Turun HO 7.11.2023 712 – Sähköinen tunnistaminen

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli ottanut itselleen B:n nimissä kuluttajaluoton ilman B:n lupaa käyttäen luottohakemuksessa B:n vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain (myöhemmin myös ”tunnistuslaki”) mukaista tunnistusvälinettä, mistä menettelystä A oli tuomittu rangaistukseen. A oli saanut B:n tunnistusvälineen haltuunsa B:n puolison C:n kautta, jolle B oli vapaaehtoisesti luovuttanut tunnistusvälineen. X Oy vaati, että B velvoitetaan suorittamaan sille luoton pääoma, luottokustannukset sekä muita kuluja. Kysymys siitä, oliko B vastuussa A:n ottamasta luotosta tunnistuslain 27 §:n nojalla ja oliko luottokustannuksia kohtuullistettava luotonantajan lainvastaisen menettelyn ja myötävaikutuksen perusteella.

VARSINAIS-SUOMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 8.9.2022

TURUN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 7.11.2023

TUOMIOLAUSELMA

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan.

B velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle luoton pääoman 3.000 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 15.10.2019 lukien ja perintäkulut 60 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen 8.4.2022 lukien. Lisäksi B velvoitetaan korvaamaan X Oy:lle oikeudenkäyntikuluina käräjäoikeudessa 1.600 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän ratkaisun antamisesta lukien. Edelleen B velvoitetaan korvaamaan X Oy:lle oikeudenkäyntikuluina hovioikeudessa 600 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän ratkaisun antamisesta lukien.

Muilta osin X Oy:n vaatimukset hylätään.

B:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta asiassa hylätään.

Hovioikeudenneuvos Anne Laine

Hovioikeudenneuvos Virpi Vuorinen

Asessori Mikael Pulkkinen, joka esitteli asian

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 25.4.2024

‍

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

X Oy on vaatinut, että B velvoitetaan maksamaan sille:

– pääomaa 3.000 euroa korkolain 4 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 15.10.2019 lukien

– luottoajan korkoa 347,77 euroa samoine viivästyskorkoineen 15.10.2019 lukien

– lainan avauspalkkio 500 euroa viivästyskorkoineen 15.10.2019 lukien

– perintäkulut 60 euroa viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien

– oikeudenkäyntikulujen korvauksena 3.248,42 euroa viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisusta lukien.

Käräjäoikeus oli hylännyt X Oy:n vaatimukset. Käräjäoikeus oli perustellut ratkaisuaan pääpiirteissään sillä, että B:n tunnistusvälineen oikeudeton käyttö ei ollut johtunut varsinaisesti siitä, että B oli antanut tunnistusvälineen puolisonsa käyttöön vaan siitä, että puolisoa vuokran maksamisessa auttanut A oli oikeudettomasti tallentanut B:n pankkitunnukset ja käyttänyt niitä sen jälkeen oikeudettomasti. Käräjäoikeus myös katsoi, että B:n huolimattomuus oli ollut lievää.

Käräjätuomari Jusse Määttä

– – –

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

X Oy (myöhemmin myös yhtiö) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja B velvoitetaan suorittamaan sille pääomaa 3.000 euroa, luottoajan korkoa 347,77 euroa ja lainan avauspalkkio 500 euroa, kaikki edellä mainitut määrät korkoineen 15.10.2019 lukien. Lisäksi yhtiö on vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan sille perintäkulut 60 euroa korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien sekä oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan yhtiö on lausunut, että B on vastuussa luotosta pelkästään sillä perusteella, että hän oli luovuttanut pankkitunnuksensa vapaaehtoisesti puolisolleen. B:n huolimattomuuden asteella ei näin ollen ole asiassa merkitystä. Luovuttaessaan tunnukset puolisolleen B on ottanut vapaaehtoisesti riskin siitä, että puoliso käyttää tai säilyttää tunnuksia huolimattomasti ja siten, että kolmannella henkilöllä on mahdollisuus saada ne haltuunsa. Tunnusten luovuttaminen puolisolle oli viime kädessä johtanut siihen, että kolmas henkilö oli päässyt käyttämään tunnuksia oikeudettomasti. Tunnistusvälineet on tarkoitettu ehdottomasti jokaisen henkilökohtaisiksi tunnuksiksi, ja lainsäädäntö suojaa vain henkilöä, joka ei luovuta omia tunnuksiaan toiselle.

B:n huolimattomuus on joka tapauksessa ollut suurempaa kuin lievää, koska B oli sallinut pankkitunnustensa käytön siten, että hän ei ollut itse näkemässä tilannetta, jossa kolmas henkilö oli auttanut hänen puolisoaan vuokran maksamisessa. B ei ole edes väittänyt pyrkineensä kuolettamaan pankkitunnuksiaan vuokranmaksun jälkeen vahinkojen ehkäisemiseksi. B ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin, joita huolelliselta tunnusten haltijalta edellytetään. Tunnistusvälineen haltijan huolimattomuutta on arvioitava samalla tavalla riippumatta siitä, mikä taho on velkoja. Luoton määrällä tai luoton myöntäjällä ei ole merkitystä tunnistuslain mukaisen vastuun täyttymisen arvioinnissa. Palveluntarjoajan on voitava luottaa siihen, että etäyhteyden päässä oleva palvelunkäyttäjä on se, joka väittää olevansa. Palveluntarjoajalta ei voida edellyttää enempää varmistustoimia sen toteamiseksi, kuka lainaa on hakemassa.

Merkitystä ei voida antaa sille, että B ei ollut saanut kappaletta luottosopimuksesta, kun luotto oli myönnetty. Luotonmyöntäjä oli toimittanut kappaleen luottosopimuksesta siihen sähköpostiosoitteeseen, joka luotonmyöntäjälle oli luottoa haettaessa ilmoitettu. B:n määräaika luottosopimuksen peruuttamiselle oli alkanut siitä hetkestä, kun tiedot oli toimitettu edellä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. B ei ole edes väittänyt käyttäneensä peruuttamisoikeuttaan. Vaikka kolmannen henkilön ilmoittamat yhteystiedot olisivat olleet virheelliset, B on tästä huolimatta vastuussa luotosta tunnistuslain nojalla.

Vastaus

B on ensisijaisesti vaatinut, että valitus hylätään kokonaisuudessaan ja X Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa. Toissijaisesti B on vaatinut, että yhtiön vaatimus luoton käsittelymaksusta, luottoaikaisesta korosta ja siihen perustuvasta viivästyskorosta hylätään. Lisäksi B on vaatinut, että luottokustannuksia ainakin sovitellaan. Edelleen B on vaatinut, että valituksen menestyessä hänen velvollisuuttaan korvata X Oy:n oikeudenkäyntikulut alennetaan täysimääräisestä korvauksesta.

Perusteinaan B on lausunut, että tapahtumiin liittyvää rikosasiaa käsiteltäessä yhtiö on ilmoittanut, että se ei esitä kyseisessä rikosasiassa vaatimuksia. Kolmannen henkilön saama hyöty eli yhtiön perimä luotto oli tuomittu valtiolle rikoshyötynä menetetyksi. B:n huolimattomuus on ollut lievää, eikä hän ole luotosta vastuussa tunnistuslain nojalla. B:llä ei ole ollut käytössään tiliä, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa, jotka oli ilmoitettu luottohakemuksessa. B oli vasta tämän asian käräjäoikeuskäsittelyssä saanut luoton sopimusehdot tietoonsa. Yhtiö ei ole edelleenkään toimittanut B:lle tämän pyytämää luottohakemusta. B:n kielitaito ei olisi riittänyt luottoehtojen ymmärtämiseen. Luottokustannukset ovat myös kohtuuttoman suuret, ja niitä on soviteltava. Yhtiöllä ei korkeimman oikeuden käytäntö huomioon ottaen ole ollut oikeutta periä luotosta vaatimiaan käsittelymaksuja, luottoaikaista korkoa eikä luottoaikaiseen korkoon perustuvaa viivästyskorkoa, koska luottosopimusta ei ollut toimitettu B:lle.

B oli antanut pankkitunnuksensa puolisolleen asioiden hoitamiseksi muun ohella siitä syystä, että hänellä on ollut sairaus, joka on vaikeuttanut asioiden hoitamista. B:llä ei myöskään ollut ollut älypuhelinta. B ei ollut luovuttanut pankkitunnuksiaan missään vaiheessa niitä väärinkäyttäneelle kolmannelle henkilölle. Myöskään B:n puoliso ei ollut antanut tunnuksia kolmannelle henkilölle, vaan tämä oli tallentanut pankkitunnukset ja käyttänyt niitä oikeudettomasti.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2016:73 ilmenevä oikeusohje ei sovellu käsillä olevaan asiaan, koska siinä kysymys on ollut luotosta, joka pääomansa määrän vuoksi jää EU:n kuluttajaluottodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Tässä asiassa käsillä oleva luotto kuuluu kuluttajaluottodirektiivin soveltamisalaan. Yhtiön olisi myös kuluttajansuojalain nojalla tullut arvioida luotonhakijan luottokelpoisuus, mitä yhtiö ei ole tehnyt. Yhtiö oli ollut tietoinen B:lle lyhyen ajan sisällä myönnetyistä kahdesta muusta luotosta.

X Oy:n lausuma

X Oy on 29.3.2023 toimittanut hovioikeudelle lausuman, jossa yhtiön puolesta on otettu kantaa B:n vastauksessa esitettyihin seikkoihin. Lausumassa on esitetty muun ohella seuraavaa.

B:n vaatimus luottokustannusten sovittelusta on hylättävä, koska luoton kustannukset ovat luotonmyöntöhetkellä voimassa olleen lain mukaiset ja kohtuulliset. Yhtiön oikeudenkäyntikulujen määrä hovioikeudessa on perusteltu valituksen pituus ja asian hoitamisen vaatima työmäärä huomioon ottaen.

Asian ratkaisemisen kannalta on merkityksetöntä, onko yhtiö toimittanut luottohakemusta B:lle. B ei ole väittämistaakan edellyttämällä tavalla käräjäoikeudessa vaatinut, että luoton myöntäminen kuluttajansuojalain säännösten vastaisesti johtaisi luottosopimuksen pätemättömyyteen tai muuhun seuraukseen. Luottokelpoisuuden arvioinnin laiminlyönnin seurauksena ei joka tapauksessa ole se, että yhtiöllä ei olisi oikeutta pääomaan tai luoton kustannuksiin. Luottosopimuksesta on toimitettu kappale kuluttajansuojalain mukaisesti lainaa haettaessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Luotonantajalta ei voida kohtuudella edellyttää, että B:n olisi tullut itse saada tieto luottosopimuksesta, kun luottoa oikeudetta hakenut henkilö oli ilmoittanut väärät yhteystiedot.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

B:n vastuu luotosta tunnistuslain nojalla

Vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain (tunnistuslaki) 23 §:n mukaan tunnistusvälineen haltijan on käytettävä tunnistusvälinettä sopimuksen ehtojen mukaisesti. Haltijan on säilytettävä tunnistusvälinettä huolellisesti. Haltijan velvollisuus huolehtia tunnistusvälineestä alkaa, kun hän on vastaanottanut sen. Tunnistusvälineen haltija ei saa luovuttaa välinettä toisen käyttöön.

Tunnistuslain 25 §:n 1 momentin mukaan tunnistusvälineen haltijan on ilmoitettava tunnistusvälineen tarjoajalle tai tämän nimeämälle muulle taholle tunnistusvälineen oikeudettomasta käytöstä ilman aiheetonta viivytystä havaittuaan asian.

Tunnistuslain 27 §:n 1 momentin mukaan tunnistusvälineen haltija vastaa tunnistusvälineen oikeudettomasta käytöstä vain, jos: 1) hän on luovuttanut tunnistusvälineen toiselle; 2) tunnistusvälineen katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu hänen huolimattomuudestaan, joka ei ole lievää; tai 3) hän on laiminlyönyt ilmoittaa tunnistuspalvelun tarjoajalle tai sen ilmoittamalle muulle taholle tunnistusvälineen katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä ilman aiheetonta viivytystä sen havaittuaan.

Tunnistuslain 27 §:n 1 momentin 1 kohtaa koskevien lain esitöiden mukaan tunnistusvälineen luovutuksella tarkoitetaan säännöksessä vapaaehtoista hallinnan luovutusta, tapahtuipa se missä tarkoituksessa tahansa. Tunnistusvälineen haltijan voidaan katsoa ottavan riskin välineen väärinkäytöstä, vaikka hän luovuttaisi sen toiselle esimerkiksi vain säilytettäväksi. Tämän vuoksi hän voi joutua vastuuseen riskin toteutuessa. Säännöksessä tarkoitetusta luovutuksesta on kysymys vain silloin, kun tunnistusvälineen haltija tietoisesti luovuttaa juuri välineen hallinnan toiselle. 1 kohdan säännös ei siten koske esimerkiksi tilannetta, jossa tunnistusvälineen haltija luovuttaa toiselle säilytettäväksi laukun, jossa tunnistusväline on (HE 36/2009 vp s. 64).

$f4

Tunnistusväline on aina henkilökohtainen. Tunnistusvälinettä ei saa luovuttaa toiselle, ja sitä on säilytettävä huolellisesti. Tunnistusmenetelmän luotettavuus edellyttää myös riittävää tietoturvaa ja muun muassa tiedonsiirron luotettavuutta (KKO 2016:73, kohta 9). Tunnistusvälineen haltijan vastuuseen ei tunnistuslain 27 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vaikuta se syy, miksi väline on luovutettu toiselle. Luovuttaminen voi tässä yhteydessä tarkoittaa paitsi tunnistamiseen liittyvän välineen hallinnan siirtämistä myös salasanan tai muun tunnuksen ilmaisemista, joka on tarkoitettu vain tunnistusvälineen haltijan tietoon (KKO 2016:73, kohta 15).

Asiassa on riidatonta, että B oli antanut pankkitunnuksensa puolisolleen käytettäviksi laskujen maksamista varten. B:n mukaan hän oli näin menetellyt, koska hänellä ei ollut ollut älypuhelinta ja hänen terveydentilansa oli vaikeuttanut asioiden omatoimista hoitamista. Kolmas henkilö oli avustanut B:n puolisoa laskujen maksamisessa ja tässä yhteydessä saanut haltuunsa B:n tunnistusvälineen.

Vaikka tunnistusvälineen luovutukselle on B:n kertomin tavoin voinut olla sinänsä käytännöllisestä näkökulmasta perusteltu syy, tämä ei muuta sitä tosiseikkaa, että hän on luovuttanut tunnistusvälineen toiselle. Tunnistuslain 27 §:n 1 momentin 1 kohta ei edellytä tunnistusvälineen haltijan vastuun syntymisen kannalta mitään muuta kuin tunnistusvälineen vapaaehtoista luovuttamista toiselle.

$f5

Se, että B on itse joutunut asiassa rikoksen uhriksi, ei anna aihetta arvioida hänen tunnistuslain mukaista vastuutaan toisin. Korkeimman oikeudenkin ratkaisussa KKO 2016:73 lausutuin tavoin toisen tunnistusvälineen luvaton käyttö liittyy usein rangaistavaan tekoon. Tästä seuraava rangaistus- ja vahingonkorvausvastuu ei vaikuta siihen vastuuseen, joka tunnistuslain nojalla syntyy tunnistusvälineen haltijan oman huolimattomuuden tai muun menettelyn perusteella.

Edellä lausuttu huomioon ottaen B on vastuussa tunnistusvälineensä oikeudettomasta käytöstä tunnistuslain 27 §:n 1 momentin 1 kohdan perusteella.

Luottosopimuksen B:lle toimittamisen merkitys

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan kuluttajaluottosopimus on tehtävä kirjallisesti ja kuluttajalle on annettava kappale sopimusta. Sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana. Saman pykälän 3 momentin mukaan kuluttajalta ei saa luottosuhteen perusteella periä korkoa tai maksuja, joista ei ole sovittu 1 momentissa tarkoitetussa sopimuksessa.

Asiassa on sinänsä riidatonta, että B oli saanut luottosopimuksen ehtoineen tietoonsa vasta haastehakemuksen mukana. Hovioikeudella ei kuitenkaan ole aihetta epäillä yhtiön väitettä siitä, että kantajan kirjallisena todisteena esittämä 7.6.2019 päivätty luottosopimus ehtoineen oli toimitettu luottosopimuksen tekemisen yhteydessä luotonantajalle ilmoitettuun luotonhakijan sähköpostiosoitteeseen. Tämä sähköpostiosoite oli mitä ilmeisimmin B:n tunnuksia oikeudettomasti käyttäneen kolmannen henkilön hallinnoima tai keksimä. Tilanne poikkeaa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2016:73 käsillä olleesta tilanteesta sikäli, että mainitussa ratkaisussa kantajana ollut luotonantaja ei ollut väittänytkään, että se olisi toimittanut luotonhakijalle kuluttajaluottosopimusta kirjallisesti tai sähköisessä muodossa millään tavalla.

Palveluntarjoajalla on lähtökohtaisesti oikeus luottaa siihen, että sähköistä tunnistautumista käyttävä taho on se, joka väittää olevansa. Tähän nähden perusteltuna ei voida pitää tulkintaa, että yhtiö olisi laiminlyönyt kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:stä johtuvat velvollisuutensa, kun se oli toimittanut luottosopimuksen ainoastaan siihen sähköpostiosoitteeseen, joka yhtiölle oli sähköisen tunnistautumisen yhteydessä ilmoitettu. Mainitulla pykälällä ei ole merkitystä B:n vastuun arvioimisessa.

B:n luottokelpoisuuden selvittäminen

Kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan luotonantajan on ennen luottosopimuksen tekemistä arvioitava, kykeneekö kuluttaja täyttämään luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa. Arviointi on tehtävä kuluttajan tuloja ja muita taloudellisia olosuhteita koskevien riittävien luottorekisteri- ja muiden tietojen perusteella. Saman luvun 16 a §:n 2 momentin mukaan luotonantaja saa myöntää luoton kuluttajalle ainoastaan, jos tämän luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 14 §:ää koskevien esitöiden mukaan luotonantajan on lähtökohtaisesti aina tarkistettava kuluttajan luottotiedot. Tietoja kuluttajan tuloista ja muista taloudellisista olosuhteista tulisi hankkia myös rahamäärältään pienempiä luottoja myönnettäessä. Luotonantajalla olisi velvollisuus kohtuullisin toimenpitein pyrkiä varmistamaan kuluttajan antamien tietojen oikeellisuus. Riittävää ei olisi, että lainanhakijaa esimerkiksi internetissä tehtävässä lainahakemuksessa pyydettäisiin vain laittamaan rasti ruutuun, että hänellä on säännölliset, tietyn suuruiset tulot. Tulotietojen varmistamiseksi kuluttajaa tulisi tilanteesta riippuen pyytää toimittamaan esimerkiksi palkka- tai eläketodistus. Mitä suuremmasta lainasta on kyse, sitä seikkaperäisemmät selvitykset ovat tarpeen (HE 78/2012 vp s. 18–19).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (jäljempänä kulutusluottodirektiivi) johdanto-osan 26 perustelukappaleen mukaan etenkin kasvavilla luottomarkkinoilla on tärkeää, että luotonantajat eivät ryhdy vastuuttomaan lainanantoon eivätkä myönnä luottoja arvioimatta ensin luottokelpoisuutta ja että jäsenvaltiot toteuttavat tällaisen menettelyn estämiseksi tarvittavan valvonnan ja määrittävät tarvittavat keinot seuraamusten langettamiseksi näin menetteleville luotonantajille.

Kulutusluottodirektiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella. Jäsenvaltiot, joiden lainsäädännössä velvoitetaan luotonantaja arvioimaan ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuus asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, voivat säilyttää tämän velvollisuuden.

Kulutusluottodirektiivin 23 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on annettava säännökset tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

Yhtiö on oma-aloitteisessa lausumassaan 29.3.2023 katsonut, että B ei ole väittämistaakan edellyttämällä tavalla vaatinut käräjäoikeudessa, että luoton myöntäminen kuluttajansuojalain 7 luvun 16 a §:n vastaisesti johtaisi luottosopimuksen pätemättömyyteen tai muuhun seuraamukseen tai ilmoittanut selkeästi, että luottokelpoisuuden arvioinnin laiminlyöntiin perustuva seikka tulisi ottaa ratkaisun perustaksi. Seikkaa ei tästä syystä voi yhtiön näkemyksen mukaan ottaa enää hovioikeudessa tutkittavaksi.

Hovioikeus toteaa, että B on käräjäoikeudessa vedonnut siihen, että yhtiö ei ollut toimittanut hänelle luottohakemusta, vaikkakaan ei suoranaisesti siihen, että luottosopimus olisi luottokelpoisuuden arvioinnin laiminlyömisen vuoksi pätemätön. Euroopan unionin tuomioistuin (myöhemmin EUT) on ratkaisussaan C 679/18 arvioinut kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta ottaa viran puolesta huomioon kuluttajaluottodirektiivin 8 artiklan säännös kuluttajaluottoja koskevissa oikeudenkäynneissä. Mainitussa ratkaisussa EUT katsoi, että kansallisen tuomioistuimen tulee viran puolesta arvioida, onko luotonantaja noudattanut 8 artiklassa säädettyä luotonantajan velvollisuutta arvioida kuluttajan luottokelpoisuutta (kohdat 23–26, 34 ja 36). Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus ottaa huomioon tässä asiassa myös sen, onko yhtiö luottoa myöntäessään arvioinut B:n luottokelpoisuuden kuluttajansuojalain ja kulutusluottodirektiivin määräysten mukaisesti.

Selvää on, että todistustaakka luottokelpoisuuden arvioinnin toteuttamisesta ennen luoton myöntämistä on luotonantajalla ja tässä tapauksessa saatavaa perivällä yhtiöllä. Yhtiö ei ole laumassaan 29.3.2023 tai muussakaan asian käsittelyn vaiheessa edes väittänyt, että luotonantaja olisi arvioinut luottoa myöntäessään B:n luottokelpoisuutta. Luottohakemusta ei ole nimetty asiassa kirjalliseksi todisteeksi eikä myöskään pyynnöistä huolimatta toimitettu B:lle. Edellä mainittuihin seikkoihin nähden hovioikeus pitää selvänä, että yhtiö ei ole näyttänyt luotonantajan arvioineen B:n luottokelpoisuutta ennen luoton myöntämistä.

Kuluttajansuojalaissa ei ole 7 luvun 50 §:ssä säädetyn kiellon ja seuraamusmaksun lisäksi säännöksiä siitä, mitä oikeudellisia seuraamuksia luotonantajalle aiheutuu luottokelpoisuuden arvioinnin laiminlyömisestä yksittäisessä luottosuhteessa. Edellä mainitussa EUT:n ratkaisussa on todettu, että seuraamusten määrittäminen on jäsenvaltioiden harkinnassa, mutta seuraamusten on oltava tehokkaita oikeasuhtaisia ja varoittavia (kohdat 24 ja 25). Toisaalta EUT on ratkaisussaan todennut mahdollisten hallinnollisten seuraamusmaksujen olevan riittämätön tapa varmistaa kulutusluottodirektiivin 8 artiklan tehokas täytäntöönpano (kohdat 37–38).

Hovioikeus katsoo, että kuluttajan luottokelpoisuuden arvioinnin laiminlyömisellä voi olla merkitystä arvioitaessa luottosopimuksen ehtojen kohtuullisuutta. Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaan, jos kuluttajansuojalaissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella, jollei 2 §:stä muuta johdu, tai se voidaan jättää huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen sekä muut seikat.

Yhtiön kirjallisena todisteena esittämästä luottosopimuksesta ilmenee, että nyt kysymyksessä olevan kuluttajaluoton suuruus on ollut 3.000 euroa, nimellinen vuosikorko 27,735 % ja todellinen vuosikorko 48 % sekä avauspalkkio 500 euroa. Luoton nostopäivä on ollut 7.6.2019, ensimmäinen eräpäivä 8.7.2019, lyhennyksen maksuväli kerran kuukaudessa ja takaisinmaksuaika kaksi vuotta. Luottosopimuksen ehtoja ei sellaisenaan voida pitää lainvastaisina tai kohtuuttomina. Luottokustannukset ovat kuitenkin selvästi tavanomaista korkeammat. Näin tuntuvien luottokustannusten ollessa kysymyksessä luotonantajan olisi korostuneen tärkeää arvioida luotonhakijan kyky maksaa luotto takaisin.

B vastaa tunnistuslain 27 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla luotosta sinänsä vastaavasti kuin itse tekemästään luottosopimuksesta. Toisaalta luotonantajan laiminlyötyä B:n luottokelpoisuuden selvittämisen riittävällä tavalla ja kun B:n maksukykyä koskevan lisäselvityksen hankkiminen olisi voinut johtaa siihen, että luottoa ei olisi myönnetty lainkaan, luottosopimuksen ehtojen soveltaminen sellaisenaan johtaa B:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jos ehtoja ei luotonantajan myötävaikutuksen perusteella sovitella. Hovioikeus pitää näissä olosuhteissa kohtuullisena, että B ei vastaa yhtiölle miltään osin luottokustannuksista. Näin ollen B:n maksettavaksi jää luoton pääoma 3.000 euroa sekä perintäkulut 60 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

KKO nro 656

Kanne

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet: