KHO:2022:63 — Valtioneuvoston asetus

Högsta förvaltningsdomstolen hade att avgöra huruvida de besvär som en näringsidkare anfört över statsrådets förordningar gällande temporära begränsningar av förplägnadsrörelsers verksamhet i syfte att förhindra spridning av en smittsam sjukdom skulle prövas av högsta förvaltningsdomstolen.

Med statsrådets förordningar hade givits bestämmelser gällande bland annat det största tillåtna antalet kunder samt öppettider och tider för servering av alkoholdrycker. Även om det med förordningarna hade varit möjligt att besluta och hade beslutats om begränsningar enligt region och förplägnadsrörelsens art, vilka riktade sig mot enskilda förplägnadsrörelser, utgjorde de allmänna bestämmelser som antagits enligt en lagstadgad bemyndighet att utfärda förordningar. Därför var förordningarna inte i 6 och 7 § i lagen om rättegång i förvaltningsärenden avsedda förvaltningsbeslut över vilka besvär kunde anföras.

Förordningarna var inte formellt riktade mot någon enskild fysisk eller juridisk person och de påverkade inte väsentligen rättigheterna eller skyldigheterna för någon sådan person eller grupp av personer på grund av vissa egenskaper som var speciella för dem eller på grund av en faktisk situation som skiljde dem från alla andra personer. Grundlagsenligheten i den lagstiftning som låg till grund för förordningarna hade i förväg bedömts av riksdagens grundlagsutskott. Det fanns inga exceptionella grunder för rättsskydd och tillgång till rättslig prövning för ändringssökanden som enligt Europeiska människorättskonventionen och Europeiska människorättsdomstolens praxis skulle ha kunnat, i strid med den tydliga huvudregeln enligt nationell rätt, kräva en möjlighet att besvära sig över statsrådets förordningar till högsta förvaltningsdomstolen.

Avdelningsplenum

Finlands grundlag 21 §

Lagen om rättegång i förvaltningsärenden 6, 7 och 8 §

Smittskyddslagen 58 a §

Statsrådets förordning om temporär begränsning av förplägnadsrörelsers verksamhet i syfte att förhindra spridning av en smittsam sjukdom (1223/2021)

Statsrådets förordning om ändring av statsrådets förordning om temporär begränsning av förplägnadsrörelsers verksamhet i syfte att förhindra spridning av en smittsam sjukdom (5/2022)

Europeiska människorättskonventionen artikel 6.1

Europeiska människorättsdomstolens domar Posti och Rahko v. Finland (24.9.2002; ECLI:CE:ECHR:2002:0924JUD002782495 och Communauté genevois d’action syndical (CGAS) v. Schweiz (15.3.2022; ECLI:CE:ECHR:2022:0315JUD002188120)

Se och jmf. HFD 2010:27

Ärendet har avgjorts av president Kari Kuusiniemi samt justitieråden Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Monica Gullans och Juha Lavapuro. Föredragande Jenny Rebold.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annettuihin valtioneuvoston asetuksiin kohdistuva ravitsemisliiketoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan valitus tutkittava korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Valtioneuvoston asetuksilla oli annettu säännöksiä muun ohella ravitsemisliikkeiden suurimmista sallituista asiakasmääristä sekä anniskelu- ja aukioloajoista. Vaikka asetuksilla oli ollut mahdollista säätää ja oli säädetty erilaisista alueellisista ja ravitsemistoiminnan luonnetta koskevista rajoituksista, jotka kohdistuivat konkreettisesti yksittäisiin elinkeinonharjoittajiin, ne olivat laissa säädetyn asetuksenantovaltuuden nojalla annettuja säädösvallan alaan kuuluvia yleisiä säännöksiä. Näin ollen asetukset eivät olleet oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:ssä ja 7 §:ssä tarkoitettuja hallintoasiassa tehtyjä päätöksiä, joista saa valittaa.

Asetuksia ei ollut muodollisesti osoitettu millekään yksittäiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, eivätkä ne vaikuttaneet olennaisesti tällaisen henkilön tai samankaltaisen henkilöryhmän oikeuksiin tai velvollisuuksiin tiettyjen heille ominaisten piirteiden tai heidät kaikista muista henkilöistä erottavan tosiasiallisen tilanteen vuoksi. Asetusten perustana olevan lainsäädännön perustuslainmukaisuutta oli arvioitu ennakollisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Asiassa ei ollut sellaisia poikkeuksellisia muutoksenhakijan oikeusturvaan ja tuomioistuimeen pääsyyn liittyviä perusteita, jotka Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella olisivat saattaneet edellyttää kotimaisen sääntelyn selkeästä pääsäännöstä poiketen mahdollisuutta tehdä valitus valtioneuvoston asetuksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Koko jaoston istunto

Suomen perustuslaki 21 §

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6, 7 ja 8 §

Tartuntatautilaki 58 a §

Valtioneuvoston asetus ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi (1223/2021)

Valtioneuvoston asetus ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta (5/2022)

Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla 1 kappale

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot Posti ja Rahko v. Suomi (24.9.2002; ECLI:CE:ECHR:2002:0924JUD002782495 ja Communauté genevois d’action syndical (CGAS) v. Sveitsi (15.3.2022; ECLI:CE:ECHR:2022:0315JUD002188120)

Ks. ja vrt. KHO 2010:27

Muutoksenhaun kohteet

ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi.

Asetus on annettu tartuntatautilain 58 a §:n (1221/2021) ja 58 i §:n (1221/2021) nojalla. Asetuksella on asetettu ravitsemistoiminnan harjoittajille yleisiä velvollisuuksia ja annettu määräyksiä asiakkaiden oleskelusta ja sijoittamisesta sekä kirjallisen suunnitelman ylläpitämisestä. Lisäksi on asetettu erityisiä rajoituksia koskien asiakkaiden enimmäismäärää sekä anniskelu- ja aukioloaikoja. Rajoitukset on määrätty sovellettavaksi EU:n digitaalisen koronarokotustodistuksen esittämisestä riippumatta.

ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta.

Asetuksella on muutettu ravitsemisliikkeiden toiminnan väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen estämiseksi annetun valtioneuvoston asetuksen (1223/2021) 3, 4 ja 6 §, sellaisina kuin niistä ovat 3 ja 4 § asetuksessa 2/2022.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus ei tutki valitusta.

A Ltd:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Lausuminen täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(1)

on valituksessaan vaatinut, että valtioneuvoston asetukset 1223/2021 ja 5/2022 kumotaan ja että asetusten täytäntöönpano kielletään. Valtio on velvoitettava korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.

(2) Lainsäädäntö antaa oikeuden valittaa nyt kyseessä olevasta julkisen vallan käytöstä, joka kohdistuu ja jolla on vaikutuksia asianosaiseen. Asetus vaikuttaa suoraan muutoksenhakijan perusoikeuteen harjoittaa elinkeinoaan. Perustuslain 21 §:ssä, kuten myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa, turvataan jokaisen oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jotta muutoksenhakijalla olisi tässä asiassa riittävät oikeussuojakeinot, sillä on oltava mahdollisuus saattaa valtioneuvoston asetusten lainmukaisuus tuomioistuimen arvioitavaksi.

(3)

on antamassaan lausunnossa vaatinut, että valitus jätetään tutkimatta. Ministeriö on todennut valtioneuvoston asetuksen valituskelpoisuudesta muun ohella seuraavaa:

(4) Valtioneuvoston asetukset eivät ole perustuslain 21 §:ssä tarkoitettuja päätöksiä eivätkä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa tarkoitettuja hallintoasiassa tehtyjä päätöksiä. Eduskunta on siirtänyt lainsäädäntövaltaa asetustasolle perustuslain 80 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

(5) Asetuksilla on asetettu muutoksenhakijalle velvollisuuksia sekä rajoitettu merkittävästi tämän omaisuudensuojaa ja oikeutta harjoittaa elinkeinoaan. Toisaalta arvioinnissa tulee ottaa huomioon erityisesti se, miten ja millaisissa olosuhteissa tartuntatautilain 58 a § ja sen nojalla annetut valtioneuvoston asetukset on annettu. Eduskunnan säätämät määräaikaiset lait, joiden nojalla asetukset on säädetty, ovat koskeneet aina tiettyä asiallisesti ja ajallisesti rajattua pandemian torjuntatilannetta. Eduskunta on vain tietyn määräajan kerrallaan voimassa olevilla laeilla säätänyt ravitsemistoiminnan harjoittajia koskevat päävelvoitteet ja asetuksella säädettävät suurimmat mahdolliset rajoitukset sekä näiden rajoitusten asetuksella säätämisen edellytykset.

(6) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoituksena ei ole taata pääsyä tuomioistuimeen, joka voisi kumota lainsäätäjän antaman lain tai olla noudattamatta sitä. Perustuslain 21 § ei sovellu käsillä olevaan valitukseen, jossa muutoksenhakija vaatii yksilöimättä kumoamaan eduskunnan myötävaikutuksella säädettyjä valtioneuvoston asetuksia. Vaikka tuomioistuimilla on perustuslain 107 §:ssä tarkoitetulla tavalla velvollisuus jättää lain kanssa ristiriidassa oleva asetuksen säännös soveltamatta, siitä ei seuraa, että valituksen seurauksena tuomioistuinten tulisi ottaa tutkittavaksi minkä tahansa asetuksen kaikki säännökset.

(7)

on antanut vastaselityksen, jossa todetaan muun ohella seuraavaa:

(8) Valtioneuvoston yleisistunnon päätös, jolla asetus on saatettu voimaan, on valituskelpoinen hallintopäätös, josta muutoksenhakijalla on oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muu tulkinta rajoittaisi merkittävästi muutoksenhakijan valitusoikeutta. Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys siitä, että valtioneuvoston asetusta koskevasta päätöksenteosta ei olisi mahdollista valittaa, ei perustu hallintolakiin tai oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(9) Tartuntatautilain 58 a §:n ja 58 i §:n nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella 1223/2021 on rajoitettu väliaikaisesti ravitsemisliiketoimintaa tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Asetus on ollut voimassa 1.1.-31.3.2022. Asetuksella 5/2022 on muutettu eräitä edellä mainitun asetuksen säännöksiä.

(10) Asiassa on ratkaistavana, onko edellä mainittuihin asetuksiin kohdistuva ravitsemisliiketoimintaa harjoittavan elinkeinonharjoittajan valitus tutkittava korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakijan vaatimukset ja perustelut

(11) Muutosta hakeva osakeyhtiö on vaatinut, että mainitut valtioneuvoston asetukset kumotaan Suomen perustuslain 15 §:n omaisuudensuojasäännöksen ja perustuslain 18 §:n elinkeinovapaussäännöksen vastaisina.

(12) Muutoksenhakija on katsonut, että asetuksia on pidettävä sellaisina oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:ssä ja 7 §:ssä tarkoitettuina valituskelpoisina hallintopäätöksinä, joista voi saman lain 8 §:n mukaisesti valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valtioneuvoston päätökset, joilla asetukset on saatettu voimaan, ovat muutoksenhakijan mukaan valituskelpoisia hallintopäätöksiä.

(13) Asetukset vaikuttavat suoraan yhtiön oikeuteen harjoittaa elinkeinoa. Tartuntatautilain 58 a §, jonka nojalla asetukset on annettu, ei sisällä sellaisia säännöksiä, joiden perusteella muutoksenhakijalla olisi muutoin mahdollisuus saattaa asetusten soveltamisen lainmukaisuus tuomioistuimen arvioitavaksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden toimivallasta

(15) Korkein hallinto-oikeus toteaa selvyyden vuoksi jo ennen valituksen tutkittavaksi ottamisen arviointia, että Suomen perustuslaissa tuomioistuimille ei ole annettu toimivaltaa kumota asetuksia, vaikka ne osoittautuisivat joltain osin ylemmänasteisten säädösten vastaiseksi. Myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei sellaisenaan perusta oikeutta muutoksenhakuun, jonka tarkoitus on saada asetus kumotuksi. Tuomioistuimen tulee sen sijaan perustuslain 107 §:n nojalla sen toimivaltaan kuuluvan asian käsittelyn yhteydessä jättää asetuksen säännös soveltamatta, jos säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa.

Valtioneuvoston asetusten muutoksenhakukelpoisuuden arviointi

(16) Valituksessa tarkoitetuilla valtioneuvoston asetuksilla on annettu säännöksiä muun ohella ravitsemisliikkeiden suurimmista sallituista asiakasmääristä sekä anniskelu- ja aukioloajoista. Vaikka asetuksilla on ollut mahdollista säätää ja on säädetty erilaisista alueellisista ja ravitsemistoiminnan luonnetta koskevista rajoituksista, jotka kohdistuvat konkreettisesti yksittäisiin elinkeinonharjoittajiin, ne ovat laissa säädetyn asetuksenantovaltuuden nojalla annettuja säädösvallan alaan kuuluvia yleisiä säännöksiä. Näin ollen asetukset eivät ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:ssä ja 7 §:ssä tarkoitettuja hallintoasiassa tehtyjä päätöksiä, joista saa valittaa (ks. KHO 2010:27, KHO 2011:20, KHO 2014:57 ja KHO 2018:107). Päätöksissä antaa asetus ei myöskään ole kysymys sellaisista valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä, joita tarkoitetaan mainitun lain 8 §:ssä.

(17) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että lainsäätäjä on tartuntatautilain 58 a §:n säätämisen yhteydessä tehnyt perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella lainsäätäjälle kuuluvan harkintavallan puitteissa säädösvallan käyttöön liittyvän valinnan, jonka mukaan ravitsemisliikkeitä koskevia, koronaepidemian aikana välttämättömiksi arvioituja väliaikaisia rajoituksia annetaan asetuksella. Edellä kohdassa 16 tehtyyn arvioon ei siten vaikuta esimerkiksi se, että eräitä muita elinkeinonharjoittajia koskevia rajoituksia voidaan tartuntatautilain 58 §:n ja 58 g §:n nojalla antaa alueellisten viranomaisten antamilla hallintopäätöksillä.

(18) Kuten edeltä ilmenee, Suomen oikeusjärjestyksessä asetusten lainmukaisuutta tai perustuslainmukaisuutta ei voida saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi muutoin kuin tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan yksittäisen asian yhteydessä. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin asiassa KHO 2010:27 katsonut, että perustuslain 21 § ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla edellyttivät asian poikkeuksellisissa olosuhteissa sitä, että muutoksenhakijoilla oli oltava mahdollisuus saada asetuksen soveltamisen lainmukaisuus kohdaltaan arvioitavaksi tuomioistuimessa, vaikka heihin ei ollut kohdistunut valituskelpoista hallintopäätöstä. Asiassa oli kysymys asetuksesta, jolla rajoitettiin lohen ja taimenen kalastusta määrätyllä maantieteellisellä alueella, johon muutoksenhakijoiden yhteinen alue ja kalastuspaikka kuuluivat.

(19) Kyseinen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu perustui keskeisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa

24.9.2002 antamaan tuomioon, jossa oli kysymys lain nojalla annettujen asetusten sisältämien alueellisten kalastusrajoitusten kohdistumisesta eräisiin kalastajiin.

(20) Tuomiossaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jaosto totesi ensinnäkin, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei taannut pääsyä tuomioistuimeen, joka voisi kumota lainsäätäjän antaman lain tai olla noudattamatta sitä (tuomion kohta 52). Toisaalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoituksena on tuomioistuimen mukaan turvata käytännöllisiä ja tehokkaita oikeuksia teoreettisten ja näennäisten oikeuksien vastakohtana. Tästä seuraa, että jos muun ohella asetus, vaikka sitä ei ole muodollisesti osoitettu millekään yksittäiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, vaikuttaa olennaisesti tällaisen henkilön tai samankaltaisen henkilöryhmän oikeuksiin tai velvollisuuksiin joko tiettyjen heille ominaisten piirteiden tai heidät kaikista muista henkilöistä erottavan tosiasiallisen tilanteen vuoksi, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta saattaa edellyttää, että kyseinen henkilö voi riitauttaa päätöksen tai toimenpiteen sisällön tuomioistuimessa (tuomion kohta 53).

(21) Mainitussa tuomiossaan ihmisoikeustuomioistuin arvioi, että lohenkalastusta koskeva rajoitus vaikutti kahden kalastajan oikeuteen siten, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu tuomioistuimeen pääsyn osalta.

(22) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ravitsemisliikkeisiin kohdistuu lainsäädännössä normaalioloissakin toiminnan sääntelyä esimerkiksi anniskeluaikojen ja tiloissa olevien henkilöiden enimmäismäärän osalta. Nyt kysymyksessä olevien asetusten sisältämät rajoitukset ovat sinänsä alueellisesti ja ajallisesti määriteltyjä. Ne kohdistuvat kuitenkin säännöksissä täsmennetyin tavoin varsin suureen joukkoon ravitsemisliikkeitä. Muutoksenhakijan tilanne ei poikkea muista vastaavassa asemassa olevista elinkeinonharjoittajista tälle ominaisten piirteiden tai tosiasiallisen tilanteen vuoksi. Näin ollen asiaan ei liity sellaisia seikkoja, joiden vuoksi valittajalla olisi perustuslain 21 §:n tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan perusteella poikkeuksellisesti oikeus saada säädösvallan piiriin kuuluvien ja yleisesti sovellettavien asetusten perustuslain tai lainmukaisuus suoraan tuomioistuimen tutkittavaksi.

(23) Korkein hallinto-oikeus kiinnittää vielä huomiota siihen, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuoreessa Covid-19-epidemiaan liittyviä rajoitustoimenpiteitä koskevassa tuomiossaan

15.3.2022 (jaostoratkaisu, äänestys 4-3) huomioinut muun ohella, ettei valittajana olleella ammattiyhdistyksellä ollut ratkaisevana ajankohtana ollut käytössään tehokasta oikeussuojakeinoa saattaa hallituksen säätämää kokoontumiskiellon sisältävää asetusta arvioitavaksi suhteessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklaan. Ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että vaikka asetusten perustuslainmukaisuus voitiin yleisesti ottaen saattaa Sveitsin liittovaltion korkeimman oikeuden arvioitavaksi, korkein oikeus ei ollut näissä erityisissä olosuhteissa hallituksen julistaman yleisen sulkutilan aikana arvioinut asetuksen vaikutuksia kokoontumisvapauden kannalta eikä tarkastanut asetuksen yhteensopivuutta perustuslain kanssa. Näin ollen ihmisoikeustuomioistuin otti asian tutkittavaksi.

(24) Korkein hallinto-oikeus toteaa edellä kohdassa 23 mainittuun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioon liittyen, että tartuntatautilain 58 a §:ssä on omaksuttu sääntelyratkaisu, jossa perussäännökset ravitsemisliikkeiden toiminnan rajoituksista on sisällytetty eduskunnan hyväksymään lakiin. Laissa on säädetty täsmällisesti niistä laajimmista mahdollisista elinkeinotoiminnan rajoituksista, jotka voidaan ottaa asetuksella käyttöön alueellisesti epidemiatilanteen niin vaatiessa. Perustuslakivaliokunta on Covid-19-epidemian aikana arvioinut useaan otteeseen tartuntatautilain 58 a §:n sisältämää rajoitussääntelyä ja asetuksenantovaltuuksia perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien kannalta (PeVL 14/2020 vp, PeVL 31/2020 vp ja PeVL 9/2021 vp). Valiokunnalla on myöhempien lainmuutosten yhteydessä ollut myös käytettävissään aiemmat lain nojalla annetut asetukset.

(25) Muutoksenhaun kohteena olevia valtioneuvoston asetuksia ei ole muodollisesti osoitettu millekään yksittäiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, eivätkä ne vaikuta olennaisesti tällaisen henkilön tai samankaltaisen henkilöryhmän oikeuksiin tai velvollisuuksiin tiettyjen heille ominaisten piirteiden tai heidät kaikista muista henkilöistä erottavan tosiasiallisen tilanteen vuoksi. Asetusten perustana olevan lainsäädännön perustuslainmukaisuutta on arvioitu ennakollisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Sellaisia poikkeuksellisia muutoksenhakijan oikeusturvaan ja tuomioistuimeen pääsyyn liittyviä perusteita, jotka Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella saattaisivat edellyttää kotimaisen sääntelyn selkeästä pääsäännöstä poiketen mahdollisuutta tehdä valitus mainituista valtioneuvoston asetuksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ei asiassa ole.

Lopputulos

(26) Kaikki edellä lausuttu huomioon ottaen muutoksenhakijan valitus valtioneuvoston asetuksiin kohdistuvana on jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulut

(27) Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, yhtiölle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Täytäntöönpanoa koskeva vaatimus

(28) Valituksen kohteena olevan asetuksen voimassaolo on päättynyt 31.3.2022. Asiassa ei valituksen tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi muutoinkaan ole tarpeen lausua täytäntöönpanoa koskevasta vaatimuksesta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Asian esittelijä Jenny Rebold.

Valtioneuvoston asetus

23.12.2021 (1223/2021)

Valtioneuvoston asetus 11.1.2022 (5/2022)

A Ltd

Sosiaali- ja terveysministeriö

Posti ja Rahko v. Suomi

Communauté genevoise d’action syndicale (CGAS) v. Sveitsi