TT 2024:52 – Työaika

Kysymys työaikalain säännösten soveltamisesta sairaalapastorina työskennelleen viranhaltijan virkasuhteeseen. (Ään.)

Asia

Työaika

Kantaja

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry

Vastaajat

Kirkon työmarkkinalaitos

Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 3.6.2024

Jatkettu valmistelu 19.8.2024

Pääkäsittely 30.9.2024 ja 3.10.2024

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Kirkon työmarkkinalaitoksen, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Kirkon alan unioni ry:n ja Kirkon alat ry:n välillä 1.3.2020 -28.2.2022 voimassa ollut Kirkon virka- ja työehtosopimus (KirVESTES) on sisältänyt muun ohessa seuraavat määräykset:

Luku 6A TYÖAJATTOMAT

140 § Työajattomat hengellisen työn viranhaltijat/työntekijät, määritelmä

Työajattomilla hengellisen työn viranhaltijoilla/työntekijöillä tarkoitetaan tässä sopimuksessa

1) uskonnollisia toimituksia suorittavia viranhaltijoita/työntekijöitä;

2) sellaisia hengellisen työn viranhaltijoita/työntekijöitä, joiden työtä tehdään siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä.

Viranhaltijan/työntekijän työssä tulee myös toteutua laissa tarkoitettu työaika-autonomia. Työaika-autonomian toteutuminen edellyttää, että työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja viranhaltija/ työntekijä siten voi itse päättää työajastaan.

Soveltamisohje: Kohdassa 1 tarkoitettuja viranhaltijoita/työntekijöitä ovat ne papit ja kanttorit, joiden tehtäviin kuuluu uskonnollisten toimitusten suorittaminen.

Kohdassa 2 tarkoitettuja viranhaltijoita/työntekijöitä ovat yleensä sellaiset julistus-, kasvatus-, opetus-, lähetys- tai diakoniatyötä tekevät, joiden työajan käyttöä ei valvota ja jotka siten voivat itse päättää työajastaan.

Edellytyksenä työajattomuudelle on lisäksi työaika-autonomia eli että työajattoman hengellisen työn viranhaltijan/työntekijän työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan. Kirkon pääsopijaosapuolet ovat antaneet yhteisen ohjeen työaika-autonomian soveltamisesta kirkossa (ks. KiT:n yleiskirje A3/2020). Mikäli työaika-autonomia ei toteudu viranhaltijan/työntekijän työssä, häneen sovelletaan luvun 6B työaikaa koskevia määräyksiä.

Seurakunnissa on myös työajallisia hengellisen työn tekijöitä. Näitä ovat esimerkiksi kaikki lastenohjaajat sekä sellaiset lähetyssihteerit, joille on laadittu työvuoroluettelo ja joiden työaikaa seurataan. Heihin sovelletaan luvun 6B työaikamääräyksiä.

141 § Työajattoman hengellisen työn viranhaltijan/työntekijän työajattomuus

1 mom. Työajattomuus

Työajattomaan hengellisen työn viranhaltijaan/työntekijään ei sovelleta työaikaa.

Soveltamisohje: Työajattoman hengellisen työn viranhaltijan/työntekijän työaikaa ei määritellä tunteina tai minuutteina. Heille on määritelty vapaapäivät 142 §:n mukaisesti. Heille voidaan myös sopia paikallisella virka- ja työehtosopimuksella liitteen 19 mukainen moduulityöaikajärjestelmä.

142 § Työajattoman hengellisen työn viranhaltijan/työntekijän vapaa-aika

1 mom. Viikoittainen vapaa-aika

Työajattomalle hengellisen työn viranhaltijalle/työntekijälle annetaan kaksi vapaapäivää kalenteriviikossa, jollei 2 tai 3 momentista muuta johdu.

—–

Luku 6B TYÖAJAN PIIRISSÄ OLEVAT

Luku 6B 1 YLEISTYÖAJASSA JA TOIMISTOTYÖAJASSA SOVELLETTAVAT YHTEISET MÄÄRÄYKSET

Luku 6B 1.4. HÄLYTYSLUONTEINEN TYÖ JA VARALLAOLO

160 § Varallaolo

1 mom. Varallaolon määritelmä

Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava asunnossaan tai muualla tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaolon pituus ja varallaolon toistuvuus ei saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Varallaoloon ei sisälly työntekoa. Jos viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi ja siltä ei makseta jäljempänä määriteltyä varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava. Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 4 § 3 momentissa (varallaolo on työn laadun ja erittäin pakottavien syiden vuoksi välttämätöntä). (Viittausmääräys).

Tämän pykälän mukaista varallaoloa ei sovelleta työajattomiin hengellisen työn työntekijöihin/viranhaltijoihin.

2 mom. Varallaolosta ilmoittaminen

Varallaolosta on ilmoitettava viranhaltijalle/työntekijälle vähintään kolme vuorokautta aikaisemmin, paitsi ennalta-arvaamattomissa kiireellisissä tapauksissa. Varallaolo viikkolevon (154 § 1 mom.) aikana edellyttää viranhaltijan/työntekijän suostumusta.

3 mom. Varallaolokorvauksen maksamisen edellytykset

Varallaolokorvauksen maksamisen edellytyksenä on, että viranhaltija/ työntekijä on ollut varalla työnantajan määräajaksi antaman kirjallisen määräyksen tai laaditun työvuoroluettelon nojalla.

4 mom. Varallaolokorvaus

1) Asuntovarallaolo

Viranhaltijalle/työntekijälle annetaan asuntovarallaolosta kutakin tällaista varallaolotuntia kohti puoli tuntia vapaa-aikaa säännöllisenä työaikana. Jos vapaa-aikaa ei ole mahdollista antaa, maksetaan sen sijasta puolen tunnin korottamaton palkka jokaiseen varallaoloon käytetyltä tunnilta.

2) Vapaamuotoinen varallaolo

Viranhaltijalle/työntekijälle annetaan varallaolon sidonnaisuuden laadusta riippuen kutakin vapaamuotoista varallaolotuntia kohti korvauksena 15 — 35 % vapaa-aikaa varallaoloon käytetystä ajasta. Korvausta määriteltäessä otetaan huomioon varallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle.

Jos vapaa-aikaa ei ole mahdollista antaa, maksetaan sen sijasta vastaava rahakorvaus korottamattoman tuntipalkan mukaan laskettuna.

Soveltamisohje: Korvauksen suuruus on määriteltävä etukäteen. Varallaolon rajoituksia voivat olla esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saapumisen enimmäisaika.

Jos kysymyksessä on 44 §:n mukainen tavoitettavuus, maksetaan viranhaltijalle/työntekijälle mobiilitavoitettavuuskorvausta tai tavoitettavuus voidaan ottaa huomioon henkilön tehtäväkohtaisessa peruspalkassa.

——

Luku 6B 1.5. TYÖAIKAKORVAUSTEN SUORITTAMINEN

166 § Työaikakorvausten suorittamisajankohta

2 mom. Tehtävät, joiden vaativuus on vähintään vaativuusryhmän 601 mukainen

Luku 6B 1.6. TYÖAIKAMUODOT JA SÄÄNNÖLLISET TYÖAJAT

168 § Työaikamuodot ja niiden työaika

1 mom. Työaikamuodot

Tämän sopimuksen mukaiset työaikamuodot ovat

1) yleistyöaika ja

2) toimistotyöaika

Yleistyöaika tulee suunnitella ja järjestää tehtäväksi yhden, kahden, kolmen tai neljän viikon jaksossa siten kuin 181 §:ssä on määrätty.

Soveltamisohje: Jokaisen työajan piirissä olevan viranhaltijan/työntekijän osalta on viranhoitomääräyksessä/työsopimuksessa vahvistettava, sovelletaanko hänen työssään toimisto- vai yleistyöaikaa. Jos sovellettava työaikamuoto on yleistyöaika, on lisäksi vahvistettava viranhaltijan/työntekijän työhön sovellettavan työaikajakson pituus.

2 mom. Työaikamuotojen työaika

1) Säännöllinen täysi työaika yleistyöajassa on keskimäärin 38 tuntia 15 minuuttia viikossa siten kuin 180 — 188 §:ssä on tarkemmin määrätty.

Luku 6B 2 TYÖAIKAMUOTOJEN YKSITYISKOHTAISET MÄÄRÄYKSET

Luku 6B 2.1. YLEISTYÖAIKA

180 § Yleistyöajan soveltaminen

Yleistyöaikaa sovelletaan työajan piirissä olevaan viranhaltijaan/työntekijään, johon ei sovelleta toimistotyöaikaa.

190 § Toimistotyöajan soveltaminen

Toimistotyöaikaa sovelletaan pääasiallisesti hallinto- ja toimistotyössä työskenteleviin viranhaltijoihin/työntekijöihin.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A on työskennellyt Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän palveluksessa sairaalapastorina. Hänen työhönsä ovat kuuluneet sairaalasielunhoidon tehtävät pääasiassa Satasairaalassa. Sopijapuolten välille on syntynyt erimielisyys työaikalain säännösten soveltamisesta A:n virkasuhteeseen 1.4.2020 alkaen sekä niiden perusteella syntyneiden työaikakorvausten maksamisesta A:lle.

A on jäänyt vuosilomalle 1.1.2021 ja sen jälkeen eläkkeelle 1.4.2021 lukien, minkä vuoksi kannevaatimus varallaolokorvauksesta rajautuu ajanjaksolle 1.4.-31.12.2020.

A:n tuntipalkan määrä ja sen laskemistapa ovat riidattomia.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Kannevaatimukset

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että A:n virkasuhteeseen Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalapastorina olisi 1.4.2020 alkaen tullut soveltaa työaikasääntelyä siten kuin työaikalaki (872/2019) edellyttää;

2. vahvistaa, että A:n virkasuhteeseen sovellettava työaikamuoto on Kirkon virka- ja työehtosopimuksen 168 §:n mukainen yleistyöaika;

3. vahvistaa, että A:lle kuuluu työajan soveltamisen johdosta varallaolokorvausta yhteensä 3.472,36 euroa seuraavasti sekä velvoittaa Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän maksamaan sanotun korvauksen A:lle:

– ajalta 1.8.2020 – 31.12.2020 yhteenlaskien 256 tunnilta 6,88 €/h (3.736,48 €/163*30 %), yhteensä 1.761,28 euroa.

Mainituille summille vaaditaan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa KirVESTES 166 §:n 2 momenttiin viitaten 1.7.2021 alkaen.

4. tuomitsee Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän hyvityssakkoon virkaehtosopimuksen tieten rikkomisesta sekä Kirkon työmarkkinalaitoksen hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä;

5. velvoittaa Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän ja Kirkon työmarkkinalaitoksen yhteisvastuullisesti korvaamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n oikeudenkäyntikulut 36.395 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen tuomion antamisesta lukien.

