KKO:2020:36 — Tvångsmedel

När tingsrätten 18.4.2019 beslöt att A skulle häktas bestämde domstolen samtidigt att han medan förundersökningen pågick fick ha kontakt med sina närstående endast under övervakning. När häktningsärendet behandlades på nytt hade begränsningen av kontakterna hållits i kraft. A hade anfört klagan hos hovrätten över de beslut som hade meddelats 4.6.2019 och därefter om att begränsningen skulle fortsätta att gälla. Hovrätten hade förkastat klagan.

Högsta domstolen ansåg att det inte i saken hade framlagts sådana konkreta omständigheter angående A eller hans närstående eller något annat, som skulle ha medfört att en begränsning av kontakterna efter 4.6.2019 kunde ha ansetts nödvändig för att säkerställa att utredningen av brottet inte äventyras på grund av kontakterna. Således hade det inte förelagit lagliga förutsättningar för att bestämma att begränsningen skulle fortsätta att gälla.

TvångsmedelsL 4 kap 1 § 2 mom

Korkein oikeus katsoi, että asiassa ei ollut esitetty sellaisia A:han tai hänen läheisiinsä liittyviä taikka muitakaan konkreettisia seikkoja, joiden vuoksi yhteydenpitorajoituksen voimassa pitämistä 4.6.2019 lähtien olisi voitu pitää tarpeellisena sen varmistamiseksi, että rikoksen selvittäminen ei yhteydenpidon takia vaarannu. Yhteydenpitorajoituksen voimassa pitämiselle ei ollut siten ollut laillisia edellytyksiä.

PakkokeinoL 4 luku 1 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden päätökset 4.6.2019 nro 1870, 6.8.2019 nro 2440, 3.9.2019 nro 2720 ja 18.9.2019 nro 2913 sekä Helsingin hovioikeuden päätös 3.10.2019 nro 1240 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet 4.6.2019 käräjätuomari Petteri Plosila, 6.8.2019 käräjätuomari Veera Kankaanrinta, 3.9.2019 käräjätuomari Johanna Nevalainen ja 18.9.2019 käräjätuomari Petteri Plosila. Hovioikeudessa asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Ari Kyllönen ja Malla Sunell sekä asessori Inkeri Kuuskoski.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan rajoitettuna siltä osin kuin A:n yhteydenpito lähiomaisiin ja muihin läheisiin oli sallittu vain valvottuna.

A vaati valituksessaan, että yhteydenpito läheisiin sallitaan ilman valvontaa.

Tutkinnanjohtaja vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Korkein oikeus toteaa, että A:n ja hänen läheistensä välisen yhteydenpidon rajoittamiselle ei ole ollut 4.6.2019 lukien laillisia edellytyksiä.

Hovioikeuden päätöksen lopputulos, jolla A:n yhteydenpitorajoitus läheisten kanssa on pysytetty, ei ole enää voimassa. Näin ollen lausunnon antaminen A:n muutoksenhakemuksen johdosta enemmälti raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Ari Kantor, Tuomo Antila, Lena Engstrand ja Jussi Tapani. Esittelijä Anna-Maija Ruohoniemi.

Perustelut

1. Käräjäoikeus on 18.4.2019 määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin 15.4.2019 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta. Vangitsemispäätöksen mukaan oli syytä epäillä, että A vaikeuttaa asian selvittämistä. Samassa päätöksessä A:n yhteydenpitoa on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n nojalla rajoitettu muun ohella siten, että hän sai olla yhteydessä nimetyn lähiomaisensa (silloinen aviopuoliso) kanssa vain valvotusti. Käräjäoikeus on vangitsemisasian uudelleen käsittelyn yhteydessä uudistanut yhteydenpidon rajoituksen ensin 7.5.2019 antamallaan päätöksellä, jossa A:n läheiseksi oli nimetty myös toinen henkilö (silloinen naisystävä, nykyinen aviopuoliso), ja sen jälkeen 4.6, 6.8, 3.9. ja 18.9.2019 antamillaan päätöksillä.

$cd

$ce

4. A on kannellut käräjäoikeuden 4.6, 6.8, 3.9. ja 18.9.2019 antamista yhteydenpidon rajoittamista koskevista päätöksistä hovioikeuteen. A on katsonut kantelussaan, että käräjäoikeuden päätöksiä ei ollut perusteltu riittävän yksityiskohtaisesti. Mikään tutkinnanjohtajan esittämä peruste ei osoittanut, että hänen läheisensä välittäisivät viestejä vankilaan tai vankilasta. A:n läheiseksi vangitsemiskäsittelystä 7.5.2019 lähtien nimetty silloinen naisystävä on pitkään vakituisessa työsuhteessa ollut lähihoitaja, joka ei ole liittynyt millään tavoin epäiltyyn rikoskokonaisuuteen eikä tuntenut A:n tuttavia.

5. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden päätöksissä esitetyt perustelut ja johtopäätökset, jotka koskevat yhteydenpidon rajoittamista läheisiin. Lisäksi hovioikeus on katsonut, että määräämällä tapaamiset läheisiksi nimettyjen henkilöiden kanssa tapahtumaan valvottuina ei ole puututtu kohtuuttomasti A:n oikeuksiin eikä rajoitusta ole pidettävä tässä vaiheessa muutoinkaan kohtuuttomana. Hovioikeus on hylännyt kantelun.

6. Korkeimman oikeuden arvioitavana on A:n valituksen perusteella se, onko käräjäoikeudella 4.6, 6.8, 3.9. ja 18.9.2019 ja hovioikeudella 3.10.2019 ollut lainmukaiset perusteet pysyttää voimassa A:lle 18.4.2019 määrätty yhteydenpidon rajoittaminen, jonka mukaan hän sai olla yhteydessä läheistensä kanssa vain valvotusti. Sen sijaan 4.6.2019 edeltävää tutkintavankeusaikaa koskevilta osin yhteydenpidon rajoittamisen edellytysten täyttyminen ei ole Korkeimman oikeuden arvioitavana.

7. Korkein oikeus toteaa, että A:lle muutoksenhaun kohteena olevissa ratkaisuissa määrätyt yhteydenpitorajoitukset eivät ole enää sellaisinaan voimassa. Ratkaisusta KKO 2018:52 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti Korkein oikeus antaa kuitenkin A:n muutoksenhakemuksen johdosta lausunnon siitä, onko yhteydenpidon rajoittamiselle ollut lailliset perusteet.

8. Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan esitutkinnan ollessa kesken voidaan rajoittaa muun muassa tutkintavangin yhteydenpitoa muuhun henkilöön, jos on syytä epäillä, että yhteydenpito vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Pykälän 2 momentin mukaan yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa voidaan rajoittaa ainoastaan rikoksen selvittämiseen liittyvistä erityisen painavista syistä. Yhteydenpitoa lähiomaiseen saadaan rajoittaa vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä tutkintavankeuden tarkoituksen toteuttamiseksi.

9. Tutkintavankeuslain 1 luvun 3 §:n mukaan tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen.

10. Yhteydenpidon rajoittamista koskevat säännökset lisättiin vanhan pakkokeinolain (450/1987) 1 luvun 18 b §:ään 1.10.2006 voimaan tulleella lainmuutoksella (769/2005). Ennen lainmuutosta yhteydenpitoa lähiomaisen kanssa ei voitu rajoittaa. Nykyisen pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momenttia vastaavasti yhteydenpidon rajoittaminen lähiomaisen kanssa edellytti myös vanhan pakkokeinolain aikana, että rajoittamiselle oli rikoksen selvittämiseen liittyvät erityisen painavat syyt. Esimerkkeinä tämän kriteerin täyttävästä menettelystä tuodaan mainittujen lainkohtien säätämiseen johtaneissa hallituksen esityksissä esiin tilanteet, joissa tutkintavangin lähiomaisen epäillään sekaantuneen samaan rikosasiaan, ja tilanteet, joissa vangittu pyrkii lähiomaisensa avulla hävittämään esimerkiksi todistusaineistoa (HE 263/2004 vp s. 234 ja HE 222/2010 vp s. 81).

11. Pakkokeinojen käytön edellytyksiä arvioitaessa on kulloisenkin pakkokeinon käytölle säädettyjen erityisten edellytysten lisäksi varmistettava, että pakkokeinojen käyttö on pakkokeinolain 1 luvussa säädettyjen yleisten periaatteiden valossa perusteltua. Pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat (suhteellisuusperiaate). Lisäksi tulee ottaa huomioon pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n säännös vähimmän haitan periaatteesta. Säännöksen mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä käytön tarkoituksen saavuttamiseksi eikä pakkokeinon käytöllä saa aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa.

12. Arvioitaessa tutkintavangin oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä on otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla, joka koskee yksityiselämän ja perhe-elämän suojaa. Artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

13. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa koskevassa ratkaisukäytännössään katsonut, että vankien vankilan ulkopuolisiin ihmissuhteisiin kohdistuvat rajoitukset eivät sellaisinaan ole yhteensopimattomia ihmisoikeussopimuksen kanssa, mutta rajoituksille tulee olla oikeutetut perusteet ja niiden tulee olla kohtuullisessa suhteessa rajoituksilla tavoiteltuun päämäärään. Vaikka vangin oikeutta tavata läheisiään voidaan rajoittaa tutkinnallisista syistä etenkin esitutkinnan aikana, rajoitus ei saa olla ajallisesti tai muiltakaan ehdoiltaan rajaton, vaan edellyttää tiukkaa välttämättömyysarviointia (suuren jaoston tuomio asiassa Khoroshenko v. Venäjä 30.6.2015, kohdat 123-126 niissä viitattuine oikeustapauksineen).

14. Ihmisoikeustuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan tuomioistuin ei voi tyytyä pakkokeinoasioita koskevassa päätöksenteossa stereotyyppisiin, yleisiin tai abstrakteihin perusteisiin, vaan päätöksenteon on perustuttava konkreettisiin tosiasioihin, tuomioistuimen pitää punnita pakkokeinon käytön puolesta ja sitä vastaan puhuvia tapauskohtaisia seikkoja ja päätös on perusteltava riittävän yksityiskohtaisesti, jotta sen lainmukaisuutta voidaan jälkikäteen arvioida. Lisäksi pakkokeinon käyttämättä jättämisestä tutkintavankeuden tarkoitukselle väitetysti aiheutuvan vaaran on katsottu tyypillisesti vähenevän kuulustelujen ja muun tutkinnan edetessä, ellei muuta konkreettista selvitystä esitetä (esim. Gál v. Unkari 11.3.2014, kohta 40; Grishin v. Venäjä, 24.7.2012, kohta 148; Clooth v. Belgia 12.12.1991, kohta 43; KKO 2018:87, kohdat 15 ja 17; KKO 2019:99, kohta 11).

15. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään korostanut pakkokeinoasiaa käsittelevän tuomioistuimen velvollisuutta selvittää pakkokeinon edellytykset. Merkityksellistä on, että vaatimuksen tueksi esitetään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella arvio edellytysten täyttymisestä on mahdollista tehdä (ks. KKO 2020:16, kohta 12 ja siinä viitatut ratkaisut).

16. Ottaen huomioon edellä selostetut esityölausumat ja oikeuskäytännön Korkein oikeus katsoo, että pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momenttia on perusteltua tulkita siten, että siinä tarkoitettuina rikoksen selvittämiseen liittyvinä erityisen painavina syinä, joiden perusteella tutkintavangin yhteydenpitoa lähiomaisen tai muun läheisen kanssa on sallittua rajoittaa, voidaan pitää sellaisia kyseiseen tutkintavankiin tai läheiseen taikka heidän käyttäytymiseensä ennen tutkintavankeutta tai sen aikana liittyviä taikka muita näihin verrattavia konkreettisia seikkoja, jotka tukevat käsitystä yhteydenpitorajoituksen tarpeellisuudesta sen varmistamiseksi, että rikoksen selvittäminen ei yhteydenpidon takia vaarannu. Riittävänä ei sen sijaan voida pitää pelkkää yleisen tason mahdollisuutta, että rajoituksetonta yhteydenpitoa voidaan käyttää väärin.

17. Tutkinnanjohtajan käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa esittämät, alempien oikeuksien hyväksymät perusteet rajoittaa A:n yhteydenpitoa läheistensä kanssa ovat liittyneet keskeisesti seuraaviin seikkoihin. Laajaan huumausainerikoskokonaisuuteen liittyviä muita epäiltyjä oli tavoittamatta, A:lla oli motiivi pyrkiä vaikuttamaan muiden henkilöiden kertomuksiin ja A:n läheiset voisivat ilman yhteydenpidon rajoittamista välittää tietoja näiltä henkilöiltä vankilaan tai vankilasta näille henkilöille.

18. Korkein oikeus toteaa, että tutkinnanjohtajan kannanotoista ja alempien oikeuksien päätösten perusteluista ei ilmene A:han tai hänen läheisiinsä taikka näiden käyttäytymiseen liittyviä konkreettisia perusteita, jotka tukisivat käsitystä yhteydenpitorajoituksen tarpeellisuudesta, kuten siitä, että olisi todellista aihetta epäillä, että A:n läheiset välittäisivät viestejä vankilaan tai vankilasta. Kun A:n tutkintavankeus oli ensimmäiseen muutoksenhaun kohteena olevaan ratkaisuun eli käräjäoikeuden 4.6.2019 antamaan päätökseen mennessä kestänyt jo lähes seitsemän viikkoa, esitutkinnassa oli myös tähän mennessä ollut riittävästi aikaa selvittää tämänkaltaisten riskitekijöiden olemassaolo. Asiassa ei ole esitetty muitakaan konkreettisia seikkoja, joiden perusteella A:n ja hänen läheistensä välisen yhteydenpidon rajoittamista voitaisiin pitää tarpeellisena.

19. Edellä todetuin perustein Korkein oikeus katsoo, että A:n ja hänen läheistensä välisen yhteydenpidon rajoittamiselle niin, että yhteydenpito on sallittu vain valvottuna, ei ole ollut pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä muutoksenhaun perusteella arvioitavana olleesta ajankohdasta eli 4.6.2019 lukien. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen erikseen arvioida pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen ja saman luvun 3 §:n vähimmän haitan periaatteen asettamia edellytyksiä yhteydenpidon rajoittamiselle.

Asian tausta

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Sovellettavat säännökset ja niitä koskevat esityölausumat

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö

Korkeimman oikeuden arviointi

Johtopäätös