KHO 29.12.2017/6937 – Utlänningsärende

Migrationsverket hade avslagit ansökan till den del det gällde uppehållstillstånd för arbetstagare med hänvisning till att sökanden äventyrade allmän ordning och säkerhet samt Finlands internationella förbindelser på det sätt som avses i 36 § 1 momentet i utlänningslagen. I Migrationsverkets beslut nämndes att Skyddspolisen givit ett utlåtande i ärendet, enligt vilket sökanden kunde anses utgöra en fara för Finlands allmänna ordning och interna säkerhet.

Förvaltningsdomstolen hänvisade i sitt beslut till ändringsökandens eventuella bakgrund som soldat i Tunisiens armé samt Skyddspolisens utlåtande och konstaterade att Migrationsverket med stöd av 36 § 1 momentet i utlänningslagen hade kunnat avvisa uppehållstillståndsansökan.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att för att tillgodose kraven enligt 13 artikeln i Europeiska människorättskonventionen samt 21 § i grundlagen ska förvaltningsdomstolen pröva om det i ärendet har uppnåtts en rättvis balans mellan individens rättigheter och det allmänna intresset, dvs. allmän ordning och statens säkerhet. Av Europeiska människorättsdomstolens rättspraxis framgår att rätten att ta del av allt de relevanta material som lagts fram vid rättegången inte är absolut, men den olägenhet som begränsningen av denna rätt medför parten bör minimeras vid rättegången. Om material undantas från partsoffentligheten i den nationella säkerhetens namn ska domstolen pröva myndighetens beslutsfattande för att försäkra att beslutfattandet uppfyller lämpliga krav. Även EU-domstolen samt högsta förvaltningsdomstolen och högsta domstolen har bifallit motsvarande principer i sin rättspraxis.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att förvaltningsdomstolen i sitt beslut gällande uppehållstillstånd för arbetstagare hade hänvisat till Skyddspolisens utlåtande utan att ha granskat de omständigheter och den utredning som låg till grund för utlåtandet. Eftersom förvaltningsdomstolen inte hade granskat grunderna till Skyddspolisens utlåtande hade förvaltningsdomstolen inte kunnat pröva om slutsatserna som framgick av utlåtandet var grundade. Förvaltningsdomstolen hade därmed inte heller kunnat pröva om de grunder gällande det allmänna intresset samt allmän ordning och nationell säkerhet som framgick av utlåtandet hade varit tillräckligt vägande i förhållande till individens intressen för att motivera att uppehållstillståndet avvisades.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg på ovan nämnda grunder med hänvisning till 33 § i förvaltningsprocesslagen att förvaltningsdomstolen inte hade sett till att ärendet som gällde uppehållstillstånd hade blivit utrett i den utsträckning som behövdes för att pröva ärendet. Därför upphävdes förvaltningsdomstolens beslut till den del det gällde uppehållstillstånd för arbetstagare, avvisning och inreseförbud och ärendet återvisades till förvaltningsdomstolen för ny prövning. Högsta förvaltningsdomstolen har inte till någon del avgjort frågan som gäller partens rätt att ta del av utredningen som hänför sig till Skyddspolisens utlåtande. Förvaltningsdomstolen ska avgöra detta efter att ha tagit del av utredningen.

Europeiska människorättsdomstolen 13 artikeln

Grundlagen 21 §

Förvaltningsprocesslagen 33 §

Europeiska människorättsdomstolens dom i ärendet Regner v. Tjeckien 19.9.2017

Europeiska unionens domstols dom C-300/11, ZZ v. Förenade kungariket, 4.6.2013

HFD 2007:48

HD 2016:20

Maahanmuuttovirasto oli hylännyt hakemuksen työntekijän oleskeluluvan osalta, koska hakijan katsottiin vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja Suomen kansainvälisiä suhteita ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla. Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainittiin, että Suojelupoliisi oli antanut hakijan asiassa lausunnon, jossa katsottiin hakijan voivan muodostaa vaaran Suomen yleiselle järjestykselle ja sisäiselle turvallisuudelle.

Hallinto-oikeus oli perustellessaan valituksen hylkäämistä työntekijän oleskeluluvan osalta katsonut, että kun otettiin huomioon valittajan mahdollinen tausta Tunisian armeijan sotilaana sekä Suojelupoliisin asiassa antama lausunto, Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä valittajan oleskelulupahakemuksen ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa tarkoitetulla perusteella.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan samoin kuin perustuslain 21 §:n mukaisten vaatimusten täyttämiseksi on hallintotuomioistuimen tehtävänä tutkia, onko valittajan oikeuksien ja kansallisesta turvallisuudesta johtuvien intressien välillä asiassa saavutettu oikeudenmukainen tasapaino. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, ettei oikeus saada tieto kaikesta oikeudenkäynnissä esitetystä relevantista selvityksestä ole ehdoton, mutta tämän oikeuden rajoituksista aiheutuvaa haittaa asianosaiselle tulee pyrkiä lieventämään oikeudenkäynnissä. Jos tietoa selvityksestä ei voida yleisen edun vuoksi antaa asianosaiselle, tuomioistuimen tulee tutkia viranomaisen päätöksenteko sen varmistamiseksi, että päätöksenteko täyttää asianmukaiset vaatimukset. Vastaavat periaatteet on hyväksytty myös Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä sekä korkeimman hallinto-oikeuden ja korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että hallinto-oikeus oli osittain perustellut työntekijän oleskelulupaa koskevaa päätöstään Suojelupoliisin antamalla lausunnolla kuitenkaan perehtymättä lausunnon perusteena oleviin seikkoihin ja selvitykseen. Koska hallinto-oikeus ei ollut selvittänyt asian käsittelyn aikana Suojelupoliisin lausunnon perusteena olevia seikkoja, hallinto-oikeus ei ollut voinut arvioida, oliko lausunnosta ilmeneville johtopäätöksille ollut perusteita. Hallinto-oikeus ei siten ollut myöskään asiallisesti voinut punnita sitä, olivatko lausunnosta ilmenevät yleisen edun sekä yleisen järjestyksen ja valtion turvallisuuden perusteet olleet yksityiseen etuun nähden riittävän painavia oikeuttamaan oleskeluluvan epäämisen.

Edellä mainitulla perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että hallinto-oikeus ei ollut hallintolainkäyttölain 33 §:n mukaisesti huolehtinut siitä, että oleskelulupa-asia on tullut selvitetyksi riittävästi, jotta sitä koskeva valitus voidaan ratkaista. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös kumottiin työntekijän oleskeluluvan, käännyttämisen ja maahantulokiellon osalta ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus ei ole miltään osin ratkaissut kysymystä asianosaisen oikeudesta saada tieto Suojelupoliisin lausuntoon liittyvästä selvityksestä, vaan tämä kysymys hallinto-oikeuden oli ratkaistava selvityksen saatuaan.

Euroopan ihmisoikeussopimus 13 artikla

Perustuslaki 21 §

Hallintolainkäyttölaki 33 §

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Regner v. Tsekin tasavalta, 19.9.2017

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio C-300/11, ZZ v. Yhdistynyt kuningaskunta, 4.6.2013

KHO 2007:48

KKO 2016:20