KKO:2017:27 — Arbetsavtal

En arbetsgivare hade utan föregående varning sagt upp arbetsavtalet med en exportchef som svarade för bolagets östexport. Uppsägningen gjordes efter att bolagets viktigaste återförsäljare på det marknadsområde som arbetsavtalet gällde hade meddelat att de inte fortsätter sitt samarbete med bolaget, om exportchefen fortsätter på sin post.

Av de skäl som framgår av avgörandet ansåg Högsta domstolen att arbetsgivaren inte hade visat att uppsägningen inte hade kunnat undvikas genom att placera arbetstagaren i annat arbete.

ArbetsavtalsL 7 kap 1 §

ArbetsavtalsL 7 kap 2 §

Työnantaja oli irtisanonut varoitusta antamatta yhtiön idän viennistä vastanneen vientipäällikön työsopimuksen markkina-alueen tärkeimpien jälleenmyyjien ilmoitettua, että ne eivät jatka yhteistyötä yhtiön kanssa, jos vientipäällikkö jatkaa tehtävässään.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei työnantaja ollut näyttänyt, ettei irtisanominen olisi ollut vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön.

TSL 7 luku 1 §

TSL 7 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hyväksytään kokonaisuudessaan.

B Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannu Rajalahti, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Tuula Pynnä ja Jarmo Littunen. Esittelijä Samuli Sillanpää.

Taustatiedot

A oli työskennellyt B Oy:n palveluksessa 15.12.2008 lukien yhtiön idän viennistä vastaavana vientipäällikkönä. Hänen työsopimuksensa oli irtisanottu henkilöön liittyvällä perusteella 7.5.2012 suuren osan yhtiön idän alueen jälleenmyyjistä ilmoitettua päättävänsä yhteistyön yhtiön kanssa, mikäli A jatkaa tehtävässään. A:lle ei ollut annettu työsuhteen aikana varoitusta.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 16.1.2015

A vaati käräjäoikeudessa, että B Oy velvoitetaan maksamaan hänelle korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 16 kuukauden palkkaa vastaava määrä.

B Oy vaati, että kanne hylätään.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi toiminut tehtävässään taitamattomasti tai rikkonut vakavasti työsopimuksesta tai työsopimuslaista johtuvia työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteitaan. A:n työsopimuksen päättämiselle ei siten ollut ollut työsopimuslaissa tarkoitettua asiallista ja painavaa syytä. Näin ollen A:lla oli oikeus korvaukseen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä. Ottaen huomioon A:lle riidattomasti irtisanomisajan palkan lisäksi maksettu vajaan kahden kuukauden palkka ja lomaraha sekä se, että A oli vapautettu irtisanomishetkellä työntekovelvollisuudesta, kohtuullinen korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä oli 6 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Tästä määrästä 2 kuukauden palkkaa vastaava määrä oli korvausta aineettomasta vahingosta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Seija Ovaskainen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 19.11.2015

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että B Oy velvoitetaan maksamaan hänelle hänen käräjäoikeudessa vaatimansa korvaus.

B Oy vaati vastavalituksessaan, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.

Hovioikeus katsoi näytetyksi, että suurin osa B Oy:n idän markkina-alueen jälleenmyyjistä oli ilmoittanut jatkavansa yhteistyötä yhtiön kanssa vain siinä tapauksessa, että heidän ei tarvitse asioida A:n kanssa. Hovioikeus totesi, että jälleenmyyjien tyytymättömyyden taustalla olevasta A:n menettelystä ja tämän väitetyistä laiminlyönneistä esitetty näyttö oli ylimalkaista ja yksilöimätöntä. Asiassa ei kuitenkaan ollut aihetta epäillä sitä, etteikö osa yhtiön jälleenmyyjistä olisi ollut A:han tyytymättömiä, mistä lopulta oli seurannut kieltäytyminen yhteistyöstä tämän kanssa.

Hovioikeus katsoi, että A:n asemalla ja vastuualueella yhtiössä oli asiaa arvioitaessa erityistä merkitystä. A:lla oli ollut suuri vastuu ja hänen keskeisimpiin työtehtäviinsä oli kuulunut yhteistyön ylläpitäminen jälleenmyyjien kanssa. Tämän tehtävän suorittamisen keskeisimpiä edellytyksiä olivat jälleenmyyjien tyytyväisyys ja halukkuus asioida A:n kanssa. Näissä olosuhteissa hovioikeus katsoi, että jälleenmyyjien osoittama epäluottamus A:ta kohtaan sekä uhka lopettaa yhteistyö yhtiön kanssa olivat käytännössä merkinneet sitä, että A:lla ei enää ollut edellytyksiä suoriutua tehtävistään idän viennin vientipäällikkönä. Asiantilaa oli pidettävä siinä määrin pysyvänä, että yhtiöllä oli ollut asiallinen ja painava syy päättää A:n työsopimus.

Muun työn tarjoamisvelvollisuuden osalta hovioikeus totesi, että B Oy:n idän viennin jatkuminen A:n irtisanomisen jälkeen viittasi siihen, ettei kielitaito ollut ehdoton edellytys idän viennin hoitamiselle. Asiakkaita olisi siten voitu vaihtaa B Oy:n vientipäälliköiden välillä. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että näissä olosuhteissa ei ollut liiketoiminnallisesti kohtuullista edellyttää, että yhtiö olisi siirtänyt toimivia asiakkuuksia toiselta vientipäälliköltä A:lle. Ottaen huomioon yhtiön edustajan kertomus yhtiön vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja irtisanomisuhkaisista yhteistoimintaneuvotteluista hovioikeus katsoi näytetyksi, ettei yhtiöllä ollut ollut tarjota muutakaan työtä A:lle irtisanomisen välttämiseksi.

Lisäksi hovioikeus totesi, että koska A:n jatkaminen entisissä tehtävissään olisi todennäköisesti johtanut yhtiön idän viennin romahtamiseen ja vaikuttanut sen myötä mahdollisesti muiden yhtiön palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteisiin, ei yhtiöltä ollut kohtuudella voitu edellyttää varoituksen antamista ja työsopimussuhteen jatkamista A:n kanssa.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Esa Hakala ja Åsa Nordlund.

Perustelut

2. Hovioikeus on käsittelyratkaisussaan 18.8.2015 katsonut, että yhtiöllä on ollut oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu pätevä syy nimetä S asiassa henkilökohtaisesti kuultavaksi vasta valmistelun päättymisen jälkeen. Lisäksi hovioikeus on katsonut, että S:n laatima kirjallinen lausuma on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:ssä (690/1997) tarkoitettu yksityisluontoinen kertomus, jonka huomioon ottamiseen todisteena ei ole esitetty olevan erityistä syytä.

3. Korkein oikeus toteaa, että kirjalliseen lausumaan sovellettava lainkohta on nykyään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentti. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden oikeudenkäyntiaineistoa koskevan ratkaisun.

4. A on työskennellyt B Oy:n palveluksessa 15.12.2008 lukien yhtiön idän viennistä vastaavana vientipäällikkönä. Yhtiön johtoryhmään kuulunut A on vastannut yhtiössä muun muassa yhtiön idän liiketoiminta-alueen jälleenmyyntisopimusten solmimisesta ja liiketoiminta-alueen kaupankäynnin kehittämisestä. Yhteistyön ylläpitäminen jälleenmyyjien kanssa on kuulunut hänen keskeisimpiin työtehtäviinsä.

5. A:n työsopimus on irtisanottu henkilöön liittyvällä perusteella 7.5.2012 suuren osan yhtiön idän alueen jälleenmyyjistä ilmoitettua päättävänsä yhteistyön yhtiön kanssa, mikäli A jatkaa tehtävässään.

