KHO:2019:92 – Importskatter

En person, som hade lånat pengar åt en annan person som köpt ett parti snus på en båt som trafikerade mellan Finland och Sverige och sedan i strid med importbestämmelserna fört i land snuspartiet, skulle anses delaktig i den import som skett i strid med bestämmelserna. Finansiären var därför tillsammans med importören skyldig att erlägga importskatt på det snusparti som i strid med bestämmelserna hade förts in i landet.

Omröstning 4 – 1

Lagen om undantag för landskapet Åland i fråga om mervärdesskatte- och accislagstiftningen 18 § 1 mom. 2 punkten och 27 § 1 mom. 2 punkten

Punktskattelagen 12 § 1 mom. 6 punkten och 3 mom.

Mervärdesskattelagen 86 b § (1486/1994) 1 ja 2 mom.

Unionens domstols dom i ärendet C-454/10, Jestel (EU:C:2011:752)

Ärendet har avgjorts av president Kari Kuusiniemi samt justitieråden Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Timo Räbinä och Anne Nenonen. Föredragande Stina-Maria Lund.

Henkilöä, joka oli lainannut rahaa yhden nuuskaerän Ruotsin ja Suomen välillä liikennöivältä laivalta ostaneelle ja säännösten vastaisesti maahantuoneelle henkilölle, oli pidettävä säännösten vastaiseen tuontiin osallistuneena. Rahoittaja oli täten yhdessä maahantuojan kanssa verovelvollinen säännösten vastaisesti maahantuodusta nuuskasta suoritettavista maahantuontiveroista.

Äänestys 4-1

Laki Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön 18 § 1 momentti 2 kohta ja 27 § 1 momentti 2 kohta

Valmisteverotuslaki12 § 1 momentti 6 kohta ja 3 momentti

Arvonlisäverolaki 86 b § (1486/1994) 1 ja 2 momentti

Yhteisön tullikoodeksista annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92,202 artikla 1 kohta a alakohta ja 3 kohta toinen luetelmakohta sekä 213 artikla

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-454/10, Jestel (EU:C:2011:752)

Päätös, jota valitus koskee

Helsingin hallinto-oikeus 12.9.2017 nro 17/0816/1

Asian aikaisempi käsittely

on 5.2.2016 tekemällään verottamatta jättämistä koskevalla päätöksellä katsonut, ettei A ole tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan ja valmisteverotuslain 12 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla verovelvollinen suorittamaan maahantuontiveroja nuuskasta, jonka ostamiseen hän oli lainannut rahaa nuuskan hankkineelle ja maahantuoneelle B:lle. Päätöksessään Tulli on katsonut, että A ei itse ole tuonut nuuskaa sääntöjen vastaisesti maahan tai pitänyt sitä hallussaan eikä rahan lainaaminen B:lle ole ollut sääntöjen vastaisesti tuodun tavaran hankkimista tai osallistumista sääntöjen vastaiseen tuontiin.

on 23.8.2016 tekemällään päätöksellä hylännyt tulliasiamiehen oikaisuvaatimuksen.

on valituksessaan 22.9.2016 hallinto-oikeudelle vaatinut, että Tullin päätös on kumottava ja A on velvoitettava maksamaan maahantuontiverot nuuskasta, jonka hankinnan rahoitukseen hän on osallistunut. Tulliasiamies on katsonut, että hankinnan rahoittamisella A on osallistunut säännösten vastaiseen maahantuontiin.

, että Satakunnan käräjäoikeus on lainvoimaiseksi tulleella päätöksellään 11.11.2016 tuominnut A:n muun ohella avunannosta veropetokseen sekä salakuljetuksesta, koska A on lainannut B:lle rahaa nuuskan laitonta maahantuontia varten.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on selostettuaan tullikoodeksin 202 artiklan 1 kohdan a alakohdan ja 3 kohdan sekä valmisteverotuslain 12 §:n 1 momentin 6 kohdan säännökset perustellut päätöstään seuraavasti:

A on esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä 10.12.2014 kuultaessa kertonut ostaneensa vuoden 2014 aikana B:ltä kaksi tornia nuuskaa ystävälleen. A on lisäksi kertonut lainanneensa B:lle useita kertoja rahaa hyväntahtoisuuttaan. Raha on mennyt puhelinlaskuihin, ruokaan ynnä muuhun elämiseen. A on tiennyt, että B ei käy työssä. A ei kuitenkaan ole tiennyt, miten B on voinut maksaa häneltä lainaamansa rahat takaisin. B on kertonut A:lle olleensa lähdössä laivalle ja tarvitsevansa 2 000 euroa. A on ollut tuolloin mökillään ja kertomansa mukaan sanonut B:lle, että voi lainata rahan, jos B tulee sen mökiltä hakemaan. A on kertomansa mukaan lainannut B:lle 6 600 euroa tilisiirtoina ja 2 000 euroa käteisenä ajalla 3.6.2013 – syyskuu 2014. Hän ei kertomansa mukaan ole tiennyt, että B käyttää rahoja alkoholijuomien ja nuuskan ostamiseen ja maahantuontiin.

B:n kertoman mukaan A on tiennyt, että A:n B:lle lainaamat rahat ovat menneet nuuskan ja alkoholijuomien hankintaan. A on jo 3.6.2013 ensimmäistä kertaa B:lle rahaa lainatessaan tullut B:n kertoman mukaan tietoiseksi, että B hankkii toimeentulonsa nuuskan ja alkoholin myynnillä. A:n B:lle käteisenä lainaama 2 000 euroa on ollut tarkoitettu nuuskan ostamiseen. B on ostanut nuuskaa 50 tornia, ja ne maksoivat noin 1 750 euroa.

Tulli on 15.12.2015 antamallaan jälkikantopäätöksellä määrännyt A:n ja B:n yhteisvastuullisesti maksettavaksi maahantuontiveroina tupakkaveroa ja arvonlisäveroa kahdesta tornista nuuskaa, jotka B oli välittänyt A:lle vuoden 2014 aikana.

Tulli on 5.2.2016 antamallaan päätöksellä verottamatta jättämisestä katsonut, että A ei ole verovelvollinen sen nuuskan osalta, jonka ostamiseen hän on lainannut rahaa B:lle. Tullin päätöksen mukaan A:ta ei voida asettaa velalliseksi tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan nojalla. Päätöksen perustelujen mukaan on riidatonta, että A on rahoittanut B:n nuuskan maahantuontia. A ei ole kuitenkaan itse tuonut nuuskaa maahan eikä hän esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan ole pitänyt sitä hallussaan.

A on tulliasiamiehen oikaisuvaatimuksen johdosta Tullin tekemään päätösesitykseen 22.8.2016 antamassaan vastineessa kiistänyt tienneensä, että B käyttäisi A:n hänelle lainaamat rahat nuuskan hankintaan. Tulliasiamiehen väite siitä, ettei maahantuonti ilman A:n rahoitusta olisi toteutunut, on absurdi nykyisessä pikavippien maailmassa. A:n mahdollisuus vaikuttaa rahojen käyttöön on päättynyt, kun hän on luovuttanut rahat B:lle.

Tulli on valituksenalaisen päätöksen perustelujen mukaan katsonut, ettei A:n voida pelkästään rahaa lainaamalla katsoa syyllistyneen nuuskan säännösten vastaiseen maahantuontiin. Hän ei ole esitutkinnassa selvitetyn perusteella itse osallistunut säännösten vastaiseen tuontiin, eikä hänen voida katsoa tienneen tai edes kohtuudella pitäneen tietää tuonnin olleen säännösten vastaista. A ei myöskään ole pitänyt hallussaan enempää nuuskaa kuin mitä on myöntänyt ostaneensa B:ltä.

$10e

Käsiteltävä asia koskee tulliverotusta. Rikosasiassa tehtävillä päätöksillä ei ratkaista velvollisuutta suorittaa nuuskan osalta maahantuontiveroja. Yleisten tuomioistuinten tuomioilla ei ole suoraa oikeudellista vaikutusta tulliverotuksessa.

Asiassa on kysymys siitä, onko A osallistunut kysymyksessä olevan nuuskan maahantuontiin tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla. Tällöin tulee ensin arvioitavaksi, mikä on osallistumista maahantuontiin, ja toiseksi, onko henkilö tiennyt tai olisiko hänen pitänyt tietää tuonnin olleen säännösten vastaista.

Tulliasiamiehen mukaan A on osallistunut maahantuontiin, koska hän on rahoittanut B:n nuuskan hankintaa.

A:n ei ole osoitettu saaneen rahan lainaamisesta mitään hyötyä. Hänen ei ole osoitettu muutoin osallistuneen nyt puheena olevan nuuskan maahantuontiin. Hallinto-oikeus katsoo, ettei A:n voida pelkästään rahaa lainaamalla katsoa osallistuneen maahantuontiin. Asiassa ei tällöin ole merkitystä sillä, että B on ostanut A:n lainaamalla rahalla nuuskaa, eikä A:n tietoisuudella. A:ta ei ole pidettävä tullivelallisena eikä valmisteverovelvollisena kysymyksessä olevasta nuuskasta kannetuista maahantuontiveroista.

Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja A velvoitetaan maksamaan maahantuontiverot nuuskasta, jonka hankinnan rahoitukseen hän on osallistunut.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Tullilainsäädännön tarkoituksena on ollut säätää verovelvollisten piiri laajaksi. Verovelvollisuus syntyy säännösten vastaisessa tuonnissa helposti, koska edellytyksenä on tuontiin osallistuminen ja se, että henkilön olisi ainakin kohtuudella pitänyt tietää tuonnin olleen säännösten vastaista. Tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisesti määritelty, millaista osallistumista säännöksessä tarkoitetaan.

Tavaran säännösten vastainen tuonti voi sisältää lukuisia erilaisia vaiheita, kuten tavaran hankkimisen ulkomailla, kuljetusvälineiden ja matkalippujen hankkimisen, tavaran kätkemisen tai pakkaamisen kuljetusta varten, varsinaisen kuljetuksen tullirajan yli, tavaran purkamisen kuljetusvälineestä, varastoinnin ja myynnin. Rahoitus on välttämätön osa tavaran laitonta maahantuontia. Mainittuihin tuonnin eri vaiheisiin voi osallistua lukuisia henkilöitä, jotka eivät välttämättä edes tunne toisiaan. Mitä organisoidumpaa ja ammattimaisempaa säännösten vastainen tuonti on, sitä enemmän siihen sisältyy erilaisia vaiheita ja henkilöitä ennen kuin tavara päätyy laittomille markkinoille ja kuluttajille asti. Kaikkia säännösten vastaista tuontia avustaneita voidaan pitää tullikoodeksissa ja valmisteverotuslaissa tarkoitetulla tavalla tuontiin osallistuneina, jos he ovat tienneet tai heidän olisi ainakin kohtuudella pitänyt tietää tuonnin olleen säännösten vastaista.

Hallinto-oikeuden tulkinta tullivelasta vastuussa olevista rajaa velallispiirin käytännössä ainoastaan tavaraa fyysisesti maahan tuoneisiin ja sitä myöhemmin hankkineisiin ja hallussaan pitäneisiin henkilöihin. Ratkaisu merkitsee, että säännösten vastaista tuontia rahoittaneet ja esimerkiksi ammattimaisessa salakuljetuksessa johtoasemassa olevat henkilöt jäisivät velallispiirin ulkopuolelle. Koska ilman rahoitusta tavaran säännösten vastainen maahantuonti ei kuitenkaan olisi toteutunut, rahoittaja on selvästi osallistunut tavaran tuontiin. Säännösten vastaisesti maahan tuotavan tavaran rahoitukseen osallistuva henkilö osallistuu siten tavaran maahantuontiin tullikoodeksin ja valmisteverotuslain säännösten mukaisesti.

on antanut selityksen, jossa on vaadittu, että tulliasiamiehen valitus ensisijaisesti jätetään tutkimatta ja toissijaisesti hylätään. Lisäksi selityksessä on todettu muun ohella seuraavaa:

Valituksessa vaaditut maahantuontiverot on lainvoimaisella Satakunnan käräjäoikeuden tuomiolla 11.11.2016 määrätty A:n maksettavaksi rikosperusteisena vahingonkorvauksena (ne bis in idem). A on myös maksanut nämä verot. Näihin seikkoihin nähden Tullilla ei ole asiassa oikeussuojan tarvetta. Käräjäoikeuden tuomion oikeusvoimavaikutus estää saman asian uudelleenkäsittelyn eri oikeudenkäynnissä. Vaikka A onkin hyväksynyt korvausvelvollisuutensa, hän pitää hallinto-oikeuden ratkaisua oikeana. Jos valitus tutkitaan, se on tälläkin perusteella hylättävä.

on antanut vastaselityksen, joka on annettu tiedoksi A:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. A:n vaatimus tulliasiamiehen valituslupahakemuksen tutkimatta jättämisestä hylätään.

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt tulliasiamiehelle valitusluvan ja tutkinut asian.

2. Tulliasiamiehen valitus hyväksytään. Hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset kumotaan ja asia palautetaan Tullille uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

A on selityksessään vaatinut, että tulliasiamiehen valituslupahakemus jätetään tutkimatta, koska Tullin verosaatava on jo ratkaistu lainvoimaisella käräjäoikeuden tuomiolla ja A on myös maksanut nyt kysymyksessä olevat verot rikosperusteisena vahingonkorvauksena. Tämän vuoksi valittajalla ei A:n mukaan ole enää oikeussuojan tarvetta. A on viitannut selityksessään myös ne bis in idem -periaatteeseen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että yleisessä tuomioistuimessa käsitellyssä veropetosta koskevassa asiassa on ollut kysymys maahantuontiin liittyvästä rikosoikeudellisesta rangaistusvastuusta ja siihen liittyvästä mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Käräjäoikeus on tuominnut A:n rangaistukseen avunannosta veropetokseen sekä salakuljetuksesta ja lisäksi määrännyt A:n suorittamaan Tullille vahingonkorvauksena kantamatta jääneet maahantuontiverot.

Esillä olevassa asiassa on sen sijaan kysymys maahantuontiveroja koskevasta hallintoasiasta ja ensiasteen päätöksentekoa seuranneesta muutoksenhausta. Tulli on valituksenalaisessa asiassa tekemällään hallintopäätöksellä katsonut, että A ei ole maahantuonnista verovelvollinen. Maahantuontiveroja koskevien säännösten mukaan tulliasiamiehellä on oikeus valtion oikeudenvalvojana hakea muutosta maahantuontiveroja koskeviin Tullin ja hallinto-oikeuden päätöksiin. Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys Tullin tekemän hallintopäätöksen lainmukaisuuden arvioinnista. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että rangaistusvastuu ja mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus ratkaistaan niitä koskevien säännösten mukaisesti erillään maahantuontiveroja koskevista kysymyksistä.

Velvollisuus suorittaa veroa ja verovastuu eivät ole rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia, jotka kuuluisivat ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetyn ne bis in idem -kiellon soveltamisalaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että A:n aiemmin samasta teosta saama rikostuomio ei estä tutkimasta ja ratkaisemasta hänen verovelvollisuuttaan koskevaa asiaa.

Edellä esitetyn vuoksi A:n vaatimus tulliasiamiehen valituslupahakemuksen tutkimatta jättämisestä on hylättävä.

18 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, mitä arvonlisäverolain 9 luvussa säädetään tavaran maahantuonnista Yhteisöön, sovelletaan myös tavaran tuontiin Ahvenanmaan maakunnasta muualle Suomeen.

12 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan valmisteverovelvollinen on se, joka antaa ilmoituksen ja se, jonka puolesta tuotteista annetaan ilmoitus valmisteveron alaisten tuotteiden tuonnin yhteydessä sekä sääntöjenvastaisen tuonnin osalta jokainen muu tuontiin osallistuva henkilö; ilmoituksen antajaan rinnastetaan myös henkilö, joka tuo tuotteita Suomeen unionin tullialueeseen kuuluvalta kolmannelta alueelta.

Pykälän 3 momentin mukaan, jos 1 tai 2 momentin mukaisia verovelvollisia on useita, he vastaavat verosta yhteisvastuullisesti.

86 b §:n (1486/1994) 1 momentin mukaan velvollinen suorittamaan veron tavaran maahantuonnista on tullikoodeksin 4 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu tavaranhaltija. Tätä sovelletaan myös siihen, joka on tavaranhaltijan asemassa maahantuonnin tapahtuessa tullialueelta Yhteisön veroalueelle.

Pykälän 2 momentin mukaan veron suorittamisesta on vastuussa sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, se, joka tullikoodeksin 201 – 208 ja 212 – 216 artiklan mukaan on velvollinen maksamaan syntyneen tullivelan.

Asiaa ratkaistaessa voimassa olleen

(ETY) N:o 2913/92 (jäljempänä tullikoodeksi) 202 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tuontitullivelka syntyy, kun tuontitullien alainen tavara tuodaan säännösten vastaisesti yhteisön tullialueelle.

Artiklan 3 kohdan mukaan velallisina ovat:

– säännösten vastaiseen tuontiin syyllistynyt henkilö,

– säännösten vastaiseen tuontiin osallistuneet henkilöt, jotka ovat tienneet tai joiden olisi kohtuudella pitänyt tietää tuonnin olleen säännösten vastaista, sekä

– kyseistä tavaraa hankkineet tai hallussaan pitäneet henkilöt, jotka tavaran hankkiessaan tai vastaanottaessaan ovat tienneet taikka joiden olisi tällöin kohtuudella pitänyt tietää tavaran olleen säännösten vastaisesti tuotua.

Tullikoodeksin 213 artiklan mukaan, jos yhtä tullivelkaa kohti on useita velallisia, näiden on maksettava tullivelka yhteisvastuullisesti.

A on syyskuussa 2014 lainannut B:lle 2 000 euroa käteistä rahaa, jolla B on ostanut ja verotta maahantuonut Ruotsin ja Suomen välillä liikennöivältä ja Ahvenanmaan kautta kulkevalta laivalta hankkimansa 17 880 grammaa nuuskaa.

Tulli on 5.2.2016 tekemällään verottamatta jättämistä koskevalla päätöksellä katsonut, että A ei ole yhteisvastuullinen maksamaan maahantuontiveroja 17 880 grammasta nuuskaa, jonka B on ostanut ja maahantuonut A:lta lainaamillaan rahoilla. Päätöksessään Tulli on katsonut, että A ei itse ole tuonut nuuskaa sääntöjen vastaisesti maahan tai pitänyt sitä hallussaan eikä rahan lainaaminen B:lle ole ollut sääntöjen vastaisesti tuodun tavaran hankkimista tai osallistumista sääntöjen vastaiseen tuontiin.

Satakunnan käräjäoikeus on 11.11.2016 antamallaan tuomiolla katsonut A:n syyllistyneen avunantoon veropetokseen sekä salakuljetukseen. Syyksilukeminen on perustunut muun ohella siihen, että A on lainannut rahaa B:lle nuuskan ostamista ja maahantuontia varten.

A:n rikosasiassa laaditussa esitutkintapöytäkirjassa on otteita hänen ja B:n välisistä WhatsApp-viesteistä. Viesteissä 19.9.2014 B on ilmoittanut A:lle lähtevänsä seuraavana päivänä hakemaan laivalta nuuskaa. B on kertonut aikovansa ostaa noin 50 – 100 tornia nuuskaa riippuen siitä, paljonko hän ehtii saada rahaa kokoon. A on tarjoutunut lainaamaan B:lle rahaa, jos tämä hakee rahat mökiltä. B on pyytänyt A:lta 2 000 euroa, mihin A on suostunut. B on ostanut lainatuilla varoilla laivalta nuuskaa ja tuonut sen maahan 20.9.2014 myyntiä varten. A ei ole itse pitänyt nyt kysymyksessä olevaa nuuskaerää hallussaan.

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, onko A:ta pidettävä B:n kanssa yhteisvastuullisena valmistevero- ja arvonlisäverovelvollisena siitä 17 880 grammasta nuuskaa, jonka B on säännösten vastaisesti maahantuonut.

Asiassa ei ole väitettykään, että A olisi maahantuonut nyt kysymyksessä olevan nuuskaerän tai että hän olisi vastaanottanut sen tai pitänyt sitä hallussaan. Asiassa on siten ensin arvioitava, onko A:ta pidettävä valmisteverotuslain 12 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa, johon arvonlisäverolain 86 b §:n (1486/1994) 1 momentissa viitataan, tarkoitettuna säännösten vastaiseen tuontiin osallistuneena henkilönä.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sääntöjen vastaiseen tuontiin osallistuneina henkilöinä on pidettävä niitä, jotka ovat suoraan osallistuneet tällaiseen tuontiin, ja niitä, jotka ovat osallistuneet tällaiseen tuontiin liittyviin toimiin (tuomio asiassa C-454/10,

, EU:C:2011:752, tuomion 16 ja 17 kohta).

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että maahantuonnin rahoittaminen on olennainen osa maahantuontiin liittyviä toimia. Tuonnin rahoittajaa on täten pidettävä tuontiin osallistuneena henkilönä. Asiaa ei ole arvioitava toisin sen vuoksi, että kysymys on yksityishenkilöiden välisestä rahan lainaamisesta tai että rahan lainaaminen ei ole tapahtunut suoranaisen taloudellisen hyödyn saamiseksi. Koska A on rahoittanut nyt kysymyksessä olevan nuuskaerän maahantuonnin, häntä on pidettävä edellä mainituissa säännöksissä tarkoitettuna tuontiin osallistuneena henkilönä.

Asiassa on toiseksi vielä arvioitava, onko A tullikoodeksin 202 artiklan 3 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetulla tavalla tiennyt tai olisiko hänen kohtuudella pitänyt tietää maahantuonnin olevan säännösten vastaista. A:n tietoisuutta on arvioitava harkitsevan ja huolellisen toimijan mittapuulla (mainittu tuomio C-454/10,

, EU:C:2011:752, tuomion 22 kohta).

Saadun selvityksen perusteella A on ollut tietoinen siitä, että B ostaa nuuskaa laivalta ja tuo sitä Suomeen myytäväksi. A on ollut myös tietoinen siitä, että B on lainannut häneltä 2 000 euroa nuuskan edellä kuvattua maahantuontia varten. Lainatessaan rahaa B:lle A on siten tiennyt tai hänen olisi kohtuudella pitänyt tietää nuuskan maahantuonnin olevan säännösten vastaista.

Edellä esitetyn perusteella A:ta on pidettävä yhteisvastuullisena valmistevero- ja arvonlisäverovelvollisena B:n säännösten vastaisesti maahantuomasta nuuskaerästä. Hallinto-oikeudella ja Tullilla on ollut asiasta eri käsitys. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden ja Tullin päätökset on kumottava ja asia palautettava Tullille uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio, Timo Räbinä ja Anne Nenonen. Asian esittelijä Stina-Maria Lund.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Vesa-Pekka Nuotion äänestyslausunto:

Tulli

Tullin tulliasiamies

Merkitään

Helsingin hallinto-oikeus

Asiassa saatu selvitys

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Asian ovat ratkaisseet Juha Rautiainen, Pirjo Järvenpää ja Tero Leskinen (eri mieltä). Esittelijä Roni Rantala (eri mieltä).

A

1. Tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus

2. Pääasia

2.1. Sovellettavat oikeusohjeet

Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain

Valmisteverotuslain

Arvonlisäverolain

Yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen

2.2. Asiassa saatu selvitys

2.3. Oikeudellinen arviointi

Jestel