TT 2022:28 — Korvauksen kohtuullistaminen

Asiassa oli tullut riidattomaksi, että kanteessa tarkoitettujen palomiesten varallaoloksi katsottu aika tuli lukea työajaksi.

Tuomiossa katsottiin työtuomioistuimen vakiintuneen tulkinnan mukaisesti, että työaikalain (605/1996) 38 § ei tullut asiassa sovellettavaksi. Vaatimukset oli esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa eivätkä kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneita.

Lisäksi tuomiossa katsottiin, että asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi ollut kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

KANTAJA

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry

VASTAAJA

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

KUULTAVA

Tampereen kaupunki

ASIA

Varallaolo

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Vireille 23.12.2020

Valmisteluistunto 13.10.2021

Jatkettu valmisteluistunto 1.11.2021, 17.1.2022 ja 1.3.2022

Pääkäsittely 10.3.2022

Asiat R 168/17, R 124/18 ja R 81/20 on päätetty käsitellä samassa oikeudenkäynnissä oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 6 §:n nojalla.

ASIAN TAUSTA

Asiassa on myöntämisen perusteella tullut riidattomaksi, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015, B:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015, C:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015 ja D:n ajalla 1.1.2012–23.9.2014 Tampereen kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi.

Kaikki kanteessa tarkoitetut henkilöt ovat olleet virkasuhteessa kaupunkiin.

Asiassa on ratkaistavana vielä kysymys A:n, B:n, C:n ja D:n oikeudesta kanteessa vaadittuihin palkkasaataviin.

KANNE

VASTAUS

TODISTELU

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

— velvoittaa Tampereen kaupungin maksamaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisia palkkasaatavia

A) A:lle ajalta 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 186.243,67 euroa

B) B:lle ajalta 1.1.2012– 31.12.2015 yhteensä 96.936,01 euroa

C) C:lle ajalta 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 141.960,75 euroa

D) D:lle ajalta 1.1.2012–23.9.2014 yhteensä 93.194,44 euroa sekä

— velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Tampereen kaupungin korvaamaan Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:n oikeudenkäyntikulut 13.657,52 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Vaatimukset

Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry on vaatinut, että työtuomioistuin

— velvoittaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Tampereen kaupungin korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 13.657,52 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä on oikeus saada palkkansa työaikakorvauksineen virka- ja työehtosopimuksen mukaan laskettuna siten, että varallaolo katsotaan työajaksi. Palkkasaatavat koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja Tampereen kaupunki ovat vaatineet, että suoritusvaatimukset hylätään ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry velvoitetaan korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 8.310,90 eurolla korkoineen.

KT ja Tampereen kaupunki vastustavat palkkasaatavavaatimuksia perusteen lisäksi myös niiden määrältä.

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. KVTES 1971

2. KVTES:n määräyksiä aikaväliltä 1992–2007

3. Päätös asuntokorvauksen maksamisesta 29.11.2004

4. Välituomiosta TT 2021:52 ilmenevät E:n ja F:n kertomukset

1. G, Pirkanmaan pelastuslaitoksen entinen pelastuspäällikkö

Perustelut

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Riitta Kiiski, Markus Äimälä, Risto Lerssi, Anu-Tuija Lehto ja Erkki Mustonen jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.

Vanhentuminen

Saatavien vanhenemiseen ei tule miltään osin sovellettavaksi työaikalain 38 §, vaan kunnallisen viranhaltijalain 55 §. KVTES:stä ei muuta johdu eikä voi johtua, koska vanhentumissääntely on pakottavaa.

$121

Paikallisneuvotteluiden vaatiminen, paikallisneuvotteluiden käyminen ja/tai keskusneuvotteluiden pyytäminen ja niiden käyminen ovat olleet vanhentumislain 11 §:n mukaisia katkaisutoimia, jotka ovat keskeyttäneet työaikalain mukaisen kanneajan kulumisen.

Vanhentumislain 2 §:n 3 momentista johtuu, että mikäli jonkin erityissäännöksen mukaan velkaa koskeva kanne on pantava vireille määräajassa, rinnastetaan tähän kanteen vireillepanoon kaikki muutkin vanhentumislain 11 §:ssä säädetyt oikeudelliset katkaisutoimet (HE 187/2002 vp, s. 43 ja Linna – Saarnilehto 2016, s. 97). Vanhentumislaissa ei ole säädetty, että mikään laki jäisi tämä säännön ulkopuolelle. Tämä johtaa katsomaan, että velkoja voi turvautua työlakien mukaisten vanhentumis- tai kanneaikojen lähestyessä myös muihin vanhentumislain 11 §:ssä säädettyihin katkaisutoimiin kuin kanteen vireillepanoon.

Kohtuullistaminen

Palkkasaatavavaatimuksia ei tule kohtuullistaa miltään osin.

KVTES:n määräykset eivät ole kohtuuttomia eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen

Ehto ei voi olla kohtuuton, kun se vastaa lainsäädännön hyväksymää ratkaisua. (Hemmo, Sopimusoikeus II 2003, s. 59 ja KKO 2001:33). KVTES:n ehto työajaksi lukemisen osalta vastaa työaikalain ja työaikadirektiivin sisältöä. Se ei ole kohtuuton eikä sen soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Palkkamääräykset vastaavat tasoltaan työmarkkinakäytäntöä eikä niiden soveltaminen johda kohtuuttomuuteen. Työnantaja on saanut hyväkseen työsuorituksen eikä kyseessä ole vastikkeeton saanto.

Väite siitä, että kaupunki on perustellusti voinut luottaa tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea

Pelkästään se, että työnantaja on voinut perustellusti luottaa tulkintansa oikeellisuuteen, ei voi muodostaa perustetta kohtuullistaa palkkasaatavia. Toiseksi ratkaisussa KKO 2015:48 arvioitavana ollut Laitilan paloaseman varallaolojärjestelmä on pitkälti vastannut nyt käsiteltävässä asiassa noudatettua varallaolojärjestelmää lähtöaikavaatimuksineen. Kantaja vetoaa muilta osin ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin ja toteaa, ettei kaupunki ole voinut perustellusti luottaa tulkinneensa virkaehtosopimusta oikein. Vaikka asiaa arvioitaisiin toisin, ei tällainen seikka voisi kuitenkaan johtaa vaatimusten sovitteluun.

Väite suoritusten epätasapainosta

Sovitteluharkinnassa ei voida antaa merkitystä vastaajan ja kuultavan vetoamin tavoin sille, että täysimääräinen vaatimusten hyväksyminen johtaisi epätasapainoon viranhaltijoiden työsuoritusten ja korvausten välillä, että työnantaja ei ole antanut ylityömääräystä, tai että viranhaltijoilla ei ole ollut varallaoloaikana työtehtäviä. Kantaja viittaa ratkaisun TT 2021:25 perusteluihin.

Ei erittäin painavia syitä

Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä. Tällaisia erittäin painavia syitä ei ole käsillä.

Kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:ssä on säännös palkkasaatavan vanhentumisesta. Lain esitöiden mukaan vanhentumissäännöstä sovelletaan palkkasaatavaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen, kuten esimerkiksi matkapuhelin- tai asuntoetuun. Kunnallisessa viranhaltijalaissa tai lain esitöissä ei todeta, että 55 §:n vanhentumissäännöstä sovellettaisiin työaikakorvauksiin. Säännös vastaa tarkoitukseltaan työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaista yleistä vanhentumis- ja kanneaikasäännöstä, joka ei KKO 2018:10 ilmentämän ratkaisuohjeen mukaan sovellu työaikakorvauksiin. Siten kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain 55 §:n vanhentumisaika ei tule tässä asiassa sovellettavaksi.

$122

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä valitusasia (1037/3/19), jossa KHO tulee ottamaan kantaa työaikalain ja viranhaltijalain vanhentumisaikojen soveltamiseen. Korkein oikeus ei ole ratkaisussa KKO 2020:77 muuttanut käsitystään sitä koskien, että työaikalain kannesäännös koskee kaikkia työaikasaatavia. Helsingin hovioikeuden tuomiossa 20.7.2021 nro 1002 dnro S 20/465 on edelleen vahvistettu ennakkopäätöksen KKO 2018:10 mukainen tulkinta. Tulkintaa on pidettävä vakiintuneena ja yksiselitteisenä. Työaikalain 38 §:n kanneaikamääräyksen soveltamatta jättämistä työaikakorvausta koskeviin vaatimuksiin on pidettävä vakiintuneen oikeuskäytännön vastaisena. Toisenlainen tulkinta johtaa myös viranhaltijan ammatillisen järjestäytymisvapauden kannalta kestämättömään lopputulokseen.

Uuden työaikalain esitöiden (158/2018 vp s. 40) mukaan muissa kuin valtion virkamiesten virkasuhteissa sovellettaisiin edelleenkin työaikalain kanneaikasäännöksiä. Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut jo vanhan työaikalain (605/1996) voimassa ollessa, että viranhaltijoiden työaikakorvauksiin sovelletaan työaikalain kanneaikasäännöstä eikä viranhaltijalain 55 §:n vanhentumisaikaa.

Kanteessa mainittujen viranhaltijoiden työaikakorvauksia koskeva kanne on saatettu vireille 23.12.2020 ja esitetyt työaikakorvausvaatimukset kohdistuvat vuosiin 2012–2015. Kaikki kanteessa esitetyt työaikakorvausvaatimukset on katsottava vanhentuneiksi.

Vaatimuksia tulee joka tapauksessa kohtuullistaa oikeustoimilain 36 §:n perusteella. KVTES III 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaa tilanteessa kohtuuttomaan lopputulokseen, joten näitä korvauksia koskevia KVTES:n ehtoja on soviteltava tai jätettävä ne huomioon ottamatta. Kanteessa mainitut henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Palkansaajajärjestö ei ole ollut asiasta eri mieltä ennen kuin varallaoloon liittyen annettiin korkeimman oikeuden tuomio KKO 2015:48. Työtuomioistuimen tulee velvoittaa kaupunki suorittamaan enintään kolmasosa siitä määrästä, johon työtuomioistuin katsoo kanteessa mainittujen henkilöiden olevan oikeutettuja.

Kysymyksessä olevat palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määrältään suuria. Palkkavaatimukset ja kantajan esittämä virkaehtosopimuksen tulkinta johtaisivat kaupungin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, jota kaupunki ei ole kanteessa mainittujen henkilöiden varallaolojärjestelyiden yhteydessä voinut ottaa huomioon. Oikeuskäytännössä työehtosopimuksen sovittelemista on pidetty mahdollisena tilanteessa, jossa työehtosopimuksen soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen (ks. KKO 1986 II 144 ja Itä-Suomen HO 11.2.2016 nro 1010, dnro S 15/322).

Tuomittavaa määrää tulee kohtuullistaa myös sen vuoksi, että kaupunki on perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea. Tulkinta on vastannut KVTES:n sovellettavan määräyksen sanamuotoa. Kaupunki on toiminut täysin avoimesti ja yhteisymmärryksessä palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaupunki on varallaolojärjestelyissään huomioinut KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin soveltamisohjeet. Palkansaajajärjestöt ovat olleet yhtä mieltä sopimusmääräysten tulkinnasta ja siis siitä, että kysymyksessä on ollut varallaolo eikä työaika.

Suoritusten tasapainoon tai sopimuksen täyttämisedellytyksiin vaikuttavat osapuolista riippumattomat muutokset ovat tärkeitä sopimuksen sovitteluharkintaan vaikuttavia tekijöitä. Hälytysten on katsottu toistuneen vain harvakseltaan, joten täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Korkein oikeus on tehnyt ratkaisun KKO 2015:48 kuulematta KVTES:n sopijapuolina olevia järjestöjä siitä, millainen osapuolten yhteinen tulkinta sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä on. Siten KVTES:n osapuolilla ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa ratkaisun KKO 2015:48 sisältöön. Lisäksi varallaolon lukeminen työajaksi johtaisi huomattavaan epätasapainoon vaatimuksentekijöiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä.

Tämä voidaan todeta vertaamalla viranhaltijoille 1.1.2012 ja 31.12.2015 väliseltä ajalta suoritettuja palkkoja ja virkaehtosopimuksen vakiintuneen tulkinnan perusteella laskettuja työaikakorvauksia niihin korvauksiin, joita viranhaltijat kanteessaan vaativat. A:lle on maksettu palkkaa ja työaikakorvauksia aikaväliltä 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 197.806,14 euroa. Kanteessa A vaatii työaikakorvauksia 186.243,67 euroa. B:lle on maksettu palkkaa ja työaikakorvauksia 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 106.386,05 euroa. Kanteessa B vaatii työaikakorvauksia 96.936,01 euroa. C:lle on maksettu palkkaa ja työaikakorvauksia 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 151.984,71 euroa. Kanteessa C vaatii työaikakorvauksia 141.960,75 euroa. D:lle on maksettu palkkaa ja työaikakorvauksia 1.1.2012–31.12.2015 yhteensä 111.231,06 euroa. Kanteessa D vaatii työaikakorvauksia 93.194,44 euroa.

Kohtuullistaminen on perusteltua senkin vuoksi, että kaupunki on toiminut varallaolokäytänteissään suhteessa viranhaltijoihin erittäin huolellisesti. Se on huolehtinut varallaolijan vapaa-ajan vähäisestä kuormittavuudesta muun muassa asuntokorvauksin. Kaupunki on muuttanut varallaolokäytänteitään varovaisuusperiaatteella heti, kun korkein oikeus on antanut ratkaisunsa KKO 2015:48. Vaikka kaupunki on katsonut toimineensa asiassa täysin virkaehtosopimuksen mukaisesti ja vaikka se on katsonut korkeimman oikeuden ratkaisun koskeneen yksittäistapausta, jonka olosuhteet ovat eronneet kaupungin varallaolojärjestelmän toteuttamisesta, on ohjeistusta katsottu parhaaksi muuttaa.

Oikeudenkäyntikuluista

Vaikka kanne menestyisi, asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja sekä vastaajalla että kuultavalla on ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin. Asianosaiset tulee määrätä pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa on riidatonta, että kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n perusteella A:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015, B:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015, C:n ajalla 1.1.2012–31.12.2015 ja D:n ajalla 1.1.2012–23.9.2014 Tampereen kaupungin palveluksessa varallaoloksi luettu aika tulee lukea kokonaisuudessaan työajaksi. He ovat suorittaneet yksikönjohtajavarallaoloa Pirkanmaan pelastuslaitoksen eräillä paloasemilla. Kanteessa on vaadittu palkkasaatavia, jotka koostuvat tuntipalkasta, sunnuntaityökorvauksesta, iltatyökorvauksesta, yötyökorvauksesta, lauantaityökorvauksesta, lisätyökorvauksesta, ylityökorvauksesta ja viikkolepokorvauksesta.

Kanne on nostettu 23.12.2020. Vastaaja ja kuultava ovat katsoneet, että oikeus vaadittuihin korvauksiin on työaikalain (605/1996) 38 §:n 1 momentin nojalla rauennut. Mainitun säännöksen mukaan oikeus työaikalaissa tarkoitettuun korvaukseen raukeaa, jos kannetta työsuhteen jatkuessa ei nosteta kahden vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana oikeus korvaukseen on syntynyt. Säännös tulee vastaajan ja kuultavan mukaan sovellettavaksi korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 perusteella.

Kantajan mukaan asiassa tulee sovellettavaksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (lain nimike on nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta) palkkasaatavan vanhentumista koskeva 55 §, jonka mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty.

Jos asiassa tulee sovellettavaksi edellä mainittu viranhaltijalain 55 §, riidatonta on, että saatavat eivät ole miltään osin vanhentuneita.

Työtuomioistuin on ratkaisuissaan TT 2019:30 ja TT 2021:25 jo linjannut, että sillä ei korkeimman oikeuden antaman ratkaisun KKO 2018:10 johdosta ole syytä poiketa aiemmasta vakiintuneesta oikeuskäytännöstään, jonka mukaisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvissa, virka- tai työehtosopimukseen perustuvia työaikasaatavia koskevissa asioissa työaikalain kanneaikasäännös ei tule sovellettavaksi. Sen sijaan viranhaltijoiden osalta sovellettavaksi tulee viranhaltijalain 55 §:n palkkasaatavan vanhentumista koskeva säännös. Työtuomioistuin viittaa tältä osin siihen, mitä se on tuomiossa TT 2021:25 lausunut.

$123

Edellä lausutuilla ja tuomioista TT 2019:30 ja TT 2021:25 ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että kanteessa esitetyt suoritusvaatimukset eivät ole miltään osin vanhentuneita. Vaatimukset on esitetty asiassa sovellettavan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 55 §:ssä säädetyn määräajan kuluessa.

Asiassa on edellä todetuin tavoin riidatonta, että kanteessa tarkoitettujen viranhaltijoiden suorittama varallaolo on luettava KVTES:n III luvun 4 §:n mukaiseksi työajaksi. Vaaditut palkkasaatavat ovat määrällisesti riidattomat.

Vastaaja ja kuultava ovat vaatineet, että palkkasaatavia kohtuullistetaan varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilaki) 36 §:n nojalla. Pykälän 1 momentin mukaan jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Pykälän 3 momentin mukaan oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.

Kuten työtuomioistuin on tuomiossaan TT 2021:25 todennut, viranhaltijoiden puolesta esitetyt vaatimukset perustuvat virkaehtosopimukseen, joka tulee virkasuhteessa sovellettavaksi kunnallisen virkaehtosopimuslain (nykyään laki kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista) nojalla. Koska oikeustoimilain 36 §:n sovittelusäännöstä on kuitenkin käytännössä sovellettu laaja-alaisesti, työtuomioistuin ei voi pitää poissuljettuna, etteikö säännös voisi lähtökohtaisesti tulla sovellettavaksi myös nyt käsiteltävän asian kaltaisessa, virkasuhdetta koskevassa asiassa. Työtuomioistuin viittaa tältä osin tuomiossa TT 2021:25 lausuttuun.

Henkilötodistelu

Työtuomioistuimessa on kuultu Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkönä vuosina 2003–2020 toiminutta G:tä.

$124

Tampereen kaupungilla oli ollut rekrytointiongelmia ja tämän vuoksi oli tehty päätös maksaa asuntokorvausta henkilöille, joiden kotipaikka ei ollut ollut paloaseman toimialueella (V3). Asuntokorvauksella oli haluttu varmistaa, että palomies saattoi varalla olleessaan asua paloaseman toimialueella.

$125

G on vielä kertonut, että palkkavaatimukset olivat kaupungin ja pelastuslaitoksen näkökulmasta kohtuuttomat. Varallaolokorvaukset oli maksettu virkaehtosopimuksen mukaisesti ja varallaolon aikaisia hälytyksiä oli ollut hyvin harvoin. Verrattuna kasarmoitujen henkilöiden työpanokseen ero oli merkittävä. Pelastajan vuosiansio oli Pirkanmaalla noin 54.000 euroa.

Työtuomioistuimen arvio ja johtopäätökset

Vastaaja ja kuultava ovat sovitteluvaatimuksensa perusteina vedonneet siihen, että KVTES:n III luvun 4 §:n soveltaminen sekä KVTES:n tuntipalkkaa, sunnuntaityökorvausta, iltatyökorvausta, yötyökorvausta, lauantaityökorvausta, lisätyökorvausta, ylityökorvausta ja viikkolepokorvausta koskevien määräysten soveltaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Ne ovat korostaneet ensinnäkin sitä, että työnantaja ja palkansaajajärjestö ovat korkeimman oikeuden antamaan ratkaisuun KKO 2015:48 asti olleet yhtä mieltä siitä, että henkilöt ovat suorittaneet vapaamuotoista varallaoloa, jonka mukaisesti korvaukset on vuosien ajan myös maksettu. Kaupunki on vastaajan ja kuultavan mukaan perustellusti luottanut tulkintansa sovellettavasta virkaehtosopimusmääräyksestä olevan oikea.

$126

Vastaaja ja kuultava ovat vedonneet lisäksi siihen, että palkkavaatimukset ovat taannehtivia ja määriltään suuria ja että täysimääräisten työaikakorvausten hyväksyminen johtaisi huomattavaan epätasapainoon viranhaltijoiden työsuorituksen ja kaupungin suorittamien korvausten välillä. Työtuomioistuin on jo tuomiossaan TT 2021:25 todennut, että sovitteluharkinnassa ei tälle voida antaa merkitystä (ks. myös tänään annettu Tampereen kaupunkia koskeva tuomio asiassa R 168/17 ja KKO 2015:48, 29–32 kohdat). Sinänsä palkkavaatimusten voidaan todeta olevan määriltään suuria. Yleisenä lähtökohtana on kuitenkin sovittelun poikkeusluontoisuus. Korvausten kohtuullistaminen erityisesti nyt käsiteltävän kaltaisessa tilanteessa, jossa velallisena on julkisen sektorin työnantaja, olisi hyvin poikkeuksellista. Sovittelukynnys voisi ylittyä vain erittäin painavista syistä.

Vastaaja ja kuultava ovat lisäksi vedonneet siihen, että kaupunki on toiminut varallaolokäytänteissään huolellisen työnantajan tavoin maksamalla asuntokorvauksia niille varallaolijoille, jotka eivät asuneet paloaseman toimialueella (V3), ja muuttamalla varallaolokäytänteitään korkeimman oikeuden annettua ratkaisunsa KKO 2015:48. Työtuomioistuin katsoo, ettei näille seikoille voida antaa merkitystä sovitteluharkinnassa.

Johtopäätöksenään työtuomioistuin katsoo, että asiassa ei ole esitetty selvitystä sellaisista seikoista, joiden perusteella määrällisesti riidattomien palkkasaatavien tuomitseminen kaupungin maksettavaksi olisi kaupungille sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi oikeustoimilain 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita.

Korvausvaatimukset on siten hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

Ottaen huomioon asiaa koskeva oikeuskäytäntö oikeustilaa ei voida pitää siten epäselvänä, että asiassa olisi perusteita määrätä asianosaiset pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja Tampereen kaupungin on siten korvattava Julkisen alan unioni JAU ry:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on määrältään myönnetty.