KHO 23.12.2020/4411 – Ympäristönsuojelulaki

Ilmailuyhdistykselle oli myönnetty toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa harrastus- ja urheiluilmailutoimintaan kaupungilta vuokratulla alueella sijainneelle lentopaikalle. Toiminta ja vuokraoikeus olivat lakanneet. Lupaviranomainen ei ollut määrännyt, että lupa on rauennut tai että lupa olisi peruutettu.

Lupaviranomainen myönsi kaupungin kiinteistötoimelle ympäristöluvan muun ohella lentotoimintaan samalle paikalle, johon oli aiemmin myönnetty lupa Ilmailuyhdistykselle. Luvan hakija omisti lentopaikka-alueen ja se oli myös hakijan hallinnassa. Hallinto-oikeus kumosi lupapäätöksen ja palautti asian lupaviranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi katsoen, että asiassa tuli arvioida hakemuksen mukaisen toiminnan yhteisvaikutuksia Ilmailuyhdistykselle myönnetyn luvan mukaisen toiminnan kanssa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Ilmailuyhdistyksen luvan mukainen toiminta edellytti, että yhdistyksellä oli oikeus luvassa tarkoitetun toiminta-alueen hallintaan. Yhdistyksen vuokraoikeus oli päättynyt eikä siitä ollut asiassa epäselvyyttä. Ympäristönsuojelulaissa ei ollut säädetty, että toiminnanharjoittaja voitaisiin velvoittaa tekemään luvan raukeamista koskeva hakemus välittömästi toiminnan lopettamisen jälkeen, mutta raukeaminen voitiin määrätä viiden vuoden kuluttua toiminnan päätyttyä muun ohella valvontaviranomaisen tai kunnan aloitteesta.

Laissa ei ollut erikseen säädetty esteestä myöntää samalle toiminnan sijaintikiinteistölle ympäristölupa uudelle toiminnalle, jos vanhan toiminnan lopettamiseen liittyviä määräyksiä ei ollut vielä annettu tai vanhaa toimintaa ei ollut lopetettu vielä hyväksyttävästi. Lupahakemuksesta ilmeni kaupungin tarkoituksena olleen, että haettu lupa ja sen mukainen toiminta korvaisi yhdistyksen luvan mukaisen toiminnan sen lakattua. Luvan hakijan tarkoituksena ei ollut, että molemmat toimijat harjoittaisivat kiinteistöllä eri ympäristöluvissa tarkoitettua toimintaa samanaikaisesti. Kysymyksessä olevia toimintoja ei siten tosiasiallisesti ollut mahdollista harjoittaa samalla alueella rinnakkain tai muutoin samanaikaisesti. Edellä todettuun nähden toimintojen yhteisvaikutuksia ei ollut tarpeen arvioida, eikä lupaviranomaisen päätös siten perustunut puutteellisiin selvityksiin toimintojen yhteisvaikutusten osalta.

Luvassa oli lisäksi annettu määräys, jonka mukaan luvan mukaista toimintaa ei saanut harjoittaa, jos alueella toimittaisiin Ilmailuyhdistyksen ympäristöluvan perusteella. Määräyksen tarkoitus oli varmistaa se tosiasiallinen tilanne, ettei kiinteistölle myönnettyjen ympäristölupien mukaista toimintaa voida missään olosuhteissa harjoittaa samanaikaisesti. Määräystä ei näissä oloissa ollut pidettävä lainvastaisena.

Asiassa ei ollut muutoinkaan tullut ilmi, että aiemmin myönnetyn luvan velvoitteiden kohdistumisesta aiheutuisi epäselvyyttä tai toiminnan lopettamiseen liittyviä määräyksiä ei voitaisi antaa taikka tämän luvan raukeamisesta ei voitaisi määrätä erikseen.

Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja koska hallinto-oikeus ei ollut lausunut eräistä muista valituksista tai valitusperusteista, asia palautettiin sille uudelleen käsiteltäväksi.

Ympäristönsuojelulaki 48 § 1 ja 2 momentti, 49 §, 88 § ja 93 §

En flygförening hade beviljats ett miljötillstånd som var i kraft tillsvidare för hobby- och sportflygning på en flygplats belägen på ett av staden arrenderat område. Verksamheten och arrenderätten hade upphört. Tillståndsmyndigheten hade inte meddelat att tillståndet hade upphört att gälla eller att det blivit återkallat.

Tillståndsmyndigheten beviljade stadens fastighetssektor miljötillstånd för bland annat flygverksamhet på samma område där flygföreningen tidigare hade beviljats tillstånd. Tillståndssökanden ägde flygplatsområdet och det var också i sökandens besittning. Förvaltningsdomstolen upphävde beslutet och återförsände det till tillståndsmyndigheten för ny behandling. Enligt förvaltningsdomstolen skulle den samfällda effekten av den i ansökan avsedda verksamheten och verksamheten enligt det tidigare åt flygföreningen beviljade tillståndet bedömas.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att flygföreningens verksamhet enligt tillståndet förutsatte att föreningen hade rätt till besittning av det i tillståndet avsedda verksamhetsområdet. Föreningens arrenderätt hade upphört och ärendet var till den delen klart. I miljöskyddslagen ingår ingen bestämmelse om att verksamhetsidkaren kan förpliktas att ansöka om återkallande av ett beslut omedelbart när verksamheten har upphört, men på initiativ av tillståndsmyndigheten eller kommunen kan beslutas att tillstånd ska upphöra att gälla bland annat om verksamheten varit avbruten i fem år.

I lagen fanns ingen bestämmelse om hinder för att bevilja miljötillstånd för samma verksamhetsfastighet för ny verksamhet om meddelanden om den förra verksamhetens avslutande inte ännu getts eller den förra verksamheten inte ännu var godkänt avslutad. Ur tillståndsansökan framgick att stadens avsikt hade varit att det ansökta tillståndet och verksamheten enligt det skulle ersätta föreningens tillståndsenliga verksamhet då den upphört. Det var inte sökandens avsikt att båda verksamhetsidkarna samtidigt på fastigheten skulle idka den i de olika miljötillstånden avsedda verksamheten. Det var därför i praktiken inte möjligt att på samma område idka de ifrågavarande verksamheterna parallellt eller annars samtidigt. Följaktligen var det inte behövligt att bedöma den samfällda effekten av verksamheterna och tillståndsmyndighetens beslut baserade sig inte på otillräcklig utredning över den samfällda effekten av verksamheterna.

I tillståndet ingick dessutom en bestämmelse enligt vilken den tillståndsenliga verksamheten inte var tillåten om det på området idkades verksamhet med stöd av flygföreningens miljötillstånd. Syftet med bestämmelsen var att säkra den faktiska situationen att verksamhet med stöd av de två miljötillstånd som beviljats för fastigheten inte under några omständigheter kunde ske samtidigt. Tillståndsbestämmelsen kunde inte under dessa omständigheter anses lagstridig.

I ärendet hade inte heller i övrigt framkommit att det rått oklarhet om hur förpliktelserna i det tidigare beviljade tillståndet var riktade, eller att meddelanden som anslöt till verksamhetens upphörande inte kunde ges, eller att ett beslut om att detta tillstånd upphör inte kunde ges separat.

Förvaltningsdomstolens beslut upphävdes och då förvaltningsdomstolen inte hade uttalat sig om vissa andra besvär eller besvärsgrunder, återförsändes ärendet till förvaltningsdomstolen för ny behandling.

Miljöskyddslagen 48 § 1 och 2 mom., 49 §, 88 § och 93 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Jaakko Autio och Monica Gullans samt miljösakkunnigråden Janne Hukkinen och Anna-Liisa Kivimäki. Föredragande Irene Mäenpää.