KHO:2022:54 — Yksityistie

Väglaget för en enskild väg utkrävde via utsökning en åt vägdelägare A fastställd obetald vägavgift.

A hade besvärat sig över debiteringen till tingsrätten, som ansåg att frågan gällde grundbesvär enligt lagen om verkställighet av skatter och avgifter (skatteutsökningslagen) och behörigheten därför låg hos förvaltningsdomstolen. Tingsrätten hade följaktligen lämnat A:s besvär över debiteringen utan prövning och hade med A:s godkännande överfört ärendet till förvaltningsdomstolen.

Förvaltningsdomstolen ansåg att grundbesvären i detta fall enligt 10 § 1 mom. i skatteutsökningslagen skulle anföras hos den förvaltningsdomstol inom vars domkrets den offentliga fordran har påförts eller debiterats. Förvaltningsdomstolen prövade A:s yrkanden som grundbesvär över vägavgift. Förvaltningsdomstolen ansåg A enligt lagen om enskilda vägar vara skyldig delta i den enskilda vägens väghållning enligt väglagets beslut och avslog A:s grundbesvär.

I högsta förvaltningsdomstolen skulle först på tjänstens vägnar avgöras om en av väglaget fastställd vägavgift är en offentlig fordran enligt skatteutsökningslagen och över vilken grundbesvär får anföras enligt 9 § 1 mom. i nämnda lag.

Enligt 42 § 1 mom. i lagen om enskilda vägar är vägavgifterna direkt utsökbara och bestämmelser om indrivning av dem finns i skatteutsökningslagen. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg med hänvisning till årsboksbeslutet HFD 2014:169 att bestämmelsen om direkt utsökbarhet i lagen inte nödvändigtvis innebär att vid sidan om de övriga bestämmelserna i skatteutsökningslagen även grundbesvär enligt 9 § skatteutsökningslagen går att tillämpa på fordran. I bedömningen av tillämpligheten av 9 § ska också de ordinarie rättsmedel som gäller fordran beaktas, liksom den allmänna följdriktigheten i besvärssystemet. Det är därför motiverat att tolka grundbesvärsbestämmelsen så att den avser endast fordringar för vilkas del ordinarie rättsmedel är besvär i förvaltningsprocessuell ordning åtminstone i huvudsaken, och som har någon offentligrättslig grund.

Enligt 65 § i lagen om enskilda vägar har en vägdelägare rätt att klandra ett beslut av väglagsstämman genom att väcka en klandertalan mot väglaget vid den tingsrätt som fungerar som jorddomstol. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att ordinarie rättsmedel i ett ärende gällande vägavgift således inte är att anföra besvär i förvaltningsprocessuell ordning hos förvaltningsdomstolen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade ytterligare att om förvaltningsdomstolen anses behörig med stöd av 10 § 1 mom. i skatteutsökningslagen leder detta till att ärendet behandlas i tingsrätten om vägdelägaren klandrar väglagets beslut enligt 65 § i lagen om enskilda vägar inom den i paragrafen utsatta tiden, men för det fall att klandertalan inte väcks i tid kan ärendet behandlas som grundbesvär i en förvaltningsdomstol. Det skulle följaktligen vara möjligt söka ändring i vägavgiften via två alternativa och delvis till och med parallella besvärsvägar. Det är inte ens uteslutet att förfarandena i de olika domstolslinjerna kunde vara anhängiga samtidigt.

För att säkra ett konsekvent system för ändringssökande och trygga rättssäkerheten kan en sådan tolkning av de aktuella bestämmelserna i skatteutsökningslagen och i lagen om enskilda vägar, som leder till ett ovan beskrivet slutresultat, inte anses vara förenlig med vårt ikraftvarande rättssystem. Högsta förvaltningsdomstolen fäste i skälen till sitt beslut uppmärksamhet vid att det inte finns uttryckliga bestämmelser om ett eventuellt byte av domstolslinje i ärenden gällande vägavgifter. Frågan har inte heller behandlats i regeringspropositionerna (RP 147/2017 rd och RP 11/2018 rd) eller i utskottshandlingarna i anslutning till dem.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg därför att ändring i debiteringen av vägavgiften för en enskild väg inte kan sökas genom att anföra grundbesvär enligt 9 § i skatteutsökningslagen. Förvaltningsdomstolen var därför inte behörig att med stöd av 10 § 1 mom. i skatteutsökningslagen behandla A:s besvär. Högsta förvaltningsdomstolen upphävde och undanröjde förvaltningsdomstolens beslut och avvisade de besvär A anfört hos förvaltningsdomstolen.

Lagen om enskilda vägar 41 § 1 mom., 42 § 1 mom. samt 65 § 1 och 3 mom.

Lagen om verkställighet av skatter och avgifter 1 § 1 mom. 2 punkten, 3 § 2 mom., 9 § 1 mom. och 10 § 1 mom.

Se även HFD 2014:169

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Jaakko Autio och Robert Utter. Föredragande Pekka Kemppainen.

Yksityistien tiekunta peri tieosakkaalle A määräämäänsä maksamatonta tiemaksua ulosottoteitse.

Käräjäoikeus, jolle A oli valittanut maksuunpanosta, katsoi, että asiassa oli kyse verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (veroulosottolaki) mukaisesta perustevalituksesta, jossa toimivalta kuului hallinto-oikeudelle. Käräjäoikeus jätti tämän vuoksi A:n valituksen maksuunpanosta tutkimatta ja siirsi asian A:n suostumuksella hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeus katsoi, että veroulosottolain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tuli tässä tapauksessa tehdä sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava oli määrätty tai maksuunpantu. Hallinto-oikeus tutki A:n vaatimukset tiemaksua koskevana perustevalituksena. Hallinto-oikeus katsoi, että A oli yksityistielain mukaisesti velvollinen osallistumaan yksityistien kunnossapitoon tiekunnan päätöksen mukaisesti ja hylkäsi A:n perustevalituksen.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ensin viran puolesta ratkaistava, oliko yksityistien tiekunnan päätöksellä määrätty tiemaksu sellainen julkinen saatava, jota tarkoitettiin veroulosottolaissa ja jonka maksuunpanosta sai tehdä sanotun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun perustevalituksen.

Yksityistielain 42 §:n 1 momentin mukaan tiemaksut olivat suoraan ulosottokelpoisia, ja niiden perimisestä säädettiin veroulosottolaissa. Korkein hallinto-oikeus totesi vuosikirjaratkaisuun KHO 2014:169 viitaten, että saatavan suoraa ulosottokelpoisuutta koskevasta lain säännöksestä ei välttämättä seurannut, että saatavaan voitiin soveltaa veroulosottolain muiden säännösten ohella myös lain 9 §:ssä säädettyä perustevalitusta. Lain 9 §:n soveltuvuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös saatavaa koskeva säännönmukainen oikeussuojatie sekä muutoksenhakujärjestelmän yleinen johdonmukaisuus. Perustevalitussäännöstä oli tämän vuoksi perusteltua tulkita niin, että siinä tarkoitettiin vain saatavia, joiden osalta myös säännönmukaisena oikeussuojatienä oli muutoksenhaku hallintolainkäytön järjestyksessä ainakin pääasian osalta ja joilla oli jokin julkisoikeudellinen peruste.

Yksityistielain 65 §:n mukaan tiemaksua koskevaa tiekunnan päätöstä voitiin moittia nostamalla tiekuntaa vastaan moitekanne maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa. Korkein hallinto-oikeus totesi, että säännönmukaisena oikeussuojatienä tiemaksun osalta ei siten ollut muutoksenhaku hallintolainkäytön mukaisessa järjestyksessä hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus totesi lisäksi, että jos hallinto-oikeuden olisi katsottu olevan veroulosottolain 10 §:n 1 momentin perusteella asiassa toimivaltainen, tästä olisi seurannut, että tieosakkaan moittiessa tiekunnan päätöstä yksityistielain 65 §:n mukaisesti pykälässä säädetyssä määräajassa asia olisi käsitelty yleisessä tuomioistuimessa, mutta jos moitekannetta ei nostettaisi määräajassa, asia voitaisiin käsitellä perustevalituksin hallinto-oikeudessa. Tiemaksuun voitaisiin siten hakea muutosta kahta vaihtoehtoista tai jopa osin rinnakkaista muutoksenhakutietä. Tulkinnallisesti poissuljettua ei ollut myöskään se, että menettelyt eri tuomioistuinlinjoissa olisivat olleet vireillä yhtä aikaa.

Muutoksenhakujärjestelmän johdonmukaisuuden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi tällaiseen lopputulokseen johtavaa tulkintaa veroulosottolain ja yksityistielain kyseessä olevista säännöksistä ei voitu pitää voimassa olevan oikeusjärjestyksen mukaisena. Korkein hallinto-oikeus kiinnitti ratkaisunsa perusteluissa lisäksi huomiota siihen, että mahdollisesta tuomioistuinlinjan vaihdoksesta tiemaksun maksuunpanoa koskevissa asioissa ei ollut säädetty nimenomaisesti eikä asiaa ollut käsitelty myöskään hallituksen esityksissä (HE 147/2017 vp ja HE 11/2018 vp) ja niiden valiokunta-asiakirjoissa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi tämän vuoksi, ettei yksityistien tiemaksun maksuunpanoon voitu hakea muutosta veroulosottolain 9 §:n mukaisella perustevalituksella. Hallinto-oikeus ei siten ollut veroulosottolain 10 §:n 1 momentin perusteella toimivaltainen käsittelemään A:n tekemää valitusta. Hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös kumottiin ja poistettiin ja A:n hallinto-oikeudelle tekemä valitus jätettiin tutkimatta.

Yksityistielaki 41 § 1 momentti, 42 § 1 momentti sekä 65 § 1 ja 3 momentti

Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta 1 § 1 momentti 2 kohta, 3 § 2 momentti, 9 § 1 momentti ja 10 § 1 momentti

Ks. myös KHO 2014:169

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Turun hallinto-oikeus 30.10.2020 nro 20/0203/1

Asian tausta

on vuosikokouksessaan 15.4.2019 päättänyt kerätä vuodelta 2019 tiemaksua 0,45 euroa tieyksiköltä. Tiekunta on osoittanut A:lle 20.4.2019 päivätyn tiemaksua koskevan 147,60 euron suuruisen laskun, jonka eräpäiväksi on merkitty 20.5.2019. Tiekunta on 3.9.2019 siirtänyt A:lle määrätyn maksamattoman tiemaksun ulosottoviraston perittäväksi.

Asian aikaisempi käsittely

on toimittanut Pohjanmaan käräjäoikeuteen 31.10.2019 saapuneen kirjoituksen, jossa hän on valittanut D:n yksityistien vuosikokouksessa 15.4.2019 päätettyjen tieyksikkömaksujen maksuunpanosta vedoten muun ohella siihen, ettei tiekunnan päätös eikä maksun periminen ole ollut laillista.

on 6.11.2019 siirtänyt A:n valituksen Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle.

on 14.11.2019 keskeyttänyt täytäntöönpanon A:n perustevalituksen johdosta.

on päätöksessään 6.2.2020 nro 20/6547 käsitellyt A:n kirjoituksen D:n tiekunnan päätöstä koskevana moitteena. Käräjäoikeus on päätöslauselmassaan jättänyt A:n kirjoituksen käräjäoikeuteen tehtynä perustevalituksena tutkimatta.

Käräjäoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Yksityistielain 42 §:n 1 momentin mukaan tiemaksu peritään maksuunpanoluettelon otteen perusteella ja käyttömaksu maksuunpanoluettelon tai tiekunnan, toimitsijamiehen tai hoitokunnan muutoin vahvistaman määräyksen perusteella samoin kuin niiden erääntymispäivästä suoritettava kuuden prosentin vuotuinen korko ja kohtuulliset perintäkulut. Maksut, korko ja perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).

Nyttemmin kumotun yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) 88 §:ään sisältyi säännös siitä, että valitus laittoman maksuunpanon perusteella tehtiin tielautakunnalle. Voimassa oleva, 1.1.2019 voimaan tullut yksityistielaki lakkautti tielautakunnat. Yksityistielain esitöistä (HE 147/2017 vp s. 70 ja HE 11/2018 vp s. 21) ilmenee, että vielä uutta yksityistielakia valmisteltaessa oli suunnitteilla, että valitus laittomasta maksuunpanosta olisi tullut tehtäväksi käräjäoikeudelle. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuitenkin poisti säännöksen laittomasta maksuunpanosta tehtävästä valituksesta (LiVM 13/2018 vp — HE 147/2017 vp, HE 11/2018 vp s. 10), eikä yksityistielakiin sisälly säännöstä siitä, mille viranomaiselle perustevalitus tiekunnan määräämästä tiemaksusta tehdään.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan se, joka katsoo, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti, saa tehdä perustevalituksen. Saman lain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tehdään samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. Jollei sellaista viranomaista ole, perustevalitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu. Lain esitöissä (HE 83/2006 vp s. 89) lausutusta ilmenee, että jollei jonkin julkisen saatavan osalta ole säännönmukaista valitusviranomaista, perustevalitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan alueellisesti toimivaltainen on se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä on hallintopäätöksen tehneen viranomaisen toimialue. Valituksen kohteena oleva D:n yksityistie sijaitsee Eurajoen kunnassa. Eurajoen kunta kuuluu hallinto-oikeuksien sijaintipaikoista ja tuomiopiireistä annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella Turun hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

Yleinen tuomioistuin ei ole toimivaltainen tutkimaan valitusta tiekunnan laittomasta maksuunpanosta. Toimivalta tältä osin kuuluu Turun hallinto-oikeudelle.

Oikeudenkäymiskaari 5 luku 6 § 1 momentti

Hallinto-oikeuden päätös

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on A:n pyynnöstä toimittanut hänen kirjelmänsä Turun hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään käsitellyt asian perustevalituksena ja hylännyt A:n perustevalituksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Yksityistielain 34 §:n mukaan yksityistiehen tieoikeuden saanut on velvollinen tieosakkaana osuutensa mukaan osallistumaan kyseisen yksityistien tienpitoon. Tienpitovelvollisuus alkaa, kun tieoikeus perustetaan, ja päättyy, kun tieoikeus lakkaa.

Saman lain 35 §:n 1 momentin mukaan tienpitovelvollisuus ja siitä aiheutuvat kustannukset jaetaan tieosakkaiden kesken tieyksikköjen perusteella. Tieyksiköt vahvistetaan tieosakkaiden kesken tieyksikkölaskelmassa. Tienpitovelvollisuus jaetaan ja tieyksiköt lasketaan tieosakkaiden kesken sen hyödyn mukaan, jonka tien kullekin osakkaalle katsotaan tuottavan. Hyötyä arvioitaessa otetaan huomioon tieosakkaan tiedossa oleva tien käytön määrä ja laatu koko yksityistien pituudelta kuluvalla hetkellä ja tulevaisuudessa sekä tieosakkaan mahdollisesta elinkeinon harjoittamisesta johtuva tien käyttö.

Saman lain 37 §:n 1 momentin mukaan tieyksiköiden perusteella määrätään tiemaksut, jotka peritään tieosakkailta tienpitoon liittyvien kustannusten kattamiseksi.

Saman lain 41 §:n 1 momentin mukaan, jos yksityistietä varten on perustettu tiekunta, se määrää tiekunnan kokouksessa tiemaksut sekä käyttömaksujen perusteet ja tarvittaessa käyttömaksut.

Saman lain 42 §:n 1 momentin mukaan tiemaksu peritään maksuunpanoluettelon otteen perusteella ja käyttömaksu maksuunpanoluettelon tai tiekunnan, toimitsijamiehen tai hoitokunnan muutoin vahvistaman määräyksen perusteella samoin kuin niiden erääntymispäivästä suoritettava kuuden prosentin vuotuinen korko ja kohtuulliset perintäkulut. Maksut, korko ja perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan se, joka katsoo, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti, saa tehdä perustevalituksen.

Saman lain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tehdään samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. Jollei sellaista viranomaista ole, perustevalitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu.

A on saanut 10.1.1968 lainhuudon tilaan E, jolla on tieoikeus tilan F alueella. B ja C ovat saaneet vuonna 1976 lainhuudon tilaan F.

Kihlakunnanvoudin lausuntoon liitetyn Etelä-Suomen maaoikeuden 25.10.2000 antaman tuomion kohdan 4 mukaan E:n tilan tieyksikkömäärä pysyy toimituksessa päätettynä 328 yksikkönä ja F:n tilan yksikkömäärä korotetaan 337 yksiköstä 363 yksiköksi.

D:n tiekunnan vuosikokouksessa 15.4.2019 on päätetty kerätä tiemaksua 0,45 euroa/tieyksikkö vuonna 2019 ja maksun eräpäiväksi on sovittu 30.6.2019. D:n tiekunta on osoittanut A:lle 20.4.2019 päivätyn tiemaksua koskevan 147,60 euron suuruisen laskun, jonka eräpäiväksi on merkitty 20.5.2019.

Kihlakunnanvoudin lausunnon mukaan Z:n ulosottovirastossa on vireillä D:n tiekunnan ulosottoasia A:ta kohtaan. A on esittänyt pyynnön täytäntöönpanon keskeyttämiseksi ja täytäntöönpano on keskeytetty asiassa kokonaisuudessaan perustevalituksen johdosta. Täytäntöönpanon osalta ulosottoviranomainen odottaa hallinto-oikeuden kantaa asiassa.

E:n tilan tieyksikkömääräksi on maaoikeuden lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu 328 yksikköä. Yksityistien tiekunta on vuosikokouksessaan päättänyt kerätä tiemaksua 0,45 euroa/tieyksikkö vuonna 2019, minkä perusteella E:n tilan tiemaksuksi vuodelta 2019 on määrätty 147,60 euroa. A on D:n yksityistiehen tieoikeuden saaneen kiinteistön omistajana velvollinen tieosakkaana osallistumaan edellä mainitun osuuden mukaisesti kyseisen yksityistien tienpitoon. D:n tiekunta on voinut tienpitoon liittyvien kustannusten kattamiseksi määrätä A:n maksettavaksi 147,60 euron tiemaksun.

Yksityistielaki 34 §, 35 § 1 momentti, 37 § 1 momentti, 41 § 1 momentti ja 42 § 1 momentti

Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta 9 § 1 momentti ja 10 § 1 momentti

Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja hänen perustevalituksensa hyväksytään.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Tiekunnan kokous ei ole ollut laillinen. Tiekunta on ollut tilapäinen, ja tilan F omistajalla B:llä on ollut vuoden ajan kulkuoikeus luvattomien rakennusten purkamista varten. B on kuljettanut yksityistiellä runsaasti rakennustarvikkeita raskailla ajoneuvoilla. A on vuosikymmeniä maksanut B:n tien käytöstä aiheutuneita kuluja. Tien käyttö on B:llä lisääntynyt ja A:lla vähentynyt, ja häirintä alueella on lisääntynyt.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Turun hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja poistetaan. A:n hallinto-oikeudelle tekemä perustevalitus jätetään tutkimatta.

Perustelut

A on D:n yksityistien tiekunnan osakkaana vaatinut hallinto-oikeutta poistamaan tiemaksun, jonka tiekunnan kokous on A:n mukaan määrännyt ja maksuunpannut hänelle laittomasti.

Hallinto-oikeus on tutkinut A:n vaatimuksen verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (jäljempänä myös veroulosottolaki) 9 §:n mukaisena perustevalituksena. Hallinto-oikeus on siten katsonut, ettei kyseisen tiemaksun määräämisestä ja sen maksuunpanosta ole ollut mahdollista tehdä säännönmukaista valitusta toiselle viranomaiselle ja että hallinto-oikeus on tämän vuoksi ollut toimivaltainen käsittelemään perustevalituksen saman lain 10 §:n 1 momentin mukaisesti.

Asiassa on ensin viran puolesta ratkaistava, onko yksityistien tiekunnan päätöksellä määrätty tiemaksu sellainen julkinen saatava, jota tarkoitetaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa ja jonka maksuunpanosta saa tehdä sanotun mainitun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun perustevalituksen.

41 §:n 1 momentin mukaan, jos yksityistietä varten on perustettu tiekunta, se määrää tiekunnan kokouksessa tiemaksut sekä käyttömaksujen perusteet ja tarvittaessa käyttömaksut. Pykälän 4 momentin mukaan tiemaksut määrää tiekunta kokouksessaan hyväksymällä maksuunpanoluettelon.

Yksityistielain 42 §:n 1 momentin mukaan tiemaksu peritään maksuunpanoluettelon otteen perusteella ja käyttömaksu maksuunpanoluettelon tai tiekunnan, toimitsijamiehen tai hoitokunnan muutoin vahvistaman määräyksen perusteella samoin kuin niiden erääntymispäivästä suoritettava kuuden prosentin vuotuinen korko ja kohtuulliset perintäkulut. Maksut, korko ja perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa.

Yksityistielain 65 §:n 1 momentin mukaan tieosakas tai muu asianosainen voi moittia tiekunnan kokouksen tai perustamiskokouksen päätöstä tiekuntaa vastaan ajettavalla kanteella, jos:

1) asian käsittelyssä ei ole noudatettu menettelyä koskevia sanotun lain säännöksiä tai tiekunnan sääntöjä;

2) päätös on sanotun lain tai tiekunnan sääntöjen vastainen;

3) päätös loukkaa hänen oikeuttaan tai tieosakkaiden yhdenvertaisuutta.

Sanotun pykälän 3 momentin mukaan moitekanne tiekuntaa vastaan on nostettava maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä.

Hallituksen esityksessä (HE 147/2017 vp) yksityistielain 65 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu seuraavaa:

”Pykälässä säädettäisiin tiekunnan päätöksen moittimiseen liittyvistä yksityiskohdista. Pykälän 1 momentin mukaisesti tieosakas tai muu asian- osainen pystyisi moittimaan tiekunnan kokouksen tai perustamiskokouksen päätöstä, jonka katsoisi tehdyn vastoin lakia tai tiekunnan sääntöjä taikka loukkaavan hänen oikeuttaan tai tieosakkaiden yhdenvertaisuutta. Moitekanne tiekuntaa vastaan olisi nostettava käräjäoikeudessa kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Muussa yhteisölainsäädännössä, esimerkiksi asunto-osakeyhtiölaissa (1599/2009), muutoksenhaku yhteisön päätöksiin on yleisesti järjestetty moitekanteella käräjäoikeuteen. Ratkaisu olisi linjassa tämän kanssa.”

(jäljempänä veroulosottolaki) 1 §:n 1 momentin mukaan sanottu laki koskee seuraavia saatavia

:

1) vero ja julkinen maksu sekä niille säädetty viivästyskorko ja korotus;

2) muu julkisoikeudellinen tai siihen rinnastettava saatava, joka 3 §:n mukaan saadaan periä ulosotossa ilman ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettua ulosottoperustetta

Veroulosottolain 3 §:n 2 momentin mukaan muu julkisoikeudellinen tai siihen rinnastettava saatava on suoraan ulosottokelpoinen, jos lailla tai pykälässä tarkemmin säädetyin edellytyksin valtioneuvoston asetuksella niin säädetään.

Veroulosottolain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tehdään samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. Jollei sellaista viranomaista ole, perustevalitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu.

Hallituksen esityksessä ulosottokaareksi ja laiksi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi (HE 83/2006 vp) perustevalituksesta on kohdassa 1.2. (Laki verojen ja maksujen täytäntöönpanosta) todettu seuraavaa:

”Perustevalitus on oikeussuojakeino kaikissa niissä tapauksissa, joissa julkisen saatavan perusteena ei ole tuomioistuimen ratkaisu. Vaikka perustevalituksen käyttäminen tulee käytännössä ajankohtaiseksi nimenomaan ulosottovaiheessa, perustevalitus ei ole täytäntöönpanoon sidottu oikeussuojakeino vaan lähtökohtaisesti yleinen vero-oikeudellinen muutoksenhakukeino. (—) Perustevalitus on muutoksenhakukeino myös julkisten maksujen sekä muiden ehdotuksessa tarkoitettujen julkisten saatavien osalta. Tällaiset julkiset saatavat pannaan maksuun yleensä ilman nimenomaista hallintopäätöstä. Perustevalituksella voidaan saattaa muutoksenhaun kohteeksi sekä saatavan peruste että määrä.”

Edellä sanotun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu 10 §:n kohdalla muun ohella seuraavaa:

”Perustevalitus tehdään pykälän 1 momentin mukaan samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. (—) Jollei jonkin julkisen saatavan osalta ole säännönmukaista valitusviranomaista, perustevalitus tehtäisiin sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu. Momentti vastaisi asiallisesti nykyisen veroulosottolain 8 §:n 2 momentin kahta viimeistä virkettä.”

Edellä sanotuissa perusteluissa mainitun veroulosottolain eli verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (367/1961) 8 §:n 2 momentin (laki 265/1989) mukaan milloin perustevalituksesta oli muualla erikseen säädetty, oli niitä säännöksiä noudatettava. Muussa tapauksessa perustevalitus oli tehtävä sille viranomaiselle, jolle saamisen määräämisestä tai maksuunpanosta oli säännönmukaisesti valitettava. Jollei sellaista viranomaista ollut säädetty, perustevalitus oli tehtävä sille lääninoikeudelle, jonka tuomiopiirissä saaminen oli määrätty tai maksuunpantu.

Hallituksen esityksessä yksityistielaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 147/2017 vp) yksityistielain 42 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:

”Tiemaksu perittäisiin maksuunpanoluettelon otteen perusteella ja käyttömaksu tiekunnan, toimitsijamiehen tai hoitokunnan määräyksen perusteella. (—) Maksut, korko ja perintäkulut olisivat suoraan ulosottokelpoisia, ja niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007). (…) Säännös vastaisi suurilta osin voimassa olevan lain 88 §:ää. Valitus laittoman maksuunpanon perusteella olisi jatkossa tehtävä käräjäoikeudelle.”

Hallituksen esityksen yleisperustelujen kohdan

alakohdan

mukaan ”[k]untien tehtävien vähentämistavoitteeseen liittyvä tielautakuntien lakkauttaminen aiheuttaisi tielautakuntien tehtävien jakaantumisen eri viranomaisille. Tiekunnan päätökseen liittyvät moitekanteet käsiteltäisiin jatkossa käräjäoikeudessa. Yleisiksi hallintotehtäviksi luokiteltavat tiekunnan hallintoon ja osakkaiden sekä muiden asianosaisten oikeusturvaan liittyvät tehtävät siirtyisivät perustettavaan Valtion lupa- ja valvontavirastoon. Kunnille jäisi lisäksi yksittäisiä niiden rakennusvalvontatehtävän yhteyteen sopivia tehtäviä liittyen rakentamiseen ja kasvillisuuden poistoon yksityistien varrella. Asiantuntemus edellä mainittujen asioiden käsittelyssä paranisi, mutta tieosakkaiden kuluriski kasvaisi tehtävien siirtyessä sellaisille viranomaisille, jotka eivät subventoisi yksityistieasioiden käsittelyä, kuten kunnissa on tähän asti tehty.”

Oikeusministeriö totesi hallituksen esityksestä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle 10.4.2018 antamassaan lausunnossa yksityistielakia koskevasta ehdotuksesta muun ohella seuraavaa:

”Esitystä tarkastellessa huomio kiinnittyy myös lakiehdotuksen 42 §:ään, jonka mukaan valitus tiekunnan päätökseen perustuvasta laittomasta maksuunpanosta tulisi tehdä käräjäoikeudelle. Asiassa on kysymys verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 9 §:ssä tarkoitetusta perustevalituksesta, joka mainitun lain 10 §:n 1 momentin mukaan tulee tehdä samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. Koska esityksessä on luovuttu tielautakunnista muutoksenhakuviranomaisena, tiekunnan päätöstä koskevat riitaisuudet käsitellään moitekanteina käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeutta ei voida pitää edellä mainitussa 10 §:n 1 momentissa tarkoitettuna viranomaisena eikä tällaista perusluonteeltaan hallinto-oikeudellista asiaa voida sinne valitusasiana ohjata. Poistamalla lakiehdotuksen 42 §:stä viimeinen virke asia ohjautuisi verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) 10 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Jos maksuunpanon virheellisyyttä koskevat asiat halutaan ratkaista käräjäoikeudessa, tulisi tämänkaltaiset asiat käsitellä siviilioikeudellisina velkomusasioina, jossa kanteeseen annettu käräjäoikeuden päätös muodostaisi ulosottoperusteen.”

Liikenne- ja viestintävaliokunta totesi edellä sanotusta hallituksen esityksestä ja sitä täydentäneestä esityksestä (HE 11/2018 vp) antamassaan mietinnössä (LiVM 13/2018 vp ─ HE 147/2017 vp, HE 11/2018 vp) kohdassa ”Valitukset” muun ohella seuraavaa:

”Uuden lain tultua voimaan yksityistietoimituksissa ratkaistaan kaikki ne asiat, jotka sopivat ratkaistaviksi toimituksissa. Käräjäoikeuksiin siirretään tiekunnan päätökseen liittyvät moiteasiat muun yhteisölainsäädännön mukaisesti. Lisäksi muutamia pienempiä tehtäviä siirretään kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle sekä ELY-keskuksille.

Nyt ehdotetun lain mukaan tiekunnan päätöksen moitekanne osoitetaan käräjäoikeuteen, jossa on maaoikeus. Suomen tuomariliitto on katsonut, että eräät tiekunnan päätöksen moittimiseen liittyvät ehdotukset ovat omiaan heikentämään kansalaisten oikeusturvaa, ja vastustaa esitettyä valitustietä. Valiokunnan huomioon on myös saatettu oikeudenkäyntikulujen kohoaminen uuden valitustien myötä. Tämä ei ole omiaan lisäämään osakkaiden halukkuutta saattaa epäkohtia ratkaistavaksi. Valiokunta katsoo tämän vuoksi, että on syytä seurata ehdotetun mallin toteutumista ja tarkoin harkita palaamista nykyisin voimassa olevan lain riitojen ratkaisumallia vastaavaan malliin. Tällöin tulisi luoda kunnallisia tielautakuntia vastaava toimielin, josta valitetaan maaoikeuteen.”

Liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 42) todetaan, että tehdessään yksityistielakia koskevan ehdotuksen 42 §:ään eräitä muita muutoksia ”valiokunta on samalla poistanut pykälän 1 momentista säännöksen siitä, että valitus laittomasta maksuunpanosta tehtäisiin käräjäoikeudelle”. Valiokunnan mietinnössä ei ole perusteltu tarkemmin kyseisen säännösehdotuksen poistamista.

Yksityistielailla (560/2018) on kumottu yksityisistä teistä annettu laki (358/1962). Kumotun lain 88 §:n mukaan valitus laittoman maksuunpanon perusteella oli tehtävä tielautakunnalle.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että yksityistielain 42 §:ssä tai lain muissakaan säännöksissä ei ole aiempaan lakiin sisältynyttä säännöstä siitä, mille viranomaiselle valitus tiemaksun laittoman maksuunpanon perusteella tehdään. Kun kunnalliset tielautakunnat aiemman lain mukaisina valitusviranomaisina lakkautettiin ja muutoksenhaku tiekunnan päätöksistä säädettiin tehtäväksi moitekanteella maaoikeutena toimivaan yleiseen tuomioistuimeen aiemman ensi vaiheen tielautakuntamenettelyn sijaan, oikeustila on muuttunut epäselväksi, mitä tulee tiemaksun maksuunpanoa koskevassa asiassa käytettävissä olevaan oikeussuojakeinoon.

Yksityistielain 42 §:stä tai lain muistakaan säännöksistä ei käy nimenomaisesti ilmi, voidaanko tiemaksun maksuunpanoa koskevaan muutoksenhakuun soveltaa veroulosottolain 9 §:n mukaista perustevalitusta. Jos tarkoituksena on ollut muuttaa näiden asioiden käsittelyjärjestystä niin, että asiat käsiteltäisiin jatkossa maaoikeuksina toimivien yleisten tuomioistuinten sijasta hallinto-oikeuksissa, hallituksen esityksistä ja niiden eduskuntavaiheen valiokuntalausumista tällainen seikka ei käy mistään ilmi. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että lakiviittaustekniikan käyttöön ilman perustelulausumia perustuva sääntelytekniikka ei ole perustuslain tuomioistuimia ja niiden toimivaltajakoa koskevat säännökset ja perustuslain 21 § sekä alla tarkemmin ilmenevät korkeimman hallinto-oikeuden perustelut huomioon ottaen näissä oloissa riittävää.

Veroulosottolain 9 §:n 1 momentin mukaan se, joka katsoo, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti, saa tehdä perustevalituksen.

Veroulosottolain 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan julkinen saatava on myös muuhun julkisoikeudelliseen saatavaan kuin veroon ja julkiseen maksuun rinnastettava saatava, joka lain 3 §:n mukaan saadaan periä ulosotossa ilman ulosottokaaren 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettua ulosottoperustetta. Veroulosottolain 3 §:n 2 momentin mukaan muuhun julkisoikeudelliseen saatavaan rinnastettava saatava on suoraan ulosottokelpoinen, jos lailla niin säädetään.

Yksityistielain 42 §:n 1 momentin mukaan tiekunnan hyväksymän maksuunpanoluettelon otteen perusteella perittävä tiemaksu on suoraan ulosottokelpoinen. Mainitun säännöksen sekä veroulosottolain edellä sanottujen säännösten sanamuodot viittaisivat lähtökohtaisesti siihen, että tiemaksusta voitaisiin tehdä myös veroulosottolain 9 §:n mukainen perustevalitus.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan

katsonut, että saatavan suoraa ulosottokelpoisuutta koskevasta lain säännöksestä ei kuitenkaan välttämättä seuraa, että saatavaan voitaisiin soveltaa sen perintää koskevien veroulosottolain muiden säännösten ohella myös lain 9 §:ssä säädettyä saatavan virheellistä määräämistä ja maksuunpanoa koskevaa perustevalitusta. Mainitun vuosikirjaratkaisun mukaan veroulosottolain 9 §:n soveltuvuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös saatavaa koskeva säännönmukainen oikeussuojatie sekä muutoksenhakujärjestelmän yleinen johdonmukaisuus. Tämän vuoksi veroulosottolain perustevalitussäännöstä oli edellä mainitun ratkaisun mukaan perusteltua tulkita niin, että siinä tarkoitetaan vain sellaisia saatavia, joiden osalta myös säännönmukaisena oikeussuojatienä on muutoksenhaku hallintolainkäytön järjestyksessä ainakin pääasian osalta ja joilla on jokin julkisoikeudellinen peruste.

Yksityistielain 65 §:n mukaan tiemaksua koskevaa tiekunnan päätöstä voidaan moittia nostamalla tiekuntaa vastaan moitekanne maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että säännönmukaisena oikeussuojatienä tiemaksun osalta ei siten ole muutoksenhaku hallintolainkäytön mukaisessa järjestyksessä hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että veroulosottolain 10 §:n 1 momentin mukaan perustevalitus tehdään samalle viranomaiselle kuin säännönmukainen valitus. Hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut, ettei yksityistielain 65 §:n mukainen menettely tiekunnan päätöksen moittimiseksi ole sellainen säännönmukainen valitus, jota veroulosottolain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetaan. Hallinto-oikeus on tämän vuoksi todennut, että mainitun säännökseen mukaan perustevalitus tehdään sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu. Hallinto-oikeus on siksi tutkinut muutoksenhakijan vaatimukset tiemaksua koskevana perustevalituksena.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että perustevalituksella voidaan saattaa muutoksenhaun kohteeksi sekä saatavan peruste että sen määrä. Jos veroulosottolain 10 §:n 1 momenttia tulkittaisiin edellä sanotulla tavalla, tästä seuraisi, että tieosakkaan moittiessa tiekunnan päätöstä yksityistielain 65 §:n mukaisesti kolmen kuukauden määräajassa asia käsiteltäisiin yleisessä tuomioistuimessa, mutta jos moitekannetta ei määräajassa nostettaisi tai jos tieosakas yleisen tuomioistuimen ratkaisun jälkeen haluaisi edelleen riitauttaa tiemaksun perusteen ja maksuunpanon, asia voitaisiin saattaa käsiteltäväksi perustevalituksena hallinto-oikeudessa. Tiemaksuun voitaisiin siten hakea muutosta kahta vaihtoehtoista ja jopa osin rinnakkaista muutoksenhakutietä. Tulkinnallisesti poissuljettua ei liene sekään, että menettelyt eri tuomioistuinlinjoissa olisivat vireillä yhtä aikaa.

Muutoksenhakujärjestelmän johdonmukaisuuden ja oikeusvarmuuden turvaamiseksi edellä kuvattuun lopputulokseen johtavaa tulkintaa veroulosottolain ja yksityistielain kyseisistä säännöksistä ei voida pitää voimassa olevan oikeusjärjestyksen mukaisena. Korkein hallinto-oikeus katsoo tämän vuoksi, että tiemaksuun tai sen maksuunpanoon ei voida hakea muutosta veroulosottolain 9 §:n mukaisella perustevalituksella hallinto-oikeudelta.

Yksityistiemaksun maksuunpanoa koskevaan muutoksenhakuun ei edellä sanotuin perustein voida soveltaa veroulosottolain 9 §:n mukaista perustevalitusta. Hallinto-oikeus ei tämän vuoksi ole veroulosottolain 10 §:n 1 momentin perusteella ollut toimivaltainen käsittelemään A:n tekemää perustevalitusta. Hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös on tämän vuoksi kumottava ja poistettava ja A:n hallinto-oikeudelle tekemä perustevalitus on jätettävä tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Jaakko Autio ja Robert Utter. Asian esittelijä Pekka Kemppainen.

D:n yksityistien tiekunta

A

Pohjanmaan käräjäoikeus

Ulosottovirasto

Varsinais-Suomen käräjäoikeus

Käräjäoikeuden soveltama lainkohta

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Hannamaija Falck ja Kari Hartzell. Esittelijä Satu Lehto.

Yksityistielain

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain

(julkinen saatava)

(suora ulosottokelpoisuus).

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Tiekuntiin ja tieosakkaisiin

kohdistuvat taloudelliset vaikutukset

KHO 2014:169

Sovellettavat säännökset

Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi

1. Kysymyksenasettelu

2. Sovellettavat oikeusohjeet

3. Yksityistielakia koskeva hallituksen esitys ja käsittely eduskunnassa

4. Oikeudellinen arviointi

5. Lopputulos