KHO:2019:147 — Handikappservice

A som var född år 2004 hade år 2010 haft en hjärninfarkt i främst lilla hjärnan. Som en följd av infarkten hade A lindrig ataxi, balanssvårigheter och svaghet i att kontrollera vänstra kroppshalvans funktioner samt en fjärdedels bortfall av synfältet på höger sida. Därutöver hade A i sitt huvud ett ställe utan skallben, som inte tål stötar.

Tjänsteinnehavaren i X stad hade avslagit A:s ansökan om färdtjänst för att delta i hobbyverksamhet och fritidsaktiviteter. Enligt beslutet ansågs A inte vara en i lagen om service och stöd på grund av handikapp (handikappservicelagen) avsedd gravt handikappad person. Social- och hälsovårdsnämndens sektion i X stad avslog A:s begäran om omprövning och förvaltningsdomstolen avslog A:s besvär.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde på A:s besvär besluten av X stads social- och hälsovårdsnämnds sektion och förvaltningsdomstolen och återförsände ärendet till sektionen för ny behandling.

Enligt högsta förvaltningsdomstolens beslut var ett gravt handikappat barn vid anordnandet av färdtjänst enligt handikappservicelagen i behov av särskilt stöd på grund av sin unga ålder och sitt grava handikapp. Med beaktande av den utredning som erhållits om A:s hälsotillstånd och rörlighet skulle A betraktas som en gravt handikappad person, som inte på grund av sitt handikapp eller sin sjukdom utan oskäligt stora svårigheter kunde använda allmänna fortskaffningsmedel och som på det sätt som avses i 8 § 2 mom. i handikappservicelagen nödvändigt behöver färdtjänst för att klara de funktioner som hör till normal livsföring. I bedömningen av färdtjänstbehovet beaktades förutom den medicinska utredningen även A:s behov att i sin ålder bli självständig och självständigt kunna röra sig utan föräldrarna. Den i handikappservicelagen avsedda färdtjänsten kunde inte heller ersättas med den stödpersonsverksamhet som A beviljats med stöd av socialvårdslagen.

Lagen om service och stöd på grund av handikapp (handikappservicelagen) 1 §, 3 § 2 mom., 4 § 1 mom., 8 § 2 mom. och 10 §

Förordningen om service och stöd på grund av handikapp 1 § 2 mom., 4 § 1 mom. och 5 §

Socialvårdslagen 28 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Petri Helander, Antti Pekkala, Ari Wirén och Toomas Kotkas. Föredragande Riitta Hämäläinen.

Vuonna 2004 syntynyt A oli sairastanut vuonna 2010 aivoinfarktin pääosin pikkuaivojen alueella. Tämän seurauksena A:lla oli lievää ataksiaa, tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta sekä oikealla alaneljänneksen näkökenttäpuutos. Lisäksi A:lla oli päässään pehmeä luuton kohta, joka ei kestä iskuja.

X:n kaupungin viranhaltija oli hylännyt A:n hakemuksen saada kuljetuspalveluja harrastustoimintaan ja vapaa-ajan viettoa varten. Päätöksen mukaan A:n ei katsottu olevan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetussa laissa (vammaispalvelulaki) tarkoitettu vaikeavammainen henkilö. X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen ja hallinto-oikeus A:n valituksen.

Korkein hallinto-oikeus kumosi A:n valituksesta X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset ja palautti asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja järjestettäessä vaikeavammainen lapsi oli erityisen tuen tarpeessa nuoren ikänsä ja vaikeavammaisuutensa vuoksi.

A:n terveydentilasta ja liikkumisesta saatu selvitys huomioon ottaen A:ta oli pidettävä vaikeavammaisena henkilönä, joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voinut käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia ja joka tarvitsi välttämättä kuljetuspalveluja vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoistaan. Arvioitaessa kuljetuspalvelujen tarvetta lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettiin huomioon A:n ikään liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia. A:lle sosiaalihuoltolain nojalla myönnetyllä tukihenkilötoiminnalla ei myöskään voitu korvata vammaispalvelulaissa tarkoitettuja kuljetuspalveluja.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu laki 1 §, 3 § 2 momentti, 4 § 1 momentti, 8 § 2 momentti ja 10 §

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettu asetus 1 § 2 momentti, 4 § 1 momentti ja 5 §

Sosiaalihuoltolaki 28 §

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 11.10.2018 nro 18/0890/6

Asian aikaisempi käsittely

Päätöksen perustelujen mukaan kuljetuspalvelulla ei voida lisätä hakijan omatoimista selviytymistä, sillä hän ei ole liikkunut juurikaan yksin kodin ulkopuolella. Hakija pystyy käyttämään julkisia joukkoliikennevälineitä saattajan kanssa ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Tukihenkilön saattamana hänellä on mahdollisuus liikkua kodin ulkopuolella sekä harjoitella itsenäistä julkisten liikennevälineiden käyttämistä.

on 3.5.2018 tekemällään päätöksellä (§ 314) hylännyt oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimuksen hylkäävän päätöksen perusteluissa on todettu, että hakijalla on pysyvä aivovamma, joka aiheuttaa hänelle esimerkiksi tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta. Lisäksi hän sairastaa dysfasiaa, jonka vuoksi hänellä ilmenee puheen tuotannon ja luetun ymmärtämisen vaikeuksia.

Hakijan elämäntilanteesta ja toimintaolosuhteista saadun selvityksen perusteella itsenäisen liikkumisen edistäminen on sinänsä suotava tavoite kodin ulkopuolisen sosiaalisen elämän mahdollistamiseksi ja omatoimisuuden tukemiseksi. Asiassa ei ole myöskään syytä epäillä, että hänen vammastaan ja sairauksistaan johtuvat haasteet eivät vaikeuttaisi hänen itsenäistä matkustamistaan julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Kun asiakirjoista ei kuitenkaan ilmene, että hakija ei voisi vammastaan ja sairauksistaan johtuen liikkua julkisilla joukkoliikennevälineillä ilman kohtuuttomia vaikeuksia saattajan kanssa, häntä ei voida pitää vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen suhteen. Hakijalle on myönnetty harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan kuukausittain korkeintaan 20 tunniksi oikeus tukihenkilöön, joka voi toimia hänen saattajanaan vapaa-ajan matkoilla ja jonka kanssa julkisissa kulkuvälineissä kulkemista on mahdollista harjoitella.

on hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että jaoston päätös kumotaan ja hänelle myönnetään vaadittu kuljetuspalvelu.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun, asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.

Vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Y:n kuntoutusosaston ajalta 20. — 23.11.2017 laaditun potilaskertomuksen loppuarvion mukaan A:lla on pitkäaikaisdiagnooseina monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö, määrittämätön hemiplegia, puheen tuottamisen häiriö ja pikkuaivojen halvausoireyhtymä. A on sairastanut vuonna 2010 aivoinfarktin pääosin pikkuaivojen alueella. Tämän seurauksena hänellä on lievää ataksiaa, tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta sekä oikealla alaneljänneksen näkökenttäpuutos. Lausunnon mukaan kävely on sujuvaa. Jo ennen infarktia A:lla oli puheen ja kielenkehityksen erityisvaikeutta sekä kehon ja suuntien hahmottamisen ja visuomotoriikan vaikeutta. Puheterapeutin mukaan puheesta on ajoittain vaikea saada selvää. Lausunnossa suositellaan liikuntaharrastuksen aloittamista ja tämän mahdollistamiseksi suositellaan vapaa-ajan taksimatkoja.

A:lle on myönnetty ajalle 1.1. — 31.12.2018 tukihenkilötoimintaa 20 tuntia kuukaudessa harrastustoimintaa ja vapaa-ajan viettoa varten.

$f8

$f9

$fa

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan kaupungille uudelleen käsiteltäväksi siten, että hänelle myönnetään vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut.

A on vaatimustensa tueksi uudistanut asiassa aiemmin lausumansa ja lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa:

A:lla on erityisiä liikkumisvaikeuksia ja kohtuuttomia vaikeuksia käyttää julkista joukkoliikennettä.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto on antamassaan selityksessä uudistanut asiassa aiemmin lausumansa sekä esittänyt lisäksi, että valituksessa ei ole tullut esiin sellaista uutta asiaan vaikuttavaa, jonka perusteella hallinto-oikeuden päätöstä tulisi muuttaa.

