KHO:2018:39 – Barnskydd

Tjänsteinnehavaren hade, när barnet bodde hos sina vårdnadshavare vid sidan av, ansökt hos förvaltningsdomstolen att barnet skulle omhändertas och placeras hos sina vårdnadshavare vid sidan av.

$b5

Tjänsteinnehavaren som gjort ansökan anförde besvär över förvaltningsdomstolens beslut hos högsta förvaltningsdomstolen.

Högsta förvaltningsdomstolen konstaterade att det av regeringens proposition till barnskyddslag (RP 252/2006 rd) framgick att syftet med 32 § 2 mom. i barnskyddslagen är att precisera förhållandet mellan det förordnande som skall ges om vårdnaden om barnet och omhändertagande. Man ska i första hand för att trygga barnets situation ansöka om ett förordnande gällande vårdnaden om barnet och boende, men detta får dock inte äventyra barnets situation då förutsättningarna för omhändertagande uppfylls enligt 40 § i barnskyddslagen. När förutsättningarna för omhändertagande enligt 40 § i barnskyddslagen uppfylls, hindrar ett förordnande om barnets vårdnad och boende enligt lagen angående vårdnad om barn och umgängesrätt inte omhändertagande enligt barnskyddslagen trots att det principiellt har företräde.

Av den nämnda regeringspropositionen framgick vidare att det föreslagits att ordet uppväxtförhållanden används i 40 § 1 mom. i barnskyddslagen i stället för förhållanden i hemmet. Syftet med ändringen av ordalydelsen var att utvidga förutsättningarna för omhändertagande till situationer där det allvarliga hotet mot att barnets hälsa eller utveckling äventyras inte direkt beror på orsaker i anslutning till barnets hem utan på andra uppväxtförhållanden.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg till skillnad från förvaltningsdomstolen att i den sammantagna bedömningen av barnets uppväxtförhållanden skulle barnets uppväxtförhållanden hos både vårdnadshavarna vid sidan av och föräldrarna beaktas. Ovissheten gällande de aktuella boendeförhållandena och föräldrarnas förhållningssätt till förverkligandet av de tjänster och stödåtgärder som var nödvändiga för barnet skulle även beaktas. Dessutom skulle i bedömningen beaktas om öppenvårdens stödåtgärder var lämpliga, möjliga och tillräckliga med hänsyn till barnets uppväxtförhållanden i sin helhet.

Det var inte fråga om en i 49 § 3 mom. i barnskyddslagen avsedd tillfällig placering i föräldrarnas eller någon annan vårdnadshavares vård och fostran när barnets återgång till hemmet förbereds efter en placering utom hemmet eller av något annat skäl som avses i bestämmelsen i fråga. Den nämnda bestämmelsen hindrade inte under omständigheterna i fråga att det omhändertagna barnet placerades hos sina vårdnadshavare vid sidan av.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde förvaltningsdomstolens beslut och återförvisade ärendet till förvaltningsdomstolen för ny prövning vid vilken förutsättningarna för omhändertagande och placering i vård utom hemmet skulle fastställas och ärendet därefter avgöras.

Barnskyddslagen 4 §, 32 § 1 ja 2 mom., 40 §, 45 § 1 mom., 49 § 1 – 3 mom. och 50 §

Ärendet har avgjorts av justitieråden Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta och Maarit Lindroos. Föredragande Mika Paavilainen.

Viranhaltija oli lapsen asuessa oheishuoltajiensa luona tehnyt hallinto-oikeudelle hakemuksen lapsen huostaanottamiseksi ja sijoittamiseksi oheishuoltajiensa luokse.

$142

Hakemuksen tehnyt viranhaltija valitti hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus totesi lastensuojelulain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 252/2006 vp) käyvän ilmi, että lastensuojelulain 32 §:n 2 momentin tarkoituksena on täsmentää lapsen huollosta annettavan määräyksen suhdetta huostaanottoon. Vaikka lapsen tilanteen turvaamiseksi on ensisijaisesti haettava lapsen huoltoa ja asumista koskevaa määräystä, tämä kuitenkaan ei saa vaarantaa lapsen tilannetta silloin, kun lastensuojelulain 40 §:n mukaiset huostaanoton edellytykset täyttyvät. Lastensuojelulain 40 §:ssä säädettyjen huostaanoton edellytysten täyttyessä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla annettavan lapsen huoltoa ja asumista koskevan määräyksen lähtökohtainen ensisijaisuus ei ole esteenä lastensuojelulain mukaiselle huostaanotolle.

Edellä mainitusta hallituksen esityksestä käy lisäksi ilmi, että lastensuojelulain 40 §:n 1 momentissa oli kodin olosuhteiden sijasta ehdotettu käytettäväksi sanaa kasvuolosuhteet. Sanamuodon muutoksen tarkoituksena oli ollut laajentaa huostaanoton edellytyksiä tilanteisiin, joissa lapsen terveyden ja kehityksen vaarantumisen vakava uhka ei johdu suoranaisesti lapsen kotiin liittyvistä syistä, vaan muista kasvuolosuhteista.

Korkein hallinto-oikeus katsoi toisin kuin hallinto-oikeus, että lapsen kasvuolosuhteista tehtävässä kokonaisarvioinnissa tuli ottaa huomioon lapsen kasvuolosuhteet oheishuoltajiensa luona sekä kasvuolosuhteet vanhempiensa luona. Huomioon oli otettava myös asumisolosuhteiden nykyinen epävarmuus sekä vanhempien suhtautuminen lapsen välttämättömien palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseen. Myös avohuollon tukitoimien sopivuutta, mahdollisuutta ja riittävyyttä tuli arvioida ottaen huomioon lapsen kasvuolosuhteet kokonaisuudessaan.

Asiassa ei ollut kysymys lastensuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta lapsen kotiin palaamisen valmistelusta kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai lapsen sijoittamisesta muusta kyseisessä säännöksessä tarkoitetusta syystä väliaikaisesti vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi tai kasvatettavaksi. Mainitusta säännöksestä ei kysymyksessä olleissa olosuhteissa johtunut estettä sijoittaa lasta huostaanotettuna oheishuoltajansa luokse.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytysten selvittämistä varten sekä sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Lastensuojelulaki 4 §, 32 § 1 ja 2 momentti, 40 §, 45 § 1 momentti, 49 § 1 – 3 momentti ja 50 §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 28.6.2016 nro 16/0537/2

B:n ja C:n lapsi, 13.8.2012 syntynyt D oli 14.11.2013 sijoitettu kiireellisesti E:n vastaanottoyksikköön A:n kaupungissa. D oli siirtynyt F:n ja G:n luokse H:n kuntaan 1.1.2014 lapsen hoito läheisverkostossa -päätöksellä. F ja G ovat 31.1.2014 alkaen toimineet D:n oheishuoltajina vanhempien ohella. Myöhemmin biologisten vanhempien vaatiessa lasta asumaan takaisin luokseen D oli 28.3.2014 sijoitettu kiireellisesti oheishuoltajilleen ja Helsingin hallinto-oikeudelle oli tehty D:n huostaanottoa koskeva hakemus.

Hallinto-oikeus oli 5.12.2014 antamallaan päätöksellä numero 14/1007/2 kumonnut kiireellistä sijoitusta koskevan päätöksen vanhempien valituksesta sekä hylännyt huostaanottoa koskevan hakemuksen.

Hakemus hallinto-oikeudelle

on vaatinut, että B:n ja C:n lapsi D otetaan A:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon F:n ja G:n perhekotiin H:n kuntaan. Hakemuksessa on vaadittu myös, että hallinto-oikeus määrää, että päätös pannaan täytäntöön heti, koska täytäntöönpanoa ei voida siirtää vaarantamatta D:n terveyttä ja kehitystä.

Hakemuksen perusteluina on esitetty muun ohella seuraavaa:

D on asunut suurimman osan elämästään oheishuoltajiensa perheessä. D:n ja oheisvanhempien välillä on kiintymyssuhde. D:n paluu biologisille vanhemmilleen A:n kaupunkiin ei ole mahdollista eikä hänen etunsa mukaista. Biologisten vanhempien käsitys erityistarpeisen lapsen tarvitsemasta hoidosta, huolenpidosta ja vuorovaikutuksesta ei ole syventynyt sosiaalityöntekijöiden kanssa käytyjen keskustelujen ja lasta koskevien lausuntojen läpikäymisen myötä. Oheishuoltajien mukaan vuorovaikutus D:n ja biologisten vanhempien välillä on heikkoa, eikä D:llä ja äidillä ole yhteistä kieltä. D:n biologisilla vanhemmilla ei ole riittävää kykyä ja voimavaroja vastata D:n vaativiin erityistarpeisiin.

D:n hoitoa on yritetty järjestää hänen sukulaistensa ja oheishuoltajiensa F:n ja G:n luona lastensuojelulain 32 §:n mukaisesti läheisverkostoratkaisulla. Läheisverkostopäätös on kuitenkin osoittautunut täysin sopimattomaksi ratkaisuksi, eikä sillä voida riittävällä tavalla turvata oheishuoltajille lastensuojelun vahvaa ohjausta ja tukea. Päätös on vakavasti vaarantanut D:n kasvatuksen, hoidon ja edun pidemmällä tähtäimellä, koska työskentelyä on voitu tehdä ainoastaan avohuollon keinoin. A:n kaupungin lastensuojelun on ollut mahdotonta järjestää riittävää avohuoltoa H:n kuntaan. Lisäksi huoltajien välinen kommunikointi ei onnistu D:n asioiden hoitamisessa, vaikka avohuollossa on pyritty kommunikointiyhteyttä luomaan.

F ja G ovat peruuttaneet hakemuksensa D:n määräämisestä asumaan heidän luonaan I:n käräjäoikeudessa vireillä olleessa huoltajuuskiistassa. H:n kunnan lastensuojelun käräjäoikeudelle asiassa tekemä selvitys ei ole puoltanut F:n ja G:n hakemusta sillä perusteella, että D:n etu vaarantuu, mikäli hän jatkaa asumista oheishuoltajilla läheisverkostoratkaisuun perustuen.

Huostaanottopäätöksen nojalla oikeudellinen vastuu D:n hoidosta ja kasvatuksesta olisi A:n kaupungin sosiaali- ja terveysvirastolla. Näin voidaan parhaiten turvata tilanne, jossa F:n ja G:n perhe voi keskittyä toimimaan D:n sijaisperheenä. D:n sijoittaminen F:n ja G:n sijaishoitoon takaa vakaan ja turvallisen arjen, jossa F ja G voivat perhehoitajina ylläpitää arjen rakenteita, koulunkäyntiä ja hoitokontakteja.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on lausunut johtopäätöksenään seuraavan:

Hallinto-oikeus toteaa, että D on vuoden 2014 alusta alkaen asunut oheishuoltajiensa G:n ja F:n luona, joten asiassa tulee lähtökohtaisesti arvioitavaksi se, uhkaavatko kasvuolosuhteet heidän luonaan vakavasti vaarantaa D:n terveyttä tai kehitystä. Olosuhteissa oheishuoltajien luona ei ole edes väitetty olevan puutteita, vaan päinvastoin on todettu, että he kykenevät tarjoamaan hyvän perushoidon ja turvallisuuden D:lle sekä turvaamaan hänen hoitokontaktinsa. Hakemuksen mukaan F ja G ovat kykeneviä myös vastaamaan D:n erityistarpeisiin. Hallinto-oikeus katsoo, että D:n kasvuolosuhteet eivät tällä hetkellä uhkaa vaarantaa hänen terveyttään tai kehitystään siitä huolimatta, että sosiaalitoimella on hakemuksen mukaan vaikeuksia avohuollon tukitoimien järjestämisessä oheishuoltajille tai että D:n huoltajilla ja oheishuoltajilla on puutteita keskinäisessä kommunikoinnissa.

Hallinto-oikeus toteaa edelleen, että lapsen asumisesta päätetään ensisijaisesti lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla vanhempien ja muun huoltajan välisellä sopimuksella tai käräjäoikeuden päätöksellä. Lastensuojelulain 49 §:n 3 momentista johtuu, että huos­taanotettua lasta ei voida sijoittaa pysyvästi vanhemman tai muun huoltajan luokse. Lisäksi hallinto-oikeus toteaa, että puutteet eri viran­omais[t]en välisessä yhteistyössä ei ole sellainen peruste, jolla on merkitystä arvioitaessa huostaanoton edellytysten täyttymistä.

Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeus katsoo, ettei edellytyksiä D:n huostaanottamiseksi ja sijaishuoltoon sijoittamiseksi ole.

Lastensuojelulaki 2 § 1 momentti, 4 § 3 momentti, 32 § 2 momentti, 40 §, 49 § 1 – 3 momentti ja 50 §

D:n lisäksi myös kolme hänen sisarustaan oli siirtynyt F:n ja G:n luokse H:n kuntaan 1.1.2014 lapsen hoito läheisverkostossa -päätöksellä. F ja G ovat 31.1.2014 alkaen toimineet myös näiden kolmen D:n sisaruksen oheishuoltajina vanhempien ohella.

on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen myös edellä mainituista Helsingin hallinto-oikeuden päätöksistä (korkeimman hallinto-oikeuden diaarinumerot 2558/3/16, 2559/3/16 ja 2560/3/16).

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että D otetaan A:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon F:n ja G:n perhekotiin H:n kuntaan. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn, jossa tulisi kuulla esimerkiksi lapsista hoitovastuussa olevia lääkäreitä lapsen psyykkisen hyvinvoinnin edellytysten turvaamisesta.

Vaatimustensa tueksi valittaja on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Lastensuojelulain 2 §:n 1 momentin mukaan ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista on lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla. Säännöksen tulkinnassa on otettava huomioon myös saman lain 4 §:n 3 momentti, joka velvoittaa järjestämään sijaishuollon viivytyksettä, kun se on lapsen edun kannalta tarpeellista.

Lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveyslautakunnalla on huostaanoton laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä ehdoton velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja järjestää hänelle sijaishuolto. Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan saman lain 49 §:n 1 momentin mukaan sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Pykälän 2 momentin perusteella lapsen sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshuoltona tai muulla lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla.

Huostaanottohakemuksen liitteenä olleessa H:n kunnan sosiaalilautakunnan selvityksessä I:n käräjäoikeudelle todettiin, että lapsen kokonaistilanne vaatii erityisen vahvaa sosiaalityön koordinaatiota ja että intensiivinen lastensuojelun sosiaalityö ja sosiaalilautakunnan päätäntävalta eivät ole mahdollisia nykyisellä, oheishuoltajuuteen perustuvalla järjestelyllä. Selvityksen laatineet sosiaalityöntekijät katsoivat myös, että lapsen edun mukaista on ratkaista asia lastensuojelun toimenpitein.

Lapsen hoidon järjestäminen hänen läheisverkostossaan oheishuoltajiksi määrättyjen F:n ja G:n luona 1.1.2014 lukien oli virheellinen ratkaisu. D:n terveyden ja kehityksen vakavaa vaarantumista ei voida estää muulla tavalla kuin huostaanotolla ja sijaishuoltoon sijoittamisella.

Valituksen liitteenä olevasta kahden J:n sairaanhoitopiirin H:n kunnan lastenpsykiatrian poliklinikan lääkärin Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tekemästä 11.1.2016 päivätystä kantelusta ilmenee se vakava huoli, joka D:n kahden sisaruksen lastenpsykiatrisesta hoidosta vastaavilla lääkäreillä on neljän F:n ja G:n luona asuvan sisaruksen nykyisestä tilanteesta. Kaikki nämä lapset ovat erityistä tukea tarvitsevia ja D:tä lukuun ottamatta käyvät säännöllisesti puheterapiassa.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaisella lapsen huoltoa tai asumista koskevalla päätöksellä ja lastensuojelulain mukaisilla avohuollon tukitoimilla ei ole mahdollista järjestää riittävästi tukea lapsen hoidon ja huolenpidon turvaamiseksi. Lapsen asumisolosuhteiden nykyinen epävarmuus aiheuttaa hänessä turvattomuutta, mikä on vakava vaara hänen psyykkiselle kasvulleen.

ja

ovat antaneet selityksen, jossa he ovat vaatineet valituksen hylkäämistä ja esittäneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

Lapsi asuu tällä hetkellä oheishuoltajiensa F:n ja G:n luona. Tässä tilanteessa ei voida tehdä päätöstä siitä, että lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon F:n ja G:n perheeseen. Huostaanottoa ei voida perustella sillä, että lapsi ei ilman sitä mahdollisesti saa tiettyjä tukitoimia. Lapsen asumisesta päättäminen kuuluu yleiselle tuomioistuimelle.

Suullisen käsittelyn toimittaminen asiassa on tarpeetonta.

ovat antaneet selityksen, jossa he ovat yhtyneet valitukseen. He ovat myös vaatineet, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan heitä sekä myöhemmin nimettäviä sosiaalityöntekijöitä. Selityksessä on lisäksi esitetty muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeus on tulkinnut lastensuojelulain 49 §:n 3 momenttia liian ahtaasti. Säännös koskee tilannetta, jossa lapsi palaa kotiinsa kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai kun se on muutoin lapsen edun mukaista.

F ja G ovat I:n käräjäoikeuden päätöksen perusteella tulleet lapsen oheishuoltajiksi. Myös lapsen A:n kaupungissa asuvat vanhemmat ovat hänen huoltajiaan. A:n kaupunki on vuonna 2014 tehnyt perhehoitajalain mukaiset toimeksiantosopimukset F:n ja G:n kanssa lastensuojelulain 46 §:n 2 momentin mukaisesti. Tällöin lapsen huolto on mahdollista siirtää toimeksiantosopimuksen tehneille henkilöille.

Jos lastensuojelulain 49 §:n 3 momenttia tulkittaisiin hallinto-oikeuden päätöksen mukaisella tavalla, biologisten vanhempien luota huostaan­otettujen lasten sijoittaminen oheishuoltajiensa luokse ei olisi mahdollista. Hallinto-oikeuden tulkinta on ristiriidassa lastensuojelulain 32 §:n ja 44 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetun lapsen läheisverkoston kartoittamista koskevan velvollisuuden kanssa. Lastensuojelulain 32 §:ssä ei ole lapsen muuta huoltajaa koskevaa rajoitusta.

Asiassa on oikeudellisesti kysymys lapsen ottamisesta huostaan hänen biologisten vanhempiensa luota. Huostaanottohakemuksen mukaisesti lapsen kasvuolosuhteet vanhempien luona todennäköisesti vaurioittaisivat häntä.

Lapsen sijoittamisessa F:n ja G:n luokse ei ole kysymys lastensuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta kotiin sijoittamisesta.

Hallinto-oikeuden käsitys siitä, että huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen perusteet eivät täyty, on virheellinen. Huostaanotolle on lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiset perusteet.

F ja G ovat huolehtineet lapsesta hyvin. Heidän ja lapsen välinen suhde on hyvä ja luotettava. Lapsen elinolosuhteet heidän luonaan ovat hyvät. Vaikka lapsen huolenpidossa ei olekaan puutteita, hänen muut kasvuolosuhteensa uhkaavat vakavasti vaarantaa hänen terveyttään ja kehitystään. Avohuollon toimenpiteet eivät ole hänen tilanteessaan riittäviä.

on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

F:n ja G:n kuuleminen suullisessa käsittelyssä on perusteltua. Lisäksi suullisessa käsittelyssä tulee kuulla lapsen asioista vastaavia sosiaalityöntekijöitä siitä, miksi lapsen ja F:n ja G:n perheen tarvitsemaa tukea ei ole mahdollista järjestää avohuollossa, vaan ainoastaan sijaishuollossa.

Lapsen psyykkinen terveys ja kehitys ovat vakavasti vaarantuneet. Epävarma tilanne lapsen asuinpaikasta kuormittaa häntä.

Käytettävissä olevat avohuollon tukitoimet ovat riittämättömiä. Ainoa kestävä ja lapsen edun mukainen ratkaisu on lapsen ottaminen huostaan ja sijoittaminen sijaishuoltoon F:n ja G:n perheeseen.

Vanhempien antaman selityksen mukaan lastensuojelulla ei olisi huolta perheen nuorimman lapsen asumisesta vanhempiensa luona. Nuorin lapsi on ollut lastensuojelun asiakas syntymästään asti. Vanhemmat selviytyvät yhden lapsen kanssa. Lastensuojelun avohuollon työskentelyä jatketaan.

Lapsi ei voi palata A:n kaupunkiin vanhempiensa luokse. Huostaanoton perusteet ovat edelleen olemassa. Lapsi on kehittynyt F:llä ja G:llä asuessaan valtavasti, mutta hän tarvitsee vielä paljon hoitoa ja kuntoutusta. F ja G tarvitsevat sijaishuoltoon liittyvää sosiaalityön ohjausta, tukea ja palveluja. Yhteistyö ja vuorovaikutus vanhempien ja F:n ja G:n välillä eivät toimi. Vanhemmat eivät puhu F:n ja G:n kanssa tapaamisilla. He antavat tapaamisilla lapselle lupauksia, joita he eivät toteuta. Vanhemmat tuovat lahjoja nyt kysymyksessä olevasta neljästä lapsesta ainoastaan yhdelle.

Kun lapselle on määrätty oheishuoltaja, tuomioistuin on arvioinut tämän kykenevän turvaamaan lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin niin, että lähtökohtaisesti ei ole tarvetta ottaa lasta huostaan. F ja G kykenevät huolehtimaan luonaan asuvan lapsen kehityksestä ja hyvinvoinnista lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 1 §:n mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan lapsi tarvitsee lastensuojelun sijaishuollon intensiivistä tukea. Näin ollen päätös lapsen oheishuoltajuudesta ja asumisesta ei ole riittävä.

ovat antaneet vastaselityksen johdosta selityksen, jossa he ovat viitanneet asiassa aikaisemmin esittämäänsä ja esittäneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

F ja G ovat lapsen oheishuoltajia. Lapsen sijoittaminen oheishuoltajalle huostaanoton muodossa ei ole mahdollista. Lapsen asumisesta päätetään ensisijaisesti lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain perusteella sopimuksella tai käräjäoikeuden päätöksellä. Toimivalta päättää lapsen asumisesta on yleisellä tuomioistuimella. Korkein hallinto-oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään asiaa.

ovat antaneet vastaselityksen johdosta selityksen, jossa he ovat yhtyneet vastaselitykseen ja siinä esitettyihin perusteluihin sekä esittäneet lisäksi muun ohella seuraavaa:

D:llä on vastaanottoaika lastenpsykiatrille vammaistuen uusimista varten. Kaikille F:n ja G:n luona asuville sisaruksille on suositeltu yksilöllistä perhekuntoutusta.

Lapsen ja vanhempien välisiä tapaamisia ei enää ole toteutettu F:n ja G:n luona.

Korkeimman hallinto-oikeuden välipäätös

on 21.2.2017 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 717 määrännyt D:n olinpaikaksi huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevan asian tuomioistuinkäsittelyn ajaksi F:n ja G:n perhekodin. Välipäätöksen mukaan A:n kaupungin sosiaalihuollosta vastaava toimielin päättää lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tuomioistuinkäsittelyn aikana.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää B:n ja C:n väitteen siitä, että korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole toimivaltaa käsitellä valituksessa tarkoitettua asiaa.

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikön sekä F:n ja G:n vaatimukset suullisen käsittelyn toimittamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

3. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytysten täyttymisen selvittämistä ja suullisen käsittelyn toimittamista varten sekä sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

4. Korkeimman hallinto-oikeuden 21.2.2017 välipäätöksellään taltionumero 717 antama määräys D:n olinpaikasta tuomioistuinkäsittelyn aikana F:n ja G:n perhekodissa pysyy voimassa, kunnes Helsingin hallinto-oikeus on asian sille palauttamisen jälkeen antanut huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevassa asiassa päätöksen, jollei hallinto-oikeus sitä ennen toisin määrää taikka jollei väliaikaisen määräyksen aikana tehdä lastensuojelulain 38 §:ssä tarkoitettua lapsen kiireellistä sijoitusta koskevaa päätöstä.

A:n kaupungin sosiaalihuollosta vastaava toimielin päättää lapsen hoidosta ja kasvatuksesta määräyksen voimassaoloaikana.

Perustelut

B ja C ovat korkeimmassa hallinto-oikeudessa antamissaan selityksissä katsoneet, että kun D asuu oheishuoltajiensa F:n ja G:n luona, ei voida tehdä päätöstä siitä, että hänet otetaan huostaan ja sijoitetaan sijaishuoltoon F:n ja G:n perheeseen. Toimivalta päättää lapsen asumisesta on yleisellä tuomioistuimella lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla. Korkein hallinto-oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään asiaa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että nyt käsiteltävässä asiassa on kysymys hallintotuomioistuinten toimivaltaan kuuluvasta lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevasta asiasta eikä tällaisesta asiasta oikeudellisesti erillisestä, yleisten tuomioistuinten toimivaltaan kuuluvasta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetusta lapsen asumisesta päättämisestä silloin, kun lapsen huoltajat eivät ole siitä sopineet. Korkein hallinto-oikeus on näin ollen toimivaltainen tutkimaan ja ratkaisemaan asian. B:n ja C:n väite siitä, että korkein hallinto-oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään asiaa, on siten hylättävä.

Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos, suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

Lastensuojelulain 4 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Saman pykälän 2 momentin mukaan lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle:

1) tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet;

2) mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon;

3) taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen;

4) turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden;

5) itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen;

7) kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.

Saman pykälän 3 momentin mukaan lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti ja käytettävä ensisijaisesti avohuollon tukitoimia, jollei lapsen etu muuta vaadi. Kun sijaishuolto on lapsen edun kannalta tarpeen, se on järjestettävä viivytyksettä.

Lastensuojelulain 32 §:n 1 momentin mukaan ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Selvittäminen voidaan jättää tekemättä, jos sitä ei asian kiireellisyyden tai muun perustellun syyn vuoksi ole tarpeen tehdä. Lapsen asumista ja sijoituspaikkaa koskeva asia on ratkaistava aina lapsen edun mukaisella tavalla.

Saman pykälän 2 momentin mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee ryhtyä toimenpiteisiin lapsen huollon järjestämiseksi vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä, jos tätä on lapsen edun kannalta pidettävä aiheellisena.

Lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin mukaan lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos:

1) puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; tai

2) lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään.

Saman pykälän 2 momentin mukaan huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan kuitenkin ryhtyä vain, jos:

1) 7 luvussa tarkoitetut toimet eivät olisi lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi; ja

2) sijaishuollon arvioidaan olevan 4 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista.

Lastensuojelulain 45 §:n 1 momentin mukaan, kun lapsi on otettu huostaan, sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on oikeus huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi päättää lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta ja näiden toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollosta.

Lastensuojelulain 49 §:n (88/2010) 1 momentin mukaan lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun, kiireellisesti sijoitetun tai lain 83 §:ssä tarkoitetun väliaikaismääräyksen nojalla sijoitetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.

Saman pykälän 3 momentin mukaan lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti enintään kuudeksi kuukaudeksi myös vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi silloin, kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai kun se on lapsen edun kannalta muusta syystä perusteltua.

Lastensuojelulain 50 §:n mukaan sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen. Lisäksi tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen sekä uskonnollinen tausta. Laitoshuoltoa järjestetään, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla.

Lastensuojelulain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 252/2006 vp) on lain 32 §:n 2 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee ryhtyä toimenpiteisiin lapsen huollon järjestämiseksi vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä, jos tätä on lapsen edun kannalta pidettävä aiheellisena.

Lastensuojelulain 40 §:n 1 momenttia koskevissa mainitun hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu muun ohella seuraavaa:

Edelleen mainitussa hallituksen esityksessä on lastensuojelulain 49 §:n 3 momentin, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä muodossaan, yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa:

mukaan huostaan otettu lapsi voitaisiin sijoittaa kotiin väliaikaisesti vanhempiensa tai muiden huoltajiensa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi enintään kuuden kuukauden ajaksi. Säännöksellä täsmennettäisiin voimassa olevan lain 22 §:n 3 momentin säännöstä, jonka mukaan lapsi voidaan sijoittaa väliaikaisesti myös vanhempiensa tai muiden huoltajiensa hoidettavaksi ja kasvatettavaksi.

Koska sijaishuollon olennainen piirre on lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle, voi säännöksen tarkoittama sijoitus vanhempien hoidettavaksi ja kasvatettavaksi tapahtua vain väliaikaisesti. Lapsen sijoittamiselle kotiinsa täytyy siten olla olemassa jokin kysymyksessä olevaan huostaanottoon liittyvä erityinen peruste.

Sijoitus kotiin voitaisiin tehdä ensinnäkin silloin, kun valmistellaan lapsen kotiin palaamista kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen. Viimeistään säännöksessä mainitun kuuden kuukauden kuluttua tulisi ratkaista, voidaanko huostaanotto lopettaa vai onko lapsen sijaishuoltoa syytä jatkaa. Huostaanotettu lapsi voitaisiin sijoittaa kotiin myös silloin, kun se on lapsen edun kannalta muusta syystä perusteltua. Mainittu muu syy voi koskea esimerkiksi tilanteita, joissa huostaanoton perusteena ovat olleet poikkeuksellisesti sellaiset seikat, esimerkiksi lapselle välttämättömän sairaanhoidon turvaaminen, että lapsi voidaan niistä huolimatta turvallisesti sijoittaa kotiin.

Lastensuojelulain muuttamisesta annettua lakia (88/2010) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 225/2009 vp) on lastensuojelulain 49 §:n 3 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu lisäksi seuraavaa:

Hallinto-oikeus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, ettei edellytyksiä lapsen huostaanottamiseksi ole ollut hänen asuessaan läheisverkostoonsa kuuluvassa perheessä ja ettei häntä joka tapauksessa ole voitu sijoittaa sijaishuoltoon oheishuoltajiensa luokse, ja siten hylännyt lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikön sitä koskevan hakemuksen.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikön valituksesta ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut arvioida lapsen lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja kasvuolosuhteita tarkastelemalla vain kasvuolosuhteita oheishuoltajien luona ja voidaanko lapsi esillä olevan tilanteen kaltaisissa oloissa, jos huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytykset täyttyvät, sijoittaa lastensuojelulain 49 §:n 3 momentin estämättä muutoinkin kuin väliaikaisesti oheishuoltajiensa luokse.

Korkein hallinto-oikeus toteaa edellä tarkemmin selostetusta lastensuojelulain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 252/2006 vp) käyvän ilmi lastensuojelulain 32 §:n 2 momentin tarkoituksena olleen täsmentää lapsen huollosta annettavan määräyksen suhdetta huostaanottoon. Vaikka lapsen tilanteen turvaamiseksi on ensisijaisesti haettava lapsen huoltoa ja asumista koskevaa määräystä, tämä kuitenkaan ei saa vaarantaa lapsen tilannetta silloin, kun lastensuojelulain 40 §:n mukaiset huostaanoton edellytykset täyttyvät.

Edellä todetun perusteella lastensuojelulain 40 §:ssä säädettyjen huostaanoton edellytysten täyttyessä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla annettavan lapsen huoltoa ja asumista koskevan määräyksen lähtökohtainen ensisijaisuus ei ole esteenä lastensuojelulain mukaiselle huostaanotolle.

Edellä mainitusta hallituksen esityksestä käy lisäksi lastensuojelulain 40 §:n 1 momentin osalta ilmi, että lainkohdassa on tuolloin voimassa olleesta laista poiketen ehdotettu kodin olosuhteiden sijasta käytettäväksi sanaa kasvuolosuhteet. Sanamuodon muutoksen tarkoituksena on ollut laajentaa huostaanoton edellytyksiä tilanteisiin, joissa lapsen terveyden ja kehityksen vaarantumisen vakava uhka ei johdu suoranaisesti lapsen kotiin liittyvistä syistä, vaan muista kasvuolosuhteista.

Korkein hallinto-oikeus katsoo edellä todetun huomioon ottaen toisin kuin hallinto-oikeus, että lapsen kasvuolosuhteista tehtävässä kokonaisarvioinnissa tulee nyt käsiteltävässä asiassa ottaa huomioon lapsen kasvuolosuhteet oheishuoltajiensa luona sekä kasvuolosuhteet vanhempiensa luona. Huomioon on otettava myös asumisolosuhteiden nykyinen epävarmuus sekä vanhempien suhtautuminen lapsen välttämättömien palvelujen ja tukitoimien toteuttamiseen. Myös avohuollon tukitoimien sopivuutta, mahdollisuutta ja riittävyyttä tulee arvioida ottaen huomioon lapsen kasvuolosuhteet kokonaisuudessaan.

Esillä olevassa asiassa ei ole kysymys lastensuojelulain 49 §:n 3 momentissa tarkoitetusta lapsen kotiin palaamisen valmistelusta kodin ulkopuolisen sijoituksen jälkeen tai lapsen sijoittamisesta muusta kyseisessä säännöksessä tarkoitetusta syystä väliaikaisesti vanhempansa tai muun huoltajansa hoidettavaksi tai kasvatettavaksi. Mainitusta säännöksestä ei nyt kysymyksessä olevissa olosuhteissa johdu estettä sijoittaa lasta huostaanotettuna oheishuoltajansa luokse.

Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeuden ei olisi tullut päätöksessään mainitsemillaan perusteilla hylätä huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevaa hakemusta.

Korkein hallinto-oikeus ei ota asiaa lapsen huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytysten täyttymistä koskevilta osin ensi asteena ratkaistavakseen.

Edellä esitetyn perusteella hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi D:n kasvuolosuhteiden kokonaisarvioinnin pohjalta tehtävän huostaanoton ja sijaishuoltoon sijoittamisen edellytysten täyttymisen selvittämistä varten sekä sen jälkeen uudelleen ratkaistavaksi.

Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikkö sekä F ja G ovat vaatineet suullisen käsittelyn toimittamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kun asia nyt palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi, tulee hallinto-oikeuden toimittaa asiassa suullinen käsittely.

Korkein hallinto-oikeus on 21.2.2017 antamallaan välipäätöksellä taltionumero 717 lastensuojelulain 83 §:n nojalla määrännyt D:n olinpaikaksi huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevan asian tuomioistuinkäsittelyn ajaksi F:n ja G:n perhekodin. Välipäätöksen mukaan A:n kaupungin sosiaalihuollosta vastaava toimielin päättää lapsen hoidosta ja kasvatuksesta tuomioistuinkäsittelyn aikana.

Kyseinen määräys on välipäätöksen mukaan voimassa, kunnes korkein hallinto-oikeus antaa huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevassa asiassa päätöksen, jollei määräystä sitä ennen peruuteta tai muuteta taikka jollei väliaikaisen määräyksen aikana tehdä lastensuojelulain 38 §:ssä tarkoitettua lapsen kiireellistä sijoitusta koskevaa päätöstä.

D:n huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskeva asia palautetaan tällä päätöksellä hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi ja sen jälkeen ratkaistavaksi, joten kysymyksessä olevan asian tuomioistuinkäsittely jatkuu.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Mika Paavilainen.

Asian taustaa

A:n kaupungin lastensuojelun avohuollon sosiaalityön päällikkö

Helsingin hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Rita Ruuhimäki, Airi Helenius ja Pia Eriksson. Esittelijä Anne Rautiainen.

Merkinnät

B

C

F

G

Korkein hallinto-oikeus

1. Korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaa koskeva väite

2. Suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa

3. Pääasia

3.1 Sovellettavat säännökset

3.2 Lastensuojelulain esityöt

2 momentin

3 momentin

3.3 Pääasian oikeudellinen arviointi

4. Väliaikainen määräys