KKO:2020:20 — Misshandel

A hade tillräknats grov misshandel av sin före detta maka samt andra brott. Fråga om straffmätningen och om vilken betydelse Europarådets konvention om förebyggande och bekämpning av våld mot kvinnor och av våld i hemmet (den s.k. Istanbulkonventionen) har när straffet mäts ut för de brott som A tillräknats. Se KKO:2002:2 KKO:2012:9 KKO:2018:22

SL 3 kap 1

SL 6 kap 3 §

SL 6 kap 4 §

A:n syyksi oli luettu entiseen puolisoon kohdistunut törkeä pahoinpitely ja muita rikoksia. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja siitä, mikä merkitys naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevalla Euroopan neuvoston yleissopimuksella (ns. Istanbulin sopimus) on mitattaessa rangaistusta A:lle hänen syykseen luetuista rikoksista. Ks. KKO:2002:2 KKO:2012:9 KKO:2018:22

RL 3 luku 1

RL 6 luku 3 §

RL 6 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja määräys koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa kumotaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Heidi Myllys.

Tuusulan käräjäoikeuden tuomio 9.11.2017 nro 17/146560

Käräjäoikeus luki A:n syyksi tämän entiseen avopuolisoon B:hen kohdistuneen törkeän pahoinpitelyn (syytekohta 13) sekä 13 muuta rikosta ja tuomitsi hänet niistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Rangaistuksen mittaamisessa sovellettiin kaikkien syytekohtien osalta syyttäjän vaatimuksen mukaisesti aikaisempaan rikollisuuteen liittyvää rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista koventamisperustetta sekä otettiin rangaistusta ankaroittavana seikkana huomioon rikosten määrän lisäksi rikoksen kohdistuminen entiseen avopuolisoon sekä tällaisten rikosten toistuvuus. Käräjäoikeus katsoi, että yksin syytekohdasta 13 tulisi rangaistuksen mittaamisen yleiset periaatteet, teon laatu ja koventamisperuste huomioon ottaen mitata 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus. Myös viidestä muusta rikoksesta olisi erikseen arvioituna seurannut vankeusrangaistus.

Koska A tuomittiin syytekohdassa 13 törkeästä pahoinpitelystä yli kolmen vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen ja kun hän oli rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt murhan yritykseen ja häntä oli rikoksista ilmenevien seikkojen sekä vaarallisuusarvion perusteella pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle, hänet määrättiin suorittamaan koko rangaistusaika vankilassa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Marja Terttu Mälkki ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.8.2018 nro 18/135054

A valitti hovioikeuteen. Syyttäjä teki vastavalituksen ja vaati rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että A:n aikaisempi rikollisuus oli otettava huomioon rangaistuksen koventamisperusteena. Lisäksi huomioon oli otettava Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (ns. Istanbulin sopimus), joka oli saatettu lain tasoisena voimaan 1.8.2015 alkaen. Esitöiden mukaan sopimusmääräykset eivät edellyttäneet erityisen koventamisperusteen säätämistä, koska tuomarilla on rangaistuksen mittaamista koskevan rikoslain 6 luvun 4 §:n nojalla mahdollisuus ottaa siinä tarkoitetut seikat huomioon rangaistusta määrätessään.

Hovioikeus katsoi, että A:n aikaisempaan rikollisuuteen perustuvan koventamisperusteen ja Istanbulin sopimuksen mukaisten raskauttavien seikkojen vaikutus yhteiseen rangaistukseen oli 1 vuosi. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut jäännösrangaistuksen määräämisestä kokonaan täytäntöönpantavaksi ja koko rangaistuksen suorittamisesta vankilassa. Täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen vaikutukseksi rangaistukseen hovioikeus katsoi 10 kuukautta.

Hovioikeus korotti A:n rangaistuksen 6 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Kontio, Elina Setälä ja Tiina Nurmimäki.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn (syytekohta 13) sekä 13 muuta rikosta ja tuominnut hänet niistä sekä täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksesta yhteiseen 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. A on määrätty suorittamaan koko rangaistus vankilassa.

2. Hovioikeus ei ole A:n valituksen johdosta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta. Syyttäjän vastavalituksen johdosta hovioikeus on korottanut A:n rangaistuksen 6 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta.

3. Hovioikeus on soveltanut A:n aikaisemman rikollisuuden johdosta rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista koventamisperustetta. Lisäksi hovioikeus on rangaistusta mitatessaan ottanut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ns. Istanbulin sopimus) perusteella raskauttavana seikkana huomioon sen, että A:n rikokset ovat neljässä syytekohdassa kohdistuneet hänen entiseen avopuolisoonsa.

4. A:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys rangaistuksen mittaamisesta.

5. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2015:12, kohta 8 ja siinä viitatut ratkaisut). Sanotun pykälän 2 momentin mukaan rangaistuksen mittaamisen perusteet ilmenevät rikoslain 6 luvun 4-8 §:stä niiden perusteiden ohella, joista säädetään muualla laissa.

6. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioidaan tunnusmerkistön mukaisen seurauksen perusteella (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85, kohta 4). Rangaistuksen mittaamisperusteiden tyhjentävä luetteleminen on mahdotonta. Tunnusmerkistöstä ilmenevien seikkojen sekä rangaistuksen mittaamisnormeihin kirjattujen perusteiden ohella moitearvostelussa tulevat pohdittavaksi itse asiassa kaikki ne perusteet, joiden nojalla tehdään ero rangaistavan ja rankaisemattoman käyttäytymisen välillä (HE 44/2002 vp s. 190).

7. Koventamisperusteita koskevassa rikoslain 6 luvun 5 §:ssä tai muuallakaan rikoslaissa ei ole säännöstä, jonka mukaan rikoksen kohdistuminen entiseen tai nykyiseen puolisoon tai muuhun perheenjäseneen olisi rangaistuksen koventamisperuste.

8. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisukäytännössään katsonut, että perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa vaan uhri tarvitsee erityistä suojelua, teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltavat rangaistuksen mittaamista yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammaksi (KKO 2002:2, KKO 2012:9, kohta 6 ja KKO 2018:22, kohta 16).

9. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2, 3, 8 ja 14 artikloja koskevassa ratkaisukäytännössään kiinnittänyt huomiota perhe- ja lähisuhdeväkivallan vahingollisuuteen sekä valtion velvollisuuteen suojella riittävän tehokkaasti, kuten esimerkiksi rikosoikeudellisin keinoin, haavoittuvassa asemassa olevia perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreja (ks. esimerkiksi Opuz v. Turkki 9.6.2009, E.S. ym. v. Slovakia 15.9.2009, A. v. Kroatia 14.10.2010, Hajduová v. Slovakia 30.11.2010 ja D.M.D. v. Romania 3.10.2017).

10. Istanbulin sopimus on saatettu Suomessa lakina (375/2015) voimaan 1.8.2015 lukien. Sopimuksen 46 artiklan a-kohta edellyttää, että sopijapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kansallisen lain säännösten mukaisesti voidaan rangaistusta määrättäessä ottaa huomioon raskauttavana seikkana, että rikoksen on kohdistanut entiseen tai nykyiseen puolisoon tai kumppaniin perheen jäsen, uhrin kanssa yhdessä asuva henkilö tai valta-asemaansa väärin käyttänyt henkilö.

11. Sopimuksen kansallista voimaansaattamista koskevan hallituksen esityksen (HE 155/2014 vp s. 59-60) mukaan mainittu kohta ei edellytä erityisten koventamisperusteiden säätämistä, vaan olennaista on, että tuomarilla on mahdollisuus ottaa tällaiset seikat huomioon rangaistusta määrätessään. Hallituksen esityksessä on katsottu, että ratifiointi ei edellytä lainmuutoksia.

12. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Vastaava periaate sisältyy perustuslain 8 §:ään sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklaan, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaan ja Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklaan. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuu, etteivät kansainväliset yleissopimukset rikosoikeuden alalla yleensä ole suoraan sovellettavissa vastaajan vahingoksi ilman kansallisia lainsäädäntötoimia. Rikosvastuu perustuu pääsääntöisesti rikoslakiin, jonka sellaisia säännöksiä, joilla on pantu täytäntöön valtion kansainväliseen sopimukseen perustuvat velvoitteet, voidaan tapauksesta riippuen tulkita kansainvälisen yleissopimuksen mukaisesti.

13. Istanbulin sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset on edellä todetuin tavoin saatettu kansallisesti voimaan lakina. Istanbulin sopimuksen 46 artikla velvoittaa kuitenkin edellä kohdassa 10 selostetun sanamuotonsa perusteella valtiota sopimusosapuolena ryhtymään kansallisiin lainsäädäntötoimiin, eikä sitä tämän vuoksi voida soveltaa rangaistuksen mittaamissäännöksenä.

14. Hallituksen esityksessä on edellä kohdassa 11 selostetuin tavoin katsottu, että Istanbulin sopimuksen tavoitteet saavutettaisiin soveltamalla rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:n mukaisia yleisiä rangaistuksen mittaamisperusteita. Rikoslain soveltamisessa ei ole pidetty pari- ja lähisuhteeseen liittyvinä tekoina vain miehen naiseen kohdistamia rikoksia, vaan kansallinen rikoslaki on lähtökohdiltaan sukupuolineutraali (ks. esim. HE 78/2010 vp s. 10). Tämä kansallinen periaate ei ole ristiriidassa Istanbulin sopimuksen tavoitteiden kanssa.

15. Edellä todetuin tavoin siis arvioitaessa teon moitittavuutta rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaisesti myös teon luonne lähisuhdeväkivaltana on huomioon otettava seikka. Kansallisessa oikeuskäytännössä tätä on jo ennen Istanbulin sopimuksen voimaantuloa pidetty tapauskohtaisesti osoituksena teon suuremmasta vahingollisuudesta ja vaarallisuudesta sekä tekijän suuremmasta syyllisyydestä. Istanbulin sopimuksen voimaansaattaminen osaltaan osoittaa, että oikeusjärjestyksessä on entistä paremmin vastattu lähisuhdeväkivallan aiheuttamiin ongelmiin.

$de

17. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

$df

$e0

20. Tässä tapauksessa A:n syyksi syytekohdassa 13 luettu törkeä pahoinpitely on kohdistunut hänen entiseen avopuolisoonsa. A:n syyksi on samassa tuomiossa luettu myös aikaisemmin tapahtuneet, samaan asianomistajaan kohdistuneet törkeä kotirauhan rikkominen sekä laiton uhkaus, joissa A on teräaseella varustautuneena uhannut asianomistajaa tappamisella. A:n syyksi luettuun rikokseen liittyy siten teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta selvästi lisääviä lähisuhdeväkivaltaan liittyviä piirteitä ja jossakin määrin myös harkintaa. Lähtökohtaisesti näissä olosuhteissa tulisi tapon yrityksestä mitata noin 5 vuoden vankeusrangaistus. Ottaen huomioon A:n toimet tekonsa seurausten poistamiseksi oikeudenmukaisena seuraamuksena syytekohdan 13 törkeästä pahoinpitelystä on pidettävä 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistusta.

21. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

22. Syytekohdan 13 törkeä pahoinpitely on A:n syyksi luetuista teoista vakavin. Muiden A:n syyksi tässä asiassa luettujen tekojen vaikutus yhteiseen rangaistukseen on 6 kuukautta. Rangaistusta mitattaessa on lisäksi sovellettava kaikkien syytekohtien osalta koventamisperustetta, koska A:n aikaisempi rikollisuus ja nyt syyksi luettujen rikosten suhde osoittaa hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Koventamisperusteen vaikutus yhteiseen rangaistukseen on 9 kuukautta.

23. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoa ja koko rangaistuksen suorittamista vankilassa koskevan määräyksen osalta. Vaikka rikosten uusiminen on tässä tapauksessa vaikuttanut rangaistusseuraamukseen ankaroittavasti usealla tavalla, lopputulos on rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmämme periaatteiden mukainen. Kysymys ei ole sellaisesta sanktiokumulaatiosta, jonka vuoksi rangaistuksen mittaamisessa olisi sovellettava kohtuullistamisperustetta. Hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole aihetta.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Rangaistuksen määrääminen perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa ja Istanbulin sopimuksen merkitys

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

Yhteisen rangaistuksen määrääminen