TT 2020:30 — Korvauksen kohtuullistaminen

Kysymys siitä, oliko ensihoitajien varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ensihoitajat olivat varalla ollessaan olleet niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika oli luettava työajaksi. Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kuntayhtymän maksettavaksi olisi ollut kuntayhtymälle sillä tavoin kohtuutonta, että...

Source officielle

30 min de lecture 6 498 mots

Kysymys siitä, oliko ensihoitajien varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ensihoitajat olivat varalla ollessaan olleet niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika oli luettava työajaksi.

Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kuntayhtymän maksettavaksi olisi ollut kuntayhtymälle sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Työtuomioistuin on täysistunnossa 27.2.2019 antamassaan välituomiossa numero 30 katsonut, että kanne oli nostettu työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eikä oikeus kanteessa vaadittuihin saataviin ollut siten rauennut.

(Ään. siitä, tuliko varallaolo lukea työajaksi)

KANTAJA

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry

VASTAAJA

Kunnallinen työmarkkinalaitos

KUULTAVA

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

ASIA

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 13.11.2018

Välituomio nro 30, annettu 27.2.2019 (TT 2019:30)

Jatkettu suullinen valmistelu 14.5.2019

Pääkäsittely 12.11.2019

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

III LUKU TYÖAIKA

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Työaika

Määritelmä

1 mom. Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/

työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

5 § Varallaoloaika

1 mom. Varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava

tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Soveltamisohje

Varallaolosta tulee antaa sellaiset kirjalliset ohjeet, että viranhaltija/työntekijä tietää varallaoloon liittyvät oikeudet ja velvollisuudet (esimerkiksi missä ajassa työpaikalle on viimeistään saavuttava). Viranhaltijan velvollisuudesta olla varalla on säädetty työaikalain 5 §:n 3 momentissa (viittausmääräys).

Mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi eikä tältä ajalta suoriteta varallaolokorvausta. Varallaolossa työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuluvaa aikaa ei lueta työajaksi.

Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan/työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi, eikä kyseessä ole varallaolo.

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös sairaanhoitopiiri), josta sittemmin tuli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, järjesti alueellaan vuonna 2013 ensihoidon siten, että työntekijöillä teetettiin työtä päiväsaikaan työaikana ja yöaikaan järjestelynä, jonka sairaanhoitopiiri katsoi varallaoloksi. Työvuorot alkoivat klo 8 aamulla ja kestivät joko seuraavaan tai sitä seuraavaan aamuun kello 8 asti, mitä seurasi yksi tai useampi vapaapäivä. Kello 8 ja 20 välinen aika katsottiin työajaksi ja kello 20 ja 8 välinen aika varallaoloksi.

A, B, C, D, E ja F ovat työskennelleet sairaanhoitopiirin palveluksessa ensihoidossa eri asemapaikoissa. Heidän kanssaan on sovittu varallaolosta työsopimuksessa.

Työntekijät ovat voineet oleskella sairaanhoitopiirin varallaoloksi katsomana aikana joko asemapaikalla tai sairaanhoitopiirin osoittamassa työnantajan järjestämässä asunnossa. Työnantaja ei ole velvoittanut työntekijöitä oleskelemaan varallaoloaikana näissä paikoissa. Työntekijöillä on ollut käytössään Virve-puhelin, jonka kautta he ovat saaneet hälytystehtäviä ja ohjeita hälytyskeskuksesta. Työnantaja on velvoittanut työntekijät olemaan ambulanssissa työvaatteet päällä matkalla kohteeseen 15 minuutin sisällä hälytyksestä. Ambulanssi on ollut paikkakunnasta riippuen joko asemapaikalla tai työnantajan järjestämän asunnon luona. Työnantaja ei ole antanut kirjallisia ohjeita varallaolosta. Työntekijälle on maksettu palkka aktiivityöaikana hälytyskeskuksen antamasta hälytyksestä lukien siihen saakka, kun asemapaikalle paluusta on kulunut 15 minuuttia.

Osapuolet ovat eri mieltä siitä, olisiko vuonna 2013 varallaoloksi luettu aika tullut lukea työajaksi myös siltä ajalta, jolloin työntekijät eivät ole varallaoloaikana tehneet työtä. Jos kyse on ollut työajasta, erimielisyys vallitsee myös korvauksen määrästä.

Asiassa on käyty paikallisneuvottelut 24.5.2016, ja keskusneuvottelussa asiaa on käsitelty 22.9., 30.11. ja 20.12.2016 sekä 10.11.2017.

Työtuomioistuin on 27.2.2019 antamassaan välituomiossa numero 30 katsonut, että kanne on nostettu työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eikä oikeus kanteessa vaadittuihin saataviin ole siten rauennut.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Tilasto hälytysten määrästä varallaoloaikana asemapaikoittain ja ambulansseittain vuonna 2013

2. Tilasto kaikkien hälytysten määrästä asemapaikoittain ja ambulansseittain vuonna 2013

3. Raportit vakanssikohtaisista viiveistä (6 kpl)

4. Raportit vakanssikohtaisesta tehtäväsidonnaisuudesta varallaoloaikana (6 kpl)

5. Raportit vakanssikohtaisesta tehtäväsidonnaisuudesta aktiivityöaikana (6 kpl)

6. Ensihoidon palveluohje 30.5.2014

Kantajan henkilötodistelu

1. C, todistelutarkoituksessa

2. E, todistelutarkoituksessa

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. Ylilääkäri G

2. Ensihoitopäällikkö H

4. Sairaanhoitaja J

5. Sairaanhoitaja K

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Vaatimukset

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry on vaatinut, että työtuomioistuin

— vahvistaa, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän vuonna 2013 A:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n varallaoloksi lukema aika on tullut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n ja 5 §:n perusteella lukea työajaksi,

— velvoittaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän suorittamaan palkkasaatavana

A) A:lle 34.659,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

B) B:lle 41.922,16 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

C) C:lle 20.018,42 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

D) D:lle ensisijaisesti 46.965,42 euroa ja toissijaisesti 9.897,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

E) E:lle 19.603,90 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

F) F:lle 17.551,03 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien, ja

— velvoittaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän yhteisvastuullisesti korvaamaan Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry:n oikeudenkäyntikulut 11.015,95 eurolla korkoineen.

$17b

KVTES III luvun 4 § ja 5 § ovat toisiinsa nähden poissulkevia. Jos aika katsotaan työajaksi, se ei voi olla varallaoloa, eikä sitä voida korvata varallaolokorvauksella. KVTES:n väitetyllä soveltamiskäytännöllä ei ole nyt käsillä olevassa asiassa merkitystä, koska työajan määritelmää ei voida vahvistaa suppeammaksi kuin se työaikadirektiivin mukaan on. Nyt käsillä olevassa asiassa olosuhteet ovat muutenkin niin voimakkaasti poikenneet siitä, mitä ne yleensä ovat ensihoidossa olleet, ettei mitään yhteistä tulkintakäytäntöä vastaavista tapauksista voi olla, kun vastaavia tapauksia ei ylipäätään ole ollut työehtosopimukseen osallisten tiedossa.

Velvollisuus vastata Virve-puhelimeen minuutin sisällä hälytyksestä

Kunnallisen yleisen työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan työnantajan on annettava työntekijöilleen kirjalliset ohjeet varallaolosta. Nyt käsillä olevassa asiassa on riidatonta, ettei tällaisia ohjeita ole annettu. Kanteessa mainitut työntekijät ovat olleet siinä käsityksessä, että heidän täytyy minuutin sisällä hälytyksestä ryhtyä kommunikoimaan hälytyskeskuksen kanssa. Mitään muuta ohjetta ei ole annettu. Väite siitä, että työntekijöiden olisi tarvinnut ryhtyä vastaanottamaan tehtävää koskevaa tietoa vasta ollessaan 15 minuutin kuluttua ambulanssissa – siinä vaiheessa, kun tehtävä on jo 14 minuuttia aiemmin annettu toiselle yksikölle eli perustetta ambulanssissa istumiselle ei enää olisi edes ollut – on todellisuudelle vieras. Väite tarkoittaisi sitä, ettei työntekijöiden olisi tarvinnut ottaa yhtään tehtävää vastaan varallaoloaikanaan, koska kaikki tehtävät olisi annettu toisille yksiköille.

Kun valtakunnallinen käytäntö on, että tehtävä on vastaanotettava minuutin sisällä eikä mitään muuta ohjeistusta ole annettu, on katsottava, että työntekijät ovat olleet velvollisia vastaanottamaan tehtävät 60 sekunnin sisällä hälytyksestä ja ryhtymään kommunikoimaan hälytyskeskuksen kanssa.

Tilanne yksittäisten työntekijöiden osalta

A työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 4.1.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla, joka oli toisinaan Joroisissa ja toisinaan Kangasniemellä. A:n asuinkaupungista Mikkelistä on matkaa Kangasniemelle 56 kilometriä ja Joroisiin 80 kilometriä.

B työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 1.1.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla, joka oli toisinaan Joroisissa, toisinaan Mäntyharjulla ja toisinaan Kangasniemellä. B:n asuinkaupungista Mikkelistä on matkaa Kangasniemelle 56 kilometriä, Mäntyharjulle 45 kilometriä ja Joroisiin 80 kilometriä.

C työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 1.5.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla, joka oli vaihdellen Ristiinassa, Hirvensalmella, Joroisissa, Kangasniemellä ja Mäntyharjulla. C:n asuinkaupungista Mikkelistä on matkaa Kangasniemelle 56 kilometriä, Mäntyharjulle 45 kilometriä, Joroisiin 80 kilometriä, Ristiinaan 21 kilometriä ja Hirvensalmelle 34 kilometriä.

D työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 1.1.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla Mäntyharjulla. D:n asuinpaikalta Pertunmaalta on Mäntyharjulle matkaa 30 kilometriä. Osa D:n varallaolovuoroista on ollut Pertunmaalla, jossa myös hänen kotinsa on sijainnut. Ensisijaisen kannevaatimuksen osalta D ei varallaolojärjestelyn luonteesta johtuen ole pystynyt oleskelemaan tuolloinkaan kotonaan. D:n perhe on asunut D:n kanssa samassa kodissa ja yöaikaan tapahtuva varallaolo kotona olisi tarkoittanut käytännössä sitä, että D:n perhe olisi herännyt joka kerta hälytyksen tullessa ja kuullut kaikki salassapidettävät potilastiedot. D:llä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta olla varalla kotonaan, koska kotona oleskelu Virve-puhelimen kanssa ei olisi mahdollistanut perheen oleskelua kotonaan. Toissijainen vaatimus koskee Mäntyharjua koskevia varallaolovuoroja.

E työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 1.5.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla, vaihdellen Mäntyharjulla, Ristiinassa, Hirvensalmella, Kangasniemellä ja Joroisissa. E:n asuinpaikalta Mikkelistä on matkaa Mäntyharjulle 45 kilometriä, Kangasniemelle 56 kilometriä, Hirvensalmelle 34 kilometriä ja Ristiinaan 21 kilometriä.

F työskenteli sairaanhoitopiirin ensihoidossa 22.6.2013 alkaen. Hänet velvoitettiin olemaan varalla niin, että 15 minuutin sisällä hälytyksestä oli oltava työvaatteet päällä asemapaikalla, joka oli vaihdellen Ristiinassa, Hirvensalmella, Kangasniemellä ja Mäntyharjulla. F:n tuolloisesta asuinkaupungista Mikkelistä on matkaa Kangasniemelle 56 kilometriä, Mäntyharjulle 45 kilometriä, Ristiinaan 21 kilometriä ja Hirvensalmelle 34 kilometriä.

Korvauksista

Kantaja on vastustanut kohtuullistamista koskevaa vaatimusta. Kohtuullistamiselle ei ole esitetty riittäviä perusteita kuntayhtymän koko huomioon ottaen.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ovat ensisijaisesti vaatineet, että kanne hylätään, ja toissijaisesti, että työntekijöiden palkkasaatavia ainakin kohtuullistetaan, sekä että Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 39.555,75 eurolla korkoineen.

Perusteet

Työntekijöiden suorittamaa varallaoloa ei voida katsoa työaikadirektiivin tarkoittamaksi eikä KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Työntekijät eivät ole varalla ollessaan suorittaneet työtehtäviään eikä työnantaja ole velvoittanut heitä oleskelemaan asunnossa, työpaikalla tai missään muussakaan määrätyssä paikassa. Työntekijöillä on siten ollut mahdollisuus varallaoloaikana oleskella valitsemassaan paikassa ja seurassa, ja he ovat voineet suorittaa normaaleja vapaa-ajan asioita ja liikkua vapaasti. He eivät myöskään ole varallaoloaikanaan olleet sidottuja erityisiin varusteisiin, vaan varallaolo on voitu suorittaa normaaleissa vapaa-ajan vaatetuksessa ja varusteissa. Työntekijät eivät ole varalla ollessaan olleet sidottuja työhönsä tosiasiallisesti samalla tavalla kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan ja varallaoloajalla rajoitukset työntekijöiden vapaa-ajan käytölle ovat olleet vähäisiä.

Kanteen hyväksyminen merkitsisi työajaksi luettavan ajan käsitteen laajentamista siitä, mitä sopimusmääräyksissä on sovittu ja miten sopimusmääräyksiä on sovellettu ja tulkittu. Lisäksi KVTES:n III luvun 5 §:ää on myös jo kertaalleen arvioitu olosuhteissa, joissa työntekijän koti/asuinpaikka on sijainnut muualla kuin asemapaikalla (TT 2015:105).

Tausta ja tilanne yksittäisten työntekijöiden osalta

Toiminta Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitokeskuksen alueyksiköissä (Mäntyharju, Pertunmaa, Kangasniemi ja Joroinen) käynnistyi 1.1.2013. Kyseisen vuoden alusta lukien ensihoidon järjestämisvastuu siirtyi kunnilta sairaanhoitopiireille. Kyse oli uuden toiminnan järjestämisestä, ja toimintaa varten jouduttiin palkkaamaan myös uusia työntekijöitä vuosina 2012 ja 2013 toteutetuissa hakuprosesseissa. Avoimella haulla haettiin kuusi lähihoitajaa työsopimussuhteisiin tehtäviin ja 11 sairaanhoitajaa työsopimussuhteisiin tehtäviin sairaanhoitopiirin ensihoitokeskukseen. Kesätyöntekijä F:ää lukuun ottamatta kaikki kanteessa mainitut työntekijät on rekrytoitu näiden hakuprosessien kautta.

$17c

A:n ensisijainen toimipiste oli Joroinen, mutta hän halusi vaihtaa omasta halustaan toimipistettä Kangasniemelle vuoden 2013 aikana. Kotipaikka oli Mikkeli. Työsuhde ensihoitoon alkoi 5.1.2013.

B:n ensisijainen toimipiste oli Mäntyharju. Hän teki joitakin vuoroja myös Kangasniemellä ja Joroisissa. Kotipaikka oli Mikkeli. Työsuhde alkoi 1.1.2013 ensihoitoyksikköön.

C:n ensisijainen toimipiste oli Hirvensalmi. Hän teki vuoroja myös Ristiinassa omasta pyynnöstään, koska sinne oli kotoa lyhyt matka. Hän teki muutamia vuoroja myös Mäntyharjulla, Ristiinassa, Joroisilla ja Kangasniemellä. Kotipaikka oli Mikkeli ja työsuhde alkoi 1.5.2013. C:n kohdalla työnantaja jousti erityisesti työaikajärjestelyissä, koska C opiskeli työn ohella työnantajan tukemana. Työnantaja on C:n toiveesta suunnitellut täydet työvuorolistat opinnoista huolimatta. Lisäksi C on halunnut suorittaa varallaoloa vilkkailla asemapaikoilla oppiakseen mahdollisimman paljon.

D:n työsuhde ensihoidossa alkoi 1.1.2013. Hänen ensisijainen toimipisteensä oli Pertunmaa, jossa sijaitsi myös hänen kotinsa. D olisi voinut viettää varallaoloajan kotonaan, mistä ei olisi aiheutunut kohtuutonta haittaa hänen perheelleen tai potilastietojen luottamuksellisuuden vaarantumista. D on itse valinnut rajoittaa mahdollisuuksiaan esimerkiksi perhe-elämään varallaoloaikanaan. Hän on saanut vapaasti itse päättää, missä haluaa viettää varallaoloaikaansa. Ensisijainen kannevaatimus on tältäkin osin perusteeton. D teki vuoroja myös Mäntyharjulla.

E:n työsuhde alkoi 1.5.2013. Hänen ensisijainen toimipisteensä oli Ristiina. Hän teki vuoroja myös Mäntyharjulla sekä yksittäisiä vuoroja Kangasniemellä ja Hirvensalmella. Kotipaikka oli Mikkeli.

F:n työsuhde alkoi 22.6.2013. Erimielisyyden kohteena olevalla ajalla voimassaolleet määräaikaiset työsopimukset ovat päättyneet 31.12.2015 mennessä. Hän työskenteli kaikilla asemapaikoilla.

$17d

Asemapaikat sijaitsivat taajamissa ja niissä oli taajamille tyypilliset aktiviteetit tarjolla. Kaikilla asemapaikoilla työntekijät voivat esillä olevissa olosuhteissa valita oleskelupaikkansa määrätyin ehdoin ja viettää aikaansa valitsemassaan seurassa ja haluamallaan tavalla mukaan lukien asemapaikkakunnalla sijaitseva asunto. Työntekijöiden käytössä oli oma auto, jonka ansiosta he saattoivat asemapaikkojen maaseutumaisten olosuhteiden vuoksi liikkua varsin laajalla alueella, mutta heidän tuli olla tavoitettavissa siten, että hälytysajoneuvo on voinut lähteä liikkeelle 15 minuutin kuluessa hälytyksen tulosta.

Käytännössä toteutuneet lähtöajat ovat vaihdelleet. Toisinaan hälytykseen on lähdetty alle 15 minuutissa ja toisinaan vasta 15 minuutin lähtövalmiusajan jälkeen. Työntekijöille ei ole tullut erityistä sanktiota, jos hälytystehtävään ei ole päästy lähtemään 15 minuutin valmiusajan puitteissa.

Kyse on ollut varallaolosta eikä työajaksi luettavasta ajasta

Kun varallaolojärjestely on toteutunut kello 20 ja 8 välisenä aikana, on selvää, että työntekijät ovat hyödyntäneet mahdollisuutta viettää aikaansa asemapaikan läheisyydessä sijaitsevassa työnantajan tarjoamassa asunnossa tai muissa tiloissa. Se, että työntekijät ovat tosiasiallisesti viettäneet aikaansa työnantajan työrupeamien varten tarjoamassa asunnossa tai muissa sosiaalitiloissa, koska varallaolovuorot sijoittuivat ilta/yöaikaan ja työntekijän omaan kotiin oli matkaa, ei sellaisenaan tee varallaolosta työajaksi luettavaa aikaa. Työnantaja ei ole velvoittanut työntekijöitä oleskelemaan asunnossa, työpaikalla tai missään muussakaan määrätyssä paikassa, vaan työntekijät ovat itse voineet valita oleskelupaikkansa. Työntekijöillä ei siis ole ollut sopimusmääräyksessä tarkoitettua asunnossa oleskeluvelvollisuutta.

Hälytyskeskus on odottanut, että Virve-puhelimeen tullut hälytys kuitataan vastaanotetuksi minuutin kuluessa hälytyksestä, jotta on voitu teknisesti varmistua hälytyksen perillemenosta. Työnantaja on edellyttänyt ainoastaan, että ambulanssi on matkalla kohteeseen 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Työntekijöillä ei ole ollut velvollisuutta kommunikoida hätäkeskuksen kanssa ennen ambulanssin liikkeelle lähtöä.

Hälytykset eivät ole toistuneet niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi. Hälytysten määrä ja työntekijöiden sidonnaisuus hälytystehtäviin on ollut varallaolovuorojen aikana erittäin vähäinen, joten varallaolo ei ole merkittävästi rajoittanut vapaa-ajan käyttöä. Työntekijät eivät ole ilmoittaneet kokevansa varallaoloa liian sitovaksi tai rajoittavaksi.

$17e

Työntekijällä on oikeus valita asuinpaikkansa. Asuinpaikan valinta ei kuitenkaan saa vaikuttaa siihen, että varallaolo tulisikin lukea työajaksi sopimusmääräystä tulkittaessa. Lisäksi työntekijän asuinpaikkaa koskeva valinta ei voi johtaa siihen, että työntekijää ei voida enää käyttää työsopimuksessa sovitun mukaisesti varallaoloon. Työnantaja palkkasi myös ensihoitajia, joiden kotipaikka oli Tampere tai Lappeenranta tai jotka ovat voineet olla omassa kodissaan kuten D osittain. Työnantaja ei voi tehdä työhönottopäätöksiä työntekijän asuinpaikan perusteella, eikä työnantaja voi vaikuttaa työntekijän päätökseen valita asuinpaikkansa tai esimerkiksi muuttaa sitä työsuhteen aikana.

Mikäli vastoin KT:n kantaa varallaoloaika katsottaisiin KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi ja mikäli saatavat laskettaisiin KVTES:n työaikakorvauksia koskevien määräysten mukaan, on kantajien vaatimus määrällisesti riidaton.

Vaatimuksia/palkkasaatavia tulee joka tapauksessa kohtuullistaa yleisen kohtuullisuusperiaatteen ja oikeustoimilain 36 §:n nojalla olosuhteiden ja muiden seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella. Varallaolojärjestely on päättynyt lähes kaksi vuotta ennen kuin ratkaisut KKO 2015:48, KKO 2015:49 ja TT 2015:105 on annettu, sekä useita vuosia ennen kuin ratkaisu Matzak (C-518/15) on annettu. Paikallisneuvottelua asiasta on pyydetty vasta tuomioistuimien antamien ratkaisujen jälkeen vuonna 2016 eikä asiassa ole aikaisemmin ollut erimielisyyttä. Työnantajan on täytynyt voida luottaa siihen, ettei varallaoloaikaa ryhdyttäisi lukemaan jälkikäteen työajaksi myöhemmin muodostuvan oikeuskäytännön kehityksen myötä.

Vaadittuja korvauksia korottaa vielä se, että mikäli varallaoloaika jälkikäteen katsottaisiin työajaksi, tulisivat suoritettavaksi ylityökorvaukset ja niin sanotun epämukavan työajan lisät. Vaatimuksia on kohtuullistettava myös tällä perusteella. Koska työnantaja ei mainittuna aikana ole perustellusti katsonut varallaoloaikaa työajaksi eikä näin ollen ole antanut ylityömääräystä eikä työntekijöillä varallaoloaikana ole ollut mitään työnantajan määräämiä työtehtäviä ja hälytystehtävien määrä on ollut vähäinen, ei työnantajaa tule velvoittaa suorittamaan vaadittuja ylityökorvauksia ja niin sanotun epämukavan työajan lisiä. Työnantajan tiedossa on ollut, että vastaavaa käytäntöä on noudatettu myös muualla.

Työtuomioistuimen tulee ensisijaisesti katsoa, että työntekijöille jo suoritettua 50 prosentin perustuntipalkkaa vastaavaa korvausta on pidettävä riittävänä. Toissijaisesti työtuomioistuimen tulee velvoittaa työnantaja suorittamaan työntekijöille varallaolotunneilta ainoastaan perustuntipalkka vähennettynä jo suoritetulla varallaolokorvauksella (50 prosenttia perustuntipalkasta) eli työntekijöittäin seuraava määrä: A:lle 8.471,10 euroa; B:lle 10.443,58 euroa; C:lle 5.058,32 euroa; D:lle 2.348,65 euroa; E:lle 5.212,61 euroa; F:lle 4.574,45 euroa. Työnantajaa ei tule velvoittaa suorittamaan viivästyskorkoa vaaditulla tavalla 31.12.2013 lukien. Viimesijaisesti työnantaja tulee velvoittaa suorittamaan ilman velvollisuutta suorittaa vaadittua viivästyskorkoa enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo työntekijöiden olevan oikeutettuja.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän vuonna 2013 A:n, B:n, C:n, D:n, E:n ja F:n varallaoloksi lukema aika luettava työajaksi. Jos kantajan vahvistusvaatimus hyväksytään, asiassa tulee vielä arvioitavaksi mahdollisten korvausten määrät.

Työtuomioistuin on 27.2.2019 antamallaan välituomiolla numero 30 katsonut, että palkkasaatavien osalta asiassa tulee sovellettavaksi työsopimuslain 13 luvun 9 §:n vanhentumista ja kanneaikaa koskeva säännös ja että kanne on nostettu mainitun säännöksen mukaisessa määräajassa, eikä oikeus kanteessa vaadittuihin saataviin ole siten rauennut (TT 2019:30).

Varallaoloa koskevat oikeudelliset lähtökohdat

KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Viranhaltijalla varallaolovelvollisuus perustuu sopimukseen tai määräykseen ja työntekijällä sopimukseen.

Unionin oikeus

Työaikadirektiivin 2 artikla kuuluu niihin säännöksiin, joista ei ole sallittua poiketa. Jäsenvaltiot eivät voi säilyttää eivätkä hyväksyä vähemmän rajoittavaa työajan käsitteen määritelmää kuin mainitussa artiklassa on säädetty (Matzak C-518/15, EU:C:2018:82, tuomion 34 ja 47 kohdat). Direktiivi asettaa siten vähimmäisvaatimukset sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana.

$17f

$180

$181

Työtuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Työtuomioistuin on sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen tulkintaa koskeneessa lausunnossaan TT 2006:50 katsonut, että se, onko kysymys työajasta vai varallaolosta tulee ratkaista sen mukaan, mahdollistaako valmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti oleskelua muualla kuin työntekijöille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä niin, ettei työntekijän ole katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä. Sairaankuljettajien valmiudessaolo oli laadultaan sellaista, että sen tarkoituksenmukainen ja asianmukainen hoito saattoi edellyttää sairaankuljettajan oleskelua asemapaikkansa läheisyydessä. Tähän viittasi erityisesti se, että sairaankuljettajien tuli olla lähtövalmiudessa 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Työhön sidonnaisuutta koskeva arviointi jäi lausunnon pyytäneen käräjäoikeuden tehtäväksi sille esitettävän näytön perusteella.

KVTES:n tulkintaa koskevassa tuomiossa TT 2015:105 sairaankuljettajat olivat varallaoloaikanaan voineet oleskella ja levätä kotonaan tai halutessaan liikkua ja asioida vapaasti myös kodin ulkopuolella. Kun hälytysten ei ollut näytetty myöskään toistuneen niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi, sairaankuljettajien ei katsottu olleen varallaoloaikanaan sillä tavoin sidottuja työhönsä, että varallaoloaikaa olisi tullut pitää työaikana. Asiaa ei arvioitu toisin, vaikka työnantajan edellyttämä lähtövalmiusaika oli jäänyt epäselväksi ja tosiasiallisen lähtövalmiusajan oli selvitetty olleen alle 15 minuuttia.

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen tulkintaa koskeneessa tuomiossa TT 2019:91 sairaankuljettajalla oli esitetyn näytön perusteella perusteltu syy olettaa, että varalla ollessaan hänen oli tullut lähteä hälytystehtävään välittömästi. Asiassa ei ollut väitettykään, että työnantaja olisi pyrkinyt selvittämään työntekijöille varallaolon keskeisten ehtojen sisältöä tältä osin. Sairaankuljettajaa ei ollut velvoitettu oleskelemaan varalla ollessaan tietyssä paikassa, mutta varallaoloaikana edellytetty lähtövalmiusaika ja tehtävän luonne eivät tosiasiallisesti mahdollistaneet oleskelua muualla kuin varallaolijoille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Sairaankuljettajan katsottiin varalla ollessaan olleen tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan, ja työnantajan varallaoloajaksi katsoma aika tuli näin ollen lukea työajaksi.

Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä

$182

Korkein oikeus katsoi, että viiden minuutin lähtövalmius ja sen edellyttämä varustus eivät olleet tosiasiassa jättäneet palomiehelle mahdollisuutta oleskella muualla kuin paloasemalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Sillä seikalla, ettei palomiestä ollut tähän nimenomaisesti velvoitettu, ei näissä olosuhteissa ollut merkitystä työhönsidonnaisuutta arvioitaessa. Palomiehen varallaoloaika oli näin ollen luettava työajaksi. (Tuomion 28 kohta.)

Tuomiossa KKO 2015:49 korkein oikeus taas katsoi, että sairaankuljettajien 15 minuutin lähtövalmius ei yksinään johtanut varallaoloksi katsotun ajan lukemiseen työajaksi, kun työntekijät olivat tosiasiallisesti pystyneet varallaoloaikana oleskelemaan muun muassa kotonaan.

Varallaoloaikana sairaankuljettajien tuli olla lähtövalmiudessa ambulanssissa 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Korkein oikeus totesi, että 15 minuutin lähtövalmiusaika tarkoitti sitä, että sairaankuljettajat eivät olleet pakotettuja oleskelemaan asemapaikallaan tai sen välittömässä läheisyydessä, vaan he olivat voineet liikkua ja asioida esteettä esimerkiksi kunnan keskusta-alueella. He olivat myös voineet oleskella ja levätä kotonaan. Työnantaja ei ollut rajoittanut heidän varallaoloajan käyttöään muutoin kuin valmiusajan pituudella. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että hälytykset olisivat toistuneet niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut kokoaikaiseksi työksi. Korkein oikeus katsoi näillä perusteilla, että sairaankuljettajat eivät olleet varallaoloaikanaan olleet sillä tavoin sidottuja työhönsä tai työpaikalleen, että varallaoloaikaa olisi tällä perusteella pidettävä työaikana. (Tuomion 17 kohta.)

$183

Työneuvoston lausuntokäytäntöä

$184

Työneuvosto on lausunnossaan TN 1456-14 katsonut, ettei viikonloppuisin kiinni olleen lastenpsykiatrisen sairaalan puhelinpäivystys ollut työaikaa vaan varallaoloa, kun päivystäjä oli saanut itse päättää oleskelupaikastaan eikä ollut sidottu työantajan osoittamaan työpaikkaan. Päivystävä työntekijä oli ollut velvollinen pitämään mukanaan puhelinta, vastaamaan siihen tuleviin soittoihin välittömästi sekä antamaan puhelimitse soittajien tarvitsemaa ohjausta ja neuvontaa. Lisäksi työntekijän oli kuljetettava mukanaan erityistä päivystyskansiota. Hätätapauksissa hän oli ollut velvollinen matkustamaan kahden tunnin kuluessa sairaalalle osaston avaamista varten. Puhelinkeskustelut ja sairaalan osaston avaaminen olivat työtehtävien suorittamista ja luettiin siten päivystäjän työaikaan.

$185

Henkilötodistelu

$186

Varallaolijoilla oli ollut mukanaan Virve-päätelaite, johon hälytys ja sitä koskevat tiedot olivat tulleet. Päätelaitetta oli ollut mahdollista pitää vaimennettuna. Tavallista kuitenkin oli, että kiireellisissä tehtävissä Virve-laitteeseen tuli hälytystehtävään liittyvää puheviestiä, joka tuli mykistyksen läpi. Hälytys oli tullut kuitata minuutin sisällä vastaanotetuksi, minkä jälkeen C oli pukenut varusteet päälleen, varmistanut reitin kartasta ja lähtenyt siirtymään asemalle pääsääntöisesti omalla autollaan hakemaan ambulanssia, joka Ristiinassa oli ollut kilometrin päässä päivystysasunnosta sijaitsevalla paloasemalla. Toiminta varallaollessa oli perustunut esimiehen antamiin suullisiin ohjeisiin. Ajanviettotavat olivat olleet lyhyen lähtöajan ja Virve-puhelimen vuoksi rajoitettuja. C oli yleensä oleskellut päivystystilassa muun ohella opiskellen tai televisiota katsellen.

C:n arvion mukaan vastaajan kirjallisena todisteena (V3) esittämät tilastot eivät kaikilta osin kuvanneet toteutuneita lähtöaikoja, koska niistä ei ilmennyt esimerkiksi se, että kesken tehtävän oli saattanut tulla toinen vähemmän kiireellinen hälytys, jolle oli lähdetty vasta, kun ensimmäinen tehtävä oli suoritettu. Hälytykselle lähdön kuittaaminen oli saattanut myös unohtua ja siten viivästyä.

$187

Ajanviettotavat varalla ollessa olivat olleet lyhyen lähtöajan vuoksi rajoitettuja. Rajoitteita oli aiheuttanut myös se, että varallaoloaikana oli jatkuvasti pidettävä mukana Virve-laitetta, ambulanssin avaimia ja mahdollisesti matkapuhelinta. Kiireelliset tehtävät olivat tulleet Virve-laitteella puheviestinä läpi, eikä puhelimen kanssa ollut voinut mennä esimerkiksi kuntosalille. Kiireettömät tehtävät olivat tulleet vain tekstiviestinä. E oli käyttänyt varalla ollessa aikaa opiskeluun. Hänellä oli ollut osan työvuoroista käytössään oma auto, jolla oli voinut liikkua muutaman kilometrin etäisyydellä asemapaikasta.

$188

Työnantaja ei ollut velvoittanut työntekijöitä olemaan varalla ollessa missään tietyssä paikassa. Työnantaja oli järjestänyt taukotilat, joissa oli voinut myös yöpyä. Tätä ei ollut erikseen kielletty, eikä siihen ollut erikseen velvoitettu. G:n mukaan ei voinut puhua päivystysasunnosta, vaan kyse oli taukotilasta. Varallaoloaikana oli oltava 15 minuutin sisällä hälytyksestä valmiina työntekoon ja lähteä ensihoitoyksiköllä liikkeelle. Aktiivityöaikana työntekijän velvoitteena oli lähteä välittömästi. Kokemukset varallaolon rajoituksista vapaa-ajan käytölle vaihtelivat G:n mukaan yksilökohtaisesti. Joillekin kyse saattoi olla täydestä työstä, ja toiset saattoivat ajatella asian siten, että heillä oli tietty aika, jonka puitteissa oli oltava valmiina tehtävään. Vastuu tehtävästä oli joka tapauksessa aina olemassa.

Työaikajärjestelmää oli muutettu 1.1.2014 lukien siten, että varallaolosta oli luovuttu, ja oli siirrytty välittömään lähtövalmiuteen. Järjestelmää oli muutettu muun ohella kustannussyistä, eikä järjestelmä muutoinkaan ollut ollut tarkoituksenmukainen, vaan sen sijaan oli haluttu siirtyä välittömään lähtövalmiuteen. Oli moraalisesti kestämätöntä, että 15 minuutin lähtövalmiusaika antoi varallaolijalle mahdollisuuden esimerkiksi keittää kahvit ennen tehtävään lähtemistä, vaikka kyse olisi ollut hätätilapotilaasta. Tällainen viranomaistoiminta tuli G:n mukaan järjestää välittömällä lähtövalmiudella.

$189

$18a

$18b

$18c

$18d

Varallaolovuorot oli suunniteltu kahden vuorokauden mittaisiksi siten, että ensin oli kello 8–20 ollut aktiivityöaikaa, jonka jälkeen 12 tuntia varallaoloa. Kello 8 aamulla oli jälleen alkanut 12 tunnin aktiivityöaika, jota oli seurannut 12 tunnin varallaolo. Työvoiman tarpeesta johtuen työnantaja oli saattanut soittaa työntekijöille tiedustellakseen, kuka oli ollut halukas lähtemään tekemään työvuoron jollekin muulle kuin ensisijaiselle asemapaikalleen. Asemapaikkojen vaihdoksia oli pidetty hyvänä asiana. Aktiivityöaikana työntekijät olivat olleet työnantajan käytettävissä ja heitä oli esimerkiksi voitu käyttää nopeisiin siirtoihin asemapaikkojen välillä. Aktiivityöaikana lähtöaika oli ollut välitön. Varallaoloajalle ei ollut suunniteltu muita töitä kuin mahdolliset hälytystehtävät.

Sairaanhoitaja J on kertonut työskennelleensä ensihoidon tehtävissä sairaanhoitopiirin palveluksessa vuodesta 2013 lukien. J:lle oli kerrottu jo työhaastattelussa, että työhön kuului varallaoloa 15 minuutin lähtövalmiudella. Haastattelussa oli kysytty myös toivetta ensisijaiseksi asemapaikaksi sekä sitä, halusiko J vaihdella toimipaikkaa. J:n pääasiallinen asemapaikka oli vuonna 2013 ollut Joroinen, ja hän oli asunut Mikkelissä. Hän oli suostumuksellaan suorittanut varallaoloa myös ainakin Hirvensalmella ja Kangasniemellä. J oli oleskellut työvuorojen aikana, myös varalla ollessaan, työnantajan tarjoamissa tiloissa. Joroisilla nämä tilat olivat olleet kerrostaloasunnossa, jonka pysäköintipaikalla ambulanssi oli ollut. Kovilla pakkasilla ambulanssi oli ollut kuitenkin läheisen, noin kilometrin päässä sijaitsevan paloaseman hallissa. Huoneistossa oli ollut molemmille varallaolijoille omat huoneet, joissa oli voinut oleskella ja yöpyä sen ajan kun oli oltu töissä, yleensä kahden vuorokauden ajan.

$18e

Sairaanhoitaja K on kertonut olleensa sairaanhoitopiirin palveluksessa vuodesta 2009 lukien ja Essoten palveluksessa ensihoitajan tehtävissä vuodesta 2013 lukien. K:lle oli kerrottu työhaastattelussa, että työhön kuului varallaoloa. Haastattelussa oli kysytty myös toivetta ensisijaiseksi asemapaikaksi. Lisäksi oli kerrottu, että työvuoroja saattoi olla tarjolla myös muilla asemapaikoilla. K:n pääasiallinen asemapaikka oli ollut Kangasniemi, ja hänen kotinsa oli sijainnut 55 kilometrin päässä Mikkelissä. K oli oleskellut työvuorojensa aikana työnantajan tarjoamassa asunnossa, taukotilassa. Kangasniemellä kyse oli ollut rivitalokaksiosta, jonka läheisyydessä ambulanssihalli oli sijainnut. K oli suorittanut varallaoloa myös muille paikkakunnille, ja hänen suostumustaan oli kysytty aina ennen kuin hänet oli osoitettu työskentelemään toisella paikkakunnalla.

Hälytys oli tullut Virve-puhelimeen, jota oli tullut varalla ollessa pitää mukana. Lisäksi mukana oli tullut pitää matkapuhelinta. Virve-puhelimella oli tullut kuitata tehtävä vastaanotetuksi. Tämän jälkeen oli vaihdettu työvaatteet päälle. Niitä oli säilytetty joko päivystysasunnolla tai ambulanssihallissa. Työnantaja oli edellyttänyt, että ambulanssi oli matkalla 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Varalla ollessa oli pystynyt tekemään kaikkea sellaista, mitä 15 minuutin lähtövalmiuden puitteissa pystyi tekemään, kuten käymään kaupassa tai lenkillä. K:lla oli ollut käytössä oma auto, ja sillä oli pystynyt liikkumaan 15 minuutin säteellä ambulanssista. Kangasniemi oli pieni maakuntapitäjä, mikä oli vaikuttanut liikkumisalueen laajuuteen. Varallaoloaika oli poikennut aktiivityöajasta siten, että aktiivityöaikana lähtövalmius oli ollut välitön ja tuolloin oli tehty työnantajan osoittamin tavoin myös esimerkiksi tukityötehtäviä terveyskeskuksessa.

Arviointi ja johtopäätökset

KVTES:n mukaiseksi työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Varallaololla taas tarkoitetaan sitä, että työntekijän on oltava vapaa-ajallaan tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänet olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi. Varallaolossa kyse on siten eräänlaisesta hälytysvalmiudesta, jonka aikana työntekijä voi viettää lähtökohtaisesti vapaa-aikaansa haluamallaan tavalla, mutta vapaa-aika voi keskeytyä työtehtävien niin vaatiessa (ks. HE 158/2018 vp s. 77).

KVTES:n työaikaa ja varallaoloaikaa koskevien määräysten sanamuodon mukaan kyse ei ole työajasta vaan varallaolosta, jos varallaolijaa ei sidota mihinkään nimenomaiseen paikkaan. Edellä kuvatuin tavoin oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että vaikka työntekijä ei olisi sidottu varallaoloaikanaan tiettyyn fyysiseen paikkaan, saatetaan paikkasidonnaisuus tosiasiallisesti toteuttaa sellaisten ehtojen kautta, joiden perusteella työntekijän on työkutsun saatuaan saavuttava työntekopaikalle tai ryhdyttävä työhön määrätyssä ajassa. Jos tämä aika on kovin lyhyt, varallaoloa koskeva sopimus tosiasiallisesti sitoo työntekijän tiettyyn paikkaan tai hänen on ainakin oltava varalla työpaikan välittömässä läheisyydessä. Tällöin kysymys on työajasta. (Ks. HE 158/2018 vp s. 77–78.)

$18f

$190

Työneuvosto taas on pitänyt asianmukaisena varallaolojärjestelyä, jossa puhelinpäivystäjän oli tullut vastata soittoihin välittömästi ja aloittaa samalla työn suorittaminen eli soittajien tarvitseman ohjauksen ja neuvonnan antaminen (TN 1456-14). Vastaavasti se on lausunut tapauksessa, joka koski ensihoitajien velvollisuutta vastata minuutissa hätäkeskuksen kutsuihin (TN 1462-15). Mainitussa lausunnossa se katsoi myös, että ensihoitajan velvollisuutta lähteä työn suorituspaikalle välittömästi kutsun tultua ei voitu pitää ainakaan lähtökohtaisesti epätyypillisenä varallaoloon liittyvänä ehtona.

Edellä lausutun perusteella valmiusajan pituuden merkitystä arvioitaessa on työtuomioistuimen näkemyksen mukaan otettava huomioon ennen muuta se, minkälaisen rajoitteen se muodostaa vapaa-ajan käytölle varallaoloaikana. Jos sidottuisuus työhön on lyhyen valmiusajan vuoksi niin vahvaa, että varallaolijalla ei ole mahdollisuutta järjestää ajankäyttöään varallaoloaikana ilman suurempia velvoitteita ja keskittyä omiin asioihinsa, kyse ei lähtökohtaisesti voi olla työaikadirektiivin mukaisesta lepoajasta vaan työajasta.

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vuonna 2013 järjestänyt alueellaan ensihoidon siten, että työntekijöillä on teetetty työtä päiväsaikaan työaikana ja yöaikaan järjestelynä, jonka sairaanhoitopiiri on katsonut varallaoloksi. Työvuorot ovat alkaneet kello 8 aamulla ja kestäneet joko seuraavaan tai sitä seuraavaan aamuun kello 8 asti, mitä on seurannut yksi tai useampi vapaapäivä. Kello 8 ja 20 välinen aika on katsottu työajaksi ja kello 20 ja 8 välinen aika varallaoloksi. Kanteessa tarkoitetut työntekijät ovat työskennelleet sairaanhoitopiirin palveluksessa ensihoitokeskuksen eri alueyksiköissä, jotka ovat sijainneet Hirvensalmella, Joroisissa, Kangasniemellä, Mäntyharjulla, Pertunmaalla ja Ristiinassa. D:tä lukuun ottamatta heidän kotinsa eivät ole sijainneet näillä paikkakunnilla, joten he ovat varalla ollessaan oleskelleet työnantajan järjestämissä tiloissa. D on asunut Pertunmaalla, jonne hän on suorittanut varallaoloa Mäntyharjun ohella.

$191

$192

$193

Johtopäätöksenään työtuomioistuin toteaa seuraavaa. Työntekijöiden on tullut varalla ollessaan olla sellaisessa valmiudessa, että he ovat päässeet lähtemään ambulanssilla hälytystehtävään 15 minuutin kuluttua hälytyksestä. Ambulanssi on sijainnut edellä selostetusti lähellä varallaolijoiden majoittumistiloja. Varallaolijat ovat voineet vapaasti liikkua asemapaikan lähistöllä siten, että he ovat ehtineet ambulanssin luo 15 minuutissa. Ambulanssilla ei ole saanut ajaa muita kuin hälytysajoja. Sanotunlainen lähtövalmius on lisännyt varallaolijoiden työhönsidonnaisuutta, mutta se ei yksinään voi johtaa varallaoloksi katsotun ajan lukemiseen työajaksi.

Varallaoloaikana työntekijät eivät ole kantaneet mukanaan muuta varustusta kuin Virve-puhelinta ja mahdollista matkapuhelinta. Työaika on alkanut siitä, kun varallaolija on vastannut puheluun tai hälytykseen. Hän on saattanut joutua työskentelemään myös hälytyksen ja ambulanssin 15 minuutin lähtövalmiusajan täyttymisen välisenä aikana ottaen Virve-puhelimen kautta vastaan hälytyskeskuksen antamia lisätietoja hälytyksestä. Tämän seikan ei kuitenkaan voida katsoa rajoittaneen työntekijän varallaolon aikaista työhönsidonnaisuutta siinä määrin, että sille tulisi antaa asiaa arvioitaessa merkitystä. Hälytykset eivät myöskään ole toistuneet niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi. Edellä jo todetusti työajan käsitteen ominaispiirteisiin eivät kuitenkaan kuulu työnteon intensiivisyys ja tehokkuus.

Työntekijät ovat yhden tai kahden vuorokauden mittaisen työvuoronsa aikana kello 20 ja 8 välisen ajan varalla ollessaan tosiasiassa joutuneet yöpymään työpaikallaan, koska heidän kotinsa ovat sijainneet kaukana eri asemapaikoista. Tämä on rajoittanut varallaolijoiden mahdollisuuksia keskittyä omiin vapaa-ajan askareisiinsa ja lisännyt siten heidän työhönsidonnaisuuttaan. Se ei kuitenkaan työtuomioistuimen näkemyksen mukaan voi sellaisenaan tehdä varallaolosta työaikaa, sillä työntekijöillä on oikeus valita asuinpaikkansa.

Tässä asiassa varallaolo on järjestetty siten, että työtä on teetetty usealla eri paikkakunnalla kulloisenkin työvoimatarpeen mukaisesti. Työpisteet ovat sijainneet eri puolilla Etelä-Savon sairaanhoitopiirin toimialuetta. Tämä on tarkoittanut sitä, että työntekijät olisivat varalla ollessaan voineet oleskella kotonaan vain, jos heillä olisi ollut koti usealla, jopa neljällä tai viidellä (C, E, F) eri paikkakunnalla. Työhönsidonnaisuutta lisäävänä tekijänä on edelleen otettava huomioon myös se, että työntekijöillä ei ole ollut mahdollisuutta valita seuraansa, koska kulloinkin vuorossa ollut työpari on tilanteesta riippuen saattanut oleskella ja yöpyä samoissa tiloissa.

Varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden työtuomioistuin katsoo, että A, B, C, E ja F ovat varalla ollessaan olleet niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika on luettava työajaksi. Merkitystä ei ole sillä, että työntekijät ovat tienneet tehtävään hakeutuessaan työn sisältävän myös varallaoloa sairaanhoitopiirin alueella.

D on suorittanut varallaoloa kahdella paikkakunnalla. Pertunmaalla varalla ollessaan hän on asunut sellaisella etäisyydellä asemapaikastaan, ettei hänen kotinsa sijainti ole aiheuttanut estettä siellä oleskelulle varallaoloaikana. D:n osalta on vedottu siihen, ettei hän varallaolojärjestelyn luonteesta johtuen ole pystynyt käytännössä oleskelemaan tuolloinkaan kotonaan. Asiassa on I:n kertomuksella selvitetty, että D on Pertunmaalla majoittunut työnantajan tiloissa omasta pyynnöstään. Työtuomioistuin katsoo, että D:n osalta ei ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että hän ei olisi voinut oleskella myös kotonaan Pertunmaalla varalla ollessaan. D:n Pertunmaalla suorittamaa varallaoloa ei varallaoloajan olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ole perusteita lukea hänen työajakseen. Siltä osin kuin D on suorittanut varallaoloa Pertunmaan ohella myös Mäntyharjulla, hän on tuolloin tosiasiassa joutunut yöpymään työpaikallaan. Varallaoloajan olosuhteita kokonaisuutena arvioiden tuo aika on katsottava työajaksi.

Edellä selostetuilla perusteilla vahvistusvaatimus on hyväksyttävä muutoin paitsi D:n osalta vain siltä osin kuin vaatimus on koskenut varallaoloa Mäntyharjulla.

Korvaukset

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi D:tä koskevin, edellä ilmenevin poikkeuksin. Vaaditut palkkasaatavat on laskettu jaksotyötä koskevien määräysten mukaisesti siten, että varallaoloksi luettu aika on muutettu työajaksi, mikä on vaikuttanut muun ohella ylitöiden ja epämukavan työajan lisien määrään. Näin saadusta määrästä on vähennetty kaikki maksetut palkat varallaolokorvauksineen. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan yleisen kohtuullisuusperiaatteen ja varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla olosuhteiden ja muiden seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella. Työnantajan on niiden mukaan täytynyt voida luottaa siihen, ettei varallaoloaikaa ryhdyttäisi lukemaan jälkikäteen työajaksi myöhemmin muodostuvan oikeuskäytännön kehityksen myötä. Vaatimuksia on niiden mukaan kohtuullistettava myös sillä perusteella, että suoritettavaksi tulevat myös ylityökorvaukset ja niin sanotun epämukavan työajan lisät, vaikka työnantaja ei mainittuna aikana ole perustellusti katsonut varallaoloaikaa työajaksi eikä näin ollen ole antanut ylityömääräystä. Työntekijöillä ei ole myöskään ollut varallaoloaikana työnantajan määräämiä työtehtäviä ja hälytystehtävien määrä on ollut vähäinen.

Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Korvausvaatimusten määrä on yhteensä 143.651,79 euroa, minkä lisäksi on vaadittu viivästyskorkoa 31.12.2013 lukien. Kyse on kuntayhtymän yhden vuoden ajan soveltamasta varallaolojärjestelmästä, josta on 1.1.2014 lukien luovuttu.

Riidattomaksi on todettu, että työnantaja on vuonna 2013 voinut perustellusti olla siinä käsityksessä, että se on toiminut KVTES:n mukaisesti katsoessaan, että kysymyksessä on ollut KVTES:n III luvun 5 §:n mukainen varallaolo. Edelleen riidatonta on, että KVTES:n varallaolon määritelmä on ollut nykymääräyksen kaltainen jo vuodesta 1971 asti ja KVTES:n III luvun 5 §:n sisältö on ollut täsmälliseltä sanamuodoltaan sama vuodesta 2005 lukien. Asia on riitautunut paikallisesti vasta keväällä 2016 sen jälkeen, kun korkein oikeus on antanut ratkaisunsa KKO 2015:48 ja 49. Työtuomioistuin katsoo, että nämä seikat eivät voi yksin muodostaa perustetta kohtuullistaa palkkasaatavia. Ei ole lainkaan epätavanomaista, että oikeuskäytännössä tietty menettely katsotaan jälkikäteen lain tai sopimuksen vastaiseksi. Työtuomioistuimen tiedossa ei ole, että oikeuskäytännössä olisi nyt käsiteltävän tapauksen kaltaisissa tilanteissa kuitenkaan soviteltu työntekijöille maksettavia korvauksia edellä mainituilla perusteilla.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1986-II-144 kyse oli sisaruksista, joista toinen (A) oli työskennellyt veljensä (B) omistamalla maatilalla tämän johdon ja valvonnan alaisena. A:lla oli ollut oikeus yleissitovan maatalouden työehtosopimuksen mukaisiin palkkaetuihin. Koska kuitenkaan jutussa ilmikäyneistä seikoista päätellen asianosaisilla ei ollut ollut selvää käsitystä A:n työoikeudellisesta asemasta ja kun työehtosopimuksen jälkikäteinen soveltaminen olisi johtanut B:n taloudellisiin mahdollisuuksiin nähden kohtuuttomaan tulokseen, A:lle työehtosopimuksen mukaan tulevaa korvausta soviteltiin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla.

On selvää, että tässä asiassa kuntayhtymä ei ole ollut työntekijöihinsä nähden heikommassa asemassa. Asiassa ei ole väitettykään, että kuntayhtymä ei kykenisi taloudellisesti suoriutumaan korvausten maksamisesta. Asiassa ei ole työtuomioistuimen näkemyksen mukaan esitetty selvitystä muistakaan sellaisista seikoista, joiden perusteella määrällisesti riidattomien palkkasaatavien tuomitseminen kuntayhtymän maksettavaksi olisi kuntayhtymälle sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Edellä lausutuilla perusteilla korvausvaatimukset on hyväksyttävä kokonaisuudessaan muutoin paitsi edellä jo selostetuin perustein D:n osalta hylätään ensisijainen korvausvaatimus ja hyväksytään toissijainen korvausvaatimus.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, voidaan velvoittaa korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi. Milloin asian epäselvyyden vuoksi asianosaisilla on ollut perusteltua aihetta oikeudenkäyntiin, voidaan määrätä, että he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry:n kannevaatimukset on pääosin hyväksytty. Asia on kuitenkin ollut siinä määrin epäselvä ja tulkinnanvarainen, että asianosaisilla on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi työtuomioistuin määrää, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa asiassa vahinkonaan.

Työtuomioistuin

— vahvistaa, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän vuonna 2013 A:n, B:n, C:n, E:n ja F:n varallaoloksi lukema aika on tullut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n ja 5 §:n perusteella lukea työajaksi,

— vahvistaa, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän vuonna 2013 D:n varallaoloksi lukema aika on tullut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n ja 5 §:n perusteella lukea työajaksi siltä osin kuin D on suorittanut varallaoloa Mäntyharjulla,

B) B:lle 41.922,16 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine

viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

D) D:lle 9.897,14 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien,

F) F:lle 17.551,03 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 31.12.2013 lukien.

Vaatimukset hylätään enemmälti.

Asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Kiiski, Nyyssölä, Lerssi, Lehto ja Mustonen jäseninä. Valmistelija on ollut Julmala.

Tuomiosta on äänestetty.

Eri mieltä olevan jäsen Nyyssölän lausunto:

Olen tuomioistuimen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, että 15 minuutin lähtövalmiusaika ei voi yksinään johtaa siihen, että varallaoloaikaa olisi pidettävä työaikana. Työntekijä voi liikkua tämän valmiusajan puitteissa laajalla alueella erityisesti maaseudulla sekä harrastaa ja hoitaa yksityiselämään liittyviä asioita. Olennaista on, mitä muita rajoitteita varallaolosta mahdollisesti on aiheutunut ja mikä niiden työoikeudellinen merkitys on. Lähtökohtana on, että varallaolosta aiheutuu rajoitteita työntekijälle aina. Pelkästään se, että varallaolo poikkeaa vapaa-ajasta, ei tee sitä kuitenkaan työajaksi. Varallaoloon liittyvien rajoitusten vuoksi siitä maksetaan työntekijälle korvaus, joka on ollut tässä tapauksessa puolet työntekijän palkasta. Arvioin seuraavassa kanteen tueksi esitettyjen eri perusteiden merkitystä.

Se seikka, että työ ja varallaolo on tapahtunut muualla kuin työntekijän kotipaikkakunnalla, ei mielestäni tue kanteen hyväksymistä. Moni työntekijä tekee työtä ja asuu muualla kuin kotipaikkakunnallaan, mikä rajoittaa kotiin liittyviä toimia sekä kanssakäymistä perheen ja läheisten kanssa. Työnantaja ei ole velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta näistä rajoitteista, enkä katso, että asiaa pitäisi arvioida varallaolon osalta toisin. Varallaoloaika ei siis voi muuttua työajaksi sillä perusteella, että siihen liittyy rajoitteita, jotka ovat tyypillisiä kaikessa työssä, joka tehdään muualla kuin kotipaikkakunnalla.

Työnantaja on tarjonnut työntekijöiden käyttöön asunnon, jossa kummallekin varalla olleelle työntekijälle on ollut oma huone. Asumisolosuhteita on luonnehdittu kodinomaisiksi, vaikkakin asunnossa on majoittunut myös työtoveri. Yksi työntekijöistä on halunnut käyttää työnantajan tarjoamaa asuntoa varalla ollessaan, vaikka hänellä on ollut asemapaikkakunnalla myös oma asunto. Työntekijöillä ei ole ollut velvollisuutta työnantajan tarjoaman asunnon käyttämiseen. He olisivat voineet järjestää asumisensa ja yöpymisensä muullakin tavalla itse, mikä on tavallista, kun työ tehdään muualla kuin kotipaikkakunnalla. Majoittumisen valintaa on rajoittanut ainoastaan 15 minuutin lähtövalmiusaika. Katson näin ollen, että sillä seikalla, että työntekijät ovat käyttäneet työnantajan tarjoamaa asuntoa varalla ollessaan, ei ole merkitystä arvioitaessa, onko varallaoloaikaa pidettävä työaikana.

Työntekijöiden on tullut pitää varalla ollessaan mukanaan Virve-puhelinta sekä mahdollisesti matkapuhelinta. Velvollisuudesta pitää puhelinta mukana ei voi mielestäni seurata, että varallaoloaika olisi katsottava työajaksi. Juuri mobiilipuhelimen käyttö mahdollistaa sen, että työ voidaan järjestää varallaolon pohjalta. Muussa tapauksessa työntekijät olisivat olleet sidottuja työpaikkaansa. Pienikokoisen puhelimen hallussapito ei myöskään rajoita merkityksellisellä tavalla työntekijän ajankäyttöä tai harrastuksia.

$1a0

Jutussa kuultavana olleet henkilöt ovat kertoneet, että he ovat muun muassa kuntoilleet, hoitaneet omia asioitaan, opiskelleet ja katsoneet televisiota varallaoloajallaan. He eivät ole kertoneet, mitä muuta he olisivat mahdollisesti tehneet, jos he olisivat olleet varallaolon sijasta vapaalla. Oikeudenkäynnissä ei ole tullut esille, mitä varallaolo on estänyt heitä tekemästä. Vaikutelmaksi jää, että kyse on melko tavanomaisesta työajan ulkopuolella vietetystä ajasta ja harrastuksista.

Toimeksiantoja on ollut vähän eikä kaikkien varallaolovuorojen aikana lainkaan. Varallaolosta johtuvat rajoitukset ovat kaiken kaikkiaan jääneet vähäisiksi. Merkittävimmäksi rajoitteeksi jää 15 minuutin valmiusaika.

Edellä todetuilla perusteilla hylkään kanteen ja velvoitan Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ry:n korvaamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän yhteiset oikeudenkäyntikulut 39.555,75 eurolla korkoineen.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan korvausten kohtuullistamisesta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.


Finlex open data, CC BY 4.0. Documentation open data verifiee le 2026-04-12 ; les endpoints judgment documentes renvoient 404 pour les types case-law exposes par le frontend, fallback actuel sur les pages publiques data.finlex.fi.

A propos de cette decision

Décisions similaires

Finlande

Cour suprême administrative de Finlande

Divers MULTI

KHO:2026:23 - Rättskipning

Förvaltningsdomstolen hade misstagit sig om fakta i ärendet och senare sökt rätta misstaget som skrivfel genom att ändra beskrivningen av bakgrunden i ärendet och skälen i sitt avgörande. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att självrättelseförbud gäller för ett beslut som avslutar behandlingen av ett rättskipningsärende. Ett sådant beslut får rättas endast med stöd av en uttrycklig bestämmelse...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Divers MULTI

KKO:2026:29 - Extraordinärt ändringssökande

Ett skär hade vid det år 1845 fastställda storskiftet ansetts höra till ägorna för hemman nr 5 i en by. Vid en år 1860 fastställd klyvning hade skäret ansetts utgöra en del av ägorna för en lägenhet som bildats av hemman nr 1 i en annan by. Vid en år 1928 registrerad styckning som förrättats...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Fiscal MULTI

KKO:2026:28 - Bedrägeri

Målsäganden hade intalats att han var inblandad i brott mot liv, vilka dock inte hade inträffat i verkligheten. Svarandena hade vilselett målsäganden att överlämna pengar åt dem i utbyte bland annat mot att göra sig av med offrens kroppar samt att kidnappa och döda fiktiva personer. Högsta domstolen ansåg att svarandena hade gjort sig skyldiga...

Analyse stratégique offerte

Envoyez vos pièces. Recevez une stratégie.

Transmettez-nous les pièces de votre dossier. Maître Hassan KOHEN vous répond personnellement sous 24 heures avec une première analyse stratégique de votre situation.

  • Première analyse offerte et sans engagement
  • Réponse personnelle de l'avocat sous 24 heures
  • 100 % confidentiel, secret professionnel garanti
  • Jusqu'à 1 Go de pièces, dossiers et sous-dossiers acceptés

Cliquez ou glissez vos fichiers ici
Tous formats acceptes (PDF, Word, images, etc.)

Envoi en cours...

Vos donnees sont utilisees uniquement pour traiter votre demande. Politique de confidentialite.