KKO:2023:9 — Sexualbrott

A hade genom videoförbindelse med 9-13-åriga barn instruerat dem att föra in föremål i sina könsorgan. Enligt åtalet hade A använt målsägandena själva som redskap och på det sättet genomfört samlag med dem. Hovrätten hade dömt A för flera fall av grovt sexuellt utnyttjande av barn, men förkastat åtalet till den del det gällde skärpningsgrunden angående samlag.

Högsta domstolen ansåg att A inte hade haft samlag med målsägandena och att han inte heller som medelbar gärningsman hade gjort sig skyldig till utnyttjande som innefattade samlag. (Omröstn.)

SL 20 kap 7 § 1 mom 1 punkten (540/2011)

SL 20 kap 10 § 1 mom (509/2014)

SL 5 kap 4 §

A:n ei katsottu olleen sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa, eikä hänen katsottu syyllistyneen sukupuoliyhteyden käsittäneeseen hyväksikäyttöön myöskään välillisenä tekijänä. (Ään.)

RL 20 luku 7 § 1 mom 1 kohta (540/2011)

RL 20 luku 10 § 1 mom (509/2014)

RL 5 luku 4 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 16.1.2020 nro 20/101985 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 16.4.2021 nro 21/116380 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Päivi Risikko ja Mette Manninen sekä lautamiehet ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Tuomo Kare ja Oskar Kulmala sekä asessori Suvi Niemelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo (eri mieltä), Pekka Koponen, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Silja Leino.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Erimielisyyteni koskee välillistä tekemistä koskevia ratkaisun perusteluja. Lausun tältä osin seuraavaa.

Hovioikeudenkin toteamin tavoin oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin pidetty perusteltuna arvioida itsensä vahingoittamista tarkoittavia tilanteita välillistä tekemistä koskevana kysymyksenä (Tapani — Tolvanen — Hyttinen, Rikosoikeuden yleinen osa, 2019, s. 521-523 ja Korkka-Knuts — Helenius — Frände, Yleinen rikosoikeus, 2020, s. 343-344).

Niin kuin rikoslain 5 luvun 4 §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 154) on todettu, tullakseen arvioiduksi lainkohdassa tarkoitettuna välillisenä tekemisenä välillisen tekijän oman toiminnan on kuitenkin täytettävä rikoksen yleinen tunnusmerkistö. Sukupuoliyhteys on rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) keskeinen tunnusmerkki. Edellä on katsottu, ettei A:n menettely ole merkinnyt rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) määritelmäsäännöksessä tarkoitettua sukupuoliyhteyttä asianomistajien kanssa. Tämän vuoksi A:n ei voida katsoa syyllistyneen sukupuoliyhteyttä edellyttävään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekomuotoon myöskään rikoslain 5 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna välillisenä tekijänä.

Perustelut

1. Syyttäjä on syytekohdissa 7, 18, 25, 31, 34, 35, 37, 40 ja 49 vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ensisijaisesti sen perusteella, että tämä oli ollut sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuorempien asianomistajien kanssa. Syytteen mukaan A oli 9-13-vuotiaita asianomistajia itseään välikappaleena käyttäen toteuttanut sukupuoliyhteyden ohjeistamalla internetin välityksellä asianomistajia laittamaan sisälleen esineen sekä pyytämällä videoimaan tilanteen ja lähettämään videon A:lle. Toissijaisesti syyttäjä on katsonut sanotuissa syytekohdissa täyttyneen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö, koska rikos oli kohdistunut lapsiin, joille rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Teot olivat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytekohdissa 7, 18, 25, 31, 34, 35, 37, 40 ja 49 perusmuotoisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Käräjäoikeuden mukaan sillä, että A oli saanut asianomistajat työntämään esineen sisäänsä, ei ollut tapahtunut sukupuolielimellä tehtävää seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon eikä muutakaan tunkeutumista toisen kehoon, koska asianomistajat olivat laittaneet esineen itse omaan sukupuolielimeensä. Rikoslain 5 luvun 4 §:n välillistä tekemistä koskeva sääntely ei soveltunut käsiteltävinä oleviin tapauksiin, koska asianomistajat eli väitetyt välikappaleet eivät olleet tehneet itselleen mitään rikosta. Käräjäoikeuden mukaan A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa, mutta tekoja ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Käräjäoikeus on tuominnut A:n näistä sekä muista rikoksista yhteiseen 4 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen.

3. Hovioikeus on syyttäjän valituksen perusteella lukenut A:n syyksi edellä mainituissa syytekohdissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin päätynyt siihen, ettei vastaajan voitu katsoa olleen asianomistajien kanssa sukupuoliyhteydessä. Hovioikeuden mukaan internetin välityksellä tapahtuvassa teossa ei voitu pitää tekijän kohtuudella ennakoitavissa sellaista rikoslain tulkintaa, jonka mukaan tekijä on tällöin sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa.

4. Käräjäoikeuden katsottua lainvoimaisesti A:n menettelyn olleen omiaan aiheuttamaan asianomistajille erityistä vahinkoa hovioikeus on rikoksen törkeyttä koskevassa kokonaisarvostelussaan katsonut toisin kuin käräjäoikeus, että A:n rikoksia oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusseuraamusta.

5. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys siitä, oliko A ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa.

6. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin (540/2011) mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan se, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä, tai saa tämän ryhtymään sellaiseen tekoon. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 6/1997 vp s. 181) mukaan rangaistavaa olisi myös se, että tekijä saa lapsen ryhtymään kysymyksessä olevaan tekoon. Tällaisesta teosta on kysymys esimerkiksi silloin, jos tekijä saa lapsen masturboimaan tekijää. Myös lapsen saaminen ryhtymään itsetyydytykseen tekijän nähden ylittänee yleensä asetetun vaatimuksen teon seksuaalisesta olennaisuudesta.

7. Mainitun luvun tekoaikana voimassa olleen 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan muun ohella, jos tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Lakivaliokunta on mietinnössään katsonut, että tekotapaa, johon sisältyy sukupuoliyhteys lapsen kanssa, on perusteltua jo lähtökohtaisesti arvioida ankarammin kuin muita seksuaalisen hyväksikäytön muotoja, koska sukupuoliyhteys on omiaan vahingoittamaan lasta enemmän kuin muut tekotavat (LaVM 43/2010 vp s. 8).

8. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan rikoslaissa sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon taikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.

$e2

10. Lakivaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä painottanut, että rikosoikeudellisten säännösten on oltava täsmällisiä ja että nimenomaan määritelmäsäännösten tulisi olla erityisen täsmällisiä, koska ne antavat sisältöä monille muille pykälille (LaVM 4/2014 vp s. 8).

11. Vuoden 2023 alusta voimaan tullutta seksuaalirikoslainsäädännön uudistusta koskevassa hallituksen esityksessä sukupuoliyhteyden määritelmää on esitetty laajennettavaksi edelleen siten, että tunkeutumisen ja omaan kehoon ottamisen lisäksi sukupuoliyhteydellä tarkoitettaisiin myös sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla. Tarkoitus on näin saattaa määritelmän piiriin muutkin kuin tunkeutumista tai omaan kehoon ottamista käsittävät sukuelimellä tai suulla tehdyt teot, koska ne voidaan luonteensa ja kosketuksen intiimiyden vuoksi vakavuudeltaan rinnastaa muihin sukupuoliyhteyden määritelmään kuuluviin tekoihin. Kädellä tai muulla ruumiinosalla tai esineellä tehtävä sukuelimeen kohdistuva koskeminen määriteltäisiin jatkossakin sukupuoliyhteydeksi vain, kun teko käsittää tunkeutumisen toisen kehoon tai sukuelimen ottamisen omaan kehoon (HE 13/2022 vp s. 134).

12. Lakivaliokunta on hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä todennut, että tilanteissa, joissa kohde joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi internetin välityksellä, tekijä ei koske uhria fyysisesti. Tällaisen teon sisällyttäminen sukupuoliyhteyden määritelmään edelleen laajentaisi ehdotettua laajaa määritelmää, minkä vuoksi valiokunta ei pitänyt sitä perusteltuna. Määritelmän laajentamista tällaisiin tekoihin ei lakivaliokunnan mukaan voida pitää myöskään tarpeellisena, sillä vaikka ne eivät täytä sukupuoliyhteyden määritelmää, ne yleensä täyttävät seksuaalisen teon määritelmän ja siten niihin voidaan soveltaa esimerkiksi seksuaalista kajoamista tai seksuaalista kajoamista lapseen koskevia rangaistussäännöksiä, joiden rangaistusasteikot mahdollistavat asianmukaisen rangaistuksen määräämisen (LaVM 10/2022 vp s. 14).

13. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa on ilmaistu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, jonka mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Vastaava periaate sisältyy perustuslain 8 §:ään sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklaan ja Yhdistyneiden Kansakuntien kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 15 artiklaan.

14. Laillisuusperiaatteeseen sisältyy, että lainkäyttäjä ei saa soveltaa säännöstä tapaukseen, johon se ei lain sanamuodon mukaan sovellu, vaikka tapaus olisikin oikeussuojan tarpeen osalta rinnastettavissa säännöksessä tarkoitettuihin tilanteisiin. Rikoslain säännösten tulee olla sisällöltään täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Tuomioistuin ei saa poiketa lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä päättäessään, että teko kuuluu säännöksen soveltamispiiriin. Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 28-29 ja 34).

15. Korkein oikeus on katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennakoitavissa (ks.

, kohta 15 ja siinä viitatut ratkaisut).

Sukupuoliyhteyden määritelmä

16. Asiassa on katsottu selvitetyksi, että A on internetin välityksin videoyhteydessä 9-13-vuotiaiden lasten kanssa ohjeistanut heitä työntämään esineitä sukupuolielimiinsä.

17. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan sääntelyn tavoite on suojata lapsen seksuaalista kehitystä ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Sääntelyn tarkoitukseen nähden olennaista merkitystä ei välttämättä ole sillä, millä tavalla asianomistajan kehoon tunkeutuminen on toteutettu. Korkein oikeus toteaa, että tullakseen arvioiduksi rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) nojalla törkeänä tekomuotona lapsen seksuaalisen hyväksikäytön on kuitenkin täytettävä saman luvun 10 §:ssä (509/2014) tarkoitettu sukupuoliyhteyden määritelmä.

18. Sukupuoliyhteyden käsitteen käyttöala rikoslaissa on laajempi verrattuna sen arkikieliseen merkitykseen. Sukupuoliyhteytenä pidetään muun ohella myös esineellä tapahtuvaa seksuaalista tunkeutumista sukupuolielimeen. Määritelmäsäännöksen tekotapojen laajennuksilla on pyritty ennen kaikkea siihen, että tekojen rangaistavuus ei riipu osapuolten sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

19. Lain sanamuodon mukaan sukupuoliyhteyden käsittävän teon kohteena on määritelmän laajentumisesta huolimatta toisen keho tai sukupuolielin ja tekotapana tunkeutuminen toisen kehoon tai toisen sukupuolielimen ottaminen omaan kehoon. Määritelmäsäännöksen säätämiseen johtaneista esitöistä ei ole saatavissa tukea sellaiselle tulkinnalle, että sukupuoliyhteytenä rikosoikeudellisessa merkityksessä voitaisiin pitää myös sitä, että tekijä saa etäyhteyden välityksellä suostuttelemalla tai muutoin uhrin tunkeutumaan omaan kehoonsa.

20. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n syyksi luettu menettely ole merkinnyt rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) määritelmäsäännöksessä tarkoitettua sukupuoliyhteyttä asianomistajien kanssa. Näin ollen hänen menettelynsä ei täytä rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) mukaista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, joka edellyttää sitä, että tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa.

Välillinen tekeminen

21. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko A:n menettely katsottava välillisenä tekemisenä toteutetuksi sukupuoliyhteydeksi, koska A on saanut asianomistajat tunkeutumaan esineellä omaan sukupuolielimeensä.

22. Rikoslain 5 luvun 4 §:n välillistä tekemistä koskevan säännöksen mukaan tekijänä tuomitaan se, joka on tehnyt tahallisen rikoksen käyttäen välikappaleena toista, jota ei voida rangaista siitä rikoksesta syyntakeettomuuden tai tahallisuuden puuttumisen vuoksi taikka muusta rikosoikeudellisen vastuun edellytyksiin liittyvästä syystä.

23. Kumpikaan säännöksessä nimenomaisesti mainituista välillisen tekemisen muodoista ei koske nyt käsiteltävänä olevan kaltaista tilannetta, jossa teon kohteena oleva henkilö kohdistaa itse itseensä tunnusmerkistön täyttäväksi väitetyn haitallisen menettelyn. Arvioitavaksi jää siten vielä se, voiko välikappaleena toimivan henkilön rikosvastuun puuttuminen rikoslain 5 luvun 4 §:ssä mainitusta muusta rikosoikeudellisen vastuun edellytyksiin liittyvästä syystä soveltua nyt kysymyksessä olevaan menettelyyn, jossa asianomistajat toimivat itse teon välikappaleina.

24. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä on lausuttu, että välillisessä tekemisessä voi välittömän tekijän vastuun edellytyksistä periaatteessa puuttua tunnusmerkistönmukaisuus, oikeudenvastaisuus tai syyllisyys. Säännöksessä erikseen mainittujen perusteiden ohella perustelujen mukaan kysymyksessä voisi olla tunnusmerkistöön kuuluvan erityisen tarkoituksen tai motiivin puuttuminen, oikeuttamisperusteen nojalla toimiminen, pakotettuna toimiminen tai tiedon puuttuminen teon oikeudellisesta luonteesta taikka siitä erehtyminen (HE 44/2002 vp s. 153-154). Mikään näistä hallituksen esityksessä käsitellyistä perusteista ei sovellu nyt käsiteltävään asiaan.

25. Myös välillisen tekijän oman toiminnan tulee hallituksen esityksen mukaan täyttää rikoksen yleisen tunnusmerkistön edellytykset (HE 44/2002 vp s. 154). Sukupuoliyhteys on rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan (540/2011) keskeinen tunnusmerkki. Edellä on katsottu, ettei A:n menettely ole ollut rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentin (509/2014) määritelmäsäännöksessä tarkoitettua sukupuoliyhteyttä asianomistajien kanssa. Tämän vuoksi A:n ei voida katsoa syyllistyneen sukupuoliyhteyttä edellyttävään törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tekomuotoon myöskään rikoslain 5 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna välillisenä tekijänä.

26. Asian näin päättyessä Korkeimmalla oikeudella ei ole aihetta arvioida asiaa myöskään rangaistusseuraamuksen osalta toisin kuin hovioikeus.

Oikeusneuvo Sippo:

Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sukupuoliyhteyttä koskevat säännökset

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Korkeimman oikeuden arviointi

KKO 2019:44