KHO 13.8.2020/3394 — Ympäristölupa

Aluehallintovirasto oli myöntänyt ympäristöluvan sikalan laajennukselle, jolla sikalan eläinmäärä kasvaisi nykyisestä noin kaksinkertaiseksi. Hallinto-oikeus kumosi päätöksen ja hylkäsi ympäristölupahakemuksen, koska laajennuksesta aiheutuisi naapureille hajun vuoksi kohtuutonta rasitusta ja merkittävää yleisen viihtyisyyden vähentymistä. Hallinto-oikeus muun ohella katsoi, että kun otettiin huomioon asutuksen läheisyys suunniteltuun toimintaan nähden, kysymyksessä oleva laajennus oli niin merkittävä, että sen jälkeinen eläinsuojakokonaisuus rinnastettiin lupaharkinnassa uudeksi hankkeeksi.

Kotieläintalouden ympäristönsuojeluohjeessa (YM 1/2010) oli määritelty vähimmäisetäisyyssuositukset toiminnasta lähimpiin häiriintyviin kohteisiin nähden. Suositusetäisyydet olivat pidemmät silloin, kun kyse oli kokonaan uudesta toiminnasta verrattuna olemassa olevan toiminnan laajentamiseen. Ohje ei ollut oikeudellisesti sitova, mutta sen mukaiset toimintaa koskevat etäisyyssuositukset voitiin ottaa lupaharkinnassa toiminnasta aiheutuvaa haittaa arvioitaessa selvityksenä huomioon. Ohjeessa ei varsinaisesti ollut määritelty, milloin olemassa olevan eläinsuojan laajentaminen rinnastetaan kokonaan uuteen eläinsuojatoimintaan. Ohjeessa oli tältä osin viitattu korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöön, jossa ohjeen mukaan oli katsottu, että yli 2,5-kertainen laajennus vastaa uuden eläinsuojan rakentamista.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että arvioitaessa ympäristönsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaisia luvan myöntämisen edellytyksiä ja kohtuutonta rasitusta kyse oli tapauskohtaisesta harkinnasta, jossa oli eräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat. Eläinsuojien hajupäästöjen ehkäisemiseen on käytettävissä rajoitetusti teknisiä toimia, jolloin etäisyyttä häiriintyviin kohteisiin voidaan yleensä pitää hyvin keskeisenä tekijänä hajukaasujen laimentumisen kannalta. Etäisyyden lisäksi oli kuitenkin otettava huomioon muun muassa alueen luonne, laajennuksen sijoittuminen alueella, hajun leviämisesteet ja häiriintyvien kohteiden sijainti sekä laajentumisen jälkeinen alueen eläinyksiköiden kokonaismäärä.

Toiminnan laajentamisen rinnastaminen kokonaan uuteen hankkeeseen perustuu siten aina tapauskohtaiseen olosuhdearviointiin, eikä se määräydy suoraan laajennuksessa toteutettavan eläinmäärän tai eläinyksikkömäärän lisäyksen perusteella. Tältä osin korkein hallinto-oikeus totesi, että sen oikeuskäytäntö on perustunut ympäristönsuojelulain mukaiseen tapauskohtaiseen olosuhteiden kokonaisharkintaan kaikkien oikeuskäytännöstä ilmenevien arviointiperusteiden valossa, eikä eläinmäärän kasvua kuvaava kerroin ole ollut yksin ratkaiseva tekijä.

Kun laajennuksen koon lisäksi otettiin huomioon toiminnan luonne, laajennuksen välitön yhteys olemassa olevaan toimintaan, rasituksen pysyvyys, toiminnan sijoittuminen maaseudun ja asutuskeskuksen vaihettumisalueelle ja lähelle asutusta, yhteisvaikutukset alueen muun hajua tuottavan toiminnan kanssa ja jo nykyisistä alueen toiminnoista valvontaviranomaisille tulleet ilmoitukset, oli toiminnan laajentaminen kaksinkertaiseksi voitu rinnastaa näissä oloissa kokonaan uuteen hankkeeseen arvioitaessa toiminnan ja häiriintyvien kohteiden välistä etäisyyttä.

Ympäristönsuojelulaki 5 § 1 momentti 2 kohta, 11 §, 12 §, 48 § 2 momentti, 49 §, 52 § 1 momentti

Eräistä naapuruussuhteista annettu laki 17 § 1 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Jaakko Autio, Pekka Aalto ja Juha Lavapuro sekä ympäristöasiantuntijaneuvokset Olli Dahl ja Seppo Rekolainen. Asian esittelijä Päivi Korkeakoski.

Regionförvaltningsverket hade beviljat miljötillstånd för utbyggnad av ett svinhus, varigenom antalet djur skulle fördubblas från det nuvarande. Förvaltningsdomstolen upphävde beslutet och avslog ansökan, eftersom utvidgningen skulle orsaka grannarna oskäligt besvär på grund av lukt och betydande minskning av den allmänna trivseln. Förvaltningsdomstolen ansåg bland annat att då man tog i beaktande närheten av bebyggelse i förhållande till den planerade verksamheten, var utbyggnaden så omfattande att djurstallshelheten efter utbyggnaden i miljötillståndsprövningen var jämförbar med ett nytt projekt.

I anvisningen om miljöskydd vid husdjursskötsel (YM 1sv/2010) hade angivits rekommendationer för minimiavstånd från verksamheten till närmaste objekt som kan störas. Rekommendationsavstånden var längre då det var frågan om ny verksamhet än vid utvidgning av redan existerande verksamhet. Anvisningen var inte juridiskt bindande, men rekommendationerna kunde i tillståndsprövningen tas i beaktande som utredning vid bedömningen av de olägenheter som verksamheten kan orsaka. I anvisningen specificerades inte direkt när utbyggnad av existerande djurstall ska jämföras med helt ny djurstallsverksamhet. I anvisningen hade till denna del hänvisats till högsta förvaltningsdomstolens rättspraxis, där det enligt anvisningen ansetts att en över 2,5 gångers utvidgning motsvarar byggande av nytt djurstall.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att det vid prövning av förutsättningarna för beviljande av tillstånd och oskäligt besvär i enlighet med 49 § 1 mom. i miljöskyddslagen var frågan om in casu prövning, där de lokala förhållandena, hur vanligt besväret är i övrigt, hur kraftigt och varaktigt besväret är, den tidpunkt då besväret uppstod samt andra motsvarande omständigheter ska tas i hänsyn såsom föreskrivs i 17 § 1 mom. i lagen angående vissa grannelagsförhållanden. Det finns ett begränsat antal tekniska åtgärder som kan vidtas för att förebygga luktutsläpp från djurstall, varför avståndet till närmaste objekt som kan störas i allmänhet kan anses vara en central faktor i (frågan om luktgasernas avmattning / i att dämpa luktgaserna). Förutom avståndet ska dock tas i beaktande bland annat områdets karaktär, utbyggnadens placering på området, hinder för spridning av lukt och belägenheten av de objekt som kans störas, samt det sammanlagda antalet djurenheter på området efter utvidgningen.

Att jämföra utvidgning av verksamhet med helt ny verksamhet grundar sig således alltid på en in casu prövning av omständigheterna, som inte är bunden till ökningen av antalet djur eller djurenheter i samband med utvidgningen. Till denna del konstaterade högsta förvaltningsdomstolen att dess rättspraxis har baserat sig på i miljöskyddslagen föreskriven helhetsprövning in casu i ljuset av alla ur rättspraxis framgående prövningsgrunder, och att den koefficient som beskriver antalet djur inte ensamt varit den avgörande faktorn.

Då man, förutom utbyggnadens storlek, tog i beaktande verksamhetens natur, utvidgningens direkta samband med den redan existerande verksamheten, besvärets varaktighet, verksamhetens belägenhet mellan landsbygd och tätort och nära bebyggelse, samverkan med annan verksamhet på området som orsakar luktutsläpp och de anmälningar som lämnats in till tillsynsmyndigheten om verksamheter som redan finns på området, hade verksamhetens utvidgning i detta fall kunnat jämföras med ny verksamhet vid prövningen av avståndet mellan verksamheten och närmaste objekt som kan störas.

Miljöskyddslagen 5 § 1 mom. 2 punkt, 11 §, 12 §, 48 § 2 mom., 49 §, 52 § 1 mom.

Lagen angående vissa grannelagsförhållanden 17 § 1 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Jaakko Autio, Pekka Aalto och Juha Lavapuro samt miljösakkunnigråden Olli Dahl och Seppo Rekolainen. Föredragande Päivi Korkeakoski.