KHO:2018:89 — Barnskyddets eftervård

A hade betalat sin dotter B:s hälsovårdskostnader som förorsakats av besök hos en privat läkare när B var i eftervård som ordnades av barnskyddet i staden X och hon bodde i staden Y. A hade i efterhand krävt av socialväsendet i staden X att den ersätter åt henne dessa vårdkostnader. Tjänsteinnehavaren i staden X hade avslagit A:s yrkanden och social- och hälsovårdsnämnden i X hade avslagit hennes begäran om omprövning.

A hade anfört besvär över social- och hälsovårdsnämndens beslut och yrkat att socialväsendet i X åläggs att ersätta de nämnda vårdkostnaderna. Förvaltningsdomstolen hade avslagit A:s besvär.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg med anledning av A:s besvär att det inte var fråga om ersättning av kostnader för eftervård som avses i barnskyddslagen och inte eftervårdens innehåll, utan ersättning av vårdkostnader som uppstått på grund av hälsovårdstjänster som föräldern till ett barn i eftervård skaffat åt barnet. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att det inte i barnskyddslagen intagits bestämmelser om hur ett ärende, som gäller ersättning i efterhand av vårdkostnader mellan föräldern till ett barn som är i eftervård och kommunen som ansvarar för eftervården, ska avgöras.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg vidare att social- och hälsovårdsnämnden i X inte hade kunnat, på ett för A rättsligt bindande sätt, avslå A:s yrkanden om ersättning. Social- och hälsovårdsnämnden skulle därför med sitt beslut endast anses ha framfört sitt ställningstagande i ärendet. Det yrkande som A framfört mot socialväsendet i X om ersättande av B:s vårdkostnader utgjorde därför en sådan tvist som gäller offentligrättslig betalningsskyldighet som enligt 69 § 1 mom. i förvaltningsprocesslagen ska behandlas som ett förvaltningstvistemål. Förvaltningsdomstolen borde därför inte ha behandlat ärendet som besvär över social-och hälsovårdsnämndens i X beslut.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde och undanröjde förvaltningsdomstolens beslut och avvisade de besvär A anfört hos förvaltningsdomstolen utan att pröva dem. För att undvika vidare dröjsmål var det inte längre skäl att överföra ärendet till den i ärendet behöriga regionala förvaltningsdomstolen att behandlas som ett förvaltningstvistemål, utan högsta förvaltningsdomstolen tog ärendet till omedelbar prövning.

B hade bott i staden Y, som hade varit den i 16 b § i barnskyddslagen avsedda placeringskommunen, under den tid hon fick eftervård som ordnades av staden X. Staden Y eller det sjukvårdsdistrikt till vilket Y hörde, borde därför ha ordnat sådana hälsovårdstjänster som B behövde, och staden X skulle i egenskap av placerarkommun ha ansvarat gentemot staden Y för de kostnader som uppstått.

Med beaktande av 16 b § 2 mom. i barnskyddslagen och 69 § i hälso- och sjukvårdslagen hade A:s yrkanden riktats mot fel kommun. Vad som föreskrivits gällande förhållandet mellan placerarkommunens, eller det sjukvårdsdistrikt som den hör till, ersättningsansvar för vårdkostnader som uppstått på grund av hälsovårdstjänster som placeringskommunen, eller det sjukvårdsdistrikt som den hör till, ordnat gav inte till denna del anledning till en annan bedömning.

A:s ansökan, som skulle behandlas som förvaltningstvistemål, skulle därför avslås.

Omröstning 5-1-2 (avdelningsplenum).

Barnskyddslagen 16 § 1 mom., 16 a § 1 och 3 mom., 16 b §, 76 § 1 mom., 90 § 1 och 3 mom. och 92 § 1 mom.

Hälso- och sjukvårdslagen 69 § (1326/2010)

Förvaltningsprocesslagen 69 § och 70 § 1 mom.

Förvaltningslagen 2 mom. (430/1999)

Statsrådets beslut om förvaltningsdomstolars domkretsar (490/1999) 1 §

Statsrådets beslut om landskapen (799/2009) 1 §

Ärendet har avgjorts av president Pekka Vihervuori samt justitieråden Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Taina Pyysaari, Maarit Lindroos och Kirsti Kurki-Suonio. Föredragande Annina Nieminen.

A oli tyttärensä B:n ollessa X:n kaupungin lastensuojelun järjestämässä jälkihuollossa ja asuessa Y:n kaupungissa maksanut tämän yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet terveydenhoitokulut. A oli jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin sosiaalitoimelta, että se korvaa hänelle nämä terveydenhoitokulut. X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n vaatimuksen ja X:n sosiaali- ja terveyslautakunta hänen oikaisuvaatimuksensa.

A oli valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan mainitut terveydenhoitokulut. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi A:n valituksen johdosta, että asiassa ei ollut kysymys lastensuojelulaissa tarkoitetun jälkihuollon kustannusten korvaamisesta eikä jälkihuollon sisällöstä, vaan jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman hankkimien terveydenhuollon palvelujen käyttämisestä aiheutuneiden lapsen terveydenhoitokulujen korvaamisesta. Korkein hallinto-oikeus totesi, että lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman ja lapsen jälkihuollosta vastaavan kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen jälkikäteisen korvausasian ratkaisemisesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ei ollut voinut A:ta oikeudellisesti sitovalla tavalla hylätä A:n edellä tarkoitettua korvausvaatimusta. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan oli näin ollen katsottava päätöksessään ainoastaan esittäneen kannanottonsa asiassa. A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta oli siten kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana. Hallinto-oikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut käsitellä asiaa valituksena X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä.

Korkein hallinto-oikeus kumosi ja poisti hallinto-oikeuden päätöksen sekä jätti A:n hallinto-oikeudelle tekemän valituksen tutkimatta. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asiaa ei enää ollut syytä siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle hallintoriitana käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus otti asian välittömästi käsiteltäväkseen.

B oli X:n kaupungin toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan asunut Y:n kaupungissa, joka oli ollut lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettu sijoituskunta. Y:n kaupungin tai sen sairaanhoitopiirin, johon Y:n kaupunki kuului, olisi siten tullut järjestää B:n tarvitsemat terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Y:n kaupungille.

Lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentti ja terveydenhuoltolain 69 § huomioon ottaen A:n vaatimus oli kohdistettu väärään kuntaan. Asiaa ei tältä osin antanut aihetta arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, korvausvastuusta sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, järjestämistä terveydenhuollon palveluista on niiden välisessä suhteessa säädetty.

Äänestys 5 — 1 — 2 (koko jaoston istunto).

Lastensuojelulaki 16 § 1 momentti, 16 a § 1 ja 3 momentti, 16 b §, 76 § 1 momentti, 90 § 1 ja 3 momentti ja 92 § 1 momentti

Terveydenhuoltolaki 69 § (1326/2010)

Hallintolainkäyttölaki 69 § ja 70 § 1 momentti

Hallinto-oikeuslaki 2 § (430/1999)

Valtioneuvoston päätös hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä (490/1999) 1 §

Valtioneuvoston päätös maakunnista (799/2009) 1 §

Päätös, josta valitetaan

Vaasan hallinto-oikeus 11.9.2015 nro 15/0415/1

Asian aikaisempi käsittely

oli päätöksellään 12.11.2012 hylännyt A:n hakemuksen tämän jälkihuollossa olevan lapsen B:n yksityisesti hankittuun terveydenhoitoon liittyvien terveydenhoitokulujen 92,30 euroa korvaamisesta.

Päätöksen perustelujen mukaan B oli saanut palvelua perusterveydenhuollossa ja A:n antaman selvityksen mukaan sieltä saatu lääkitys oli alkanut auttamaan.

Päätöstä on perusteltu seuraavasti: B on ollut sijoitettuna maaliskuusta 2009 nuorisokodissa Z:n kunnassa. Huostaanotto on purettu 1.3.2012. B asuu Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa.

A tai B ei ole ottanut yhteyttä B:n asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään ja kertonut hänelle B:n sormen tilasta. A on varannut ajan yksityislääkärille keskustelematta asiasta ensin sosiaalityöntekijän kanssa. Yksityislääkärin palkkion korvaamisesta ei ollut sovittu etukäteen. B oli saanut antibioottikuurin kirurgian poliklinikalta kolme päivää ennen yksityislääkärin vastaanotolla käyntiä. Yksityislääkäri oli todennut, että B:n saamalla antibioottikuurilla oli toivottu vaikutus sormen tulehdukseen. Yksityislääkärin vastaanotolla käyminen ei ollut siinä tilanteessa välttämätöntä, eikä sosiaalitoimella ole velvollisuutta korvata lääkärinpalkkiota.

on valittanut sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen ja vaatinut, että sosiaali- ja terveyslautakunnan ja viranhaltijan päätökset kumotaan ja että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan lääkärinpalkkio 92,30 euroa B:n lääkärissä käynnistä. Hän on vaatinut lisäksi, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa 100 eurolla.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on hylännyt A:n valituksen X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä ja hänen vaatimuksensa oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

B on ollut huostaanotettu ja sijoitettuna maaliskuusta 2009 nuorisokodissa Z:n kunnassa. Huostaanotto on purettu 1.3.2012. B asuu Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa. Hän on sittemmin vuonna 2013 täyttänyt 18 vuotta.

A on hakenut selvityksensä mukaan 5.10.2012 syntyneiden, tuolloin alaikäisen tyttärensä B:n terveydenhoitokulujen, yksityislääkärin palkkion, 92,30 euroa korvaamista X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimelta.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sosiaalityöntekijän päätöksen 12.11.2012 perusteluista ilmenee, että B on saanut kipeän ja tulehtuneen sormen vuoksi palvelua perusterveydenhuollossa, ja A:n antaman selvityksen mukaan perusterveydenhoidosta saatu lääkitys oli alkanut auttamaan.

Valituksenalaisen X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen perusteluista ilmenee, että A tai B eivät ole ottaneet yhteyttä B:n asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään ja kertoneet hänelle B:n sormen tilasta. A on varannut ajan yksityislääkärille keskustelematta asiasta ensin sosiaalityöntekijän kanssa.

Hallinto-oikeus katsoo, että näissä oloissa, ja ottaen huomioon asiakirjoista saatava selvitys, B:n jälkihuollosta vastuussa olevan X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan korvausvelvollisuus A:n valintansa mukaan järjestämästä B:n lääkärikäynnin kustannuksista on ollut harkinnanvarainen. Sosiaali- ja terveyslautakunnalla ei ole ollut velvollisuutta korvata vaadittuja kustannuksia. A:n valitus on näin ollen hylättävä.

[ — — ]

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Oikeudenkäynti ei ole aiheutunut viranomaisen virheestä.

Lastensuojelulaki 36 § ja 76 § 1 momentti

Hallintolainkäyttölaki 74 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden, X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan ja X:n kaupungin viranhaltijan päätökset kumotaan ja että X:n kaupungin sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan B:n terveydenhoitokuluina lääkärinpalkkio 92,30 euroa.

A on lisäksi vaatinut, että X:n sosiaalitoimi velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi A on viitannut aikaisemmin lausumaansa, asiakirja-aineistoon ja B:n kirjelmiin sekä esittänyt muun ohella seuraavaa:

B oli syksyllä 2012 jälkihuollossa, ja jälkihuoltaja tapasi häntä viikoittain. Aikaisempi leikkaus huomioon ottaen jälkihuollon olisi tullut syksyllä 2012 kiinnittää huomiota sormen parantumattomuuteen ja B:n saamaan lääkitykseen. Myös vastaavan sosiaalityöntekijän olisi pitänyt huolehtia alaikäisen B:n terveydentilasta sormileikkausten jälkeen.

Sosiaalitoimi tai jälkihuoltotyöntekijä on laiminlyönyt B:n terveydentilasta huolehtimisen sekä ensimmäisen leikkauksen että jälkimmäisen leikkauksen jälkeen. Sosiaalitoimella on ollut huolenpitovastuu alaikäisestä lapsesta. Sosiaalitoimi ei ole voinut jättää B:n terveydentilasta huolehtimista täysin B:n omalle vastuulle. Sosiaalitoimi ei ole järjestänyt B:lle tilanteen vaatimia tarpeellisia terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluita. X:n sosiaalitoimi on laiminlyönyt velvollisuutensa. Sosiaalitoimi ei ole edistänyt lapsen etua.

B oli saanut ajan kirurgian poliklinikalle vasta 24.10.2012. Ottaen huomioon aikaisemmin tulleen verenmyrkytyksen A oli katsonut, etteivät he voineet odottaa lähes kuukautta, vaan B:lle varattiin aika yksityiselle lääkärille. Tilanne oli kiireellinen. Lääkäri ei osannut 5.10.2012 varmuudella sanoa, auttaako senhetkinen lääkitys.

Kysymys ei ole avohuollon tukitoimenpiteestä vaan tosiasiallisesta terveydenhoidosta. Tapaturmaan liittyvät terveydenhoitokulut eivät ole harkinnanvaraisia ja määrärahasidonnaisia. Hallinto-oikeus ei hahmota lastensuojelun kokonaisuutta, ja sen päätös perustuu virheellisiin lainkohtiin. Hallinto-oikeuden suhtautuminen on ollut puolueellista ja siten syrjivää. Hallinto-oikeus ei ole selvittänyt asiaa riittävästi eikä käsitellyt asiaa viivytyksettä.

X:n sosiaalitoimen tulisi asiakaskirjauksin osoittaa, miten se on huolehtinut vastuustaan jälkihuollossa olevan nuoren terveydenhoidosta. Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, ovatko nyt kysymyksessä olevat kulut harkinnanvaraisia. X:n sosiaalitoimi ei ole esittänyt selvitystä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt B:n terveydentilan selvittämiseksi.

X:n sosiaalitoimi tulee velvoittaa toimittamaan asiakaskirjaukset, asiakassuunnitelmat ja niihin liittyvät kirjaukset.

Asiassa tulee ottaa huomioon perustuslain säännökset, Euroopan ihmisoikeussopimus, YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, lastensuojelulain asiassa merkitykselliset säännökset ja hallintolain säännökset.

A:n oikeudenkäyntikulut on korvattava. Kysymys on viranomaisen virheestä, koska sosiaalitoimi on laiminlyönyt huostaanotetun jälkihuollossa olevan nuoren terveydenhoidon.

A:n tytär B oli aikaisemmin saanut perusterveydenhuollon puolelta hoitoa eli muun muassa lääkityksen, jonka vaikutus oli ollut nähtävissä.

on antanut valituksen ja X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen selityksen johdosta selityksen, jossa hän on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Ensimmäisen sormileikkauksen jälkeen sosiaalitoimi ja jälkihuolto eivät huolehtineet eivätkä avustaneet B:tä mitenkään, vaikka B:llä oli verenmyrkytys.

Sosiaalitoimi ja jälkihuolto eivät kyselleet myöskään syksyllä 2012 sormesta mitään eivätkä seuranneet sen paranemista. Kirurgian erikoislääkärikään ei pystynyt vielä 5.10.2012 varmuudella sanomaan, auttaisiko saatu lääkekuuri. Sosiaalitoimi ei tiennyt lääkityksistä, eikä sormea ollut sosiaalitoimessa nähty.

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja poistetaan sekä A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus jätetään tutkimatta. Korkein hallinto-oikeus ottaa asian viivästyksen välttämiseksi välittömästi hallintoriitahakemuksena käsiteltäväkseen. Korkein hallinto-oikeus hylkää hakemuksen.

2. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

16 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren kotikunta. Jos se kunta, jossa lapsi tai nuori pääasiallisesti asuu, ei kotikuntalain (201/1994) 2 §:n tai 3 §:n 1 kohdan mukaan ole hänen kotikuntansa, lastensuojelun järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren asuinkunta.

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Saman pykälän 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (

), on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (

) kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu perimään sijoittajakunnalta.

Saman pykälän 2 momentin mukaan sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää edellä 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren tarvitsemat terveydenhuollon palvelut sekä terveydenhuollon palveluista aiheutuvien kustannusten korvaamisesta säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 69 §:ssä.

Lastensuojelulain 76 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä jälkihuolto lapsen tai nuoren tuen tarpeisiin perustuva 30 §:n 4 momentin mukainen asiakassuunnitelma huomioon ottaen tukemalla lasta tai nuorta sekä hänen vanhempiaan ja huoltajiaan sekä henkilöä, jonka hoidossa ja kasvatuksessa lapsi tai nuori on, siten kuin tämän lain avohuollon tukitoimia koskevassa 7 luvussa, perhehoitajien tukemista huollon siirron jälkeen koskevassa 46 §:n 2 momentissa, ihmissuhteita ja yhteydenpitoa koskevassa 54 §:ssä sekä tässä luvussa säädetään.

Lastensuojelulain 90 §:n 1 momentissa on säädetty, mihin lastensuojelulain nojalla tehtyyn päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Pykälän 3 momentin (88/2010) mukaan, ellei lastensuojelulaissa toisin säädetä, sovelletaan muutoksenhakuun muutoin, mitä sosiaalihuoltolaissa ja hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Lastensuojelulain 92 §:n 1 momentissa on säädetty siitä, mihin mainitun lain nojalla annettuun hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

69 §:n (1326/2010) 1 momentin mukaan, jos lapsi tai nuori on sijoitettu lastensuojelulain (417/2007) perusteella kotikuntansa ulkopuolelle, on lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitetun sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoituskunta kuuluu, järjestettävä lapselle tai nuorelle hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut. Palvelut on järjestettävä yhteistyössä lastensuojelulain 16 tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa.

Saman pykälän 2 momentin mukaan järjestettäessä terveydenhuollon palveluja lastensuojelun asiakkaana olevalle perheelle, hoitoon pääsy on järjestettävä 51 — 53 §:ssä tarkoitettujen hoitoon pääsyä koskevien säännösten mukaisesti ottaen huomioon, mitä lastensuojelulaissa säädetään perheen oikeudesta saada palveluja.

Saman pykälän 3 momentin mukaan, jos sijoituskunta tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on järjestänyt 1 momentissa tarkoitettuja palveluja, on sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoittajakunta kuuluu, suoritettava hoidon järjestäjälle aiheutuneita kustannuksia vastaava korvaus. Korvaus saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Korvauksesta vähennetään hoidosta suoritettu maksu ja muut toimintatulot.

69 §:n 1 momentin mukaan julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta tai muuta julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan samoin kuin hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (

), käsittelee hallinto-oikeus. Pykälän 2 momentin mukaan hakemus, jolla hallintoriita pannaan vireille, on toimitettava hallinto-oikeudelle. Hakemuskirjelmässä on mainittava toimenpide, jota vaaditaan, sekä vaatimuksen perusteet.

Hallintolainkäyttölain 70 §:n 1 momentin mukaan, jos vaatimus kohdistuu valtioon, kuntaan tai muuhun julkisoikeudelliseen oikeushenkilöön, asian käsittelee se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä tällaisen oikeushenkilön puhevaltaa käyttävän viranomaisen tai toimielimen toimipaikka sijaitsee.

2 §:n (430/1999) mukaan hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä säädetään valtioneuvoston päätöksellä.

(490/1999) 1 §:n mukaan Vaasan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin kuuluu muun ohella Keski-Pohjanmaan maakunta (5 kohta) ja Rovaniemen hallinto-oikeuden tuomiopiiriin Lapin maakunta (8 kohta).

(799/2009) 1 §:n mukaan Keski-Pohjanmaan maakunnan alueeseen kuuluu muun ohella X:n kaupunki ja Lapin maakunnan alueeseen muun ohella Y:n kaupunki.

B oli Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä 8.1.2010 otettu X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon Z:n kunnassa sijaitsevaan nuorisokotiin. Hänen huostassapitonsa oli lopetettu 1.3.2012. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 6.2.2013 mukaan B on asunut Y:n kaupungissa, ja hänelle on järjestetty X:n lastensuojelun toimesta jälkihuoltoa. Väestötietojärjestelmästä saatavan tiedon mukaan B:n kotikunta on 17.12.2008 — 16.2.2014 ollut Y.

A on tyttärensä B:n ollessa X:n lastensuojelun toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ja asuessa Y:n kaupungissa maksanut syksyllä 2012 tämän yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet terveydenhoitokulut. A on jälkikäteen vaatinut X:n kaupungin sosiaalitoimelta, että se korvaa hänelle nämä terveydenhoitokulut.

Esillä olevassa asiassa on ensin ratkaistava, haetaanko tässä jälkihuollossa olevan lapsen terveydenhoitokulujen korvausta koskevassa asiassa oikaisuvaatimuksen hylkäävään päätökseen muutosta valituksella hallinto-oikeuteen vai onko mainittua päätöstä pidettävä oikeudelliselta luonteeltaan viranomaisen kannanottona ja siten korvauksen hakijaan nähden oikeudellisesti sitomattomana, jolloin asiassa käytettävä oikeussuojakeino on valituksen sijasta hallintoriitahakemuksen tekeminen hallinto-oikeudelle.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa ei ole kysymys lastensuojelulaissa tarkoitetun jälkihuollon kustannusten korvaamisesta eikä jälkihuollon sisällöstä vaan jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman hankkimien terveydenhuollon palvelujen käyttämisestä aiheutuneiden lapsen terveydenhoitokulujen korvaamisesta. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lastensuojelulaissa ei ole erikseen säädetty jälkihuollossa olevan lapsen vanhemman ja lapsen jälkihuollosta vastaavan kunnan välisestä lapsen terveydenhoitokulujen jälkikäteisen korvausasian ratkaisemisesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoo lisäksi, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ei ole voinut A:ta oikeudellisesti sitovalla tavalla päättää hylätä A:n vaatimusta korvata nyt kysymyksessä olevia B:n terveydenhoitokuluja jälkikäteisesti A:lle. X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan on näin ollen katsottava päätöksessään ainoastaan esittäneen kannanottonsa asiassa.

Edellä todettu huomioon ottaen A:n X:n kaupungin sosiaalitoimeen kohdistamassa vaatimuksessa B:n terveydenhoitokulujen korvaamisesta on kysymys sellaisesta julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskevasta riidasta, joka on hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin nojalla käsiteltävä hallintoriita-asiana.

Vaasan hallinto-oikeuden ei tämän vuoksi olisi tullut käsitellä asiaa valituksena X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksestä. Vaasan hallinto-oikeuden päätös tulee siten kumota ja poistaa sekä A:n Vaasan hallinto-oikeudelle tekemä valitus jättää tutkimatta. Enemmän viivästyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan enää ole syytä siirtää asiassa alueellisesti toimivaltaiselle hallinto-oikeudelle hallintoriitana käsiteltäväksi, vaan korkein hallinto-oikeus ottaa asian välittömästi käsiteltäväkseen.

Lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentin ja terveydenhuoltolain 69 §:n perusteella lapsen sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon sijoituskunta kuuluu, on järjestettävä lapselle hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut yhteistyössä sijoittajakunnan kanssa.

Esillä olevassa asiassa B on X:n kaupungin toimesta järjestetyssä jälkihuollossa ollessaan asunut Y:n kaupungissa, joka on ollut lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettu sijoituskunta. Y:n tai sen sairaanhoitopiirin, johon Y kuuluu, olisi siten tullut järjestää hänen tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut, joista syntyneiden kustannusten korvaamisesta X:n kaupunki olisi sijoittajakuntana ollut vastuussa Y:lle.

A on vaatinut X:n kaupungin sosiaalitointa korvaamaan kysymyksessä olevat terveydenhoitokulut. Vaatimus on edellä todettu huomioon ottaen kohdistettu väärään kuntaan. Asiaa ei tältä osin anna aihetta arvioida toisin se, mitä sijoittajakunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, korvausvastuusta sijoituskunnan tai sen sairaanhoitopiirin, johon se kuuluu, järjestämistä terveydenhuollon palveluista on niiden välisessä suhteessa säädetty.

Edellä mainituilla perusteilla A:n hallintoriitana käsiteltävä hakemus on hylättävä.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Taina Pyysaari, Maarit Lindroos ja Kirsti Kurki-Suonio. Asian esittelijä Annina Nieminen.

Äänestyslausunnot ja esittelijän eriävä mielipide

”Kumoan ja poistan hallinto-oikeuden päätöksen. Enemmän viivästyksen välttämiseksi otan A:n hallinto-oikeuteen tekemän valituksen välittömästi käsiteltäväksi. Enemmistön ratkaisu huomioon ottaen en voi lausua valituksesta enemmälti.

Velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikuluja koskevasta vaatimuksesta enemmistön pääasiaratkaisun pohjalta olen niiden osalta samalla kannalla kuin enemmistö.

B on aiemmin ollut otettuna X:n sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan. Nyt kysymyksessä olevan terveydenhuoltokulun syntymisen ajankohtana vuonna 2012 X:n sosiaali- ja terveyslautakunta on järjestänyt B:lle jälkihuoltoa. B:n äiti A on tämän jälkihuoltovelvollisuuden perusteella vaatinut, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta korvaa hänelle yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet kustannukset.

Hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan ja lastensuojelulain 3 §:n perusteella lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsen. Koska hallinto-oikeus on käsitellyt ja ratkaissut esillä olevan asian muussa kokoonpanossa, sen päätös on kumottava ja poistettava. Katson, että enemmän viivytyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan olisi syytä palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen toimivaltaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi, vaan A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus tulisi ratkaista suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Taina Pyysaaren äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Outi Suviranta yhtyi:

”Kumoan ja poistan hallinto-oikeuden päätöksen. Enemmän viivästyksen välttämiseksi otan A:n hallinto-oikeuteen tekemän valituksen välittömästi käsiteltäväksi. Enemmistön ratkaisu huomioon ottaen en lausu valituksesta enemmälti.

B on aiemmin ollut otettuna X:n sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan. Nyt kysymyksessä olevan terveydenhuoltokulun syntymisen ajankohtana vuonna 2012 X:n sosiaali- ja terveyslautakunta on järjestänyt B:lle jälkihuoltoa. B:n äiti A on tämän jälkihuoltovelvollisuuden perusteella vaatinut, että X:n sosiaali- ja terveyslautakunta korvaa hänelle yksityisellä lääkärillä käynnistä aiheutuneet kustannukset. A:n vaatimus perustuu ennen kaikkea siihen, ettei X:n sosiaali- ja terveyslautakunta ole täyttänyt sille jälkihuoltoon liittyvänä kuuluvaa velvollisuuttaan huolehtia lapsen viemisestä lääkäriin.

Ottaen huomioon A:n vaatimuksen perusteet katson, että A:n vaatimus terveydenhoitokulujen korvaamisesta on ollut ratkaistavissa viranomaispäätöksellä, joka koskee lastensuojelulain 76 §:n ja 36 §:n mukaista jälkihuollon sisältöä. Näin ollen asia on tullut käsitellä hallinto-oikeudessa X:n sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä 6.2.2013 koskevana hallintovalituksena, kuten hallinto-oikeus on tehnyt.

Kysymys ei ole minusta siitä, että A vaatisi sen perusteettoman edun palauttamista, jonka terveydenhuollon järjestämisestä vastuussa oleva kunta olisi saanut vanhemman kustannuksella. Lisäksi huomioon ottaen lastensuojelulain säännökset sijoittajakunnan ja sijoituskunnan välisestä kustannusvastuun jaosta myös mainittu perusteetonta etua koskeva vaatimus olisi ollut kohdistettavissa X:n kaupunkiin.

En myöskään katso, että A:n vaatimusta olisi pidettävä yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvana vahingonkorvausvaatimuksena, joka perustuisi X:n lastensuojeluviranomaisten taikka terveydenhuoltopalvelujen järjestämisestä Z:n kunnassa tai Y:n kuapungissa vastaavien viranomaisten laiminlyöntiin, vaikka A perustelee vaatimustaan myös erilaisilla viranomaisten laiminlyönneillä.

Kuitenkin hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan ja lastensuojelulain 3 §:n perusteella lastensuojelulain 76 §:ssä tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsen. Koska hallinto-oikeus on käsitellyt ja ratkaissut esillä olevan asian muussa kokoonpanossa, sen päätös on kumottava ja poistettava. Katson, että enemmän viivytyksen välttämiseksi asiaa ei kuitenkaan olisi syytä palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen toimivaltaisessa kokoonpanossa käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi, vaan A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus tulisi ratkaista suoraan korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Asian esittelijän Annina Niemisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin oikeusneuvos Taina Pyysaaren äänestyslausunto.

X:n kaupungin sosiaalityöntekijä

X:n sosiaali- ja terveyslautakunta

A

Vaasan hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jorma Niemitalo, Kristiina Kerttula ja Pirjo Joutsenlahti. Esittelijä Pirjo Pentinmäki.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimi

B

1.1 Asiaan liittyvät oikeusohjeet

Lastensuojelulaki

Lastensuojelulain

sijoituskunta

sijoittajakunta

Terveydenhuoltolaki

Hallintolainkäyttölaki

Hallintolainkäyttölain

hallintoriita-asia

Hallinto-oikeuksien tuomiopiireihin liittyvät oikeusohjeet asian tullessa vireille hallinto-oikeudessa

Hallinto-oikeuslain

Hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annetun valtioneuvoston päätöksen

Maakunnista annetun valtioneuvoston päätöksen

1.3 Kysymyksenasettelu

1.4 Oikeudellinen arviointi

Asian käsittelyjärjestys

Asian käsittely hallintoriita-asiana korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1.5 Lopputulos

1. Pääasia

2. Oikeudenkäyntikulut