KHO:2021:174 — Utlänningsärende

Migrationsverket avslog A:s ansökan om permanent uppehållstillstånd för att A inte hade vistats i landet i fyra år utan avbrott enligt 56 § 1 mom. i utlänningslagen. Dessutom fanns det hinder enligt 57 § i utlänningslagen för beviljande av permanent uppehållstillstånd. Förvaltningsdomstolen avslog A:s besvär men ansåg att boendetidsvillkoret enligt 56 § 1 mom. i utlänningslagen hade uppfyllts efter Migrationsverkets beslut, varför förvaltningsdomstolen i sitt beslut bedömde endast hindret enligt 57 § i utlänningslagen för beviljande av permanent uppehållstillstånd.

Frågan gällde förutsättningarna för beviljande av permanent uppehållstillstånd och om förvaltningsdomstolen hade kunnat anse boendevillkoret på fyra år enligt 56 § 1 mom. i utlänningslagen vara uppfyllt då villkoret uppfylldes först i besvärsskedet.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att villkoren för beviljande av permanent uppehållstillstånd inte är uppfyllda i de fall utlänningen inte har vistats i landet i fyra år utan avbrott enligt 56 § 1 mom. i utlänningslagen när Migrationsverket fattar beslut i saken. Eftersom ifrågavarande villkor inte varit uppfyllt för A:s del hade Migrationsverket kunnat avslå ansökan med stöd av endast 56 § 1 mom. i utlänningslagen. Förvaltningsdomstolen kunde inte avgöra saken på annat sätt för boendetidsvillkorets del bara för att boendetiden under besvärstiden hade blivit uppfylld.

Omröstning 4 — 1.

Utlänningslagen 56 § 1 och 4 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Ari Wirén och Juha Lavapuro. Föredragande Oona Fromholdt-Nyman.

Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt Irakin kansalaiselle A:lle pysyvää oleskelulupaa, koska A ei ollut oleskellut Suomessa ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla yhtäjaksoisesti neljää vuotta. Lisäksi pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle oli ulkomaalaislain 57 §:ssä tarkoitettu este. Hallinto-oikeus oli hylännyt A:n valituksen, mutta katsonut, että ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitettu neljän vuoden asumisaikaedellytys oli täyttynyt Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen, minkä vuoksi hallinto-oikeus oli arvioinut päätöksessään vain ulkomaalaislain 57 §:ssä tarkoitettua pysyvän oleskeluluvan myöntämisen estettä.

Asiassa oli kysymys pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä ja siitä, oliko hallinto-oikeus voinut katsoa ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetun neljän vuoden asumisaikaedellytyksen täyttyneen vasta muutoksenhakuvaiheessa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytykset eivät täyty, jos ulkomaalainen ei ole oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti neljää vuotta ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä. Kun A:n tapauksessa kyseinen edellytys ei ollut täyttynyt, oli Maahanmuuttovirasto voinut hylätä hänen oleskelulupahakemuksensa jo ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin perusteella. Hallinto-oikeus ei ollut voinut arvioida asiaa toisin asumisaikaedellytyksen osalta vain sen vuoksi, että asumisaikaedellytys oli täyttynyt muutoksenhakuvaiheessa.

Äänestys 4 — 1.

Ulkomaalaislaki 56 § 1 ja 4 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 2.3.2020 nro 20/0243/4

Asian aikaisempi käsittely

ei ole päätöksellään 21.5.2019 myöntänyt Irakin kansalaiselle A:lle pysyvää oleskelulupaa.

Maahanmuuttovirasto on selostanut soveltamansa säännökset ja asian tosiseikat ja perustellut päätöstään seuraavasti:

Pysyvää oleskelulupaa ei myönnetä, koska hakija ei ole oleskellut maassa yhtäjaksoisesti neljää vuotta jatkuvalla oleskeluluvalla ulkomaalaislain 56 §:n 1 ja 4 momentissa tarkoitetulla tavalla eikä hän siten täytä vaadittavaa neljän vuoden määräaikaa.

Hakija on lisäksi tällä hetkellä epäiltynä rikoksista, josta voidaan tuomita vankeutta. Pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle on siten myös ulkomaalaislain 57 §:n mukainen este.

Hakijalle ei tässä yhteydessä myönnetä myöskään uutta jatkuvaa oleskelulupaa ulkomaalaislain 54 §:n 1 ja 2 momentin perusteella, koska hakijalle aikaisemmin myönnetty jatkuva oleskelulupa on voimassa vielä 21.12.2019 saakka.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on selostanut soveltamansa oikeusohjeet ja lausunut perusteluina seuraavaa:

Valittaja on hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua 18.6.2015. Valittaja on saanut Suomessa turvapaikan ja jatkuvan oleskeluluvan neljäksi vuodeksi Maahanmuuttoviraston 21.12.2015 tekemällä päätöksellä. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan valittajan epäillään syyllistyneen 20.4.2019 tapahtuneisiin pahoinpitelyihin, kotirauhan rikkomiseen ja haitantekoon virkamiehelle.

Valittajan neljän vuoden asumisaika on tullut täyteen Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen. Asiassa on siten kyse siitä, onko pysyvä oleskelulupa voitu evätä valittajalta ulkomaalaislain 57 §:ssä tarkoitetun rikosepäilyistä johtuvan esteen perusteella.

Hallinto-oikeus toteaa aluksi, että Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksessään arvioinut valittajan epäiltyjen tekojen laatua ja vakavuutta ja valittajan oleskelun pituutta ja siteitä Suomeen ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla. Asiassa on tältä osin tapahtunut menettelyvirhe. Kun huomioidaan kuitenkin hallinto-oikeuden jäljempänä esittämät päätöksen perustelut, asiaa ei ole palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Valittajaa epäillään rikoksista, joista on säädetty rangaistukseksi vankeutta. Valittaja on oleskellut Suomessa neljä vuotta, mutta valituksessakaan ei ole esitetty, minkälaisia siteitä valittajalla on Suomeen. Kun otetaan huomioon, että valittajaa epäillään toisen henkeen ja terveyteen kohdistuneista rikoksista ja valittaja on ollut Suomessa vasta neljän vuoden ajan, hallinto-oikeus arvioi, että Maahanmuuttovirasto on voinut jättää pysyvän oleskeluluvan myöntämättä. Valittaja voi hakea pysyvää oleskelulupaa myöhemmin uudelleen. Valittajalla on ollut päätöshetkellä seitsemän kuukautta voimassa oleva oleskelulupa, minkä vuoksi Maahanmuuttovirasto on pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen yhteydessä voinut jättää myöntämättä uuden määräaikaisen oleskeluluvan. Valittajan hallinto-oikeudelle esittämät seikat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin.

Hallintolaki 45 § 1 momentti

Ulkomaalaislaki 56 ja 57 §

Rikoslaki 21 luku 5 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen. Hallinto-oikeus on katsonut, että muutoksenhakijan asumisaika riittää pysyvän oleskeluluvan myöntämiseen, joten kysymys on ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin mukaisesta harkinnasta.

Muutoksenhakijaa koskeva rikosepäily on aiheeton. Ulkomaalaislain 57 §:n 2 momentin mukaista harkintaa tehtäessä tulisi päätyä siihen, että muutoksenhakijaa koskeva rikosepäily ei ole esteenä pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle. Hallinto-oikeus ei ole ottanut huomioon muutoksenhakijan oleskelulupaperustetta, eikä hänen oleskeluaikaansa Suomessa tulisi pitää lyhyenä.

Maahanmuuttoviraston päätös on tehty päätösajankohtana tiedossa olleiden seikkojen perusteella. Pysyvän oleskeluluvan myöntämiseen ei ollut ulkomaalaislain mukaisia perusteita. Muutoksenhakija on yhä epäiltynä rikoksista, joista voidaan tuomita vankeutta.

Muutoksenhakija on hakenut jatko-oleskelulupaa Maahanmuuttovirastosta 18.11.2019. Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 18.12.2019 myöntänyt hänelle jatko-oleskeluluvan pakolaisaseman perusteella 21.12.2023 saakka. Muutoksenhakija voi panna uudelleen vireille pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen, kun pysyvän oleskeluluvan edellytykset täyttyvät.

on antanut vastaselityksen, jossa todetaan muun ohella, ettei Maahanmuuttovirasto ole lausunnossaan vieläkään arvioinut rikosepäilyjen laatua.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asiassa on kysymys pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä ja siitä, onko hallinto-oikeus voinut katsoa muutoksenhakijan oleskelleen Suomessa yhtäjaksoisesti neljän vuoden ajan ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, kun mainittu asumisaikaedellytys ei ollut täyttynyt Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä.

Ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin mukaan pysyvä oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, joka on jatkuvan oleskeluluvan saatuaan luvallisesti oleskellut maassa yhtäjaksoisesti neljän vuoden ajan, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, ovat olemassa ja pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole tässä laissa mainittuja esteitä. Oleskelua pidetään yhtäjaksoisena, jos ulkomaalainen on oleskellut Suomessa vähintään puolet oleskeluluvan voimassaoloajasta. Yhtäjaksoista oleskelua eivät katkaise poissaolot, jotka johtuvat tavanomaisista loma- tai muista matkoista tai työskentelystä ulkomailla olevassa työkohteessa suomalaisen työnantajan lähettämänä.

Ulkomaalaislain 56 §:n 4 momentin mukaan, jos oleskelulupa on saatu pakolaisuuden tai toissijaisen suojelun perusteella, neljän vuoden määräaika lasketaan maahantulopäivästä.

Ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin esitöiden (HE 28/2003 vp, s. 155) mukaan oleskelun yhtäjaksoisuudella tarkoitetaan sitä, että hakijalla tulisi hakemuksen jättöhetkellä olla voimassa oleva oleskelulupa, ja että oleskeluluvat olisivat ratkaisuhetkellä olleet yhtäjaksoisesti voimassa vähintään neljä vuotta.

Muutoksenhakija on saapunut Suomeen 18.6.2015. Hänelle on myönnetty ensimmäinen oleskelulupa pakolaisuuden perusteella ajalle 21.12.2015 — 21.12.2019.

Hallinto-oikeus on todennut johtopäätöksenään, että muutoksenhakijan neljän vuoden asumisaika on tullut täyteen Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen. Tämän vuoksi hallinto-oikeus on arvioinut asiassa vain sitä, onko muutoksenhakijan pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ulkomaalaislain 57 §:ssä tarkoitettu este ja hylännyt valituksen.

Ulkomaalaislain 56 §:ssä säädetään pysyvän oleskeluluvan yleisistä myöntämisedellytyksistä. Ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin mukaan pysyvä oleskelulupa myönnetään ulkomaalaiselle, joka on oleskeluluvan saatuaan luvallisesti oleskellut maassa yhtäjaksoisesti neljän vuoden ajan, jos ne edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, ovat olemassa ja pysyvän oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislaissa mainittuja esteitä.

Lain esitöistä ilmenee, että oleskelun yhtäjaksoisuudella tarkoitetaan sitä, että ulkomaalaisella tulee olla hakemuksen jättöhetkellä voimassa oleva jatkuva oleskelulupa, ja oleskeluluvat ovat ratkaisuhetkellä olleet yhtäjaksoisesti vähintään neljä vuotta voimassa. Pakolaisuuden perusteella oleskeluluvan saaneen ulkomaalaisen kohdalla neljän vuoden määräaika lasketaan kuitenkin ulkomaalaislain 56 §:n 4 momentin mukaan maahantulopäivästä.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytykset eivät täyty, jos ulkomaalainen ei ole oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti neljää vuotta ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä. Maahanmuuttovirasto voi tällaisessa tilanteessa hylätä pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen pelkästään ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin perusteella.

Muutoksenhakija on saapunut Suomeen 18.6.2015. Hänelle on annettu turvapaikka ja myönnetty jatkuva oleskelulupa, joten ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentin mukainen neljän vuoden asumisaika lasketaan maahantulopäivästä. Kun muutoksenhakija ei ole oleskellut Suomessa yhtäjaksoisesti neljää vuotta ulkomaalaislain 56 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla Maahanmuuttoviraston päätöksen tekohetkellä 21.5.2019, on Maahanmuuttovirasto voinut hylätä muutoksenhakijan pysyvää oleskelulupaa koskevan hakemuksen jo tällä perusteella. Hallinto-oikeus ei ole voinut arvioida asiaa toisin neljän vuoden asumisaikaedellytyksen osalta vain sen vuoksi, että asumisaikaedellytys on täyttynyt muutoksenhakuvaiheessa.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Ari Wirén ja Juha Lavapuro. Asian esittelijä Oona Fromholdt-Nyman.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto:

”Hylkään valituslupahakemuksen. Velvollisena lausumaan pääasiasta katson, ettei hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ole perusteita.”

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Asiassa saatu selvitys

Johtopäätös

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden Kati Korsman ja Pentti Sorsa, joka on myös esitellyt asian.

Muutoksenhakija

Kysymyksenasettelu

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudellinen arviointi

Perustelut