Helsingin HO 7.6.2018 710 – Työsopimus

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 24.4.2017

SELOSTUS ASIASTA

Asian riidaton tausta

A on työskennellyt B:n palveluksessa apulaismyymäläpäällikön tehtävässä toistaiseksi voimassa olleen kirjallisen työsopimuksen perusteella ajalla 2.6.2014-15.9.2014. A:n palkka on ollut 1.983 euroa kuukaudessa lisättynä 5 prosentin apulaismyymäläpäällikön lisällä, yhteensä 2.082,15 euroa kuukaudessa. Työsuhteen aikana kuukausipalkka on maksettu kuukauden viimeisenä päivänä ja kuukauden palkanlisät seuraavan kuukauden viimeisenä päivänä. Työsopimuksen mukaan työsuhteen päättyessä lopputili maksetaan noudattaen säännöllisiä palkanlaskenta- ja maksamisaikoja.

KANNE

Vaatimukset

A on vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle:

1. odotusajan palkkaa (2.082,15 euroa / 21,5 pv) x 6 pvä) yhteensä 581,06 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 1.12.2014 lukien ja

2. korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 3.885,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

Perusteet

A:n lopputili oli maksettu 31.10.2014, jolloin A:lle oli maksettu lomakorvaus ja palkan lisät (sunnuntai- ja iltalisät sekä ylityökorvaus).

A on ensisijaisesti katsonut, että kaikki palkkasaatavat ja lomakorvaus olisi tullut maksaa 15.9.2014. Toissijaisesti A on katsonut, että kuukausipalkka ja lomakorvaus olisi tullut maksaa viimeistään 30.9.2014.

A oli vaatinut odotusajan palkkaa B:ltä sähköpostitse 12.10.2014 asianmukaisella palkkasaatavailmoituksella. Akavan erityisalojen lakimies C oli uudistanut A:n vaatimuksen 31.10.2014 päivätyllä kirjeellä, jossa odotusajan palkka oli vaadittu maksettavaksi viimeistään 28.11.2014.

A oli tehnyt heinä- ja syyskuussa 2014 muutamana päivänä ylitöitä, joista ei kuitenkaan ollut maksettu hänelle asianmukaisia ylityökorvauksia. Näin ollen saamatta oli ollut myös palkanlisiä, joiden tarkka määrä ei kuitenkaan ollut A:n tiedossa.

Loppupalkan maksamisen jälkeen A:lla ei ollut ollut enää palkkasaatavia.

Oikeudellinen arvio

Työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaan työsuhteesta johtuvien selvien saatavien suorituksen viivästyessä, työntekijällä on oikeus saada täysi palkka odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä.

Tapauksessa selvien ja riidattomien palkkasaatavien, lopputilin, maksaminen oli työsuhteen päättyessä viivästynyt yhdellä kuukaudella. Näin ollen A:lla oli oikeus odotusajan palkkaan kuudelta päivältä.

Palkka-asiaa oli pyritty selvittämään A:n ammattiliiton eli Akavan Erityisalat ry:n toimesta B:n kanssa. Liitto ei ollut päässyt B:n kanssa yksimielisyyteen taikka sovinnolliseen ratkaisuun asiassa.

VASTAUS

B on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut ja asianosaiskulut 7.086,25 eurolla (ei sis. alv) korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamispäivästä lukien.

Yleistä

A:n vaatimus odotuspäivien palkasta oli perusteeton. A:lle oli maksettu lopputili työsopimuksen mukaisessa aikataulussa, joka oli myös vastannut B:ssä noudatettavaa maksukäytäntöä.

Kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkapäivä on kuukauden viimeinen päivä, jolloin maksetaan kuluvan kuun kuukausipalkka. Kuukausipalkkaisten tuntikohtaiset lisät (esim. ilta- ja lauantaityökorvaukset) maksetaan seuraavan kuukauden palkanmaksun yhteydessä.

Kesälomarahat maksetaan kerralla toukokuun palkanmaksun yhteydessä. Joulukuussa ei siis enää makseta kesälomarahan puolikasta. Talvilomaraha maksetaan kokonaisuudessaan helmikuun palkanmaksun yhteydessä. Loma-ajan palkka maksetaan normaalin palkanmaksuaikataulun mukaisesti.

B:ssä oli noudatettu siten säännöllisiä palkanlaskenta – ja maksamisaikoja, kuten oli tehty A:n koko työsuhteen ajan. Näiden aikojen noudattaminen palkanmaksussa oli ollut A:n työsuhteen ehto, jonka hän oli hyväksynyt. Ei ollut olemassa mitään perustetta, minkä vuoksi lopputiliä koskeva työsuhteen ehto ei olisi ollut pätevä tai sitonut A:ta.

Palkanmaksukäytäntö

Kuukausipalkkaisten työntekijöiden palkkapäivä oli kuukauden viimeinen päivä, jolloin maksettiin kuluvan kuun kuukausipalkka.

Kuukausipalkkaisten tuntikohtaiset lisät sekä loppupalkka maksettiin aina seuraavan kuun palkanmaksun yhteydessä.

Kuluvan kuun palkkoihin vaikuttaneiden tietojen oli oltava palkanlaskennassa viimeistään kuluvan kuun tiettynä määräpäivinä.

Koska kyseessä oli ollut koko yritystä koskeva loppupalkan maksuaikataulu, sitä ei ollut nopeutettu edes pyynnöstä. Muunlainen maksaminen olisi käytännössä ollut palkkaennakkoa, ja B:ssä ei ollut minkäänlaista prosessia palkkaennakon maksamiselle.

A:lle oli maksettu syyskuun palkka 30.9.2014. Lisät, sisältäen lomakorvauksen, oli maksettu 31.10.2014, samoin lopputili. Maksuaikataulu oli ollut työsopimuksen mukainen.

Asiassa ei ollut merkitystä sillä, mitä A:n puolesta oli vaadittu ja milloin, koska työnantaja oli noudattanut työsopimusta.

Lausumat oikeudenkäyntikuluista

– – –

TODISTELU

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko B maksanut A:n palkkasaatavat ja lomakorvauksen työsuhteen päättyessä lain mukaisesti vai ovatko ne viivästyneet ja onko A:lla sen vuoksi oikeus odotusajan palkkaan.

Oikeusohjeet

Työsopimuslain 2 luvun 13 §:n mukaan palkka on maksettava palkanmaksukauden viimeisenä päivänä, jollei toisin sovita. Jos aikapalkan perusteena on viikkoa lyhyempi aika, palkka on maksettava vähintään kaksi kertaa kuukaudessa ja muussa tapauksessa kerran kuukaudessa.

Työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaan työsuhteen päättyessä päättyy myös palkanmaksukausi. Työsuhteesta johtuvan saatavan suorituksen viivästyessä työntekijällä on oikeus saada korkolain 4 §:ssä tarkoitetun viivästyskoron lisäksi täysi palkkansa odotuspäiviltä, enintään kuitenkin kuudelta kalenteripäivältä.

Vuosilomalain 17 §:n mukaan työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada vuosiloman sijasta lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta.

Näyttö

Kirjallisena todisteena olevasta työsopimuksesta ilmenee, että A:n palkaksi on sovittu kuukausipalkka ja hän on ilmoittanut suostuvansa tekemään lisä- ja sunnuntaityötä lain ja työehtosopimuksen mukaista korvausta vastaan. Työsopimuksen mukaan vuosiloma määräytyy vuosilomalain ja noudatettavan työehtosopimuksen mukaan. Lisäksi osapuolet ovat sopineet, että työsuhteen päättyessä lopputili maksetaan noudattaen säännöllisiä palkanlaskenta- ja maksamisaikoja.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

A:n työsopimuksessa on sovittu palkan maksamisesta työsuhteen päättyessä noudattaen säännöllisiä palkanlaskenta- ja maksamisaikoja. Tämän sopimuksen mukaisesti A:lle on maksettu syyskuun kuukausipalkka 30.9.2014 ja palkan lisät 31.10.2014.

Työsopimuslain 13 §:n 1 momentin mukaan palkanmaksuajasta voidaan sopia laista poikkeavasti. Tämä on todettu myös oikeuskirjallisuudessa: Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, Hki 2012, s. 270, Hietala – Kahri – Kairinen – Kaivanto: Työsopimuslaki käytännössä, Liettua 2016, s. 216, Koskinen – Nieminen – Valkonen: Työsuhteen päättäminen, 2012, s. 633.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoo, että A:n edellä mainitut palkkasaatavat on maksettu sopimuksen mukaisesti ja ajallaan.

Vuosilomalain 3 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan kuuluvia etuja, on mitätön, jollei tästä laista johdu muuta. Näin ollen kaikki ne säännökset, joissa itsessään ei ole annettu toisinsopimismahdollisuutta, ovat työsopimuskumppanien tasolla pakottavaa oikeutta. Valtakunnallisilla työ- ja virkaehtosopimusosapuolilla on lisäksi oikeus poiketa vuosilomalain muutoin pakottavista säännöksistä vain, kun tällaisesta oikeudesta on erikseen säädetty (Kröger – Orasmaa: Vuosilomalaki, Hki 2015, s. 231 ss.).

Hallituksen esityksessä vuosilomalaiksi (HE 238/2004) todetaan, että oikeus laissa säädettyyn vuosilomaan on osa perustuslaissa säädettyä työaikasuojelua. Tämän vuoksi vuosilomalain lähtökohtana on lain säännösten pakottavuus. Lain säännöksistä poikkeaminen työntekijän haitaksi työsopimuksin tai työehtosopimuksin olisi sallittua ainoastaan niiden säännösten osalta, joissa nimenomaisesti niin säädetään. Oikeus poiketa työsopimuksin lain säännöksestä ilmenisi kunkin säännöksen sanamuodosta. Oikeudesta poiketa työ- ja virkaehtosopimuksin lain muutoin pakottavista säännöksistä säädettäisiin kootusti lain 30 §:ssä. Säännösten pakottavuus merkitsisi sitä, että sopimus tai yksittäinen sopimusehto, jolla vähennetään työntekijän lain säännöksellä turvattua oikeutta tai etuutta, olisi mitätön.

Työneuvosto on lausunnossaan TN 1384-2002 käsitellyt kysymystä siitä onko pakottavuudella ollut tarkoitus estää työntekijää luopumasta säädetyistä etuuksistaan sopimalla siitä etukäteen työsopimusta solmittaessa, työsuhteen aikana vai vielä myös työsuhdetta päätettäessä tai sen jo päätyttyä. Lausunnossaan työneuvosto on katsonut, että pakottavuus ulottui vain työsopimuksen solmimiseen sekä työsuhteen kestoaikana ansaittuihin etuihin, mutta ei työsopimuksen päättämiseksi tehdyn tai tehtävän sopimuksen pätevyyttä. Työsuhteen osapuolet voivat siis työsuhteen päättymisen yhteydessä sitovasti sopia, ettei kummallakaan heistä ole enää työsuhteeseen perustuvia vaatimuksia toisiaan kohtaan, nimenomaan silmälläpitäen vuosilomalain pakottavia säännöksiä. (Ks. myös Mauri Moren: Vuosilomalaki, Forssa 2005, s. 38)

Vuosilomalain 17 §:ssä ei ole säädetty toisinsopimismahdollisuudesta. Vuosilomalain 30 §:ssä on säädetty, että työehtosopimuksella voidaan sopia muun muassa lomakorvauksen maksamisesta toisin.

Asiassa ei ole esitetty selvitystä A:n työsuhteessa sovellettavasta työehtosopimuksesta eikä siitä, onko tässä työehtosopimuksessa sovittu lomakorvauksen maksamisesta vuosilomalaista poikkeavasti. Todistaja E ei ole osannut kertoa mahdollisesta paikallisesta sopimisesta. Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että A:n lomakorvaus on tullut maksaa vuosilomalain mukaisesti työsuhteen päättyessä 15.9.2014. Kun lomakorvaus on maksettu vasta 31.10.2014, on se viivästynyt ja A:lla on oikeus vaatimaansa viivästyskorkoon ja odotusajan palkkaan kuudelta päivältä.

Oikeudenkäyntikulut

Tuomiolauselma

B velvoitetaan suorittamaan A:lle

1. odotusajan palkkaa 581,06 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 1.12.2014 lukien ja

2. korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 3.885,20 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Marita Hattari.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 7.6.2018

Asian käsittely hovioikeudessa

F:lle (entinen B) on myönnetty jatkokäsittelylupa 25.8.2017.

Valitus

F on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja F vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle odotusajan palkkaa sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista ja että A velvoitetaan korvaamaan F:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 7.086,25 eurolla ja hovioikeudessa 1.957,50 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Lomakorvausten maksamisen ajankohdasta työsuhteen päättyessä ei säädetty vuosilomalaissa eikä sellaista pakottavaa säännöstä, josta A:n kanssa olisi sovittu toisin, ollut. Lomakorvaus oli, kuten palkanlisätkin, osa työntekijän palkkaa, joten sen maksamisesta oli mahdollista sopia työsopimuksella. Sopiminen laista poikkeavasti ulottui myös työsuhteen päättymistilanteisiin. A:n työsopimuksella tai B:ssä noudatetulla palkanmaksukäytännöllä ei ollut vähennetty työntekijälle vuosilomalain mukaan kuuluvia etuja. Merkitystä ei ollut myöskään sovellettavan työehtosopimuksen määräyksillä, koska työsopimuksella voitiin sopia toisin. Toisaalta asiassa ei myöskään ollut edes väitetty, että kaupan alan työehtosopimus estäisi sopimasta työsopimuksella toisin. A:n työsopimuksessa oli nimenomaisesti sovittu, että työsuhteen päättyessä noudatetaan normaaleja palkanlaskenta- ja maksamisaikoja. Perustetta arvioida lomakorvausta toisin kuin kuukausipalkkaa ja palkanlisiä ei ollut.

Vastaus

A on vaatinut, että F:n valitus hylätään ja F velvoitetaan korvamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.240 eurolla korkoineen.

Käräjäoikeuden ratkaisu perustui oikeaan laintulkintaan. Palkanmaksukausi päättyi lain mukaan työsuhteen päättyessä ja työnantajalla oli velvollisuus maksaa työntekijälle kaikki työsuhteesta johtuvat saatavat viimeistään työsuhteen viimeisenä päivänä. Myös lomakorvaus oli erääntynyt maksettavaksi työsuhteen päättyessä. Oikeus odotusajan palkkaan syntyi mistä tahansa maksuerästä, joka työnantajan olisi tullut maksaa työntekijälle työsuhteen päättyessä.

Palkanmaksukausi ei voinut olla yhtä kuukautta pidempi. A:lle palkka olisi tullut maksaa heti työsuhteen päättyessä, 15.9.2014 tai viimeistään 30.9.2014. Kiinteästä kuukausipalkasta maksettava lomakorvaus ei ollut varsinainen palkanlisä eikä sen laskemiseen tarvittu mitään palkanlaskenta-aikaa. A ei ollut tiennyt taikka voinut ymmärtää, että loppupalkka voitaisiin työsopimuksen perusteella maksaa hänelle vasta 1,5 kuukautta työsuhteen päättymisen jälkeen.

A:ta ei voitu määrätä maksamaan F:n oikeudenkäyntikuluja osaksikaan. Vähävaraisen työntekijän velvoittaminen korvaamaan suuryrityksen oikeudenkäyntikulut johti kohtuuttomuuteen. A oli ollut myös valmis sopimaan asian. Asia oli myös oikeudellisesti niin epäselvä, että kuluvastuuta ei senkään vuoksi voitu määrätä A:lle. Oikeudenkäyntikulujen määrää oli joka tapauksessa soviteltava.

Hovioikeuden ratkaisu

Oikeus odotusajan palkkaan

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko A:n työnantaja B, nykyisin F, maksanut A:lle lomakorvauksen viivästyneenä niin, että A on oikeutettu saamaan työsopimuslain 2 luvun 14 §:n nojalla odotusajan palkkaa.

Hovioikeus toteaa, että työntekijälle maksettavasta lomakorvauksesta säädetään vuosilomalaissa, jonka säännökset ovat käräjäoikeuden toteamin tavoin pakottavaa oikeutta. Lain säännöksistä voidaan kuitenkin poiketa työehtosopimuksella. Asiassa ei ole kummankaan osapuolen taholta vedottu siihen, että kaupan alaa koskevassa työehtosopimuksessa olisi ainakaan kysymyksessä olevin osin poikettu vuosilomalain säännöksistä.

Vuosilomalain 17 §:n mukaan työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada vuosiloman sijasta lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta. Säännöksessä käytetty ilmaus työsuhteen päättyessä viittaa siihen, että korvaus erääntyy maksettavaksi työsuhteen viimeisenä päivänä. Näin säännöstä on tulkittu myös oikeuskirjallisuudessa (Kröger, Tarja – Orasmaa, Pekka, Vuosilomalaki, 2015, s. 188-189). Vuosilomalain 30 §:ssä on lueteltu tyhjentävästi, mistä työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia lain säännöksistä poikkeavasti. Kun tähän luetteloon sisältyy lomakorvauksen laskemisen lisäksi myös sen maksaminen, säännökset viittaavat siihen käräjäoikeuden tekemään tulkintaan, että ilman työehtosopimuksen määräystä lomakorvaus on maksettava työsuhteen viimeisenä päivänä siinäkin tilanteessa, jossa työnantaja ja työntekijä ovat työsopimuksella sopineet palkanmaksuajasta työsopimuslaista poikkeavasti kuten B ja A ovat sopineet.

Vuosilomalain säännösten pakottavuus liittyy lain ensisijaiseen tarkoitukseen turvata työntekijän oikeus vuosilomaan ja vuosiloman ajalta maksettavaan palkkaan. Loman ansaitsemisesta ja antamisesta sekä lomapalkan laskemisesta lakiin sisältyy varsin paljon yksityiskohtaisia säännöksiä. Työntekijän vuosilomaedut määräytyvät eri säännösten mukaan riippuen siitä, mitä työsopimuksessa on työajasta sovittu. Vuosilomalain etuudet ja työsopimuksen sisältö liittyvät näin toisiinsa. Lain esitöissä todetaan, että työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada vuosiloman sijasta lomakorvaus siltä ajalta, jolta hän siihen mennessä ei ole saanut lomaa tai lomakorvausta (HE 238/2004 vp s. 64).

Vuosilomalain säännösten pakottavuutta koskevan 3 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle tämän lain mukaan kuuluvia etuja, on mitätön, jollei tästä laista muuta johdu. Oikeus poiketa työsopimuksin lain säännöksestä ilmenee siten kunkin säännöksen sanamuodosta. Tällaista nimenomaista säännöstä ei sisälly lain 17 §:ään, joka koskee lomakorvausta työsuhteen päättyessä.

$102

Edellä todettuun lainsäätäjän kannanottoon ja oikeuskirjallisuudessa lausuttuun nähden hovioikeus katsoo, ettei vuosilomalain 17 §:ää ole perustelua tulkita niin, että sen tarkoituksena olisi rajoittaa työnantajan ja työntekijän oikeutta sopia työsopimuslain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla lomakorvauksen maksamisajankohdasta työsuhteen päättyessä vastaavalla tavalla kuin muunkin palkan osalta. Jos palkanmaksun on sovittu tapahtuvan muuna ajankohtana kuin palkanmaksukauden päättyessä, voidaan myös lomakorvaus maksaa silloin.

A:n työsopimuksessa on sovittu, että työsuhteen päättyessä noudatetaan normaaleja palkanlaskenta- ja maksamisaikoja. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä ja A:n palkkalaskelma/palkkatodistuksen perusteella hovioikeus katsoo, että A:lle maksettavan lomakorvauksen määrä ei ole erilaisten lisien laskemisen vuoksi ollut työsuhteen ja työsopimuslain 2 luvun 14 §:n mukaisen palkanmaksukauden päättyessä selvä. Näin ollen työnantaja ei vielä tuolloin olisi myöskään voinut täyttää vuosilomalaissa asetettua velvollisuutta antaa työntekijälle laskelma, josta ilmenevät lomapalkan tai lomakorvauksen suuruus ja määräytymisen perusteet (28 §). Vastaavat käytännön syyt ovat olleet taustalla, kun on säädetty työnantajan ja työntekijän oikeudesta sopia palkan maksamisesta muulloin kuin palkanmaksukauden viimeisenä päivänä (HE 157/2000 vp s. 77 ja HE 228/1969 vp s. 6).

Edellä vuosilomalain ja työsopimuslain sisällön ja esitöiden osalta lausumansa perusteella hovioikeus katsoo, että työnantaja ei ole ollut velvollinen maksamaan A:lle lomakorvausta työsuhteen päättymispäivänä eikä korvausta ole maksettu työsopimuslain 2 luvun 14 §:ssä tarkoitetuin tavoin viivästyneenä. A:n vaatimus odotusajan palkan osalta on siten hylättävä.

A on hävinnyt asian, millä perusteella hän olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan F:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että A:lla on hänen työsopimuksensa tulkinnanvaraisuuden perusteella ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Vuosilomalain 17 §:n sanamuoto antaa aiheen tulkita säännöstä käräjäoikeuden tavoin eikä säännöksen tulkinnasta ole oikeuskäytäntöä. Asia on siten ollut myös oikeudellisesti oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetuin tavoin niin epäselvä, että A:lla on senkin vuoksi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Näin ollen asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Muutos käräjäoikeuden tuomioon:

F (entinen B) vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle odotusajan palkkaa 581,06 euroa käräjäoikeuden määräämine korkoineen ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 3.885,20 euroa korkoineen.

Asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan asiassa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Liisa Lehtimäki, hovioikeudenneuvos Birgitta Lemström ja hovioikeudenneuvos Kristiina Harenko.

Lainvoimainen.