KHO:2019:98 — Kilpailuasia

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erillisenä liitetiedostona.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä ja Anne Nenonen. Asian esittelijä Saija Laitinen.

1. Sammanfattning

De i konkurrensöverträdelsen delaktiga hade utestängt turer med trafiktillstånd från Matkahuoltos tidtabells-, biljettförsäljnings- och pakettransporttjänster och på så sätt i strid med artikel 101 i Fördraget om Euroepiska unionens Funktionssätt och 5 § i konkurrenslagen begränsat konkurrensen på den marknad för busstrafik som genom EU:s förordning om serviceavtal och kollektivtrafiklagen hade öppnats för konkurrens.

Högsta förvaltningsdomstolen hade att på besvär av Matkahuolto, bussföretagen och Bussförbundet samt Konkurrens- och konsumentverket bedöma om förutsättningarna för åläggande av påföljdsavgift förelåg, och ifall förutsättningarna uppfylldes, påföljdsavgiftens belopp.

2. Muntlig förhandling

Matkahuolto, en del av bussföretagen och Bussförbundet yrkade på muntlig förhandling i högsta förvaltningsdomstolen. Marknadsdomstolen hade hållit muntlig förhandling då den behandlade konkurrensärendet som första instans. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det inte ur artikel 6.1 i Europeiska människorättskonventionen på det sätt som Europeiska människorättsdomstolen hade tolkat nämnda bestämmelse i sin rättspraxis framgick någon skyldighet att i högsta förvaltningsdomstolen hålla muntlig förhandling för att på nytt bedöma den bevisning som redan framförts i marknadsdomstolen.

Matkahuolto hade inlämnat till högsta förvaltningsdomstolen två skriftliga vittnesberättelser av privat natur. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att det inte framkommit några grunder för att betvivla vittnesberättelsernas trovärdighet. Konkurrens- och konsumentverket som motpart i ärendet ansåg att det inte var nödvändigt att få höra vittnena om det som yttrats i vittnesberättelserna. Högsta förvaltningsdomstolen beaktade vittnesberättelserna i bedömningen av ärendet.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att verkställande av muntlig förhandling med stöd av 37 § i förvaltningsprocesslagen för att utreda ärendet inte var nödvändigt.

3. Advokatens tystnadsplikt

Konkurrens- och konsumentverkets framställning om påföljdsavgiften hade som bilaga en epostkorrespondens. Korrespondensen innehöll en hänvisning till en juridisk rekommendation som Matkahuolto fått av sin advokatbyrå och ett konstaterande av en representant för företaget i samband med denna. Företagets direktör för affärsverksamhet hade delat eposten vidare först inom företaget och sedan till en utomstående part som var i konkurrensöverträdelsen delaktig.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att den juridiska rekommendation som advokatbyrån gett, tydligt anknöt till föremålet för den aktuella konkurrensöverträdelsen och den kunde anses gälla juridisk rådgivning som företaget skaffat för att använda sin rätt att försvara sig. Det saknade i sammanhanget betydelse att rekommendationen hade getts innan Konkurrens- och konsumentverket hade inlett konkurrensöverträdelseförfarandet. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att man i en oklar situation måste ge de i kartellen delaktigas rätt att försvara sig en vid omfattning. Därför skulle det, att eposten följande dag hade skickats till en utomstående part som var i konkurrensöverträdelsen delaktig, inte ges betydelse.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg, i motsats till marknadsdomstolen, att det ifrågavarande avsnittet i epostkedjan som innehöll den juridiska rekommendationen var sådan konfidentiell juridisk rådgivning mellan en advokat och huvudmannen som åtnjuter skydd. Företaget hade därför inte varit tvunget att ge ifrågavarande avsnitt ur epostkedjan till Konkurrens- och konsumentverkets förfogande och verket hade inte fått grunda sitt påföljdsavgiftsförfarande på eposten och marknadsdomstolen hade inte fått beakta den i sin bedömning av ärendet. Högsta förvaltningsdomstolen lämnade i sin rättsliga bedömning nämnda avsnitt ur eposten utan beaktande. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg, att trots att epostavsnittet lagstridigt hade varit en del av framställningen om påföljdsavgift och rättegången i marknadsdomstolen, hade företagets möjligheter att försvara sig i ärendet inte på ett väsentligt sätt försämrats och, att oskyldighetspresumtionen avseende företaget inte hade brutits.

