KHO:2017:107 — Förvaltningstvistemål

A, som tillsammans med sin sambo hade varit bosatt i sin hemkommun X, som låg i södra Finland, hade insjuknat i en svår fortskridande sjukdom, som hade medfört att A efter sommaren 2012 inte längre kunde bo självständigt i sitt eget hem, utan behövde boendeservice dygnet om. Kommunen X hade för A i A:s hem ordnat personlig assistans enligt lagen om service och stöd på grund av handikapp, 168 timmar i veckan, samt dessutom hemsjukvård och fysioterapi.

A ville flytta från X kommun till sina föräldrar i kommun Y i norra Finland, men kunde till följd av sin sjukdom inte bo självständigt i Y kommun heller. De sociala myndigheterna i kommunerna Y och X hade under början av år 2013 börjat förbereda A:s flyttning till kommunen Y. A hade i maj 2013 hos kommun Y ansökt om att serviceboende skulle ordnas för A i föräldrarnas hem i Y kommun. I detta skede hade A meddelat sig ha för avsikt att använda sig av sin rätt att välja hemkommun. Y kommun beviljade 10.6.2013 A det serviceboende som A ansökt om och i vilket ingick personlig assistans dygnet om. A flyttade 12.6.2013 till Y kommun, där A avled 12.9.2013.

Med beaktande av ovan nämnda förhållanden ansåg högsta förvaltningsdomstolen att A inte hade flyttat till kommun Y på det sätt som avses i 2 § 1 mom. och 13 § 1 mom. 1 punkten i socialvårdslagen. Det hade varit frågan om en i 16 a § i socialvårdslagen avsedd situation, där enligt 3 b § i lagen om hemkommun A:s hemkommun från 12.6.2013 hade blivit Y kommun, även om A inte hade gjort någon flyttningsanmälan. Enligt 42 b § i socialvårdslagen hade det faktiska kostnadsansvaret för den boendeservice som ordnats under tiden 12.6 — 12.9.2013 följaktligen stannat hos A:s tidigare hemkommun X.

Socialvårdslagen (710/1982) 13 § 1 mom. 1 punkten, 14 § 1 mom., 17 § 2 mom. (910/2012), 16 a § 1 mom. (1378/2010) och 42 b § (1378/2010)

Lagen om hemkommun 2 § 1 mom. och 3 b § (1377/2010)

Kotikunnassaan Etelä-Suomessa X:n kunnassa avopuolisonsa kanssa asunut A oli sairastunut vaikeaan etenevään sairauteen niin, ettei hän kyennyt kesän 2012 jälkeen enää asumaan itsenäisesti omassa kodissaan, vaan hän tarvitsi ympärivuorokautisia asumispalveluja. X:n kunta oli järjestänyt A:lle tämän kotiin vammaispalvelulaissa tarkoitettua henkilökohtaista apua 168 tuntia viikossa sekä tämän lisäksi kotisairaanhoitoa ja fysioterapiaa.

A halusi muuttaa X:n kunnasta Pohjois-Suomeen Y:n kuntaan vanhempiensa kotiin, mutta hän ei sairautensa vuoksi kyennyt asumaan itsenäisesti myöskään Y:n kunnassa. Y:n kuntaan muuttoa oli ryhdytty Y:n ja X:n sosiaaliviranomaisten toimesta valmistelemaan alkuvuodesta 2013. A oli toukokuussa 2013 hakenut Y:n kunnalta palveluasumista vanhempiensa kotiin Y:n kunnassa. Tässä yhteydessä A oli ilmoittanut aikovansa käyttää kotikunnan valintaoikeuttaan. Y:n kunta myönsi 10.6.2013 A:lle hänen hakemansa palveluasumisen, johon kuului henkilökohtainen apu ympärivuorokautisesti. A muutti 12.6.2013 Y:n kuntaan, jossa hän kuoli 12.9.2013.

Nämä olosuhteet huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A ollut muuttanut Y:n kuntaan kotikuntalain 2 §:n 1 momentissa ja sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Asiassa oli kysymys sosiaalihuoltolain (710/1982) 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa A:n kotikunta oli kotikuntalain 3 b §:n mukaisesti muuttunut 12.6.2013 Y:n kuntaan riippumatta siitä, että A ei ollut tehnyt muuttoilmoitusta. Siten vastuu asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista ajalta 12.6. — 12.9.2013 säilyi sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan A:n aiemmalla kotikunnalla X:n kunnalla.

Sosiaalihuoltolaki (710/1982) 13 § 1 momentti 1 kohta, 14 § 1 momentti, 17 § 2 momentti (910/2012), 16 a § 1 momentti (1378/2010) ja 42 b § (1378/2010)

Kotikuntalaki 2 § 1 momentti ja 3 b § (1377/2010)

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 17.6.2015 nro 15/0397/2

Asian aikaisempi käsittely

on hallinto-oikeuteen 10.12.2013 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut muun ohella, että X:n kunta velvoitetaan korvaamaan Y:n kunnalle A:n asumispalvelujen kustannukset ajalta 12.6. — 12.9.2013 yhteensä 73 377 euroa.

A oli asunut 12.6.2013 saakka X:n kunnassa omassa kodissaan. X:n kunta oli järjestänyt A:lle hänen kotiinsa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 c §:n nojalla henkilökohtaista apua 168 tuntia viikossa sekä kotisairaanhoidon palvelut. A ei ollut kyennyt itsenäiseen asumiseen. A oli 12.6.2013 muuttanut X:n kunnan järjestämien saattajien avustamana Y:n kuntaan vanhempiensa luo. Kyse ei siten ollut niin sanotusta tavanomaisesta muutosta. Y:n kunta oli 10.6.2013 myöntänyt A:lle vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen omaan kotiin ajalle 12.6. — 31.12.2013. A oli kuollut 12.9.2013.

A oli ennen muuttoaan tehnyt Y:n kunnalle sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaisesti hakemuksen henkilökohtaisen avun järjestämisestä 168 tunniksi viikossa, joten kyse oli mainitussa lainkohdassa tarkoitetusta tilanteesta. A:n palveluasumisessa oli ollut kysymys sosiaalihuoltolain 22 §:n mukaisesta asumispalvelusta, jonka kustannuksista vastaa A:n aikaisempi kotikunta X sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella.

Jos A:n muutossa ei katsottaisi olevan kysymys sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaisesta tilanteesta vaan tavanomaisesta muutosta, oli huomattava, että A:n kotikunta oli ollut X:n kunta, missä hänellä oli ollut yhteinen koti avopuolisonsa kanssa. Jätettyään muuttoilmoituksen tekemättä A ei näin ollut halunnut vakituisen asuinpaikkansa ja kotikuntansa muuttuvan. Perhesiteiden perusteella A:lla oli ollut kiintein yhteys X:n kuntaan, joka oli ollut hänen väestötietojärjestelmään merkitty kotikuntansa hänen kuolemaansa saakka. X:n kunta oli siten A:n kotikuntana velvollinen korvaamaan asumispalveluista aiheutuneet kustannukset Y:n kunnalle.

on vastineessaan vaatinut, että hakemus hylätään. A:n muuton syynä ei ollut hoidontarve vaan tavanomainen asumistarkoitus ja paikkakunnan vaihdos. Kun muuttoilmoitusta ei ollut tehty, jäi arvailujen varaan, miksei A vaihtanut kotikuntaansa.

on vastaselityksessään lausunut muun muassa, ettei A ollut Y:n kuntaan muuttaessaan voinut asua eikä muuttaa itsenäisesti, vaan hän oli tarvinnut hoitoa ja huolenpitoa ympärivuorokautisesti.

Kaupungin linjausten mukaan ympärivuorokautisen tuen ja hoidon tarpeeseen vastataan ensisijaisesti kotiin annettavalla palvelulla. Asiakkaiden edun ja yhdenvertaisuuden vastaista olisi tulkita sosiaalihuoltolain 16 a §:ää siten, että se soveltuisi ainoastaan laitoshoitoon tai hoitoon yksikössä. Tällainen tulkinta johtaisi siihen, että kuntien ei olisi kannattavaa jatkossa pyrkiä järjestämään palveluja asiakkaille näiden omaan kotiin, vaan sijoittaa muista kunnista muuttavat ja palvelua hakevat laitoksiin, jotta kustannusvastuu säilyisi aikaisemmalla kotikunnalla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymyksessä olevilta osin päätöksellään hyväksynyt Y:n kunnan hyvinvointilautakunnan hakemuksen ja vahvistanut, että X:n kunta on velvollinen korvaamaan Y:n kunnalle A:n palveluasumisesta ajalla 12.6. — 12.9.2013 aiheutuneet kustannukset.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Lain 14 §:n mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Hakemusta ei kuitenkaan käsitellä, jos hakija on jo tehnyt vastaavan hakemuksen toiseen kuntaan ja asian käsittely on vielä kesken.

Lain 42 b §:n 1 momentin mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla. Uusi kotikunta laskuttaa kustannuksia vastaavan korvauksen aiemmalta kotikunnalta. Korvausta laskettaessa tosiasiallisista kustannuksista vähennetään seuraavat erät:

1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 §:ssä tarkoitettua valtionosuusprosenttia vastaava valtionosuus kyseisen henkilön ikäluokan perusteella määräytyvistä sosiaali- ja terveydenhuollon laskennallisista kustannuksista asukasta kohti; sekä

2) henkilöltä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaisesti tai muuten perityt asiakasmaksut sopimuksen piiriin kuuluvista palveluista.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnat voivat halutessaan sopia 1 momentissa tarkoitetun korvauksen tasosta myös muulla tavoin. Uusi kotikunta vastaa niiden palvelujen järjestämisestä ja kustannuksista, joita sopimus ei sisällä.

Kotikunta- ja sosiaalihuoltolain muutoksia koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) yleisperustelujen mukaan pitkäaikaisen perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tarpeessa oleva henkilö voisi ehdotuksen mukaan muuttaa toiseen kuntaan myös omasta aloitteestaan. Tällaisessa tilanteessa henkilön hakiessa sosiaalipalveluja, käytännössä siis lähinnä pitkäaikaisia hoito- ja asumispalveluja, uudesta kunnasta, hänelle tehtäisiin ennen muuttoa palvelutarpeen selvitys. Ehdotettavien uusien säännösten perusteella kotikunnan valintaoikeus koskisi käytännössä lähinnä vain perhehoidossa, laitoshoidossa tai asumispalveluyksikössä olevia henkilöitä, joten itsenäisesti asuvat ja avohuollon palvelujen piirissä olevat henkilöt eivät lähtökohtaisesti kuulu tähän ryhmään. Toisaalta säännökset eivät myöskään estä sitä, että sosiaalipalvelut järjestetään mahdollisimman pitkälle avohuollossa.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan periaatteellisena lähtökohtana tulisi olla, että hakijan tarvitsema hoito pyrittäisiin yleisten sosiaali- ja terveyspoliittisten tavoitteiden mukaisesti ensisijaisesti järjestämään muun tyyppisesti kuin laitoshoitona. Palvelut tulee järjestää hakijan todellisista tarpeista lähtien, mutta niiden ei välttämättä tarvitse olla järjestetty samalla tavoin kuin hakijan aiemmassa kotikunnassa. Hakemusasiaa käsittelevän kunnan ja hakijan kotikunnan edellytettäisiin toimivan yhteistyössä asiaa käsiteltäessä. Tämä olisi perusteltua siitä syystä, että hakijan kotikunnalla on paras tieto hänen aiemmin tarvitsemistaan ja käyttämistään palveluista ja mahdollisuus näin ollen antaa merkittäviä tietoja hakemusasian päätöksentekoa varten.

Lääkärinlausuntojen 8.10.2010 ja 21.5.2013 mukaan A:lla on diagnosoitu etenevä motoneuronitauti ALS. Sairaus on edennyt niin, että hänellä on ollut tahdonalaista liikettä ainoastaan molemmissa peukaloissa, hieman olkavarsissa, polvien ja säärien alueella sekä lonkissa. Hän on liikkunut sähköpyörätuolilla ja ravitsemus on suoritettu PEG-letkulla. Hän on kommunikoinut tietokonekommunikaattorilla.

A:n 2.9.2013 päivätyn palvelusuunnitelman mukaan hän on asunut aikaisemmin X:n kunnassa avopuolisonsa kanssa 50 neliömetrin suuruisessa kerrostaloasunnossa. A on halunnut muuttaa asumaan vanhempiensa luokse Y:n kuntaan, koska heidän asunnossaan on ollut paremmat edellytykset apuvälineiden ynnä muiden järjestämiseksi kuin X:n kunnassa sijaitsevassa asunnossa. Palvelusuunnitelman mukaan A:n avustamisen tarve on ympärivuorokautista kaikissa arjen asioissa.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että A ei ole kyennyt asumaan itsenäisesti aiemmassa kotikunnassaan X:ssä eikä myöskään Y:n kunnassa, jonne hän on halunnut muuttaa. A on tehnyt asumispalveluja koskevat hakemukset sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä säädetyssä järjestyksessä 16.5. ja 21.5.2013. A on muuttanut Y:n kuntaan 12.6.2013. Y:n kunta on 10.6.2013 myöntänyt A:lle vammaispalvelulain mukaisen palveluasumisen ajalle 12.6. — 31.12.2013. Palveluasuminen on järjestetty ympärivuorokautisen henkilökohtaisen avun turvin.

A:n palvelut on tullut järjestää hänen todellisia tarpeitaan vastaaviksi, mutta niitä ei ole välttämättä tarvinnut järjestää samalla tavoin kuin X:n kunnassa. Asiakirjoista ei ilmene, että A:n palvelutarvetta olisi arvioitu lain 16 a §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla yhteistyössä X:n kunnan kanssa. Y:n kunta on kuitenkin asiakirjoista saadun selvityksen perusteella toimittanut X:n kunnalle tiedoksi A:n palveluasumista koskevan päätöksen 10.6.2013 sekä ollut yhteydessä muuttoon liittyen ja laskutusosoitteen pyytämiseksi. X:n kunta on hylännyt 19.6.2013 A:n palveluasumista Y:n kunnassa koskevan hakemuksen, koska A:lla ei ole katsottu olevan palveluasumisen tarvetta, sekä kieltäytynyt korvaamasta A:lle järjestettyä palveluasumista. Asiassa ei ole tullut ilmi, että A:n asumispalvelut olisi järjestetty hänen todellisista tarpeistaan poiketen.

Edellä kerrotuin perustein hallinto-oikeus katsoo, että X:n kunta on sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin ja 42 b §:n perusteella vastuussa A:n asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista ajalla 12.6. — 12.9.2013. Kaupungin hakemuksen mukaan korvattavien kustannusten määrä on edellä mainitulta ajalta ollut yhteensä 73 377,00 euroa. Tältä osin hallinto-oikeus toteaa, että korvausta laskettaessa edellä mainituista tosiasiallisista kustannuksista on vähennettävä sosiaalihuoltolain 42 b §:n 1 momentissa mainitut erät.

Mikäli korvattavan määrän osalta vielä tämän jälkeen syntyy osapuolien kesken erimielisyyttä, asia on saatettavissa erillisenä hallintoriitahakemuksena hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n kunta vapautetaan velvollisuudesta korvata Y:n kunnalle A:n palveluasumisesta ajalla 12.6. — 12.9.2013 aiheutuneet kustannukset.

Vaatimustensa tueksi X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Asiassa on ollut kysymys tilanteesta, jossa vammainen henkilö on muuttanut X:n kunnasta Y:n kuntaan itsenäisesti ja asettunut asumaan vanhempiensa luo. A on muuttanut Y:n kuntaan tavallisessa asumistarkoituksessa, jolloin kotikuntalain 2 §:n mukaisesti Y:n kunnasta on tullut hänen kotikuntansa 12.6.2013 alkaen. A on halunnut asumaan tilavampaan asuntoon, lähelle perhettään, tuttuun ympäristöön, jossa läheisten tukiverkko oli laajempi kuin X:n kunnassa.

Y:n kunnan vaatimat A:n palveluasumisesta aiheutuneet kustannukset ajalla 12.6. — 12.9.2013 eivät kuulu X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan maksettavaksi. Hallinto-oikeuden päätös tulisi näin ollen kumota.

on antanut selityksen. X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan valitus tulee hylätä ja hallinto-oikeuden päätös pitää voimassa sellaisenaan. Valituksessa ei ole esitetty sellaisia seikkoja tai perusteita, joiden johdosta asiaa tulisi arvioida toisin kuin hallinto-oikeus on päättänyt asiassa.

Kyseessä on sosiaalihuoltolain (710/1982) 16 a §:n mukainen tilanne, jolloin kustannusvastuu määräytyy sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan. Vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla eli X:n kunnalla. Kyseessä ei ole kotikuntalain 2 §:n mukainen tavallinen muutto. A ei ole kyennyt asumaan itsenäisesti ilman ympärivuorokautisia palveluja. Tämä on selvää huomioon ottaen A:n sairaus ja tilanne tuolloin. X:n kunta on vastuussa A:n palveluasumisesta aiheutuneista kustannuksista ajalla 12.6. — 12.9.2013 ja on näin velvollinen korvaamaan kustannukset Y:n kunnalle.

on antamassaan vastaselityksessä huomauttanut, että kyse ei ole ollut sosiaalihuoltolain 16 a §:n tarkoitetusta muutosta, koska A ei muuttanut asumispalveluyksikköön, vaan hän palasi takaisin vanhempiensa kotiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen.

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka.

Sosiaalihuoltolain 17 §:n 2 momentin (910/2012) mukaan kunnan on huolehdittava muun ohella vammaisuuden perusteella järjestettävien palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä.

Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin (1378/2010) mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Hakemusta ei kuitenkaan käsitellä, jos hakija on jo tehnyt vastaavan hakemuksen toiseen kuntaan ja asian käsittely on vielä kesken.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laeiksi kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 101/2010 vp) on sosiaalihuoltolain 16 a §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu seuraavaa:

”Edellä ehdotettava kotikuntalain muutos mahdollistaisi nykyistä laajemman kotikunnan valintaoikeuden niissä tilanteissa, joissa henkilö joutuu oman kotikuntansa päätöksen perusteella hoidon tai huollon tarpeen vuoksi asumaan pitkäaikaisesti toisen kunnan alueella. Pitkäaikaista hoitoa tarvitsevalla tulisi toisaalta olla myös nykyistä laajemmin mahdollisuus muuttaa asumaan toiseen kuntaan. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin menettelystä siinä tapauksessa, että henkilö hakee kunnalliseen järjestämisvastuuseen perustuvaa hoitopaikkaa muun kuin kotikuntansa alueelta.

(—)

Ehdotettava hakemisoikeus koskisi käytännössä todennäköisesti erityisesti vanhuksia ja vaikeavammaisia henkilöitä.

Pykälässä ei ehdoteta säädettäväksi tarkemmin siitä, minkä tyyppisiä palveluja hakemus voisi koskea tai minkä lain nojalla asiaa tulisi ensisijaisesti arvioida. Tältä osin hakemusoikeuden rajaus ohjaisi kuitenkin käytännössä asian harkintaa ja päätöksentekoa. Koska henkilö ei lähtökohtaisesti ainakaan oman arvionsa perusteella kykenisi itsenäiseen asumiseen, tulisivat arvioitaviksi lähinnä laitoshoitopalvelut tai asuminen sellaisessa hoito- tai hoivapaikassa, johon voidaan järjestää ympärivuorokautiset asumisen mahdollistavat palvelut. Käytännössä kyseeseen tulisivat ensisijaisesti sosiaalihuoltolain tai jonkin sosiaalihuollon palveluja koskevan erityislain säännösten perusteella järjestettävät palvelut.

Ehdotettavaa hakemusmenettelyä voidaan soveltaa myös tilanteessa, jossa henkilö on toistaiseksi kyennyt asumaan kotonaan esimerkiksi omaishoidon tuen avulla, mutta hänen olosuhteensa ovat nopeasti muuttumassa siten, että hoidon tarvetta ja hoitopaikan luonnetta on arvioitava uudelleen. Usein muuttoa lähemmäs omaisia aletaan miettiä juuri siinä vaiheessa, kun heikentynyt toimintakyky tai muuttuneet elämänolosuhteet alkavat tehdä yksin asumisen vaikeaksi.”

Saman lain 42 b §:n 1 momentin (1378/2010) mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla. Uusi kotikunta laskuttaa kustannuksia vastaavan korvauksen aiemmalta kotikunnalta.

Sosiaalihuoltolain 42 b §:ää koskevissa hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on lausuttu seuraavaa:

Yleisenä periaatteena edellytettäisiin pykälän 1 momentissa, että edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa vastuu henkilön hoito- ja hoivapalvelujen kustannuksista säilyisi hänen aiemmalla kotikunnallaan. Tämä vastuu koskisi myös näihin hoito- ja hoivapalveluihin välttämättömästi liittyvien palvelujen kustannuksia. Uudella kotikunnalla olisi oikeus laskuttaa näitä kustannuksia vastaava korvaus aiemmalta kotikunnalta.

Kotikuntalain 2 §:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä mainitussa laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu.

Kotikuntalain 3 b §:n (1377/2010) mukaan henkilön kotikunta muuttuu, jos hän muuttaa toiseen kuntaan sosiaalihuoltolain (710/1982) 16 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa.

Kotikuntalain 3 b §:ää (1377/2010) koskevassa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 101/2010 vp) on lausuttu seuraavaa:

”Henkilö voisi ehdotettavan sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaan hakea tarvitsemaansa pitkäaikaista hoitopaikkaa ja sosiaalipalveluja myös muusta kuin omasta kotikunnastaan. Kun henkilö muuttaisi 16 a §:n tarkoittamassa tilanteessa asumaan toiseen kuntaan, hänen kotikuntalaissa tarkoitettu kotikuntansa muuttuisi.”

Vuonna 1980 syntynyt A on asunut yhdessä avopuolisonsa kanssa kerrostaloasunnossa X:n kunnassa, joka on vuodesta 2005 lähtien ollut hänen kotikuntansa.

X:n yliopistollisen sairaalan lääkärin lausunnon 21.5.2013 mukaan A:n sairaus oli edennyt niin, että hänellä oli tahdonalaista liikettä enää molemmissa peukaloissa, hieman olkavarsissa, polvien ja säärien alueella ja lonkissa. A liikkui sähköpyörätuolilla. Ravitsemus tapahtui PEG-letkun kautta ja kommunikointi tietokonekommunikaattorilla. Henkilökohtainen avustaja huolehti pesemisestä, syöttämisestä, siirroista, lima-imuista ja asioiden hoidosta. Potilas oli muuttamassa Y:n kuntaan vanhempiensa luokse, missä asunnon tilat muun muassa sähköpyörätuolin käyttöön olivat paremmat. Potilaalla oli etenevä neurologinen sairaus, johon ei ollut parantavaa hoitoa. Tämä huomioiden lausunnossa oli puollettu kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Lausunnon mukaan sillä hetkellä ei ollut neurologisia esteitä potilaan kotona pärjäämiselle riittävin tukitoimin ja täysaikaisen henkilökohtaisen avustajan avulla.

A on Y:n kunnan hyvinvointipalveluihin 16.5.2013 ja 21.5.2013 saapuneilla hakemuksillaanhakenut henkilökohtaista apua ostopalveluna 24 tuntia vuorokaudessa eli 168 tuntia viikossa. Hakemuksissa todetaan, että A:n tavoitteena oli muuttaa vanhempiensa luo Y:n kuntaan. Avustaja mahdollisti kotona asumisen lähellä perhettä sekä aktiivisen osallistumisen arkipäivään. Keskustelut Y:n kuntaan muuttamisesta ja muuttojärjestelyt oli aloitettu 11.1.2013 X:n kunnan sosiaalityöntekijän tekemältä kotikäynniltä. Vastaavasti keskustelu muuttoasioista aloitettiin Y:n kunnan sosiaalityöntekijän kanssa 18.2.2013. Y:n kunnan sosiaalityöntyöntekijä oli käynyt 27.3.2013 Y:n kunnassa A:n vanhempien luona ja todennut heidän asuntonsa hyvin soveltuvaksi A:n tarkoituksiin. Hakemusten mukaan X:n kunta oli myöntänyt asuntoon tarvittavat asunnon muutostyöt.

Y:n kunnan viranhaltija on päätöksellään 10.6.2013myöntänyt A:lle vammaispalvelulain 9 §:n mukaisen palveluasumisen toteuttamiseksi vammaispalvelulain 8 c §:n mukaista henkilökohtaista apua ympärivuorokautisesti ajalle 12.6. — 31.12.2013. Päätöksessä on todettu, että asiakas aikoi saatujen tietojen mukaan käyttää X:n kunnasta Y:n kuntaan muuttaessaan laissa tarkoitettua kotikunnan valintaoikeutta.

A oli muuttanut vanhempiensa kotiin Y:n kuntaan 12.6.2013. A oli kuollut 12.9.2013 Y:n kunnassa.

Esillä olevassa asiassa on ratkaistavana, onko A:n asumispalveluista aiheutuneista kustannuksista ajalta 12.6. — 12.9.2013 vastuussa edelleen X:n kunta, jossa A on asunut ennen muuttoaan Y:n kuntaan ja jossa hänellä on ollut kotipaikka, vai onko kustannusvastuu siirtynyt Y:n kunnalle, jonne A on muuttanut.

A on halunnut muuttaa X:n kunnasta Y:n kuntaan vanhempiensa kotiin, mutta hän ei sairautensa vuoksi ole ollut kykenevä asumaan itsenäisesti myöskään Y:n kunnassa. Y:n kuntaan muuttoa oli ryhdytty Y:n ja X:n kunnan sosiaaliviranomaisten toimesta valmistelemaan alkuvuodesta 2013, ja A oli toukokuussa 2013 hakenut Y:n kunnalta palveluasumista vanhempiensa kotiin Y:n kuntaan. Tässä yhteydessä A oli ilmoittanut aikovansa käyttää kotikunnan valintaoikeuttaan. Y:n kunnan myönnettyä 10.6.2013 haetun palveluasumisen A oli muuttanut Y:n kuntaan tekemättä kuitenkaan kotipaikan muuttoilmoitusta. A on tämän jälkeen kolmen kuukauden kuluttua kuollut.

Edellä kuvatut olosuhteet huomioon ottaen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei A ollut muuttanut Y:n kuntaan kotikuntalain 2 §:n 1 momentissa ja sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Asiassa on kysymys sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, joten A:n kotikunta on kotikuntalain 3 b §:n mukaisesti muuttunut 12.6.2013 Y:n kuntaan riippumatta siitä, että A ei ollut tehnyt muuttoilmoitusta. Siten vastuu asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista ajalta 12.6. — 12.9.2013 on säilynyt sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan A:n aiemmalla kotikunnalla X:n kunnalla.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Antti Pekkala ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

Y:n kunnan hyvinvointilautakunta

X:n kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta

Sovellettavat säännökset ja lainvalmistelutyöt

Asian oikeudellinen arviointi

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Velakoski-Kovalainen, Anna-Kaisa Marski ja Antti Toppari. Esittelijä Anu Granat.

1. Sovellettavat säännökset

2. Asiassa saatu selvitys

3. Oikeudellinen arviointi