KHO:2022:97 — Ulkomaalaisasia

Frågan gällde om ändringssökandens ansökan om internationellt skydd kunde avvisas med stöd av 103 § 3 punkten i utlänningslagen på den grunden att ändringssökanden hade beviljats alternativt skydd i Tyskland men hens uppehållstillstånd i Tyskland var föråldrat och hens familj hade beviljats alternativt skydd i Finland.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att eftersom ändringssökanden har beviljats alternativt skydd i Tyskland, tillämpas inte Dublinförordningen i ärendet.

EU-domstolen (stora avdelningen) har 22.2.2022 gett sin dom i målet C-483/20 som gällde tillämpningen av artikel 33.2 a i förfarandedirektivet. EU-domstolen konstaterade att bestämmelsen inte hindrar att en medlemsstat utnyttjar möjligheten enligt denna bestämmelse att avvisa en ansökan om internationellt skydd med motiveringen att sökanden redan beviljats flyktingstatus av en annan medlemsstat, när denna sökande är far till ett ensamkommande underårigt barn som har beviljats subsidiärt skydd i den förstnämnda medlemsstaten, utan att detta påverkar tillämpningen av artikel 23.2 i skyddsgrundsdirektivet.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att skyddsstatusen och det uppehållstillstånd som beviljas på grund av internationellt skydd är två skilda saker. Det, att det alternativa skyddet är i kraft är inte direkt beroende av att uppehållstillståndet, som har beviljats på grund av skyddsstatusen, är i kraft. Återkallande av internationellt skydd sker enligt bestämmelserna i förfarandedirektivet i ett skilt förfarande.

Det tyska systemet är inte heller behäftat med sådana brister som avses i EU-domstolens dom, som skulle utsätta ändringssökanden för omänsklig behandling och därför förutsätta att hens ansökan prövas i Finland. Tyskland ska anses vara en medlemsstat i Europeiska unionen dit ändringssökanden kan sändas enligt 103 § 3 punkten i utlänningslagen.

Ändringssökandens ansökan om internationellt skydd kunde avvisas utan prövning i Finland.

Utlänningslagen 103 § 3 punkten

Skyddsgrundsdirektivet (2011/95/EU) artikel 23

Förfarandedirektivet (2013/32/EU) skäl 43, artikel 33.2 a

EU-domstolens domar i målen C-483/20 och C-36/17

Se HFD 13.7.2016 t 3151

Ärendet har avgjorts av justitieråden Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari och Jaakko Autio. Föredragande Camilla Servo.

Asiassa oli ratkaistava, oliko muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voitu jättää tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdan nojalla tilanteessa, jossa muutoksenhakija oli saanut toissijaista suojelua Saksassa mutta hänen oleskelulupansa Saksaan oli umpeutunut ja hänen perheensä oli saanut Suomessa toissijaista suojelua.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että koska hakijalle oli myönnetty Saksassa toissijainen suojeluasema, asiassa ei sovellettu vastuunmäärittämisasetusta.

Ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija on saanut kansainvälistä suojelua toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, johon hänet voidaan lähettää. Säännös vastaa

menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan säännöstä.

Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on 22.2.2022 antanut tuomion asiassa C-483/20, jossa oli kysymys menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan soveltamisesta. Unionin tuomioistuin totesi, että säännös ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio käyttää siinä annettua mahdollisuutta jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tutkimatta sillä perusteella, että hakijalle on jo myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, silloin, kun tämä hakija on ilman huoltajaa tulleen sellaisen lapsen isä, joka on saanut toissijaista suojelua ensin mainitussa jäsenvaltiossa, tämän kuitenkaan rajoittamatta määritelmädirektiivin 23 artiklan 2 kohdan soveltamista.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että kansainvälisen suojelun asema ja sen perusteella myönnettävä oleskelulupa olivat kaksi erillistä asiaa. Toissijaisen suojeluaseman voimassaolo ei ollut välittömästi riippuvainen suojeluaseman perusteella myönnetyn oleskeluluvan voimassaolosta. Suojeluaseman poistaminen tapahtuu erityisessä menettelyssä, josta on säädetty menettelydirektiivissä.

