KKO:2025:86 – Lapsen huolto ja tapaamisoikeus

Kysymys siitä, oliko hakemuksen, sen johdosta annetun kirjallisen lausuman ja aikaisempien ratkaisujen perusteella ilmeistä, että edellytyksiä lapsen huoltoa ja asumista koskevan sopimuksen muuttamiseen ei ollut, ja oliko käräjäoikeus siten voinut hylätä hakemuksen kirjallisessa menettelyssä. Vrt. KKO:2025:17

Kysymys myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

L lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 14 a §

OK 21 luku 2 §

Fråga om det på basis av ansökan, ett skriftligt yttrande som getts med anledning av den och tidigare avgöranden var uppenbart att det inte fanns förutsättningar för att ändra ett avtal som gällde vårdnaden om ett barn och barnets boende och om tingsrätten således hade kunnat avslå ansökan i ett skriftligt förfarande. Jfr KKO:2025:17

Fråga även om skyldigheten att ersätta rättegångskostnaderna.

L ang. vårdnad om barn och umgängesrätt 14 a §

RB 21 kap 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. Hän vaati lisäksi, että häntä joka tapauksessa ei velvoiteta korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja asiassa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian tausta, aikaisempi sopimus sekä päätös lapsen huollosta ja asumisesta

Alkuvuonna 2019 syntyneen lapsen huollosta ja asumisesta on 15.4.2019 tehty sopimus, jonka mukaan lapsi on äitinsä A:n yksinhuollossa ja asuu äitinsä luona. Tapaamisoikeudesta ei ole tuolloin sovittu. Lapsen äiti ja lapsen isä B ovat lapsen syntymän aikaan olleet kumpikin suorittamassa vankeusrangaistusta. Isä on vapautunut vankilasta syksyllä 2021.

Lapsi on mainitun sopimuksen nojalla asunut elinkautista vankeusrangaistusta suorittavan äitinsä luona vankilassa kolmevuotiaaksi asti. Tämän jälkeen hänet on 16.2.2022 lukien otettu sosiaaliviranomaisen päätöksellä huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon äidin sukulaisen perheeseen.

Isä on Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa syksyllä 2021 vireille panemassaan hakemuksessa vaatinut sopimuksen muuttamista siten, että lapsi määrätään ensisijaisesti hänen yksinhuoltoonsa tai toissijaisesti vanhempien yhteishuoltoon ja asumaan isän luona. Isä on perustellut vaatimuksiaan sillä, ettei lapsi voisi enää asua äidin luona vankilassa eikä äidin mahdollisesta vapautumisesta ollut luotettavaa ennustetta. Isällä oli läheinen ja luottamuksellinen suhde lapseensa, ja hän oli kykenevä huolehtimaan tästä. Oli luontevaa, että isä toimisi lapsen yksinhuoltajana, koska äidin oli vaikea huolehtia huoltajan tehtävistä vankilasta käsin.

Käräjäoikeus on 22.12.2022 antamallaan päätöksellä hylännyt isän hakemuksen. Käräjäoikeus on todennut, ettei äidin yksinhuoltajuutta ollut syytä muuttaa ja että vanhempien välit olivat ristiriitaiset eikä kommunikaatioyhteyttä heidän välillään ollut. Lapsen ollessa sijoitettuna hänen asumistaan koskeviin kysymyksiin ei ollut voitu ottaa kantaa olosuhdeselvityksissä eikä käräjäoikeudella ollut edellytyksiä arvioida vanhempien olosuhteita huostassapidon päättyessä. Sanotuissa olosuhteissa ei ollut lapsen edun mukaista määrätä lapsen asumista isän luokse. Päätös on lainvoimainen.

Uusi hakemus Helsingin käräjäoikeudessa

Isä vaati 11.5.2023 vireille panemassaan hakemuksessa, että lapsi määrätään ensisijaisesti vanhempien yhteishuoltoon tai toissijaisesti isän yksinhuoltoon sekä asumaan isän luona. Hän on perustellut vaatimuksiaan vanhempien välisen kommunikaation parantumisella sekä lausunut, että sosiaalityöntekijät olivat nyt tehdyn kotikäynnin perusteella todenneet, ettei estettä lapsen muuttamiselle isän ja hänen puolisonsa luokse ollut.

Käräjäoikeus pyysi äidiltä lausuman hakemuksen johdosta. Äiti vaati, että hakemus hylätään ja isä velvoitetaan korvaamaan hänelle oikeudenkäyntikuluina oikeusavun omavastuuosuus. Käräjäoikeus pyysi isältä lausuman äidin lausuman johdosta.

Käräjäoikeuden päätös 13.11.2023 nro 1013 5527

Käräjäoikeus totesi, että isä oli esittänyt samat vaatimukset ja keskeisesti samat perusteet, jotka Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli ratkaissut oikeudenkäyntimenettelyn jälkeen 22.12.2022 antamassaan pääasiaratkaisussa. Isän esille tuomat ja asiassa muutoinkaan ilmenneet seikat eivät merkinneet sellaista olosuhteiden muutosta tai muuta syytä, joiden vuoksi lapsen huoltoa tulisi muuttaa. Lapsi oli edelleen huostaanoton johdosta sijoitettuna. Lapsen asuinolosuhteet ja asumisjärjestelyt eivät antaneet perustetta arvioida asiaa lapsen edun vuoksi nyt toisin. Lapsi myös tapasi vanhempiaan säännöllisesti.

Käräjäoikeus katsoi olevan ilmeistä, että edellytyksiä vanhempien 15.4.2019 tekemän sopimuksen muuttamiseen hakemuksessa tarkoitetulla tavalla ei ollut.

Isän hakemus oli pantu vireille noin viisi kuukautta edellisen pääasiaratkaisun jälkeen. Hakemus oli toisinto Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa esitetystä. Isällä oli ennen hakemuksen vireille panemista ollut riittävä mahdollisuus harkita hakemuksen menestymisen mahdollisuuksia. Asiassa oli erityisiä syitä velvoittaa isä korvaamaan äidin oikeudenkäyntikulut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n nojalla, eikä oikeudenkäyntikuluvastuuta ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla aihetta kohtuullistaa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Timo Kaksonen.

Helsingin hovioikeuden päätös 14.6.2024 nro 927

Isä valitti hovioikeuteen, joka kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden tuli asian ratkaistessaan lausua myös oikeudenkäyntikuluista.

Hovioikeus totesi, että edellisen ratkaisun ja uuden hakemuksen välinen lyhyt aika puhui sen puolesta, että uusi hakemus oli voitu hylätä kirjallisessa menettelyssä. Isä oli kuitenkin vedonnut muun ohella siihen, että vanhempien välit olivat selkeästi parantuneet asian edelliseen käsittelyyn verrattuna. Lisäksi hän oli vedonnut sosiaalityöntekijöiden edellisen päätöksen jälkeen tekemän kotikäynnin johtopäätöksiin. Näillä seikoilla oli sellaista merkitystä huoltoa ja asumista koskevien vaatimusten ratkaisemisessa, että asiakirjojen perusteella ei voitu pitää ilmeisenä, ettei edellytyksiä vuonna 2022 annetun käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiselle ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Terhi Mattila, Teija Stanikic ja Katja Tertsonen.

Perustelut

1. Alkuvuonna 2019 syntyneen lapsen vanhemmat ovat 15.4.2019 sopineet, että lapsi on äitinsä yksinhuollossa ja asuu tämän luona. Lapsi on asunut vankeusrangaistusta suorittavan äitinsä luona vankilassa kolmevuotiaaksi saakka, minkä jälkeen hänet on otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon toistaiseksi.

2. Käräjäoikeus on 22.12.2022 hylännyt isän syksyllä 2021 tekemän hakemuksen, jossa tämä vaati vuonna 2019 tehdyn sopimuksen muuttamista siten, että lapsi määrätään ensisijaisesti hänen yksinhuoltoonsa tai toissijaisesti vanhempien yhteishuoltoon ja asumaan isänsä luona.

4. Käräjäoikeus on äidiltä ja isältä lausumat pyydettyään hylännyt isän hakemuksen kirjallisessa menettelyssä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsenhuoltolaki) 14 a §:n nojalla.

5. Hovioikeus on isän valituksesta katsonut, että käräjäoikeus ei olisi saanut hylätä hakemusta kirjallisessa menettelyssä lapsenhuoltolain 14 a §:n nojalla. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

6. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana, onko hakemuksen, sen johdosta annettujen kirjallisten lausumien sekä aikaisemman sopimuksen ja käräjäoikeuden päätöksen perusteella ollut ilmeistä, että edellytyksiä lapsen huoltoa ja asumista koskevan sopimuksen muuttamiseen ei ole, ja onko käräjäoikeus siten voinut hylätä hakemuksen kirjallisessa menettelyssä lapsenhuoltolain 14 a §:n nojalla.

7. Lapsenhuoltolain 1 §:n mukaan lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lain 10 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti.

8. Lapsenhuoltolain 11 a §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ratkaisemisesta huostassapidon aikana säädetään lastensuojelulain 46 §:ssä. Jos asian ratkaiseminen on huostassapidon takia lapsen edun kannalta tarpeetonta, tuomioistuin voi hylätä hakemuksen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimen päätös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ei vaikuta huostaanottoon eikä sen sisältöön.

10. Lapsenhuoltolain 12 §:n mukaan aikaisempaa sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka jos tähän muutoin on aihetta.

11. Korkein oikeus toteaa, että sopimuksen tai päätöksen muuttamisen edellytykset on laissa säädetty väljiksi. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2003:126 luonnehtinut näitä edellytyksiä siten, että aikaisemman päätöksen muuttamiseen voidaan päätyä sillä perusteella, että asian harkinnassa merkitykselliset olosuhteet ovat muuttuneet niin, että lapsen etu vaatii päätöksen muuttamista. Lisäksi aikaisemman päätöksen muuttaminen voi perustua siihen, että muutokseen on muista syistä aihetta, esimerkiksi koska aikaisemman päätöksen aikaisia olosuhteita arvioidaan lapsen edun kannalta toisin niistä saadun uuden tiedon pohjalta. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussaan lain esitöihin viitaten lisäksi korostanut, että säännöksen tarkoituksena ei ole ollut helpottaa päätösten muuttamista siten, että se voisi johtaa oikeuden väärinkäyttämiseen eli jatkuviin kiusantekomielessä tehtyihin muutosvaatimuksiin.

12. Lapsenhuoltolain 14 a §:n mukaan hakemus on hylättävä kirjallisessa menettelyssä, jos hakemuksen, sen johdosta mahdollisesti annetun kirjallisen lausuman ja aikaisempien ratkaisujen perusteella on ilmeistä, että edellytyksiä sopimuksen tai päätöksen muuttamiseen ei ole.

$f4

14. Korkein oikeus toteaa, että lapsenhuoltolain 14 a §:n soveltamista harkittaessa on arvioitava, onko esitettyjen vaatimusten, niiden tueksi esitettyjen perusteiden ja tarjotun näytön, asiaan osallisilta mahdollisesti saatujen kirjallisten lausumien sekä kaikkien asiaa koskevien aikaisempien ratkaisujen perusteella havaittavissa, että esitetyt muutosvaatimukset eivät selvästikään voi menestyä. Mikäli sopimuksen tai päätöksen muuttamista on käsitelty jo aiemmassa oikeudenkäynnissä, arvioitavana on ennen kaikkea se, onko asian harkinnassa merkityksellisissä olosuhteissa tapahtunut muutoksia oikeudenkäynnin jälkeen. Kun kysymys on menettelytavan valinnasta lapsen asemaa koskevassa päätöksenteossa, arviointia tehtäessä on pidettävä keskeisenä näkökohtana sitä, edellyttääkö lapsen etu uuden täysimittaisen oikeudenkäynnin toimittamista.

15. Käsiteltävänä oleva lapsen huoltoa ja asumista koskevan sopimuksen muuttamista koskeva hakemus on tullut vireille noin 5,5 kuukautta sen jälkeen, kun aikaisempi samansisältöinen hakemus on hylätty käräjäoikeuden päätöksellä 22.12.2022. Tätä aikaisemmin kysymys lapsen huollosta ja asumisesta on järjestetty vanhempien välisellä sopimuksella pian lapsen syntymän jälkeen vuonna 2019. Kysymys ei siten ole eikä lapsen nuoren iän vuoksi voisikaan vielä olla sellaisesta tyypillisestä jatkuvasti toistuvasta huoltoriitakierteestä, jollaisia lapsenhuoltolain 14 a §:ää säädettäessä on erityisesti pidetty silmällä (ks.

, kohta 12). Toisaalta lapsenhuoltolain 14 a §:n soveltaminen ei pykälän sanamuodon mukaan edellytä, että taustalla olisi useampi aikaisempi oikeudenkäynti, jos kysymys on muutoin säännöksen soveltamisalaan kuuluvasta tilanteesta (ks. myös HE 88/2018 vp s. 60).

16. Edellisen oikeudenkäynnin päättymisestä kulunut huomattavan lyhyt aika puhuu vahvasti sen puolesta, että edellytyksiä sopimuksen muuttamista koskevan asian saattamiselle uudelleen täysimittaiseen oikeudenkäyntiin ei ole ollut. Lapsi on jo edellisen oikeudenkäynnin päättyessä ollut huostaanotettuna ja sijoitettuna sijaisperheeseen, jossa hän edelleenkin asuu. Lapsen äiti on molempien oikeudenkäyntien aikaan suorittanut vankeusrangaistustaan vankilassa ja isä puolestaan on asunut puolisonsa kanssa oman vankeusrangaistuksensa loppuun suorittaneena. Lapsen tosiasiallisessa tilanteessa ei edellisen oikeudenkäynnin jälkeen ole tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden vuoksi hänen huoltoaan ja asumistaan koskevan asian uudelleen käsittelemistä voitaisiin tässä vaiheessa pitää lapsen edun kannalta tarpeellisena tai perusteltuna. Selvää on, että lapsen nuoren iän vuoksi hänen mielipiteensä selvittämiseen liittyvillä seikoilla ei ole merkitystä asiaa arvioitaessa.

17. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee, että isän vaatimukset tässä asiassa ovat olleet käytännössä samat kuin loppuvuonna 2022 päättyneessä oikeudenkäynnissä, jossa kaikki vaatimukset oli hylätty. Käräjäoikeus oli tuolloin hankkinut lapsenhuoltolain 16 §:ssä tarkoitetut olosuhdeselvitykset sekä kuullut molempia vanhempia pääkäsittelyssä. Käräjäoikeus on ratkaisussaan todennut, ettei vanhempien yhteishuollolle ollut perusteita vanhempien riitaisten välien ja puuttuvan kommunikaation vuoksi ja ettei olosuhdeselvityksissä ollut voitu ottaa kantaa lapsen asumista koskeviin kysymyksiin lapsen ollessa sijoitettuna. Näin ollen ja kun huostaanoton päättymisestä ei ollut ollut tietoa, käräjäoikeus ei ole pitänyt lapsen asumista koskevan määräyksen antamista tarkoituksenmukaisena.

18. Isä on väittänyt olosuhteiden muuttuneen edellisen oikeudenkäynnin jälkeen siinä suhteessa, että vanhempien välinen kommunikaatio oli parantunut, minkä lisäksi sosiaalityöntekijät olivat tehneet kotikäynnin hänen luokseen ja todenneet, ettei estettä lapsen muuttamiselle isän luokse ollut. Isä on lisäksi todennut integroituneensa yhteiskuntaan ja olosuhteidensa muutoinkin vakiintuneen.

$f7

20. Korkein oikeus toteaa edelleen, että lapsen huostassapidon jatkuminen ei sellaisenaan estä sitä, että yleinen tuomioistuin lausuu lapsen huollosta ja asumisesta, jos lapsen etu sitä vaatii. Tältäkään osin asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt mitään sellaista edellisen oikeudenkäynnin jälkeistä olosuhdemuutosta, jonka vuoksi lapsen huoltoa ja asumista koskevan kysymyksen uudelleen käsittelemistä voitaisiin pitää tarpeellisena ja lapsen edun mukaisena näin pian edellisen oikeudenkäynnin päättymisen jälkeen.

21. Lapsenhuoltolain 14 a §:n tavoitteena on ehkäistä lapsen kannalta vahingolliset ja koko perhettä kuormittavat toistuvat huoltoriidat tilanteessa, jossa aikaisemman ratkaisun muuttamiselle ei ole lapsen edun kannalta perusteltua syytä. Ottaen huomioon edellisestä oikeudenkäynnistä kuluneen huomattavan lyhyen ajan, aikaisemman oikeudenkäynnin yhteydessä ja nyt esitettyjen vaatimusten samanlaisuuden sekä nyt esitettyjen vaatimusten tueksi vedotut perusteet ja käräjäoikeuden joulukuussa 2022 antaman ratkaisun perusteluineen Korkein oikeus katsoo, että asiassa on voitu pitää ilmeisenä, ettei edellytyksiä lapsen huollosta ja asumisesta tehdyn sopimuksen muuttamiseen ole ollut. Hakemus on siten voitu hylätä lapsenhuoltolain 14 a §:n nojalla kirjallisessa menettelyssä. Hovioikeuden päätös on sen vuoksi kumottava ja asia jätettävä käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

22. Hovioikeus ei ole asian käräjäoikeuteen palauttaessaan lausunut oikeusapua saavien asianosaisten avustajille valtion varoista maksettavista palkkioista, vaikka sen olisi oikeusapulain 18 §:n nojalla näin tullut tehdä. Asian jäädessä käräjäoikeuden päätöksen varaan asian käsittely kokonaisuudessaan päättyy, minkä vuoksi Korkein oikeus viivytyksen välttämiseksi lausuu myös asianosaisten avustajille hovioikeusvaiheen osalta maksettavista palkkioista.

23. Avustajille maksetaan palkkiot asianosaisten avustamisesta hovioikeudessa vaaditun mukaisina, kuitenkin oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 2 momentin mukaisesti pyöristettynä lähimpään puoleen tuntiin.

24. Korkein oikeus pitää varatuomari X:n kohtuullisena ajankäyttönä valituksen laatimisen ja muiden muutoksenhakuun Korkeimmassa oikeudessa liittyvien toimien osalta kuutta tuntia ja asianajaja Y:n toimista valitukseen vastaamiseksi yhteensä viittä tuntia.

25. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus lapsen huoltoa ja asumista koskevassa asiassa määräytyy oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan. Pykälän mukaan asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.

27. Oikeusapulain 22 §:n 1 momentin mukaan jos oikeusavun saajan vastapuoli olisi muun ohella oikeudenkäymiskaaren 21 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain, hänet on velvoitettava korvaamaan vastaavasti valtiolle sen varoista tämän lain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset korkoineen.

28. Tieto siitä, että hävinnyt asianosainen yleensä joutuu oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön mukaisesti korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, on omiaan ehkäisemään tarpeettomia oikeudenkäyntejä. Myös luvun 2 §:n mukaisissa asioissa voidaan lainkohdan mukaisia erityisiä syitä harkittaessa antaa merkitystä sille, onko oikeudenkäynnin kohteena oleva kysymys riitainen. Ei ole kuitenkaan perusteltua, että vielä yksin se, että asianosaiset ovat eri mieltä asian lopputuloksesta, johtaisi kulujen korvausvelvollisuuteen. Tällöinkin sitä, onko olemassa erityistä syytä kulujen korvaamiselle, on arvioitava sen nojalla, millaiset perusteet asianosaisilla on ollut asian riitauttamiseen ja miten asia noihin asianosaisten esiintuomiin perusteisiin nähden on ratkaistu. Haettaessa muutosta on vastaavasti arvioitava, millaiset perusteet asianosaisella on ollut muutoksenhakuun ja miten asia on noihin perusteisiin nähden ratkaistu. (Ks.

.)

29. Tässä tapauksessa isän hakemus on ollut perusteeton siten, että käräjäoikeus on voinut hylätä hakemuksen lapsenhuoltolain 14 a §:n nojalla. Korkeimman oikeuden ratkaisu huomioon ottaen isän on katsottava hävinneen muutoksenhakunsa paitsi Korkeimmassa oikeudessa myös hovioikeudessa. Korkein oikeus katsoo, että asiassa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa isä korvaamaan äidin oikeudenkäyntikulut kaikissa oikeusasteissa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a ja 8 b §:ssä säädetty ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

30. Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevaa päätöstä, jolla isä on velvoitettu korvaamaan äidin oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa, ei siten ole aihetta muuttaa. Koska äidille on myönnetty osittainen oikeusapu, isä on velvoitettava korvaamaan valtiolle äidin avustajalle valtion varoista maksetut palkkiot sekä äidille itselleen tämän oikeudenkäyntikuluina oikeusavun omavastuuosuus myös hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Oikeusapulain 17 §:n nojalla vahvistetaan varatuomari X:n palkkioksi A:n avustamisesta hovioikeudessa 495 euroa sekä arvonlisäveron määrä 118,80 euroa ja Korkeimmassa oikeudessa 720 euroa sekä arvonlisäveron määrä 183,60 euroa.

Valtion varoista maksetaan X:n palkkiona hovioikeusvaiheen osalta 346,50 euroa sekä arvonlisäveron määrä 83,16 euroa eli yhteensä 429,66 euroa ja Korkeimman oikeuden osalta 504 euroa sekä arvonlisäveron määrä 128,52 euroa eli yhteensä 632,52 euroa.

Valtion varoista maksetaan asianajaja Y:lle palkkioksi B:n avustamisesta hovioikeudessa 900 euroa sekä arvonlisäveron määrä 229,50 euroa ja Korkeimmassa oikeudessa 600 euroa sekä arvonlisäveron määrä 153 euroa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 455,22 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Tuomo Antila, Eva Tammi-Salminen, Tuija Turpeinen ja Heli Melander. Esittelijä Paula Jutila.

Asian tausta

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

Sovellettavat säännökset

Asian ratkaiseminen kirjallisessa menettelyssä

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Avustajien palkkiot

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

Päätöslauselma

KKO 2025:17

KKO 2005:41