Helsingin HO 1.2.2018 112 — Isyyden vahvistaminen

Hovioikeuden ratkaisussa katsottiin, että haudan avaamista koskevan vaatimuksen hylkääminen oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentin nojalla olisi kysymyksessä olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain ja sen 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojaa koskevan säännöksen kanssa. Haudan avaamista tutkittavan näytteen ottamista varten koskeva kielto jätettiin perustuslain vastaisena tässä tapauksessa soveltamatta. Hauta voitiin avata oikeusgeneettisestä isyystutkimuslaissa tarkoitetun kudosnäytteen ottamiseksi.

ASIAN KÄSITTELY HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että kansalliset säännökset estivät X:n haudan avaamisen siinä tarkoituksessa, että hänestä otettaisiin DNA-näytteet isyyden selvittämistä varten. Haudan avaamista ei voitaisi määrätä, vaikka X:n oikeudenomistajat suostuisivat siihen. X:llä ei ollut lähisukulaisia, joista voitaisiin ottaa DNA-näytteet nyt kysymyksessä olevassa asiassa. Näin ollen oikeusgeneettistä isyystutkimusta ei voitu määrätä tehtäväksi.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hanna Holst.

Jatkokäsittelylupa on myönnetty 18.4.2017.

Valitus

A on vaatinut, että vuonna 1983 kuolleesta ja tuolloin haudatusta X:stä määrätään otettavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain mukainen DNA-näyte ja että asian käsittely palautetaan käräjäoikeuteen.

A:n äiti Y (k. 2017) oli vuonna 1994 kertonut A:lle, että vuonna 1983 kuollut X oli A:n isä. Y oli A:n siittämisen aikaan työskennellyt ja viettänyt vapaa-aikaansa X:n taloudessa heinäkuusta 1965 toukokuuhun 1966 asti. X oli vuonna 1967 kieltänyt isyytensä ja kieltäytynyt veriryhmäkokeista isyyden selvittämiseksi. X:n sisaren tyttärestä D:stä sekä A:sta ja hänen äidistään Y:stä otettujen verinäytteiden perusteella asiassa oli noin 30 prosentin todennäköisyys siihen, että A oli D:n serkku. Ainoa tapa varmistaa tai pois sulkea X:n isyys A:han oli X:stä otettavan kudosnäytteen oikeuslääketieteellinen tutkimus. X:n kudosnäytettä ei ollut saatavilla muualta kuin haudasta. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentti ei kieltänyt kudosnäytteen ottamista haudatusta vainajasta. A:lla oli tarve selvittää biologinen isänsä ja identiteettinsä. Polveutumisen tuntemiseen perustuva intressi oli hautarauhan suojeluintressiä vahvempi, minkä vuoksi oikeuslääketieteellinen tutkimus oli määrättävä.

Vastaus

B on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden päätös oli oikea. X:n hautaamisesta oli kulunut jo 34 vuotta, minkä vuoksi oli mahdollista, ettei haudasta löytyisi X:n jäänteitä. Oikean vainajan yksilöinti oli edellytys DNA-näytteen ottamiselle. X:n kanssa samaan hautaan oli haudattu myös muita miespuolisia suvun jäseniä. Asiassa ei siten voitu varmistua siitä, että vainajan jäänteet olisivat X:n. Lisäksi epäselvää oli, voitiinko jäänteistä ylipäätänsä ottaa DNA-näytettä. Asiassa ei myöskään ollut esitetty hautarauhan kumoamisen edellyttämää makaamisnäyttöä. Kouvolan hovioikeuden 17.4.2002 antamalla tuomiolla oli lainvoimaisesti ratkaistu se, ettei Y:n ja X:n välillä ollut ollut suhdetta.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisut

— — —

Isyyslain 29 §:n 1 momentin mukaan tilanteessa, jossa mies on kuollut, isyyden vahvistamista koskeva kanne nostetaan miehen oikeudenomistajia vastaan. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan muun muassa ennen 5 §:ssä tarkoitetun tutkimusmääräyksen antamista tuomioistuimen on varattava isyyden kumoamista tai vahvistamista koskevan asian asianosaiselle ja tutkittavaksi määrättävälle henkilölle tilaisuus tulla kuulluksi.

Kysymyksessä olevassa asiassa on vaadittu, että vuonna 1983 kuolleen ja sukuhautaan haudatun X:n hauta määrätään avattavaksi. Hovioikeudelle toimitetusta aineistosta ilmenee, että X:n lisäksi samaan hautaan on haudattu 1800-luvun lopussa, 1900-luvun alussa ja viimeksi 1960-luvulla kuolleita henkilöitä. Ottaen huomioon edellä todetut kuulemista koskevat säännökset sekä se, että sukuhautaan haudattujen henkilöiden hautaamisesta on kulunut huomattavan pitkä aika, hovioikeus ei pidä tarpeellisena muiden haudattujen oikeudenomistajien kuulemista asiassa.

Pääasiaratkaisun perustelut

A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1966. Hän on saanut kuulla vuonna 1994 äidiltänsä Y:ltä, että vuonna 1983 kuollut X olisi hänen isänsä. X ei ole tunnustanut isyyttään, eikä hän ole suostunut veriryhmäkokeisiin isyyden selvittämiseksi.

Koska X ei ole tunnustanut isyyttään, A on 15.2.2016 nostanut kanteen isyyden vahvistamiseksi. A on tuolloin ollut 49-vuotias ja X on ollut kuolleena ja haudattuna lähes 33 vuotta. X:n kuolinpesän osakkaat ovat kuolleet. Yleistestamentin saaja B on vaatinut kanteen hylkäämistä sillä perusteella, että hän ei halua X:n hautarauhaa häirittävän.

Kouvolan hovioikeus on 17.4.2002 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla hylännyt kihlalapsen aseman vahvistamista koskevan kanteen ja katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että Y ja X olisivat olleet kihloissa A:n siittämisen aikaan.

A on vaatinut, että haudatusta X:stä määrätään otettavaksi DNA-näyte. Käräjäoikeus on ratkaisussaan todennut, että kansalliset säännökset estävät X:n haudan avaamisen DNA-näytteen ottamiseksi isyyden selvittämistä varten eikä oikeusgeneettistä isyystutkimusta ole määrätty tehtäväksi. Hovioikeudessa kysymys on siitä, voidaanko X:n hauta määrätä avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman DNA-näytteen ottamiseksi.

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan, jos tutkittava mies tai äiti on kuollut, mutta häntä ei vielä ole haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi vainajasta otettavasta kudosnäytteestä. Jos vainaja on kateissa tai häntä ei ole voitu tunnistaa luotettavasti taikka jos vainaja on haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi antaa 1 momentissa tarkoitetun määräyksen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, että tutkimus tehdään tutkittavasta aiemmin otetusta, saatavilla olevasta kudosnäytteestä tai että tutkimuksessa käytetään hänestä aiemmassa tutkimuksessa saatuja tietoja. Mikäli tutkimusta ei voida tehdä pykälän 1 tai 2 momentin nojalla, voi tuomioistuin lain 6 ja 7 §:n mukaan määrätä tutkimuksen tehtäväksi kuolleen ja haudatun miehen vanhemmista tai sukulaisista näiden suostumuksella.

Säännöksen esitöissä (HE 56/2004 vp s. 13 ja 16) on todettu, että tuomioistuin voi miehen tai äidin kuoleman estämättä määrätä tutkimuksen tehtäväksi, jos vainajaa ei ole haudattu tai tuhkattu, ja että esityksessä ei siis ehdoteta, että tutkimus voitaisiin määrätä tehtäväksi haudatusta vainajasta. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että tuomioistuimella ei mainitun säännöksen nojalla ole oikeutta määrätä hautaa avattavaksi näytteen ottamiseksi (Helin, Markku: Isyyslaki 2016, s. 179).

$d3

$d4

Ratkaisun mukaan asia tuli ratkaista eri tahojen intressipunninnan perusteella (kohta 39). Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä vainajan oikeus nauttia hautarauhasta ei ollut ratkaiseva seikka, sillä tapauksessa hauta olisi hävitetty jo vuonna 1997, jollei valittaja olisi jatkanut sen vuokra-aikaa. Myöskään vainajan perheen jäsenten intressit eivät olleet painavia, sillä he eivät olleet esittäneet sellaisia filosofisia tai moraalisia syitä, joiden vuoksi DNA-näytettä ei voitu ottaa. Julkista intressiä, joka olisi estänyt haudan avaamisen, ei myöskään tapauksessa ollut, koska näytteen ottaminen ei enää voinut aiheuttaa muutoksia väestörekisteriin eikä vaikuttaa perimykseen (kohdat 41-43). Näin ollen haudan avaamiseen olisi tullut suostua, koska se oli tärkeää, jotta valittaja voisi toteuttaa oikeutensa tietää alkuperänsä.

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentti ovat sisällöltään selviä. Lain mukaan oikeusgeneettistä tutkimusta ei voida määrätä haudatulle henkilölle. Haudatun henkilön kohdalla voidaan määrätä tutkimus vain sellaiseen näytteeseen, joka hänestä on jo aikaisemmin otettu. Nyt tällaista aikaisemmin otettua näytettä ei ole käytettävissä.