Kanteen perusteet

Vastaajien vaatimukset

Kirkon työmarkkinalaitos ja Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 9.067,38 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Vastauksen perusteet

Kantajan kirjalliset todisteet

Vastaajien kirjalliset todisteet

Vastaajien muu oikeudenkäyntiaineisto

1. Tuomariliiton lausunto työaikalain hallituksen esityksestä

2. Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen asiantuntijalausunto työaikalain hallituksen esityksestä

3. Tarja Krögerin ja Nico Steinerin laatima muistio työaikalain soveltamisesta kirkon työntekijöihin ja viranhaltijoihin

Kantajan henkilötodistelu

Vastaajien henkilötodistelu

Perustelut

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry velvoitetaan korvaamaan Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän ja Kirkon työmarkkinalaitoksen yhteiset oikeudenkäyntikulut 9.067,38 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua työtuomioistuimen tuomion antopäivästä lukien.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Hiilesniemi, jonka lausuntoon jäsen Rantala yhtyi, lausui:

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa tapauksen kysymyksenasettelusta, sekä näytön ja oikeustosiseikkojen arvioinnin lähtökohdista. Olen kuitenkin alla kuvatuilla perusteilla päätynyt asiassa toisenlaiseen lopputulokseen kuin enemmistö. Asian arvioinnin kannalta keskeistä on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista (jäljempänä työaikadirektiivi) 17 artiklan tulkinta ja tämän tulkinnan vaikutus tapaukseen. Olen samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että kysymys on ensisijaisesti työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamisesta. Olen eri mieltä siitä, miten tapauksessa tulisi arvioida työaika-autonomian toteutumista sekä uskonnollisten toimitusten suorittamisen lukemista palvelussuhteen olennaiseksi osaksi.

Työaikalain soveltamispoikkeusta koskeva arviointi tulee tehdä aina käyttäen tapauskohtaista kokonaisharkintaa kussakin yksittäisessä palvelussuhteessa. Soveltamisalapoikkeus edellyttää, että työntekijälle ei ole tosiasiallisesti määritelty säännöllistä työaikaa, jota hänen tulisi noudattaa.

Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, mitkä todisteluun ja oikeustosiseikkoihin liittyvät kysymykset ovat työaika-autonomian kannalta olennaisia. Olen kuitenkin osittain eri mieltä näiden arvioinnista.

$206

Katson, että asiassa esitetyn todistelun valossa sairaalapastoreilta yhdessä on vähintään implisiittisesti edellytetty sitä, että päivystystehtävät toteutetaan ja sairaalapastori on tavoitettavissa sairaalan kanssa sovittuina ajankohtina. Tämä huomioiden sairaalapastoreilla ei ole ollut varsinaista harkintaa sen suhteen, milloin tällaiset työtehtävät tehdään vaan enemmänkin siltä osin, miten työvuorot jaetaan ja kuka edellytetyt tehtävät vuorollaan tekee. Tällaista järjestelyä on perusteltua arvioida siitä lähtökohdasta, että työaika-autonomia on ollut luonteeltaan enintään osittaista. Työnantaja on tapauksessa delegoinut työajan allokoinnin käytännön järjestelyt sairaalapastorien keskenään sovittavaksi, mutta edellyttänyt tämän tapahtuvan tiettyjen, ennalta määriteltyjen reunaehtojen puitteissa. Katson, että A:lla tai muillakaan sairaalapastoreilla ei ole ollut täyttä vapautta päättää työsuoritustensa tekemisestä.

$207

Edellä mainituin perustein katson, että työaika-autonomian toteutuminen A:n työssä työaikalain 2 §:n 1 momentin ja työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan edellyttämällä tavalla on epäselvää.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan säätämisvaiheessa on arvioitu uskonnollisten toimitusten ja uskonnollisten tehtävien välistä erottelua. Työaikalain 2 §:n esitöiden perusteella on katsottava, että lainsäätäjä on tarkoittanut poikkeuksen soveltamisalaan luettavan yksinomaan uskonnolliset toimitukset, kun taas muut niin sanotut uskonnolliset tehtävät on tarkoitettu jätettävän säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Nähdäkseni tältä osin säännöksen on tarkoitettu vastaavan suoraan työaikadirektiivissä tarkoitettua määritelmää, joka koskee työntekijöitä, jotka suorittavat uskonnollisia toimituksia kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä. Mikäli kysymys on muusta hengellisestä työstä, eli niin sanotusta uskonnollisesta tehtävästä, tämä jää lähtökohtaisesti säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle (ks. TyVM 17/2018 vp, s. 13).

$209

$20a

Koska enemmistöstä poiketen katson, että A:n työtä sairaalapastorina ei voida yksiselitteisesti sulkea työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella, on asiassa tarpeen lausua myös työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan soveltamiskysymyksestä.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan työaikalakia ei sovelleta, kun kysymys on työstä, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä.

Kansallisesta lainsäädännöstä ja sen perusteluista ei suoraan tai ainakaan täysin yksiselitteisesti ilmene, onko työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdalla tarkoitus implementoida direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisia poikkeuksia, vai onko kysymys 17 artiklan 2 ja 3 alakohdissa mainituista poikkeusmahdollisuuksista.

Työaikalain esitöiden perusteella poikkeus on tarkoitettu soveltuvan työaika-autonomian täyttävään työhön, jossa huomioidaan työelämän muutosten myötä syntyvät uudentyyppiset toiminnot ja työskentelytavat. Vaikka säännöksen ensisijaisena soveltamiskriteerinä on työaika-autonomian toteutuminen, sen soveltumista muuhun kuin esitöissä mainittuihin ”uudentyyppisiin toimintoihin ja työskentelytapoihin” ei ole perustelutasolla avattu tarkemmin.

$20c

Tässä tapauksessa, kuten myös siinä tapauksessa, että direktiivin 17 artiklan 1 kohdan poikkeusmahdollisuudet eivät sallisi direktiivin säännöksistä poikkeamista yksinomaan ns. uskonnollisten tehtävien suorittamisen perusteella, olisi työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä oletettavasti tarkasteltava muiden direktiivin sallimien poikkeusmahdollisuuksien valossa. Kysymys olisi nähdäkseni lähinnä direktiivin 17 artiklan 2 ja 3 kohdissa sallimista poikkeuksista. Kyseiset työaikadirektiivin poikkeusmahdollisuudet eivät kuitenkaan salli poikkeamista direktiivin 6 artiklasta eli viikoittaisesta enimmäistyöajasta. Työaikadirektiivin 6 artiklasta voidaan poiketa ainoastaan 17 artiklan 1 kohdassa ja 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa.

Sikäli kun työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohtaa sovelletaan ja ko. säännöksen ei voitaisi katsoa tässä yksittäisessä tapauksessa mahtuvan työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisen poikkeuksen piiriin, se tulisi jättää soveltamatta. Suomen lainsäädännössä ei ole viikoittaisen enimmäistyöajan sääntelyn osalta työaikalakia lukuun ottamatta muita säännöksiä. Tässä tapauksessa, mikäli viikoittaisesta enimmäistyöajasta poikkeaminen sairaalapastorien työssä olisi työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan perustella mahdollista, mutta kyseisen säännöksen ei voitaisi katsoa muodostavan poikkeusta direktiivin sallimissa rajoissa 17 artiklan 1 kohdan perusteella, ylitettäisiin työaikadirektiivin sallimat poikkeusmahdollisuudet 6 artiklan osalta selkeästi.

A:n työaikaa koskevassa asiassa katson, että kanteen kannalta keskeisintä oikeuskysymystä ei ole mielestäni mahdollista ratkaista kansallisen oikeuden tulkinnalla. Koska Euroopan unionin tuomioistuin ei ole käsitellyt vastaavaa kysymystä työaikadirektiivin tulkinnasta, asiassa olisi perusteltua lykätä asian käsittelyä ja pyytää ennakkoratkaisua SEUT 267 artiklassa tarkoitetulla tavalla unionin oikeuden oikean tulkinnan varmistamiseksi.

Asian tausta

Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ei ole soveltanut A:n virkasuhteeseen työaikalakia, vaan häntä on pidetty työajattomana hengellisen työn viranhaltijana, joka on työaikasääntelyn ulkopuolella. Työnantaja on kuitenkin määrittänyt työaikaa muun muassa työaikasuunnitelmalla niin, että A ei ole voinut päättää työajastaan itse siten kuin työaikalain soveltamisesta poikkeaminen edellyttäisi. Työnantaja ei ole seurannut A:n työaikaa pitämällä työaikakirjanpitoa siten kuin työaikalaki edellyttäisi eikä myöskään osoittanut, miksi työajan seuraaminen ei A:n virkasuhteen osalta olisi ollut mahdollista.

Työaikalain soveltaminen

Työaikalaki (872/2019) tuli voimaan 1.1.2020. Lakia alettiin siirtymäsäännöksen perusteella noudattaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1.4.2020 lukien.

$20e

Työaikalailla on pantu täytäntöön Euroopan unionin työaikadirektiivin sääntely, joten työaikalain soveltamisalaa on tulkittava yhdenmukaisesti suhteessa direktiivin soveltamisalaan ja siten Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön. Euroopan komissio on vuonna 2017 antanut Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännön pohjalta työaikadirektiiviä koskevan tulkitsevan tiedonannon (2017/C 165/01), jonka mukaan direktiivin suomia poikkeamismahdollisuuksia on tulkittava suppeasti. Työaikadirektiivin sääntelystä poikkeaminen työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti on mahdollista vain, kun työntekijän työaikaa ei lainkaan määritetä ennalta eikä lainkaan seurata ja kun työntekijä pystyy päättämään työaikansa pituuden ja sijoittelun kokonaan itse. Lisäksi huomioon on otettava Euroopan unionin perusoikeuskirjan oikeudenmukaisia ja kohtuullisia työoloja ja työehtoja koskeva 31 artikla.

Työaika-autonomia A:n virkasuhteessa

Työaikalain 2 §:n mukaan lakia ei sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan (niin sanottu työaika-autonomia). Lisäksi työaikalain soveltamisen ulkopuolelle jääminen edellyttää, että tehtävä työ sijoittuu lain 2 §:n 1 momentissa olevan kuusikohtaisen luettelon alaan. Työaikalakia koskevan hallituksen esityksen (HE 158/2018 vp s. 69) mukaan soveltamisalasta poikkeamista koskevaa säännöstä tulee tulkita suppeasti.

A:lla ei ollut työaika-autonomiaa eikä hänen työhönsä soveltunut mikään työaikalain 2 §:n 1 momentin 1 — 6 kohdissa ilmaistuista työtä kuvaavista edellytyksistä, joihin kuulumista edellytetään työaikain soveltamisen ulkopuolelle jäämiseltä.

A:n virkasuhteessa vuosittaisten ja viikoittaisten työ- ja vapaapäivien määrä on määrätty KirVESTES:ssä (erityisesti 94 § ja 142 §). A:lla on ollut keskimäärin kaksi vapaapäivää viikoittain, minkä lisäksi vuosittaisten työpäivien määrää ovat määrittäneet vuosilomaa koskevat määräykset. Hän ei siis ole voinut itse päättää sitä, kuinka monena päivänä vuodessa tai viikossa hän työskentelee.

Seurakuntayhtymä on työnantajana vahvistanut työ- ja vapaapäiviä koskevan työaikasuunnitelman. Työaikasuunnitelma on asiallisesti vastannut työaikalain 30 §:ssä tarkoitettua työvuoroluetteloa. Työaikasuunnitelmassa on todettu, että viranhaltijalta edellytetään tavoitettavissa oloa työpäivinä kello 8 — 16. Työ on järjestetty niin, että ”sairaalapappi on aina tavoitettavissa”. Työnantaja on vahvistanut työaikasuunnitelman 15 päivää ennen noin neljän kuukauden pituisen suunnitelmakauden alkua. Suunnitelmaa on voinut muuttaa vain yhdessä sopien ja niin, että työnantaja vahvistaa muutoksen.

Työnantaja on edellyttänyt, että A on tavoitettavissa ja läsnä virkapaikalla Satasairaalassa työpäivinä kello 8 — 16. Tavoitettavuus ei ole ollut vain tavoitettavissa oloa puhelimitse vaan olennaisesti läsnäoloa sairaalayhteisössä. Tarkoituksenmukainen työ potilaan parhaaksi toteutuu olemalla läsnä sairaalassa. Puhelintavoitettavuudesta on seurannut työtehtävä joko omassa tai toisessa sairaalassa.

Lisäksi työnantaja on edellyttänyt työvuoroluettelon mukaista varallaoloa työaikasuunnitelmassa määrättyinä ajankohtina. Varallaolo on sijoitettu ilta-aikaan maanantaista perjantaihin kello 16 — 22 sekä viikonloppuun lauantaista sunnuntaihin kello 8 — 22. Varallaolo on edellyttänyt puhelimen päivystämistä sekä työtehtäviin siirtymistä hälytyksen niin vaatiessa. Työnantaja on päättänyt varallaolovuoroista työaikasuunnitelman vahvistamisen yhteydessä.

KirVESTES:n vapaa-aikasäännökset ja työaikasuunnitelma ovat johtaneet siihen, että A:n työaikaa on määritetty ennalta olennaisessa määrin. Hän ei ole itse voinut vaikuttaa työaikansa sijoitteluun eikä päättää viikoittaisten tai vuosittaisten työpäiviensä määrää. Työn luonne ja työaikasuunnitelma ovat ohjanneet päivittäistä ajankäyttöä siten, ettei A ole voinut täysin vapaasti päättää työskentely- ja lepoaikoja työpäiviensä sisällä.

Uskonnolliset toimitukset A:n virkasuhteessa

A:n työ sairaalapastorina on ollut pääasiallisesti muuta kuin uskonnollisten toimitusten suorittamista, eikä se siten ole ollut työaikalain soveltamisen ulkopuolella työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella.

Työneuvosto on lausunnossaan 1480-20 ottanut kantaa työaikalain (872/2019) soveltamiseen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hengellisessä työssä. Lausunnon mukaan työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohtaa ei ole mahdollista soveltaa tilanteissa, joissa työntekijän tehtävässä uskonnollisia toimituksia ei joko ole laisinkaan tai niitä on vain satunnaisesti tai poikkeuksellisesti. Työaikalain soveltamisen ulkopuolelle työtehtävä jää niissä tilanteissa, joissa uskonnollisten toimitusten suorittaminen kuuluu työntekijän pääasiallisiin työtehtäviin ja joissa työntekijällä tämän lisäksi on työaika-autonomia.

A:n työssä uskonnollisia toimituksia on ollut vain vähän ja satunnaisesti. Tämä on tyypillistä sairaalapastoreille, joiden työ on pääasiassa kohtaamisia, keskusteluja ja sielunhoitoa sairaalassa potilaiden ja henkilökunnan parissa. Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän tilastojen mukaan sairaalapapit ovat toteuttaneet vuonna 2020 yhteensä 35 uskonnollisiksi toimituksiksi katsottavaa tilaisuutta (jumalanpalvelus, hartaus, kirkollinen toimitus). Neljälle sairaalapapille jaettuna uskonnollisiksi toimituksiksi katsottavia työtehtäviä on ollut noin 0,7 kappaletta kuukaudessa. Yhden tilaisuuden pituus on ollut alle yksi tunti. Erilaisia kohtaamisia on tilastoitu vuoden 2020 aikana 1.707 kappaletta eli neljälle sairaalapapille jaettuna noin 10 viikossa. Lisäksi A:n työhön on kuulunut erilaisia muita tilaisuuksia ja ryhmätoimintaa.

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan soveltuminen A:n työhön

A:n työ sairaalapastorina ei ole ollut työaikalain soveltamisalan ulkopuolella myöskään työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan perusteella (työ, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä). Työnantaja on laatinut A:lle työaikasuunnitelman sekä päivittäisten työaikojen että viikoittaisten vapaapäivien osalta. A:n työ ei ole ollut niin itsenäistä, etteikö työnantaja olisi voinut seurata työaikoja siten kuin Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussa KKO 2018:10 kuvatulla tavalla edellyttänyt.

Evankelis-luterilaisen kirkon hengellisessä työssä on vuodesta 2010 alkaen toteutettu useita työaikakokeiluja, ja esimerkiksi Joensuun, Jyväskylän sekä Töölön seurakuntien kaikkiin hengellisen työn viranhaltijoihin sovelletaan KirVESTES:n liitteen 19 mukaista moduulityöaikaa, jossa työnantaja sekä määrittää viranhaltijan työajan työvuoroluettelolla että seuraa työajan toteutumista työaikakirjanpidossa. Nämä kokeilut ovat osoittaneet, että työajan seuranta kirkon hengellisessä työssä on mahdollista. Lisäksi nimenomaan sairaalapapistoa on siirretty työaikaan Tampereen seurakuntayhtymässä.

Työehtosopimuksen vastainen menettely

Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä on tieten rikkonut virkaehtosopimusta ja Kirkon työmarkkinalaitos laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Työaikalain soveltamisala on pakottava, minkä vuoksi siitä ei ole mahdollista sopia toisin virkaehtosopimuksella. Työajattomia hengellisen työn viranhaltijoita koskevien KirVESTES:n 140 — 143 §:n määräysten soveltaminen A:n virkasuhteeseen on ollut työaikalain säännösten vastaista. Näiden määräysten sijasta hänen virkasuhteeseensa olisi tullut soveltaa KirVESTES:n työaikamääräyksiä.

KirVESTES:n 180 §:n mukaan viranhaltijaan sovelletaan yleistyöaikaa, ellei häneen sovelleta toimistotyöaikaa. KirVESTES:n 190 §:n mukaan toimistotyöaikaa sovelletaan pääasiallisesti hallinto- ja toimistotyössä toimiviin viranhaltijoihin/työntekijöihin. Tällä perusteella A:n virkaan olisi tullut soveltaa yleistyöaikaa, joka vuonna 2020 oli 38 tuntia ja 45 minuuttia viikossa.

Vaikka kirkon sopijapuolten yhteisessä ohjeistuksessa hengellisen työn viranhaltijan asemasta (yleiskirja A3/2020) on todettu, että yksittäinen viranhaltija voi pyytää työaika-autonomian toteutumisen tarkastelua virkasuhteessaan, tämä ei poista luottamusmiehen oikeutta pyytää tarkastelua viranhaltijan puolesta.

Varallaolokorvaukset

A:n työvuoroluetteloihin on määrätty säännöllisen työajan lisäksi varallaoloa (merkinnät ”ilta 16 — 22” sekä ”päivystys 8 — 22”). Varallaoloaikaa on ollut yhteensä 508 tuntia. Varallaoloa ei ole korvattu A:lle, koska A:n virkasuhteeseen ei lainvastaisesti ole sovellettu työaikaa.

Varallaololle ei A:n työssä ollut määritelty yksiselitteistä vasteaikaa. Osa hälytyksistä oli ollut luonteeltaan erittäin kiireisiä, minkä takia sairaalalle oli pitänyt lähteä virantoimitukseen heti hälytyksen tullessa. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi tilanteet, joissa kuoleva potilas odotti sairaalassa. Kiireelliset hälytykset olivat tulleet ennakoimattomasti, joten jokainen varallaolovuoro oli tullut järjestää siten, että varallaolijalla oli ollut välitön mahdollisuus lähteä virantoimitukseen. Käytännössä varallaolijan oli tullut pysyä työpaikkakunnalla, olla jatkuvasti työkuntoinen sekä pysytellä poissa paikoista, joissa ei ole ollut mahdollista vastata puhelimeen. Varallaolo oli siten rajoittanut vapaa-aikaa merkittävästi, kun otetaan huomioon, että sitä on määrätty noin 50 — 70 tuntia kuukaudessa.

Koska A:n työhön on kuulunut sekä välittömiä lähtöjä työhön että tehtäviä, joita on ollut mahdollista siirtää seuraavaksi työpäiväksi, on 30 prosentin suuruista varallaolokorvausta pidettävänä kohtuullisena.

A:n kuukausipalkka (sisältää tehtäväkohtaisen peruspalkan ja kokemuslisän) ajalla 1.4. — 31.7.2020 on ollut 3.688,37 euroa ja ajalla 1.8. — 31.12.2020 puolestaan 3.736,48 euroa. KirVESTES:n 165 §:n mukaan tuntipalkan jakajana käytetään yleistyöajassa lukua 163. A:n tuntipalkka on ajalla 1.4. — 31.7.2020 siten ollut 22,63 euroa ja ajalla 1.8. — 31.12.2020 puolestaan 22,92 euroa. Mainitulla 30 prosentin varallaolokorvausasteella korvaukset varallaolotunneista ovat siten 6,79 ja 6,88 euroa. Varallaolotunneista 252 on ollut ajalla 1.4. — 31.7.2020 ja 256 ajalla 1.8. — 31.12.2020. Korvaus varallaolotunnista on siten yhteensä 3.472,36 euroa.

KirVESTES:n 166 §:n 2 momentin mukaan työaikakorvaukset on annettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Viivästyskorkoa on siten maksettava kaikista saamattomista varallaolokorvauksista siitä lukien, kun niiden erääntymisestä on kulunut kuusi kuukautta.

Työaika-autonomian sisältö työaikalaissa ja työaikadirektiivissä

Nykyistä työaikalakia edeltänyt työaikalaki (605/1996) tuli voimaan 23.11.1996. Lailla implementoitiin silloin voimassa ollut työaikadirektiivi (neuvoston direktiivi 93/104/EY) ja siihen sisältynyt työaika-autonomian periaate työajattomuuden edellytyksenä. Kyseinen aiempi työaikalaki oli voimassa 31.12.2019 asti ja kirkon sektorilla 31.3.2020 asti.

Työaikalain (605/1996) 2 §:n 3 momentin säännös piti sisällään silloisen EU:n työaikadirektiivin asettaman työaika-autonomian vaateen niille viranhaltijaryhmille, joiden työajattomuudesta voitiin säätää asetuksella. Asetuksella työaikalain ulkopuolelle säätämisen edellytyksenä tuli olla se, että työ katsottiin luonteeltaan työajattomaksi. Tällaisia asetuksella työajattomiksi säädettyjä ryhmiä olivat esimerkiksi oikeuslaitoksen virkamiehet ja kirkon hengellistä työtä tekevät viranhaltijat (muut kuin papit ja kanttorit, jotka säädettiin työajattomiksi suoraan työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla).

Työaikalaissa (605/1996) olleen siirtymäsäännöksen perusteella lain säännökset tulivat kirkossa voimaan 1.2.1998. Kirkossa valmisteltiin tätä ennen ehdotus kirkon työaika-asetukseksi, jonka perusteella kirkon muut hengellisen työn viranhaltijat kuin papit ja kanttorit oli tarkoitus säätää työajattomiksi, jotta näiden asema työajattomina säilyisi ennallaan. Kirkon työaika-asetus (33/1998) tuli voimaan 1.2.1998 samaan aikaan kuin työaikalain säännökset tulivat voimaan kirkossa.

Euroopan komissio antoi vuonna 2017 tiedoksiannon, jossa se tulkitsi työaikadirektiiviä (2017/C165/01). Tiedonannossa todetaan yhtäältä se, että työaika-autonomian toteutuminen edellyttää, että työajan pituutta kokonaisuudessaan ei mitata tai määritellä ennalta. Toisaalta työaika-autonomian toteutumiseen riittää, että työntekijä voi itse päättää työajastaan harjoitetun toiminnan luonteen vuoksi.

Voimassa olevan työaikadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY) 17 artiklassa on täsmälleen samanlainen työaika-autonomian määrittely kuin edeltävässä työaikadirektiivissä.

Työaikalaki (872/2019) tuli voimaan 1.1.2020 (kirkon sektorilla siirtymäsäännöksen perusteella 1.4.2020). Tärkeä lakiin tehty muutos oli se, että asetuksella ei enää voitu säätää henkilöstöryhmiä työajan ulkopuolelle. Tämä otettiin huomioon säätämällä oikeuslaitoksen virkamiehet työajattomiksi lain 2 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella. Kirkon viranhaltijoita koskevat puolestaan lain 2 §:n 1 momentin kohta 2 (papit ja kanttorit uskonnollisia toimituksia suorittavina työntekijöinä) sekä säännöksen kohta 4, jonka soveltamisen piiriin kuuluvat muun muassa kirkon muuta hengellistä työtä tekevät, jotka olivat aiemmin kirkon työaika-asetuksen piirissä. Työaika-autonomian vaade työajattomuuden edellytyksenä on ollut jo olemassa nykyistä työaikalakia edeltävässä työaikalaissa, eikä uusi työaikalaki muuttanut oikeustilaa sen osalta.

Työaika-autonomian toteutuminen A:n työssä

Sairaalapastoreille vahvistettu vapaa-aikasuunnitelma ei ole ollut asiallisesti työaikalain 30 §:n tarkoittama työvuoroluettelo. Työaikalain tarkoittamasta työvuoroluettelosta tulee käydä ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen sekä työaikalain 24 §:ssä tarkoitettujen taukojen ajankohdat. Työnantajan A:lle vahvistamasta vapaa-aikasuunnitelmasta ilmenevät ainoastaan KirVESTES:n 142 §:n mukaiset vapaapäivät. A:n vapaa-aikasuunnitelma vastaa niitä suunnitelmia, joita seurakunnissa vakiintuneesti tehdään työajattomille hengellisen työn viranhaltijoille.

A:n esihenkilön vahvistamassa vapaa-aikasuunnitelmassa esiintyvät merkinnät, kuten * tai + ilmentävät sitä, miten viranhaltijoiden on tullut olla työpäivinään sairaalahenkilökunnan varmimmin tavoitettavissa. Ne eivät ole määränneet sitä, milloin viranhaltijan on tullut olla työssä sairaalassa tai muuallakaan, vaan ainoastaan sitä, kuka viranhaltijoista on ollut parhaiten tavoitettavissa puhelimitse työpäivän aikana. Kun työajattomat viranhaltijat ovat ”virantoimituksessa” kaikkina muina päivinä kuin ollessaan virkavapaalla tai vuosilomalla, vapaa-aikasuunnitelmassa olevat merkinnät saavutettavuudesta ilmentävät osaltaan työaikasuojelullista tavoitetta. Vaikka viranhaltija on teknisesti ajatellen virantoimituksessa koko vuorokauden, se ei tarkoita, että hän tekisi työtä koko vuorokauden.

Tavoitettavuus kello 8 ja 16 välisenä aikana ei ole edellyttänyt A:n läsnäoloa virkapaikalla Satasairaalassa. Sairaalapastoreilla on ollut täysi vapaus suunnitella ja järjestää työntekonsa parhaimmaksi katsomallaan tavalla. Työnantaja ei ole millään tavalla ohjannut eikä valvonut työntekoa työpäivinä. Työn luonteen takia viranhaltijat itse suunnittelevat ja tekevät työn suurelta osin päiväaikaan sairaalassa, jolloin suurin osa asiakkaista eli potilaista, omaisista ja henkilökunnasta on paikalla. Sairaalapastoreilla on myös ollut mahdollista sopia keskenään esihenkilön hyväksynnällä vapaapäivien siirrosta, jos sellaiselle on ollut tarvetta.

Linjauksena työn määrän kohtuullisena pitämiseksi sairaalapastoreille on todettu, että työpanoksen on oltava ”normaali työpanos”, jonka silmämääränä voi pitää seurakuntapapin normaalia työpanosta. Tätä on ilmentänyt vapaa-aikasuunnitelman yhteydessä oleva merkintä ”Työaikatasaus: Työpäiviin sijoittuva tasaustarve tasataan viikkotyöaikakehyksessä (max 40 t) saman viikon aikana, kun tasaustarve on syntynyt”. Tämä kohta vapaa-aikasuunnitelmaa täydentävässä selostuksessa/ohjeistuksessa ei ole ollut työaikamääräys, vaan merkintä siitä, että työpäivien tulee olla mitoitukseltaan kohtuullisia, ja jos jotkut työpäivät venyvät, niitä voi tasoittaa muina työpäivinä. Ajatuksellisena referenssinä on esitetty työaikalain mukainen 40 tunnin työviikko ilman että tällä merkinnällä olisi tarkoitettu viitata siihen, että sairaalapapeilla olisi työaika.

Kanteessa on väitetty, että A:n työ ei ole ollut niin itsenäistä, etteikö työnantaja olisi voinut seurata työaikoja siten kuin korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:10 edellyttänyt. Nykyisillä teknisillä välineillä kaikkea työtä voidaan valvoa työn luonteesta riippumatta. Jos työajattomassa työssä olisi kysymys pelkästään siitä, voidaanko tehtyä työtä valvoa tai mitata, kaikki työaikalain 2 §:ssä mainitut työt pitäisi todeta työajalliseksi työksi.

Työajatonkin työntekijä on työnantajan direktion alainen, ja työajattomassakin työssä on väistämättä tehtäviä, jotka sijoittuvat johonkin määrättyyn ajankohtaan.

A:n töiden järjestely

Toisin kuin kanteessa on väitetty työnantaja ei ole edellyttänyt A:n olevan työssä työpaikallaan arkisin kello 8 — 16 ja ajoittain varalla (”päivystämässä”) arkisin kello 18 — 22 ja lisäksi ajoittain viikonloppuisin päivystämässä lauantaina ja sunnuntaina kello 8 — 22. Käytännössä sairaalapapit ovat keskenään sopineet työpäivien sijoittamisesta ja töiden järjestelyistä. Työnantaja on hyväksynyt näin syntyneen työ- ja vapaapäiväsuunnitelman ja on puuttunut vain siihen, jos suunnitelma ei olisi sisältänyt KirVESTES:n 142 §:n edellyttämiä vapaapäiviä.

A:n työ on toteutunut seuraavien periaatteiden mukaisesti. A:n tuli olla tavoitettavissa puhelimella kello 8-16 työpäivinään, silloin kun ne olivat sijoittuneet aikavälille maanantai – perjantai. Sairaalan henkilökunnalle oli ilmoitettu, että tänä ajanjaksona sairaalapastorit olivat varmimmin tavoitettavissa. Siten edes noina ajankohtina sairaalapastoreilta ei edellytetty tavoitettavuutta esimerkiksi siinä merkityksessä, että tavoittamattomuus olisi merkinnyt luvatonta työstä poissaoloa. Työnantaja ei ole millään tavalla rajoittanut sairaalapappien itsenäistä työn suunnittelua ja toteutusta tai liikkumista työpäivinä. Työtilanteen salliessa sairaalapapit ovat voineet sijoittaa omia yksityisiä menojaan kello 8 ja 16 välille.

Papit ovat keskenään sopineet päivystämisestä vuorollaan arkiviikolla (maanantai – perjantai) kello 18 — 22. Päivystys on koskenut kaikkien sairaaloiden päivystystä kuoleman läheisyyteen liittyen, jolloin yksi kolmesta papista on ollut sairaalan henkilökunnan tavoitettavissa ilta-aikaan. Tavoitettavuuteen ei ole liittynyt työnantajan asettamaa velvollisuutta saapua virkapaikalle tietyssä ajassa sairaalasta tulleen yhteydenoton takia taikka muuta liikkumista koskevaa rajoitetta. Papilla ei ole ollut päivystysaikana myöskään mitään muunlaista työvelvollisuutta tai velvollisuutta olla virkapaikalla. Yöajaksi kello 22 — 08 sairaaloille ei ole ilmoitettu, että sairaalapastori olisi tavoitettavissa.

Silloin kun A:n työpäivät on sairaalapastorien vuorotteluperiaatteen mukaisesti siirretty viikonloppuun, hän on saanut kaksi muuta vapaapäivää arkiviikolla. Viikonloppuna, jolloin yksi pappi vuorollaan on päivystänyt kaikkia sairaaloista mahdollisesti tulevia puheluita, päivystys on ollut nimenomaan kuoleman läheisyyteen liittyvää päivystystä kello 8 — 22. Tällöinkään ei yöaikaan ole järjestetty päivystystä. Viikonloppupäivystysten aikana papeilla ei ole ollut mitään muita työvelvollisuuksia. Pappi on voinut olla viikonloppuna vapaasti valitsemassaan paikassa.

Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on vuodesta 2007 lähtien tilastoitu sairaalapastorien ilta- ja viikonloppukäynnit sairaalassa. Niiden määrä on eri vuosina vaihdellut kaikilla kolmella sairaalapastorilla yhteensä 6 — 20 käynnin välillä. Tämä tarkoittaa yhtä pappia kohti keskimäärin 2 — 6 ilta- tai viikonloppukäyntiä sairaalassa vuodessa. Kun papeilla ei ole ollut asetettuna viikonlopun työpäiviin muita työvelvollisuuksia, toteutuneen työn määrä viikonloppuisin on ollut erittäin vähäinen.

Vapaapäivien ja vuosiloman antaminen eivät poista työaika-autonomiaa

KirVESTES:n 142 §:n mukaisten vapaapäivien sekä vuosilomien antaminen ei ole ollut luonteeltaan A:n työaika-autonomiaa rajoittavaa työn järjestelyä. Vapaapäivinä ja vuosilomalla A ei ole tehnyt työtä, vaan on saanut levätä. Työpäivinään hän puolestaan on saanut itsenäisesti suunnitella ja toteuttaa työnsä.

Työaikalain ja työaikadirektiivin tarkoitus on suojella palvelussuhteen heikompaa osapuolta. Niin työaikadirektiivi kuin työaikalakikin tähtäävät siihen, että työntekijä saa työssään riittävän levon. Työajattoman osalta työaikadirektiivi ja työaikalaki lähtevät siitä, että työntekijä kykenee työn luonteen vuoksi itse riittävästi säätelemään työn ja levon vuorottelua. Tämän takia työaikadirektiiviin ja työaikalakiin on otettu poikkeusmääräykset tehtävistä, joissa voidaan poiketa työajallisuudesta.

Kirkossa on pyritty virkaehtosopimuksella huolehtimaan työsuojelun tarpeista myös työajattomien osalta. Virkaehtosopimuksella on sovittu kattavasti työajattomien viranhaltijoiden vapaa-ajan saamisesta sekä vuosilomista. Nämä etuudet ovat paremmat kuin työajallisilla työaikalain tai vuosilomalain mukaan. Niistä sopimisen taustana ovat olleet paitsi työntekijäpuolen tavoite työajattoman henkilöstön etujen parantamisesta myös nimenomaan työsuojelulliset näkökohdat. KirVESTES:n 142 § sekä työajattomiin sovellettavat vuosilomamääräykset (KirVESTES IV OSA) ovat ilmausta tästä pyrkimyksestä.

Kirkon pääsopijaosapuolten yhteinen ohje työaika-autonomian arvioimisesta kirkon hengellisessä työssä

Kirkon pääsopijaosapuolet ovat antaneet keväällä 2020 yhteisen ohjeen työaika-autonomian arvioimisesta kirkon hengellisessä työssä (Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirje A3/2020, kirjallinen todiste V1). Ohjeella on tarkennettu sopijaosapuolten yhteistä näkemystä työaikalain tulkinnasta. Yhteinen ohjeistus sekä KirVESTES:n 140 §:n soveltamisohje, joka on uudistettu sellaisenaan kahteen kertaan, linjaavat sitä, mistä virkaehtosopimusosapuolet ovat yhtä mieltä, ja ohjeen merkitys työaika-autonomian tulkintalähteenä kirkon hengellisessä työssä on nimenomaan todettu KirVESTES:n 140 §:ssä.

Yleiskirjeen mukaan työaika-autonomian menettämistä ei aiheuta pelkästään se, että viranhaltija itse on luonut tai sopinut asiakkaiden kanssa esimerkiksi diakoniatyössä tai perheneuvonnassa jonkin säännöllisen työskentelyn rytmin esimiehen sitä nimenomaan määräämättä. Vastaava koskee viranhaltijaa (esimerkiksi sairaalasielunhoitaja), joka työskentelee yhteistyötahon kanssa sopimassaan työrytmissä siten, ettei yhteistyötaholla ole määräysvaltaa työajan sijoittelusta eikä viranhaltijan esimieskään tee hänelle työvuoroluetteloa.

A:n työ on järjestetty juuri tämän mukaisesti. Hän on itse päättänyt työrytmistään yhteistyössä sairaalan kanssa. Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalan kanssa tekemä sopimus sairaalasielunhoidon järjestämisestä (vastaajan todiste V10) ei ole sisältänyt minkäänlaisia velvoittavia määritelmiä siitä, milloin viranhaltijan tulee olla paikalla sairaalassa tai milloin hänen on oltava tavoitettavissa.

Sairaalapapin työhön kuuluvat säännönmukaisesti kirkon pyhät toimitukset, joten työ kuuluu työaikalain 2:n § 1 momentin 2 kohdan mukaisen poikkeuksen piiriin.

Sairaalapastorin työhön kuuluvat vakiintuneesti messun ja hartaushetkien pitäminen sairaalassa sekä ehtoollisen jako. Sairaalapastori voi joutua toimittamaan myös muita pyhiä toimituksia kuten hautaan siunaamisen omaisten pyynnöstä. Nämä tehtävät ovat sairaalapastorin (ja yleensäkin pappien) työn ydintä siitä riippumatta, kuinka usein ne toistuvat. Sairaalapastori on sairaalassa se kirkon edustaja, joka ainoana saa näitä tehtäviä suorittaa.

$20f

Seurakunnissa seurakuntapapin tehtävissä kirkkoherrana, kappalaisena ja seurakuntapastorina työskentelevät papit ovat kiistattomasti työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa sanotuissa työajattomissa tehtävissä, vaikka tehtävämäärän näkökulmasta heidän pääasiallisena tehtävänään ei ole uskonnollisten toimitusten suorittaminen. Olennaista heidän työaika-asemansa arvioinnissa on se, että toisaalta he ovat ainoita kirkossa, jotka saavat tehdä kirkollisia toimituksia ja toisaalta heidän tehtävänsä koostuu monenlaisista hengellisen työn tehtävistä, joille on luonteenomaista, että pappi itse päättää työnsä ajankohdista, usein yhteistyössä seurakunnan muiden viranhaltijoiden kanssa. Sairaalapapit kuuluvat työnsä luonteen puolesta tällaiseen työajattomaan seurakuntapapistoon.

A:n työhön voidaan työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan lisäksi soveltaa saman momentin 4 kohtaa.

Kun kirkon työaika-asetus (33/1998) kumottiin uuden työaikalain (872/2019) tullessa voimaan, työaika-asetuksella työaikalain ulkopuolelle säädettyjen viranhaltijaryhmien aseman tarkastelu siirtyi työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaiseksi tarkasteluksi. Mainittua 4 kohtaa voidaan soveltaa kirkon työaika-asetuksella työajan ulkopuolelle suljettuihin viranhaltijoihin, jos heidän työssään toteutuu lain edellyttämä työaika-autonomia.

A:n työssä ja yleisemmin kirkon hengellistä työtä tekevien viranhaltijoiden työssä on aina ollut se työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan edellyttämä luonne, että ei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä. Työ on itsenäistä niin työn suunnittelun kuin työajan käytön näkökulmasta.

Varallaolosta ja varallaolokorvauksista

Työantaja ei ole sopinut A:n kanssa KirVESTES:n 160 §:n tarkoittamasta varallaolosta. Koska A on työssä ollessaan ollut koko ajan työajaton, hänelle ei ole voinut syntyä varallaoloa. Vaikka tulkittaisiinkin, että varallaoloa olisi voinut olla, sen tuntimäärän selvittäminen luotettavalla tavalla on jälkikäteen mahdotonta. A:n tulkinnat varallaolon syntymisestä ja määrästä ovat virkaehtosopimukseen tai lakiin perustumattomia.

Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kolme sairaalapappia ovat keskenään sopien päivystäneet arkipäivisin kello 18 — 22, mikä on tarkoittanut sitä, että kukin on vuorollaan ollut tavoitettavissa myös tällöin. Lisäksi kerran kuukaudessa sairaalapapit ovat vuorollaan toimineet niin sanottuina päivystäjinä viikonloppuisin kello 8 — 22. Viikonloppupäivystysviikoilla papin vapaapäivät on siirretty viikonlopusta arkiviikolle. Sairaalapastoreille ei ole asetettu päivystysviikonlopuiksi muita työvelvoitteita eikä heidän ole edellytetty olevan sairaalassa työpäivinään.

Varallaolo on luonteeltaan sellaista, jossa varallaolohälytys yleensä aiheuttaa välittömän tai lähes välittömän velvollisuuden lähteä työtehtäviin. Sairaalapastoreilla hälytykset ovat luonteeltaan sellaisia, että ne useimmiten edellyttävät melko nopeaa lähtöä työtehtäviin (esimerkiksi ehtoollisen antaminen kuolevalle). Työnantaja ei ole asettanut minkäänlaisia vasteaikoja virkapaikalle saapumiseen, vaan sairaalapastori itse arvioi, kuinka kiireellinen tilanne kulloinkin on.

Mikäli KirVESTES:n 160 §:n katsottaisiin soveltuvan A:han, hänellä ollut vapaamuotoinen varallaolo olisi luonteeltaan pikemmin 15 prosentin kuin 30 prosentin korvaukseen oikeuttavaa. Työnantaja ei ole asettanut sairaalapapeille liikkumisalueen laajuutta koskevia tai muitakaan rajoituksia eikä työpaikalle saapumisen enimmäisaikaa. Ainoa edellytys on ollut, että viranhaltija on ollut työpäivänään puhelimitse parhaiten tavoitettavissa klo 8 — 16 ja viikonlopputyöpäivinään klo 8 — 22 välisenä aikana.

Kirkon pääsopijaosapuolten yhteinen ohjeistus (Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirje A3/2020) tukee tulkintaa, että varallaolokorvausta ei periaatteessakaan voi vaatia takautuvasti. Yleiskirjeessä tuodaan selvästi esille, että jos jonkun työajattomaksi katsotun viranhaltijan työ todetaan luonteeltaan sellaiseksi, että siinä ei toteudu riittävä työaika-autonomia, viranhaltija siirretään työajalliseksi tai vaihtoehtoisesti työ järjestetään uudestaan siten, siinä työaika-autonomia toteutuu. Takautuvat vaatimukset työaikakorvauksista ovat asian luonteen vuoksi mahdottomia.

Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä ei ole yhdellekään palvelussuhteessa olevalle henkilölle, sen enempää työajalliselle kuin työajattomalle, määrätty tai sovittu varallaoloa.

