Helsingin HO 24.2.2017 107665 — Pahoinpitely

Vankeusvangit A, B ja C olivat epäiltyinä vankilan ulkoilupihalla 17.12.2014 tapahtuneista pahoinpitelyistä. Heitä oli epäillyn pahoinpitelyn jälkeen vankeinhoitoviranomaisen tekemän päätöksen perusteella pidetty erillään muista vangeista 19.12.2014 — 2.1.2015. Lisäksi heidät oli 2.1.2015 lukien sijoitettu vankilan varmuusosastolle. Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta vankilan ulkoilupihalla tehdystä pahoinpitelystä. A, B ja C vaativat, että syyte tulee jättää ne bis in idem -periaatteen johdosta tutkimatta, koska heille oli määrätty vankeinhoitoviranomaisten toimesta rangaistukset.

Vankien erillään pitämisen ja varmuusosastolle sijoittamisen ei katsottu olevan sellainen rikosoikeudellinen seuraamus, joka olisi estänyt kahteen kertaan syyttämistä ja rankaisemista koskevan kiellon (ne bis in idem) vuoksi syytteiden tutkimisen tuomioistuimessa. Syyte voitiin tutkia ja A, B ja C tuomittiin rangaistukseen pahoinpitelystä.

Hyvinkään käräjäoikeuden tuomio 8.3.2016

Syyte

Syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle kullekin erikseen rangaistusta pahoinpitelystä. Syytteen mukaan A, B ja C olivat kukin yhdessä ja osin erikseen kohdistaneet vankilan ulkoilupihalla väkivaltaa toiseen vankiin syyllistynen menettelyllään pahoinpitelyyn.

Vaatimus syytteiden tutkimatta jättämisestä

Vastaajat A, B ja C vaativat, että heihin kohdistetut syytteet tulee jättää tutkimatta, koska heille oli jo määrätty rangaistus syytteissä mainittujen tekojen vuoksi. Vastaajat A, B ja C olivat esittäneet kukin osaltaan Rikosseuraamuslaitoksen 30.12.2014 antamat päätökset, joiden mukaan Rikosseuraamuslaitos oli päättänyt, että A, B ja C sijoitetaan vankilan varmuusosastolle vankeuslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin perusteella 2.1.2015 lukien. Päätöksien perusteluina oli viitattu liitteenä oleviin perustelumuistioihin, joiden mukaan varmuusosastolle sijoittaminen oli turvaamistoimenpide, jolla pyrittiin estämään rikollisen toiminnan jatkaminen vankilassa.

Käräjäoikeuden tuomio

Käräjäoikeus totesi, että vastaajat oli sijoitettu varmuusosastolle vankeuslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin perusteella. Esitettyjen päätösten perusteella käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli ollut vankien osastolle sijoittamista koskevat ratkaisut, jotka olivat perusteet vankilan turvallisuuden ylläpitämiseen. Näin ollen kyseessä ei ollut vastaajille rangaistuksena määrättävä seuraamus. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:1 käsitellyssä tapauksessa vangille oli määrätty vankilassa nimenomaan vankeuslain 15 luvun mukainen kurinpitorangaistus. Näin ollen korkeimman oikeuden ratkaisu ei soveltunut nyt käsiteltävänä olevan tapaukseen. Edellä esitetyn perusteella käräjäoikeus hylkäsi vastaajien vaatimuksen syytteiden tutkimatta jättämisestä.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla käräjäoikeus katsoi A:n, B:n ja C:n syyllistyneen pahoinpitelyihin ja tuomitsi heidät rangaistukseen pahoinpitelyistä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Raija Sertti.

Hovioikeuden tuomio 24.2.2017

Valitukset

A, B ja C ovat vaatineet, että syytteet jätetään tutkimatta.

A totesi valituksessaan, että syytteessä tarkoitettu tapahtuma oli sattunut vankilassa 17.12.2014. A oli tämän vuoksi 19.12.2014 määrätty eristyksiin ja siirretty 2.1.2015 vankilan varmuusosastolle, jossa hän oli ollut ainakin kolmen kuukauden ajan. A oli siten saanut väitetyistä pahoinpitelyistä jo rangaistuksen, joka esti syytteen tutkimisen. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että varmuusosastolle sijoittamista nimitettiin turvaamistoimenpiteeksi. Olennaista oli se, että sijoitus rajoitti vangin oikeuksia huomattavasti ja oli rangaistusluonteinen. Kysymys oli sen kaltaisesta seuraamuksesta, joka kuului Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan.

B totesi omalta osaltaan, että syytteessä tarkoitettu tapahtuma oli sattunut vankilassa 17.12.2014. B oli tämän vuoksi 19.12.2014 määrätty eristyksiin ja siirretty 2.1.2015 vankilan varmuusosastolle, jossa hän oli ollut 23.2.2016 asti. B oli siten saanut väitetystä pahoinpitelystä jo rangaistuksen, joka esti syytteen tutkimisen. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut sillä, että varmuusosastolle sijoittamista nimitettiin turvaamistoimenpiteeksi. Olennaista oli se, että sijoitus rajoitti vangin oikeuksia huomattavasti ja oli rangaistusluonteinen. Kysymys oli sen kaltaisesta seuraamuksesta, joka kuului Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -säännön soveltamisalaan.

C totesi perusteinaan, että hänet oli tapahtuman vuoksi 19.12.2014 määrätty eristyksiin ja siirretty 2.1.2015 vankilan varmuusosastolle, jossa hän oli ollut 19.2.2016 asti. Kaksi viikkoa jatkunut eristäminen oli vastannut sisällöltään tosiasiallisesti kurinpitoseuraamuksellista yksinäisyysrangaistusta, jossa C oli suorittanut toimet yksin. Yli vuoden jatkunut varmuusosastosijoitus oli rajoittanut hänen vapauttaan laajemmin kuin normaalille osastolle sijoittaminen.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa ne bis in idem -säännön soveltamisalaan kuuluivat kaikki sellaiset tilanteet, joissa tekijälle määrätyt rangaistukset perustuivat samoihin tapahtumiin. Varmuusosastolle sijoittamista koskevassa päätöksessä oli selvästi todettu, että se oli tehty nimenomaan pahoinpitelyä koskevien epäilyjen vuoksi. Seuraamus oli tosiasialliselta sisällöltään ollut sanktionluonteinen ja perustunut epäilyyn rikoslaissa rangaistavaksi säädetystä teosta. Yleinen vankilaturvallisuus ei ollut edellyttänyt C:n täydellistä eristämistä kaikista muista vangeista. Kyse ei ollut vähäisestä seuraamuksesta, vaan myös ankaruutensa osalta selvästi rikosoikeudelliseen sanktioon rinnastettavasta seuraamuksesta. Rikosepäilyn johdosta määrätty eristys ja sitä seurannut varmuusosastolle sijoittaminen muodostivat sellaisen seuraamuksen, joka kuului kaksoisrangaistavuuskiellon soveltamisalaan.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitukset hylätään.

Rikosseuraamuslaitoksen 30.12.2014 antamista varmuusosastolle sijoittamista koskevista päätöksistä oli ilmennyt, että A:n, B:n ja C:n varmuusosastolle sijoittaminen oli perustunut epäiltyjen väkivaltarikosten lisäksi vankilaturvallisuuden vakavaan vaarantamiseen ja vakavien rikosten estämiseen. A:ta oli epäilty myös erilaisista järjestysrikkomuksista 14.3.2014 ja 1.6.2014. B oli syyllistynyt vankilassa 28.10.2013, 30.3.2014, 18.8.2014, 13.10.2014, 30.10.2014 ja 9.12.2014 järjestysrikkomuksiin, joista hänelle oli määrätty kurinpitorangaistus tai jotka oli annettu poliisin tutkittavaksi. C:n osalta aiempi varmuusosastosijoitus oli päättynyt samana päivänä kuin nyt kysymyksessä oleva epäilty pahoinpitely oli tehty. Aiemminkin syynä C:n varmuusosastosijoitukseen oli ollut epäily siitä, että C oli pahoinpidellyt toisen vangin. Kysymyksessä olevia sijoituspäätöksiä tuli siten arvioida myös vankilan järjestyksen ja sen rikkomisen näkökulmasta.

Varmuusosastolle sijoittaminen ei ollut lisärangaistus vaan turvaamistoimenpide, jolla pyrittiin estämään rikollisen tai siihen verrattavan toiminnan jatkaminen vankilassa. Erillään pitämisestä varmuusosastolla pitäminen erosi siten, että vankia ei varmuusosastolla välttämättä pidettäisi erillään muista samalle osastolle sijoitetuista vangeista. Osaston sisällä olot pyrittäisiin luomaan mahdollisimman normaaleiksi. Varmuusosastolle sijoittamisesta aiheutui joitakin rajoituksia vangin oikeuksiin ja olosuhteisiin. Olot varmuusosaston sisällä olivat kuitenkin suhteellisen samanlaiset kuin muillakin vankilan osastoilla ja vankien oikeuksia oli suhteellisen vähän rajoitettu. Varmuusosastolle sijoittamista ei siten ollut sen ankaruudenkaan perusteella syytä pitää rangaistusluonteisena.

Hovioikeuden ratkaisu

Hyvinkään käräjäoikeus on 8.3.2016 tuominnut A:n, B:n ja C:n vankilan ulkoilupihalla 17.12.2014 tapahtuneista pahoinpitelyistä vankeusrangaistuksiin. A:ta, B:tä ja C:tä on turvaamistoimenpiteenä pidetty vankeuslain 18 luvun 5 §:n nojalla erillään muista vangeista 19.12.2014 lukien. Heidät on vankeuslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin nojalla 2.1.2015 lukien sijoitettu varmuusosastolle. A, B ja C ovat valituksissaan katsoneet, että kysymyksessä olevan rikosepäilyn johdosta heille määrätty eristys ja sitä seurannut varmuusosastolle sijoittaminen muodostivat sellaisen seuraamuksen, joka kuuluu kaksoisrangaistavuuskiellon soveltamisalaan, eikä syytettä voisi tämän vuoksi tutkia. Asiassa on siten hovioikeudessa ratkaistavana, onko erillään pitämistä ja varmuusosastolle sijoittamista pidettävä sellaisena rikosoikeudellisena rangaistuksena, että niin kutsuttu ne bis in idem -sääntö soveltuisi asiaan.

Sijoittamisesta vankilassa säädetään vankeuslain 5 luvussa. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vankilassa voi olla valvonnan asteeltaan ja toiminnoiltaan erilaisia osastoja. Pykälän 2 momentin mukaan osastolle sijoittamisessa on otettava huomioon rangaistusajan suunnitelma, vangin yksilölliset ominaisuudet, ikä, vangin mahdollisuudet täyttää osallistumisvelvollisuutensa sekä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen, vangin tai muun henkilön turvallisuus ja rikollisen toiminnan estäminen.

Mainitun luvun 5 §:n mukaan rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön päätöksellä voidaan vankilaan turvallisuussyistä perustaa muusta vankilasta eristetty osasto (varmuusosasto). Varmuusosastolle sijoitetun vangin oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin mitä varmuusosastolle sijoittamisesta välttämättä aiheutuu. Varmuusosastolle sijoitettua vankia ja hänen terveydentilaansa on tarkoin seurattava.

Mainitun luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vanki voidaan sijoittaa varmuusosastolle muun muassa, jos on perusteltua syytä epäillä, että vanki syyllistyy tekijänä tai osallisena rikoslain 50 luvun 1, 2 tai 4 §:ssä tarkoitettuun rikokseen tai syyllistyy muuhun rikokseen, josta säädetty ankarin rangaistus olisi vähintään 4 vuotta vankeutta. Pykälän 2 momentin mukaan vanki voidaan sijoittaa varmuusosastolle myös, jos hän on vakavasti vaarantanut vankilan turvallisuutta tai jos sijoittaminen on perusteltua hänen oman turvallisuutensa takaamiseksi. Luvun 7 §:n 1 momentin mukaan varmuusosastolle sijoittamista ei saa jatkaa kauemmin kuin se on välttämätöntä.

Vankilan järjestyksestä ja kurinpidosta säädetään vankeuslain 15 luvussa. Luvun 3 §:n 1 momentin mukaan vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistus, jos vanki syyllistyy järjestysrikkomukseen. Järjestysrikkomus on muun muassa syyllistyminen vankilassa rikokseen, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa.

Tekoaikana voimassa olleen vankeuslain 15 luvun 4 §:n 1 momentin (767/2005) mukaan jollei muistutusta pidetä riittävänä seuraamuksena, vangille voidaan määrätä kurinpitorangaistuksena: 1) varoitus; 2) vapaa-ajan toimintaan osallistumisen, rahan tai muiden maksuvälineiden käytön tai omaisuuden hallussapidon rajoittaminen enintään 30 vuorokauden ajaksi (oikeuksien menetys); tai 3) sijoittaminen yksinäisyyteen enintään 14 vuorokauden ajaksi (yksinäisyysrangaistus).

Turvaamistoimenpiteistä ja voimakeinojen käytöstä säädetään vankeuslain 18 luvussa. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan turvaamistoimenpiteitä ovat sitominen, tarkkailu, eristämistarkkailu sekä erillään pitäminen sen mukaan kuin tässä luvussa säädetään.

Mainitun luvun 5 §:n 1 momentin mukaan vanki saadaan pitää erillään muista vangeista, jos se on välttämätöntä: 1) sen estämiseksi, että vanki vakavasti vaarantaa muun henkilön henkeä tai terveyttä; 2) ilmeisen karkaamis- tai vapauttamisyrityksen estämiseksi; 3) päihdyttävän aineen jatkuvan käytön tai rikoslain 50 luvun 1-4 §:ssä tarkoitetun huumausainerikoksen estämiseksi; tai 4) muun 1-3 kohtaa vastaavan, vankilan järjestystä vakavasti vaarantavan teon estämiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan erillään pidettävän oikeuksia ei saa rajoittaa enemmän kuin erillään pitämisestä välttämättä aiheutuu. Vankia ja hänen terveydentilaansa on tarkoin seurattava.

-säännöstä eli kahteen kertaan syyttämistä ja rankaisemista koskevasta kiellosta säädetään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa, jonka mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti.

1. Onko kysymys samasta asiasta

Mainitun säännön soveltuvuutta harkittaessa on ensiksi ratkaistava kysymys siitä, onko syytteessä tarkoitetuissa teoissa ja vankilan tekemissä päätöksissä ollut kysymys samasta asiasta.

Erillään pitäminen on A:n, B:n ja C:n osalta perustunut Rikosseuraamuslaitoksen 30.12.2014 tekemien päätösten perustelumuistioiden mukaan kysymyksessä oleviin epäiltyihin pahoinpitelyihin. Tältä osin kysymys on siten ollut samasta asiasta kuin käräjäoikeuden tuomiossa mainituissa pahoinpitelyissä.

$d3

Hovioikeus toteaa, että A:n, B:n ja C:n sijoittaminen varmuusosastolle on osaksi johtunut käräjäoikeuden heidän syykseen lukemista 17.12.2014 tapahtuneista pahoinpitelyistä. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, että vankeusrangaistuksiin johtaneissa teoissa on ollut ne bis in idem -säännön soveltamisen kannalta kysymys osin samasta asiasta kuin siinä menettelyssä, joka on koskenut vankilan hallinnollisia turvaamistoimenpiteitä.

2. Onko kysymyksessä rikosasia

$d6

2.1. Teon oikeudellinen luonnehdinta

A:lle, B:lle ja C:lle määrätyt turvaamistoimet ovat Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan olleet hallinnollisia toimenpiteitä, joilla on pyritty estämään rikollisen toiminnan jatkaminen vankilassa ja turvaamaan vankilan järjestys. Eristäminen ja varmuusosastolle sijoittaminen eivät siten ole rikosoikeudellisia seuraamuksia vaan uusien rikosten estämiseksi toimeenpantuja hallinnollisia turvaamistoimenpiteitä. Menettelyä ei siten voida Suomen kansallisen lainsäädännön mukaan pitää rikosoikeudellisena. Ensimmäinen kriteeri ei asiassa täyty.

2.2. Teon todellinen luonne

Edellä esille tuotu huomioon ottaen asiassa on Engel-kriteerien mukaan arvioitava myös menettelyn todellista luonnetta. Teon rikosoikeudellista luonnetta arvioitaessa merkitystä on annettu muun ohessa sille, koskeeko seuraamus kaikkia kansalaisia samalla tavoin vai onko se rajoitettu koskemaan vain tiettyä henkilöpiiriä ja onko menettelyssä määrätty rikosoikeudellisena rangaistuksena pidettävä seuraamus, liittyykö seuraamukseen muutoin rankaisullinen elementti ja minkälaisia oikeushyviä seuraamuksen määräämisen mahdollistavalla säännöksellä pyritään suojaamaan (KKO 2016:1, kohta 12).

Tältä osin hovioikeus toteaa, että erillään pitäminen ja varmuusosastolle sijoittaminen koskevat vain vankeja. Niihin ei ole sisältynyt rangaistuksellista elementtiä, jota voidaan pitää rikosoikeudellisen seuraamuksen olennaisena osatekijänä. Vaikka niin syytteeseen kuin vankilan turvaamistoimenpiteisiin johtaneet tapahtumat ovat sinällään olleet samoja, ovat vankilan turvaamis- ja sijoittamistoimenpiteet perustuneet vankilan järjestyksen ja vakavien rikosten estämiseen tulevaisuudessa. A:ta, B:tä ja C:tä ei ole turvaamistoimenpidettä ja sijoittamista koskevissa menettelyissä syytetty tai rangaistu rikoksesta.

Vankeuslain turvaamistoimenpiteitä ja sijoittamista koskevien säännösten tarkoituksena ei ole rangaista vankeja vaan ehkäistä rikollisen toiminnan jatkaminen vankilassa ja varmistaa vankilan turvallisuutta. Tässä tapauksessa on perusteltua katsoa, että turvaamistoimenpiteisiin on päädytty yksinomaan vankilan järjestyksen ylläpitämisen vuoksi, vaikka toimenpiteisiin ryhtymisen pääasiallisena perusteena sinänsä olisikin ollut epäily A:n, B:n ja C:n syyllistymisestä vankilassa tapahtuneeseen pahoinpitelyyn. A:n, B:n ja C:n osalta syynä kysymyksessä oleviin toimenpiteisiin on lisäksi ollut myös muuta vankilan turvallisuutta vaarantavaa menettelyä.

2.3.Seuraamuksen ankaruus

Asiassa on Engel-kriteerien valossa arvioitava vielä seuraamuksen ankaruutta. Seuraamuksen luonnetta ja ankaruutta on arvioitu asiassa määrättävissä olevan seuraamuksen perusteella, mutta myös tosiasialliselle seuraamukselle on voitu antaa merkitystä (KKO 2016:1, kohta 12). Hovioikeus toteaa, että erillään pitäminen ja varmuusosastolle sijoittaminen ovat sinänsä rajoittaneet joiltain osin A:n, B:n ja C:n oikeuksia suhteessa muilla osastoilla oleviin vankeihin. Turvaamistoimenpiteiden kesto ei ole riippunut syytteessä tarkoitetuista teoista, vaan vastaajien käyttäytymisellä on ollut vaikutusta siihen. Varmuusosastolta on voinut päästä pois, mikäli käyttäytyy hyvin. Vastaajat ovat siten omilla toimillaan osaltaan voineet vaikuttaa toimenpiteiden ankaruuteen. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei toimenpiteitä niiden ankaruuskaan huomioon ottaen voida pitää luonteeltaan rikosoikeudellisena.

Edellä lausuttu huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei A:n, B:n ja C:n erillään pitämistä ja varmuusosastolle sijoittamista ole pidettävä sellaisena seuraamuksena, jota ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa on tarkoitettu. Tämän vuoksi nämä toimenpiteet eivät ole estäneet pahoinpitelyjä koskevan syytteen tutkimista. Valitukset on siten tältä osin hylättävä.

A:n, B:n ja C:n syyksi luettujen pahoinpitelyjen osalta käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenneuvos Timo Ojala

hovioikeudenneuvos Tarja Ryhänen-Dahlman

määräaikainen hovioikeudenneuvos Outi Mikkola

Esittelijä:

hovioikeuden esittelijä Kalle Mäenpää

Ratkaisu on yksimielinen.

Ei valituslupaa 5.3.2018

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sijoittamista, kurinpitoa ja turvaamistoimenpiteitä vankilassa koskevasta sääntelystä

Kahteen kertaan syyttämistä ja rankaisemista koskeva kielto (ne bis in idem -sääntö)

Ne bis in idem

Johtopäätös