Tuomioistuimen on lähtökohtaisesti pyrittävä ihmisoikeusmyönteiseen ja perustuslainmukaiseen tulkintaan niin yksittäiseen säännökseen perustuvaa harkintavaltaa käyttäessään kuin myös silloin, kun ihmisoikeusvelvoite näyttää poikkeavan lain säännöksestä. Perustuslain 106 § koskee sitä vastoin sanamuotonsa mukaan vain lain ja perustuslain välistä ilmeistä ristiriitaa ratkaistavana olevassa lainkäyttöasiassa. Jos ihmisoikeusvelvoitteen ja lain välillä on ristiriita, jota ei voida tulkinnan keinoin ratkaista ihmisoikeusvelvoitteen edellyttämällä tavalla, on arvioitava ensiksikin sitä, merkitseekö ihmisoikeusvelvoitteen vastaisuus samalla myös perustuslain vastaisuutta, ja toiseksi sitä, onko perustuslainvastaisuus ilmeistä. Perustuslain esitöiden mukaan kyseinen säännös tulee sovellettavaksi vasta silloin, jos lain ja perustuslain välistä ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla (HE 1/1998 vp s. 164 ja PeVM 10/1998 vp s. 31).

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentti on kirjoitettu niin ehdottomaan ja yksiselitteiseen muotoon, ettei se jätä sijaa joustavalle ja perustuslakimyönteiselle tulkinnalle. Sanottu laki on säädetty ihmisoikeussopimuksen voimaantulon jälkeen 1.1.2005, mutta edellä selostettu ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva Jäggi-ratkaisu on annettu lain voimaantulon jälkeen 13.7.2006. Kun otetaan huomioon, että ihmisoikeussopimus saa sisältönsä jatkuvasti kehittyvän soveltamiskäytännön kautta, kotimaisen lainsäädännön ja ihmisoikeussopimuksesta johtuvien periaatteiden välistä ristiriitaa ei ole perusteltua ratkaista vain vertaamalla lakien voimaantuloajankohtia (ks. KKO 2012:11 kohta 22).

Asiassa on siten ratkaistava, johtaako oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentin soveltaminen käsiteltävänä olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa, jolloin tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

Edellä kuvatun ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnan mukaan este haudan avaamisesta isyyden selvittämiseksi saattaa johtaa 8 artiklassa tarkoitetun yksityiselämän suojan loukkaukseen, jos valittaja ei voisi toteuttaa oikeuttaan tietää alkuperänsä. Suoja, jonka antamista ihmisoikeussopimus edellyttää, ja tapa, jolla tuo suoja toteutetaan on kuitenkin pidettävä erillään toisistaan. Jälkimmäinen on kansallisen oikeuden mukaan määräytyvä ja sen varaan jäävä kysymys.

Ihmisoikeussopimuksesta seuraa, että kansallisella tasolla on turvattava mahdollisuus biologisen syntyperän selvittämiseen ja oikeudelliseen toteuttamiseen. Myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on katsonut, että oikeus henkilökohtaiseen identiteettiin kuuluu perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan piiriin. Valiokunta on erityisesti keinoalkuista hedelmöitystä ja adoptiota koskevan lainsäädännön yhteydessä pitänyt henkilön tiedonsaantioikeutta omasta syntyperästään välttämättömänä (PeVL 59/2002 vp, PeVL 16/2006 ja PeVL 15/2011 vp).

$d6

Ihmisoikeustuomioistuimen Jäggi-ratkaisun mukaan punninta siitä, onko haudan avaamista puoltavat olosuhteet ja syyt painavampia kuin sitä vastaan puhuvat seikat, on tehtävä tapauskohtaisesti ja pyrkimällä oikeudenmukaiseen tasapainoon kilpailevien etujen välillä. Sanotun ratkaisun perusteella intressipunninnassa huomioon otettavia seikkoja ovat yhtäältä periytymisensä tuntemiseen perustuva intressi ja toisaalta vainajan ruumiin koskemattomuuteen perustuva kolmansien osapuolten intressi kuten myös vainajien kunnioittamisen tarve ja oikeusvarmuuteen perustunut julkinen intressi (kohta 37-39).

Ennakkoratkaisussaan KKO 2012:11 korkein oikeus on katsonut, että ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä käy ilmi periaate, jonka mukaan lapsella on, poikkeustapauksia lukuunottamatta, oikeus saada tieto biologisesta isästään ja oikeus ainakin kerran saada oikeudellisen suhteen vahvistamista koskeva asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Periaatetta ei voida nykyään pitää epäselvänä eikä tulkinnanvaraisena. Samalla nämä ihmisen alkuperää ja identiteettiä koskevat oikeudet sisältyvät selvästi myös perustuslain 10 §:ssä tarkoitettuun yksityiselämän suojaan (kohta 30).

