KHO:2020:67 — Ulkomaalaisasia

A hade i Finland gjort sig skyldig till ett brott och Migrationsverket hade utvisat A till sitt hemland Irak. Frågan gällde helhetsbedömningen vid utvisning och i synnerhet hur barnets bästa och skyddet för familjeliv skulle bedömas i förhållande till A:s brottsliga verksamhet.

A hade anlänt till Finland som 16-åring år 2009. Han hade år 2012 beviljats uppehållstillstånd på grund av alternativt skydd för tiden 11.6.2012 — 11.6.2016.

A hade ingått äktenskap med en finsk medborgare 13.4.2017. A hade tillsammans med sin maka ett år 2018 fött barn som var i föräldrarnas gemensamma vårdnad. A pratade finska och hade i Finland utfört grundskolan och senare grundstudier i husteknik. A hade arbetat vid sidan om sina studier.

Tingsrätten hade dömt A för ordnande av olaglig inresa år 2015 till 30 dagars villkorligt fängelsestraff. Av tingsrättens dom framgick att A med sin egen personbil hade olagligt fört en person till Finland över Torneå gränsövergångsställe från Sverige, vart personen ifråga hade rest olagligt. A hade dessutom gjort sig skyldig till två äventyrande av trafiksäkerheten år 2016.

A:s brottsliga verksamhet talade för utvisning. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att ordnande av olaglig inresa är ett brott som straffas förhållandevis hårt vilket har bakgrund i Finlands skyldigheter gentemot Europeiska unionen och kontrollen av Schengens yttre gräns.

A:s relativt långa vistelse i Finland och hans fasta familje- och övriga band samt hans aktiva försök att integrera sig i det finska samhället talade emot utvisning.

Högsta förvaltningsdomstolen tog i beaktande å ena sidan A:s brottsliga verksamhet samt brottets art och å andra sidan skyddet för familjeliv, barnets bästa och A:s försök att integrera sig i det finska samhället och ansåg att omständigheterna som talade emot utvisning var tyngre än de som talade för utvisning. A:s utvisning skulle inte heller i detta läge anses vara i enlighet med proportionalitetsprincipen eller den i artikel 8 i människorättskonventionen avsedda nödvändighetsprincipen. Därmed ansåg högsta förvaltningsdomstolen att A inte skulle utvisas och meddelas inreseförbud.

Europeiska människorättskonventionen artikel 8

Utlänningslagen 5 §, 6 § 1 mom., 146 § 1 mom. och 149 § 1 mom. 1 — 3 punkterna

Jmf. HFD 2016:199

Ärendet har avgjorts av justitieråden Riitta Mutikainen, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans och Pekka Aalto. Föredragande Jenny Rebold.

A oli syyllistynyt Suomessa ollessaan rikokseen ja Maahanmuuttovirasto oli karkottanut A:n kotimaahansa Irakiin. Asiassa oli kysymys maasta karkottamista koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä arvioidaan suhteessa A:n rikolliseen toimintaan.

A oli saapunut Suomeen 16-vuotiaana vuonna 2009. Hänelle oli vuonna 2012 myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella ajalle 11.6.2012 — 11.6.2016.

A oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 13.4.2017. A:lla oli puolisonsa kanssa vuonna 2018 syntynyt lapsi, joka oli vanhempiensa yhteishuollossa. A puhui suomen kieltä ja hän oli suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. A oli työskennellyt opintojensa ohella.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:n vuonna 2015 tapahtuneesta laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni, että A oli tuonut omalla henkilöautollaan yhden henkilön laittomasti Suomeen Tornion rajanylityspaikan kautta Ruotsista, jonne kyseinen henkilö oli matkustanut laittomasti. A oli lisäksi syyllistynyt kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen vuonna 2016.

A:n karkottamista puolsi hänen syyllistymisensä rikoksiin. Korkein hallinto-oikeus totesi, että laittoman maahantulon järjestäminen oli suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla olivat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi.

A:n karkottamista vastaan puhuivat hänen suhteellisen pitkä oleskeluaikansa Suomessa, hänen kiinteät perhe- ja muut siteensä Suomeen sekä hänen aktiivinen pyrkimyksensä kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Korkein hallinto-oikeus otti huomioon yhtäältä A:n syyllistymisen rikokseen ja rikoksen laadun sekä toisaalta perhe-elämän suojan, lapsen edun ja A:n osoittaman pyrkimyksen integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan ja katsoi, että karkottamista vastaan puhuvat seikat olivat punninnassa painavampia. A:n karkottamista ei tässä tilanteessa ollut myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei A:ta tullut määrätä maasta karkotettavaksi ja maahantulokieltoon.

Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla

Ulkomaalaislaki 5 §, 6 § 1 momentti, 146 § 1 momentti ja 149 § 1 momentin 1-3 kohdat

Vrt. KHO 2016:199

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 24.1.2019 nro 19/0105/5

Asian aikaisempi käsittely

on päätöksellään 23.3.2017 lakkauttanut A:n (jäljempänä myös hakija ja valittaja) toissijaisen suojeluaseman, ei ole myöntänyt hänelle uutta oleskelulupaa, päättänyt karkottaa hänet kotimaahansa Irakiin sekä määrännyt hänet viideksi vuodeksi koko Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon. Maahanmuuttovirasto on lisäksi peruuttanut hänelle myönnetyn muukalaispassin erillisellä päätöksellä 23.3.2017.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valittajan suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen sekä hänen valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään, siltä osin kuin asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on etniseltä taustaltaan kurdi, uskonnoltaan muslimi ja kotoisin Kirkukin kaupungista. Valittaja on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua edellisen kerran 14.9.2011. Maahanmuuttovirasto ei ole vuonna 2012 antamallaan päätöksellä myöntänyt valittajalle turvapaikkaa eikä oleskelulupaa henkilökohtaisista syistä vaan hänelle on myönnetty toissijainen suojeluasema ja oleskelulupa ajalle 11.6.2012 — 11.6.2016 valittajan kotialueen silloisen yleisen turvallisuustilanteen vuoksi.

$11a

Valittaja on avioitunut puolisonsa kanssa 13.4.2017 ja pariskunnalla on yhteinen vuonna 2018 syntynyt lapsi. Sekä puoliso että lapsi ovat Suomen kansalaisia. Hallinto-oikeudelle toimitetun selvityksen perusteella valittaja on hakenut oleskelulupaa perhesiteen perusteella, mutta Maahanmuuttovirasto on hylännyt hakemuksen 2.10.2018. Valittaja on valittanut päätöksestä ja asia on vireillä Helsingin hallinto-oikeudessa. Valittaja on lisäselvityksenä toimittanut todistuksen, jonka mukaan hänet on hyväksytty opiskelemaan talotekniikan perustutkintoa ajalle 20.9.2017 — 30.4.2019.

Valittaja on tuomittu valituksenalaisen päätöksen mukaan vuonna 2015 tapahtuneesta laittomasta maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämän lisäksi valittaja on syyllistynyt 2016 tapahtuneeseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja saanut tästä 28 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen.

Asian arviointi ja johtopäätökset

$11c

Valittaja on asunut Suomessa lähes yhdeksän vuotta ja hän oli Suomeen saapuessaan alaikäinen. Valittajan kertoman mukaan hänen äitinsä on kuollut alkuvuodesta 2016, minkä jälkeen hänellä ei ole enää ollut koti-maassaan läheisiä perheenjäseniä. Valittaja on Suomessa suorittanut muun muassa peruskoulun ja saadun selvityksen perusteella hän on suorittamassa talotekniikan perustutkintoa ammattikoulussa. Valittajalla on Suomessa lisäksi vaimo sekä lapsi. Nämä ovat karkottamista vastaan puhuvia seikkoja.

Valittaja ei ole asiassa saadun selvityksen perusteella työllistynyt Suomessa vakituisesti. Valittaja on lisäksi avioitunut ja perustanut perheen Suomessa sen jälkeen, kun poliisi on tehnyt karkotusesityksen ja Maahanmuuttovirasto on aloittanut toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisharkinnan. Näin ollen puolisoiden voidaan katsoa perustaneen perheen tietoisina siitä, että valittaja ei välttämättä saisi jatkaa Suomessa oleskeluaan. Valittajan oleskelulupahakemus perhesiteen perusteella on lisäksi Maahanmuuttoviraston päätöksellä hylätty. Kun otetaan lisäksi huomioon valittajan syyllistyminen Suomessa laittoman maahantulon järjestämiseen ja hänen siitä saama vankeusrangaistus, minkä takia hänen on katsottava olevan vaaraksi yleiselle turvallisuudelle, on hallinto-oikeuden arvion mukaan karkottamisen puolesta puhuvia seikkoja pidettävä niitä vastaan puhuvia seikkoja painavampina.

Hallinto-oikeuden arvion mukaan valittajan karkottaminen ei riko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista perhe-elämän suojaa. Myöskään lapsen etu ei automaattisesti edellytä lapsen vanhemmalle oikeutta oleskella Suomessa. Valittajalla on mahdollisuus pitää yhteyttä perheeseensä ja tavata perhettään myös kotimaastaan käsin. Koska valittajaan ei ole myöskään katsottava kohdistuvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa ja ulkomaalaislain 147 §:ssä kiellettyä kohtelua kotimaassaan, hänet on voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa Irakiin. Valittajalle määrättyä maahantulokieltoa on pidettävä hänen syyllistymien rikosten laatu huomioon ottaen yleisen oikeuskäytännön mukaisena eikä asiassa ole ilmennyt perusteita siitä poikkeamiselle.

Maasta karkottamisessa ei ole kyse rangaistuksesta tai rikosoikeudellisesta seuraamuksesta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleessa lausutun ne bis in idem -periaatteen soveltaminen ei mainitun johdosta tule tutkittavaksi käsillä olevassa tilanteessa.

Perusteluissa mainittujen lisäksi ulkomaalaislain 6 §, 54 §, 87 §, 88 §, 138 § ja 150 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valittaja on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle oleskeluluvan myöntämiseksi ja muukalaispassin palauttamiseksi.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Valittaja on ollut Suomessa yli kymmenen vuotta ja hän on solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 14.3.2017. Puolisoille on syntynyt yhteinen lapsi 2.2.2018. Lapsi on Suomen kansalainen ja valittaja on lapsen yhteishuoltaja. Perhe on asunut koko ajan yhdessä ja viettää kiinteää perhe-elämää.

Valittaja on Suomessa ollessaan tehnyt työtä ja opiskellut. Hän on suorittanut peruskoulun ja valmistunut nyt talotekniikan perustutkinnon putkiasentajan linjalta. Se, että hän on kaikesta huolimatta pystynyt opiskelemaan ammattitutkinnon joutuisasti ja työn ohessa osoittaa, että hallinto-oikeuden arvio hänen vaarastaan yleiselle turvallisuudelle on virheellinen.

Valittaja on ihmiskaupan uhri ja hänellä on tavanomaista raskaampi tausta turvapaikanhakijana. Valittajalla on vahvat siteet Suomeen perheen ja pitkäaikaisen asumisen sekä opiskelun ja työnteon kautta. Valittajalla ei ole enää minkäänlaisia siteitä kotimaahansa Irakiin.

Asiassa tulisi ottaa huomioon se, että poliisi esitti valittajan karkottamista suurelta osin täysin aiheettoman rikosepäilyn pohjalta. Hänet tuomittiin 31.1.2017 Lapin käräjäoikeudessa vain 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittoman maahantulon järjestämisestä 1.7.-2.7.2015. Valittajan syyksi luettiin se, että hän toi omistamallaan henkilöautolla erään kurditaustaisen henkilön Haaparannan linja-autoasemalta Tornion puolelle. Koeaika, joka määrättiin 30.4.2018 saakka, oli sekin heti suoritettu, koska vapaudenmenetysaika 14.4.-7.10.2016 katsottiin käräjäoikeuden tuomiossa rangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

Valittaja ja hänen puolisonsa solmivat avioliiton 13.4.2017, eli sen jälkeen, kun edellä mainittu rikosasia oli lainvoimaisesti ratkaistu. Oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella ei ollut silloin vielä ratkaistu. Avioliiton solmiminen ei liittynyt vireillä olevaan toissijaisen oleskeluluvan lakkauttamisasiaan eikä karkottamiseen.

Perheen hajottaminen ja viiden vuoden maahantulokielto ei ole oikeudenmukaisessa suhteessa valittajan tekoihin, eikä sitä voida pitää lapsen edun mukaisena.

on antanut valituksen johdosta lausunnon.

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää valituslupahakemuksen toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisen, oleskeluluvan ja muukalaispassin peruuttamisen osalta.

2. Karkottamisen ja maahantulokieltoon määräämisen osalta korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan näiltä osin.

Perustelut

Valittaja on syyllistynyt Suomessa ollessaan rikokseen ja Maahanmuuttovirasto on karkottanut valittajan kotimaahansa Irakiin. Asiassa on kysymys maasta karkottamista koskevasta kokonaisharkinnasta ja erityisesti siitä, miten tässä kokonaisharkinnassa arvioidaan lapsen edun ja perhe-elämän suojan merkitystä suhteessa valittajan rikolliseen toimintaan.

8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

5 §:n mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan tämän lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos pääsyn epääminen, käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, joka oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa, 2 kohdan mukaan, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, sekä 3 kohdan mukaan, joka on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle.

Üner v. Alankomaat

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 18.10.2006

$12b

Tuomioistuin viittasi aikaisemmassa tapauksessa

$12d

tapauksessa tuomioistuin totesi, että valittaja oli asunut huomattavan pitkään Alankomaissa ja perustanut siellä perheen, ja katsoi näissä oloissa valittajalla olevan vahvoja siteitä Alankomaihin. Toisaalta valittaja oli asunut avopuolisonsa ja poikansa kanssa suhteellisen lyhyen ajan ja hän oli päättänyt tuon suhteen eikä hän ollut asunut yhdessä toisen poikansa kanssa. Lisäksi valittajan oleskelu Turkissa ennen maahanmuuttoa ei ollut ollut niin lyhytaikaista, että hänellä ei enää olisi sinne mitään siteitä.

Tuomioistuin totesi, että tappo ja pahoinpitely olivat hyvin törkeitä rikoksia ja että kansalliset tuomioistuimet olivat hylänneet itsepuolustuksesta tehdyn väitteen. Ottaen huomioon valittajan aiemmat tuomiot tuomioistuin katsoi, että valittajalla voitiin sanoa olleen rikollisia taipumuksia. Vielä tuomioistuin totesi, että karkotuksen saadessa lainvoiman valittajan lapset olivat olleet pieniä ja siten sopeutuvassa iässä. Kun heillä oli Alankomaiden kansalaisuus, he voisivat, jos he seuraisivat isäänsä Turkkiin, palata Alankomaihin säännöllisesti tavatakseen siellä asuvia perheenjäseniä. Vaikka valittajan avopuolisolla voisi olla käytännössä vaikeaa seurata valittajaa Turkkiin, kysymyksessä olevan tapauksen erityisissä oloissa muut tuomioistuimen mainitsemat näkökohdat syrjäyttivät perheen intressit. Tuomioistuin viittasi myös siihen, että valittajalle asetettu kielto saapua Alankomaihin oli rajattu kymmeneen vuoteen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ei ollut rikottu.

Boultif v. Sveitsi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä mainitussa ratkaisussaan 2.8.2001

käsitellyt tapausta, jossa Algerian kansalainen oli tuomittu kahden vuoden vankeusrangaistukseen ryöstöstä ja vahingonteosta. Hän oli saapunut Sveitsiin vuonna 1992 ja avioitunut vuonna 1993 Sveitsin kansalaisen kanssa. Hänen oleskelulupaansa Sveitsissä ei ollut jatkettu hänen saatua tuomion edellä todetuista rikoksista. Vuonna 1999 annetun päätöksen mukaan hänen tuli poistua maasta.

Tuomioistuin totesi, että valittaja oli syyllistynyt vakavaan rikokseen. Valittajan syyksi luettu teko oli tapahtunut vuonna 1994, eikä valittaja ollut sen jälkeen syyllistynyt muihin rikoksiin ennen poistumistaan Sveitsistä vuonna 2000. Ennen vankilatuomiotaan valittaja oli opiskellut ja tehnyt töitä ja myös vankilatuomionsa jälkeen hän oli työskennellyt. Muun muassa näiden seikkojen vuoksi ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että pelkoa valittajan yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheuttamasta vaarasta lievensivät tapaukseen liittyvät erityiset seikat.

Tämän jälkeen tuomioistuin arvioi, voisivatko valittaja ja hänen puolisonsa viettää yhdessä perhe-elämää Algeriassa. Tuomioistuin totesi, että siitä huolimatta, että valittajan puoliso osasi ranskan kieltä ja oli ollut puhelimitse yhteydessä anoppiinsa Algeriassa, ei voida edellyttää, että hän seuraisi miestään maahan, jossa hän ei ollut koskaan asunut ja johon hänellä ei ollut muita siteitä. Hän ei myöskään puhunut arabiaa. Asiassa ei ollut osoitettu, että sekä valittaja että hänen puolisonsa voisivat saada oleskeluluvat Italiaan, jossa valittaja oli myös oleskellut.

Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että valittajan perhe-elämän viettämistä oli vakavasti vaikeutettu, koska perhe-elämän viettäminen muualla kuin Sveitsissä oli käytännössä mahdotonta. Lisäksi siinä vaiheessa, kun Sveitsin viranomaiset päättivät hylätä valittajan oleskelulupahakemuksen, valittaja muodosti vain verrattain rajoitetun vaaran yleiselle järjestykselle. Tuomioistuin katsoi, että perhe-elämän suojaan puuttuminen ei ollut oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden ja että asiassa oli loukattu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa.

M.P.E.V. v. Sveitsi

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 8.7.2014

käsitellyt tapausta, jossa oli muun ohella kyse ecuadorilainen perheenisän karkottamisesta rikoksiin syyllistymisen perustella. Perhe haki ensimmäisen kerran turvapaikkaa Sveitsistä vuonna 1995.

Hakija oli vuosina 2005 — 2009 syyllistynyt neljään rikokseen, joista kolme oli omaisuusrikoksia ja neljäs liikennerikos. Vakavin määrätty seuraamus oli näistä rikoksista yhdeksän kuukauden vankeustuomio. Tuomioistuin totesi, että kokonaisharkinnassa on otettava huomioon hakijan rikkomusten vakavuus ja se, että hakija ei ollut syyllistynyt uusiin rikoksiin vuoden 2009 jälkeen.

Perhe-elämän ja yksityiselämän osalta tuomioistuin totesi, että perhe-elämää voi vanhempien ja aikuisten lasten välillä olla vain siinä tapauksessa, että asiassa voidaan osoittaa tietynlainen riippuvuussuhde näiden välillä. Muutoin kyseeseen voi tulla ulkomaalaisen yksityiselämän huomioon ottaminen. Tuomioistuin korosti, että kaikessa viranomaistoiminnassa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Tuomioistuin otti huomioon ratkaisussaan Sveitsin hallinto-oikeuden näkemyksen, jonka mukaan hakijan nuorempi lapsi oli edelleen alaikäinen, hän oli kasvanut Sveitsissä kaksivuotiaasta lähtien, hän oli käynyt koulut siellä ja hän oli integroitunut sveitsiläiseen yhteiskuntaan. Alaikäinen lapsi ei ollut Sveitsiin tulonsa jälkeen käynyt kotimaassaan eikä hän osannut espanjaa. Näissä oloissa ei olisi oikeasuhtaista lähettää tällaista alaikäistä kotimaahansa Ecuadoriin. Tuomioistuin totesi lopuksi, että karkotuspäätöstä tehtäessä oli tullut ottaa muun ohella huomioon hakijan tekemien rikosten luonne, hänen terveydentilansa ja se, miten hänen karkottamisensa vaikuttaisi perhesuhteisiin.

Jeunesse v. Alankomaat

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 3.10.2014

(suuri jaosto) todennut, että kun kysymys on lapsista, myös heidän etunsa on otettava huomioon. Tuomioistuin muistutti vallitsevasta laajasta yksimielisyydestä, jonka mukaan kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä heidän etunsa on asetettava etusijalle. Vaikka lapsen etu ei voi yksinään olla ratkaisevaa, sille on annettava merkittävää painoarvoa. Siten kansallisten päätöksentekijöiden pitää periaatteessa viitata tosiseikkoihin ja arvioida niitä suhteessa ulkomaalaisen vanhemman maastapoistamisen käytännöllisyyteen, toteutettavuuteen ja suhteellisuuteen, jotta voidaan antaa tehokasta suojaa ja riittävää painoarvoa niiden lasten edulle, joihin maastapoistaminen välittömästi vaikuttaa.

Valittaja on hakenut turvapaikkaa Suomesta 16-vuotiaana 25.11.2009. Hänelle on 11.6.2012 myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella ajalle 11.6.2012 — 11.6.2016.

Valittaja on solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 13.4.2017 ja hänellä on puolisonsa kanssa vuonna 2018 syntynyt lapsi, joka on vanhempiensa yhteishuollossa. Valittaja puhuu suomen kieltä ja hän on suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. Hän on työskennellyt opintojensa ohella.

Valittaja on tuomittu 31.1.2017 Lapin käräjäoikeudessa laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen 30.4.2018 päättyvine koeaikoineen. Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla vapaudenmenetysaika 14.4. — 7.10.2016 katsottiin rangaistuksen täydeksi suoritukseksi. Lapin käräjäoikeuden 31.1.2017 antamasta tuomiosta ilmenee, että valittaja oli tuonut omalla henkilöautollaan yhden henkilön 1.7.2015 laittomasti Suomeen Tornion rajanylityspaikan kautta Ruotsista, jonne kyseinen henkilö oli matkustanut laittomasti. Valittaja oli kuljettanut kyseisen henkilön Rovaniemeen ja majoittanut tämän yhden yön asunnollaan. Lisäksi valittaja on saanut kaksi sakkorangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vuonna 2016.

Valittajan toissijainen suojeluasema on lakkautettu, eikä hänelle ole myönnetty uutta määräaikaista oleskelulupaa. Valittaja on myös syyllistynyt rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään vuosi vankeutta. Näin ollen valittajan karkottamiselle on ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtien mukainen peruste.

Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa on kuitenkin otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Karkottamisen syynä olevan rikollisen toiminnan osalta on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara.

Asiassa on kokonaisharkinnan osalta näin ollen otettava huomioon yhtäältä kysymyksessä olevan rikollisen toiminnan laatu ja toisaalta valittajan henkilökohtaiset olosuhteet.

Valittajan karkottamista puoltaa hänen syyllistymisensä rikoksiin Suomessa oleskellessaan. Valittaja tuomittu laittoman maahantulon järjestämisestä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Laittoman maahantulon järjestämisen lisäksi valittaja on syyllistynyt kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että laittoman maahantulon järjestäminen on suhteellisen ankarasti rangaistava rikos, jonka taustalla ovat muun muassa Suomen velvoitteet Euroopan unionin ja Schengenin alueen ulkorajan valvomiseksi. Kyseisen rikoksen tunnusmerkistö kattaa kuitenkin moitittavuudeltaan erilaisia tekoja.

Valittajan karkottamista vastaan puhuvat hänen suhteellisen pitkä oleskeluaikansa Suomessa sekä hänen kiinteät perhesiteensä Suomeen. Valittaja on saapunut Suomeen alaikäisenä vuonna 2009. Hän puhuu suomen kieltä ja on suorittanut Suomessa peruskoulun sekä myöhemmin talotekniikan perustutkinnon. Hän on työskennellyt Suomessa. Valittaja on solminut avioliiton ja hänellä on puolisonsa kanssa yhteinen lapsi. Puoliso ja lapsi ovat Suomen kansalaisia. Valittaja asuu perheensä kanssa ja viettää heidän kanssaan perhe-elämää.

Koska valittajan karkottamista koskevalla päätöksellä on vaikutuksia myös valittajan lapseen, on päätöksen vaikutuksia arvioitava paitsi suhteessa perhe-elämän suojaan myös lapsen kannalta niin, että lapsen etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista.

Valittaja asuu yhdessä huollossaan olevan lapsensa kanssa. Valittaja on osallistunut lapsensa elämään tämän syntymästä saakka, joten valittajan ja lapsen välistä suhdetta voidaan pitää kiinteänä. Toisaalta lapsi on vasta noin kaksivuotias, joten huoltosuhde ei ole kestänyt kovin kauan, ja lapsi on sopeutuvassa iässä. Lapsella on myös toinen huoltaja, joka kykenee huolehtimaan hänestä. Valittajan karkottaminen merkitsisi kuitenkin valittajan ja hänen lapsensa yhteiselämän päättymistä, minkä näissä olosuhteissa voidaan arvioida olevan sellaisenaan lapsen edun vastaista.

Valittajan karkottamisella puututaan hänen ja hänen perheenjäsentensä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattuun perhe-elämään. Koska karkottamisen syynä on valittajan rikollinen toiminta, on puuttumiselle sinänsä olemassa hyväksyttävä peruste. Punninnassa on kuitenkin arvioitava, onko puuttuminen perhe-elämän suojaan välttämätöntä ja oikeasuhtaista ottaen huomioon valittajan rikollisen toiminnan aiheuttama vaara yleiselle turvallisuudelle.

Valittajan syyllistymisessä laittoman maahantulon järjestämiseen on ollut kysymys yksittäisestä teosta, eikä hänen toimintaansa ole esitetty liittyneen suunnitelmallisuutta tai taloudellisen hyödyn tavoittelua. Valittaja ei ole muutoinkaan syyllistynyt tekomuodoltaan törkeisiin rikoksiin. Hänen laittoman maahantulon järjestämisestä saamansa rangaistuksen koeaika on päättynyt 30.4.2018. Valittajan ei ole esitetty syyllistyneen rikoksiin 24.5.2018 jälkeen.

Valittajan voidaan myös katsoa aktiivisesti pyrkineen kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Valittaja on oppinut suomen kielen ja hän on suorittanut peruskoulun sekä ammatillisen perustutkinnon. Valittaja työskentelee saadun selvityksen mukaan koulutuksensa mukaisissa tehtävissä.

Kun ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa otetaan huomioon karkottamista puoltavana seikkana edellä kuvattu rikoksen laatu ja karkottamista vastaan puhuvina seikkoina perhe-elämän suojan ja lapsen edun lisäksi valittajan muut siteet ja hänen pyrkimyksensä integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, on karkottamista vastaan puhuvia seikkoja pidettävä punninnassa painavampina. Valittajan karkottamista ei ole tässä tilanteessa myöskään pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei valittajaa tule määrätä maasta karkotettavaksi ja maahantulokieltoon.

Edellä esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus kumoaa Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset karkottamisen ja maahantulokiellon osalta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Mutikainen, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Pekka Aalto. Asian esittelijä Jenny Rebold.

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Karkottaminen ja maahantulokielto

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kati Korsman, Olli Rautsi ja Ulla Nygrén, joka on myös esitellyt asian.

Valittaja

Merkitään,

1. Toissijaisen suojeluaseman lakkauttaminen, oleskelulupa ja muukalaispassin peruuttaminen

2. Karkottaminen ja maahantulokielto

2.1 Kysymyksenasettelu

2.2 Sovellettavat säännökset

Euroopan ihmisoikeussopimuksen

Ulkomaalaislain

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Üner-

2.3 Asiassa saatua selvitystä

2.4 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset