KKO:2016:63 — Adoption

Fråga om fastställande av i Folkrepubliken Kina fastställda nationella adoptioner såsom gällande i Finland.

AdoptionsL 69 §

AdoptionsL 74 § (22/2012)

Kysymys Kiinan kansantasavallassa kansallisina adoptioina vahvistettujen adoptioiden vahvistamisesta päteviksi Suomessa.

AdoptioL 69 §

AdoptioL 74 § (22/2012)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituksessaan A toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset.

Välitoimi

Korkein oikeus varasi A:lle tilaisuuden lausua asumisesta Suomessa ja Kiinassa sekä siitä, miten C:n ja D:n hoito on järjestetty Kiinassa.

A antoi lausuman.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Hakemus Helsingin hovioikeudessa

A vaati hakemuksessaan, että hovioikeus vahvistaa adoptioina Suomessa päteviksi Kiinan kansantasavallassa 3.7.2013 rekisteröidyt päätökset, joilla 10.11.2012 syntyneet C ja D oli määrätty hänelle adoptioon. Toissijaisesti A vaati, että edellä mainitut adoptiopäätökset tunnustetaan Suomessa lapsen huoltoa koskevina päätöksinä.

A:n aviomies B ilmoitti kirjoituksessaan hyväksyvänsä hakemuksen.

Helsingin hovioikeuden päätös 20.1.2016

Hovioikeus katsoi, että vaikka aviopuolisot voivat adoptiolain mukaan adoptoida alaikäisen lapsen vain yhdessä, ei avioliitto yksin ollut este adoptioiden vahvistamiselle.

Hovioikeus katsoi, että Kiinan kansantasavallan asianomaisella viranomaisella oli ollut A:n ja hänen adoptoimiensa lasten kansalaisuuden perusteella riittävä aihe ottaa adoptioasiat tutkittavakseen. Koska A:n asuinpaikka oli kuitenkin ollut adoptioiden rekisteröintihetkellä 3.7.2013 Suomessa, A:n olisi tullut hakea adoptioihin adoptiolupa.

Adoptiolain mukaan hovioikeus ei voinut vahvistaa päteväksi sellaista adoptiota, jossa Suomessa asuva henkilö oli adoptoinut vieraasta valtiosta alaikäisen lapsen ilman adoptiolautakunnan lupaa. Tuomioistuimella ei ollut asiassa harkinnanvaraa. Näin ollen ja koska kysymyksessä olevat adoptiot eivät olleet Suomessa ilman eri vahvistusta päteviä, adoptioita ei voitu vahvistaa Suomessa päteviksi.

Mitä tuli vaatimukseen adoptiopäätösten vahvistamisesta huoltopäätöksinä, hovioikeus lausui, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 25 §:n nojalla ei voitu tunnustaa sellaista vieraassa valtiossa annettua päätöstä tai siihen rinnastettavaa toimenpidettä, joka koski lapsen vanhemmuutta. Näin oli silloinkin, kun vanhemmuudesta oli asianomaisen valtion lain nojalla suoraan seurannut myös huoltajuus. Kysymystä vieraassa valtiossa välittömästi vanhemmuuden perusteella määräytyneen huollon säilymisestä voimassa Suomessa oli arvioitava mainitun lain 18 §:n ja siinä mainitun yleissopimuksen 16, 19 ja 21 artiklan määräysten mukaan. Hovioikeus ei siten voinut vahvistaa, että hakemuksessa tarkoitetut adoptiopäätökset tunnustetaan Suomessa lasten huoltoa koskevina päätöksinä.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Elisabeth Bygglin ja Åsa Nordlund. Esittelijä Maria Sundberg.

Perustelut

1. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko Kiinan kansantasavallassa 3.7.2013 rekisteröidyt adoptiopäätökset Suomen adoptiolain mukaan päteviä täällä ilman eri vahvistusta tai vahvistettavissa Suomessa päteviksi. Mikäli näin ei ole, asiassa on kysymys siitä, johtaako adoptiolain soveltaminen tässä tapauksessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan loukkaukseen. Vielä asiassa on kysymys siitä, voidaanko adoptiopäätökset tunnustaa Suomessa lapsen huoltoa koskevina päätöksinä.

2. Adoptiolain kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset perustuvat keskeisesti Haagin yleissopimukseen lasten suojelusta ja yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa (SopS 29/1997). Sopimuksen tavoitteena on varmistaa, että kansainväliset lapseksiottamiset toteutetaan lapsen edun mukaisesti ja lapsen oikeuksia kunnioittaen. Tähän on pyritty luomalla sopimusvaltioiden keskusviranomaisiin perustuva yhteistyöjärjestelmä sekä velvoittamalla sopimusvaltiot huolehtimaan siitä, että sopimusta noudattaen tapahtuneet lapseksiottamiset tunnustetaan päteviksi muissa sopimusvaltioissa.

3. Adoptiolain 39 §:n 1 momentin mukaan, jos adoptionhakijalla tai alle 18-vuotiaalla lapsella taikka molemmilla on asuinpaikka Suomessa, hakija ei saa ottaa lasta luokseen adoptiotarkoituksessa, adoptioneuvonnan antaja ei saa sijoittaa lasta adoptiotarkoituksessa hakijan luokse eikä palvelunantaja saa välittää hakijaa lapselle, ellei hakijalla ole adoptiolupaa.

4. Ulkomaisen adoption tunnustamista ilman eri vahvistusta koskevan adoptiolain 69 §:n 1 momentin mukaan adoptio, joka on tapahtunut saman lain 6 luvussa tarkoitetun adoptioluvan mukaisesti, on ilman eri vahvistusta pätevä Suomessa. Adoptiolain 73 §:n (22/2012) 1 momentin mukaan Haagin sopimuksen osapuolena olevassa vieraassa valtiossa vahvistettu ja siellä sanotun sopimuksen mukaiseksi varmennettu adoptio on adoptiolain 69 §:n estämättä ilman eri vahvistusta pätevä Suomessa.

5. Korkein oikeus toteaa, että vahvistettaviksi vaadituille adoptioille ei ole myönnetty Suomessa adoptiolupaa. Adoptioita ei myöskään ole vahvistettu ja varmennettu Kiinassa Haagin sopimuksen 23 artiklassa tarkoitetulla tavalla sopimuksen mukaisiksi kansainvälisiksi adoptioiksi, jotka olisivat adoptiolain 73 §:n 1 momentin nojalla ilman eri vahvistusta Suomessa päteviä. Näin ollen adoptiot eivät ole päteviä ilman eri vahvistusta.

6. Adoptiolain 69 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan vieraassa valtiossa tapahtunut adoptio on ilman eri vahvistusta pätevä Suomessa myös, jos adoptio on pätevä siinä valtiossa, jossa hakijoilla on adoption ajankohtana ollut asuinpaikka ja jossa he ovat asuneet keskeytyksettä vähintään vuoden ajan välittömästi ennen adoptiota.

7. A on hovioikeudelle antamassaan lausumassa ilmoittanut, että hänen kotipaikkansa on Lahti. Samassa lausumassa hän on kuitenkin kertonut asuneensa Kiinassa yhtäjaksoisesti 1.6.2013 lukien. Valituksessaan ja lausumassaan Korkeimmalle oikeudelle A on puolestaan ilmoittanut, että hän oli muuttanut Kiinaan jo maaliskuussa 2012 ja että hänen asuinpaikkansa oli ollut adoptiohetkellä heinäkuussa 2013 Kiinassa.

8. Selvityksenä asumisesta Kiinassa A on esittänyt otteen kiinalaisesta asukasrekisteristä. Mainitun asiakirjan mukaan A on asunut Fushunin kaupungissa Kiinassa 9.12.2010 lukien. Saman asiakirjan mukaan A:n adoptoimat kaksostytöt ovat asuneet A:n kanssa samassa osoitteessa Kiinassa 26.8.2013 lukien.

9. Suomen väestötietojärjestelmän tietojen mukaan A on asunut 2.4.2008 lukien keskeytyksettä Lahdessa. A:n kanssa samassa osoitteessa on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan asunut vuodesta 2008 lukien hänen aviomiehensä B ja puolisoiden yhteinen alaikäinen lapsi sekä vuodesta 2009 lukien A:n nyt jo täysikäinen lapsi hänen aikaisemmasta avioliitostaan.

10. Korkein oikeus on varannut A:lle tilaisuuden esittää selvitystä muun ohella asumisestaan ja oleskelustaan Suomessa ja Kiinassa. Hän ei ole kuitenkaan esittänyt muuta selvitystä kuin edellä mainitun asukasrekisterin otteen. Ottaen väestötietojärjestelmästä ilmenevien tietojen ohella huomioon sen, että A ei ole edes väittänyt asuneensa Kiinassa vuosina 2010 — 2012, Korkein oikeus katsoo, että asukasrekisterin ote ei osoita luotettavasti sitä, että A olisi asunut Kiinassa yhtäjaksoisesti vähintään vuoden välittömästi ennen adoptioita. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt, että A:n asuinpaikka olisi siirtynyt Kiinaan ennen adoptiopäätösten 3.7.2013 tapahtunutta rekisteröimistä. Adoptiot eivät siten ole adoptiolain 69 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla päteviä Suomessa ilman eri vahvistusta.

11. Adoptiolain 74 §:n (22/2012) mukaan Helsingin hovioikeus on voinut vahvistaa ulkomaisen adoption päteväksi lainkohdassa tarkemmin mainituin edellytyksin. Pykälän 4 momentin mukaan hovioikeus ei kuitenkaan ole saanut sanotun pykälän nojalla vahvistaa päteväksi sellaista adoptiota, johon olisi tullut hakea adoptiolupa. Kun tässä tapauksessa adoptiolupa olisi tullut hakea, hovioikeuden päätös, jolla vahvistamishakemus on hylätty, on ollut adoptiolain 74 §:n 4 momentin mukainen.

12. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Saman artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

13. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on perhe-elämän suojaa koskevassa ratkaisukäytännössään katsonut, että ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei pääsääntöisesti takaa oikeutta perhe-elämään eikä luo perhe-elämää, ellei sitä jo ole tosiasiallisesti olemassa (E.B. v. Ranska 22.1.2008, kohta 41). Ihmisoikeussopimuksesta ei myöskään voida johtaa oikeutta lapseksiottamiseen tilanteissa, joissa kansallinen laki ei sitä salli (Pini ja muut v. Romania 22.6.2004, kohta 164).

14. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun perhe-elämän olemassaolo on pääasiassa tosiasiakysymys. Merkitystä on tältä osin annettu erityisesti sille, onko henkilöillä todellisuudessa ja käytännössä läheisiä keskinäisiä henkilökohtaisia siteitä (K. ja T. v. Suomi 12.7.2001, kohta 150).

$dc

$dd

17. Esillä olevassa asiassa on A:n asuinpaikan vuosina 2012 — 2016 ohella jäänyt epäselväksi se, kuka tai ketkä ovat Kiinassa huolehtineet A:n adoptoimista kaksostytöistä ja kuinka pitkän yhtäjaksoisen ajan A on asunut kaksostyttöjen kanssa ja vanhemman tavoin huolehtinut heistä. Asiassa esitetyt neljä valokuvaa eivät yksin osoita perheen olosuhteita. Käsiteltävänä oleva asia poikkeaa siten olennaisesti edellä mainituista tapauksista X ja Y, joissa hakijat olivat asettuneet adoption ja sijaissynnytyksen jälkeen asumaan Luxemburgiin ja Ranskaan ja viettäneet tosiasiallista perhe-elämää ennen ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun antamista jo yli kymmenen vuotta. Tapauksesta X esillä oleva asia poikkeaa lisäksi myös sillä tavalla, että A:lla ei ole osoitettu olleen perusteltua aihetta olettaa, että Kiinassa kansallisina adoptioina hyväksytyt adoptiot tunnustettaisiin tai voitaisiin vahvistaa päteviksi Suomessa.

18. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että tilanteessa, jossa perheellä on liityntä useampaan eri valtioon, ihmisoikeussopimus ei pääsääntöisesti takaa oikeutta valita sitä valtiota, johon perhe asettuu, mikäli perhe-elämää voidaan kohtuudella jatkaa jossain valtiossa (Gül v. Sveitsi 19.2.1996, kohta 38, ja Şen v. Alankomaat 21.12.2001, kohta 36).

19. A on kertonut, että hän työskentelee synnyinmaassaan Kiinassa ja asuu adoptoimiensa kaksostyttöjen ja äitinsä kanssa omistamassaan asunnossa. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt, etteikö A:n ja kaksostyttöjen välisen perhe-elämän jatkaminen Kiinassa olisi mahdollista. Lisäksi A on kertonut, että perhe on viettänyt Kiinassa jo ennen vuotta 2012 käytännössä kaikki B:n ja lasten loma-ajat ja heidän alaikäinen lapsensa on ollut Kiinassa päivähoidossa oppiakseen kiinan kielen. Kiina on siten ollut perheelle toinen koti Suomen ohella. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että perhe-elämän jatkamiselle Kiinassa ei ole ilmennyt olevan sellaista estettä, jonka vuoksi asettumista Kiinaan olisi pidettävä perheen kannalta kohtuuttomana.

20. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden Haagin sopimukseen perustuvan kansallisen lainsäädännön mukainen ratkaisu ole lainsäädännön tarkoitus ja perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen kohtuuton eikä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan perhe-elämän kunnioituksen suojan vastainen.

21. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen perustelut ja lopputuloksen.

22. Näillä ja hovioikeuden muutoin mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden päätöksen lopputulosta ole syytä muuttaa.

Päätöslauselma

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko, Tuula Pynnä ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Samuli Sillanpää.

Kysymyksenasettelu

Ovatko adoptiot päteviä ilman eri vahvistusta?

Voidaanko adoptiot tunnustaa päteviksi adoptiolain 69 §:n nojalla?

Onko adoptiolain 74 §:n (22/2012) 4 momentin soveltaminen johtanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan loukkaukseen?

Vaatimus adoptiopäätösten tunnustamisesta lapsen huoltoa koskevina päätöksinä

Korkeimman oikeuden johtopäätös