KHO:2019:102 – Mervärdesskatt

A stad hyrde av ett bolag i dess ägo parkeringsutrymmen i anslutning till stadens social- och hälsovårdscentral. Staden upplät parkeringsplatser i utrymmena till social- och hälsovårdscentralens klienter och övriga samt till social- och hälsocentralens personal mot en månatlig parkeringsavgift om 15 euro. Högsta förvaltningsdomstolen ändrade inte centralskattenämndens beslut enligt vilket den ifrågavarande personalparkeringen var uthyrning av platser för parkering av fordon mot vederlag och enligt vilket A stad hade rätt att med stöd av 102 § 1 mom. i mervärdesskattelagen avdra mervärdesskatten från parkeringsverksamheten.

Centralskattenämndens förhandsavgörande för tiden 1.1. – 31.12.2017.

Mervärdesskattelagen 27 §, 29 § (1064/2016) 1 mom. 5 punkten samt 102 § 1 mom. 1 punkten

Rådets direktiv 2006/112/EG om ett gemensamt system för mervärdesskatt artikel 135.1 l och 135.2 b

Unionens domstols dom i ärendet C-173/88, Henriksen

Jmfr. HFD 1996-B-567

Ärendet har avgjorts av justitieråden Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio och Antti Pekkala. Föredragande Marita Eeva.

A:n kaupunki vuokrasi omistamaltaan yhtiöltä kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen yhteydessä sijaitsevat pysäköintitilat, joissa sijaitsevia pysäköintipaikkoja A antoi sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaiden ja muiden pysäköijien lisäksi sosiaali- ja terveyskeskuksen henkilökunnan käyttöön henkilökunnalta perittävää 15 euron kuukausittaista pysäköintimaksua vastaan. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut keskusverolautakunnan päätöstä, jonka mukaan kysymyksessä oleva henkilökunnan pysäköinti oli vastikkeellista alueiden vuokrausta kulkuneuvojen paikoitusta varten ja jonka mukaan A:n kaupungilla oli oikeus vähentää arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin nojalla pysäköintitoimintaansa liittyvät arvonlisäverot.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 1.1. – 31.12.2017.

Arvonlisäverolaki 27 §, 29 § (1064/2016) 1 momentti 5 kohta sekä 102 § 1 momentti 1 kohta

Neuvoston direktiivi yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 2006/112/EY 135 artikla 1 kohta l alakohta ja 2 kohta b alakohta

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-173/88, Henriksen

Vrt. KHO 1996-B-567

Päätös, jota valitus koskee

Keskusverolautakunnan päätös 2.3.2018 nro 11/2018

Asian aikaisempi käsittely

, jäljempänä myös kaupunki, on Verohallinnolle 6.8.2015 saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt keskusverolautakunnalta ennakkoratkaisua hakemuksessa yksilöidyn toiminnan osalta muun ohella seuraaviin kysymyksiin:

1. Onko hakemuksessa mainittu pysäköintilaitos kokonaan kaupungin kuntapalautukseen tai vähennykseen oikeuttavassa käytössä, jos pysäköinti on maksutonta? Onko asiassa merkitystä sillä,

a) ovatko kaikki pysäköintipaikat kaikkien pysäköitsijöiden käytössä,

b) osoitetaanko pysäköintilaitoksen tietyt alueet erikseen asiakaspysäköintiä ja tietyt alueet henkilökuntapysäköintiä varten, vai

2. Onko kaupungin ennakkoratkaisuhakemuksen 1. kohdassa mainitun kuntapalautus- tai vähennysoikeuden kannalta merkitystä sillä, jos kaupunki veloittaa työntekijöiltään pysäköintimaksun kohdissa 1.a) – c) mainituissa tilanteissa?

Kaupunki on selostanut hakemuksessaan muun ohella seuraavaa:

Kiinteistöosakeyhtiö B Oy on niin sanottu keskinäinen kiinteistöyhtiö, joka omistaa kaupungin uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen toimitilarakennukset. Kaupunki omistaa 100 prosenttia B Oy:n osakkeista ja hallitsee osakeomistuksensa perusteella sosiaali- ja terveyskeskuksen tiloja, joita se käyttää toiminnassaan. B Oy:n tarkoitus on vuokrata pysäköintilaitoksen tilat kaupungille.

Kaupunki ryhtyy siis harjoittamaan pysäköintilaitoksessa kaupungin yleistä maksutonta pysäköintiä eli kunnan julkiseen toimintaan kuuluvaa kuntapalautukseen oikeuttavaa toimintaa. Tarkoitus on, että kaupunki ei veloita myöskään työntekijöiltään mitään maksua pysäköintilaitoksen käytöstä. Samalla tavalla kuin muussakin kaupungin maksuttomassa pysäköinnissä (kuten esimerkiksi kadunvarsipysäköinnissä) kaupunki saattaa rajata pysäköintilaitoksessa tapahtuvaa pysäköintiä aikarajoituksin. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi pysäköintikiekon tai terveys- ja sosiaalikeskuksessa asioiville annettavan pysäköintilipun käytöllä. Henkilökunnalla voisi tällöin olla pysäköintilupalapulla tai henkilökuntalapulla oikeus pysäköidä pitempään eli käytännössä koko työvuoronsa ajan.

Todennäköisesti kaikki pysäköintipaikat tulevat olemaan kaikkien pysäköitsijöiden käytössä. Mitään pysäköintipaikkoja ei siis ole tarkoitus nimetä tiettyyn tarkoitukseen tai tietyn käyttäjän käytettäväksi. Kaikki pysäköintipaikat ovat vapaassa käytössä eli sekä sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaiden että henkilökunnan käytössä.

Kaupunki on kuitenkin harkinnut myös sitä vaihtoehtoa, että tietyt pysäköintilaitoksen alueet varattaisiin asiakaspysäköintiä ja tietyt alueet henkilökuntapysäköintiä varten. Harkittavana on myös mahdollisuus, että henkilökunnalle osoitettaisiin tietyt nimetyt pysäköintipaikat, jolloin kaikki muut paikat olisivat asiakaspysäköinnin käytössä. Kyse on joka tapauksessa kaupungin julkisessa ja vapaassa käytössä olevasta yleisestä pysäköintilaitoksesta, joka muodostaa osan kaupungin harjoittamasta muusta yleisestä pysäköinnistä.

Kaupunki on myös harkinnut mahdollisuutta, että se saattaisi myöhemmin veloittaa työntekijöiltään noin 15 euron kuukausittaisen maksun pysäköintioikeudesta työaikana. Todennäköisesti kaupunki veloittaisi henkilökunnaltaan pysäköintipaikoista saman maksun, joka kaupungin työntekijöiltä yleisesti veloitettaisiin muistakin kaupungin pysäköintipaikoista. Yleinen veloitus on tämänhetkisten suunnitelmien mukaan noin 15 euroa kuukaudessa ja maksut pidätettäisiin työntekijöiden palkasta.

on päätöksessään 15.1.2016 nro 2/2016 antanut ennakkoratkaisuhakemuksen kysymykseen 2. seuraavan ennakkoratkaisun:

2. Mikäli kaupunki veloittaa työntekijöiltään maksun pysäköinnistä, tämän toiminnan osalta kaupungilla ei ole palautus- tai vähennysoikeutta.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 15.1.2016 – 31.12.2017.

on, kaupungin valitettua ennakkoratkaisusta kysymykseen 2. annetun ennakkoratkaisun osalta, 12.6.2017 antamallaan päätöksellä taltionumero 2864 siltä osin, kuin ennakkoratkaisu on annettu vuodelle 2017, kumonnut ja poistanut ennakkoratkaisun ja palauttanut asian keskusverolautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus on todennut päätöksessään nyt kysymyksessä olevilta osin, että arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 5 kohtaa on muutettu lailla 1046/2016, joka on tullut voimaan 1.1.2017. Lainkohdan nykyisen sanamuodon mukaan sen estämättä, mitä 27 §:ssä säädetään, veroa suoritetaan alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten. Keskusverolautakunta ei ole ennakkoratkaisua vuodelle 2017 antaessaan arvioinut eikä voinutkaan arvioida asiaa nykyisin voimassa olevan lain kannalta. Tämän vuoksi annettu ennakkoratkaisu on, siltä osin kuin se on ulottunut lainmuutoksen voimaantulon jälkeiseen aikaan, kumottava ja poistettava sekä asia tältä osin palautettava keskusverolautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi uuden ennakkoratkaisun antamiseksi vuodelle 2017.

Keskusverolautakunnan valituksenalainen ennakkoratkaisu

Keskusverolautakunta on käsiteltyään asian uudelleen sille palautetulta osin lausunut ennakkoratkaisuna seuraavaa:

Kaupungilla on oikeus vähentää arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti pysäköintitoimintaansa liittyvät arvonlisäverot tilanteessa, jossa kaupunki veloittaa työntekijöiltään pysäköintimaksun hakemuksessa esitetyllä tavalla. Kaupungilla ei ole tällöin oikeutta saada kuntapalautuksia.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 1.1. – 31.12.2017.

Keskusverolautakunta on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

Arvonlisäverolain 27 §:n mukaan veroa ei suoriteta kiinteistön myynnistä eikä maanvuokraoikeuden, huoneenvuokraoikeuden, rasiteoikeuden tai muun niihin verrattavan kiinteistöön kohdistuvan oikeuden luovuttamisesta.

Arvonlisäverolain 28 §:n mukaan kiinteistöllä tarkoitetaan yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin 2006/112/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 282/2011 13 b artiklassa määriteltyä kiinteää omaisuutta.

Arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan sen estämättä, mitä 27 §:ssä säädetään, veroa suoritetaan alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten.

Arvonlisäverolain 30 §:n 1 momentin mukaan kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta suoritetaan 27 §:stä poiketen veroa, jos luovuttaja hakeutuu tästä toiminnasta verovelvolliseksi. Verovelvollisuus koskee vain hakemuksessa mainittua kiinteistöä tai sen osaa. Verovelvollisuus edellyttää, että kiinteistöä käytetään jatkuvasti 10 luvussa tarkoitettuun vähennykseen oikeuttavaan toimintaan tai että kiinteistön käyttäjänä on valtio, yliopistolain 1 §:ssä tarkoitettu yliopisto tai ammattikorkeakoululain 5 §:ssä tarkoitettu ammattikorkeakouluosakeyhtiö.

Arvonlisäverolain 73 c §:n 1 momentin mukaan, jos vastike ilman veron osuutta on huomattavasti 73 e §:ssä tarkoitettua käypää markkina-arvoa alempi, myynnistä tai 26 a §:n 1 momentissa tarkoitetusta yhteisöhankinnasta suoritettavan veron perusteena pidetään käypää markkina-arvoa. Arvonlisäverolain 73 c §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan pykälän 1 momenttia sovelletaan vain, jos käypää markkina-arvoa huomattavasti alempi vastike on aiheutunut myyjän ja ostajan välisestä 73 d §:ssä tarkoitetusta etuyhteydestä.

Arvonlisäverolain 73 d §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan edellä 73 c §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu etuyhteys on olemassa, jos ostajana oleva yksityishenkilö kuuluu myyjän henkilökuntaan tai osallistuu myyjän johtoon tai valvontaan taikka ostaja on tällaiseen henkilöön 1 kohdassa tarkoitetussa suhteessa.

Arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan verovelvollinen saa vähentää verollista liiketoimintaa varten toiselta verovelvolliselta ostamastaan tavarasta tai palvelusta suoritettavan veron.

Arvonlisäverolain 130 §:n 1 momentin mukaan kunnalla on oikeus saada palautuksena hankintaan sisältyvä 10 luvussa tarkoitettu vero, josta ei saa tehdä vähennystä tai josta ei saa 131 §:ssä tarkoitettua palautusta.

Arvonlisäverolain 130 §:n 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettu palautus ei koske veroa, joka sisältyy yksityiseen kulutukseen, 114 tai 114 a §:ssä tarkoitettuun käyttöön tapahtuvaan hankintaan tai kiinteistön vuokraustoimintaa varten tehtyyn hankintaan.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan l alakohdan mukaan jäsenvaltion on vapautettava verosta kiinteän omaisuuden vuokraus.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan artiklan 1 kohdan l alakohdan vapautusta ei sovelleta alueiden vuokraukseen kulkuneuvojen paikoitusta varten.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan kiinteistön myynti ja vuokraus, sekä asumistarkoituksiin että liiketoimintaa varten tapahtuva vuokraus, jäisi edelleen pääsääntöisesti verotuksen ulkopuolelle. Kiinteistön käyttöoikeuden luovutus olisi kuitenkin verollista tietyissä 29 §:ssä luetelluissa tilanteissa, joissa edellä esitettyjä hallinnollisia ja neutraalisuuteen liittyviä syitä ei ole. Verollista olisi ehdotetun 29 §:n 5 kohdan mukaan pysäköintipaikkojen luovuttaminen. Verollisuuden edellytyksenä olisi, että luovuttaja harjoittaa pysäköintitoimintaa. Asuin- tai liikehuoneiston luovutukseen liittyvä autotallin tai pysäköintipaikan luovuttaminen olisi kiinteistönluovutuksia koskevan yleissäännöksen perusteella verotonta. Verollista olisi sekä yksityinen että kunnallinen pysäköintitoiminta.

$102

Arvonlisäverolain ja verotusmenettelystä annetun lain 15 c §:n muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 110/2016 vp) arvonlisäverolain 29 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan pykälään sisältyvät säännökset verollisista kiinteistöön kohdistuvien oikeuksien luovutuksista. Pykälän 5 kohdan mukaan veroa suoritetaan pysäköintitoiminnassa tapahtuvasta pysäköintipaikkojen luovuttamisesta. Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan vapautusta ei sovelleta alueiden vuokraukseen kulkuneuvojen paikoitusta varten. Arvonlisäverolain säännöksen sanamuoto ehdotetaan selkeyden vuoksi yhtenäistettäväksi direktiivin säännöksen sanamuodon kanssa. Muutos olisi sanonnallinen, koska arvonlisäverolakia ja direktiiviä on tarkoitettu tulkittavan yhdenmukaisesti.

Unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisun C-173/88,

, mukaan kuudetta arvonlisäverodirektiiviä on tulkittava siten, että ”alueiden vuokraus kulkuneuvojen paikoitusta varten” kattaa kaikki paikat, jotka ovat suunniteltu ajoneuvojen pysäköintiin, mukaan lukien autohallit. Jos autopaikkojen luovutus kuitenkin läheisesti liittyy kiinteistön arvonlisäverottomaan luovutukseen, pidetään autopaikkojenkin luovuttamista arvonlisäverottomana.

Hakemuksen mukaan A:n kaupungin käyttöönsä vuokraama pysäköintilaitos toimii kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen pysäköintitiloina. Pysäköintilaitos on maksutta kenen tahansa pysäköitsijän käytettävissä kaikkina vuorokauden aikoina. Pysäköintilaitoksen sijainnista ja tarkoituksesta johtuen todennäköisesti käyttäjät ovat alueelle rakennettavan sosiaali- ja terveyskeskuksen palveluja käyttäviä asiakkaita ja sosiaali- ja terveyskeskuksen työntekijöitä.

Hakemuksen mukaan kaupunki on harkinnut mahdollisuutta, että se saattaisi veloittaa työntekijöiltään 15 euron kuukausittaisen maksun pysäköintioikeudesta työaikana. Todennäköisesti kaupunki veloittaisi henkilökunnaltaan pysäköintipaikoista saman maksun, joka kaupungin työntekijöiltä yleisesti veloitettaisiin muistakin kaupungin pysäköintipaikoista. Yleinen veloitus on tämän hetkisten suunnitelmien mukaan 15 euroa kuukaudessa ja maksut pidätettäisiin työntekijöiden palkasta.

Arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin sanamuotoa muutettiin 1.1.2017 alkaen vastaamaan direktiivin sanamuotoa ja tarkoitusta. Direktiivin ja arvonlisäverolain tarkan sanamuodon mukaan veroa suoritetaan alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten. Vaikka arvonlisäverolain muutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 110/2016 vp) mukaan muutos on sanonnallinen, arvonlisäverolain uusi, direktiiviä vastaava sanamuoto on otettava lain tulkinnassa huomioon.

Asuin- tai liikehuoneiston luovutukseen liittyvä autotallin tai pysäköintipaikan luovuttaminen on kiinteistönluovutuksia koskevan yleissäännöksen perusteella verotonta. Oikeuskäytännössä on katsottu, että jos autopaikkojen luovutustoiminta muodostaa yhden taloudellisen kokonaisuuden samalla maantieteellisellä alueella sijaitsevien asuin- tai liikehuoneistojen kanssa, kyse ei ole arvonlisäverollisesta pysäköintitoiminnasta.

Kaupungin luovuttaessa pysäköintipaikkoja omalle henkilökunnalleen vastiketta vastaan kysymys ei ole henkilökunnalle tapahtuvaan asuin- tai liikekiinteistön käyttöoikeuden luovutukseen liittyvästä vaan itsenäisestä vastikkeellisesta autopaikan luovuttamisesta. Kaupungin on siten arvonlisäverolain 29 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella suoritettava veroa hakemuksessa tarkoitetusta alueiden vuokrauksesta kulkuneuvojen paikoitusta varten. Kaupungilla on lain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen arvonlisäveron vähennysoikeus tähän toimintaan liittyviin kuluihin sisältyvistä arvonlisäveroista. Kun kaupungilla on oikeus tehdä arvonlisäverovähennykset, kaupungilla ei ole oikeutta kuntapalautukseen.

Tässä asiassa ei ole ratkaistu sitä, mikä hakemuksessa kuvatussa tilanteessa on autopaikkojen luovutuksesta suoritettavan veron peruste.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on valituksessaan vaatinut, että valituksen kohteena oleva keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että kaupungilla ei ole oikeutta vähentää arvonlisäverolain 102 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti arvonlisäveroja tilanteessa, jossa kaupunki veloittaa työntekijöiltään pysäköintimaksun hakemuksessa esitetyllä tavalla.

Oikeudenvalvontayksikkö on valituksessaan viitannut muun ohella arvonlisäverolain ja arvonlisäverodirektiivin säännöksiin, arvonlisäverolakia koskeviin hallituksen esityksiin sekä asiaan liittyvään korkeimman hallinto-oikeuden ja EUT:n oikeuskäytäntöön.

Arvonlisäveron vähennysoikeus edellyttää, että hankinta tulee vähennykseen oikeuttavaan eli vähennykseen oikeuttavan liiketoiminnan käyttöön. Toiminta, joka käsittää kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen ylläpitämisen, on viranomaistoimintaa. Sosiaali- ja terveyskeskuksen työntekijöille järjestetty pysäköintimahdollisuus liittyy tähän toimintaan, vaikka työntekijöiden palkasta pidätetäänkin 15 euroa / kuukausi. Merkitystä on siten sillä, että sosiaali- ja terveyskeskustoiminta ei ole verollista ja vähennykseen oikeuttavaa toimintaa.

Toiminta, joka käsittää vastikkeettoman paikoitustilan varaamisen sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaille ja 15 euron kuukausittaisen maksun perimisen niiltä kaupungin työntekijöiltä, jotka käyttävät kyseistä paikoitustilaa, ei ole toimintaa, josta voisi aiheutua kilpailun vääristymistä. Näin sen vuoksi, että toiminta harjoitettuna tällaisin edellytyksin eroaa liiketoiminnan muodossa pysäköintitoimintaa harjoittavien tahojen olosuhteista. Kaupungin toiminnassa on kysymys pysäköintipaikkojen luovutuksesta osana kaupungin julkisen palvelun toimintaa, ilman ansiotarkoitusta. Vastikkeellisessa pysäköintitoiminnassa sen sijaan myydään rajoittamattomalle joukolle pysäköintipaikkoja jatkuvaluontoisessa tulonsaantitarkoituksessa.

On välttämätöntä, että sosiaali- ja terveyskeskuksessa on pysäköintipaikkoja sekä asiakkaille että keskuksen työntekijöille. Suorittaessaan tätä toimintaa sekä vastikkeetta että perien keskuksen työntekijöiltä kuukausittain maksua kaupunki ei kilpaile pysäköintipalveluja liiketoiminnan muodossa tarjoavan toimijan kanssa.

on valituksen johdosta antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Keskusverolautakunnan antama ennakkoratkaisu on arvonlisäverodirektiivin ja EUT:n oikeuskäytännön mukainen. Jos korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoo, ettei se voi hyväksyä kaupungin vaatimusta valituksen hylkäämisestä, asiassa on pyydettävä ennakkoratkaisu EUT:lta. EUT:n ennakkoratkaisu asiassa tarvitaan, jos sinänsä direktiivissä verolliseksi määritelty toiminta katsottaisiin verottomaksi, vaikka pysäköinti ei liity millään tavalla verottomaan asuin- tai liikekiinteistön vuokraamiseen.

Maksullinen pysäköintioikeuden luovuttaminen on kaupungin verollista toimintaa ja tätä toimintaa varten tehtävät hankinnat tulevat kaupungin vähennykseen oikeuttavan liiketoiminnan käyttöön. Merkitystä ei ole sillä, että kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen ylläpitäminen on arvonlisäverotonta toimintaa. Jos maksullinen henkilökuntapysäköinti olisi oikeudenvalvontayksikön esittämällä tavalla sosiaali- ja terveyskeskuksen ylläpitämiseen liittyvää viranomaistoimintaa, se olisi kuntapalautukseen oikeuttavaa vastaavasti kuin sosiaali- ja terveyskeskuksen ylläpitäminenkin.

on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Oikeudenvalvontayksikkö ei vastusta ennakkoratkaisun pyytämistä siitä asiasta, onko 15 euron kuukausimaksua vastaan pysäköintipaikan luovuttaminen työntekijälle työnantajan pääasiallisesta toiminnasta erillään arvioitavaa taloudellista toimintaa. Jos direktiivin nojalla 15 euron kuukausimaksua vastaan tapahtuvaa pysäköintipaikan luovutusta työntekijälle ei tarkastella itsenäisenä taloudellisena toiminta, jäljelle jää vain harjoitettu viranomaistoiminta eli sosiaali- ja terveyskeskuksen ylläpitäminen. Direktiivin mukaan tällainen toiminta ei ole vähennykseen oikeuttavaa toimintaa.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vastaselitys on lähetetty tiedoksi

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

1. Vaatimus ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta hylätään.

2. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöstä ei muuteta.

Perustelut

A:n kaupunki on pyytänyt, että asiassa pyydetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisu unionin tuomioistuimelta yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY tulkinnasta, mikäli yhtiön vaatimusta Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen hylkäämisestä ei hyväksytä.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuutta tehdä SEUT 267 artiklassa tarkoitettu ennakkoratkaisupyyntö ei ole silloin, jos kansallisessa tuomioistuimessa ei esiinny todellista epäilyä unionin tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön soveltamismahdollisuudesta asiaan tai jos on täysin selvää, miten unionin oikeutta on kyseisessä tilanteessa asianmukaisesti sovellettava.

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ja sen soveltamismahdollisuus kysymyksessä olevaan asiaan sekä ne perusteet, joilla korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian, asiassa ei ole tullut esille sellaista kysymystä, jonka johdosta ennakkoratkaisupyynnön tekeminen olisi tarpeen. Tätä koskeva pyyntö on siten hylättävä.

Kun otetaan huomioon keskusverolautakunnan päätöksestä ilmenevät perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, keskusverolautakunnan päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Marita Eeva.

A:n kaupunki

Keskusverolautakunta

Korkein hallinto-oikeus

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Henriksen

Johtopäätökset

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

Kaupunki

kaupungille.

1. Ennakkoratkaisun pyytäminen unionin tuomioistuimelta

2. Pääasiaa koskeva ratkaisu