6. Asiassa on riidatonta, että A:lle ei ollut annettu työsuhteen aikana varoitusta.

7. Asiassa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko irtisanomiseen ollut asiallinen ja painava peruste.

8. Työsopimuslain 7 luvun 1 §:n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voidaan saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan pitää työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

9. Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan työntekijää, joka on laiminlyönyt työsuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Pykälän 4 momentin mukaan työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla työntekijä muuhun työhön. Säädetystä velvollisuudesta uudelleensijoittamiseen voidaan pykälän 5 momentin mukaan poiketa vain, jos irtisanomisen perusteena on ollut niin vakava työsuhteeseen liittyvä rikkomus, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.

10. Lain esitöissä on 7 luvun 2 §:n 1 momentin osalta lausuttu, että työntekijästä johtuvana tai hänen henkilöönsä liittyvänä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voitaisiin pitää sellaisten työsopimuksesta tai laista johtuvien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, jotka vaikuttavat olennaisesti työnantajan ja työntekijän väliseen työsuhteeseen. Työsopimuksen irtisanominen olisi sallittua myös, jos työntekijän henkilöön liittyvät työntekoedellytykset ovat muuttuneet niin olennaisesti, ettei työntekijä tämän vuoksi enää kykene selviytymään työtehtävistään eikä hänelle 4 momentissa tarkoitetulla tavalla voitaisi tarjota muita tehtäviä. Arvioinnissa vaikuttavia seikkoja voisivat olla esimerkiksi työntekijän rikkeen laatu ja vakavuus, työntekijän asema ja hänen suhtautumisensa tekoonsa tai käyttäytymiseensä, työn luonne, työn teettämiseen liittyvät erityispiirteet ja työnantajan asema (HE 157/2000 vp s. 97 — 98).

11. Muun työn tarjoamisvelvollisuus tulisi esitöiden mukaan kysymykseen silloin, kun työntekijä ei enää kykene selviytymään työtehtävistään hänen työntekoedellytyksissään tapahtuneiden muutosten vuoksi. Tällöin työnantajan olisi selvitettävä mahdollisuutensa tarjota työntekijälle muita tehtäviä ja toisaalta työntekijän edellytykset selvitä tarjolla olevista muista tehtävistä. Esimerkiksi jos ammattitaidoltaan pätevä työntekijä on osoittautunut sopimattomaksi asiakaspalvelutehtävään, työnantajan olisi mahdollisuuksien mukaan tarjottava työntekijälle muita sellaisia tehtäviä, joihin hän olisi ammattitaitonsa puolesta kykenevä (HE 157/2000 vp s. 101).

12. Irtisanomisilmoituksen 7.5.2012 perusteella A:n työsopimus oli irtisanottu yksinomaan siitä syystä, että osa B Oy:n idän alueen jälleenmyyjistä oli kieltäytynyt tekemästä A:n kanssa yhteistyötä. Asiassa on kuitenkin jäänyt epäselväksi, oliko yhteistyöstä kieltäytyminen ollut seurausta A:n työsopimuslaista tai työsopimuksesta johtuvien velvoitteiden vastaisesta menettelystä, vai jostain muusta, A:n vastuupiiriin mahdollisesti kuulumattomasta syystä.

13. Arvioitaessa irtisanomisperusteen täyttymistä huomioon on otettava A:n verrattain itsenäinen ja vastuullinen asema yhtiön johtoryhmään kuuluvana vientipäällikkönä. Tähän itsenäiseen ja vastuulliseen asemaan on liittynyt myös korostunut vastuu oman toiminnan tuloksellisuudesta (ks. KKO 2013:48 kohta 7). Lisäksi merkitystä voidaan antaa sille, että A:han tyytymättömien jälleenmyyjien menettäminen olisi merkinnyt yhtiölle huomattavaa taloudellista menetystä. Toisaalta huomioon on otettava se, että työsopimuslaissa säädetyt irtisanomisperusteet koskevat yleisesti kaikkia työntekijöitä, eikä A:takaan siten ole tämän johtavasta asemasta huolimatta voitu irtisanoa ilman laissa säädettyä perustetta.

14. Korkein oikeus katsoo kuten hovioikeus, että näyttö A:n laiminlyönneistä työssään on jäänyt asiassa varsin heikoksi ja yksilöimättömäksi. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi rikkonut työsopimuslaista tai työsopimuksestaan johtuvia velvoitteitaan niin vakavalla tavalla, että työnantajalla olisi ollut tästä syystä oikeus irtisanoa A:n työsopimus. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko A:n henkilöön liittyvissä edellytyksissä tehdä työsopimuksensa mukaista työtä tapahtunut sellaisia olennaisia muutoksia, joiden vuoksi hänet on voitu irtisanoa.

15. B Oy:n toimitusjohtajan P:n kertomuksella asiassa on näytetty, että yhtiön jälleenmyyjät olivat vaatineet saada asioida vastaisuudessa jonkun muun kuin A:n kanssa ja että mikäli tähän vaatimukseen ei olisi suostuttu, yhtiö olisi ollut vaarassa menettää merkittävän osan idän alueen jälleenmyyjistään. Korkein oikeus katsoo, että vaikka kysymyksessä olleiden jälleenmyyjien tyytymättömyyden syy on jäänyt asiassa epäselväksi eikä A:n ole näytetty rikkoneen vakavalla tavalla velvoitteitaan työntekijänä, hänen edellytyksensä tehdä työsopimuksensa mukaisesti vientipäällikkönä yhteistyötä näiden jälleenmyyjien kanssa ovat viimeistään huhtikuussa 2012 jälleenmyyjien esitettyä vaatimuksensa lakanneet muutoin kuin tilapäisesti.

16. Yhtiöllä on siten lähtökohtaisesti ollut työsopimuslaissa tarkoitettu peruste irtisanoa A. Myöskään varoituksen puuttumisella ei ole ollut asiassa merkitystä, kun kysymys on ollut työntekoedellytysten lakkaamisesta. Koska työnteon edellytysten muuttumisen ei kuitenkaan ole näytetty johtuneen sellaisesta työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 5 momentissa tarkoitetusta vakavasta rikkomuksesta, jonka seurauksena yhtiöltä ei olisi voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista, asiassa on vielä arvioitava, olisiko irtisanominen voitu välttää tarjoamalla A:lle työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 4 momentissa edellytetyllä tavalla muita tehtäviä.

17. Korkein oikeus toteaa, että A:n kyvyssä työskennellä vientipäällikkönä ei sinänsä ole näytetty tapahtuneen työsuhteen aikana muutoksia. A oli toiminut sanotussa tehtävässä kolmen ja puolen vuoden ajan. Kysymys on ollut siitä, että A:n ja yhtiön eräiden jälleenmyyjien välit olivat huonontuneet, mistä on lopulta seurannut, että kysymyksessä olevat jälleenmyyjät ovat kieltäytyneet yhteistyöstä A:n kanssa. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että A ei olisi ylipäätään soveltunut vientipäällikön työhön enää kevään 2012 jälkeen.

18. A:n tultua irtisanotuksi yhtiön idän alueen jälleenmyyjät ovat esitetyn selvityksen perusteella asioineet toimitusjohtaja P:n kanssa. Lisäksi riidatonta on, että yhtiössä on työskennellyt irtisanomishetkellä A:n lisäksi myös toinen vientipäällikkö, jonka vastuualueena on ollut läntinen markkina-alue.

$e2

20. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy katsomaan, että yhtiöllä ei ole ollut asiallista ja painavaa syytä irtisanoa A:n työsopimus.

21. Ottaen huomioon A:lle irtisanomisen jälkeen maksettu ylimääräinen palkka sekä toisaalta se, että irtisanomishetkellä 56-vuotias A ei ole työllistynyt irtisanomisen jälkeen ammattiaan vastaaviin tehtäviin, Korkein oikeus harkitsee käräjäoikeuden tavoin kohtuulliseksi korvaukseksi työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 6 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Käräjäoikeuden lausumilla perusteilla tästä määrästä ei ole tehtävä työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua vähennystä.

Oikeudenkäyntiaineisto

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sovellettavat säännökset

Irtisanomisperustetta koskeva arviointi

Korvaus työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä