KHO 1.6.2020/2395 — Eläinsuojelu

Kaupungineläinlääkäri oli eläinsuojelulain 42 §:n nojalla antamassaan päätöksessä katsonut, että 31 kissan pitäminen oli ammattimaista tai muutoin laajamittaista eläinten pitämistä, josta oli tehtävä eläinsuojelulain 24 §:n mukainen ilmoitus aluehallintovirastolle.

Korkein hallinto-oikeus viittasi vuosikirjaratkaisuun KHO 2017:90 ja totesi, ettei asiassa saatavasta selvityksestä ilmennyt, että kissojen pito olisi eläinsuojelulain 24 §:ssä ja eläinsuojeluasetuksen 26 §:ssä tarkoitettua ammattimaista tai muutoin laajassa mitassa tapahtuvaa seura- ja harrastuseläinten pitoa. Korkein hallinto-oikeus samalla kuitenkin selvyyden vuoksi totesi, että eläinsuojelulain mukainen yleinen toimivalta eläinsuojelumääräysten antamiseen on riippumaton siitä, onko eläintenpidosta tehtävä eläinsuojelulain 24 §:n mukainen ilmoitus. Myös eläintenpitoon, joka ei ole ilmoituksenvaraista, voidaan tarvittaessa puuttua eläinsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaisin määräyksin ja 44 §:n mukaisin kiireellisin toimenpitein. Siten on mahdollista antaa määräyksiä esimerkiksi eläinmäärän vähentämisestä, jos eläinten hyvinvoinnin turvaaminen sitä vaatii.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Monica Gullans ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Anna Mähönen.

Kts. KHO 2017:90

Stadsveterinären hade i sitt beslut med stöd av 42 § i djurskyddslagen ansett att hållande av 31 katter var yrkesmässigt eller annars storskaligt hållande av djur över vilket en anmälan till regionförvaltningsverket skulle göras enligt 24 § i djurskyddslagen.

Högsta förvaltningsdomstolen hänvisade till sitt årsboksavgörande HFD 2017:90 och konstaterade att det enligt utredningen i ärendet inte hade framkommit att hållandet av katter var yrkesmässigt eller annars storskaligt hållande av djur enligt 24 § i djurskyddslagen eller 26 § i djurskyddsförordningen. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade för klarhets skull att den allmänna behörigheten enligt djurskyddslagen att ge förelägganden inte är beroende av om en anmälan enligt 24 § i djurskyddslagen om djurhållning ska göras eller inte. Också djurhållning som inte är anmälningspliktig kan vid behov vara föremål för förelägganden enligt 42 § 1 mom. eller brådskande åtgärder enligt 44 § i djurskyddslagen. Följaktligen kan till exempel förelägganden om att minska antalet djur ges om tryggandet av djurens välbefinnande kräver det.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Riitta Mutikainen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio, Monica Gullans och Pekka Aalto. Föredragande Anna Mähönen.

Se HFD 2017:90