KHO 13.5.2020/2058 – Eläinlääkärin laillistaminen

A oli suorittanut vuonna 1991 Leningradin eläinlääketieteellisessä instituutissa eläinlääkärin tutkinnon. A:n haettua Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralta oikeutta toimia laillistettuna eläinlääkärinä Suomessa virasto määräsi maaliskuussa 2010 A:n suorittamaan Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa kuuden kuukauden pituisen kliinisen harjoittelun, kahden kuukauden pituisen elintarvikehygienian harjoittelun sekä yliopiston määräämät muut laillistamisen edellytyksenä olevat kuulustelut ja opinnot.

Muut opinnot suoritettuaan A tuli hyväksytyksi kuudennella kerralla kliinisen harjoittelun päätteeksi suoritettavan käytännön kliinisten taitojen kokeen (ns. OSCE-tentti) pieneläin- ja hevososuudessa. Mainitun tentin tuotantoeläimiä koskevaa osuutta A yritti suorittaa yhdeksän kertaa tulematta siinä hyväksytyksi. A:n haettua tämän jälkeen laillistamista Elintarviketurvallisuusvirasto Evira hylkäsi lokakuussa 2017 A:n hakemuksen ja määräsi A:n kliiniset harjoittelut keskeytettäviksi. Virasto hylkäsi A:n oikaisuvaatimuksen tammikuussa 2018 ja hallinto-oikeus A:n valituksen joulukuussa 2018.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että asiassa muutoksenhaku oli valitusluvanvaraista eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta annetun lain 39 §:n (972/2015) 3 momentin nojalla ja myönsi A:lle valitusluvan.

Valituksessaan A katsoi, että hänelle määrättyihin harjoitteluihin oli tullut soveltaa 1.6.2016 saakka voimassa ollutta maa- ja metsätalousministeriön asetusta Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa eläinlääketieteellisen tutkinnon suorittaneen eläinlääkärin laillistamiselle asetettavista vaatimuksista (235/2003, muutettuna asetuksilla 349/2006 ja 260/2012). A:n mukaan tuotantoeläinten kliinisten taitojen koe ei ollut kuulunut opintovaatimuksiin ennen asetuksen muutoksen 352/2016 voimaantuloa, joten sitä ei ollut voitu edellyttää suoritettavaksi. A katsoi, että hänen laillistamishakemustaan ei ollut voitu hylätä eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta annetun lain 5 ja 6 §:n nojalla eikä määrätä hänen harjoitteluaan samalla keskeytettäväksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että maa- ja metsätalousministeriön edellä tarkoitetun asetuksen 3 §:n (349/2006) 1 momentin 1 kohdan mukaan edellytyksenä kolmannessa maassa eläinlääketieteellisen tutkinnon suorittaneen henkilön julistamiselle laillistetuksi eläinlääkäriksi Suomessa oli muun ohella, että hän oli osoittanut suorittaneensa hyväksytysti Elintarviketurvallisuusviraston määräämän, kahdesta kuuteen kuukautta kestävän kliinisen harjoittelun sekä tähän liittyvän kliinisen potilastyön arvioinnin.

Mainittua pykälää on muutettu maa- ja metsätalousministeriön asetuksella 352/2016, joka on tullut voimaan 1.6.2016. Ministeriön asetuksen 3 §:n (352/2016) 2 momentin mukaan edellytyksenä on, että henkilö on suorittanut hyväksytysti enintään kuusi kuukautta kestävän kliinisen harjoittelun, joka suoritetaan julkisen tai yksityisen sektorin ylläpitämässä eläinlääkäripalveluja tuottavassa yksikössä. Asetuksen siirtymäsäännöksestä käy ilmi, että ennen asetuksen voimaantuloa määrätty kliininen harjoittelu saadaan suorittaa loppuun sitä koskevien ehtojen mukaisesti, jos harjoittelu aloitetaan viimeistään 31.12.2016.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n oli tullut Eviran maaliskuussa 2010 tekemän päätöksen mukaan suorittaa kliininen harjoittelu, jonka pituudeksi oli tuolloin määritelty kuusi kuukautta. Eläinlääketieteellinen tiedekunta oli mahdollistanut A:lle harjoittelun jatkumisen yli kuuden kuukauden ajan. A ei ollut suoritetusta harjoittelusta huolimatta suorittanut hyväksyttävästi tuotantoeläinten kliinisten taitojen koetta. Koska A ei ollut suorittanut vaadittuja lisäopintoja, Evira oli jo tällä perusteella voinut hylätä hakemuksen eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain 5 §:n nojalla. Koska A:n tiedoissa ja taidoissa oli jo etukäteen arvioituna sellaisia puutteita, joiden perusteella oikeus eläinlääkärinammatin harjoittamiseen voitaisiin poistaa tai sitä rajoittaa, Evira oli voinut hylätä hakemuksen myös mainitun lain 6 §:n nojalla.

Eläinlääketieteellisen tiedekunnan asiassa antaman lausunnon mukaan jo A:n osallistuminen kliinisten taitojen kokeeseen aiheutti vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Evira oli samalla voinut määrätä A:n kliinisen harjoittelun keskeytettäväksi.

Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta (29/2000) 5 § (301/2006), 6 §, 23 § (301/2006) ja 39 § (972/2015)

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa eläinlääketieteellisen tutkinnon suorittaneen eläinlääkärin laillistamiselle asetettavista vaatimuksista (235/2003, muutettuna asetuksilla 349/2006, 260/2012 ja 352/2016) 3 §

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Outi Suviranta, Toomas Kotkas, Antti Pekkala ja Ari Wirén. Asian esittelijä Riitta Hämäläinen.

A hade år 1991 avlagt veterinärexamen vid Leningrads veterinärmedicinska institut. A ansökte hos Livsmedelssäkerhetsverket Evira om rätt att vara verksam som legitimerad veterinär i Finland. Evira ålade i mars 2010 A att avlägga en sex månaders klinisk praktik vid Helsingfors universitets veterinärmedicinska fakultet, två månaders praktik i livsmedelshygien och de av universitetet bestämda övriga förhör och studier som var en förutsättning för legitimationen.

Efter att ha avlagt de övriga studierna godkändes A på sjätte försöket i häst- och smådjursdelen i provet i klinisk praktik (OSCE-tentamen) som avlades som avslutning på den kliniska praktiken. A försökte avlägga produktionsdjursdelen av nämnda tentamen nio gånger utan att bli godkänd. Då A efter detta ansökte om legitimation avslog Livsmedelssäkerhetsverket Evira i oktober 2017 A:s ansökan och bestämde att den kliniska praktiken skulle avslutas. Verket avslog A:s omprövningsbegäran i januari 2018 och förvaltningsdomstolen avslog A:s besvär i december 2018.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att ändringssökning i ärendet med stöd av 39 § (972/2015) 3 mom. i lagen om utövning av veterinäryrket förutsatte besvärstillstånd och beviljade A besvärstillstånd.

I sina besvär yrkade A att på den praktik hen ålagts avlägga borde ha tillämpats jord- och skogsbruksministeriets förordning om krav för legitimation av veterinärer som har avlagt veterinärmedicinsk examen i en stat utanför Europeiska ekonomiska samarbetsområdet (235/2003, ändrad genom förordning 349/2006 och 260/2012) och som varit i kraft till 1.6.2016. Enligt A hade provet på produktionsdjurs kliniska praktik inte ingått i studiekraven före förordningen 352/2016 trädde i kraft, och ett avläggande av provet hade därmed inte kunnat krävas. A ansåg att hens ansökan om legitimation inte hade kunnat avslås med stöd av 5 och 6 § i lagen om utövning av veterinäryrket och praktiken inte avbrytas.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att enligt 3 § (349/2006) 1 mom. 1 punkten i ovan nämnda förordning av jord- och skogsbruksministeriet var en förutsättning för att en person som avlagt veterinärmedicinsk examen i ett tredje land ska legitimeras som veterinär i Finland att hen godkänts bland annat i klinisk praktik som omfattat två till sex månader, enligt vad Livsmedelssäkerhetsverket bestämt samt den utvärdering av det kliniska patientarbetet som görs i samband med praktiken.

Nämnda paragraf har ändrats genom jord- och skogsbruksministeriets förordning 352/2016 som trädde i kraft 1.6.2016. Enligt 3 § (352/2016) 2 mom. i ministeriets förordning är en förutsättning att personen godkänts i den kliniska praktik som omfattat högst sex månader och som görs vid en enhet som producerar veterinärtjänster och drivs av den offentliga eller privata sektorn. Av ikraftträdelsestadgandet framgår att klinisk praktik som förordnats före ikraftträdandet av förordningen får slutföras i enlighet med villkoren för praktiken, om den inleds senast den 31 december 2016.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att A enligt Eviras beslut i mars 2010 hade ålagts att avlägga klinisk praktik vars omfattning då var sex månader. Veterinärmedicinska fakulteten hade möjliggjort att A:s praktik fortsatte i mer än sex månader. A hade trots den avlagda praktiken inte godkänt avlagt provet i produktionsdjurs kliniska praktik. Eftersom A inte hade avlagt de tilläggsstudier som krävdes, hade Evira redan på denna grund kunnat avslå ansökan med stöd av 5 § i lagen om utövning av veterinäryrket. Eftersom det på förhand kunde bedömas att det fanns sådana brister i A:s kunskaper och färdigheter enligt vilka en legitimerad veterinärs rätt att utöva sitt yrke kan begränsas eller fråntas vederbörande, hade Evira även kunnat avslå ansökan med stöd av 6 § i nämnda lag.

Enligt det utlåtande som veterinärmedicinska fakulteten givit i ärendet har redan A:s deltagande i provet på kliniska kunskaper orsakat fara för människors och djurs hälsa. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att Evira samtidigt hade kunnat bestämma att A:s kliniska praktik avbryts.

Lagen om utövning av veterinäryrket (29/2000) 5 § (301/2006), 6 §, 23 § (301/2006) och 39 § (972/2015)

Jord- och skogsbruksministeriets förordning om krav för legitimation av veterinärer som har avlagt veterinärmedicinsk examen i en stat utanför Europeiska ekonomiska samarbetsområdet (235/2003, ändrad genom förordning 349/2006, 260/2012 och 352/2016) 3 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Outi Suviranta, Toomas Kotkas, Antti Pekkala och Ari Wirén. Föredragande Riitta Hämäläinen.