A:n vammoista ja sairauksista johtuvat haasteet vaikeuttavat hänen itsenäistä matkustamistaan julkisia liikennevälineitä käyttäen. Asiakirjoista ei ole kuitenkaan ilmennyt, etteikö A voisi vammasta ja sairauksistaan johtuen liikkua julkisilla joukkoliikennevälineillä ilman kohtuuttomia vaikeuksia saattajan kanssa. A:lle on myönnetty harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa varten kuukausittain korkeintaan 20 tunniksi oikeus tukihenkilöön, joka voi toimia hänen saattajanaan ja jonka kanssa julkisissa kulkuvälineissä kulkemista on mahdollista harjoitella. A:ta ei voida pitää vammaispalveluasetuksessa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä kuljetuspalvelujen suhteen.

on antamassaan vastaselityksessä todennut, että tukihenkilötoiminta ei korvaa itsenäistä liikkumista kuljetuspalveluilla. Kaupungin päätös ei ole sosiaalihuollon asiakkaan, yksilöllisen tarpeen eikä perus- ja ihmisoikeuksien tulkinnan mukainen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Helsingin hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätökset sekä palauttaa asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Vammaispalvelulain 3 §:n 2 momentin mukaan tämän lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaispalveluasetuksen 5 §:n mukaan kuljetuspalveluja ja niihin liittyviä saattajapalveluja järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

(HE 219/1986 vp) lausutaan, että vaikeavammaisten tasa-arvon kannalta on tärkeää, että heidän mahdollisuutensa saada kohtuullinen määrä heidän omatoimisen suoriutumisensa vuoksi välttämättömiä erityispalveluja ja tukitoimia tulisi valtakunnallisesti yhdenmukaisesti turvatuksi. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan kunnille säädettäväksi erityinen järjestämisvelvollisuus sellaisten palvelujen ja tukitoimien osalta, jotka ovat vaikeavammaisten henkilöiden itsenäisen suoriutumisen kannalta välttämättömiä. Tällaisiksi on katsottu muun muassa kuljetuspalvelut.

Hallituksen esityksessä lausutaan edelleen, että liikkuminen on eräs olennaisimpia osallistumisen edellytyksiä. Koulunkäynti, työ ja harrastukset edellyttävät mahdollisuutta liikkua. Lakiehdotuksen mukaisilla kuljetuspalveluilla turvattaisiin myös vaikeimmin vammaisille henkilöille kohtuulliset liikkumismahdollisuudet samoin kustannuksin kuin muillekin kansalaisille.

28 §:n toisen virkkeen mukaan erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tai hänen perheelleen voidaan järjestää vertaisryhmätoimintaa sekä tukihenkilö- tai perhe lapsen terveyden tai kehityksen turvaamiseksi.

A:lla on pitkäaikaisdiagnooseina monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö, määrittämätön hemiplegia, puheen tuottamisen häiriö ja pikkuaivojen halvausoireyhtymä. Hän on sairastanut vuonna 2010 aivoinfarktin pääosin pikkuaivojen alueella. Tämän seurauksena hänellä on lievää ataksiaa, tasapainovaikeutta ja vasemman kehonpuoliskon hallinnan heikkoutta sekä oikealla alaneljänneksen näkökenttäpuutos. A:n päässä on myös pehmeä luuton kohta, joka ei kestä iskuja.

Y:n kuntoutusosastolla laaditussa potilaskertomuksessa A:lle on suositeltu liikuntaharrastuksen aloittamista ja tämän mahdollistamiseksi vapaa-ajan taksimatkoja.

A:lle on haettu vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua asioimis- ja vapaa-ajan matkoihin. Hakemuksen mukaan A tarvitsee kuljetuspalvelua kulkeakseen itsenäisesti harrastuksiin. Hän tarvitsee kuljetusta myös ystävän luona vierailuissa. A:n liikkuminen on hidasta ja hänellä on tasapainovaikeuksia, mutta hän liikkuu ilman apuvälineitä. Hänen vaikeutensa itsenäisessä liikkumisessa julkisissa liikennevälineissä liittyvät dysfasiaan ja suuntien hahmottamisen vaikeuteen. A ei ole liikkunut kodin ulkopuolella juurikaan yksin. Väsyneenä hänen kognitiiviset ja fyysiset kehon hallintavaikeutensa korostuvat ja tasapaino heikkenee.

A:lle on myönnetty ajalle 1.1. — 31.12.2018 sosiaalihuoltolain 28 §:n mukaista tukihenkilötoimintaa korkeintaan 20 tuntia kuukaudessa harrastustoimintaan ja vapaa-ajan viettoa varten.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelulain mukaisia palveluja järjestettäessä vaikeavammainen lapsi on erityisen tuen tarpeessa nuoren ikänsä ja vaikeavammaisuutensa vuoksi. Kun kysymyksessä on vaikeavammainen lapsi, asiassa tulee siten kiinnittää erityistä huomiota lapsen etuun ja itsenäistymisen tukemiseen palvelua järjestettäessä.

A on syntynyt vuonna 2004 ja hän on ollut kuljetuspalveluja haettaessa 13,5-vuotias. Arvioitaessa sitä, tarvitseeko A välttämättä haettuja kuljetuspalveluja suoriutuakseen muihin samanikäisiin lapsiin verrattavalla tavalla tavanomaisen elämän toiminnoista, on edellä mainitun lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettava huomioon myös muut olosuhteet, kuten hänen ikäänsä liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia. Muun muassa harrastuksiin osallistuminen sekä A:n ikäisen lapsen tavanomaisten kaverivierailujen toteutuminen edellyttävät vammaispalvelulaissa tarkoitettujen kuljetuspalvelujen järjestämistä.

Korkein hallinto-oikeus katsoo A:n terveydentilasta ja liikkumisesta saatu selvitys kokonaisuutena huomioon ottaen, että häntä on pidettävä vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna vaikeavammaisena henkilönä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Arvioitaessa kuljetuspalvelun tarvetta on edellä selostetun lääketieteellisen selvityksen lisäksi otettu huomioon hänen ikäänsä liittyvä tarve itsenäistymiseen ja itsenäiseen liikkumiseen ilman vanhempia.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:lle on sosiaalihuoltolain 28 §:n nojalla myönnetty tukihenkilö harrastus- ja vapaa-ajan toimintoihin. X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston oikaisuvaatimukseen antaman päätöksen mukaan tukihenkilö voi toimia A:n saattajana vapaa-ajan matkoilla ja tukihenkilön kanssa A:n on mahdollista harjoitella kulkemista julkisilla kulkuvälineillä.

Tukihenkilötoiminnan sisältöä ei ole tarkemmin määritelty sosiaalihuoltolain 28 §:n sisältämässä säännöksessä tai sitä koskevissa hallituksen esityksen (HE 164/2014 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa. Kunnilla voidaan siten katsoa olevan laaja harkintavalta tukihenkilötoiminnan sisällön määrittämisessä. Silloin kun henkilö täyttää vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä kuljetuspalvelujen järjestämiseksi asetetut edellytykset, ei sosiaalihuoltolain 28 §:n mukaisella tukihenkilötoiminnalla voida kuitenkaan korvata vammaispalvelulain ja -asetuksen mukaisia kuljetuspalveluja.

Edellä esitetyillä perusteilla Helsingin hallinto-oikeuden ja X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston päätökset on kumottava ja asia palautettava jaostolle kuljetuspalvelujen myöntämistä varten.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Petri Helander, Antti Pekkala, Ari Wirén ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

X:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vammaisten sosiaalityön sosiaaliohjaaja

X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaosto

A

Hallinto-oikeus

Sovellettavat säännökset

Asiassa saatu selvitys ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jaana Hemminki, Camilla Sandström ja Elina Fasoúlas, joka on myös esitellyt asian.

Sovellettavat oikeusohjeet

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen

Hallituksen esityksessä laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista sekä laiksi sosiaalihuoltolain

17 §:n muuttamisesta

Sosiaalihuoltolain

Asiassa saatu selvitys