KHO:2018:176 — Förvaltningstvistemål mellan kommuner

Den år 2000 födda A hade varit omhändertagen av grundtrygghetsnämnden i kommunen Y 1.11.2007-1.2.2010. Under omhändertagningen och placeringen i vård utom hemmet framgick det att A långvarigt behövde stöd och rehabilitering för utvecklingsstörda. Vården om A koncentrerades år 2009 till universitetssjukhusets poliklinik för personer med utvecklingsstörning.

Efter att omhändertagandet avslutats började A institutionsvård på rehabiliteringscentret Z enligt programmet för specialomsorger om utvecklingsstörda 7.1.2012. A:s mor B flyttade med sina barn 16.1.2013 från kommunen Y till staden X. A:s institutionsvård fortsatte, men även hans hemkommun ändrades från och med den nämnda tidpunkten från kommunen Y till staden X. Staden X fortsatte A:s långvariga institutionsvård i rehabiliteringscentret Z enligt det program för specialomsorger om utvecklingsstörda som fastställts 16.1.2013.

I sin ansökan i förvaltningstvistemål yrkade staden X i första hand med stöd av 16 a § i barnskyddslagen att kommunen Y åläggs att åt staden X ersätta kostnaderna för A:s institutionsvård från och med 16.1.2013. Staden X yrkade i andra hand att kostnaderna skulle ersättas med stöd av 16 a § (1378/2010) och 42 b § (1378/2010) i socialvårdslagen (719/1987).

Enligt skälen till förvaltningsdomstolens beslut hade A:s behov av institutionsvård från och med januari 2012 grundat sig på hans utvecklingsstörning. Institutionsvården hade ordnats åt honom på basis av programmet för specialomsorger. Den vård som A fick på rehabiliteringscentret för personer med utvecklingsstörning grundade sig inte på ett behov av barnskydd och till denna del var det inte fråga om i barnskyddslagen avsedd eftervård. Kommunen Y var därmed inte skyldig att enligt 16 a § i barnskyddslagen ersätta åt staden X kostnaderna som A:s institutionsvård på rehabiliteringscentret från och med 16.1.2013 hade åsamkat.

A var 12 år när hans familj i januari 2013 flyttade till staden X. A var då på grund av sin utvecklingsstörning på rehabiliteringscentret Z. Med beaktande av A:s unga ålder och det att enligt 2 § i lagen om hemkommun är en persons hemkommun den kommun som han eller hon på grund av sina familjeförhållanden har den fastaste anknytningen till, var det i ärendet inte fråga om en i 16 a § (1378/2010) i socialvårdslagen (719/1987) avsedd situation. Staden X hade därmed inte heller med stöd av den nämnda lagens 42 § (1378/2010) rätt att av kommunen Y få ersättning för A:s institutionsvård.

Barnskyddslagen 16 a § 1 mom., 75 § 1 mom. och 76 § 1 mom.

Socialvårdslagen (710/1987) 16 a § (1378/2010) ja 42 b § (1378/2010) 1 mom.

Lagen om hemkommun 2 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Anne Nenonen och Pekka Aalto. Föredragande Marja-Liisa Judström.

Vuonna 2000 syntynyt A oli ollut Y:n kunnan perusturvalautakunnan huostassa 1.11.2007 — 1.2.2010. Huostaanoton ja sijoituksen aikana ilmeni, että A tarvitsee pitkäaikaisesti kehitysvammaisten tukitoimia ja kuntoutusta. A:n hoito keskitettiin vuonna 2009 yliopistosairaalan kehitysvammapoliklinikalle.

Huostassapidon päättymisen jälkeen A aloitti 7.1.2012 erityishuolto-ohjelman mukaisen kehitysvammaisille tarkoitetun laitoshoidon Z:n kuntoutuskeskuksessa. A:n äiti B muutti lapsineen 16.1.2013 Y:n kunnasta X:n kaupunkiin. A:n laitoshoito jatkui, mutta myös hänen kotikuntansa muuttui mainitusta ajankohdasta lukien Y:n kunnasta X:n kaupunkiin. X:n kaupunki jatkoi A:n pitkäaikaista laitoshoitoa Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 vahvistetun kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelman mukaisesti.

X:n kaupunki vaati hallintoriitahakemuksessaan Y:n kunnan velvoittamista korvaamaan X:n kaupungille A:n laitoshoidosta aiheutuneet kustannukset 16.1.2013 alkaen ensisijaisesti lastensuojelulain 16 a §:n nojalla. Toissijaisesti kustannusten korvaamista vaadittiin sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:n (1378/2010) ja 42 b §:n (1378/2010) nojalla.

Hallinto-oikeus hylkäsi X:n kaupungin hakemuksen ja korkein hallinto-oikeus X:n kaupungin valituksen. Korkein hallinto-oikeus pysytti hallinto-oikeuden päätöksen perusteluineen.

Hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaan A:n laitoshoidon tarve tammikuusta 2012 lähtien oli perustunut hänen kehitysvammaisuuteensa. Laitoshoito oli järjestetty hänelle erityishuolto-ohjelman perusteella. A:n kehitysvammalaitoksessa saama hoito ei perustunut lastensuojelun tarpeeseen, eikä kysymys ollut tältä osin lastensuojelulaissa tarkoitetusta jälkihuollosta. Y:n kunta ei täten ollut lastensuojelulain 16 a §:n perusteella velvollinen korvaamaan X:n kaupungille A:n laitoshoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 lukien aiheutuneita kustannuksia.

A oli 12-vuotias perheen muuttaessa X:n kaupunkiin tammikuussa 2013. A oli tuolloin laitoshoidossa kehitysvammaisuutensa vuoksi Z:n kuntoutuskeskuksessa. Kun otettiin huomioon A:n nuori ikä sekä se, että kotikuntalain 2 §:n mukaan henkilön kotikunta on se kunta, johon hänellä on muun ohella perhesuhteensa perusteella kiintein yhteys, asiassa ei ollut kysymys aikaisemmin voimassa olleen sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:ssä (1378/2010) tarkoitetusta tilanteesta. X:n kaupungilla ei ollut siten myöskään mainitun lain 42 b §:n (1378/2010) perusteella oikeutta saada A:n laitoshoidosta korvausta Y:n kunnalta.

Lastensuojelulaki 16 a § 1 momentti, 75 § 1 momentti ja 76 § 1 momentti

Sosiaalihuoltolaki (710/1987) 16 a § (1378/2010) ja 42 b § (1378/2010) 1 momentti

Kotikuntalaki 2 §

Päätös, josta valitetaan

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 10.5.2016 nro 16/0310/4

Asian aikaisempi käsittely

onhakemuksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että Y:n kunta velvoitetaan korvaamaan X:n kaupungille A:n hoidon ja huollon kustannukset ensisijaisesti lastensuojelulain 16 a §:n nojalla ja toissijaisesti sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:n (1378/2010) ja 42 b §:n (1378/2010) nojalla 16.1.2013 alkaen. Lisäksi Y:n kunta on velvoitettava korvaamaan X:n kaupungille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

on antanut selityksen, johon

on vastannut.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt X:n kaupungin hakemuksen.

Hallinto-oikeus on hylännyt myös vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Perustelut

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.

Lastensuojelulain 75 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle lain 12 luvun mukainen jälkihuolto 40 §:ssä tarkoitetun sijaishuollon päättymisen jälkeen.

Lastensuojelulain 76 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä jälkihuolto lapsen tai nuoren tuen tarpeisiin perustuva 30 §:n 4 momentin mukainen asiakassuunnitelma huomioon ottaen tukemalla lasta tai nuorta sekä hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on, muun ohella siten kuin tämän lain avohuollon tukitoimia koskevassa 7 luvussa säädetään.

Sosiaalihuoltolain (710/1982) 42 b §:n (1378/2010) 1 momentin mukaan lain 16 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.

Kotikuntalain 2 §:n mukaan henkilön kotikunta on kyseisessä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta.

$fa

Jälkihuoltosuunnitelman 28.9.2012 mukaan A oli kehitysvammapoliklinikan lääkärin lähetteellä TAYS:n lastenpsykiatrian päiväosastolla 7. — 22.6.2011. Hän sai diagnooseikseen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, tarkemmin määrittelemätön älyllinen kehitysvammaisuus ja epätyypillinen autismi. Lastenpsykiatrian jakson tavoitteiksi sovittiin muun ohella aikuisten ohjeiden ja ryhmän sääntöjen mukaan toimiminen, asioista ja huolista kertominen, ahdistuksen ja itsetunnon pulmien käsittely ja väkivallattomuus. Loppuyhteenvedon mukaan A:n suurimpana ongelmana oli omaehtoisuus ja vaikeus hyväksyä rajoja.

Jälkihuoltosuunnitelmassa on edelleen todettu, että K:n perhetukikeskuksen kuntoutusjakson jälkeen vastuu A:n kokonaishoidosta siirtyi kehitysvammapoliklinikalle. Kuntoutusosaston loppuyhteenvedon mukaan hän tarvitsee pitkäaikaisesti tukitoimia ja kuntoutusta kunkin ikävaiheen vaatimalla tavalla ja huomattavasti ikäistään enemmän apua kaikissa arkitoimissa. A aloitti 7.1.2012 Z:n kuntoutuskeskuksessa vastuu- ja autismikuntoutusjakson. A:lla on oikeus jälkihuoltoon. Suunnitelmaan tehdyn kirjauksen mukaan kehitysvammahuolto järjestää A:lle ja hänen vanhemmilleen heidän tarvitsemansa palvelut. Lastensuojelullisten tukitoimien osalta on todettu, että A:ta ja perhettä voidaan tukea taloudellisesti myöntämällä tukea esimerkiksi A:n harrastuksiin.

A:ta koskeviin kehitysvammahuollon asiakirjoihin on 29.4.2013 kirjattu A:n kotikunnan muuttuneen X:ksi 15.1.2013. Asiasta on pidetty siirtoneuvottelu Y:n ja X:n vammaispalvelun ja lastensuojelun kanssa 8.2.2013. Kirjauksen mukaan kehitysvammahuollon järjestämisvastuu siirtyy X:lle ja lastensuojelun jälkihuolto säilyy Y:llä.

Asiassa on riidatonta, että A:lla on lastensuojelulain 75 §:n perusteella oikeus jälkihuoltoon ja että jälkihuollon kustannuksista vastaa hänen sijaishuoltonsa kustannuksista ajalla 18.8.2007 — 31.7.2009 vastannut Y:n kunta. Riidanalaista asiassa on se, onko A:n laitoshoito Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 alkaen lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettua jälkihuoltoa, jolloin sen kustannuksista vastaa Y, tai toissijaisesti, onko asiassa kysymys sellaisesta sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jolloin vastuu laitoshoidon kustannuksista säilyisi sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella Y:n kunnalla.

Lastensuojelulain esitöiden (HE 252/2006 vp) mukaan jälkihuollon tarkoituksena on pyrkiä helpottamaan lapsen tai nuoren kotiutumista tai itsenäistymistä. Tässä tarkoituksessa kunnan on tuettava jälkihuollossa olevaa lasta tai nuorta järjestämällä hänelle avohuollon tukitoimia ja antamalla muuta taloudellista tukea jälkihuoltotarpeen edellyttämässä laajuudessa. Jälkihuollon tarve kartoitetaan ja arvioidaan jälkihuoltosuunnitelmassa. Kyseeseen voivat tulla mitkä tahansa sosiaali- tai terveydenhuollon palvelut, joita on järjestettävissä lapsen tai nuoren yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella.

A:n huostaanoton ja sijoituksen aikana kävi ilmi, että A tarvitsee kehitysvammaisuutensa vuoksi pitkäaikaisesti tukitoimia ja kuntoutusta. Hänen hoitonsa keskitettiin vuonna 2009 TAYS:n kehitysvammapoliklinikalle. Huostassapidon päättymisen 1.2.2010 jälkeen A asui kotona ja aloitti hänelle Y:n kunnassa laaditun erityishuolto-ohjelman mukaisesti kehitysvammaisille tarkoitetun kuntoutuksen Z:n kuntoutuskeskuksessa 7.1.2012. X:n kaupunki on jatkanut A:n pitkäaikaista laitoshoitoa samassa paikassa erityishuolto-ohjelman 16.1.2013 mukaisesti.

A:n laitoshoidon tarve tammikuusta 2012 lähtien on perustunut ja perustuu hänen kehitysvammaisuuteensa, ja laitoshoito on järjestetty hänelle erityishuolto-ohjelman perusteella. Näin ollen ja kun otetaan huomioon lastensuojelulain mukaisen jälkihuollon tarkoitus, A:n kehitysvammalaitoksessa saaman hoidon ei voida katsoa perustuvan hänen lastensuojelulliseen tarpeeseensa, eikä sitä siten voida pitää lastensuojelulain tarkoittamana jälkihuoltona. Y:n kunta ei ole siten lastensuojelulain 16 a §:n perusteella velvollinen korvaamaan A:n hoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 lukien aiheutuneita kustannuksia.

A on perheen muuttaessa X:n kaupunkiin tammikuussa 2013 ollut 12-vuotias ja hoidossa kehitysvammaisuutensa vuoksi Z:n kuntoutuskeskuksessa. Kun otetaan huomioon A:n nuori ikä sekä se, että kotikuntalain mukaan lapsen kotikunta on se kunta, johon hänellä on muun ohella perhesuhteensa perusteella kiintein yhteys, asiassa ei ole ollut kysymys sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetusta tilanteesta. X:n kaupungilla ei näin ollen ole myöskään sosiaalihuoltolain 42 b §:n perusteella oikeutta saada vaatimaansa korvausta A:n hoidosta Y:n kunnalta.

Edellä todetuin perustein Y:n kuntaa ei voida velvoittaa korvaamaan A:n hoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa 16.1.2013 lukien aiheutuneita kustannuksia.

Perusteluissa mainitut

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) 61 § 2 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

X:n kaupunki on valituksessaan vaatinut, ettähallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Y:n kunta velvoitetaan korvaamaan X:n kaupungille A:n hoidon ja huollon kustannukset ensisijaisesti lastensuojelulain 16 a §:n nojalla ja toissijaisesti sosiaalihuoltolain (710/1987) 16 a §:n (1378/2010) ja 42 b §:n (1378/2010) nojalla 16.1.2013 alkaen.

Lisäksi Y:n kunta on velvoitettava korvaamaan X:n kaupungille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

X:n kaupunki on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti:

A on ollut Y:n perusturvalautakunnan huostassa 1.11.2007 — 1.2.2010. Tätä ennen, 18.8.2007 alkaen, A oli sijoitettuna avohuollon tukitoimena K:n perhetukikeskuksen lasten kuntoutusosastolle. Vuodesta 2008 lukien A:n hoito oli järjestetty TAYS:n kehitysvammapoliklinikalla. A sijoitettiin 1.8.2009 takaisin vanhempiensa luokse, ja huostassapito päättyi 1.2.2010.

Huostassapidon päättymisen jälkeen A aloitti Y:n kunnan erityishuoltoa koskevan päätöksen perusteella kehitysvammaisille tarkoitetun kuntoutusjakson Z:n kuntoutuskeskuksessa 7.1.2012 alkaen. A on viettänyt lomansa kotonaan. A:n äiti B muutti lapsineen X:ään 16.1.2013. A itse ei tosiasiassa muuttanut asumaan X:ään, mutta läheisen yhteyden vuoksi myös A:n kotikunnaksi muuttui X. Viimeksi mainitusta ajankohdasta lukien X:n kaupunki teki kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelman mukaisen päätöksen A:n pitkäaikaisesta laitoshoidosta Z:n kuntoutuskeskuksessa.

Lastensuojelulain 75 §:n mukaan sijaishuollon päättymisen jälkeen sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto

Saman lain 16 a §:n 3 momentin mukaan jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista. Lastensuojelulain 76 §:n mukaan jälkihuollon sisältö on hyvin laaja. Se voi käsittää taloudellisten tukitoimien lisäksi myös vastuun jälkihuollon aikaisista terveydenhuollon kustannuksista.

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Vammaispalvelulain mukaiset tukitoimet ovat siten toissijaisia, myös jälkihuoltoon nähden. Tässäkin tapauksessa palvelua tulee tarkastella ensisijaisesti lastensuojelulain mukaisena jälkihuoltona.

Kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain säännösten perusteella voidaan myös päätyä samaan lopputulokseen eli Y:n kunnan korvausvastuuseen, jos edellä selostetun jälkihuoltoa koskevan sääntelyn mukaan tähän lopputulokseen ei voitaisi päätyä.

Kotikuntalain 3 §:n mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. A on ollut sijoitettuna Z:n kuntoutuskeskukseen 7.1.2012 alkaen, ja hänen sijoituksensa on jatkunut myös 16.1.2013 tapahtuneen A:n äidin B:n muuton jälkeen.

on antanut selityksen.

Kysymyksessä on erityishuollon, ei lastensuojelun kustannusten korvaamista koskeva hallintoriita-asia. Asiassa ei ole tullut esille uusia seikkoja hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseksi. Valituslupahakemus tulee hylätä.

on antanut vastaselityksen.

Olennaista asiassa on, että A:n pitkäaikaisen laitoshoidon tarve on jatkunut kotikunnan muutoksen jälkeenkin. Tällaisessa tilanteessa vastuu laitoshoidon tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla eli Y:n kunnalla sosiaalihuoltolain (1982/710) 42 b §:n (1378/2010) mukaisesti. Tämän vuoksi X:n kaupunki katsoo edelleen, että Y:n kunta oli velvollinen jatkamaan päätöstä pitkäaikaisesta laitoshoidosta ja vastaamaan sen aiheuttamista kustannuksista.

Lisäksi voidaan katsoa, että A:n pitkäaikaisesta kehitysvammahuollon laitoshoidosta aiheutuneet kustannukset ovat olleet hänen jälkihuolto-oikeutensa nojalla katettavia. A:n sijoittaminen kehitysvammahuollon laitosyksikköön 7.1.2012 on tapahtunut tilanteessa, jossa hänellä on ollut jo pitkä historia lastensuojelun asiakkuudessa ja lastensuojelun tarjoamat keinot kuntouttaa häntä ovat olleet riittämättömät. A:lla on siis ollut samanaikaisesti lastensuojelun asiakkuus kehitysvammahuollon asiakkuuden rinnalla. Kuntoutussuunnitelmaa koskevissa neuvotteluissa on ollut mukana Y:n lastensuojelun sosiaalityöntekijä 24.9.2013 saakka. Laitoshoidon kustannusten voidaan katsoa olevan lain tarkoittamia jälkihuollon kustannuksia, joista vastaa Y:n kunta jälkihuoltovelvoitteensa nojalla.

X:n kaupungin vastaselitys on lähetetty tiedoksi

.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

2. X:n kaupungin oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, X:n kaupungille ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä, Anne Nenonen ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

X:n kaupunki

Y:n kunta

Sovellettavat oikeusohjeet

Saatu selvitys

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Tiina Hyvärinen, Leena Nurmi ja Kirsi Liukkonen, joka on myös esitellyt asian.

Y:n kunnalle