Hovioikeus toteaa, että eduskuntalain säännöksen syrjäyttäminen lakia sovellettaessa edellyttää, että on olemassa ristiriita perustuslain kanssa ja että ristiriita on ilmeinen. Tulkittaessa perustuslain 10 §:ää yhdenmukaisesti ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kanssa ristiriita on olemassa siltä osin kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki estää yksityiselämän suojan toteutumisen asettamalla ehdottoman esteen tutkimusta koskevan määräyksen antamiseksi haudatusta vainajasta, joka siis sulkee henkilöltä itsestään riippumista syistä tosiasiallisen mahdollisuuden saada biologinen syntyperänsä oikeusteitse selvitetyksi ja todetuksi. Tältä osin ristiriita on myös perustuslain 106 §:ssä edellytetyllä tavalla ilmeinen.

Perustuslain 106 §:ssä tuomioistuimelle annettu oikeus ja velvollisuus eduskuntalain säännöksen syrjäyttämiseen koskee ainoastaan yksittäisiä lain soveltamistilanteita. Edellä selostettu ihmisoikeustuomioistuimen Jäggi-ratkaisu lähtee siitä, että tapauskohtaisesti tulee punnita, onko haudan avaamista puoltavat olosuhteet ja syyt painavampia kuin sitä vastaan puhuvat seikat, sekä pyrkiä oikeudenmukaiseen tasapainoon kilpailevien etujen välillä.

A on saanut tiedon oletetusta isästään vuonna 1994. Koska X on jo ollut haudattuna tällöin ja koska X on vuonna 1967 kieltäytynyt tunnustamasta isyyttään, A:lla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin nostaa kanne tuomioistuimessa. Koska myös X:n vanhemmat ja lähiomaiset ovat olleet kuolleina, ei A:lla ole ollut muuta todellista mahdollisuutta isyyskanteen ajamiseen kuin vaatia tuomioistuimelta määräystä haudan avaamiseksi tutkimusnäytteen ottamiseksi.

Kouvolan hovioikeuden kihlalapsen asemaa koskevassa tuomiossa on kysymys ollut ennen muuta avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen perintöoikeudesta. Sanotussa ratkaisussa ei ole suoraan otettu kantaa X:n biologisen isyyden selvittämiseen. Sen vuoksi hovioikeus katsoo, ettei ratkaisu muodosta estettä nyt käsiteltävässä asiassa siltä osin kuin kysymys on siitä voidaanko tutkimusmääräys antaa haudatusta vainajasta biologisen isyyden selvittämiseksi.

X on ollut haudattuna jo 34 vuotta. Hovioikeus katsoo, että oikeus nauttia hautarauhasta ei ajankulumisen vuoksi tässä tapauksessa muodosta ratkaisevaa seikkaa. X:n perheenjäsenten intressit eivät myöskään ole tutkimuksen määräämistä vastaan puhuvia seikkoja, koska he kaikki ovat kuolleet. Toisaalta asiassa ei myöskään ole sellaista julkista intressiä, joka estäisi haudan avaamisen, koska näytteen ottaminen ei voi enää isyyslain 67 §:n mukaan vaikuttaa perimykseen. Se, että X:n sisaren tyttärestä D:stä sekä A:sta ja hänen äidistään Y:sta otettujen verinäytteiden perusteella asiassa on 30 prosentin todennäköisyys siihen, että A on D:n serkku, puoltaa osaltaan määräyksen antamista asian selvittämiseksi.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että haudan avaamista koskevan vaatimuksen hylkääminen oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 1 ja 2 momentin nojalla olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain ja sen 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojaa koskevan säännöksen kanssa. Ilman DNA-näytteen ottamista asiassa ei ole edellytyksiä isyyden selvittämiseen. Haudan avaamista tutkittavan näytteen ottamista varten koskeva kielto tulee siis jättää tässä tapauksessa soveltamatta.

Asian näin päättyessä hovioikeus katsoo, että tarvetta pääkäsittelyn toimittamiselle ei ole.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan.

A:lla on oikeus avata X:n hauta oikeusgeneettisestä isyystutkimuslaissa tarkoitetun kudosnäytteen ottamiseksi. Tutkimus on tehtävä näin saadusta näytteestä siten kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetussa laissa on säädetty. Haudan avaamisesta ja tutkimuksen tekemisestä valtio on korvausvastuussa siten kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 20 §:ssä on säädetty.

Asia palautetaan käräjäoikeuteen jatkokäsittelyä varten. Tutkimuksesta laadittava lausunto on sen valmistuttua toimitettava viipymättä Helsingin käräjäoikeudelle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Timo Ojala ja Arja Mäki sekä asessori Karri Tolttila

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen

Kuultavat tahot

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Asiassa sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Hovioikeuden kannanotot käsiteltävässä asiassa