KHO:2025:20 — Arvonlisävero

Ett bolag hade som återbäring enligt 131 § 1 mom. 2 punkten i mervärdesskattelagen rätt att få den mervärdesskatt som inkluderats i ett förvärv av en vara eller tjänst, om förvärvet hade samband med försäljning av bolagets finansieringstjänster åt en näringsidkare vars etablerade säte var utanför Europeiska unionen. Det saknade betydelse att en sådan köpare eventuellt hade ett fast driftsställe inom unionens område.

För det fall att köparens fasta verksamhetsställe mottar och använder finansieringstjänsterna för sitt eget bruk hade bolaget rätt till återbäring om detta fasta driftsställe befann sig utanför unionen. I det fallet saknade det betydelse att köparen eventuellt hade sitt etablerade säte för näringsverksamheten eller något annat etablerat säte inom unionens område.

Centralskattenämndens avgörande gällande mervärdesbeskattning för tiden 21.11.2023 — 31.12.2024.

Mervärdesskattelagen 41 § och 131 § 1 mom. 2 punkten

Rådets direktiv 2006/112/EY om ett gemensamt system för mervärdesskatt artikel 169 c

Rådets genomförandeförordning (EU) N:o 282/2011 artikel 21

Ärendet har avgjorts av justitieråden Hannele Ranta-Lassila, Mikko Pikkujämsä, Anne Nenonen, Joni Heliskoski och Tero Leskinen. Föredragande Marita Eeva.

Yhtiöllä oli oikeus saada arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisena palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä arvonlisävero, jos hankinta liittyi sen rahoituspalvelun myyntiin elinkeinonharjoittajalle, jolla oli liiketoiminnan kotipaikka Euroopan unionin ulkopuolella. Merkitystä ei ollut sillä, että tällaisella ostajalla oli mahdollisesti kiinteä toimipaikka unionin alueella.

Jos kuitenkin rahoituspalvelun ostajan kiinteä toimipaikka vastaanotti ja käytti rahoituspalvelun omiin tarpeisiinsa, yhtiöllä oli oikeus palautukseen, jos tämä kiinteä toimipaikka sijaitsi unionin ulkopuolella. Merkitystä ei tällöin ollut sillä, että ostajalla oli mahdollisesti liiketoiminnan kotipaikka tai jokin toinen kiinteä toimipaikka unionin alueella.

Keskusverolautakunnan arvonlisäverotusta koskeva ennakkoratkaisu ajalle 21.11.2023 — 31.12.2024.

Arvonlisäverolaki 41 § ja 131 § 1 momentti 2 kohta

Neuvoston direktiivi 2006/112/EY yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 169 artikla c alakohta

Neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 282/2011 21 artikla

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Keskusverolautakunta 21.11.2023 nro 47/2023

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen enemmälti hyläten korkein hallinto-oikeus muuttaa annetun ennakkoratkaisun kuulumaan seuraavasti:

3. A Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.

Asian tausta

Ennakkoratkaisuhakemus keskusverolautakunnalle

(1) A Oy on ennakkoratkaisuhakemuksessaan esittänyt muun ohella seuraavaa:

(2) A Oy (jäljempänä myös yhtiö) on osa pohjoismaista konsernia, jonka emoyhtiö on Ruotsissa. Koko konsernin, kuten myös A Oy:n, pääasiallinen toiminta on arvonlisäverotonta luottojen välitystoimintaa. Kuluttajat voivat tehdä lainavertailuja ja hakea luottoa yhtiön internetsivujen kautta yhtiön yhteistyökumppaneina toimivilta pankeilta ja rahoituslaitoksilta. Palvelu on kuluttajille maksuton. Yhtiön asiakkaita ovat Suomessa ja muissa jäsenvaltioissa sekä Norjassa sijaitsevat pankit ja rahoituslaitokset, joilta yhtiö veloittaa palkkion luottojen välityksestä.

(3) Yhtiö on tehnyt sopimuksia esimerkiksi ruotsalaisten pankkien norjalaisten sivuliikkeiden kanssa, ja joillakin sopimuskumppaneina olevilla norjalaisilla pankeilla saattaa olla sivuliike esimerkiksi Ruotsissa. Yhtiön sopimuksissa on aina selvästi määritelty, kenelle palvelu myydään. Tämä taho myös maksaa yhtiön välityslaskun ja antaa lainan loppuasiakkaalle.

(4) Yhtiössä on suoritettu arvonlisäverotusta koskeva verotarkastus, jossa todettiin, että yhtiön harjoittama luottojen välitystoiminta on arvonlisäverotonta rahoituspalvelun myyntiä. Toimintaan kohdistuvien kustannusten sisältämä arvonlisävero ei siten lähtökohtaisesti ole yhtiölle vähennyskelpoinen.

(5) Arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan verovelvollisella on kuitenkin arvonlisäveron palautusoikeus 41 §:ssä tarkoitetun rahoituspalvelun myyntiin kohdistuvien kulujen sisältämästä arvonlisäverosta sellaisten myyntien osalta, joissa ostajana on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa yhteisön alueella. Arvonlisäverodirektiivissä ei ole vastaavaa vaatimusta, vaan arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohdan mukaan vähennysoikeus on olemassa, jos palvelun vastaanottaja on sijoittautunut yhteisön ulkopuolelle.

(6) Yhtiö katsoo, että asiassa tulee soveltaa suoraan arvonlisäverodirektiivin mainittua säännöstä. Yhtiöllä on oikeus saada arvonlisäveron palautus hankinnoista, jotka kohdistuvat myyntiin norjalaiselle rahoituslaitokselle, vaikka sillä on kiinteä toimipaikka Euroopan unionissa, tai myyntiin unionin alueella sijaitsevan rahoituslaitoksen norjalaiselle sivuliikkeelle.

(7) Aiheesta on keskusteltu verotarkastuksen yhteydessä. Verotarkastajat eivät kuitenkaan ottaneet asiaan kantaa.

Ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetty kysymys

(8) A Oy on pyytänyt keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua seuraavaan kysymykseen:

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu 21.11.2023 ajalle 21.11.2023 — 31.12.2024

(9) Keskusverolautakunta on lausunut antamanaan ennakkoratkaisuna, että yhtiöllä on oikeus saada palautuksena ostojen sisältämä arvonlisävero siltä osin kuin hankintoja käytetään verosta vapautettujen luoton välityspalvelujen myyntiin, kun palvelujen vastaanottaja on yhteisön ulkopuolella sijaitseva sivuliike tai yhteisön ulkopuolelle sijoittautunut yhtiö, joilla on kiinteä toimipaikka jossakin jäsenvaltiossa.

(10) Keskusverolautakunta on perustellut päätöstään seuraavasti:

(11) Asiassa on arvioitavana kysymys siitä, onko yhtiöllä oikeus saada palautuksena tai vähentää yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneelle ostajalle myytyyn luoton välityspalveluun kohdistuvien hankintojen arvonlisävero, kun yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneella ostajalla on liiketoiminnan kotipaikka tai kiinteä toimipaikka myös yhteisön alueella. Arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella oikeutta arvonlisäveron palautukseen tai vähennysoikeutta ei tällaisessa tilanteessa syntyisi. Arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohdan mukaan oikeus arvonlisäveron palautukseen tai vähennysoikeus sen sijaan syntyisi.

(12) Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että aina, kun direktiivin säännökset ovat sisällöltään ehdottomia ja riittävän täsmällisiä, yksityiset voivat vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa valtiota vastaan, jos valtio ei ole saattanut direktiiviä osaksi kansallista oikeutta määräajassa tai jos se on saattanut direktiivin osaksi kansallista oikeutta virheellisesti (ks. esim. tuomio asiassa C-592/15,

, 13 kohta).

(13) Keskusverolautakunta katsoo, että nyt arvioitavana olevassa tilanteessa oikeutta arvonlisäveron palautukseen tai vähennykseen on arvioitava arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohdan sanamuodon perusteella. Yhtiöllä on siten oikeus saada palautuksena tai vähentää ostojen sisältämä arvonlisävero siltä osin kuin hankintoja käytetään verosta vapautettujen luoton välityspalvelujen myyntiin, kun palvelujen vastaanottaja on yhteisön ulkopuolella sijaitseva sivuliike tai yhteisön ulkopuolelle sijoittautunut yhtiö, joilla on kiinteä toimipaikka jossakin jäsenvaltiossa.

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(14)

on valituksessaan vaatinut ensisijaisesti, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhtiöllä ei ole oikeutta saada palautuksena ostojen sisältämää arvonlisäveroa siltä osin kuin hankintoja käytetään verosta vapautettujen luoton välityspalvelujen myyntiin, kun palvelujen vastaanottaja on yhteisön ulkopuolella sijaitseva sivuliike tai yhteisön ulkopuolelle sijoittautunut yhtiö, joilla on kiinteä toimipaikka jossakin jäsenvaltiossa. Oikeudenvalvontayksikkö on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus pyytää unionin tuomioistuimelta SEUT 267 artiklan nojalla ennakkoratkaisua. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vaatinut toissijaisesti, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja annettu ennakkoratkaisu poistetaan.

(15)

on vaatinut Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen hylkäämistä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

(16)

on vaatinut yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hylkäämistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

1. Ratkaisun lähtökohdat ja unionin oikeuden soveltaminen

1.1 Kysymyksenasettelu

(17) Asiassa on tarkoituksenmukaista ensin ratkaista, onko keskusverolautakunnan soveltaman arvonlisäverodirektiivin säännöksen tulkinnasta pyydettävä unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu. Tämän jälkeen on ratkaistava, onko ennakkoratkaisu poistettava, ja mikäli sitä ei poisteta, onko sitä Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksesta muutettava.

1.2 Ennakkoratkaisun pyytäminen unionin tuomioistuimelta

(18) Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vaatinut, että asiassa pyydetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisu yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (arvonlisäverodirektiivi) 169 artiklan c alakohdan tulkinnasta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan on epäselvää, mitä säännöksessä tarkoitetaan yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneella vastaanottajalla. Oikeudenvalvontayksikön mukaan säännös ei välttämättä sovellu, jos palvelun vastaanottaja on sijoittautunut unionin ulkopuolelle, mutta sillä on kiinteä toimipaikka unionin alueella.

(19) Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei ole, jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

(20) Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan a — f alakohdassa säädetään tiettyjen vakuutus- ja rahoituspalveluiden vapauttamisesta verosta. Nyt kysymyksessä oleva luottojen välitys kuuluu b alakohdan soveltamisalaan. Tällaisen rahoituspalvelun myynti ei kuulu arvonlisäverodirektiivin 168 artiklan mukaisen tavanomaisen vähennysoikeuden piiriin.

(21) Arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohdan mukaan arvonlisäverodirektiivin 168 artiklassa tarkoitetun vähennyksen lisäksi verovelvollisella on oikeus vähentää kyseisessä artiklassa tarkoitettu arvonlisävero siltä osin kuin tavaroita tai palveluja käytetään verovelvollisen 135 artiklan 1 kohdan a — f alakohdan mukaisesti vapautettuihin liiketoimiin, jos vastaanottaja on sijoittautunut yhteisön ulkopuolelle.

(22) Arvonlisäverodirektiivin 169 artikla liittyy rajat ylittäviin liiketoimiin, ja sen soveltamisessa on kiinnitettävä huomiota alueellista soveltamisalaa koskeviin niin sanottuihin myyntimaasäännöksiin. Tämä käy selvästi ilmi artiklan a alakohdasta, jossa säädetään arvonlisäveron vähennysoikeudesta silloin, kun hyödykkeitä käytetään liiketoimiin, jotka suoritetaan sen jäsenvaltion ulkopuolella, jossa vähennettävä vero on maksettava tai maksettu, ja jotka olisivat oikeuttaneet vähennykseen, jos ne olisi suoritettu kyseisessä jäsenvaltiossa.

(23) Artiklan c alakohdan soveltamisedellytys, joka koskee vastaanottajan sijoittautumista yhteisön ulkopuolelle, tarkoittaa vähennysoikeuden ulottamista hankintoihin, jotka tapahtuvat sellaisia vakuutus- ja rahoituspalveluja varten, jotka on myyntimaasäännösten mukaan myyty unionin ulkopuolella. Nimittäin, kun otetaan huomioon tällaisen palvelun myyntimaan verovelvolliselle myydyn palvelun osalta määrittävä arvonlisäverodirektiivin 44 artikla ja muulle kuin verovelvolliselle myydyn palvelun osalta 59 artiklan e alakohta, vakuutus- tai rahoituspalvelun ostajan sijoittautuminen unionin ulkopuolelle merkitsee samalla sitä, että palvelu katsotaan suoritetuksi unionin ulkopuolella.

$105

(25) Korkein hallinto-oikeus toteaa edellä olevan perusteella, että arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohtaa on tulkittava lähtökohtaisesti siten, että verovelvollisella on vähennysoikeus, jos se myy rahoituspalvelun ostajalle, jolla on liiketoimintansa kotipaikka unionin ulkopuolella. Merkitystä ei ole sillä, että tällaisella ostajalla on mahdollisesti kiinteä toimipaikka unionissa. Jos kuitenkin ostajan kiinteä toimipaikka vastaanottaa ja käyttää rahoituspalvelun omiin tarpeisiinsa, verovelvollisella on vähennysoikeus, jos tämä kiinteä toimipaikka sijaitsee unionin ulkopuolella. Merkitystä ei tällöin ole sillä, että ostajalla on mahdollisesti liiketoiminnan kotipaikka tai jokin toinen kiinteä toimipaikka unionissa.

(26) Korkein hallinto-oikeus pitää unionin oikeuden soveltamista niin selvänä, ettei sen tulkinnasta jää perusteltua epäilyä. Ennakkoratkaisupyynnön tekeminen ei ole tarpeen. Tätä koskeva Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimus on siten hylättävä.

2. Pääasiaa koskeva ratkaisu

2.1 Osapuolten kannat

(27)

mukaan unioniin sijoittautuneille kuluttajille myytyjen luottojen välityksen ei tule oikeuttaa luotonvälitystä koskevan palvelun tuotantopanoshankintojen vähennykseen. Epäselvää on, mitä arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c kohdan mahdollinen välitön oikeusvaikutus käytännössä tarkoittaa.

(28) Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön mukaan ennakkoratkaisu on poistettava, koska asian tosiseikoista esitetyn selvityksen voidaan todeta olevan puutteellinen. Ennakkoratkaisun hakijan taholta ei ole tuotu esille, mitä tahoa yhtiön tarjoama palvelu varsinaisesti hyödyttää ja mikä taho myöntää ne lainat, joita koskevan välityksen yhtiö tarjoaa sivuliikkeelle tai yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle.

(29)

mukaan arvonlisäverodirektiivin säännös on sanamuodoltaan ehdoton ja täsmällinen, ja tulkinta on mahdollista tehdä suoraan säännöksen pohjalta. Yhtiön esittämä selvitys ei ole puutteellista.

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet

(30)

(31) Arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero, jos hankinta liittyy edellä 41 §:ssä tarkoitetun rahoituspalvelun myyntiin, jos ostajana on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa yhteisössä tai jos myynti liittyy välittömästi yhteisön ulkopuolelle vietäväksi tarkoitettuihin tavaroihin.

(32)

on 131 §:n 1 momentin 2 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

”Arvonlisäverolain säännösten harmonisoimiseksi direktiivin säännöksiin lain 131 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhteisön ulkopuolelle suuntautuvissa rahoitus- ja vakuutustoiminnoissa käytettävien tavaroiden ja palvelujen hankintaan sisältyvä vero säädettäisiin palautuskelpoiseksi.

Palautusoikeus koskisi rahoitus- tai vakuutuspalveluja, joiden ostajana on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa yhteisön alueella. Palautuksen edellytyksenä ei sitä vastoin olisi, että palvelu tulisi kuluttaa ulkomailla. Palautusoikeus ei koskisi tilanteita, joissa rahoitus- tai vakuutuspalvelun ostajalla on kotipaikka tai kiinteä toimipaikka yhteisön alueella, ellei palvelu liity jäljempänä selostetulla tavalla välittömästi yhteisön ulkopuolelle vietäviin tavaroihin. —”

2.3 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös

(33) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ennakkoratkaisun antaminen perustuu niihin tosiseikkoihin, jotka verovelvollinen on hakemuksensa tueksi esittänyt, eikä kyseisten seikkojen oikeellisuutta ole lähtökohtaisesti tarpeen selvittää. Mikäli myöhemmin osoittautuu, että hakemuksessa ilmoitetut tosiseikat eivät vastaa todella toteutuneita seikkoja, tämä voi johtaa ennakkoratkaisun sitomattomuuteen, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ennakkoratkaisu sinänsä olisi virheellinen.

(34) Ennakkoratkaisuhakemuksessa esitetyn selvityksen mukaan yhtiö myy luoton välityspalvelun rahoituslaitoksille, esimerkiksi ruotsalaisten pankkien norjalaisille sivuliikkeille tai norjalaisille pankeille, joilla saattaa olla sivuliike Ruotsissa. Ennakkoratkaisuhakemus on ymmärrettävä niin, että juuri nämä unionin ulkopuolelle sijoittautuneet palvelujen ostajat myös antavat lainat loppuasiakkaille. Mikään seikka esitetyssä selvityksessä ei viittaa siihen, että luoton välityspalvelun todellisena ostajana mainittujen tahojen sijasta olisi pidettävä jotakuta muuta. Nyt ratkaistavan asian oikeudellisessa arvioinnissa ei ole merkitystä sillä, että luotonanto tapahtuu mahdollisesti Suomessa asuvalle kuluttajalle. Esitettyä selvitystä ei ole pidettävä sillä tavoin puutteellisena, että ennakkoratkaisu olisi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön esittämästä syystä poistettava.

(35) Ennakkoratkaisu on kuitenkin muotoilultaan osittain epäselvä. Muotoilu mahdollistaa esimerkiksi sellaisen selvästi lainvastaisen tulkinnan, jonka mukaan palautusoikeus olisi olemassa, jos luoton välityspalvelun ostajalla on liiketoiminnan kotipaikka unionin ulkopuolella, vaikka palvelun käyttää omiin tarpeisiinsa ostajan unionin alueella sijaitseva kiinteä toimipaikka. Ennakkoratkaisua on, vaikkei sitä enemmälti muutettaisi, joka tapauksessa täsmennettävä.

(36) Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta luottojen myöntäminen ja välitys sekä luotonantajan harjoittama luottojen hallinnointi. Koska arvonlisäverolakia on tulkittava direktiivin mukaisesti, nyt kysymyksessä oleva luottojen välitys kuuluu arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun rahoituksen järjestämisen piiriin ja sellaisena lain 41 §:n mukaan verosta vapautettuihin rahoituspalveluihin, joihin arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdassa viitataan.

(37) Kuten edellä mainituista lain esitöistä ilmenee, arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan säätämisen nimenomaisena tarkoituksena on ollut arvonlisäverolain säännösten harmonisoiminen tuolloisen kuudennen arvonlisäverodirektiivin säännösten kanssa. Nykyinen arvonlisäverodirektiivi vastaa sisällöltään aiempaa kuudetta arvonlisäverodirektiiviä. Euroopan unioni on tullut säännöksessä viitatun Euroopan yhteisön sijaan. Arvonlisäverolain säännöksessä mainittu palautusoikeus, sellaisena kuin se on kansallisessa laissa tältä osin toteutettu, vastaa direktiivin säännöksessä tarkoitettua veron vähennysoikeutta.

(38) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kyseessä olevaa arvonlisäverolain säännöstä on perusteltua tulkita niin, että tulkinta vastaa edellä selostettua arvonlisäverodirektiivin vastaavan säännöksen tulkintaa. Yhtiöllä on oikeus saada palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero, jos hankinta liittyy nyt kysymyksessä olevan luoton välityspalvelun myyntiin ja jos välityspalvelun ostajana on elinkeinonharjoittaja, jolla on liiketoiminnan kotipaikka Euroopan unionin ulkopuolella. Merkitystä ei ole sillä, että tällaisella ostajalla on mahdollisesti kiinteä toimipaikka unionissa. Jos kuitenkin ostajan kiinteä toimipaikka vastaanottaa ja käyttää rahoituspalvelun omiin tarpeisiinsa, verovelvollisella on oikeus palautukseen, jos tämä kiinteä toimipaikka sijaitsee unionin ulkopuolella. Merkitystä ei tällöin ole sillä, että ostajalla on mahdollisesti liiketoiminnan kotipaikka tai jokin toinen kiinteä toimipaikka unionissa.

(39) Koska keskusverolautakunnan päätöksen lopputulos on, kun ennakkoratkaisua täsmennetään, omaksutun arvonlisäverolain tulkinnan mukainen, ennakkoratkaisua ei ole aihetta enemmälti muuttaa.

(40) Arvonlisäverodirektiivin säännöksen välittömän oikeusvaikutuksen edellytysten arvioiminen ei ole tämän jälkeen enää tarpeen.

3. Oikeudenkäyntikulut

(41) Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §, A Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Mikko Pikkujämsä, Anne Nenonen, Joni Heliskoski ja Tero Leskinen. Asian esittelijä Marita Eeva.

British Film Institute

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Yhtiö

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön

Yhtiön

Arvonlisäverolain

Hallituksen esityksessä laiksi arvonlisäverolain muuttamisesta (HE 283/1994 vp)