KHO:2022:80 — Fastighetsskatt

A ägde tre bredvid varandra befinnande plantomter i staden B. Enligt detaljplanen fanns det i området för de aktuella byggplatserna och den tillfartsväg som planerats för dem en fast fornlämning som hade skyddats direkt enligt lagen om fornminnen. Den fasta fornlämningen hade för de aktuella områdena klassats av museiverket i klass I, som omfattar nationellt betydande fasta fornlämningar, vars bevarande under alla förhållanden måste värnas.

Högsta förvaltningsdomstolen hade att avgöra huruvida Skatteförvaltningen utgående ifrån B stadens meddelande hade kunnat påföra förhöjd fastighetsskatt genom att tillämpa skatteprocentsatsen på plantomterna enligt den för den obebyggda byggplatser avsedda skatteprocentsatsen i 12 a § i fastighetsskattelagen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade med hänvisning till bestämmelsen i 20 a § 1 mom. i fastighetsskattelagen samt dess förarbeten att kommunen är skyldig att utreda förutsättningarna för att tillämpa skatteprocentsatsen för obebyggda byggplatser. I det aktuella fallet skulle den gällande detaljplanen inte i sig anses tyda på att de obebyggda byggplatserna uppfyllde villkoren i 12 a § i fastighetsskattelagen för tillämpning av skatteprocentsats för obebyggd byggplats bland annat i förhållande till bestämmelserna i lagen om fornminnen gällande förbudet och tillståndet att rubba en fast fornlämning. Följaktligen, och eftersom B stad inte hade förebringat utredning enligt vilken villkoren för tillämpning av skatteprocentsatsen för obebyggda byggplatser skulle ha varit uppfyllda, bland annat utan hinder av lagen om fornminnen, ansåg högsta förvaltningsdomstolen att villkoren för att tillämpa skatteprocentsatsen för obebyggda byggplatser inte uppfylldes. Skatteåren 2014-2016.

Fastighetsskattelagen 12 a § 2 mom. och 4 mom. 2 punkten, 20 a § 1 mom. (527/2010)

Markanvändnings- och bygglagen 116 § 1 mom., 135 § 1 mom. och 197 § 3 mom.

Lagen om fornminnen 1 § 1 mom. och 2 mom., 4 § 1 mom. och 11 § (428/2019) 1 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Irma Telivuo, Kari Tornikoski, Anne Nenonen, Joni Heliskoski och Toni Kaarresalo. Föredragande Stina-Maria Lund.

A omisti B:n kaupungissa kolme vierekkäistä kaavatonttia. Asemakaavan mukaan kyseisten rakennuspaikkojen ja niille kaavoitetun pääsytien alueella sijaitsi kiinteä muinaisjäännös, joka oli rauhoitettu suoraan muinaismuistolain nojalla. Kiinteä muinaisjäännös oli kyseisiä alueita koskevilta osin luokiteltu museoviranomaisen toimesta luokkaan I, joka käsitti valtakunnallisesti merkittävät kiinteät muinaisjäännökset, joiden säilyminen oli turvattava kaikissa olosuhteissa.

Asiassa oli korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana, oliko Verohallinto voinut B:n kaupungin ilmoituksesta kantaa kaavatonteista korotettua kiinteistöveroa soveltamalla niiden verotuksessa kiinteistöverolain 12 a §:ssä tarkoitettua rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.

Korkein hallinto-oikeus totesi kiinteistöverolain 20 a §:n 1 momentin säännökseen ja sen esitöihin viitaten, että kunta on velvollinen selvittämään rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamisedellytysten käsillä olon. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa voimassa olevaa asemakaavaa ei ollut yksin pidettävä osoituksena siitä, että rakentamattomat rakennuspaikat ovat täyttäneet rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamiselle kiinteistöverolain 12 a §:ssä säädetyt edellytykset muun ohella muinaismuistolain kajoamiskieltoa ja kajoamislupaa koskeviin säännöksiin nähden. Näin ollen ja koska B:n kaupunki ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamisedellytykset olisivat täyttyneet muun ohella muinaismuistolain estämättä, korkein hallinto-oikeus katsoi, että rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamiselle ei ole ollut edellytyksiä. Verovuodet 2014 — 2016.

Kiinteistöverolaki 12 a § 2 momentti ja 4 momentti 2 kohta, 20 a § 1 momentti (527/2010)

Maankäyttö- ja rakennuslaki 116 § 1 momentti, 135 § 1 momentti ja 197 § 3 momentti

Muinaismuistolaki 1 § 1 momentti ja 2 momentti, 4 § 1 momentti ja 11 § (428/2019) 1 momentti

Päätös, jota valitus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 12.11.2019 nro 19/1162/1

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valitus hyväksytään tältä osin. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden ja Verohallinnon päätökset rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia koskevilta osin ja palauttaa asian Verohallinnolle verotuksen uudelleen toimittamista varten.

2. Valituslupahakemus hylätään muilta osin. Korkein hallinto-oikeus ei anna ratkaisua valitukseen tältä osin.

Asian tausta

(1)

omistaa B:n kaupungissa sijaitsevan C-nimisen tilan, joka muodostuu kahdesta palstasta. Toisen palstan alueella on voimassa asemakaava. Asemakaavassa alue on kaavoitettu erillispientalojen korttelialueeksi ja sanotulle palstalle on kaavassa osoitettu kolme rakennuspaikkaa. Kaavan mukaan alueella sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös, joka ulottuu osin myös kyseisille rakennuspaikoille ja niille kaavoitetulle pääsytielle.

(2)

on toimittanut kyseisen tilan kiinteistöverotuksen vuosilta 2014 — 2016. Asemakaava-alueella sijaitsevan palstan maapohjan kiinteistöverotus on toimitettu siten, että vero on määrätty kolmen rakennuspaikan pinta-alan perusteella, ja verotuksessa on sovellettu kiinteistöverolain 12 a §:n 1 momentin (1026/1999 ja 1291/2015) mukaista rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.

(3)

on päätöksillään 20.7.2017 hylännyt muun ohella A:n vaatimuksen, jonka mukaan kaavatonttien kiinteistöverotuksessa ei tule soveltaa rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia, koska rakennuspaikat ja niille kaavoitettu pääsytie sijaitsevat muinaismuistoalueella.

(4) Verotuksen oikaisulautakunta on päätöksessään muun ohella todennut, että B:n kaupungin asiassa antaman lisäselvityksen mukaan kiinteistöllä sijaitsevat kolme rakennuspaikkaa ovat normaaleja korotetun kiinteistöveron piiriin kuuluvia rakentamattomia rakennuspaikkoja. Muinaisjäännös on huomioitu asemakaavassa, jonka perusteella rakennuspaikat on muodostettu. Kiinteistön omistajalla on mahdollisuus hakea asemakaavan muutosta rakennuspaikkojen kaavoittamisesta esimerkiksi yleiseksi alueeksi.

(5)

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen.

(6) Hallinto-oikeus on ottanut päätöksessään huomioon kuolinpesän asiassa esittämät museoviranomaisen antamat lausunnot ja niiden perusteella arvioinut, että alueella sijaitseva kiinteä muinaisjäännös voi rajoittaa tonttien maankäyttöä erityisesti, koska muinaisjäännöksen koko laajuus ei mahdollisesti ole selvillä. Asiassa ei kuitenkaan ollut ilmennyt, että tonteille olisi haettu rakennuslupia, eikä muutoinkaan lopullisesti selvitetty, mitä vaikutuksia kiinteällä muinaisjäännöksellä tosiasiallisesti on tonttien hyödyntämiseen asemakaavan mukaisessa käyttötarkoituksessa. Näin ollen ja kun B:n kaupunki oli ilmoittanut rakennuspaikat rakentamattomiksi rakennuspaikoiksi, hallinto-oikeus on katsonut, että Verohallinnon on tullut soveltaa niihin rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(7)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut muun ohella, että hallinto-oikeuden ja Verohallinnon päätökset kumotaan ja kiinteistön kiinteistövero määrätään soveltamalla yleistä kiinteistöveroprosenttia.

(8)

on antanut vastineen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti

1.1. Kysymyksenasettelu

(10) A:n mukaan rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamisen edellytykset eivät asiassa täyty. Rakennuspaikat eivät kelpaa rakentamiseen eikä niille voida järjestää asemakaavan osoittamaa pääsytietä. Asemakaava on aikanaan hyväksytty tilanteessa, jossa arkeologiset kaivaukset ovat olleet kesken. Muinaismuistoalueen laajuus selviää kuolinpesän esittämistä museoviranomaisten lausunnoista, joiden perusteella voidaan yksiselitteisesti todeta, että rakennuspaikoille johtava kaavatie sijaitsee kokonaan ja rakennuspaikat joko kokonaan tai keskeisiltä osiltaan muinaismuistoalueella. Koska B:n kaupungin velvollisuutena on huolehtia siitä, että asemakaava on ajantasainen, mahdollisen muinaismuistoalueen rajoja koskevan epäselvyyden tulee jäädä veronsaajan vahingoksi.

(11) Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan asiassa on selvitetty, että suunniteltu kaavatie sijaitsee pääosin muinaismuistoalueella. Asiassa ei kuitenkaan ole luotettavasti osoitettu, mikä vaikutus muinaismuistoalueella on kaavatiehen tai että rakennuspaikoille ei olisi mahdollista järjestää muuta käyttökelpoista pääsytietä. Lisäksi asiassa on selvää, että muinaisjäännös ei estä rakentamista, vaikka se saattaa sitä osittain rajoittaa. Muinaisjäännöksen tosiasiallinen vaikutus rakennuspaikoille rakentamiseen ei ole asiassa tiedossa, eikä muinaisjäännöksen koko alaa ole selvitetty.

1.2. Sovellettavat oikeusohjeet

(12)

12 a §:ssä säädetään rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentista ja sen soveltamisedellytyksistä.

(13) Sanotun pykälän 2 momentin mukaan erillistä veroprosenttia sovelletaan rakentamattomaan rakennuspaikkaan, jos:

1) asemakaava on ollut voimassa vähintään vuoden ennen kalenterivuoden alkua;

2) asemakaavan mukaan rakennuspaikan rakennusoikeudesta yli puolet on kaavoitettu asuntotarkoitukseen;

4) rakennuspaikalle on maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:ssä tarkoitettu käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

5) rakennuspaikka on liitettävissä yleiseen vesijohtoon ja viemäriin vesihuoltolain (119/2001) 10 §:n mukaisesti;

6) rakennuspaikalla ei ole maankäyttö- ja rakennuslain 38 tai 53 §:ssä taikka 58 §:n 5 momentissa tarkoitettua rakennuskieltoa; ja

7) rakennuspaikka on saman omistajan omistuksessa.

(14) Sanotun pykälän 4 momentin 2 kohdan mukaan asemakaavan mukaisella asuinrakennuksen rakennuspaikalla tarkoitetaan asemakaavan mukaista sitovan tai ohjeellisen tonttijaon mukaista rakennuspaikkaa.

(15) Sanotun lain 20 a §:n 1 momentin (527/2010) mukaan kunta, joka määrää 12 a §:ssä tarkoitetun veroprosentin, selvittää samalla vuosittain 12 a §:ssä tarkoitetut rakennuspaikat ja ilmoittaa ne samoin kuin muut tarpeelliset tiedot ja asiakirjat Verohallinnolle verotuksen toimittamista ja muutoksenhakua varten.

(16)

116 §:n 1 momentin mukaan asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuus ratkaistaan asemakaavassa.

(17) Sanotun lain 135 §:n 1 momentin mukaan rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä asemakaava-alueella on, että:

1) rakennushanke on voimassa olevan asemakaavan mukainen;

3) rakennus soveltuu paikalle;

4) rakennuspaikalle on käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen;

5) vedensaanti ja jätevedet voidaan hoitaa tyydyttävästi ja ilman haittaa ympäristölle; sekä

6) rakennusta ei sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.

(18) Sanotun lain 197 §:n 3 momentin mukaan kaavaa laadittaessa, hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on sen lisäksi, mitä mainitussa laissa säädetään, noudatettava, mitä muinaismuistolain (295/1963) 13 §:ssä säädetään. Lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä muinaismuistolaissa säädetään.

(19)

1 §:n 1 momentin mukaan kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

(20) Sanotun pykälän 2 momentin mukaan ilman mainitun lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty.

(21) Sanotun lain 4 §:n 1 momentin mukaan kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu sellainen maa-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilymiseksi sekä jäännöksen laadun ja merkityksen kannalta välttämättömän tilan varaamiseksi sen ympärille.

1.3. Asiassa saatu selvitys

(23) Verohallinto on C-nimisen tilan vuosien 2014 — 2016 kiinteistöverotusta koskevan oikaisuvaatimusmenettelyn yhteydessä tiedustellut B:n kaupungilta rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamisen edellytyksistä asiassa, koska Verohallinon saaman selvityksen perusteella ainakin osa kiinteistöstä sijaitsee muinaismuistoalueella.

(24) B:n kaupungin 30.5.2017 Verohallinnolle antaman vastauksen mukaan asemakaavoissa on aina rakennusluvan myöntämiselle ja rakentamiselle erilaisia ehtoja, ja kyseinen muinaisjäännös on huomioitu asianomaisessa asemakaavassa. B:n kaupungin mukaan kysymys on siten normaaleista korotetun kiinteistöveron piiriin kuuluvista rakennuspaikoista.

(26) Asemakaavan mukaan erillispientalojen korttelialueella sijaitsee niin sanottu X-Y-Z:n muinaismuistoalue. Alue on polttokenttäkalmisto, josta ei juurikaan näy maanpäällisiä merkkejä. Museovirastosta saadun inventointikertomuksen perusteella Y:n ja Z:n muinaismuistoalueet on asemakaavassa osoitettu muinaismuistoalueeksi. Asemakaavamerkintä ”sm” on ohjeellinen muinaismuistoalueen rajojen epämääräisyydestä johtuen. Merkintää koskevan asemakaavamääräyksen mukaan ennen kaivutyön tai rakentamisen aloittamista on Museovirastolle varattava tilaisuus alueen tutkimiseen.

(27) Asemakaavakartan mukaan Y:n muinaismuistoalueeksi osoitettu alue rajautuu siten, että se käsittää kaavatontille 14 merkityn rakennusalan lähes kokonaan sekä osan kaavatonteille 12 ja 13 merkityistä rakennusaloista. Lisäksi E-niminen kaavatie jää kokonaisuudessaan muinaismuistoalueen sisään.

(28) Museoviranomaisen 8.5.2002 antaman lausunnon mukaan F-nimisen kadun pohjoispuolella sijaitseva rautakautisen polttokalmiston osa on I luokan kiinteä muinaisjäännös, joka on niin arvokas, että sen säilyminen on turvattava kaikissa olosuhteissa.

(29) Museoviranomaisen 13.11.2014 antaman lausunnon mukaan kiinteä muinaisjäännös on rajattu alustavasti, eikä sen tarkkoja maanalaisia rajoja ole selvitetty kattavasti. Kiinteää muinaisjäännöstä on tarkastettu arkeologisesti ja vähäisissä osin tutkittu koekaivauksin 1970 — 2000-luvuilla. Tutkimuksen perusteella kalmisto ei ole yhtenäinen ja siihen kuuluvia osia saattaa löytyä myös alustavaa rajausta laajemmalta alueelta.

(30) Museoviranomaisen 9.11.2020 antaman lausunnon mukaan kuolinpesän omistamalla palstalla ei ole mahdollista rakentaa vuoden 1986 asemakaavan mukaisesti. Asemakaava ei ota huomioon muinaisjäännöksen merkitystä eikä sitä, että muinaisjäännöksen todellinen laajuus voi olla tunnettua suurempi. Rakentamismahdollisuuksien arviointi palstalla, myös nykyisen muinaisjäännösrajauksen ulkopuolella, edellyttää kiinteän muinaisjäännöksen laajuuden selvittämistä koko palstan laajuudella. Palstan itäosassa todettu hyvin merkittävä ja hyvin säilynyt kiinteä muinaisjäännös tulee jatkossakin rajoittamaan alueen maankäyttöä voimakkaasti.

(31) Muinaisjäännösrekisteriin merkitty kiinteän muinaisjäännöksen nykyinen rajaus ei kuolinpesän omistaman palstan ja kaavatien osalta eroa merkittävästi vuoden 1986 asemakaavaan merkitystä muinaismuistoalueesta.

1.4. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(32) Kiinteistöverolain 20 a §:n 1 momentin mukaan rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia sovelletaan sanotun lain 12 a §:ssä tarkoitettuihin rakennuspaikkoihin, jotka kunta selvittää ja ilmoittaa Verohallinnolle verotuksen toimittamista ja muutoksenhakua varten. Kunta on siten velvollinen selvittämään rakentamattoman rakennuspaikan soveltamisedellytysten käsillä olon, mikä myös nimenomaisesti todetaan kiinteistöverolain esitöissä (HE 100/1999 vp).

(33) Asiassa on näin ollen arvioitava, onko B:n kaupunki täyttänyt kiinteistöverolain 20 a §:n 1 momentin mukaisen selvitysvelvollisuutensa rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamisen edellytyksistä kysymyksessä olevien rakennuspaikkojen osalta siten, että Verohallinto on voinut kantaa niistä korotettua kiinteistöveroa verovuosina 2014 — 2016.

(34) Asian arvioinnissa lähtökohtana on, että voimassa oleva asemakaava osoittaa rakentamattoman rakennuspaikan sopivuuden kaavan mukaiseen käyttötarkoitukseen. Lisäksi rakennuspaikan tulee täyttää kaikki kiinteistöverolain 12 a §:ssä luetellut edellytykset, jotka myös ilmentävät säännöksen esitöissä kuvattua vaatimusta rakennuspaikan tosiasiallisesta rakentamiskelpoisuudesta korotetun kiinteistöveron soveltamisen edellytyksenä. Kiinteistöverolain 12 a §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan sanottuihin edellytyksiin kuuluu se, että rakennuspaikalle on maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:ssä tarkoitettu käyttökelpoinen pääsytie tai mahdollisuus sellaisen järjestämiseen.

(35) Asiassa saadun selvityksen perusteella A:n omistaman kolmen rakentamattoman rakennuspaikan ja niille asemakaavassa osoitetun pääsytien alueella sijaitsee muinaismuistolaissa tarkoitettu kiinteä muinaisjäännös.

(36) Muinaismuistolain mukaan kiinteä muinaisjäännös on rauhoitettu suoraan sanotun lain nojalla. Muinaismuistolain 1 §:n 2 momentin mukaan kiinteään muinaisjäännökseen ja siihen kuuluvaan suoja-alueeseen kajoaminen edellyttää sanotun lain nojalla annettua lupaa. Maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n 3 momentista puolestaan seuraa, että muun ohella sanotussa laissa tarkoitettua lupa-asiaa ratkaistessaan viranomaisen on lisäksi noudatettava, mitä muinaismuistolaissa säädetään. Säännöksen esitöissä (HE 101/1998 vp) on tässä yhteydessä viitattu erityisesti muinaismuistolain kajoamiskieltoa ja kajoamislupaa koskeviin säännöksiin.

(37) Asiassa saadusta selvityksestä ilmenee, että kiinteään muinaisjäännökseen kuuluvat F-nimisen kadun pohjoispuoliset alueet, mukaan lukien kysymyksessä oleville rakennuspaikoille ja kaavatielle ulottuva alue, on museoviranomaisen toimesta luokiteltu luokkaan I. Sanottu muinaisjäännösten luokka käsittää valtakunnallisesti merkittävät kiinteät muinaisjäännökset, joiden säilyminen on turvattava kaikissa olosuhteissa. Koska kiinteän muinaisjäännöksen todellinen laajuus voi kuitenkin olla sen alustavaa rajausta suurempi, rakentamismahdollisuuksien arviointi kyseisillä rakennuspaikoilla edellyttää museoviranomaisen näkemyksen mukaan muinaisjäännöksen laajuuden selvittämistä rakennuspaikkojen koko alueella.

(38) Kun otetaan huomioon muinaismuistolain säännökset ja asiassa saatu selvitys, korkein hallinto-oikeus katsoo, että alueella voimassa olevaa asemakaavaa ei ole yksin pidettävä osoituksena siitä, että kysymyksessä olevat rakentamattomat rakennuspaikat ovat täyttäneet rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamiselle kiinteistöverolain 12 a §:ssä asetetut edellytykset verovuosina 2014 — 2016. Näin ollen B:n kaupungin olisi tullut esittää kyseisten rakennuspaikkojen osalta selvitys sanottujen edellytysten täyttymisestä muun ohella muinaismuistolain kajoamiskieltoa ja kajoamislupaa koskeviin säännöksiin nähden. B:n kaupungin Verohallinnolle 30.5.2017 antamaa vastausta ei ole pidettävä tällaisena selvityksenä.

(39) Koska B:n kaupunki ei ollut esittänyt asiassa Verohallinnolle riittävää selvitystä kiinteistöverolain 12 a §:n mukaisten edellytysten täyttymisestä kuolinpesän omistamien rakennuspaikkojen osalta, korkein hallinto-oikeus katsoo, että rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentin soveltamiselle ei ole ollut edellytyksiä.

(40) Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja Verohallinnon päätökset on kumottava rakentamattoman rakennuspaikan veroprosenttia koskevilta osin ja asia palautettava Verohallinnolle verotuksen uudelleen toimittamista varten.

2. Valituslupahakemuksen hylkääminen

(41) Sen perusteella, mitä muutoksenhakija on esittänyt ja mitä asiakirjoista muutoin ilmenee, asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi muilta osin ei ole kiinteistöverolain 26 §:ssä (786/2016) ja 27 §:ssä (245/2008), verotusmenettelylain 70 §:ssä (1558/1995, 942/2015 ja 772/2016) ja hallintolainkäyttölain 13 §:ssä (891/2015) säädettyä valitusluvan myöntämisen perustetta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Irma Telivuo, Kari Tornikoski, Anne Nenonen, Joni Heliskoski ja Toni Kaarresalo. Asian esittelijä Stina-Maria Lund.

A

Verohallinto

Verotuksen oikaisulautakunta

Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Johanna Virmavirta ja Juhana Niemi, joka on myös esitellyt asian.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Kiinteistöverolain

Muinaismuistolain