4. Konkurrensöverträdelse genom syfte

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att Matkahuolto, bussföretagen och Bussförbundet i månadsskiftet augusti — september hade uppnått en enighet vars syfte var att utestänga de turer med trafiktillstånd som beviljats efter 23.6.2010 från Matkahuoltos tidtabells- och biljettförsäljningstjänster samt pakettjänster. Syftet med det förenhetligade förfaringssättet var att bibehålla marknaden hos de bussföretag som huvudsakligen trafikerade med stöd av övergångstidsavtal genom att förhindra eller försvåra nya turer inom linjetrafiken att komma in på marknaden. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det var fråga om en i unionens domstols stadgade rättspraxis avsedd konkurrensbegränsning genom syfte som eftersträvade marknadsuppdelning. Således har Konkurrens- och konsumentverket inte behövt visa att de konkurrensbegränsande verkningarna existerar eller utreda konkurrensbegränsningarnas menliga inverkan eller definiera den betydande marknaden.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att öppnandet av marknaden delvis hade förhindrats och försenats genom konkurrensöverträdelsen, som också hade haft menlig inverkan på att uppnå målsättningen att öppna konkurrensen på unionsnivå .

Konkurrensöverträdelsen upphörde i juni 2012 att gälla Matkahuoltos tidtabellstjänster, biljettförsäljningstjänsterna i september 2012 och pakettjänsterna i månadsskiftet november-december 2015.

5. Berättigandegrunder

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det inte ur kollektivtrafiklagen eller EU:s förordning om serviceavtal hade uppstått någon i unionens rättspraxis avsedd skyldighet för Matkahuolto, bussföretagen eller Bussförbundet att utestänga turer med trafiktillstånd från Matkahuoltos tidtabells- och biljettjänster. Genom lagstiftning eller myndighetsanvisningar hade inga sådana i rättspraxis avsedda rättsliga ramar eller förutsättningar skapats som skulle ha eliminerat möjligheten att erbjuda Matkahuoltos tidtabells- och biljettförsäljningstjänster åt turer som trafikerades med trafiktillstånd. Utestängningen av turerna med trafiktillstånd från Matkahuoltos rese- och pakettjänster hade berott på Matkahuoltos, bussföretagens och Bussförbundets självständiga handlande och inte på statliga åtgärder.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg vidare att utestängandet av turerna med trafiktillstånd från Matkahuoltos biljettförsäljnings- och tidtabellstjänster hade gått längre än vad som kan anses ha varit nödvändigt med tanke på de problem som åsamkades Matkahuolto av de biljetter som stöddes med offentliga medel . Turerna med trafiktillstånd hade med parternas samtycke kunnat tas med i Matkahuoltos tidtabells- och biljettförsäljningstjänster till exempel så att kunderna samtidigt hade informerats om att med offentliga medel understödda biljettprodukter inte dög som betalningsmedel på sådana turer.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att det inte hade funnits ett samband mellan Matkahuoltos tidtabells- och biljettförsäljningstjänster samt pakettjänster och de problem som berodde på godkännandet av med offentliga medel understödda biljetter. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg vidare att utestängandet av turerna med trafiktillstånd från Matkahuoltos pakettjänster inte hade kunnat motiveras med berättigandegrunder som hänförde sig till understödda biljetter eller behovet av att tekniskt utveckla Matkahuoltos system för resetjänster.

Enligt högsta förvaltningsdomstolen kunde utestängandet av turerna med trafiktillstånd från Matkahuoltos tidtabells- och biljettförsäljningstjänster inte heller anses berättigat på grund av plikten att efterfölja artikel 107.1 i FEUF gällande statligt stöd .

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att de motiveringar som Matkahuolto, bussföretagen och Bussförbundet hade framfört gällande effektivitet och som gällde utestängandet av turerna med trafiktillstånd från Matkahuoltos pakettjänster, gällde i huvudsak den nytta som de i konkurrensöverträdelsen delaktiga drog av utestängandet. Det hade inte i ärendet blivit utrett hur effektiviteten skulle ha gagnats av utestängandet för de konkurrerande turerna med trafiktillstånd som var föremål för utestängandet, eller de konsumenter som i sista hand var kunder hos pakettjänsterna.

6. Påföljdsavgiften

Enligt högsta förvaltningsdomstolen stred det enligt unionens domstols rättspraxis mot principen om lika behandling av de i konkurrensöverträdelsen delaktiga att ålägga ekonomiska helheter av olika storlek lika stora påföljdsavgifter utan att motivera detta. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att marknadsdomstolens beslut gällande påföljdsavgifterna redan på denna grund måste ändras. Högsta förvaltningsdomstolen ålade på det sätt som framkommer ur beslutet de flesta av de i konkurrensöverträdelsen delaktiga en större påföljdsavgift än vad marknadsdomstolen hade gjort.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg vidare att konkurrenslagen inte hindrade att en påföljdsavgift ålades både Bussförbundet i egenskap av en sammanslutning för näringsidkare och de enskilda bussföretag som var delaktiga i konkurrensöverträdelsen. De delaktiga var alla enskilda juridiska personer med skilda budgetar och resultatmål och var och en av dem svarade för sin egen verksamhet och försvarade sina egna intressen.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg vidare att Bussförbundet var en från de i konkurrensöverträdelsen delaktiga bussföretagen skild juridisk person trots att de bussföretag som var Bussförbundets medlemmar bidrog till att finansiera Bussförbundets verksamhet genom att erlägga medlemsavgift och trots att en del av ansvarspersonerna i dessa bussföretag var medlemmar i Bussförbundets styrelse. På dessa grunder ansåg högsta förvaltningsdomstolen att förutsättningen enligt unionens domstols rättspraxis för att tillämpa ne bis in idem — principen (förbudet mot dubbel bestraffning) inte uppfylldes. Enligt förutsättningen borde de som bröt mot konkurrensreglerna ha varit samma (juridiska)person.

Konkurrenslagen 3 §, 5 §, 6 §, 12 §, 13 §, 38 § 3 mom.

Förvaltningsprocesslagen 37 § och 39 §

Förvaltningslagen 31 § 1 mom., 34 § 1 mom., 44 § mom. 3 punkten, 45 § 1 mom.

Kollektivtrafiklagen (869/2009) 2 § 2 och 4 punkten, 22 §, 27 §, 62 §

Fördraget om Europeiska Unionens Funktionssätt (FEUF) art. 101.1, art. 107.1

Europeiska människorättskonventionen art. 6.1

Europeiska unionens stadga om de grundläggande rättigheterna art. 47.1, art. 48.1 och art. 51.1

Europaparlamentets och rådets förordning (EG) nr 1370/2007 av den 23 oktober 2007 om kollektivtrafik på järnväg och väg och om upphävande av rådets förordning (EEG) nr 1191/69 och (EEG) nr 1107/70 art. 1.1.2, art. 3.1, art. 5, art. 8.2

Europeiska människorättsdomstolens centrala domar

6.11.2018 Ramos Nunes de Carvalho e Sá v. Portugal (stor sammansättning)

3.4.2014 Grande Stevens m.fl. v. Italien

14.2.2019 SA Capital Oy v. Finland

15.11.2016 A ja B v. Norge (stor sammansättning)

19.2.1998 Jacobsson v. Sverige

Unionens domstols centrala domar

15.5.2019, Achema, C-706/17 (EU:C:2019:407, stycke 53)

14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals och Akcros Chemicals v. kommissionen, C-550/07 P (EU:C:2010:512, stycke 40, 41),

17.9.2009, Akzo Nobel Chemicals och Akcros Chemicals v. kommissionen, de sammanslagna ärendena T-125/03 och T-253/03 (EU:T:2007:287, stycke 117)

26.9.2018, Infineon Technologies v. kommissionen, C-99/17 P (EU:C:2018:773, stycke 138, 139, 195, 196, 197)

20.1.2016, Toshiba Corporation v. kommissionen, C-373/14 P (EU:C:2016:26, stycke 25, 26, 28, 29, 94, 97)

7.2.2013, Slovenská sporiteľňa, C-68/12 (EU:C:2013:71, stycke 17)

23.1.2018, Hoffmann-La Roche m.fl., C-179/16 (EU:C:2018:25, stycke 78)

14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító m.fl., C-32/11 (EU:C:2013:160, stycke 35)

27.4.2017, FSL Holdings, C-469/15 P (EU:C:2017:308, stycke 107)

5.12.2013, Solvay Solexis, C-449/11 P (EU:C:2013:802, stycke 82)

4.9.2014, YKK m.fl. v. kommissionen, C-408/12 P (EU:C:2014:2153, stycke 26, 84, 85)

11.9.2014, CB v. kommissionen, C-67/13 P (EU:C:2014:2204, stycke 49.9)

14.10.2010, Deutsche Telekom v. kommissionen, C-280/08 P (EU:C:2010:603, stycke 80)

4.9.2014, API, C-184/13, EU:C:2014:2147, stycke 55)

23.3.2006, Enirisorse, C-237/04 (EU:C:2006:197, stycke, 38, 39)

21.9.2006, JCB Service v. kommissionen (EU:C:2006:594, 187)

26.1.2017, Laufen Austria v. kommissionen, C-637/13 P (EU:C:2017:51, stycke 61, 69, 70)

27.1.2017, Zucchetti Rubinetteria, C-618/13 P (EU:C:2017:48, stycke 38)

25.6.2010, Imperial Chemical Industries v. kommissionen, T-66/01 (EU:T:2010:255, stycke 443)

3.4.2019, Powszechny Zakład Ubezpieczeń na Życie, C-617/17 (EU:C:2019:283, stycke 28, 29)

18.12.2008, Coop de France bétail et viande v. kommissionen, C-101/07 P (EU:C:2008:741, stycke 120, 130)

Ärendet har avgjorts av justitieråden Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Timo Räbinä och Anne Nenonen. Föredragande Saija Laitinen.

1. Tiivistelmä

Markkinaoikeus oli Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksestä poiketen määrännyt Matkahuollolle, seitsemälle linja-autoyhtiölle tai näiden muodostamalle yritysryhmälle sekä Linja-autoliitolle kullekin 100 000 euron suuruisen seuraamusmaksun markkinoiden jakamista koskeneesta kilpailurikkomuksesta. Kilpailurikkomuksen muodostaneen kilpailunrajoituksen osapuolet olivat sulkeneet reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu-, lipunmyynti- ja paketinkuljetuspalvelujen ulkopuolelle ja näin rajoittaneet Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan ja kilpailulain 5 §:n vastaisesti kilpailua unionin palvelusopimusasetuksella ja joukkoliikennelailla kilpailulle avatuilla linja-autoliikenteen markkinoilla.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli Matkahuollon, linja-autoyhtiöiden ja Linja-autoliiton sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston valituksista arvioitavana, täyttyivätkö asiassa seuraamusmaksun määräämisen edellytykset ja näiden edellytysten täyttyessä seuraamusmaksun määrä.

2. Suullisen käsittelyn toimittaminen

Matkahuolto, osa linja-autoyhtiöistä ja Linja-autoliitto vaativat korkeimmassa hallinto-oikeudessa suullisen käsittelyn toimittamista. Markkinaoikeus oli toimittanut asiassa suullisen käsittelyn kilpailuasiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellessään. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleesta, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli mainittua määräystä oikeuskäytännössään tulkinnut, aiheutunut velvollisuutta toimittaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa uutta suullista käsittelyä markkinaoikeudessa jo esitetyn näytön uudelleen arvioimiseksi.

Matkahuolto oli toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle kaksi yksityisluonteista kirjallista todistajankertomusta. Korkein hallinto-oikeus totesi, ettei asiassa ollut ilmennyt perusteita epäillä todistajankertomusten uskottavuutta. Vastapuolena asiassa ollut Kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ollut pitänyt tarpeellisena saada kuulla todistajia todistajankertomuksissa lausutusta. Korkein hallinto-oikeus otti todistajankertomukset asian arvioinnissa huomioon.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei suullisen käsittelyn toimittaminen ollut hallintolainkäyttölain 37 §:n nojalla asian selvittämiseksi tarpeen.

3. Asianajosalaisuus

Kilpailu- ja kuluttajaviraston seuraamusmaksuesityksen liitteenä olleessa sähköpostiviestiketjussa oli viittaus Matkahuollon asianajotoimistolta saamaan oikeudelliseen suositukseen sekä tähän liittynyt yhtiön edustajan toteamus. Yhtiön liiketoimintapäällikkö oli jakanut sähköpostiviestin edelleen ensin yhtiön sisällä sekä sen jälkeen yhtiön ulkopuoliselle kilpailurikkomuksen osapuolelle.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että asianajotoimiston antama oikeudellinen suositus liittyi selvästi esillä olevan kilpailunrikkomuksen kohteeseen ja siinä voitiin katsoa olevan kysymys yhtiön puolustautumisoikeuksien käyttämiseksi hankitusta oikeudellisesta neuvonnasta. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että suositus oli saatu ennen kuin Kilpailu- ja kuluttajavirasto oli aloittanut kilpailurikkomusmenettelyn. Korkein hallinto-oikeus totesi, että tulkinnanvaraisessa tilanteessa kartellin osapuolten puolustautumisoikeuksien suojalle oli annettava laaja ulottuvuus, eikä näin ollen merkitystä ollut annettava sille, että sähköpostiviesti oli seuraavana päivänä välitetty yhtiön ulkopuoliselle, kartellin osapuolena olevalle taholle.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, toisin kuin markkinaoikeus, että kysymyksessä ollut oikeudellisen neuvonnan sisältänyt sähköpostiviestin osio nautti asianajajan ja päämiehen väliselle oikeudelliselle neuvonnalle annettavaa luottamuksellisuuden suojaa. Yhtiöllä ei näin ollen olisi ollut velvollisuutta antaa kysymyksessä ollutta sähköpostiviestin osiota Kilpailu- ja kuluttajaviraston käyttöön, virasto ei olisi saanut perustaa seuraamusmaksuesitystään sähköpostiviestissä mainittuun eikä markkinaoikeus ottaa sitä asian arvioinnissaan huomioon. Korkein hallinto-oikeus jätti oikeudellisessa arvioinnissaan vaille merkitystä mainitun viestin osion. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vaikka sähköpostiviestin osio oli ollut lainvastaisesti osana seuraamusmaksuesitystä ja oikeudenkäyntiä markkinaoikeudessa, yhtiön mahdollisuudet puolustautua asiassa eivät olleet olennaisella tavalla heikentyneet, eikä sen syyttömyysolettamaa ollut asiassa loukattu.

4. Tarkoitukseen perustuva kilpailunrikkomus

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Matkahuolto, linja-autoyhtiöt ja Linja-autoliitto olivat elo-syyskuun vaihteessa 2010 saavuttaneet yhteisymmärryksen, jonka tarkoituksena oli sulkea 23.6.2010 jälkeen myönnetyt reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalveluista sekä pakettipalveluista. Yhdenmukaistetun menettelytavan tarkoituksena oli markkinoiden säilyttäminen alalla toimivilla, pääosin siirtymäajan sopimuksilla liikennöivillä linja-autoyhtiöillä estämällä tai vaikeuttamalla uusien reittiliikenteen vuorojen pääsy markkinalle. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kysymys oli unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä tarkoitetusta tarkoitukseen perustuvasta markkinoiden jakamiseen tähdänneestä kilpailunrajoituksesta. Tällöin Kilpailu- ja kuluttajaviraston ei ole tarvinnut osoittaa kilpailunvastaisten vaikutusten olemassaoloa tai selvittää enemmälti kilpailunrajoituksen vahingollisuutta eikä myöskään määritellä merkityksellistä markkinaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että kilpailurikkomuksella oli osin estetty ja viivästetty markkinan avautumista ja aiheutettu haittaa myös unionin laajuisesti säädetyn kilpailun avaamista koskeva tavoitteen saavuttamiselle.

Kilpailurikkomus päättyi Matkahuollon aikataulupalvelujen osalta kesäkuussa 2012, lipunmyyntipalvelujen osalta syyskuussa 2012 ja pakettipalvelujen osalta marras-joulukuun vaihteessa 2015.

5. Oikeuttamisperusteet

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että joukkoliikennelaista tai unionin palvelusopimusasetuksesta ei ollut seurannut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla Matkahuollolle, linja-autoyhtiöille tai Linja-autoliitolle velvollisuutta sulkea reittiliikenteen vuoroja Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalveluista. Lainsäädännöllä tai viranomaisohjauksella ei ollut luotu sellaisia oikeuskäytännössä tarkoitettuja oikeudellisia puitteita tai edellytyksiä, jotka olisivat poistaneet mahdollisuuden tarjota Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalveluja reittiliikenneluvilla liikennöidyille vuoroille. Reittiliikennelupavuorojen poissulkeminen Matkahuollon matka- ja pakettipalveluista oli johtunut Matkahuollon, linja-autoyhtiöiden ja Linja-autoliiton itsenäisestä menettelystä eikä valtion toimenpiteestä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, että reittiliikenteen vuorojen poissulkeminen Matkahuollon lipunmyynti- ja aikataulupalveluista oli mennyt pidemmälle kuin mitä on voitu pitää välttämättömänä julkisilla varoilla tuetuista lipuista Matkahuollolle aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseksi, sillä reittiliikenteen vuorot olisi osapuolten niin halutessa voitu ottaa mukaan Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalveluihin esimerkiksi tiedottamalla samalla asiakkaille siitä, etteivät tuetut lipputuotteet käyneet maksuvälineenä reittiliikenteen vuoroissa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä paketinkuljetuspalvelujen välillä ei ollut ollut tuettujen lippujen hyväksymisestä aiheutuviin ongelmiin liittyvää keskinäistä yhteyttä. Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, ettei reittiliikennelupavuorojen poissulkemista Matkahuollon paketinkuljetusjärjestelmistä ollut voitu perustella tuettuihin lippuihin liittyvillä oikeuttamisperusteilla tai Matkahuollon matkapalvelujärjestelmän teknisen kehitystyön tarpeella.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että reittiliikennelupavuorojen poissulkemista Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntijärjestelmistä sekä pakettipalveluista ei liioin voitu pitää oikeutettuna unionin valtiontukisääntöjä koskevan SEUT 107 artiklan 1 kohdan noudattamista koskevalla perusteella.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Matkahuollon, linja-autoyhtiöiden ja Linja-autoliiton esittämät tehokkuusperustelut, jotka koskivat reittiliikennelupavuorojen poissulkemista Matkahuollon paketinkuljetuspalveluista, koskivat pääosin poissulkemisesta kilpailurikkomuksen osapuolille aiheutuneita hyötyjä. Asiassa oli jäänyt selvittämättä, minkälaisia tehokkuushyötyjä poissulkeminen olisi aiheuttanut poissuljennan kohteena oleville kilpaileville reittiliikennevuoroille tai paketinkuljetuspalveluiden viimekätisinä asiakkaina olleille kuluttajille.

6. Seuraamusmaksu

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että samansuuruisten seuraamusmaksujen määrääminen erisuuruisille taloudellisille kokonaisuuksille asiaa perustelematta oli unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla kilpailunrikkomuksen osapuolten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vastaista. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että markkinaoikeuden päätöstä oli seuraamusmaksujen osalta jo tällä perusteella muutettava. Korkein hallinto-oikeus määräsi ratkaisustaan ilmenevällä tavalla useimmille kilpailurikkomuksen osapuolista markkinaoikeuden määräämää korkeammat seuraamusmaksut.

Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, ettei kilpailulaki ollut esteenä seuraamusmaksun määräämiselle sekä Linja-autoliitolle elinkeinonharjoittajien yhteenliittymänä että yksittäisille kilpailunrikkomuksen osapuolina olleille linja-autoyhtiöille. Kukin osallisista oli itsenäinen oikeushenkilö, jolla oli erilliset talousarviot ja tavoitteet, ja kukin näistä vastasi omasta toiminnastaan ja puolusti omia etujaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, että Linja-autoliitto oli kilpailunrikkomuksen osapuolina olevista linja-autoyhtiöistä erillinen oikeushenkilö, vaikka Linja-autoliiton jäseninä olevat linja-autoyhtiöt osallistuvat Linja-autoliiton toiminnan rahoittamiseen jäsenmaksuja suorittamalla ja joidenkin näistä linja-autoyhtiöissä vastuullisia henkilöitä on jäseninä Linja-autoliiton hallituksessa. Näin ollen asiassa ei katsottu täyttyvän unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen ne bis in idem -periaatteen (kaksoisrangaistavuuden kielto) soveltamista koskeva edellytys, jonka mukaan kilpailuoikeuden alaan kuuluvien sääntöjen rikkojan tulee olla sama.

Kilpailulaki 3 §, 5 §, 6 §, 12 §, 13 §, 38 §

Hallintolainkäyttölaki 37 § ja 39 §

Hallintolaki 31 § 1 momentti, 34 § 1 momentti, 44 § momentti 3 kohta, 45 § 1 momentti

Joukkoliikennelaki (869/2009) 2 § 2 ja 4 kohta, 22 §, 27 §, 62 §

Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus (SEUT) 101 artikla 1 kohta, 107 artikla 1 kohta

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappale

Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla ensimmäinen kohta, 48 artikla 1 kohta, 51 artikla 1 kohta ja 52 artikla 3 kohta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1370/2007 rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista sekä neuvoston asetusten (ETY) N:o 1191/69 ja (ETY) N:o 1107/70 kumoamisesta 1 artikla 1 kohta toinen alakohta, 3 artikla 1 kohta, 5 artikla, 8 artikla 2 kohta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen keskeiset tuomiot

suuren jaoston tuomio 6.11.2018 Ramos Nunes de Carvalho e Sá v. Portugal

tuomio 3.4.2014 Grande Stevens ym. v. Italia

tuomio 14.2.2019 SA Capital Oy v. Suomi

suuren jaoston tuomio 15.11.2016 A ja B v. Norja

tuomio 19.2.1998 Jacobsson v. Ruotsi

Unionin tuomioistuimen keskeiset tuomiot

15.5.2019, Achema, C-706/17 (EU:C:2019:407, 53 kohta)

14.9.2010, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, C-550/07 P (EU:C:2010:512, 40 ja 41 kohta),

17.9.2009, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals v. komissio, yhdistetyt asiat T-125/03 ja T-253/03 (EU:T:2007:287, 117 kohta)

26.9.2018, Infineon Technologies v. komissio, C-99/17 P (EU:C:2018:773, 138, 139, 195, 196, 197 kohta)

20.1.2016, Toshiba Corporation v. komissio, C-373/14 P (EU:C:2016:26 kohta, 25, 26, 28, 29, 94 ja 97 kohta)

7.2.2013, Slovenská sporiteľňa, C-68/12 (EU:C:2013:71, 17 kohta)

23.1.2018, Hoffmann-La Roche ym., C-179/16 (EU:C:2018:25, 78 kohta)

14.3.2013, Allianz Hungária Biztosító ym., C-32/11 (EU:C:2013:160, 35 kohta)

27.4.2017, FSL Holdings, C-469/15 P (EU:C:2017:308, 107 kohta)

5.12.2013, Solvay Solexis, C-449/11 P (EU:C:2013:802, 82 kohta)

4.9.2014, YKK ym. v. komissio, C-408/12 P (EU:C:2014:2153, 26, 84 ja 85 kohta)

11.9.2014, CB v. komissio, C-67/13 P (EU:C:2014:2204, 49 kohta 9)

14.10.2010, Deutsche Telekom v. komissio, C-280/08 P (EU:C:2010:603, 80 kohta)

4.9.2014 API, C-184/13, EU:C:2014:2147, 55 kohta)

23.3.2006, Enirisorse, C-237/04 (EU:C:2006:197, 38 ja 39 kohta)

21.9.2006, JCB Service v. komissio (EU:C:2006:594, 187 kohta)

26.1.2017, Laufen Austria v. komissio, C-637/13 P (EU:C:2017:51, 61, 69, 70 kohta)

27.1.2017, Zucchetti Rubinetteria, C-618/13 P (EU:C:2017:48, 38 kohta)

25.6.2010, Imperial Chemical Industries v. komissio, T-66/01 (EU:T:2010:255, 443 kohta)

3.4.2019, Powszechny Zakład Ubezpieczeń na Życie, C-617/17 (EU:C:2019:283, 28 ja 29 kohta)

18.12.2008, Coop de France bétail ja viande v. komissio, C-101/07 P (EU:C:2008:741, 120 ja 130 kohta)

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös