KKO:2018:34 — Utlämning för brott

En person som begärdes utlämnad för brott hade inte rätt att få ersättning av statsmedel för rättegångskostnaderna för anlitande av biträde.

L om utlämning för brott 24 §

Rikoksen johdosta luovutettavaksi pyydetyllä ei ollut oikeutta saada valtion varoista korvausta avustajan käyttämisestä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

L rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta 24 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kantelun kohteena oleva Helsingin käräjäoikeuden päätös 15.9.2017 nro 2696 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

A vaati kantelussaan, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Lisäksi hän vaati kantelun täydennyksessään, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvitystä laittomasta vapaudenriistosta ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Rikosylikomisario X vaati vastauksessaan, että kantelu hylätään.

Välitoimet

Rikosylikomisario X ja A antoivat heiltä pyydetyt lausumat rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 19 §:n oikeuspaikkasäännöksestä.

A antoi häneltä pyydetyn lausuman siitä, onko hänen tarkoituksenaan ollut hakea rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 24 §:n 2 momentissa tarkoitettua puolustajan määräystä asiassa ja perustuiko oikeudenkäyntikuluja koskeva vaatimus sanottuun säännökseen.

Rikosylikomisario X ei antanut häneltä pyydettyä lausumaa A:n esittämistä hyvitys- ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Rikosylikomisario X on 13.9.2017 ottanut A:n säilöön Venäjän viranomaisten tekemän pyynnön perusteella. Helsingin käräjäoikeus on 15.9.2017 päättänyt A:n säilössä pitämisen jatkamisesta.

2. A on toimittanut 6.10.2017 Korkeimpaan oikeuteen kantelun ja vaatinut, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi.

3. Suomen oikeusministeriö on ilmoittanut A:n säilöönottamisesta Venäjän viranomaisille ja määrännyt rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain (luovuttamislaki) 31 §:n 2 momentin perusteella ajankohdan, jonka kuluessa A:n luovuttamista on ollut vaadittava. Koska Venäjän viranomaiset eivät olleet vaatineet Suomen oikeusministeriön asettamassa määräajassa A:n luovuttamista, käräjäoikeus on 13.10.2017 määrännyt A:n päästettäväksi vapaaksi.

4. Vaikka säilöönottoa koskevan ratkaisun lopputulokseen ei A:n vapauttamisen vuoksi voida enää vaikuttaa, Korkein oikeus voi lausua siitä, onko säilössä pitämisen jatkamiselle ollut lailliset edellytykset (ks. KKO 2004:7).

5. Luovuttamislain 19 §:n 1 momentin mukaan säilöön ottamisesta on ilmoitettava sen paikkakunnan käräjäoikeudelle, jossa säilössä pitäminen tapahtuu, sekä asianomaiselle syyttäjälle ja oikeusministeriölle. Saatuaan ilmoituksen säilöön ottamisesta käräjäoikeuden on luovuttamislain 20 §:n 1 momentin nojalla kiireellisesti otettava asia käsiteltäväkseen ja päätettävä, onko toimenpide pysytettävä voimassa.

6. Säilöön ottamisen voimassa pysyttämisestä päättää siten sen paikkakunnan käräjäoikeus, jossa säilössä pitäminen tapahtuu. Asiakirjoista ilmenee, että A on otettu säilöön Vantaan vankilaan ja että Helsingin käräjäoikeus on tehnyt päätöksen säilöön ottamisen voimassa pysyttämisestä. Edellä esitetyn perusteella Helsingin käräjäoikeudella ei ole ollut toimivaltaa päättää A:n säilössä pitämisestä. Näin ollen Helsingin käräjäoikeuden ei olisi tullut ottaa asiaa käsiteltäväkseen.

7. A on vaatinut Suomen valtiolta hyvitystä laittomasta vapaudenriistosta. Vaatimus, joka on esitetty haastetta ottamatta ensimmäistä kertaa Korkeimmassa oikeudessa, ei kuulu Korkeimman oikeuden ensimmäisenä asteena tutkittavaksi.

8. A:lla on ollut avustaja Korkeimmassa oikeudessa. A on sitä häneltä tiedusteltaessa ilmoittanut, ettei hän halunnut, että hänen avustajansa määrättäisiin hänen puolustajakseen luovuttamislain 24 §:n 2 momentin nojalla. A on sen sijaan katsonut, että valtio on oikeudenkäynnin hävinneenä asianosaisena velvollinen korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:stä ilmenevän pääsäännön mukaisesti.

9. Luovuttamislain 24 §:n mukaan luovutettavaksi pyydetyllä on oikeus käyttää avustajaa. Luovutettavaksi pyydetylle on määrättävä puolustaja, jos hän sitä pyytää. Oikeusministeriö määrää valtion varoista maksettavaksi puolustajalle kohtuullisen korvauksen, joka jää valtion vahingoksi. Tämä valtion velvollisuus maksaa palkkio puolustajalle on riippumaton siitä, mihin lopputulokseen luovuttamisasiassa päädytään. Luovuttamislaissa ei ole säännöstä, jonka nojalla valtio voitaisiin muutoin velvoittaa korvaamaan luovutettavaksi vaaditun oikeudenkäyntikulut.

10. Asiassa on kysymys rikokseen syylliseksi epäillyn luovuttamiseen liittyneestä, säilössäpitoratkaisua koskevasta muutoksenhausta. Kysymys ei siten ole oikeudenkäynnistä riita-asiassa, jossa sovinto on sallittu. Sovellettavaksi ei näin ollen tule oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n säännös, joka koskee asian hävinneen asianosaisen velvollisuutta korvata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Koska kysymys ei ole myöskään syyteasian käsittelystä, sovellettavaksi ei tule oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n säännös, joka koskee valtion velvollisuutta korvata vastaajan oikeudenkäyntikuluja rikosasiassa syyttäjän vaatimusten tultua hylätyksi.

11. Oikeuskäytännössä valtiolle on kuitenkin eräissä tilanteissa asetettu oikeudenkäyntikuluvastuu ilman tällaisen vastuun perustavaa nimenomaista säännöstä. Korkein oikeus on takavarikkoa koskevassa ratkaisussa KKO 2002:85 katsonut, että valtio oli velvollinen korvaamaan valittajien kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, kun takavarikko katsottiin lainvastaiseksi. Valittajilla oli ollut oikeudellinen tarve saattaa takavarikon laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi, eikä mitään asiallista perustetta ollut sille, että valittajilla toisin kuin rikosasian vastaajalla ei olisi kyseisessä tapauksessa oikeutta saada oikeudenkäyntikuluistaan korvausta valtion varoista. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksetkin huomioon ottaen katsottiin olevan kohtuutonta, jos valittajat olisivat joutuneet pitämään asiassa oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Ratkaisusta ilmenevää oikeusohjetta on sovellettu myös kotietsinnän edellytyksiä koskevassa ratkaisussa KKO 2016:71.

12. Toisin kuin edellä kohdassa 11 selostettujen Korkeimman oikeuden ratkaisujen tarkoittamissa tilanteissa luovuttamislain mukaisissa asioissa luovutettavalle on kohdassa 9 todetun mukaisesti hänen pyynnöstään aina määrättävä puolustaja, joka on oikeutettu valtion varoista korvaukseen, joka jää aina valtion vahingoksi.

13. Luovutettavaksi pyydetyllä on siten aina oikeus saada itselleen maksutonta oikeudellista apua pyytämällä puolustajan määräämistä. Korkein oikeus katsoo, että valtion kuluvastuu luovutusasioissa on tarkoitettu lähtökohtaisesti järjestää tämän sääntelyn mukaisesti. Tästä lähtökohdasta on perusteltua poiketa vain sellaisissa tilanteissa, joissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tai kohtuullisuuden vaatimusten on katsottava edellyttävän valtion vastuuta yksityisen avustajan käyttämisestä aiheutuneista kuluista. Tässä asiassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella valtio olisi perusteltua velvoittaa korvaamaan A:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on siten perusteeton.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulos, jolla A:n säilöön ottaminen on pysytetty, ei ole enää voimassa. Lausunnon antaminen A:n kantelun johdosta enemmälti raukeaa.

A:n hyvitysvaatimus jätetään tutkimatta.

A:n valtioon kohdistama oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Jukka Sippo, Ari Kantor, Jarmo Littunen ja Mika Ilveskero. Esittelijä Pia Haga.

Säilössäpidon jatkamisen edellytykset

Hyvitysvaatimus

Oikeudenkäyntikulut