Saksan järjestelmässä ei myöskään ollut sellaisia Unionin tuomioistuimen tuomiossa tarkoitettuja puutteita, jotka altistaisivat muutoksenhakijan epäinhimilliselle kohtelulle ja siten olisivat edellyttäneet hänen hakemuksensa tutkittavaksi ottamista Suomessa. Saksaa oli siten pidettävä ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna jäsenvaltiona, jonne muutoksenhakija voidaan lähettää.

Muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus oli voitu jättää Suomessa tutkimatta.

Ulkomaalaislaki 103 § 3 kohta

Määritelmädirektiivi (2011/95/EU) 23 artikla

Menettelydirektiivi (2013/32/EU) johdanto-osan perustelukappale 43, 33 artikla 2 kohta a alakohta

Unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa C-483/20 ja C-36/17

ks. KHO 13.7.2016 t 3151

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus, 14.05.2021, H2248/2021

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian tausta

(1) Muutoksenhakija on saanut Saksassa toissijaista suojelua ja oleskeluluvan vuonna 2012. Hänen oleskelulupansa Saksaan on umpeutunut vuonna 2017.

(2) Muutoksenhakija on 17.3.2020 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua ja oleskelulupaa. Hänen vaimonsa ja perheen kaksi lasta ovat myös tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina.

(3) Maahanmuuttovirasto on perheen yhtenäisyyden turvaamiseksi pyytänyt muutoksenhakijalta ja tämän puolisolta suostumusta vastaanottopyynnön esittämiseksi Saksalle muutoksenhakijan puolison ja lasten osalta.

(4) Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta N:o 604/2013 (myöhemmin: vastuunmäärittämisasetuksen) 17 artiklan 2 kohdan perusteella. Muutoksenhakija ja hänen puolisonsa eivät ole antaneet suostumustaan menettelyyn.

(5) Maahanmuuttovirasto on päätöksellään 12.1.2021 diaarinumero 923/210/2020 jättänyt muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta, hylännyt hänen oleskelulupahakemuksensa ja päättänyt käännyttää hänet Saksaan. Maahanmuuttovirasto on jättänyt hakemuksen tutkimatta sillä perusteella, että muutoksenhakijalle oli jo myönnetty kansainvälistä suojelua toisessa EU:n jäsenvaltiossa.

(6) Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Asiassa ei ole ilmennyt, että muutoksenhakijan suojeluasema Saksassa olisi lakkautettu tai peruutettu. Hän on oikeutettu hakemaan oleskelulupaa Saksassa suojeluaseman perusteella. Asiassa ei ole tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella muutoksenhakijan palauttaminen Saksaan rikkoisi palautuskieltoa. Euroopan ihmisoikeussopimus ei luo oikeutta vapaasti valita asuinpaikkaa yhteisen perhe-elämän viettämiseksi. Valittajan puolison ja lasten on mahdollista hakea oleskelulupaa Saksaan perhesiteen perusteella, ja valittaja voi oleskella Suomessa tilapäisesti Saksan myöntämällä oleskeluluvalla maahantuloedellytysten täyttyessä. Lapsen etu ei anna aihetta arvioida asiaa toisin.

(7) Muutoksenhakijan puolisolle ja perheen lapsille on 13.7.2021 Suomessa myönnetty oleskeluluvat toissijaisen suojelun perusteella.

Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(8)

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja vaatinut, että hallinto-oikeuden ja Maahanmuuttoviraston päätökset kumotaan ja hänen kansainvälistä suojelua koskeva hakemuksensa tutkitaan. Unionin tuomioistuimelta on pyydettävä ennakkoratkaisua vastuunmäärittämisasetuksen sovellettavuudesta asiaan. Hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpano on kiellettävä.

(9) Muutoksenhakijalle on myönnetty toissijaista suojelua Saksasta vuonna 2012. Hänen oleskelulupansa Saksaan on mennyt umpeen vuonna 2017, eikä sen vuoksi ole mitään takeita siitä, että Saksa ottaa hänet vastaan. Ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohtaa ei voida tässä tilanteessa soveltaa. Maahanmuuttovirasto ei ole selvittänyt asiaa riittävästi eikä muutoksenhakijaa tämän vuoksi tule käännyttää Saksaan.

(10) Muutoksenhakijan vaimo ja kaksi lasta ovat saaneet Suomessa oleskeluluvat toissijaisen suojelun perusteella. Lapsen etu edellyttää, että muutoksenhakijan hakemus tutkitaan Suomessa.

(11)

on antanut asiassa lausunnon.

(12)

on antanut vastaselityksen lausunnosta.

(13)

on 28.5.2021 antamallaan välipäätöksellä taltionumero H1943 kieltänyt maasta poistamisen täytäntöönpanon, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut valituslupahakemuksen tai asiassa toisin määrätään.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(14) Asiassa on ratkaistava, onko muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voitu jättää tutkimatta ulkomaalaislain 103 §:n 3-kohdan nojalla tilanteessa, jossa muutoksenhakija on saanut toissijaista suojelua Saksassa mutta hänen oleskelulupansa Saksaan on umpeutunut ja hänen perheensä on saanut Suomessa toissijaista suojelua.

Sovellettavat oikeusohjeet

(15) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (myöhemmin määritelmädirektiivi) VII luvun 23 artiklan, jonka otsikko on ”Perheen yhtenäisyyden säilyttäminen”, 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että perheen yhtenäisyys voidaan säilyttää. 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenillä, joille henkilökohtaisesti ei voida myöntää tällaista suojelua, on oikeus hakea 24 — 35 artiklassa tarkoitettuja etuuksia kansallisten menettelyjen mukaisesti, jos tämä on mahdollista perheenjäsenen henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen.

(16) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä (myöhemmin menettelydirektiivi) johdanto-osan 43 perustelukappaleessa todetaan, että jäsenvaltioiden olisi tutkittava kaikki hakemukset sisällöllisesti eli arvioitava, voidaanko asianomaista hakijaa pitää henkilönä, joka voi saada kansainvälistä suojelua direktiivin 2011/95/EU mukaisesti, ellei tässä direktiivissä säädetä toisin, erityisesti silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että toinen valtio suorittaa tutkinnan tai antaa riittävän suojelun. Jäsenvaltioita ei pitäisi etenkään velvoittaa arvioimaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisältöä silloin, kun ensimmäinen turvapaikkamaa on myöntänyt hakijalle pakolaisaseman tai muutoin riittävän suojelun ja hakija otetaan takaisin tähän maahan.

(17) Menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa kansainvälistä suojelua koskevalta hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset ainoastaan, jos toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua.

(18) Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan tämän lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

(19) Ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan jättää tutkimatta, jos hakija on saanut kansainvälistä suojelua toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, johon hänet voidaan lähettää.

(20) Ulkomaalaislain 103 §:ää on muutettu lailla 194/2015. Hallituksen esityksessä (218/2014 vp) todetaan tältä osin, että pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 kohta, jonka mukaan hakemus voitaisiin jättää tutkimatta, kun hakija on saanut kansainvälistä suojelua toisessa EU:n jäsenvaltiossa. Säännös vastaa menettelydirektiivin 33 artiklan 2 kohdan a alakohdan säännöstä. Aiemmassa direktiivissä kyseisessä kohdassa viitattiin vain tilanteisiin, joissa toinen jäsenvaltio oli myöntänyt pakolaisaseman.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Asia C-483/20

(21) Unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on 22.2.2022 antanut tuomion asiassa C-483/20. Asiassa hakija oli saanut Itävallassa pakolaisaseman. Tyttäret, joista toinen oli alaikäinen, saapuivat ilman huoltajaa Belgiaan ja saivat siellä toissijaista suojelua. Hakija matkusti myös Belgiaan ja haki siellä kansainvälistä suojelua. Hakemus jätettiin tutkimatta.

(22) EU-tuomioistuin (suuri jaosto) katsoi, että menettelydirektiivin 2013/32/EU 33 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan ja 24 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, että tämä säännös ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio käyttää siinä annettua mahdollisuutta jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tutkimatta sillä perusteella, että hakijalle on jo myönnetty pakolaisasema toisessa jäsenvaltiossa, silloin, kun tämä hakija on ilman huoltajaa tulleen sellaisen lapsen isä, joka on saanut toissijaista suojelua ensin mainitussa jäsenvaltiossa, tämän kuitenkaan rajoittamatta määritelmädirektiivin 2011/95/EU 23 artiklan 2 kohdan soveltamista (tuomion kohta 44).

$106

(24) EU-tuomioistuin toteaa lisäksi, että määritelmädirektiivin 23 artiklan ja erityisesti sen 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot velvoitetaan nimenomaisesti huolehtimaan perheen yhtenäisyyden säilymisestä ottamalla käyttöön useita kansainvälistä suojelua saavan henkilön perheenjäsenille myönnettäviä etuuksia. Näiden etuuksien, joihin kuuluu muun muassa oleskeluoikeus, myöntäminen edellyttää kuitenkin kolmen edellytyksen täyttymistä, joista ensimmäinen liittyy mainitussa direktiivissä tarkoitettuun perheenjäsenen asemaan, toinen siihen, että kansainvälisen suojelun myöntämisedellytyksiä ei henkilökohtaisesti täytetä, ja kolmas siihen, että myöntäminen on mahdollista asianomaisen perheenjäsenen henkilökohtainen oikeudellinen asema huomioon ottaen (tuomion kohta 39).

Asia C-36/17

(25) Asiassa oli kysymys tilanteesta, jossa henkilö oli saanut Italiassa toissijaisen suojeluaseman ja haki turvapaikkaa Saksasta.

(26) Unionin tuomioistuin määräsi, että kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 säännöksiä ja periaatteita, joilla säännellään suoraan tai välillisesti takaisinottopyynnön esittämistä koskevia määräaikoja, ei sovelleta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kolmannen maan kansalainen on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen yhdessä jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun toinen jäsenvaltio on myöntänyt hänelle toissijaisen suojeluaseman (tuomion kohta 44).

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

(27) Edellä selostettu oikeuskäytäntö huomioon ottaen asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön esittäminen olisi tarpeen.

(28) Korkein hallinto-oikeus ottaa asiaa arvioidessaan huomioon sen, että muutoksenhakijan vaimolle ja lapsille on hallinto-oikeuden valituksenalaisen päätöksen antamisen jälkeen myönnetty Suomessa oleskeluluvat toissijaisen suojelun perusteella.

(29) Toissijaisen suojeluaseman voimassaolo ei ole välittömästi riippuvainen suojeluaseman perusteella myönnetyn oleskeluluvan voimassaolosta. Suojeluaseman poistaminen tapahtuu erityisessä menettelyssä, josta on säädetty menettelydirektiivissä.

(31) Muutoksenhakijaan ei näin ollen tule soveltaa vastuunmäärittämisasetusta.

(32) Unionin tuomioistuin on asiassa C-483/20 antamassaan tuomiossa ottanut kantaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimatta jättämiseen nyt esillä olevaa vastaavassa tilanteessa, jossa hakijalle oli jo myönnetty toissijaista suojelua jäsenvaltiossa, mutta hän hakee sen jälkeen uudestaan kansainvälistä suojelua sellaisessa toisessa jäsenvaltiossa, jossa hänen perheenjäsenelleen, joka oli alaikäinen lapsi, oli myönnetty kansainvälistä suojelua.

(33) Unionin tuomioistuimen mukaan henkilö, jonka kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkimisedellytykset puuttuvat jäsenvaltiossa, jossa hänen alaikäinen lapsensa saa kansainvälistä suojelua, sillä perusteella, että hänellä on toisessa jäsenvaltiossa pakolaisasema, ei henkilökohtaisesti täytä kansainvälisen suojelun saamisen edellytyksiä ensin mainitussa jäsenvaltiossa.

(34) Saksan järjestelmässä ei ole sellaisia Unionin tuomioistuimen asiassa C-483/20 antamassa tuomiossa tarkoitettuja puutteita, jotka altistaisivat muutoksenhakijan epäinhimilliselle kohtelulle ja siten edellyttäisivät hänen hakemuksensa tutkittavaksi ottamista Suomessa. Saksaa on siten pidettävä ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna jäsenvaltiona, jonne muutoksenhakija voidaan lähettää.

(35) Muutoksenhakijan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on siten voitu ulkomaalaislain 103 §:n 3 kohdan nojalla jättää Suomessa tutkimatta.

(36) Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Jaakko Autio. Asian esittelijä Camilla Servo.

Asian on ratkaissut hallinto-oikeuden jäsen Jukka Ojala. Esittelijä Essi Tasala.

Muutoksenhakija

Maahanmuuttovirasto

Korkein hallinto-oikeus