KHO:2019:59 — Beviljande av utkomststöd

Folkpensionsanstalten hade avslagit A:s ansökan om utkomststöd för september, oktober och november 2017 eftersom A:s inkomst hade överstigit de utgifter som beaktas i det grundläggande utkomststödet. A:s maka B och B:s barn hade inte ansetts ingå i sökandens utkomststödsfamilj. A:s maka B och dennas barn ansågs inte bo stadigvarande i Finland eftersom de hade vistats i Finland kortvarigt.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde Folkpensionsanstaltens beslut till den del det var fråga om beviljande av utkomststöd åt A från och med 13.10.2017.

Det huruvida personen vistas i någon kommun i Finland på det sätt som avses i 14 a § 1 mom. i lagen om utkomststöd inverkar på beviljandet av utkomststöd. Vid bedömningen beaktas förutom uppehållstillstånd längden av personernas vistelse i Finland, eventuella övriga familjeband i Finland, avsikten med boendet i Finland, eventuellt arbete och studier i Finland samt huruvida personen omfattas av socialskyddet i Finland. B hade lämnat in en ansökan om uppehållstillstånd till Migrationsverket 13.10.2017. Enligt den utredning som i övrigt hade erhållits hade B och hennes döttrar flyttat till Finland för att bo hos A senast i början av oktober 2017.

Enligt 40 § 3 mom. i utlänningslagen hade B och hennes döttrar lagligt kunnat vistas i Finland under den tid då uppehållstillståndsansökan behandlades och de hade de facto bott i Finland sedan ansökan om uppehållstillstånd hade gjorts. Enligt 50 § 1 mom. i utlänningslagen beviljas i regel familjemedlemmar till en finsk medborgare och sådana familjemedlemmars minderåriga ogifta barn uppehållstillstånd, vilket innebär att beviljande av uppehållstillstånd inte förutsätter att sökandens försörjning i Finland är tryggad så att det inte tyder på att sökanden skulle bli beroende av utkomststöd eller någon annan ekonomisk förmån som tryggar försörjningen.

Enligt den utredning som lämnats in angående B:s och hennes döttrars boende i Finland skulle deras vistelse i Finland inte anses ha varit kortvarig efter att de hade flyttat till Finland i syfte att stadigvarande bosätta sig hos A och hade ansökt om uppehållstillstånd. B och hennes barn hade från och med 13.10.2017 vistats i Finland på det sätt som avses i 14 a § 1 mom. i lagen om utkomststöd. De hade bordat beaktas som A:s i den nämnda lagens 3 § 1 mom. avsedda familjemedlemmar då beslut fattades om beviljande av utkomststöd om vilket A hade ansökt för oktober och november 2017.

Lagen om utkomststöd 1 §, 2 § 1 mom., 3 § 1 mom., 14 a § 1 mom.

Utlänningslagen 40 § 3 mom. och 50 § 1 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Antti Pekkala och Toomas Kotkas. Föredragande Marja-Liisa Judström.

oli hylännyt A:n toimeentulotukihakemuksen syys-, loka- ja marraskuulle 2017, koska A:n tulot olivat ylittäneet perustoimeentulotuessa huomioitavat menot. A:n aviopuolisoa B:tä ja B:n lapsia ei katsottu kuuluvaksi hakijan toimeentulotukiperheeseen. A:n aviopuolison B:n ja tämän lapsien ei katsottu oleskelevan Suomessa vakinaisesti, koska he olivat oleskelleet Suomessa lyhytaikaisesti.

kumosi Kansaneläkelaitoksen päätökset siltä osin kuin kysymys oli toimeentulotuen myöntämisestä A:lle 13.10.2017 lukien.

Toimeentulotuen myöntämiseen vaikuttaa, oleskeleeko henkilö Suomessa jossakin kunnassa toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Harkinnassa otetaan huomioon oleskeluluvan lisäksi henkilöiden Suomessa oleskelun pituus, mahdolliset muut perhesiteet Suomessa, Suomessa asumisen tarkoitus, mahdollinen työskentely ja opiskelu Suomessa sekä kuuluko henkilö Suomen sosiaaliturvan piiriin. B oli jättänyt Maahanmuuttovirastolle oleskelulupaa koskevan hakemuksen 13.10.2017. Asiassa muutoinkin saadun selvityksen mukaan B ja hänen tyttärensä olivat muuttaneet Suomeen asumaan A:n luokse viimeistään lokakuun alkupuolella 2017.

Ulkomaalaislain 40 §:n 3 momentin nojalla B ja hänen tyttärensä olivat voineet oleskella Suomessa laillisesti oleskeluluvan käsittelyajan, ja he olivat tosiasiallisesti asuneet Suomessa sen jälkeen, kun oleskelulupaa koskeva hakemus oli tehty. Lähtökohtaisesti Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ja tämän alaikäiselle naimattomalle lapselle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin mukaisesti, jolloin oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että hakijoiden toimeentulo Suomessa on turvattu siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen.

B:n ja tämän tyttärien asumisesta Suomessa esitetty selvitys osoitti, että heidän oleskeluaan Suomessa ei ollut pidettävä tilapäisenä sen jälkeen, kun he ovat muuttaneet pysyvässä tarkoituksessa A:n luokse Suomeen ja hakeneet Suomesta oleskelulupaa. B ja hänen lapsensa olivat 13.10.2017 lukien oleskelleet toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Suomessa. Heidät oli tullut ottaa huomioon sanotun lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuina A:n perheenjäseninä päätettäessä A:n hakemasta toimeentulotuesta loka- ja marraskuussa 2017.

Laki toimeentulotuesta 1 §, 2 § 1 momentti, 3 § 1 momentti, 14 a § 1 momentti

Ulkomaalaislaki 40 § 3 momentti ja 50 § 1 momentti

Päätös, josta valitetaan

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 26.6.2018 nro 18/0327/3

Asian aikaisempi käsittely

Kansaneläkelaitos (Kela) oli 25.9.2017, 23.10.2017 ja 6.11.2017 tekemillään päätöksillä hylännyt A:n toimeentulotukihakemuksen syys-, loka- ja marraskuulle 2017. Toimeentulotukea ei ole myönnetty, koska A:n tulot olivat ylittäneet perustoimeentulotuessa huomioitavat menot. A:n aviopuolisoa ja tämän lapsia ei ollut katsottu kuuluvaksi hakijan toimeentulotukiperheeseen eikä heidän oleskeluasiakirjojen hankkimisesta aiheutuneita kuluja ollut huomioitu menona.

Päätösten perusteluissa oli muun ohella todettu, että oikeus perustoimeentulotukeen määräytyy Suomessa oleskelun perusteella. A:n aviopuolison ja tämän lapsien ei ole katsottu oleskelevan Suomessa vakinaisesti, koska he olivat oleskelleet Suomessa lyhytaikaisesti, heillä ei ollut voimassa olevia oleskelulupia Suomessa eikä heillä ollut oikeutta Suomen sosiaaliturvaan. Ensimmäisen oleskeluluvan hankinnasta tai asiakirjojen kääntämisestä aiheutuneet kustannukset eivät olleet muutoinkaan perustoimeentulotuessa huomioitavia menoja.

on 13.12.2017 tekemällään päätöksellä hylännyt ja osittain jättänyt tutkimatta A:n oikaisuvaatimuksen.

Päätöksen perustelujen mukaan oikeus toimeentulotukeen ei määrity suoraan oleskeluluvan tai oleskeluoikeuden rekisteröinnin perusteella. Vakinaista oleskelua puoltavina seikkoina voidaan pitää vakituisena pidettävää asuntoa, hakijan tarkoitusta jäädä Suomeen pidempiaikaisesti sekä esimerkiksi perhesiteitä tai opiskelun ja työnteon kautta syntyneitä siteitä.

A on avioitunut puolisonsa kanssa 2.6.2017. Väestörekisterin tietojen mukaan puoliso on muuttanut hänen luokseen 5.6.2017 ja puolison kaksi lasta ovat muuttaneet asuntoon 3.9.2017. Puoliso on itse ilmoittanut muuttaneensa Suomeen 3.9.2017. Asiassa ei ole esitetty selvitystä puolison työskentelystä tai opiskelusta Suomessa tai siitä, että hänellä ja lapsilla olisi muita perhesidoksia Suomeen. A:n mukaan lapset käyvät koulua Suomessa. Puoliso ja lapset odottavat oleskelulupaa ja heidän vakuuttamishakemuksiaan ei ole vielä ratkaistu, joten he eivät kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin.

A:n puolison ja tämän lasten ei voida vielä tässä vaiheessa kokonaisuutena arvioiden katsoa oleskelevan toimeentulotukilain edellyttämällä tavalla vakinaisesti Suomessa. Mikäli puoliso ja lapset joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, heille voidaan myöntää Kelasta välttämätön ja kiireellinen tuki toimeentulotukilain 14 §:n perusteella.

A:n puolison ja hänen lastensa oleskelulupiin liittyviä kustannuksia ei voida huomioida menona laskelmassa, koska heidän ei vielä tässä vaiheessa katsota oleskelevan vakinaisesti Suomessa. Ensimmäisen oleskeluluvan hankintaan ei pääsääntöisesti muutoinkaan myönnetä perustoimeentulotukea.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on nyt kysymyksessä olevalta osin tutkinut asian ja hylännyt valituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Toimeentulotuesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.

Lain 14 a §:n 1 momentin mukaan perustoimeentulotuen myöntää hakemuksesta Kansaneläkelaitos Suomessa oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Kansaneläkelaitoksen on kohdennettava perustoimeentulotukea maksaessaan kustannukset siihen kuntaan, jonka alueella hakija tai perhe vakinaisesti oleskelee. Jos hakija tai perhe oleskelee muutoin kuin satunnaisesti useammassa kuin yhdessä kunnassa, kustannukset on kohdennettava siihen kuntaan, jonka alueella oleskelusta hakijan tai perheen perustoimeentulotuessa huomioon otettavat menot johtuvat. Kiireellisenä myönnetyn perustoimeentulotuen kustannukset kohdennetaan siihen kuntaan, jossa hakija tai perhe oleskelee hakemusta tehtäessä.

Pykälää koskevassa hallituksen esityksen (HE 358/2014) yksityiskohtaisissa perusteluissa on muun ohella todettu, että ehdotetun 14 a §:n 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi perustoimeentulotukea myöntäessään kohdentaa maksettava tuki siihen kuntaan, jonka alueella hakija tai perhe vakinaisesti oleskelee. Yleensä vakinaisen oleskelukunnan selvittäminen ei aiheuta ongelmia. Vakinainen oleskelukunta on yleensä se kunta, jossa hakijalla tai perheellä on vakituinen asunto. Epäselvässä tapauksessa Kansaneläkelaitoksen tulee selvittää asiaa asianomaisen kunnan tai kuntien kanssa.

Pykälässä säädetystä järjestämisvastuusta säädettiin ennen 26.6.2015 voimaan tullutta 14 a §:ää saman lain 14 §:ssä. Sitä koskevassa hallituksen esityksen (HE 217/1997) yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella, että toimeentulotuen luonteesta johtuu, että tuen hakemiseen oikeutettujen suhteen ei ole tarkoituksenmukaista noudattaa tarkkoja kriteerejä, koska tarkoitus on taata henkilön viimesijainen toimeentulo. Olennaisinta on, että toimeentulotuen tarpeessa olevat saavat tukea.

$103

Valituksenalaisessa päätöksessä on katsottu, että A:n aviopuoliso ja tämän lapset ovat muuttaneet A:n luo 3.9.2017. Aviopuoliso ja lapset odottavat oleskelulupapäätöksiä eikä heidän vakuuttamishakemuksia ole vielä käsitelty, joten he eivät kuulu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Asiassa ei ole esitetty selvitystä aviopuolison työskentelystä, opiskelusta tai puolison ja lasten muista perhesidoksista Suomeen. A:n aviopuolison ja tämän lasten ei vielä kokonaisuutena arvioiden ole voitu katsoa oleskelevan vakinaisesti Suomessa toimeentulotuesta annetussa laissa edellytetyllä tavalla. Näin ollen heidän oleskelulupiin liittyviä kustannuksia ei ole huomioitu menona A:n toimeentulotukilaskelmassa.

Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko toimeentulotukea hakeneen A:n puolison ja tämän lasten katsottava oleskelleen X:n kaupungissa vakinaisesti syyskuusta 2017 alkaen toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ja toisaalta, mikä merkitys on annettava oleskeluoikeuden puuttumiselle arvioitaessa A:n puolison ja tämän lasten oikeutta toimeentulotukeen.

$105

Saadun selvityksen mukaan A:n aviopuoliso ja tämän lapset ovat tosiasiallisesti muuttaneet Suomeen ja samaan talouteen A:n kanssa 3.9.2017. Toimeentulotukihakemuksen vireille tullessa A:n aviopuolisolle ja tämän lapsille ei ole vielä myönnetty oleskelulupia. Nämä seikat sekä edellä selostettu A:n perheen tilanteesta saatu selvitys kokonaisuudessaan huomioon ottaen, hallinto-oikeus katsoo näissä olosuhteissa ja toimeentulotuen viimesijaisuus huomioon ottaen, että A:n aviopuolison ja tämän lasten ei voida katsoa oleskelleen Suomessa vakinaisesti toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ajanjaksolla, jolle toimeentulotukea on haettu. Valittajan valituksessaan esittämät seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Edellä mainituin perustein ja kun A:n aviopuolison ja tämän lasten ei ole osoitettu olleen kiireellisen tuen tarpeessa, päätöksen kumoamiseen ei ole aihetta.

Perusteluissa mainittujen lisäksi

Laki toimeentulotuesta 7 b § ja 9 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskuksen päätökset kumotaan ja toimeentulotuki myönnetään syys-, loka- ja marraskuulle 2017 siten, että A:n aviopuoliso ja puolison lapset luetaan hänen perheeseensä kuuluviksi toimeentulotukea myönnettäessä.

Vaatimustensa tueksi A on lausunut muun ohella seuraavaa:

A:n aviopuolison ja tämän lasten oleskelulupaprosessin aikana Kansaneläkelaitos ja kunnan sosiaalitoimi eivät myöntäneet tukea, koska puolisolla ja lapsilla ei ollut oleskelulupaa. Tämä oleskelulupaprosessi kesti yhdeksän kuukautta. Oleskelulupa ei ole sidottu avun saamiseen.

Kansaneläkelaitos on tehnyt päätöksen sosiaaliturvaan kuulumisesta 15.10.2017 alkaen asumisperusteisesti, koska puoliso ja hänen lapsensa ovat asuneet A:n kanssa vuoden 2017 syyskuusta lukien.

on antanut selityksen ja lausunut muun ohella seuraavaa:

Kansaneläkelaitos myöntää hakemuksesta perustoimeentulotukea Suomessa oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Asiassa ei ole annettu ratkaisevaa merkitystä oleskeluluvalle vaan oleskelun vakinaisuutta on harkittu kokonaisuutena. Harkinnassa on otettu oleskeluluvan lisäksi huomioon puolison ja lasten Suomessa oleskelun pituus, mahdolliset muut perhesiteet Suomessa, mahdollinen työskentely ja opiskelu Suomessa sekä kuuluvatko A:n puoliso ja tämän lapset Suomen sosiaaliturvan piiriin.

on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen sekä Kansaneläkelaitoksen päätökset siltä osin kuin kysymys on toimeentulotuen myöntämisestä A:lle 13.10.2017 lukien. Asia palautetaan tältä osin Kansaneläkelaitokselle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.

Saman lain 3 §:n 1 momentin mukaan sanotussa laissa tarkoitetaan perheellä yhteistaloudessa asuvia vanhempia, vanhemman alaikäistä lasta, aviopuolisoita sekä kahta henkilöä, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa. Pykälän 2 momentin mukaan toimeentulotukea myönnettäessä kaikkia perheenjäseniä pidetään toimeentulotuen saajina tuen maksamispäivästä lukien. Toimeentulotuen katsotaan jakautuvan sen saajien kesken kullekin yhtä suurena osuutena, jolleivat olosuhteet muuta osoita.

Saman lain 14 a §:n 1 momentin mukaan perustoimeentulotuen myöntää hakemuksesta Kansaneläkelaitos Suomessa oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Kansaneläkelaitoksen on kohdennettava perustoimeentulotukea maksaessaan kustannukset siihen kuntaan, jonka alueella hakija tai perhe vakinaisesti oleskelee. Jos hakija tai perhe oleskelee muutoin kuin satunnaisesti useammassa kuin yhdessä kunnassa, kustannukset on kohdennettava siihen kuntaan, jonka alueella oleskelusta hakijan tai perheen perustoimeentulotuessa huomioon otettavat menot johtuvat. Kiireellisenä myönnetyn perustoimeentulotuen kustannukset kohdennetaan siihen kuntaan, jossa hakija tai perhe oleskelee hakemusta tehtäessä.

muun ohella laiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta (HE 358/2014 vp) todetaan ehdotetun 14 a §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa muun ohella, että mainittu lainkohta olisi luonteeltaan toimeentulotuen järjestämisvastuuta ja kustannusten oikeaan kuntaan kohdentamista koskeva säännös. Sillä ei ole tarkoitus muuttaa sitä, mikä on nykyisin voimassa henkilön tai perheen oikeudesta saada toimeentulotukea.

Perustoimeentulotuen myöntäisi ehdotetun 14 a §:n 1 momentin mukaan hakemuksesta Kansaneläkelaitos Suomessa oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Kansaneläkelaitos määrittelisi sen, mihin tietojärjestelmässään kohdentaa myönnetyn toimeentulotuen. Tämän tiedon perusteella puolestaan määräytyisi kunkin kunnan perustoimeentulotuen rahoitusosuus, joka otettaisiin huomioon valtionosuuslaskennassa lain 5 a §:n mukaisesti.

Ehdotetun 14 a §:n 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksen tulisi perustoimeentulotukea myöntäessään kohdentaa maksettava tuki siihen kuntaan, jonka alueella hakija tai perhe vakinaisesti oleskelee. Yleensä vakinaisen oleskelukunnan selvittäminen ei aiheuta ongelmia. Vakinainen oleskelukunta on yleensä se kunta, jossa hakijalla tai perheellä on vakituinen asunto. Epäselvissä tapauksissa Kansaneläkelaitoksen tulee selvittää asiaa asianomaisen kunnan tai kuntien kanssa.

Etuusohje on toimintaohje, jota käytetään apuna etuuksien ratkaisutyössä. Ohje on ensisijaisesti tarkoitettu Kelan sisäiseen käyttöön.

$10f

A on esillä olevassa asiassa hakenut Kansaneläkelaitokselta toimeentulotukea syys-, loka- ja marraskuulle 2017. Kansaneläkelaitos on hylännyt hakemukset, koska A:n tulot ovat ylittäneet perustoimeentulotuessa huomioitavat menot. A:n aviopuolisoa ja tämän lapsia ei ole katsottu kuuluvaksi hakijan toimeentulotukiperheeseen eikä heidän oleskeluasiakirjojen hankkimisesta aiheutuneita kuluja ole huomioitu menona.

A on avioitunut kesäkuussa 2017 B:n kanssa. B on yhdessä vuonna 2004 syntyneiden kahden tyttären kanssa hakenut 13.10.2017 oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Perheenkokoajana ollut A on Suomen kansalainen. Hän on asunut X:n kaupungissa, jossa hänellä on ollut vakituinen asunto.

A:n asuntoa koskevan talonkirjaotteen mukaan huoneistoon ovat muuttaneet B 6.6.2017 sekä tämän tyttäret 10.10.2017. Väestötietomerkintöjen mukaan A:n asuntoon ovat muuttaneet B 5.6.2017 Venäjältä ja tämän tyttäret 3.9.2017 Venäjältä.

A on ilmoittanut hallinto-oikeudelle antamassaan vastineessa, että B on ollut Venäjällä vuoden 2017 kesäkuusta lokakuuhun käytännön asioita järjestääkseen.

Kansaneläkelaitoksen päätöksellä 2.7.2018 B on luettu Suomen sosiaaliturvaan 15.10.2017 lukien.

Maahanmuuttovirasto on sittemmin myöntänyt päätöksellään 27.6.2018 B:lle ja tämän tyttärille perhesiteen perusteella jatkuvan oleskeluluvan ajalle 27.6.2018 — 27.6.2019.

Asiassa on ratkaistavana, onko A:lle syys-, loka- ja marraskuulle 2017 myönnettävässä toimeentulotuessa otettava huomioon myös hänen aviopuolisonsa B:n ja puolison kahden alaikäisen lapsen menot.

B on jättänyt Maahanmuuttovirastolle oleskelulupaa koskevan hakemuksen 13.10.2017. Asiassa saadun selvityksen mukaan B ja hänen tyttärensä ovat muuttaneet Suomeen asumaan A:n luokse viimeistään lokakuun alkupuolella 2017.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 40 §:n 3 momentin nojalla B ja hänen tyttärensä ovat voineet oleskella Suomessa laillisesti oleskeluluvan käsittelyajan, ja he ovat tosiasiallisesti asuneet Suomessa sen jälkeen, kun oleskelulupaa koskeva hakemus on tehty. Lähtökohtaisesti Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ja tämän alaikäiselle naimattomalle lapselle myönnetään oleskelulupa ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin mukaisesti. Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että hakijoiden toimeentulo Suomessa on turvattu siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen.

Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon B:n ja tämän tyttärien asumisesta Suomessa esitetty selvitys, heidän oleskeluaan Suomessa ei ole pidettävä tilapäisenä sen jälkeen, kun he ovat muuttaneet pysyvässä tarkoituksessa A:n luokse Suomeen ja hakeneet Suomesta oleskelulupaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että B ja tämän lapset ovat 13.10.2017 lukien oleskelleet toimeentulotuesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Suomessa. Näin ollen heidät on tullut ottaa huomioon sanotun lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuina A:n perheenjäseninä päätettäessä tämän hakemasta toimeentulotuesta loka- ja marraskuussa 2017. Kansaneläkelaitoksella on ollut asiasta eri käsitys. Korkein hallinto-oikeus ei ota ensi asteena ratkaistavakseen, miten A:n toimeentulotuen määräämistä koskevaa päätöstä on tämän johdosta muutettava. Asian käsittely kuuluu Kansaneläkelaitokselle, jonka on myös ratkaistava uudelleen kysymys siitä, ovatko oleskeluluvan hankinnasta aiheutuneet kulut otettava huomioon toimeentulotuen perusosaa määrättäessä.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden ja Kansaneläkelaitoksen päätökset on kumottava ja asia palautettava Kansaneläkelaitoksen uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Antti Pekkala ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

Kansaneläkelaitos

Korkein hallinto-oikeus

Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskus

Hallinto-oikeus

Sovellettavat säännökset pääasian osalta

Asiassa saatu selvitys

Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

A

A:lle

Sovellettavat oikeusohjeet

Toimeentulotuesta annetun lain

Hallituksen esityksessä

Kansaneläkelaitoksen etuusohje 4.1.2019

Oikeudellinen arvio