KKO:2019:40 — Straffrättens utsträckning i tiden

A hade i samband med lovlig älgjakt av oaktsamhet skjutit en älghona som åtföljts av en kalv som var yngre än ett år. Enligt bestämmelsen i jaktförordningen som gällde vid gärningstidpunkten var en älghona som åtföljdes av en kalv alltid fridlyst och gärningen var därför straffbar som jaktförseelse. Efter gärningstidpunkten hade jaktförordningen ändrats så att en älghona som åtföljdes av en kalv enligt bestämmelsen som var i kraft vid tidpunkten för meddelandet av domen inte var fridlyst under den egentliga älgjaktsperioden.

Högsta domstolen ansåg att den nya regleringen tillsammans med de grunder som framförts för fredningsbestämmelsen visade att inställningen till gärningens straffbarhet hade förändrats. I saken skulle tillämpas den fredningsbestämmelse som gällde vid tidpunkten för meddelandet av domen och enligt vilken A:s förfarande inte var straffbart. Åtalet förkastades. (Omröstn.)

SL 3 kap 2 §

JaktL 74 §

JaktF 25 §

A oli luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä huolimattomuudesta ampunut naarashirven, jota seurasi vuotta nuorempi vasa. Tekohetkellä voimassa olleen metsästysasetuksen säännöksen mukaan vasan seuraama hirvinaaras oli aina rauhoitettu, joten teko oli metsästysrikkomuksena rangaistava. Tekohetken jälkeen metsästysasetusta oli muutettu siten, että tuomitsemishetkellä voimassa olleen säännöksen mukaan vasan seuraama hirvinaaras ei ollut varsinaisella hirvenmetsästyskaudella rauhoitettu.

Korkein oikeus katsoi, että uusi sääntely rauhoitussäännökselle esitettyine perusteineen osoitti suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Asiassa oli sovellettava tuomitsemishetkellä voimassa olevaa rauhoitussäännöstä, jonka mukaan A:n menettely ei ollut rangaistavaa. Syyte hylättiin. (Ään.)

RL 3 luku 2 §

MetsästysL 74 §

MetsästysA 25 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 22.11.2016 nro 16/148965 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 28.2.2018 nro 18/108610 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjänotaari Petri Jylli ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Eija-Liisa Helin, Jukka Mäkelä ja Heikki Sneck.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta sekä suorittamasta valtiolle pyyntilupamaksua.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että syyte metsästysrikkomuksesta hylätään, ja A vapautetaan tuomitusta sakkorangaistuksesta sekä velvollisuudesta suorittaa valtiolle pyyntilupamaksu.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo (eri mieltä), Tuomo Antila, Tatu Leppänen (eri mieltä), Juha Mäkelä ja Jussi Tapani. Esittelijä Jenny Öberg.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Olen samaa mieltä kuin enemmistö perustelujen 1-23 kohtien osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavaa:

Arvioitaessa puheena olevan poikkeuksen soveltumista keskeisin merkitys on sillä, miten käyttäytymisnormin asettavia säännöksiä on muutettu ja osoittaako uusi sääntely suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Arvioinnissa merkitystä voidaan antaa myös sille, mitkä ovat olleet käyttäytymisnormin muutoksen lähinnä valmisteluasiakirjoista ilmenevät perusteet ja tavoitteet. Jos normin muuttamisen taustalla ovat esimerkiksi olleet yksinomaan sääntelyn kohteena olevaan ilmiöön liittyvät luonnontieteelliset, tekniset tai taloudelliset seikat, normin sisällön muuttaminen ei osoita muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen. Jos käyttäytymisnormin muuttamisen perusteena on sen sijaan ollut esimerkiksi se, että muuttuneiden yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena tietynlainen aikaisemmin kielletty käyttäytyminen on jatkossa syytä sallia, normin muuttamisen voidaan katsoa osoittavan myös muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen.

Tässä tapauksessa rangaistussäännös on tekohetken jälkeen muuttumattomana pysynyt metsästyslain 74 §:n 1 momentti, jonka mukaan metsästysrikkomuksena rangaistavaa on tahallaan tai huolimattomuudesta tapahtuva metsästäminen rauhoitusaikana. Erityisiä rauhoitusaikoja koskevaa metsästysasetuksen 25 §:ää on muutettu tekohetken jälkeen, mutta myös nykyisin voimassa olevan säännöksen mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on tiettynä aikana rauhoitettu, ja naaraan metsästäminen on siten rangaistavaa. Ainoa muutos, joka sääntelyyn on tehty, on se, että rauhoitusta on nyt loppuvuoden osalta ajallisesti rajoitettu, kun rauhoitus aikaisemmin koski koko vuotta. Uusi sääntely ei osoita, että suhtautuminen rauhoitetun vasallisen hirvinaaraan metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut.

Myöskään metsästysasetuksen mainitun muutoksen perusteet ja tavoitteet eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Valtioneuvoston esittelymuistiossa mainitut tavoitteet liittyvät lähinnä riistanhoitoon, metsästyksen käytännön suorittamisen helpottamiseen ja viranomaisten resurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Esittelymuistiolle ei muutoinkaan voida antaa ratkaisevaa merkitystä teon rangaistavuuden alaa määritettäessä. Muitakaan perusteita ei ole sille päätelmälle, että suhtautuminen puheena olevan rauhoitetun riistaeläimen metsästämisen rangaistavuuteen olisi muuttunut.

Katson siten, ettei asiassa ole perusteita poiketa siitä rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 ja 4 momentin mukaisesta pääsäännöstä, että tekoon sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Hylkään näin ollen valituksen ja pysytän hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Leppänen.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on tuomiossaan 22.11.2016 katsonut selvitetyksi, että A oli 7.11.2015 Kauhavalla luvallisen hirvenmetsästyksen yhteydessä huolimattomuudesta ampunut naarashirven, jota seurasi vuotta nuorempi vasa. A oli metsästystilanteessa ollut tietoinen vasasta ja hän oli ennen ampumista laiminlyönyt varmistua siitä, oliko ampumisen kohteena ollut naarashirvi vai vasa.

2. Käräjäoikeus on todennut, että tekohetkellä voimassa olleen metsästysasetuksen 25 §:n 2 momentin (816/2014) mukaan hirvinaaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, oli aina rauhoitettu. Metsästysasetuksen 25 §:ää oli muutettu 6.9.2016 voimaan tulleella valtioneuvoston asetuksella (759/2016) siten, että teko ei olisi ollut rangaistava tuomitsemishetkellä voimassa olleiden säännösten mukaan. Käräjäoikeus on katsonut, että rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin perusteella tekoon oli sovellettava tekohetkellä voimassa olleita säännöksiä.

3. Näillä perusteilla käräjäoikeus on tuominnut A:n metsästysrikkomuksesta sakkoon ja velvoittanut hänet suorittamaan valtiolle metsästämänsä aikuisen hirven pyyntilupamaksun.

$e0

5. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko asiassa sovellettava tekoaikana voimassa ollutta metsästysasetuksen säännöstä, jonka mukaan A:n syyksi luettu menettely on ollut rangaistavaa, vai tuomitsemishetkellä voimassa olevaa säännöstä, jonka perusteella arvioituna hänen menettelynsä ei ole rangaistavaa.

6. Rikoslain 3 luvun 2 §:ssä säädetään rikoslain ajallisesta soveltuvuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentissa säädetään niin sanotusta lievemmän lain periaatteesta. Sen mukaan silloin, kun tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan pykälän 1 momentista poiketen uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

$e3

8. Rikoslain 3 luvun 2 §:ssä on säädetty kaksi poikkeusta lievemmän lain periaatteesta. Pykälän 3 momentin mukaan, jos laki on tarkoitettu olemaan voimassa vain määrättynä aikana, sovelletaan sinä aikana tehtyyn tekoon tekohetkellä voimassa ollutta lakia, jollei toisin ole säädetty. Pykälän 4 momentti koskee niin sanottuja blankorangaistussäännöksiä eli tilanteita, joissa lakiin sisältyvä rikossäännös saa täsmällisen sisältönsä muualta laista tai sen nojalla annetuista säännöksistä tai määräyksistä. Tällöin teon rangaistavuus arvioidaan tekohetkellä voimassa olleiden säännösten tai määräysten perusteella, jollei laissa ole toisin säädetty tai jollei uusi sääntely osoita suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen.

9. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentti on saanut edellä kuvatun sisältönsä eduskunnan lakivaliokunnan tekemän, hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp) ehdotetusta säännöksestä poikenneen ehdotuksen perusteella. Lakivaliokunnan mietinnön perusteluissa on todettu, että käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä osoita muuttunutta käsitystä käyttäytymisnormien rikkomisen rangaistavuudesta. Esimerkiksi liikennesääntöjen tai verolainsäädännön noudattaminen on tärkeää niiden sisällöstä riippumatta. Joissakin tapauksissa käyttäytymissääntöjen muuttaminen voi kuitenkin osoittaa muuttunutta suhtautumista käyttäytymissäännön rikkomiseen, jolloin teon rangaistavuutta ei ole perusteltua arvioida tekohetkellä voimassa olleiden sääntöjen perusteella. Siksi lakivaliokunta ehdotti 4 momenttiin lisättäväksi tällaista tilannetta koskevan poikkeuksen (LaVM 28/2002 vp s. 8).

10. Ennen nykyisiä, 1.1.2004 voimaan tulleita rikoslain 3 luvun 2 §:n säännöksiä rikosoikeuden ajallisesta ulottuvuudesta säädettiin rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:ssä (770/1990). Pykälään ei sisältynyt nykyistä rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momenttia vastaavaa säännöstä. Kuten ennakkopäätöksessä KKO 1996:112 on todettu, oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä lähdettiin vakiintuneesti siitä, että lievemmän lain periaatetta ei noudateta tilanteessa, jossa avoimelle rangaistussäännökselle sisältöä antavaa käyttäytymissäännöstä muutetaan tekoajan jälkeen, mutta ennen tuomitsemishetkeä.

11. Mainitussa vanhan lain aikaisessa ennakkopäätöksessä oli arvioitavana tapaus, jossa vastaaja oli osakeyhtiön toimitusjohtajana harjoittanut luvanvaraista tavaraliikennettä eri puolilla Suomea, vaikka yhtiölle myönnetty liikennelupa oli oikeuttanut kuljetuksiin vain tietyn läänin alueella. Tekohetken jälkeen voimaan tulleiden uusien liikennelupasäännösten mukaan kotimaan liikenteeseen myönnetty liikennelupa oikeutti harjoittamaan liikennettä koko maassa. Korkein oikeus ei pitänyt lainmuutosta sellaisena rikoslainsäädännön lievennyksenä, jonka mukaan vastaajan tekoon olisi tekohetken lain soveltamista koskevasta pääsäännöstä poiketen pitänyt soveltaa uutta lakia. Lainmuutos ei siten vaikuttanut teon rangaistavuuteen.

12. Ennakkopäätöksessä KKO 2018:49 (kohta 5) Korkein oikeus on arvioinut rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin soveltamista alkoholirikosta koskevassa asiassa. Alkoholin luvatonta myymistä koskeva sääntely oli tekoajan jälkeen muuttunut uuden alkoholilain (1102/2017) tullessa voimaan. Korkein oikeus totesi, että myös uuden lain mukaan alkoholijuomien vähittäismyynti on edelleen joko valtion kokonaan omistaman alkoholiyhtiön yksinoikeutena tai edellyttää eräiden mietojen alkoholijuomien kohdalla erityistä lupaa. Korkein oikeus katsoi, että uusi sääntely ei osoittanut suhtautumisen alkoholin luvattoman myymisen rangaistavuuteen muuttuneen. Näin ollen vastaajan menettelyn rangaistavuutta oli arvioitava tekoaikana voimassa olleiden säännösten perusteella.

13. Metsästyslain 74 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään metsästysrikkomuksena rangaistavaksi muun muassa se, että joku tahallaan tai huolimattomuudesta metsästää lain 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuna rauhoitusaikana, jollei teko ole rikoslain 48 a luvun 1 tai 1 a §:n nojalla rangaistava tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.

14. Metsästyslain 37 §:n 1 momentin mukaan riistaeläinlaji on rauhoitettava määräajaksi tai toistaiseksi, jos riistaeläimen kannan säilymisen tai riistaeläinlajin häiritsemättömän lisääntymisen turvaaminen sitä edellyttää. Rauhoitettavista riistaeläinlajeista ja niiden rauhoitusajoista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia saa häiritä.

15. Edellä mainitun valtuutuksen nojalla metsästysasetuksen 24 §:ssä säädetään yleisistä rauhoitusajoista eli muun ohella siitä, että hirvi on rauhoitettu muulloin kuin pykälästä ilmenevinä metsästysaikoina. Lisäksi asetuksen 25 §:ssä on säädetty erityisistä rauhoitusajoista. Tekoaikana 7.11.2015 sanotun pykälän (816/2014) 2 momentissa säädettiin, että hirven naaras, jota vuotta nuorempi jälkeläinen seuraa, on aina rauhoitettu. Pykälää on muutettu 6.9.2016 voimaan tulleella valtioneuvoston asetuksella. Nykyisen 25 §:n 3 momentin (759/2016) mukaan hirven naaras, jota saman vuoden jälkeläinen seuraa, on rauhoitettu syyskuun 1 päivästä lokakuun toista lauantaita edeltävään päivään. Hirvinaaraan vasasuoja ei siis aikaisemmasta sääntelystä poiketen ole enää voimassa lokakuun toisena lauantaina alkavalla ja vuoden loppuun jatkuvalla varsinaisella hirvenmetsästyskaudella.

$e5

17. Muistiossa arvioitiin, että esitetty asetuksen 25 §:n pykälän muuttaminen toteuttaisi osaltaan vuonna 2014 vahvistetun Suomen hirvikannan hoitosuunnitelman linjausta, jonka mukaan hirvieläinten naaraan ampuminen ei johtaisi saaliin tai sen arvon menettämiseen tilanteessa, jossa vasaa ei ole voitu metsästystilanteessa havaita. Muutos edistäisi osaltaan hirvikannan rakenteen ja sukupuolijakauman tasapainottamista. Tämä johtuu siitä, että vasallisen naaraan rauhoituksen takia myös vasattomien naaraiden ampumista vältetään, koska seuraamukset säännöksen rikkomisesta on koettu kohtuuttomiksi (valtioneuvoston esittelymuistio s. 9-10 ja 14).

18. Muutoksen arvioitiin myös vähentävän valvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen resurssien tarvetta tähän sääntelyyn liittyvien metsästysrikosasioiden käsittelyssä. Lokakuun toisen lauantain jälkeen ei ole enää rangaistavaa sellaisen hirviemän ampuminen, jota vasa seuraa. Rangaistusvaatimuksia ja menettämisseuraamusvaatimuksia ei esitetyn päivämäärän jälkeen siten enää tarvitsisi tehdä. Muistiossa on vielä todettu, että muutoksella vähennetään johdettuun hirvenmetsästykseen liittyvää sääntelyä, jonka on yhtäältä koettu vaikeuttavan käytännön metsästystä kohtuuttomalla tavalla ja toisaalta kuormittavan valvontaviranomaisia ja oikeuslaitosta (valtioneuvoston esittelymuistio s. 10 ja 14).

19. Myös tässä asiassa alemmissa oikeusasteissa esitetystä maa- ja metsätalousministeriön 1.9.2016 päivätystä tiedotteesta käyvät pääpiirteittäin ilmi samat edellä selostetut valtioneuvoston esittelymuistiossa todetut seikat.

20. Muissa nyt sovellettaviksi tulevissa metsästyslain tai -asetuksen säännöksissä ei teko- ja tuomitsemishetken välisenä aikana ole tapahtunut muutoksia.

21. Korkein oikeus toteaa, että metsästyslain metsästysrikkomusta koskevassa säännöksessä on kyse rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentissa tarkoitetusta blankorangaistussääntelystä. Metsästysrikkomus saa täsmällisen sisältönsä metsästyslain ja -asetuksen säännöksistä, joissa määritellään muun ohella riistaeläinlajien rauhoitusajat. Asiassa on näin ollen ratkaistavana se, osoittaako edellä selostettu metsästysasetuksen 25 §:n muutos muuttunutta suhtautumista kysymyksessä olevan teon rangaistavuuteen. Rikosoikeudellinen arviointi kohdistuu tässä tapauksessa huolimattomuudesta tehtyyn vasallisen hirvinaaraan metsästykseen, joka on ajoittunut lokakuun toisena lauantaina alkaneelle varsinaiselle hirvenmetsästyskaudelle.

22. Korkeimman oikeuden aikaisemmissa ennakkopäätöksissä ei ole arvioitu nyt kysymyksessä olevan kaltaista sääntelymuutosta rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin näkökulmasta. Edellä selostettu ennakkopäätös KKO 1996:112 on annettu ennen mainitun säännöksen säätämistä, eikä ratkaisussa ole arvioitu sitä, osoittiko uusi sääntely suhtautumisen teon rangaistavuuteen muuttuneen. Ennakkopäätöksessä KKO 2018:49 arvioitu menettely oli puolestaan sekä uuden että vanhan sääntelyn mukaan kiellettyä.

23. Edellä kohdassa 9 selostettujen esityölausumien mukaan käyttäytymisnormien muuttaminen ei yleensä osoita muuttunutta suhtautumista käyttäytymisnormien rikkomisen rangaistavuuteen. Esitöissä on kuitenkin todettu, että tästä pääsäännöstä voi olla poikkeuksia, mikä ilmenee myös rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin sanamuodosta. Näin ollen tuomioistuimen on tapauskohtaisesti arvioitava, voidaanko käyttäytymisnormin muuttamisen katsoa samalla poikkeuksellisesti osoittavan myös muuttunutta suhtautumista siihen, pitääkö käyttäytymisnormin rikkomisen olla rangaistavaa.

24. Korkein oikeus toteaa, että asiaa arvioitaessa keskeinen merkitys on sillä, miten kysymyksessä olevan käyttäytymisnormin muuttamista on muutokseen johtaneissa valmisteluasiakirjoissa perusteltu. Jos normin muuttamisen taustalla ovat esimerkiksi olleet yksinomaan sääntelyn kohteena olevaan ilmiöön liittyvät luonnontieteelliset, tekniset tai taloudelliset seikat, normin sisällön muuttaminen ei osoita muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen. Jos käyttäytymisnormin muuttamista on sen sijaan perusteltu esimerkiksi sillä, että muuttuneiden yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena tietynlainen aikaisemmin kielletty käyttäytyminen on jatkossa syytä sallia, normin muuttamisen voidaan katsoa osoittavan myös muuttunutta suhtautumista normin rikkomisen rangaistavuuteen.

25. Edellä selostetusta valtioneuvoston esittelymuistiosta käy ilmi, että metsästysasetuksen 25 §:n muutoksella on pyritty saavuttamaan tiettyjä riistanhoidollisia tavoitteita. Siltä osin kuin asetusmuutos on perustunut tällaisiin seikkoihin, sen ei voida katsoa osoittavan muuttunutta suhtautumista säännöksen rikkomisen rangaistavuuteen. Asetusmuutosta on kuitenkin perusteltu myös halulla purkaa sääntelyä ja siirtää hirvinaaraan vasasuoja rikosoikeudellisen järjestelmän piiristä metsästyksen eettisten ohjeiden ja niitä koskevan neuvonnan ja koulutuksen varaan. Korkein oikeus katsoo, että asetusmuutoksen perusteet liittyvät tältä osin riittävän yksilöidysti rikosoikeudellisesti moitittavan menettelyn arviointiin ja ne ilmentävät muuttunutta suhtautumista siihen, tuleeko vasasuojan rikkomisen varsinaisella metsästyskaudella olla rangaistavaa. Nämä perusteet osoittavat kokonaisuutena arvioiden, että sääntelymuutos on perustunut muuttuneeseen käsitykseen rikosoikeudellisesti moitittavasta menettelystä.

26. Tällaisessa tilanteessa, jossa käyttäytymisnormin muuttamiselle on esitetty useita luonteeltaan erilaisia perusteita, on perusteltua soveltaa rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momenttia syytetylle edullisempaan tulokseen johtavan vaihtoehdon pohjalta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että metsästysasetuksen muuttunut sääntely osoittaa suhtautumisen käsillä olevan teon rangaistavuuteen muuttuneen, eikä teon rangaistavuutta arvioida rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentin perusteella. Asiassa on siten rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla sovellettava tuomitsemishetkellä voimassa ollutta, lievempään lopputulokseen johtavaa sääntelyä, eli 6.9.2016 voimaan tullutta metsästysasetuksen 25 §:n 3 momenttia, jonka mukaan A:n menettely ei ole ollut rangaistavaa.

27. Koska rangaistukseen tuomitsemisen edellytykset siten puuttuvat, myöskään pyyntilupamaksun tuomitsemiselle ei ole perusteita.

Oikeusneuvos Leppänen:

Oikeusneuvos Sippo:

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeuksissa

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Rikoslain ajallinen soveltuvuus ja lievemmän lain periaate

Hirvinaaraan metsästystä koskevat säännökset tekoaikana ja tuomitsemishetkellä

Korkeimman oikeuden arviointi