KKO:2016:68 — Ärvdabalken

C hade i sitt testamente förordnat att de aktier i X Ab som C ägde skulle tillfalla hans barn, bl.a. A och B. Efter C:s död hade aktierna överlämnats till barnen. B hade sedermera i sitt testamente förordnat att aktier i Y Abp skulle tillfalla stiftelsen G. Dessa aktier hade enligt A kommit i stället för aktierna i X Ab. Efter B:s död hade B:s testamente delgivits A, som hade godkänt testamentet och förbundit sig att inte klandra det.

A hade i sitt käromål mot G yrkat att domstolen skulle fastställa att B inte hade haft möjlighet att genom sitt testamente förordna om aktierna i Y Abp, eftersom de omfattades av ett sekundärt förordnande i C:s testamente. Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet att A genom att godkänna B:s testamente hade förlorat sin rätt att åberopa den ogiltighetsgrund angående testamentet som A hade anfört.

Fråga även om åberopsbördan.

A oli G:tä vastaan nostamassaan kanteessa vaatinut vahvistettavaksi, ettei B ollut voinut testamentillaan määrätä Y Oyj:n osakkeista, koska niitä koski C:n testamentissa ollut toissijaismääräys. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että A oli hyväksyttyään B:n testamentin menettänyt oikeutensa vedota esittämäänsä testamentin tehottomuusperusteeseen.

Kysymys myös väittämistaakasta.

Alempien oikeuksien ratkaisut

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 27.8.2013, muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomio 26.9.2014 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Timo Jääskeläinen ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Liisa Lehtimäki, Jarmo Kilpelä ja Pekka Haapaniemi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.

Vastauksessaan G:n säätiö vastusti vaatimuksia ja vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. A on väittänyt, että hovioikeus oli oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin vastaisesti perustanut ratkaisunsa kanteen nostamisesta liian myöhään sellaisiin seikkoihin, joihin säätiö ei ollut vedonnut.

$da

3. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. Korkein oikeus toteaa, että mainitussa lainkohdassa seikalla tarkoitetaan seikkaa, johon kanteessa tai vastauksessa esitetty vaatimus välittömästi perustuu eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Asianosaisilla ei sen sijaan ole velvollisuutta vedota niin sanottuihin todistustosiseikkoihin, jotka ovat vaaditun seuraamuksen tuomitsemisen kannalta vain välillisesti merkityksellisiä.

4. Tässä tapauksessa säätiön vaatima seuraamus on ollut kanteen hylkääminen. Tämän seuraamuksen tuomitsemisen kannalta välittömästi merkityksellinen seikka on ollut kanteen nostaminen liian myöhään, mikä on ollut oikeustosiseikan asemassa, ja siihen säätiö on vedonnut. Sen sijaan edellä kohdassa 2 A:n mainitsemat seikat — esimerkiksi se, milloin testamentin tulkintakysymys on voinut tulla ensimmäisen kerran esiin — ovat sellaisia todistustosiseikkoja, joilla on voinut olla merkitystä kanteen nostamisaikaa arvioitaessa. Niihin säätiön ei ole tarvinnut vedota, jotta hovioikeus on voinut ottaa ne huomioon todistusharkinnassaan. Hovioikeudessa ei siten ole tapahtunut A:n väittämää oikeudenkäyntivirhettä.

6. C kuoli vuonna 1980. Testamentti oli samana vuonna annettu tiedoksi hänen lapsilleen, jotka olivat hyväksyneet sen. Perinnönjako oli toimitettu vuonna 1981, ja osakkeet oli luovutettu lapsille. A:n mukaan perheyhtiö X Oy oli sittemmin tullut osaksi Y Oyj:tä.

9. B:n testamentin toimeenpanijat olivat 17.3.2010 luovuttaneet testamentissa määrätyt Y Oyj:n osakkeet säätiölle.

10. A on vaatinut käräjäoikeudessa 30.3.2012 vireille tulleessa, säätiötä vastaan nostamassaan kanteessaan vahvistettavaksi, että a) B:llä ei ollut ollut oikeutta määrätä testamentilla isältään C:ltä perimiensä perheyhtiö X Oy:n osakkeiden sijaan tulleesta omaisuudesta, b) perheyhtiön osakkeiden sijaan tullut omaisuus oli kanteessa yksilöity määrä Y Oyj:n osakkeita ja c) A:lla oli oikeus saattaa voimaan isänsä testamenttiin sisältyvä jälkimääräys, jonka mukaan puolet kohdassa b) mainituista osakkeista kuului hänelle. A:n mukaan hän ei ollut menettänyt kanneoikeuttaan sen vuoksi, että hän oli hyväksynyt veljensä testamentin. Hän ei ollut hyväksymisellään tarkoittanut luopua isänsä testamenttiin perustuvasta oikeudestaan. A oli myös nostanut kanteen kohtuullisessa ajassa siitä lukien, kun hän oli vuonna 2011 saanut tietää, että hänen veljensä testamentti ja sen mukaisesti toimitettu perinnönjako loukkasivat hänen oikeuttaan.

11. Säätiö on kiistänyt kanteen. C:n testamenttiin ei sisältynyt väitettyä toissijaismääräystä, eikä se ainakaan koskenut perheyhtiön osakkeiden sijaan tullutta omaisuutta. A oli menettänyt oikeutensa vaatia B:n testamentin tehottomaksi julistamista, koska hän oli hyväksynyt sanotun testamentin. Kannetta ei ollut myöskään nostettu kohtuullisessa ajassa.

12. Käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen. Käräjäoikeuden mukaan C:n testamenttiin sisältyi A:n tarkoittama toissijaismääräys, joka koski myös perheyhtiön osakkeiden sijaan tullutta omaisuutta. B:n testamentti oli tehoton siltä osin kuin hän oli määrännyt mainitusta omaisuudesta. A ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota B:n puuttuneeseen testamenttauskompetenssiin sen vuoksi, että hän oli hyväksymällä veljensä testamentin luopunut moittimasta sitä laissa säädetyillä perusteilla. Kanne oli myös nostettu kohtuullisessa ajassa siitä lukien, kun A oli syksyllä 2011 saanut tietää, että testamentti loukkasi hänen oikeuttaan.

13. Säätiön valituksen johdosta hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt kanteen. Hovioikeus on katsonut, että ensin oli ratkaistava kysymys siitä, oliko kanne nostettu kohtuullisessa ajassa. Tätä kysymystä arvioidessaan hovioikeus on kuitenkin todennut, ettei A ollut menettänyt oikeuttaan vedota isänsä testamentissa olevaan toissijaismääräykseen sen vuoksi, että hän oli hyväksynyt veljensä testamentin. Kohtuullisesta kanneajasta hovioikeus on lausunut, että A oli testamentin 1.12.2009 tiedoksi saadessaan tullut tietoiseksi siitä, että B oli määrännyt myös siitä omaisuudesta, joka oli A:n käsityksen mukaan kuulunut A:lle. Kannetta ei ollut nostettu kohtuullisessa ajassa mainitusta ajankohdasta lukien, minkä vuoksi se oli hylättävä, eikä säätiön muista valitusperusteista ollut tarpeen lausua.

14. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, sisältyykö C:n testamenttiin A:n väittämä toissijaismääräys ja koskeeko se myös perheyhtiön osakkeiden sijaan tullutta omaisuutta, sekä siitä, onko B:n testamentti tehoton siltä osin kuin hän oli testamentissaan määrännyt mainitusta isänsä testamentin nojalla saamastaan omaisuudesta. Lisäksi kysymys on siitä, onko A menettänyt oikeutensa esittää kannevaatimuksiaan siksi, että hän oli hyväksynyt veljensä testamentin ja koska hän ei ollut esittänyt vaatimuksiaan kohtuullisessa ajassa.

15. Hovioikeus on ottanut kantaa vain kahteen viimeksi mainittuun kysymykseen. Tästä syystä Korkein oikeus arvioi ensin sitä, voidaanko kysymykset testamentin hyväksymisen merkityksestä ja kanteen nostamisesta kohtuullisessa ajassa ratkaista ennen kuin kanteen perusteet on selvitetty.

16. Jos vastaaja on kiistänyt kanneperusteen, sen olemassaolo ratkaistaan yleensä ennen kuin otetaan kantaa väitteisiin kanneperusteen lakkaamisesta. Mikäli kanneperustetta ei katsota olevan olemassa, vastaajan esittämien muiden väitteiden ratkaiseminen käy yleensä tarpeettomaksi. Joskus tästä tavallisesta käsittelyjärjestyksestä voi kuitenkin olla tarkoituksenmukaista poiketa, kuten hovioikeus on tässä tapauksessa tehnyt.

17. Korkeimmassa oikeudessa asianosaiset eivät ole riitauttaneet hovioikeuden valitsemaa käsittelyjärjestystä ja he ovat saaneet lausua ja myös lausuneet kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Korkein oikeus katsoo, että kysymys testamentin hyväksymisen merkityksestä on kuitenkin johdonmukaisinta ratkaista ensin.

18. Perintökaaressa ei ole yleistä säännöstä testamentin hyväksymisestä ja sen oikeusvaikutuksista. Jo vanhastaan hyväksymistä on kuitenkin oikeuskäytännössä pidetty sitovana. Testamentin valvontaa koskevien säännösten kumoamisen yhteydessä perintökaareen on otettu 14 luvun 5 §:n säännös, jonka mukaan perillisellä ei ole oikeutta moittia testamenttia perintökaaren 13 luvussa mainituilla perusteilla, jos hän on hyväksynyt testamentin tai muulla todistettavalla tavalla luopunut moiteoikeudestaan.

19. Mainittu säännös on poikkeus pykälän ensimmäisen virkkeen säännökseen, joka koskee perillisen nostamaa testamentin moitekannetta ja sen määräaikaa. Asiayhteys huomioon ottaen säännöstä ei ole perusteltua tulkita siten, että sillä olisi tarkoitettu säännellä testamentin hyväksymisen oikeusvaikutukset tyhjentävästi. Myös oikeuskäytännössä testamentin hyväksymistä on tulkittu siten, että se koskee muutakin kuin moiteoikeudesta luopumista. Ratkaisuissa KKO 1957 II 78 ja KKO 1958 II 49 testamentin hyväksymisen on katsottu sisältäneen myös sen, että perillinen luopui vaatimasta hänelle kuuluvaa lakiosaa.

20. Ratkaisun KKO 1973 II 21 mukaan perillisillä, jotka olivat testamentin tekijän eläessä hyväksyneet testamentin, oli oikeus vedota sittemmin tapahtuneeseen testamentin peruuttamiseen. Ratkaisun KKO 1994:11 mukaan perillisellä, joka oli ilmoittanut hyväksyvänsä testamentin, jonka oli väitetty joutuneen kateisiin, oli tästä huolimatta oikeus vaatia vahvistettavaksi, ettei testamenttia ollut tehty. Näidenkään ratkaisujen perusteella ei ole aihetta katsoa, että testamentin hyväksymisen oikeusvaikutuksena olisi vain moiteoikeuden menettäminen.

21. Testamentin hyväksymisen oikeusvaikutuksien arviointiin on tarkempien säännösten puuttuessa sovellettava yleisiä säännöksiä ja periaatteita, jotka koskevat varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pätevyyttä ja tulkintaa. Hyväksyminen on merkittävä oikeustoimi paitsi hyväksyjän myös testamentin saajan kannalta. Hyväksyminen myös jouduttaa pesänselvitystä, kun mahdolliset erityisjälkisäädökset voidaan panna täytäntöön ja perinnönjako toimittaa, jos voidaan luottaa siihen, että hyväksyjä ei yleensä voi enää esittää väitteitä testamentin täytäntöönpanoa vastaan.

22. Käytännössä testamentti usein hyväksytään tilanteessa, jossa hyväksyjällä ei ole mitään syytä epäillä testamentin pätevyyttä. Testamentti voidaan kuitenkin hyväksyä myös silloin, kun hyväksyjä tietää tai hänellä on syytä epäillä, että hänellä olisi perusteita moittia testamenttia tai esittää muita väitteitä testamentin täytäntöönpanoa vastaan. Tällöin hyväksyminen merkitsee sitä, että hyväksyjä syystä tai toisesta katsoo tarkoituksenmukaiseksi luopua oikeudestaan riitauttaa testamentti. Testamentin saaja ei tule aina tietoiseksi siitä, olisiko hyväksyjällä mielestään ollut perusteita esittää väitteitä testamentin täytäntöönpanoa vastaan ja onko tahdonilmaisun nimenomaisena tarkoituksena siten ollut luopuminen väitteiden esittämisestä.

23. Kohdissa 21 ja 22 todetut näkökohdat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että testamentin hyväksymistä ei voida tulkita pitäen silmällä vain sitä, mitä testamentin hyväksyjä on tosiasiassa tarkoittanut. Olennainen merkitys on annettava myös sille, miten testamentin saaja on perustellusti voinut hyväksymisen ymmärtää.

$de

25. Perintökaaren 14 luvun 5 §:n säännös koskee vain perillisen antamaa testamentin hyväksymistä. Tästä huolimatta on selvää, että muukin henkilö kuin perillinen voi hyväksyä testamentin. Testamentin voi hyväksyä esimerkiksi toinen testamentin saaja tilanteessa, jossa useampien testamentin saajien oikeudet voivat olla ristiriidassa keskenään. Muun henkilön kuin perillisen antamaa hyväksymistä on perusteltua tulkita lähtökohtaisesti samalla tavalla kuin perillisen antamaa hyväksymistä.

$df

Korkeimman oikeuden kannanotot tässä tapauksessa

27. Asiassa on kysymys siitä, estääkö se, että A on hyväksynyt veljensä B:n testamentin, häntä vaatimasta testamentin julistamista osittain tehottomaksi sillä perusteella, että B:llä ei ollut oikeutta määrätä testamentilla niistä Y Oyj:n osakkeista, jotka heidän isänsä testamenttiin sisältyväksi väitetyn toissijaismääräyksen perusteella kuuluisivat A:lle.

28. A:n antama hyväksymistahdonilmaisu on ollut testamenttiin ennalta kirjoitettu vakiomuotoinen hyväksymislausuma. Siinä ei ole yksilöity, mitä hyväksyminen pitää sisällään tai missä asemassa se on annettu. Asiassa ei ole väitettykään, että hyväksymislausuman sisällöstä tai tarkoituksesta olisi ennen tahdonilmaisun antamista erikseen keskusteltu. Tulkinnan lähtökohtana on tällöin tahdonilmaisun sanamuoto, joka on sisällöltään yksiselitteinen. Se ei myöskään sisällä mitään rajauksia tai varaumia. Sanamuoto puoltaa siten hyväksymisen tulkitsemista laajasti.

29. A on hyväksynyt veljensä testamentin siinä yhteydessä, kun se on annettu hänelle tiedoksi. Testamentti on annettu hänelle tiedoksi sen vuoksi, että hän oli tiedoksiantohetkellä veljensä lähin toissijainen perillinen perintökaaren 14 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Asiassa ei ole väitettykään, että hyväksymistä annettaessa ja vastaanotettaessa olisi ollut millään tavalla esillä A:n mahdollinen asema isänsä testamentissa määrättynä toissijaisena testamentin saajana. Nämä olosuhteet puhuvat sen puolesta, että A:n katsottaisiin hyväksyneen testamentin vain veljensä toissijaisena perillisenä. Jos hyväksymistä tulkittaisiin näin, hän voisi hyväksymisestä huolimatta vedota niihin kanteensa perusteena esittämiinsä seikkoihin, jotka liittyvät hänen väitettyyn asemaansa isänsä testamentissa määrättynä toissijaisena testamentin saajana.

30. Sellainen tulkinta, jonka mukaan A:n katsottaisiin suostuneen veljensä testamentin täytäntöönpanoon toissijaisena perillisenä, mutta halunneen testamentin hyväksymisestä huolimatta säilyttää oikeutensa esittää isänsä testamentissa määrättynä toissijaisena testamentinsaajana väitteitä veljensä testamentin täytäntöönpanoa vastaan, olisi kuitenkin keinotekoinen: Tällainen tulkinta merkitsisi sitä, että testamentin hyväksymiselle annettaisiin jälkikäteen sellainen sisältö, jonka ei voida otaksua vastanneen sen enempää A:n kuin hyväksymistahdonilmaisun vastaanottajan todellista tarkoitusta tahdonilmaisua annettaessa. Hovioikeuden toteamin tavoin ilmeistä nimittäin on, että tahdonilmaisua annettaessa ja vastaanotettaessa osapuolet eivät olleet lainkaan mieltäneet C:n testamentin sisältäneen sitä toissijaismääräystä, johon A on vasta vuonna 2011 ryhtynyt vetoamaan.

31. Testamentin hyväksymistahdonilmaisun tulkinnassa on sitä vastoin perusteltua ottaa huomioon se, että ennen hyväksymistahdonilmaisuaan A:lla on ollut velvollisuus selvittää asemansa yhtäältä isänsä C:n testamentin saajana ja toisaalta veljensä B:n toissijaisena perillisenä sekä niistä johtuneet hyväksymistahdonilmaisuunsa liittyneet oikeusvaikutukset. Tähän liittyen riidatonta on, että A on vuonna 1980 saanut tiedoksi isänsä C:n testamentin. A on jo tuolloin tullut tai ainakin hänen olisi pitänyt tulla tietoiseksi väittämästään isänsä testamentissa olevasta toissijaismääräyksestä. A:lla on joka tapauksessa viimeistään ennen veljensä tekemän testamentin hyväksymistä vuonna 2009 ollut perusteltu aihe selvittää testamenttimääräyksiin perustuvat oikeusasemansa ja hyväksymistahdonilmaisuunsa liittyneet oikeusvaikutukset.

32. Riidatonta lisäksi on, että testamentissaan B on vaimolleen tulevan osuuden jälkeen määrännyt säätiölle kaikki omistamansa Y Oyj:n osakkeet. A on koko oikeudenkäynnin ajan ilmoittanut kaikille osapuolille olleen selvää, että mainitut Y Oyj:n osakkeet ovat tulleet perheyhtiö X Oy:n osakkeiden sijaan. Näin ollen A on veljensä testamenttia hyväksyessään ollut tietoinen tai ainakin hänen olisi pitänyt olla tietoinen myös siitä, että B oli testamentissaan määrännyt juuri siitä omaisuudesta, jota A:n väittämän mukaan koski hänen isänsä testamentin toissijaismääräys A:n hyväksi.

33. A:n tiedossa ovat siten jo pitkään ennen testamentin hyväksymistä olleet kaikki hänen oikeusasemansa arvioinnin kannalta merkitykselliset seikat. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa testamentin hyväksymistahdonilmaisun tulkinnassa on perusteltua lähteä siitä, että A ei voi enää B:n testamentin rajoituksetta ja varauksitta hyväksyttyään vaatia testamentin tehottomaksi julistamista sellaisilla perusteilla, joista hän on ollut tai joista hänen olisi pitänyt olla tietoinen. Sen vuoksi A ei voi vaatia B:n testamentin julistamista tehottomaksi sillä perusteella, että tämä oli testamentissaan määrännyt myös siitä isältään perintönä saadusta omaisuudesta, jota koski C:n testamentin väitetty toissijaismääräys A:n hyväksi.

34. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomion lopputulosta, jonka mukaan A:n kanne on hylättävä ja käräjäoikeuden tuomio kumottava, ei ole aihetta muuttaa.

35. Asian näin päättyessä ei ole tarvetta lausua siitä, onko kanne nostettu kohtuullisessa ajassa, eikä siitä, sisältääkö C:n testamentti kanteessa väitetyn toissijaismääräyksen ja koskiko se kanteessa tarkoitettua omaisuutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Tuomo Antila ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Tiina Väisänen.

Hovioikeuden oikeudenkäyntivirhettä koskeva väite

Asian tausta

Kysymyksenasettelu

Testamentin hyväksyminen

Kohtuullinen kanneaika ja kanteen perusteet