JUKO ry:n esittämä varallaolokorvauksen perusteena oleva varallaolokorvauksen määrä tunnilta (30 prosentin korvaus varallaolotunnilta) on spekulatiivinen. Työnantaja on pitänyt A:ta työajattomana, eikä häntä sen takia ole missään vaiheessa määrätty varallaoloon eikä hänen kanssaan ole sovittu KirVESTES:n 160 §:n edellyttämällä tavalla varallaolon tekemisestä tai varallaolokorvauksen määrästä. A on esittänyt vaatimuksen varallaolokorvauksen saamisesta vasta sen jälkeen, kun hän on jäänyt 1.1.2021 vuosilomalle ja sen jälkeen eläkkeelle. Työnantaja ei siten ole voinut ottaa kantaa varallaolokorvausvaatimukseen A:n vielä ollessa työssä, vaan kyse on työn päättymisen jälkeen esitetystä spekulatiivisesta takautuvasta vaatimuksesta.

Virkaehtosopimuksen tieten rikkominen

Virkaehtosopimuksen tulkintaa koskevassa riidassa ovat osapuolina säännönmukaisesti vain virkaehtosopimuksen solmineet tahot, tässä tapauksessa Kirkon työmarkkinalaitos ja JUKO ry. Kirkon virkaehtosopimuslain 13 §:ssä oleva ilmaus ”virkaehtosopimukseen sidottu” tarkoittaa siinä yhteydessä nimenomaan virkaehtosopimuksen solmineita osapuolia. Se, että seurakunnat ovat kirkon virkaehtosopimuslain 5 §:n perusteella velvollisia noudattamaan virkaehtosopimuksen määräyksiä, ei lähtökohtaisesti tee seurakuntaa virkaehtosopimuksen osapuoleksi ja niin ollen siihen sidotuksi hyvityssakon määräämisen näkökulmasta. Vain sopimuksen solmineet osapuolet voidaan lähtökohtaisesti tuomita hyvityssakkoon kirkon virkaehtosopimuslain perusteella.

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 13 §:n 3 momentin mukaan virkaehtosopimukseen sidottu (tässä tapauksessa Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä) vastaa itse virkaehtosopimuksen rikkomisesta siinä tapauksessa, että se on itsenäisesti ja virkaehtosopimuksen solmineen osapuolen päätöksestä huolimatta rikkonut virkaehtosopimusta. Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä olisi siten itse vastuussa menettelystään, jos se olisi rikkonut virkaehtosopimusta Kirkon työmarkkinalaitokselta saamastaan ohjeistuksesta huolimatta. Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä on kuitenkin nimenomaan seurannut niin kirkon pääsopijaosapuolten yhteistä ohjeistusta työaika-autonomiasta kuin Kirkon työmarkkinalaitoksen sille asiassa antamaa suoraa ohjeistusta. Tämän vuoksi Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä ei voi olla vastaajana asiassa, ja JUKO ry:n vaatimus seurakuntayhtymälle määrättävästä hyvityssakosta on hylättävä.

JUKO ry on myös väittänyt, että Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä olisi tieten rikkonut KirVESTES:iä, koska erimielisyyden aikainen JUKO ry:n pääluottamusmies Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä olisi esittänyt seurakuntayhtymälle useita pyyntöjä antaa kirjallinen selvitys työaikalain soveltamisesta sairaalapappien työhön ja että pyynnöstä huolimatta kirjallisesta selvitystä ei ollut saatu.

Kirkon sopijapuolten yhteisessä ohjeistuksessa hengellisen työn viranhaltijan asemasta työaikalain tullessa sovellettavaksi 1.4.2020 lukien (kirjallinen todiste V1) lausutaan menettelystä sen suhteen, miten virkasuhteinen henkilö voi pyytää työaika-autonomian toteutumisen tarkastelua henkilön virkasuhteessa. Pyynnön täytyy tulla viranhaltijalta itseltään ja mikäli tarkastelussa päädytään siihen, että 1) aikaisemmin työajattoman viranhaltijan virkasuhteessa työaika-autonomia ei toteudu eikä 2) henkilön virkasuhteen ehtoja ole tarkoituksenmukaista muuttaa sellaisiksi, että työaika-autonomia virkasuhteessa toteutuisi, voidaan viranhaltija siirtää työaikalain piiriin selvityksen valmistumista seuraavan kuukauden alusta lukien.

KirVESTES:n liite 11 (Kirkon luottamusmiessopimus) ei sisällä säännöksiä luottamusmiehen yleisestä oikeudesta edustaa työntekijöitä tilanteissa, joissa toimivalta on nimenomaisesti sovittu kuuluvan yksittäiselle työntekijälle.

Porin Satasairaalan sairaalapapit eivät ole esittäneet työnantajalle yksilöityä vaatimusta saada siirtyä työaikaan. Vain A on esittänyt vaatimuksen työaikamääräysten soveltamisesta häneen, ja hänkin on tehnyt sen työnantajalle vasta sen jälkeen, kun hänen työskentelynsä seurakuntayhtymässä oli päättynyt eläkkeelle siirtymisen vuoksi. Pyyntöä ei ole mahdollista esittää takautuvasti, koska ohjeistuksessa sovitun mukaisesti, jos viranhaltijalta todetaan puuttuvan työaika-autonomia, työajalliseksi siirtyminen astuisi voimaan selvityksen valmistumisesta seuraavan kuukauden alusta.

Valvontavelvollisuuden laiminlyönti

Kirkon työmarkkinalaitos ei ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Työaikalaissa ei anneta selkeää tulkintaohjetta työaika-autonomian määrittelystä. Työaika-autonomian sisällöstä on olemassa vain muutamia oikeustapauksia, eikä niistä saa tulkinta-apua esillä olevaan erimielisyyteen. Kirkon työmarkkinalaitoksen Porin evankelis-luterilaiselle seurakuntayhtymälle antama ohjeistus on perustunut kirkon pääsopijaosapuolten yhteiseen ohjeistukseen, josta ilmenee, että A:n kaltaisessa työssä olevaan sairaalapapin katsotaan olevan työssään työaika-autonomian piirissä.

Työaikasuunnitelmat ajalta 1.4. — 31.10.2020 ja 1.11. — 31.12.2020

Laskelma maksettavista varallaolokorvauksista ajalta 1.4. — 31.12.2020

Keskusneuvottelupöytäkirja

Sähköpostiviestit 24.3. ja 25.3.2020

Sairaalasielunhoidon toimintatilasto v. 2020

Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokous 18.11.2021, pöytäkirjanote

Timo von Boehmin kannanotto 13.9.2021 Tampereen seurakuntayhtymälle sairaalapappien siirtämisestä työaikaan

Yleiskirje A3/2020, ohjeistus uuden työaikalain soveltamisesta

Työneuvoston lausunto työajan soveltamisesta kirkon hengellisessä työssä

TEM:n lausunto eduskunnalle työaikalaista

Työaikasuunnitelmat

Sairaalasielunhoito muistio 23052008

A:n työajat 1.4. — 31.10.2020 ja 1.11. — 31.12.2020, A:n omat merkinnät

Sopimus sairaalasielunhoidon järjestämisestä

Päivystäjän opas

Sairaalasielunhoidon viikonloppupäivystysten sijaistaminen, toimintaperiaatteet ja käytännöt

B

A todistelutarkoituksessa

D

E

F

G todistelutarkoituksessa

H todistelutarkoituksessa

J

Kysymyksenasettelu

Tässä asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän palveluksessa sairaalapastorina työskennelleen A:n virkasuhteeseen tullut soveltaa työaikalain säännöksiä 1.4.2020 alkaen. Jos A:n virkasuhteeseen on tullut soveltaa työaikalain säännöksiä, asiassa on seuraavaksi ratkaistava kysymys työaikalain perusteella syntyneiden varallaolokorvausten maksamisesta A:lle.

Asiassa on lisäksi kysymys siitä, onko Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä tietensä rikkonut työehtosopimusta ja onko Kirkon työmarkkinalaitos laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Työaikalaki (872/2019) on tullut voimaan 1.1.2020. Lakia alettiin siirtymäsäännöksen nojalla noudattaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1.4.2020 lukien. Lain 1 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan työsopimuslain 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetun työsopimuksen sekä virkasuhteen perusteella tehtävään työhön, jollei muualla laissa toisin säädetä. Pykälän 2 momentin mukaan, mitä työaikalaissa säädetään työntekijästä, sovelletaan myös virkamieheen ja viranhaltijaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, ja mitä työaikalaissa säädetään työehtosopimuksesta, sovelletaan myös virkaehtosopimukseen.

Työaikalain 2 §:n 1 momentissa säädetään poikkeuksista työaikalain soveltamisalaan. Lainkohdan mukaan työaikalakia ei, lukuun ottamatta sen 15 §:n 3 ja 4 momenttia, sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan, kun kyse on säännöksessä luetelluista töistä ja tehtävistä. Säännöksessä olevan kuusikohtaisen luettelon 2 kohta koskee työntekijää, joka suorittaa uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa tai muussa uskonnollisessa yhteisössä. Luettelon 4 kohta puolestaan koskee työtä, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida kata työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä.

$210

Työaikalailla on pantu täytäntöön tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY (työaikadirektiivi). Työaikadirektiivillä on yhdenmukaistettu työ- ja lepoaikoja koskevat vähimmäissäännöt.

Työaikadirektiivin 17 artiklassa säädetään tietyistä tilanteista, jolloin työaikasäännöksistä voidaan artiklassa tarkemmin määritellyin edellytyksin poiketa. Artiklan 1 kohdan mukaan poikkeusta voidaan soveltaa työntekijöihin, joiden työajan kokonaispituutta ei mitata tai määritellä ennalta tai jotka voivat itse päättää työajastaan kyseessä olevan toiminnan erityispiirteiden vuoksi. Esimerkkeinä tällaisista työntekijöistä artiklassa on mainittu työntekijät, jotka suorittavat uskonnollisia toimituksia kirkoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä.

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on todettu, että työaikadirektiivin 17 artiklan 1 kohdan sisältämää poikkeusta on tulkittava suppeasti. Unionin tuomioistuin on todennut, että säännöstä on tulkittava poikkeuksena työajan järjestämistä koskevasta unionin järjestelmästä siten, että sen soveltamisala ulottuu ainoastaan siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä poikkeuksella suojattavien intressien turvaamiseksi (tuomio 14.10.2010, Union syndicale Solidaires Isère, C-428/09, EU:C:2010:612, kohta 40).

$211

Työneuvosto on Akava ry:n pyynnöstä antamassaan lausunnossa TN 1480-20 arvioinut työaikalain (872/2019) soveltamista evankelis-luterilaisen kirkon hengelliseen työhön. Lausunnossa on korostettu, että pelkkä ammattinimike ei voi olla koskaan ratkaiseva työaikalain soveltamisen kannalta. Työneuvoston näkemyksen mukaan uskonnollisten toimitusten puuttuminen kokonaan papin ja kanttorin työn/tehtävänkuvasta johtaa siihen, että työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua poikkeusta ei voida soveltaa. Samaan lopputulokseen on työneuvoston mukaan päädyttävä, jos pappi tai kanttori osallistuu uskonnollisten toimitusten suorittamiseen vain satunnaisesti tai poikkeuksellisesti. Sitä vastoin, ainakin jos uskonnollisten toimitusten suorittaminen kuuluu papin tai kanttorin pääasiallisiin ja/tai säännönmukaisiin työtehtäviin, on työaikalain soveltuminen arvioitava tarkastelemalla työaikalain 2 §:n 1 momentin johdantolauseessa säädetyn työaika-autonomian täyttymistä.

Onko A:lla ollut työaika-autonomia?

Työaikalain 2 §:n 1 momentin soveltamisalapoikkeuksessa edellytetään, että viranhaltijalla on ollut niin sanottu työaika-autonomia eli hänen työaikaansa ei määritellä ennalta eikä hänen työajan käyttöään valvota ja hän voi siten itse päättää työajastaan. Asiassa on siten ensin arvioitava, onko A:lla ollut mainitussa lainkohdassa tarkoitettu työaika-autonomia.

Todistelu

Kirjallisena todisteena V4 on esitetty Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalasielunhoidon työaikasuunnitelmat aikaväleiltä tammi-toukokuu 2020, kesä-syyskuu 2020 ja loka-joulukuu 2020. Työaikasuunnitelmiin on merkitty neljälle sairaalapastorille, mukaan luettuna A:lle, suunnitellut työpäivät, vapaapäivät, iltapäivystykset, viikonloppupäivystykset, virkavapaat, koulutuspäivät, arkipyhät, sijaistukset ja lomat. Työaikasuunnitelmien lopussa olevissa teksteissä eli niin sanotuissa hännissä on muun ohella todettu seuraavaa: ”Sairaalapastorit ovat tavoitettavissa arkisin klo 8 — 16. Sairaalasielunhoidon päivystys kuoleman läheisyyteen liittyen on ma-pe klo 16 — 22 ja la-su klo 8 — 22. Sama informaatio lähetetään kaikille sairaaloille” sekä ”Työpäiviin sijoittuva tasaustarve tasataan viikkotyöaikakehyksessä (max. 40 t) saman viikon aikana kun tasaustarve on syntynyt.”

Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön päällikkö

$213

E on lisäksi kertonut, että viikonloppupäivystyspäivät olivat aina työpäiviä. Päivystävä sairaalapappi sai olla kotonaan tai missä vaan. Ei ollut asetettu tarkkaa kellonaikaa, milloin päivystäjän piti olla puhelimen ääressä. Joskus oli pohdittu sitä, saisiko pappi olla esimerkiksi Tampereella ja todettu, että sitten hän oli siellä. Oli luotettu siihen, että papit järjestivät olemisensa sillä tavalla, että he pystyivät hälytyksen tullessa saapumaan kohtuullisessa ajassa. Sairaalapapit olivat hyvin tunnollisia, eikä heidän tavoitettavuudessaan ollut ollut ongelmia.

E on vielä kertonut, että Satasairaalan kanssa oli tehty sopimus sielunhoidon järjestämisestä. Sopimuksen keskeisen osa olivat sen liitteet, jotka määrittivät toimintaperiaatteet ja työn sisällön. Toinen osa oli niin sanottu puitesopimus, jossa määriteltiin hyvin väljästi, miten sairaalapapit tekivät sairaalassa työtä. Sopimuksissa ei ollut asetettu papeille työaikoja eikä vasteaikoja. Sairaalapapit olivat yhdessä tai erikseen laatineet sairaalalle informaatiota esimerkiksi siitä, miten heidät tavoitti puhelimitse.

A on kertonut työskennelleensä sairaalapastorina Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän palveluksessa vuosina 1988 — 2021. Satasairaala oli ollut hänen virkapaikkansa vuodesta 1992 alkaen. Sairaalapappi oli sairaalassa potilaita, omaisia ja henkilökuntaa varten. Potilaat olivat sairaalassa saamassa hoitoa, joten myös sairaalapastorin virkapaikka oli sairaalassa. Sairaalasielunhoito keskittyi sinne, missä potilaat olivat. Sairaalapapit noudattivat sairaalan ja potilaan aikarytmiä. Työ oli tehtävä päiväaikaan silloin, kun sairaalatyöskentelyssä oli aktiiviaika. Sairaalapastorin työpäivät olivat maanantaista perjantaihin, ja vapaapäiviä olivat lauantai ja sunnuntai.

$214

$215

C on edelleen kertonut, että päivystysnumero oli annettu sairaalan henkilökunnalle sellaisia tilanteita varten, jotka eivät voineet odottaa seuraavaan arkipäivään. C oli päivystäessään aina kysynyt hoitajalta arviota, kuinka nopeasti hänen täytyi tulla paikalle. Sairaalan henkilökunta harkitsi tarkkaan ennen kuin he soittivat päivystävälle sairaalapastorille, ja kyseessä olivat lähinnä kuoleman läheisyyteen liittyvät tilanteet. Ilta- ja viikonloppupäivystysten aikana oli tullut harvoin kutsuja lähteä virkapaikalle. Sairaalapastorin tuli kuitenkin järjestää olonsa niin, että hän pystyi vastaamaan puhelimeen.

$216

F on vielä kertonut, että sairaalapapit olivat esittäneet työaikatoiveensa koordinaattorille, joka oli koonnut yhteen heidän toiveensa. Sairaalapapit olivat luoneet yhteisen näkemyksen suunnitelmasta ja vieneet sen työkokoukseen, jossa esimies oli sen hyväksynyt. Esimiehellä ei ollut ollut tarvetta muuttaa suunnitelmaa, mutta hän oli katsonut, että sairaalapapeilla oli ollut riittävästi vapaapäiviä ja lomia. Sovittujen vapaapäivien muuttamista sai vapaasti ehdottaa. Muutoksista neuvoteltiin yhdessä työkokouksessa ja varmistettiin, että vaihdos sopi kaikille ja että kaikilla oli riittävästi vapaapäiviä. Esimies teki lopullisen hyväksynnän.

Arviointi ja johtopäätökset työaika-autonomian osalta

JUKO ry on katsonut, ettei A:lla ole ollut työaika-autonomiaa, koska seurakuntayhtymä on työnantajana vahvistanut työ- ja vapaapäiviä koskevan työaikasuunnitelman, jossa on edellytetty läsnäoloa virkapaikalla työpäivinä kello 8 — 16 ja lisäksi varallaoloa arki-iltaisin ja viikonloppuisin.

Asiassa on selvitetty, että Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on laadittu vuosittain kolmessa jaksossa sairaalasielunhoidon työaikasuunnitelmat, jotka sairaalapastorien esimies on hyväksynyt (V4). Työaikasuunnitelmaan on merkitty muun ohessa sairaalapastorien työ- ja vapaapäivät, päivystykset sekä vuosilomat. Esitetyn selvityksen perusteella sairaalapastorit ovat laatineet työaikasuunnitelman yhdessä tiimikoordinaattorin johdolla, minkä jälkeen suunnitelma on käsitelty ja hyväksytty työkokouksessa. Todistaja E on kertonut, ettei hän esimiehenä ole tehnyt muita muutoksia työsuunnitelmaan kuin tarkistanut sen, että sairaalapastorit ovat saaneet heille kuuluneet vapaa- ja lomapäivät.

$217

Työtuomioistuin katsoo, ettei asiassa esitetty todistelu osoita työnantajan Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän velvoittaneen palveluksessaan olleita sairaalapastoreita olemaan läsnä virkapaikalla tiettyinä kellonaikoina. Ainoa esille tullut läsnäolovelvoitteeseen viittaava seikka on työaikasuunnitelman loppuun kirjattu sairaalapastorien tavoitettavuutta koskeva lauseke. Asiassa ei ole esitetty luotettavaa selvitystä siitä, että tällä lausekkeella olisi tarkoitettu läsnäoloa virkapaikalla, vaan tavoitettavuus on esitetyn henkilötodistelun perusteella tarkoittanut sairaalapastorin tavoitettavuutta puhelimitse. Todistelusta ei myöskään käy ilmi, että työnantaja olisi millään tavalla määrännyt tai valvonut sairaalapastorien työajan käyttöä Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä.

$218

Työaikasuunnitelmaan on kirjattu sairaalapastoreille ilta- ja viikonloppupäivystyksiä. Esitetyn selvityksen perusteella suunnitelman mukaiset päivystykset ovat tarkoittaneet sitä, että sairaalapastorin on tullut olla tavoitettavissa puhelimitse ja tarvittaessa lähteä virkapaikalle sairaalaan tyypillisesti potilaan kuoleman läheisyyteen liittyvissä tilanteissa. Päivystyspäiviin ei ole sisältynyt muita työtehtäviä, ja päivystyspäivät ovat olleet sairaalapastoreiden työpäiviä.

$219

$21a

Myöskään työaikasuunnitelman ”häntiin” sisältyvä kirjaus työaikatasauksesta sekä enintään 40 tunnin viikkotyöaikakehyksestä ei työtuomioistuimen käsityksen mukaan osoita, että työnantaja olisi määritellyt sairaalapastoreille viikoittaisen työajan. E:n kertomuksen perusteella kyseessä on ollut töiden rajaamiseen liittyvä työsuojelukysymys, johon ei ole liittynyt työajan seurantaa.

Edellä selostetuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että sairaalasielunhoidon työaikasuunnitelma ei osoita työantajan määränneen sairaalapastorien työajan sijoittelusta tai päivittäisestä tai viikoittaisesta työajasta siten, että työnantajan olisi katsottava määrittelevän ennalta sairaalapastorien työaikaa työaikalain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

JUKO ry on vedonnut tässä asiassa myös siihen, että A ei ole voinut itse päättää siitä, kuinka monena päivänä vuodessa tai viikossa hän työskentelee, koska hänen virkasuhteessaan vuosittaisten ja viikoittaisten työ- ja vapaapäivien määrä on määrätty KirVESTES:ssä. KirVESTES:n 94 §:ssä on sovittu viranhaltijan vuosiloman määrästä ja 142 §:ssä työajattoman hengellisen työn viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajasta. JUKO ry on vedonnut kantansa tueksi edellä selostettuun Unionin tuomioistuimen tuomioon asiassa C-175/16.

Työtuomioistuin toteaa, ettei käsillä oleva asia ole työaika-autonomian arvioinnin kannalta keskeisen tosiseikaston osalta verrattavissa ennakkoratkaisussa C-175/16 ja korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:10 käsitellyn tapauksen kanssa. Mainitussa tapauksessa työntekijä toimi huostaanotettujen lasten sijaisvanhempien sijaisena näiden vapaapäivien aikana, asui mainittuna aikana yhdessä lasten kanssa perheenomaisissa olosuhteissa sekä huolehti tänä aikana itsenäisesti lasten ja perheen tarpeista vastaavalla tavalla kuin vanhemmat yleensä.

Se, että sairaalapastorille kuuluvat virka- ja työehtosopimuksen mukaiset vuosilomat ja viikoittaiset vapaa-ajat, ei työtuomioistuimen käsityksen mukaan osoita sitä, että sairaalapastorin vuosittaisten työvuorokausien määrä olisi ennalta määritelty sillä tavalla, ettei hän voisi itse päättää työajastaan. Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalapastorit ovat edellä kuvatuin tavoin yhteistyössä suunnitelleet työaikansa, eikä työnantaja ole määrännyt heitä olemaan töissä tiettyinä päivinä tai muutoinkaan tiettyinä ajankohtina siten, että he eivät olisi itse voineet päättää työaikansa sijoittelusta.

Onko A:n työhön sisältynyt uskonnollisia toimituksia?

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan soveltamisalapoikkeuksessa edellytetään, että viranhaltijan työtehtäviin kuuluu uskonnollisten toimitusten suorittamista. Kuten työneuvosto on lausunnossaan TN 1480-20 korostanut, pelkkä ammattinimike ei ole ratkaiseva työaikalain soveltamisen kannalta, eikä sairaalapastoreiden siten voida katsoa kategorisesti kuuluvan soveltamisalapoikkeuksen piiriin.

Esitetty todistelu

Kirjallisena todisteena K5 olevasta Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän sairaalasielunhoidon toimintatilastosta ilmenee, että seurakuntayhtymän neljä sairaalapastoria ovat vuonna 2020 toimittaneet yhteensä 35 kirkollista toimitusta (kaste, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen, saattohartaus, rukoushetki).

A on kertonut, että sairaalapappi oli sairaalassa potilaita, omaisia ja henkilökuntaa varten. Työn ydin oli sielunhoitoa, kuuntelua ja keskustelua. Sairaalapappi teki yhteistyötä sairaalan henkilökunnan kanssa, ja työhön kuului myös henkilökunnalle annettavaa yksilö- ja ryhmäohjausta. Uskonnolliset toimitukset olivat olleet A:n työssä erityisesti viimeisinä vuosina hyvin vähäisessä roolissa. Satasairaalassa oli tehty uskonnollisia toimituksia koskevia rajoituksia, eikä enää ollut ollut paikkaa, missä esimerkiksi osaston hartauksia olisi voitu pitää. Myöskään henkilökunnan aika ei ollut riittänyt potilaiden kuljettamiseen hartauteen. Uskonnolliset toimitukset olivat lähinnä potilaan tai omaisen henkilökohtaisesti pyytämiä yksilö- tai perhekohtaisia tilanteita, esimerkiksi ehtoollisia tai kuolemaan liittyviä saattohetkiä.

C on kertonut olleensa sairaalapastorina osa moniammatillista tiimiä, jossa oli tehty työtä potilaan hyväksi. Työ oli ollut pääasiassa rukoushetkiä potilaan vierellä ja hengellistä työtä. Henkilökunnalle hän oli pitänyt työnohjauksia ja purkukeskusteluja sekä ollut pyydettäessä mukana osastotunneilla. Lisäksi työhön oli sisältynyt vapaaehtoistyön organisointia. C:llä oli työuransa aikana ollut yksi kaste, ei sitä vastoin yhtään siunaustoimituksia tai vihkimisiä. Hän ei ollut myöskään pitänyt hartaushetkiä, koska niille ei ollut ollut tiloja eikä potilaiden kunto ollut Satasairaalassa ollut sellainen, että he olisivat pystyneet tulemaan paikalle kokoontumisiin.

F on kertonut, että uskonnolliset ja kirkolliset toimitukset olivat ehdottomasti osa sairaalapapin työtä. Satassairaalassa annettiin ehtoollisia ja pidettiin hartaushetkiä, saattohartauksia ja rukoushetkiä. Myös avioliittoon vihkimisiä saattoi olla. F:n työuransa aikana käymissä keskusteluissa oli suurimmassa osassa ollut mukana hengellinen elementti. Juuri sen takia paikalle oli kutsuttu pappi eikä esimerkiksi psykiatrista sairaanhoitajaa. F:n työhön oli päivittäin sisältynyt jollain tavalla uskonnollinen tai hengellinen tarve. Kirkollisia toimituksia oli ollut keskimäärin viikoittain. Kasteita F:llä ei ollut juurikaan ollut työuransa aikana. Avioliittoon vihkimisiä sairaalassa oli ollut ehkä 10 kappaletta. Toimituksia saattoi olla myös muualla kuin sairaalassa, esimerkiksi kotona. Esimerkiksi sikiöiden siunaamisia F:llä oli ollut useita kymmeniä.

AKI-liitot ry:n toiminnanjohtaja ja JUKO ry:n kirkon neuvottelukunnan puheenjohtaja

on kertonut, että sairaalapappien työhön sisältyi sielunhoidollisia keskusteluja sekä vähäisessä määrin uskonnollisia toimituksia.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Työaikalaissa tai sen esitöissä ei ole yksilöity, mitä uskonnollisilla toimituksilla tarkoitetaan, eikä asiasta ole myöskään Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Kanteen tarkoittamana ajankohtana voimassa olleen kirkkolain (1054/1993) 4 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Kanteen tarkoittamana ajankohtana voimassa olleen kirkkojärjestyksen (1055/1991) 5 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. Kirkkojärjestyksen 2 luvussa on määritelty kirkon pyhät toimitukset, joita ovat jumalanpalvelus, ehtoollinen, kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautaan siunaaminen.

Asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella sairaalapastorien työ Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on sisältänyt ainakin hengellisiä keskusteluja potilaiden sekä heidän omaistensa kanssa, henkilökunnalle annettavaa yksilö- ja ryhmäohjausta sekä uskonnollisten toimitusten suorittamista.

Työtuomioistuimessa kuullut kolme Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä työskennellyttä sairaalapastoria A, C ja F ovat kaikki kertoneet, että heidän työhönsä on sisältynyt uskonnollisia toimituksia. A:n ja C:n mukaan uskonnollisia toimituksia on ollut harvakseltaan, kun taas F:n mukaan niitä on ollut keskimäärin viikoittain. Todistaja E on puolestaan kertonut, että sairaalasielunhoitajat rinnastetaan ylimääräiseen papistoon ja että heidän työnsä ytimessä on selkeästi papille kuuluvia tehtäviä, kuten ehtoollinen.

Vaikka uskonnollisten toimitusten lukumäärä on asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella vaihdellut eri sairaalapastoreilla, työtuomioistuin katsoo asiassa selvitetyksi sen, että uskonnolliset toimitukset ovat olleet osa sairaalapastorin tehtäviä Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä, ja että uskonnollisia toimituksia on ollut säännönmukaisesti sairaalapastorien työssä. Sairaalapastori on sairaalassa se henkilö, jolla on koulutuksensa ja virkansa puolesta pätevyys suorittaa uskonnollisia toimituksia ja joka on palkattu sairaalaan näitä toimituksia suorittamaan. Sairaalapastorilla on myös oltava jatkuva valmius suorittaa näitä toimituksia, vaikka niitä ei esiintyisi päivittäin tai edes viikoittain. Uskonnollisten toimitusten suorittamisen on siten katsottava olevan olennainen osa sairaalapastorin, ja näin ollen aikanaan myös A:n, työtä.

Työtuomioistuin katsoo näillä perusteilla, että sairaalapastorin työ Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä on ollut luonteeltaan sellaista, että sairaalapastorit ovat työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja uskonnollisia toimituksia suorittavia viranhaltijoita.

Sairaalapappien toiminta Tampereen seurakuntayhtymässä ja sen merkitys tässä asiassa

JUKO ry on vielä vedonnut tässä asiassa siihen, että Tampereen seurakuntayhtymässä sairaalapapistoa on siirretty työaikaan, mikä JUKO ry:n mukaan osoittaa sen, että työajan seuranta on mahdollista kirkon hengellisessä työssä. Työtuomioistuimen pääkäsittelyssä on tältä osin kuultu todistajana Tampereen seurakuntayhtymän sairaalasielunhoidon johtajaa J:tä. J:n kertomuksen mukaan Tampereen seurakuntayhtymän sairaalapapit olivat pyytäneet työnantajaa tarkastelemaan, oliko heidät mahdollista siirtää työaikaan. Tarkastelun jälkeen yleistyöaikamalli oli otettu käyttöön Tampereen seurakuntayhtymässä vuoden 2021 loppupuolelta alkaen. Työaikaan siirtymisen jälkeen oli otettu käyttöön työajanseuranta ja sairaalapapeille oli alettu laatia neljän viikon jaksoissa työvuorolistat, joissa työajat määriteltiin. Lisäksi sairaalapapeille oli tullut velvollisuus olla läsnä sairaalassa työpäivänsä aikana 7 tuntia 39 minuuttia.

Työtuomioistuin toteaa, ettei tässä asiassa ole väitetty, etteikö myös sairaalapastorien työaikaa olisi mahdollista järjestää siten, että heillä olisi työaika. Todistaja J:n kertomus osoittaa, että näin on toimittu sairaalapastorien pyynnöstä esimerkiksi Tampereella. Nyt käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, olisiko sairaalapastorin työ Porin evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä ollut mahdollista järjestää siten, että työnantaja olisi määritellyt ja seurannut heidän työaikaansa, vaan ainoastaan sillä seikalla, miten A:n työt on tosiasiassa järjestetty hänen työssäoloaikanaan.

Työtuomioistuimen johtopäätökset

Työtuomioistuin katsoo, että A:n työ sairaalapastorina Porin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa on ollut sellaista, ettei hänen työaikaansa ole ennalta määritelty eikä työajan käyttöä ole valvottu, ja hän on siten voinut itse päättää työajastaan työaikalain 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. A:n työ on lisäksi ollut luonteeltaan sellaista, että hän on ollut työaikalain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu uskonnollisia toimituksia suorittava viranhaltija. Näin ollen A:n virkasuhteeseen ei ole tullut soveltaa 1.4.2020 alkaen työaikalain työaikasääntelyä. Kanteen vahvistus- ja suoritusvaatimukset tulee siten hylätä.

Asian näin päättyessä työtuomioistuimen ei ole tarpeen lausua siitä, onko A:n työ ollut työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua työtä, jota siihen liittyvien toiminnan erityispiirteiden vuoksi tehdään sellaisissa oloissa, ettei voida katsoa työnantajan asiaksi valvoa siihen käytettävän ajan järjestelyjä.

Asian näin päättyessä myös Porin evankelis-luterilaiseen seurakuntayhtymään ja Kirkon työmarkkinalaitokseen kohdistetut hyvityssakkovaatimukset tulee hylätä.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry on asian hävinneenä velvollinen korvaamaan Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän ja Kirkon työmarkkinalaitoksen yhteiset oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.

Tuomiosta on äänestetty.

Työaika-autonomia

Uskonnolliset toimitukset

Työaikalain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan soveltamiskysymys

Kokonaisarvio tapauksessa