TT 2020:36 — Hyvityssakkoon tuomitsemisen toistaminen

Työtuomioistuin oli 25.1.2019 antamallaan lainvoimaisella ratkaisulla TT 2019:15 tuominnut yhtiön hyvityssakkoon ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan tieten rikkomisesta, kun yhtiö ei ollut 23.3.2017 jälkeen maksanut mainitun määräyksen mukaisia lomarahoja kanteessa tarkoitetuille kuudelle työntekijälle. Käsiteltävänä olevassa asiassa yhtiö ei ollut maksanut loppupalkan 13.6.2019 yhteydessä lomarahaa yhdelle työntekijälleen. Yhtiön katsottiin rikkoneen työehtosopimusta tieten, ja se tuomittiin...

Source officielle

7 min de lecture 1 399 mots

Työtuomioistuin oli 25.1.2019 antamallaan lainvoimaisella ratkaisulla TT 2019:15 tuominnut yhtiön hyvityssakkoon ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan tieten rikkomisesta, kun yhtiö ei ollut 23.3.2017 jälkeen maksanut mainitun määräyksen mukaisia lomarahoja kanteessa tarkoitetuille kuudelle työntekijälle.

Käsiteltävänä olevassa asiassa yhtiö ei ollut maksanut loppupalkan 13.6.2019 yhteydessä lomarahaa yhdelle työntekijälleen. Yhtiön katsottiin rikkoneen työehtosopimusta tieten, ja se tuomittiin maksamaan hyvityssakkoa. Hyvityssakon määrässä otettiin huomioon muun ohella se, että yhtiö oli jo ennen käsiteltävänä olevassa asiassa tarkoitettua menettelyään tuomittu hyvityssakkoon samasta menettelystä.

KANTAJA

Tehy ry

VASTAAJA

X Oy

ASIA

Palkkaus

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Suullinen valmistelu 6.11.2019

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Hyvinvointialan liitto ry:n (4.12.2018 alkaen Hyvinvointiala HALI ry), Suomen Sairaankuljetusliitto SSK ry:n ja Tehy ry:n välinen ensihoitopalvelualan työehtosopimus 1.2.2018–30.4.2020 sisältää muun ohella seuraavan määräyksen.

18 § Vuosiloma

6. Lomaraha

Lomaraha on 50 % vuosilomapalkasta ja se maksetaan työntekijän palattua työhön lomaltaan tai lomansa osalta. Mikäli kuitenkin lomarahan tai sen osan maksaminen tuottaisi yritykselle suuria taloudellisia vaikeuksia, työnantaja ja työntekijä voivat sopia lomarahan tai sen osan maksuajankohdan siirtämisestä enintään seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Mikäli työntekijän työsuhde päättyy ennen lomarahan tai sen osan maksuajankohtaa, maksetaan se työsuhteen päättyessä.

Maksettaessa lomakorvaus työsuhteen jatkuessa tai työsuhteen päättyessä työntekijälle maksetaan lomarahaa vastaava korvaus siltä osin kuin lomarahaa ei ole hänelle aiemmin maksettu.

Lomarahaa tai vastaavaa korvausta ei suoriteta työntekijälle, joka on välittömästi ennen loman alkamista tai työsuhteen päättymistä tai loman päätyttyä ollut työstä poissa luvattomasti tai ilman pätevää syytä tai jättää irtisanomisajan noudattamatta. Lomarahaa tai vastaavaa korvausta ei makseta siinäkään tapauksessa, että työntekijä on irtisanottu työntekijästä johtuvasta syystä tai että työsopimus on purettu edellyttäen, että irtisanomista tai purkua ei todeta lainvastaiseksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = =

ASIAN TAUSTA JA ERIMIELISYYS

A oli työskennellyt X Oy:n (jäljempänä myös yhtiö) palveluksessa tuntipalkkaisena työntekijänä joulukuusta 2018 toukokuun loppuun 2019. A:lle oli maksettu 13.6.2019 loppupalkka ilman lomarahaa. Yhtiö oli ilmoittanut pidättäytyvänsä lomarahan maksamisesta A:lle siihen saakka, kunnes korkein oikeus antaa ratkaisunsa yhtiön työtuomioistuimen tuomiosta TT 2019:15 tekemään ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan hakemukseen. Yhtiö oli edellä kerrotulla ratkaisulla tuomittu 4.000 euron hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta, kun se ei ollut maksanut lomarahaa tuntipalkkaisille työntekijöilleen.

Tehy ry on katsonut, että yhtiön menettelyssä oli nyt kysymys samasta työehtosopimuksen vastaisen menettelyn jatkamisesta kuin oli ollut kyse edellä mainitussa työtuomioistuimen tapauksessa. Yhtiö on katsonut, että se ei ollut työehtosopimuksen mukaan velvollinen suorittamaan lomarahaa, joten perustetta hyvityssakon tuomitsemiselle ei ollut. Yhtiö oli 23.3.2017 saanut tiedon sopimusosapuolten ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohtaa koskevasta tulkinnasta.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

Vastaajan kirjalliset todisteet

1. Sähköpostit 8.2.2017 B – C

2. Sairaankuljettajien vuosilomaopas

MUU OIKEUDENKÄYNTIAINEISTO

— Vuosiansiolaskelma vakituinen työntekijä – keikkatyöntekijä, laatinut D

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Asian käsittely

Asiassa 6.11.2019 pidetyn valmisteluistunnon jälkeen asianosaiset ovat toimittaneet 4.12.2019 työtuomioistuimelle kirjalliset lausumat. Tehy ry on lausumassaan ilmoittanut, että asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä. Työtuomioistuin on lähettänyt 4.12.2019 X Oy:lle (jäljempänä yhtiö) lausumapyynnön, jossa sitä on pyydetty ilmoittamaan, voidaanko asia ratkaista kirjallisessa menettelyssä ja oikeudenkäyntikulujensa lopullinen määrä. Kun työtuomioistuin ei ole vastaanottanut yhtiön lausumaa määräpäivään 9.12.2019 mennessä, sille on lähetetty saman sisältöinen lausumapyyntö uudestaan 10.12.2019. Samassa yhteydessä työtuomioistuin on todennut, että jos yhtiö ei vastaa viimeistään 12.12.2019, työtuomioistuin olettaa, että asian ratkaiseminen kirjallisessa menettelyssä käy myös yhtiölle. Yhtiö ei ole toimittanut lausumaa työtuomioistuimelle.

Kun asiassa ei ole nimetty henkilötodistelua ja Tehy ry on ilmoittanut, että asia voidaan ratkaista kirjallisessa menettelyssä, työtuomioistuin on katsonut, että asian ratkaiseminen pääkäsittelyä toimittamatta on tarkoituksenmukaista. Näin ollen työtuomioistuin on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 26 §:n 1 momentin nojalla katsonut valmistelun asiassa päättyneeksi ja pääkäsittelyä toimittamatta siirtänyt asian neuvotteluistunnossa ratkaistavaksi.

Vaatimukset

Tehy ry on vaatinut, että työtuomioistuin velvoittaa

— X Oy:n suorittamaan Tehy ry:lle hyvityssakkoa työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan tietensä rikkomisesta ja

— velvoittaa X Oy:n korvaamaan Tehy ry:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.332,50 eurolla korkoineen.

Perusteet

Yhtiön menettelyssä oli kysymys saman työehtosopimuksen vastaisen menettelyn jatkamisesta kuin oli ollut kyse asiassa TT 2019:15. Koska aiemmalla hyvityssakolla ei ollut ollut vaikutusta yhtiön menettelyyn, se tuli tuomita vähintään 8.000 euron hyvityssakkoon työehtosopimuksen vastaisen menettelynsä jatkamisesta.

X Oy on vaatinut, että kanne hylätään ja Tehy ry velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Yhtiö ei ollut työehtosopimuksen mukaan velvollinen suorittamaan lomarahaa, joten perustetta hyvityssakon tuomitsemiselle ei ollut.

Työtuomioistuimen tuomio TT 2019:15 oli pakottavan lainsäädännön vastainen. Sille ei näin ollen voitu antaa oikeusvoimavaikutusta nyt käsillä olevaa asiaa ratkaistaessa, ja tämä asia tuli tutkia itsenäisenä juttuna.

Ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohta oli pysynyt muuttumattomana ainakin vuodesta 2014 lukien. Työehtosopimukseen osallisten liittojen tulkinta edellä mainitusta kohdasta ei ollut ollut aina yksimielinen. Hyvinvointialan liitto oli ilmoittanut yhtiön palkanlaskijalle, että lomarahaa ei tarvinnut maksaa. Liitto oli kuitenkin asian TT 2019:15 käsittelyn yhteydessä ilmoittanut, että tulkinta, jonka mukaan lomaraha tuli maksaa tarvittaessa töihin kutsuttaville, olisi yksimielinen.

$e3

Vaikka kysymystä tulkinnan muuttumisesta oli käsitelty jo asian TT 2019:15 yhteydessä, tulkintaa ei vastaajan tietojen mukaan ollut edelleenkään kirjattu yhdistyslain edellyttämällä tavalla. Näin ollen kyse oli mitättömästä päätöksestä, jota ei ollut velvollisuutta noudattaa.

Työehtosopimuksen edellä kerrottu tulkinta oli pakottavan lainsäädännön vastainen myös sillä perusteella, että työntekijät saisivat tällöin erilaista rahallista korvausta työstään riippuen siitä, ovatko he vakituisia vai erikseen työhön kutsuttavia työntekijöitä. Työsopimuslaki, yhdenvertaisuuslaki ja Suomea sitovat kansainväliset sopimukset velvoittivat työnantajaa kohtelemaan samaa työtä tekeviä työntekijöitä samalla tavalla. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva ja tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä tekivät täsmälleen samaa työtä saman työnantajan palveluksessa ja vieläpä samassa ambulanssissa yhtäaikaisesti. Jos katsottaisiin, että vastaaja oli asiassa rikkonut tieten työehtosopimusta, vastaajalta edellytettäisiin käytännössä yhdenvertaisuuslaissa tarkoitettua työsyrjintää. Vastaajalla ei ollut yhdenvertaisuuslain 12 §:ssä tarkoitettua oikeuttamisperustetta. Myöskään muualla terveyspalvelualalla ei ollut käytäntöä maksaa lomaraha tarvittaessa työhön kutsuttavalle työntekijälle.

Vastaaja oli työsopimuslain 2 luvun 7 §:n velvoitteen mukaisesti maksanut lomarahan yleissitovan työehtosopimuksen mukaisesti kaikille lomalta tai sen osalta työhön palaaville työntekijöille. Näin ollen vastaaja ei ollut rikkonut tietensä sitä sitovaa työehtosopimusta.

Kiistämisperusteet huomioon ottaen Tehy ry:n vaatima hyvityssakon määrä oli liiallinen. Hyvityssakkoa tulisi joka tapauksessa tuomita enintään 2.000 euroa.

Perustelut

$e4

Työtuomioistuin toteaa, että korkein oikeus on 10.12.2019 antamallaan ratkaisulla hylännyt yhtiön ylimääräisen muutoksenhakemuksen, joka kohdistui työtuomioistuimen tuomioon TT 2019:15. Yhtiö on nyt käsiteltävänä olevassa asiassa vedonnut osin eri kiistämisperusteisiin kuin edellä mainittua asiaa työtuomioistuimessa käsiteltäessä. Työtuomioistuin ottaa seuraavassa kantaa esitettyihin uusiin väitteisiin.

$e5

Työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan mukaan lomaraha on 50 prosenttia vuosilomapalkasta ja maksettaessa lomakorvaus maksetaan myös lomarahaa vastaava korvaus siltä osin kuin lomarahaa ei ole aiemmin maksettu. Työtuomioistuin toteaa, että lomarahan prosenttiosuus on kaikkien työehtosopimuksen piirissä olevien työntekijöiden kohdalla sama. Mahdolliset työntekijäkohtaiset erot lomarahojen tai lomarahoja vastaavien korvauksien määrissä johtuvat siis vuosilomapalkan tai lomakorvauksen määrästä eivätkä edellä mainitusta lomarahamääräyksestä. Näin ollen eri työntekijäryhmät eivät joudu vastauksessa esitetyllä tavalla perusteettomasti eri asemaan tulkittaessa työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan määräystä sopimukseen osallisten yhteisen kannan mukaisesti.

Tuomion TT 2019:15 perusteella on selvää, että työehtosopimukseen osallisten liittojen yksimielisen tulkinnan mukaan lomaraha tulee maksaa työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan nojalla tuntityöntekijälle. Riidatonta on, että yhtiö on ollut tietoinen edellä mainitusta tulkinnasta 23.3.2017 lukien ja että se ei ole maksanut A:lle lomarahaa loppupalkan 13.6.2019 yhteydessä. Työtuomioistuin katsoo, että yhtiö on näin menetellessään tieten rikkonut ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan määräystä.

Hyvityssakko

Koska yhtiö on tieten rikkonut työehtosopimusta, se on työehtosopimuslain 7 §:n nojalla velvollinen suorittamaan hyvityssakkoa.

Työehtosopimuslain 10 §:n mukaan hyvityssakkoon tuomittaessa on otettava huomioon kaikki esiin tulleet asianhaarat, kuten vahingon suuruus ja syyllisyyden määrä. Hyvityssakon määrää arvioitaessa on otettu huomioon se, että yhtiö on toistanut samaa menettelyä, josta se on jo ratkaisulla TT 2019:15 tuomittu 4.000 euron hyvityssakkoon.

Oikeudenkäyntikulut

Asian hävitessään yhtiö on velvollinen korvaamaan oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n nojalla Tehy ry:n oikeudenkäyntikulut. Vaadittu oikeudenkäyntikulujen määrä 3.332,50 euroa, joka sisältää 2.050 euron oikeudenkäyntimaksun, on kohtuullinen.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 7 §:n nojalla X Oy:n maksamaan Tehy ry:lle 6.000 euroa hyvityssakkoa ensihoitopalvelualan työehtosopimuksen 18 §:n 6 kohdan tieten rikkomisesta.

Työtuomioistuin velvoittaa X Oy:n suorittamaan Tehy ry:lle arvonlisäverottomien oikeudenkäyntikulujen korvauksena 3.332,50 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Niemiluoto puheenjohtajana sekä Saarikoski, Äimälä, Nyyssölä, Lehto ja Koskinen jäseninä. Esittelijä on ollut Kalske.

Tuomio on yksimielinen.


Finlex open data, CC BY 4.0. Documentation open data verifiee le 2026-04-12 ; les endpoints judgment documentes renvoient 404 pour les types case-law exposes par le frontend, fallback actuel sur les pages publiques data.finlex.fi.

A propos de cette decision

Décisions similaires

Finlande

Cour suprême administrative de Finlande

Divers MULTI

KHO:2026:23 - Rättskipning

Förvaltningsdomstolen hade misstagit sig om fakta i ärendet och senare sökt rätta misstaget som skrivfel genom att ändra beskrivningen av bakgrunden i ärendet och skälen i sitt avgörande. Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att självrättelseförbud gäller för ett beslut som avslutar behandlingen av ett rättskipningsärende. Ett sådant beslut får rättas endast med stöd av en uttrycklig bestämmelse...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Divers MULTI

KKO:2026:29 - Extraordinärt ändringssökande

Ett skär hade vid det år 1845 fastställda storskiftet ansetts höra till ägorna för hemman nr 5 i en by. Vid en år 1860 fastställd klyvning hade skäret ansetts utgöra en del av ägorna för en lägenhet som bildats av hemman nr 1 i en annan by. Vid en år 1928 registrerad styckning som förrättats...

Finlande

Cour suprême de Finlande

Fiscal MULTI

KKO:2026:28 - Bedrägeri

Målsäganden hade intalats att han var inblandad i brott mot liv, vilka dock inte hade inträffat i verkligheten. Svarandena hade vilselett målsäganden att överlämna pengar åt dem i utbyte bland annat mot att göra sig av med offrens kroppar samt att kidnappa och döda fiktiva personer. Högsta domstolen ansåg att svarandena hade gjort sig skyldiga...

Analyse stratégique offerte

Envoyez vos pièces. Recevez une stratégie.

Transmettez-nous les pièces de votre dossier. Maître Hassan KOHEN vous répond personnellement sous 24 heures avec une première analyse stratégique de votre situation.

  • Première analyse offerte et sans engagement
  • Réponse personnelle de l'avocat sous 24 heures
  • 100 % confidentiel, secret professionnel garanti
  • Jusqu'à 1 Go de pièces, dossiers et sous-dossiers acceptés

Cliquez ou glissez vos fichiers ici
Tous formats acceptes (PDF, Word, images, etc.)

Envoi en cours...

Vos donnees sont utilisees uniquement pour traiter votre demande. Politique de confidentialite.