KKO:2021:71 — Extraordinärt ändringssökande

Tingsrätten hade i sin lagakraftvunna dom med stöd av 7 kap. 6 § 1 mom. strafflagen ansett det straff som A tidigare ådömts som en tillräcklig påföljd också för de brott som A tillräknats i denna dom samt påfört A skyldighet att betala brottsofferavgift till staten. Högsta domstolen ansåg av de skäl som framgår av avgörandet med beaktande av den straffrättsliga legalitetsprincipen att påförandet av brottsofferavgift grundade sig på uppenbart oriktig tillämpning av lag.

Käräjäoikeus oli lainvoiman saaneessa tuomiossaan rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla katsonut A:lle aikaisemmin tuomitun rangaistuksen riittäväksi seuraamukseksi myös tässä tuomiossa syyksi luetuista rikoksista sekä määrännyt A:n suorittamaan rikosuhrimaksun valtiolle. Korkein oikeus katsoi ratkaisustaan ilmenevin perustein, että rikosuhrimaksun määrääminen perustui rikosoikeudellinen laillisuusperiaate huomioon ottaen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin käräjäoikeus oli 10.11.2020 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla lukenut A:n syyksi kaksi petosta, väärennyksen ja identiteettivarkauden. Käräjäoikeus oli rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla katsonut, että A:lle tuomitut aikaisemmat rangaistukset olivat riittävä seuraamus myös hänen syykseen mainitulla tuomiolla luetuista rikoksista. A oli määrätty suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.

Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari pyysi, että käräjäoikeuden tuomio puretaan siltä osalta kuin A oli siinä määrätty suorittamaan rikosuhrimaksu ja A vapautetaan suorittamasta rikosuhrimaksua. Hakemuksen mukaan tuomio perustui tältä osin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, koska A:ta ei rikosuhrimaksusta annetun lain 2 §:ssä ja 4 §:n 1 momentissa edellytetyin tavoin ollut tuomittu rangaistukseen, vaan A:lle tuomitut aikaisemmat rangaistukset oli katsottu riittäväksi seuraamukseksi myös purettavaksi haetussa tuomiossa hänen syykseen luetuista rikoksista. Rikosuhrimaksua ei siten olisi tullut määrätä.

Syyttäjä ja A ilmoittivat, että he eivät vastusta hakemusta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 10.11.2020 nro 20/143136 puretaan siltä osin kuin A on määrätty suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu.

Vaatimus A:n velvoittamisesta suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Perustelut

1. Helsingin käräjäoikeus on 10.11.2020 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla nro 20/143136 lukenut A:n syyksi kaksi petosta, väärennyksen ja identiteettivarkauden. Käräjäoikeus on rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla katsonut, että A:lle tuomitut aikaisemmat ehdottomat vankeusrangaistukset ovat riittävä seuraamus myös purettavaksi haetussa tuomiossa hänen syykseen luetuista rikoksista. A on määrätty suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 80 euroa.

2. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on purkuhakemuksessaan katsonut, että tuomio rikosuhrimaksun osalta perustuu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, koska A:ta ei rikosuhrimaksusta annetussa laissa (rikosuhrimaksulaki) edellytetyin tavoin ole tuomittu rangaistukseen, vaan aikaisemmat rangaistukset on katsottu riittäväksi seuraamukseksi myös purettavaksi haetussa tuomiossa A:n syyksi luetuista rikoksista. Rikosuhrimaksua ei siten olisi tullut määrätä.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, perustuuko purkuhakemuksen kohteena oleva tuomio ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

4. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2021:42 käsitellyt rikosuhrimaksun luonnetta rikosoikeudelliseen seuraamukseen rinnastuvana ja todennut, että vastaajalla on mahdollisuus hakea myös ylimääräisen muutoksenhaun keinoin oikaisua hänelle virheellisin perustein määrättyyn rikosuhrimaksuun sen tultua lainvoimaiseksi. Nyt purkuhakemuksen kohteena oleva käräjäoikeuden tuomio on saanut lainvoiman, joten edellytykset purkuhakemuksen tutkimiseen ovat olemassa.

5. Rikosuhrimaksulain 2 §:n mukaan rikosuhrimaksun on velvollinen suorittamaan se, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin määrää rikosuhrimaksun rangaistuksen tuomitessaan.

6. Korkein oikeus on katsonut, että rikosuhrimaksua ei tullut jättää määräämättä pelkästään sillä perusteella, että vastaajan syyksi luetut rikokset olisi voitu käsitellä samassa yhteydessä aikaisemmassa tuomiossa käsiteltyjen rikosten kanssa, joista rikosuhrimaksu oli jo määrätty (KKO 2019:4, kohta 16). Korkein oikeus ei sen sijaan ole antanut ratkaisua siitä tässä asiassa esiin nousevasta kysymyksestä, onko rikoksentekijä rikosuhrimaksun määräämisen edellyttämällä tavalla tuomittu rangaistukseen, jos aikaisemmin tuomittu rangaistus on rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla katsottu riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleista ja myöhemmällä tuomiolla syyksi luetuista rikoksista.

7. Viimeksi mainittua kysymystä ei ole käsitelty myöskään rikosuhrimaksulain esitöissä. Lain 2 §:n perustelujen (HE 293/2014 vp s. 20) mukaan maksuvelvollisuus ei olisi riippuvainen siitä, mihin seuraamukseen henkilö tosiasiallisesti tuomitaan, eikä se edellyttäisi henkilön tuomitsemista vankeuteen. Riittävää olisi, että henkilön syyksi luetun rikoksen rangaistusasteikkoon sisältyy vankeus. Maksuvelvollisuutta ei kuitenkaan olisi henkilöllä, joka jätetään syyntakeettomuuden perusteella tai seuraamusluonteisesti rangaistukseen tuomitsematta.

8. Rikosuhrimaksulain 2 §:n perusteluissa tarkoitettu rangaistuksen tuomitsematta jättäminen perustuu rikoslain 6 luvun 12 §:n säännökseen. Pykälän 5 kohdan nojalla rangaistus saadaan jättää tuomitsematta, jos syyksi luettu rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään.

9. Mainitussa 6 luvun 12 §:n 5 kohdassa viitatut yhteisen rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset ovat rikoslain 7 luvussa. Luvun 6 §:n 1 momentin mukaan aikaisempi rangaistus voidaan katsoa riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta vastaavassa tilanteessa, jossa rangaistus voidaan 6 luvun 12 §:n 5 kohdan mukaan jättää tuomitsematta. Tähän soveltamistilanteiden ja lopputulosten samankaltaisuuteen nähden edellä kohdassa 7 kuvattua tuomitsematta jättämistä koskevaa perustelulausumaa voidaan pitää merkityksellisenä myös arvioitaessa mahdollisuutta määrätä rikosuhrimaksu silloin, kun aikaisempi rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi.

10. Rikosuhrimaksun määrääminen rikoslain 7 luvun 6 §:n mukaisessa tilanteessa, jossa aikaisempi rangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös tuomittavana olevasta rikoksesta, ei ole ainakaan selvästi maksun määräämisen edellytyksiä koskevan rikosuhrimaksulain 2 §:n sanamuodon tai edellä kohdassa 7 kuvatun perustelulausuman mukaista. Tämä puoltaa tulkintaa, jonka mukaan rikosuhrimaksua ei tulisi tässä tilanteessa määrätä. Toisaalta myös tällaisessa tilanteessa voidaan katsoa kysymyksen olevan rikosuhrimaksulain mukaisesta rangaistukseen tuomitsemisesta, koska rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momenttia sovellettaessa aiemmasta rangaistuksesta tulee myös uuden rikoksen seuraamus. Tässä suhteessa lopputulos eroaa rikoslain 6 luvun 12 §:n mukaisesta rangaistuksen tuomitsematta jättämisestä. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymystä siitä, täyttyykö tässä tapauksessa rikosuhrimaksulaissa asetettu rangaistukseen tuomitsemisen edellytys, ei voida pitää selvänä.

11. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion purkaminen edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä (ks. esimerkiksi KKO 2020:77, kohta 16 ja siinä viitatut ratkaisut).

12. Edellä kohdasta 10 ilmenevin perustein oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa säädetyt purkamisen edellytykset eivät tässä tapauksessa täyty pelkästään sillä perusteella, että rikosuhrimaksun määräämisen edellytyksiä koskevia säännöksiä olisi tulkittu ilmeisesti väärin. Kuten Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2017:92 (kohta 85), KKO 2019:4 (kohta 8) ja KKO 2021:42 (kohta 15) todennut, rikosuhrimaksu on oikeudelliselta luonteeltaan rinnastettavissa rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Rikosuhrimaksun määräämisen edellytyksiä arvioitaessa on sen vuoksi otettava huomioon myös rikosoikeudellinen laillisuusperiaate.

13. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen on perustuttava lakiin. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää muun muassa sitä, ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridisteknisestä merkityksestä. Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen, edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen. (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34.)

14. Kysymys siitä, täyttyykö rikosuhrimaksulain 2 §:ssä tarkoitettu rangaistukseen tuomitsemisen edellytys silloin, kun aikaisempi rangaistus on rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla katsottu riittäväksi seuraamukseksi myöhemmin syyksi luetusta rikoksesta, on kohdasta 10 ilmenevin tavoin tulkinnanvarainen. Korkein oikeus katsoo, että oikeudellisesti epäselvän kysymyksen ratkaiseminen syytetyn vahingoksi tällaisessa tilanteessa olisi ristiriidassa rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen kuuluvan ennakoitavuusvaatimuksen kanssa. A:lle ei sen vuoksi olisi tullut määrätä rikosuhrimaksua. Maksun määrääminen on selvästi vastoin rikoslain 3 luvun 1 §:ssä ilmaistua, rikosoikeuden perustavimpiin periaatteisiin kuuluvaa laillisuusperiaatetta. Käräjäoikeuden tuomio perustuu tämän vuoksi ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, ja edellytykset tuomion purkamiseen rikosuhrimaksun määräämistä koskevalta osalta ovat siten olemassa.

15. Edellä mainituin perustein rikosuhrimaksun määräämistä koskeva syyttäjän vaatimus on hylättävä ja A on vapautettava rikosuhrimaksun suorittamisesta.

16. Koska asia on selvä ja kysymys on rikostuomion osittaisesta purkamisesta A:n eduksi, Korkein oikeus oikaisee tuomiota välittömästi.

Lainkohdat

Oikeudenkäymiskaari 31 luku 8 § 4 kohta ja 14 § 1 momentti

Laki rikosuhrimaksusta 2 § ja 4 § 1 momentti

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

Purkuhakemuksen tutkiminen

Sovellettavat oikeusohjeet

Korkeimman oikeuden arviointi