomana. A on virheellisen ulosmittauksen kumoamiseksi tehnyt ensin itseoikaisupyynnön ulosottomiehelle ja pyynnön tultua hylätyksi tehnyt samalla perusteella ulosottovalituksen käräjäoikeudelle. A on yksityishenkilö, jonka vakituisena asuntona käyttämään huoneistoon oikeuttaviin osakkeisiin on kohdistunut virheellinen ulosmittaus toisen henkilön ulosottovelan suorittamiseksi. Korkein oikeus katsoo, että ulosottovalitusta koskevien oikeudenkäyntikulujen jääminen A:n vahingoksi olisi näissä olosuhteissa kohtuutonta. Valtion on siksi korvattava A:n ulosottovalitusasiassa syntyneet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Aihetta hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei tältä osin ole.

14. A:lle on aiheutunut kuluja avustajan käyttämisestä asiassa. Ulosottovalitusasian oikeudenkäyntikuluja ovat ne kulut, jotka ovat syntyneet ulosottovalituksen tekemisestä ja sen ajamisesta käräjäoikeudessa riippumatta siitä, raukeaako ulosottovalitus itseoikaisun johdosta vai annetaanko siitä käräjäoikeuden päätös. Hovioikeus on katsonut ulosottovalituksesta aiheutuneiksi käräjäoikeuskuluiksi oikeudenkäyntiavustajan viiden tunnin työmäärän ja hyväksynyt tuntiveloitusperusteeksi vaatimuksen mukaisesti 250 euroa. Hovioikeus on hylännyt vaatimuksen siltä osin kuin A:n avustajan toimenpiteet ovat koskeneet ulosottovalitusta edeltäneen itseoikaisupyynnön laatimista ulosottomiehelle. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa vaatimuksen mukaisesti avustajan kolmen tunnin työmäärän perusteella. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta myöskään oikeudenkäyntikulujen määrän osalta.

15. Asian lopputulokseen nähden valtio on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentista ilmenevän mukaisesti velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut myös Korkeimmassa oikeudessa. Valtiolla ei ole ollut huomautettavaa oikeudenkäyntikulujen määrään.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Valtion oikeudenkäyntikuluvastuuta koskevat oikeusohjeet

Säännöksen tulkintaa koskeva arviointi

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden arviointi tässä tapauksessa