KKO:2016:45 — Rättegångsförfarandet

A åtalades för medhjälp till grov förskingring begången 17. — 25.9.1997. A hade 16.10.1998 fått veta att hon var misstänkt för brott. Åtalet hade blivit anhängigt i tingsrätten 9.3.2004.

I tingsrätten hade målet förblivit i förberedelseskedet, eftersom det inte hade varit möjligt att få huvudgärningsmannen som var utomlands att infinna sig för att svara. Vid tingsrättens förberedelsesammanträde 8.1.2016 yrkade A att åtalet och målsägandens ersättningsyrkande som grundade sig på det påstådda brottet skulle avvisas eller förkastas på grund av dröjsmålet med rättegången.

Fråga om åtalet och det privaträttsliga yrkandet på grund av det i åtalet avsedda brottet skulle avvisas eller förkastas till följd av den oskäligt långa rättegången. (Omröstn.)

A:ta syytettiin 17.- 25.9.1997 tehdystä avunannosta törkeään kavallukseen. A oli saanut tietää olevansa rikoksesta epäillyn asemassa 16.10.1998. Syyte oli tullut vireille käräjäoikeudessa 9.3.2004.

Kysymys siitä, tuliko syyte ja siinä tarkoitetusta rikoksesta johtuva yksityisoikeudellinen vaatimus jättää tutkimatta tai hylätä oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston vuoksi. (Ään.)

Alempien oikeuksien ratkaisut

Asian tausta, Helsingin käräjäoikeuden A:n esittämän oikeudenkäyntiväitteen johdosta tekemä päätös 8.1.2016, muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 14.4.2016 kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjäoikeudessa käräjätuomari Marjatta Berg ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Timo Ojala (eri mieltä), Jouko Rantanen ja Merja Söderström.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan ja syyte ja siihen perustuvat korvausvaatimukset jätetään tutkimatta tai hylätään oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkän keston vuoksi.

Syyttäjä ja asianomistaja vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Syyttäjä on vaatinut Helsingin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta 17.-25.9.1997 tehdystä avunannosta törkeään kavallukseen tai toissijaisesti avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen. Poliisi on ilmoittanut A:lle tämän asemasta rikoksesta epäiltynä ensimmäisen kerran 16.10.1998. Syyte on tullut vireille käräjäoikeudessa 9.3.2004. Asianomistaja X Y:n kuolinpesän osakkaana on kirjallisessa vaatimuksessaan ilmoittanut yhtyvänsä syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaatinut, että rikoksista tekijänä syytetty B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan 18 miljoonaa markkaa vastaavat 3 027 382 euroa korkoineen tekopäivästä lukien. Korvausvaatimuksen pääoman määräksi on sittemmin täsmentynyt 10 miljoonaa markkaa vastaavat 1 681 879,26 euroa.

2. A on 15.6.2004 antanut käräjäoikeudelle vastauksen, jossa hän on kiistänyt vaatimukset. Tämän jälkeen asia on jäänyt käräjäoikeudessa valmisteluvaiheeseen, koska asiassa vangittavaksi määrättyä ja etsintäkuulutettua B:tä ei ollut saatu ulkomailta vastaamaan syytteisiin, vaikka hänestä oli tehty eurooppalainen pidätysmääräys ja luovutuspyyntö Sveitsiin.

3. Käräjäoikeuden käsittelyratkaisussa 10.9.2014 on todettu, että syyttäjä ja X olivat vaatineet asian käsittelemistä ja ratkaisemista. A oli puolestaan vaatinut, että syyte jätetään tutkimatta tai hylätään oikeudenkäynnin huomattavan pitkän keston vuoksi. Toissijaisesti tuli katsoa, että pääkäsittelylle oli este, koska B:tä ei ollut saatu vastaamaan pääkäsittelyyn. Käräjäoikeus ei ole siirtänyt asiaa pääkäsittelyyn, koska myös A oli nimennyt B:n kuultavaksi, eikä B:tä ollut tavoitettu eikä saatu kuultavaksi asiassa.

4. Helsingin hovioikeus on päätöksellään 5.3.2015 poistanut käräjäoikeuden käsittelyratkaisun ja palauttanut asian käräjäoikeuteen käsittelyn jatkamiseksi. Hovioikeus on katsonut syyttäjän näyttäneen, että viranomaisilla ei enää tässä vaiheessa ollut mahdollisuuksia saada B:tä vastoin tämän tahtoa Suomeen kuultavaksi. Asiassa oli nimetty suuri määrä muutakin todistelua, joten tässä vaiheessa ei ollut ilmeistä, että B:n kuulematta jättäminen loukkaisi A:n oikeutta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuun oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Lopullinen arvio oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta oli mahdollista tehdä vasta pääasiaratkaisun yhteydessä, ja B:n mahdollisen kuulematta jättämisen merkitys tuli joka tapauksessa arvioitavaksi pääasiaa ratkaistaessa. B:n poisjäänti ei näissä olosuhteissa ollut este pääkäsittelyn aloittamiselle.

5. Käräjäoikeuden valmisteluistunnossa 8.1.2016 A on vaatinut, että syyte ja siihen perustuvat vaatimukset jätetään tutkimatta tai hylätään. A on katsonut, että oikeudenkäynnin ehdoton edellytys puuttui, koska asiaa ei voitu käsitellä kohtuullisessa ajassa. Käsittelyn poikkeuksellisen pitkän keston vuoksi hänen puolustautumismahdollisuutensa olivat raunioituneet ja hän oli menettänyt työkykynsä. Ihmisoikeusloukkaus oli päätettävissä vain lopettamalla oikeudenkäynti. Syyttäjä ja X ovat vastustaneet vaatimuksia.

6. Käräjäoikeus on päätöksellään 8.1.2016 hylännyt A:n vaatimukset. Käräjäoikeuden mukaan syytteen jättäminen tutkimatta tai sen hylkääminen A:n esittämillä syillä oli mahdollista tehdä vasta pääasiaratkaisun yhteydessä pääkäsittelyn jälkeen. Käräjäoikeus on katsonut, että A:lla oli käytettävissään riittävät ja tehokkaat oikeussuojakeinot oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston varalta.

7. Hovioikeus, jonne A on valittanut toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset, ei ole päätöksellään 14.4.2016 muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Hovioikeus on todennut, että Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2004:58 ilmenevän oikeusohjeen mukaan A:n väite voisi menestyä ainoastaan, jos hänen puolustautumismahdollisuuksiensa voitiin todeta kokonaan raunioituneen. Syyttäjän mukaan näyttö asiassa oli 90-prosenttisesti kirjallista todistelua. B:n poissaolo ei enää ollut esteenä oikeudenkäynnin etenemiselle, todistelu painottui kirjallisiin todisteisiin ja asianomistajalla, joka piti tärkeänä rikosoikeudenkäynnin toteutumista, oli mittava intressi asian käsittelylle. Asiassa esiin tuotuja seikkoja punnittuaan hovioikeus on katsonut, ettei A:n puolustautumismahdollisuuksien voitu katsoa kokonaan raunioituneen niin, että syyte tulisi sen vuoksi jättää tutkimatta tai suoraan hylätä.

8. Yksi hovioikeuden jäsen on ollut ratkaisusta eri mieltä ja katsonut lausunnossaan, että syyte ja asianomistajan siihen perustuvat korvausvaatimukset tulisi jättää tutkimatta. A:n vaatimusten puolesta ja niitä vastaan puhuvien seikkojen arvioinnin perusteella lausunnossa on katsottu, että tällä tavoin valtion vastuulla ollut oikeudenkäynnin poikkeuksellinen viivästyminen oli mahdollista sekä estää että asianmukaisesti ja riittävällä tavalla hyvittää. Oikeudenkäynnin viivästymistä ei sen sijaan ollut perusteltua hyvittää syyte hylkäämällä, koska A:n puolustautumismahdollisuudet eivät olleet lopullisesti romuttuneet.

9. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko häneen kohdistettu syyte ja siihen perustuva asianomistajan korvausvaatimus jätettävä tutkimatta tai hylättävä jo ennen pääkäsittelyn toimittamista sillä perusteella, että oikeudenkäynti on kestänyt poikkeuksellisen kauan.

10. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Perustuslain mainittu säännös vastaa keskeiseltä sisällöltään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa (esim. KKO 2011:38 kohta 12). Tämän artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

11. Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa koskee sekä rikos- että riita-asioiden käsittelyä ja on osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita. Oikeuden tarkoituksena on osaltaan turvata oikeudenkäytön tehokkuutta ja uskottavuutta sekä suojella asianosaista huolelta, haitalta ja epävarmuudelta, joka oikeudenkäynnin kohtuuttomaan pitkittymiseen liittyy.

12. Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa ei ole yksiselitteisesti määritelty ihmisoikeussopimuksessa eikä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti. Kokonaisarvioinnissa huomiota kiinnitetään erityisesti tapauksen vaikeusasteeseen, valittajan ja viranomaisten käyttäytymiseen sekä asian merkitykseen valittajalle. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on yleensä katsottu, että erittäin pitkään eli käytännössä noin 8 vuotta ja sitä kauemmin jatkuneissa oikeudenkäynneissä viivästyminen jää joka tapauksessa valtio-osapuolen vastuulle, ja oikeudenkäynnin kestoa pidetään jo sellaisenaan ilmeisen kohtuuttomana (oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain muuttamiseen johtanut hallituksen esitys HE 85/2012 vp s. 5).

13. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Säännös edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista (esim. KKO 2011:38 kohta 8 ja KKO 2016:20 kohta 23).

14. Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Artikla täydentää muita sopimuksessa turvattuja ihmisoikeuksia edellyttämällä tehokkaita valtionsisäisiä oikeussuojakeinoja näitä oikeuksia koskevien loukkausten varalta.

15. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole oikeuskäytännössään edellyttänyt mitään tiettyä tapaa, jolla oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto tulisi sopimuksen 13 artiklan edellyttämällä tavalla kansallisesti turvata tai sitä koskeva loukkaus hyvittää. Oikeussuojakeinot oikeudenkäynnin viipymistä vastaan määräytyvät kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin edellyttänyt keinojen olevan tehokkaita sekä käytännössä että oikeudellisesti (esim. Kudla v. Puola suuren jaoston tuomio 26.10.2000 kohta 157 ja Sürmeli v. Saksa suuren jaoston tuomio 8.6.2006 kohta 98).

16. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeussuojakeino on tehokas sopimuksen 13 artiklan tarkoittamalla tavalla, jos se voi joko estää tai päättää loukkauksen tai tarjota jo tapahtuneesta loukkauksesta asianmukaisen hyvityksen. Arviointi on tapauskohtaista, ja myös keinojen yhdistelmä voi muodostaa riittävän tehokkaan oikeussuojakeinon (esim. Kudla-tapaus kohdat 157 ja 158 ja Sürmeli-tapaus kohdat 98 ja 99).

17. Ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan todennut, että nyt esillä olevissa kysymyksissä paras oikeussuojakeino on ennakollinen viivästymisen estäminen (esim. Sürmeli-tapaus kohta 100). Myös jälkikäteiset viivästymisen hyvitykset, joko rahallinen korvaus tai rangaistuksen alentaminen, on kuitenkin katsottu riittäviksi, jos ne täyttävät ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä muotoutuneet vaatimukset.

18. Erilaisia hyvitysmahdollisuuksia on käsitelty kattavasti ratkaisussa Dimitrov ja Hamanov v. Bulgaria (tuomio 10.5.2011 kohdat 125-129), jossa ihmisoikeustuomioistuin on antanut Bulgarialle ohjeita siitä, millaisin keinoin oikeudenkäynnin kohtuutonta kestoa koskeva ihmisoikeusloukkaus on eri tilanteissa mahdollista kansallisesti estää tai hyvittää. Ratkaisun kohdassa 129 on todettu, että äärimmäisten viivästymistapausten tilanteissa oikeussuojakeinona voitaisiin kansallisesti harkita jopa oikeudenkäynnin päättämistä, mikäli tällä ei loukata julkista etua. Ratkaisussa Sprotte v. Saksa (päätös 17.11.2005) ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että pitkään jatkunut oikeudenkäynti rattijuopumusta koskevassa asiassa oli asianmukaisesti hyvitetty, kun asian käsittely päätettiin rikostuomiota antamatta.

19. Suomen lainsäädännössä on useita oikeussuojakeinoja, joilla oikeudenkäynnin viivästymistä voidaan estää tai jo toteutunut oikeudenloukkaus hyvittää. Ennakollinen keino on asian määrääminen kiireelliseksi oikeudenkäymiskaaren 19 luvun säännösten nojalla luvussa säädetyin edellytyksin. Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (hyvityslaki, 362/2009) antaa mahdollisuuden oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston hyvittämiseen myös rahallisesti. Lain 6 §:n 4 momentista ja sen esitöistä ilmenee, että rikosasian viivästyminen hyvitetään vastaajalle ensisijaisesti rangaistusta lieventämällä tai alentamalla, ja jos tämä ei ole mahdollista, rahahyvityksellä. Mahdollista on myös määrätä rahahyvitystä rangaistuksen alentamisen lisäksi siltä osin kuin viivästystä ei pystytä jälkimmäisellä tavalla kokonaan hyvittämään (HE 233/2008 vp s. 26).

20. Mahdollisuudesta rangaistuksen lieventämiseen tai alentamiseen viivästyksen nojalla säädetään rikoslain 6 luvussa. Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika voidaan ottaa huomioon rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan nojalla rangaistusta mitattaessa kohtuullistamisperusteena ja saman luvun 12 §:n 4 kohdan nojalla rangaistuksen tuomitsematta jättämisen perusteena.

21. Lisäksi rikoslain 8 luvussa on säännökset siitä, minkä ajan kuluessa syyteoikeus vanhenee (1 §) ja minkä ajan kuluttua rikoksesta ei enää saa tuomita rangaistusta (6 §). Näiden määräaikojen taustalla on muun muassa ajatus siitä, että kovin myöhään tapahtuva puuttuminen rikoksentekijän elämään olisi paitsi tarkoituksetonta järjestelmän kannalta myös kohtuutonta tekijää itseään kohtaan. Rikosten tekopäivästä laskettavat vanhentumisajat on suhteutettu rikosten vakavuuden mukaan ja ne tulevat sovellettaviksi riippumatta siitä, missä vaiheessa rikos on tullut esille ja mikä on ollut oikeudenkäynnin kesto. Syyte- ja tuomitsemisoikeutta koskevat vanhentumisajat muodostavat viimekätisen ja yksiselitteisen takarajan myös rikosasian käsittelyn kestolle.

$e7

23. Ihmisoikeustuomioistuin on päätöksissään Ahlskog v. Suomi (9.11.2010, kohta 77) ja S.V. vastaan Suomi (24.11.2012) todennut, että Suomessa käytettävissä olevat keinot viipymistä vastaan tai sen hyvittämiseksi täyttävät rikos- ja riita-asioiden osalta ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan edellyttämät tehokkuuden vaatimukset.

24. Nyt esillä olevassa asiassa syyte ja siihen perustuva korvausvaatimus ovat olleet vireillä käräjäoikeudessa valmisteluvaiheessa yli 12 vuotta. Viipyminen on johtunut ensisijassa siitä, että kysymyksessä olevista rikoksista päätekijänä syytettyä henkilöä, jota myös A on halunnut omassa asiassaan kuulla, ei ole saatu yrityksistä huolimatta Suomeen vastaamaan syytteisiin. A on saanut kuulla olevansa rikoksesta epäillyn asemassa yli 17 vuotta sitten.

25. Korkein oikeus katsoo, että tällainen oikeudenkäynnin kesto on viivästymisen syistä riippumatta kohtuuton ja merkitsee perustuslain 21 §:n 1 momentin ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan loukkausta. Mikään asiassa ei osoita, että viivästyminen olisi johtunut A:sta itsestään siten, että tällä olisi vaikutusta oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa. Valtio ei siten ole pystynyt takaamaan A:lle oikeudenkäyntiä kohtuullisessa ajassa.

26. Kysymys on siitä, onko oikeudenkäynnin viivästyminen hyvitettävä A:lle hänen vaatimallaan tavalla jättämällä syyte tutkimatta tai hylkäämällä se jo ennen pääkäsittelyä.

27. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäynti asiassa on kestänyt poikkeuksellisen kauan. Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen on joka tapauksessa käsillä syyskuussa 2017. Tällä hetkellä ei edes pääkäsittelyä käräjäoikeudessa ole vielä toimitettu. Kyseenalaista on, ehditäänkö asiassa antaa täytäntöönpanokelpoinen tuomio ennen rikoslain 8 luvun 6 §:ssä tarkoitetun vanhentumisajan umpeutumista.

28. Ajan kulumisen vuoksi A:n rikosvastuun tutkimisella tuomioistuimessa ei ole enää samanlaista merkitystä rikosoikeudellisen järjestelmän tavoitteiden kannalta kuin jos asia olisi käsitelty kohtuullisessa ajassa tekoajan jälkeen. A:han kohdistettujen vaatimusten tutkimatta jättäminen tai hylkääminen jo tässä vaiheessa ennen pääkäsittelyä lopettaisi tehokkaalla tavalla oikeudenkäynnin kohtuuttomasta viivästyksestä aiheutuvan perus- ja ihmisoikeusloukkauksen.

29. Toisaalta syytteessä ja siihen perustuvassa korvausvaatimuksessa on kysymys varsin vakavista rikoksista, joihin A:n väitetään syyllistyneen asianajajana. Näistä syistä hänen rikosvastuunsa selvittämiseen edelleen liittyy julkista intressiä, vaikka sen merkitys onkin ajan kulumisen vuoksi vähentynyt.

30. Asian arvioinnissa on otettava huomioon myös asianomistaja X:n oikeudet ja hänen oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. X on ilmoittanut yhtyvänsä syytteeseen ja kohdistanut A:han määrältään suuren korvausvaatimuksen. Syyttäjän tavoin X on vaatinut, että asian käsittelyä ei lopeteta A:n vaatimalla tavalla. X:n vaatimusten tutkimatta jättäminen tai hylkääminen jo ennen pääkäsittelyä oikeudenkäynnin kohtuuttoman keston vuoksi merkitsisi sitä, että hänen pääsynsä oikeuteen ja oikeuksiinsa estyisi kokonaan.

$e9

32. Suomen oikeuden mukaan oikeudenkäynnin kohtuuton kesto hyvitetään pääasiaratkaisun yhteydessä ottamalla se huomioon seuraamusta määrättäessä ja tarvittaessa sen sijasta tai ohessa rahallisella hyvityksellä. Lainsäädäntöön ei sisälly säännöksiä, joiden nojalla syyte ja siihen perustuva korvausvaatimus voitaisiin hylätä tai jättää tutkimatta sillä perusteella, että oikeudenkäynti on kestänyt kohtuuttoman kauan. Poikkeusta ei ole säädetty niidenkään tilanteiden varalta, joissa oikeudenkäynnin kesto on ollut poikkeuksellisen pitkä.

33. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei syytettä ja siihen perustuvaa korvausvaatimusta voida nyt esillä olevan asian käsittelyn tässä vaiheessa jättää tutkimatta tai hylätä pelkästään käsittelyn kohtuuttoman pitkän keston perusteella. Tällä hetkellä ei myöskään ole edellytyksiä arvioida sitä, mitä merkitystä oikeudenkäynnin huomattavalla viivästymisellä on ollut A:n puolustautumismahdollisuuksien ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin muiden perusedellytysten kannalta. Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että käräjäoikeus voi arvioida luotettavasti näitä kysymyksiä vasta pääkäsittelyn jälkeen pääasiaratkaisun yhteydessä. Asian ratkaistessaan käräjäoikeuden on myös lausuttava A:n esittämästä oikeudenkäynnin viivästyksen hyvittämistä koskevasta vaatimuksesta ja otettava tässä yhteydessä riittävällä tavalla huomioon asian käsittelyn viivästymisen poikkeuksellinen kesto.

34. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Marjut Jokela (eri mieltä), Jukka Sippo ja Mika Huovila. Esittelijä Heli Melander.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

A on ollut rikoksesta epäillyn asemassa yli 17 vuotta. Avunantorikosta koskevat syytteet ja niihin liittyvät vahingonkorvausvaatimukset ovat olleet vireillä käräjäoikeudessa yli 12 vuotta. Asian käsittelyssä ei ole edetty valmisteluvaihetta pidemmälle. Kun syyte koskee 17. — 25.9.1997 tehdyksi väitettyä rikosta, rikossyyte on tuomitsemisajan päättymisen johdosta hylättävä, jollei asiassa ole annettu täytäntöönpanokelpoista tuomiota ennen 25.9.2017. Rikosasian käsittely siis väistämättä päättyy vähän yli vuoden kuluttua, jos se on vielä tuolloin vireillä käräjä- tai hovioikeudessa.

Rikossyytteiden käsittelyaika on jo nyt yli kaksinkertainen siihen aikaan nähden, joka ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan merkitsee valtion vastuulla olevaa oikeudenkäynnin viivästymistä. A:n oikeutta saada Suomen perustuslain 21 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa turvatulla tavalla asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä on siten räikeästi loukattu. Tämä loukkaus jatkuu edelleen.

Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen on lainkäytön ydintehtävä. Viivästyminen voidaan kuitenkin yleensä hyvittää rikosasian vastaajalle jälkikäteen niin, että hänelle muutoin tuomittavaa rangaistusta alennetaan tai rangaistus jätetään kokonaan tuomitsematta. Jos syyte hylätään tai jätetään tutkimatta, loukattu voi saada valtiolta hyvitystä hyvityslain nojalla. Mahdollista on myös, että rangaistuksen alentamista ja rahakorvausta käytetään yhdessä. Nämä viivästyksen hyvittämiskeinot on ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa katsottu riittäviksi sekä rikos- että riita-asioissa (Ahlskog v. Suomi 9.11.2010 ja S.V. v. Suomi 24.11.2012). Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on lausunut, että äärimmäisissä tai epäillylle poikkeuksellisen vahingollisissa viivästyksissä voi harkita jopa koko prosessin päättämistä, jollei yleistä etua siten loukata (Dimitrov ja Hamanov v. Bulgaria 10.5.2011, kohta 129).

Laissa ei ole säännöksiä, joiden nojalla tuomioistuin voisi päättää rikosasian käsittelemisen sen vuoksi, että asian käsittely on kohtuuttomasti viivästynyt tai että muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytykset eivät täyty. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan KKO 2004:58 katsonut, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen syytetylle saattaa jossakin poikkeuksellisessa tilanteessa merkitä sitä, että syytteen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen jää ainoaksi tehokkaaksi ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa tarkoitetuksi oikeussuojakeinoksi. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, jos syytetyn mahdollisuudet puolustautua ovat kokonaan raunioituneet oikeudenkäynnin pitkittymisen vuoksi.

Kyseinen ennakkoratkaisu on annettu ennen kuin hyvityslaki on tullut voimaan vuoden 2010 alusta. Laki ei mielestäni poista tarvetta siihen, että tuomioistuimella on poikkeuksellisia tapauksia varten käytettävissään tehokas keino estää sellaisen oikeudenkäynnin jatkaminen, joka merkitsee syytetyn perusoikeuksien vakavaa loukkaamista ja jossa tavalliset hyvittämisen tavat eivät enää ole riittäviä. Ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artikla sekä niitä koskeva ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö asettavat vain vähimmäistason sille, miten kansallisesti on perustuslain 21 ja 22 §:n johdosta suhtauduttava oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin rikkomiseen.

$eb

A:han kohdistetuissa syytteissä on kysymys avunannosta törkeään kavallukseen, jossa hänen päämiehensä B:n väitetään siirtäneen edustamalleen taholle Y:n kuolinpesään kuuluneita varoja, tai toissijaisesti avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen, jos varojen katsotaankin kuuluneen B:lle. X:n esittämät suuret korvausvaatimukset perustuvat hänen asemaansa yhtäältä Y:n kuolinpesän osakkaana ja toisaalta B:n konkurssivelkojana. A on kiistänyt korvausvaatimukset paitsi perusteeltaan myös määrältään.

Totean, ettei rikosperusteinenkaan vahingonkorvausvaatimus edellytä, että tekijä — tai kuten tässä tapauksessa avunantaja — tuomittaisiin rikoksesta. Kun X on esittänyt vahingonkorvausvaatimuksen keskeytymättä jatkuneessa oikeudenkäynnissä, se ei ole myöskään vanhentunut. Näin ollen rikos- ja korvausvaatimusten erottaminen eri menettelyihin ja rikosasian käsittelyn päättäminen eivät vaikuta X:n oikeuteen saada vahingonkorvausta ja jatkaa korvauksen vaatimista riita-asiain järjestyksessä.

Harkinnanvaraisissa prosessiratkaisuissa voi olla perustelua punnita keskenään rikoksesta epäillyn ja asianomistajan perusoikeuksia ja prosessuaalisiakin oikeusturvatakeita. Ratkaisussa KKO 2015:14 on esitetty yleisiä näkökohtia erisuuntaisten perusoikeuksien arvioimisesta (kohdat 41 — 43). Johtopäätöksenä kuitenkin oli, ettei tapauksessa ollut asianomistajan perusoikeuksien kannalta merkittäviä seikkoja (kohta 60). Asianomistajana oli konkurssipesä, joka oli esittänyt rikosoikeudenkäynnissä vahingonkorvausvaatimuksen.

A:han kohdistetut syytteet ovat sinänsä vakavia ja koskevat hänen toimiaan asianajajana. En silti katso yleisen edun vaativan, että lähes 20 vuotta vanhoja varallisuusjärjestelyjä ja päämiestään avustaneen asianajajan tuolloista menettelyä pyrittäisiin selvittämään rikosoikeudenkäynnissä lähinnä vain siksi, että näin saataisiin ratkaistuksi asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksen peruste. Oikeudenkäynnin viivästyminen on sinänsä loukannut myös X:n oikeutta saada asia kohtuullisessa ajassa käsitellyksi. Hänen asemansa ei kuitenkaan oikeuta eikä edellytä, että poikkeuksellisella tavalla viivästynyttä rikosoikeudenkäyntiä jatketaan A:ta vastaan.

Näillä perusteilla katson, että A:han kohdistetut syytteet tulee jättää tutkimatta. Määrään oikeudenkäynnistä rikosasioista annetun lain 3 luvun 3 §:n nojalla, että yksityisoikeudelliset vaatimukset erotetaan rikosasian käsittelystä. Jos X niin vaatii, määrään mainitun luvun 6 §:n nojalla, että hänen yksityisoikeudellisia vaatimuksiaan koskevan asian käsittelyä jatketaan riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa

Tehokkaan oikeussuojan vaatimus

Kansalliset oikeussuojakeinot

Johtopäätökset tässä asiassa

Oikeusneuvos Jokela: