KHO:2020:130 – Utlänningsärende

A var medborgare av Demokratiska republiken Kongo och han var hemma från provinsen Ituri, som ligger i landets östra del. A:s flyktingstatus hade grundat sig på hans föräldrars etniska tillhörighet och den misstänkta politiska åsikt som de tillskrivits på grund av den etniska bakgrunden.

Migrationsverket hade först ansett att A inte kunde återvända till hemområdet på grund av den dåliga säkerhetssituation som rådde där. Migrationsverket hade därefter prövat huruvida A skulle kunna leva i något annat område i landet, och det hade ansetts att han utan oskäliga svårigheter kunde bosätta sig i landets huvudstad.

Vid prövningen av upphörande av flyktingstatus har Migrationsverket enligt allmänna flyktingrättsliga principer en skyldighet att utreda huruvida förhållandena som rådde då A hade blivit flykting hade upphört att existera och att det var fråga om en väsentlig och varande förändring.

Migrationsverket hade inte i sitt beslut anfört att de till den etniska bakgrunden hörande orsaker som hänförde sig till beviljande av flyktingstatus skulle ha upphört att existera. De förhållanden som Migrationsverket hänförde till i sitt beslut, som gällde det faktum att A hade blivit myndig och var vid god hälsa, var inte i dessa förhållanden av betydelse vid prövningen av förutsättningarna för upphörande av flyktingstatus. Det var utrett att det inte hade skett en i 107 § 3 mom. avsedd väsentlig och varande förändring i säkerhetssituationen i A:s hemområde.

Upphörande av flyktingstatus förutsätter att på grund av förändringarna i förhållandena är grunderna som ledde till beviljandet av flyktingstatus inte längre i kraft. Vid prövningen av upphörande av flyktingstatus hör inte ett övervägande om huruvida den berörda personen på grund av förändringar i landinformationen utan oskäliga svårigheter kan bosätta sig på ett annat område inom hemlandet.

Konventionen angående flyktingars rättsliga ställning artikel 1.C.5

Utlänningslagen 107 § 1 moment 5 punkten och 3 moment

Europaparlamentets och rådets direktiv 2011/95/EU av den 13 december 2011 om normer för när tredjelandsmedborgare eller statslösa personer ska anses berättigade till internationellt skydd, för en enhetlig status för flyktingar eller personer som uppfyller kraven för att betecknas som subsidiärt skyddsbehövande, och för innehållet i det beviljade skyddet (skyddsdirektivet, omarbetat) artikel 11.1 e och 11.2

A on Kongon demokraattisen tasavallan kansalainen ja hän on kotoisin maan itäosassa sijaitsevasta Iturin maakunnasta. A:n pakolaisasema oli perustunut hänen vanhempiensa etniseen taustaan ja siihen liitettyyn oletettuun poliittiseen mielipiteeseen.

Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto oli ensin katsonut, että A ei voinut palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen takia. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto oli tarkastellut, voisiko A elää jollakin toisella alueella kotimaassaan, ja katsonut hänen voivan asettua maan pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Lakkauttaessaan pakolaisaseman Maahanmuuttovirastolla on yleisten pakolaisoikeudellisten periaatteiden mukaan velvollisuus selvittää, että olosuhteet, joiden vallitessa A:sta oli tullut pakolainen, ovat lakanneet olemasta ja että kyseessä on merkittävä ja pysyvä olosuhteiden muutos.

Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ollut esitetty, että A:n pakolaisaseman myöntämisen perusteena olleet etniseen taustaan liittyvät syyt olisivat lakanneet. Maahanmuuttoviraston päätöksessä viitatuilla A:n täysi-ikäiseksi tulemisella ja hyvällä terveydentilalla ei näissä oloissa ollut merkitystä arvioitaessa pakolaisaseman lakkauttamisen edellytysten täyttymistä. Asiassa oli pidettävä selvitettynä, että A:n kotialueen turvallisuustilanteessa ei ollut tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.

Pakolaisaseman lakkauttaminen edellyttää, että olosuhteiden muutosten vuoksi pakolaisaseman myöntämiseen johtaneiden perusteiden ei voida enää katsoa olevan voimassa. Pakolaisasemaa koskevaan lakkauttamisharkintaan ei kuulu arviointi siitä, onko asianomaisella henkilöllä muuttuneen maatiedon mukaan mahdollisuus asettua toiselle alueelle kotimaassaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (Geneven yleissopimus) 1 artiklan C 5 alakohta

Ulkomaalaislaki 107 §:n 1 momentin 5 kohta ja 3 momentti

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleenlaadittu määritelmädirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan e alakohta ja 2 kohta

Päätös, jota valitus koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 22.5.2019 nro 19/0652/5

Asian aikaisempi käsittely

on päätöksellään 14.6.2018 lakkauttanut A:n (jäljempänä valittaja) pakolaisaseman. Maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa valittajan kotimaahansa Kongon demokraattiseen tasavaltaan sekä määrännyt hänet Schengen-aluetta koskevaan maahantulokieltoon viideksi vuodeksi. Maahanmuuttovirasto ei ole myöntänyt valittajalle uutta oleskelulupakorttia.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön sekä valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti:

Asiassa saatu selvitys

Valittaja on saapunut Suomeen perheensä kanssa UNHCR:n hätätapauksena Ugandasta vuonna 2006. Valittajalla on Suomessa pakolaisasema ja pysyvä oleskelulupa.

Valittajaa on vuonna 2012 esitetty karkotettavaksi maasta rikoksiin syyllistymisen perusteella. Maahanmuuttovirasto ei määrännyt valittajaa karkotettavaksi valittajan kotialueen turvallisuustilanteen vuoksi.

Valittaja on syyllistynyt Suomessa oleskelunsa aikana muun ohessa seuraaviin rikoksiin:

Espoon käräjäoikeus on 7.6.2017 tuominnut valittajan maaliskuussa 2016 tehdyistä lähestymiskiellon rikkomisesta ja laittomasta uhkauksesta 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, joka on määrätty suoritettavaksi 90 tunnin yhteiskuntapalveluna.

Espoon käräjäoikeus on 27.2.2013 tuominnut valittajalle vuonna 2012 tapahtuneista kahdesta pahoinpitelystä, kahdesta varkaudesta sekä luvattomasta käytöstä ja maksuvälinepetoksesta vankeusrangaistuksen sijasta yhteiskuntapalvelua.

Espoon käräjäoikeus on 20.12.2011 tuominnut valittajan vuonna 2011 nuorena henkilönä tehdyistä ryöstön yrityksestä, vahingonteosta, törkeästä pahoinpitelystä, kahdesta lievästä vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Valittaja on saanut sakkotuomioita rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksista.

Valittaja on Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan epäiltynä muun ohella huumausainerikoksista, ryöstöstä ja rattijuopumuksista.

Maahanmuuttoviraston lausunnon mukaan valittajan epäillään kesäkuussa 2018 syyllistyneen ampuma-aserikokseen, kätkemisrikokseen ja törkeään huumausainerikokseen pitämällä hallussaan amfetamiinia ja anastettua pistoolimallista käsiasetta.

Valittajalla on asiassa saadun selvityksen perusteella Suomessa avopuoliso ja tämän kanssa yhteisessä huollossa oleva lapsi. Valittajalla ei ole Suomessa työ- eikä opiskelupaikkaa. Valittajan vanhemmat ja sisarukset asuvat Suomessa, eikä valittajalla hänen mukaansa ole enää mitään siteitä kotimaahansa.

Asian arviointi ja johtopäätökset

—

Valittaja on saanut Suomessa pakolaisaseman vanhempiensa oletetun poliittisen mielipiteen ja etnisen taustan vuoksi. Valittaja on kotoisin Itä-Kongosta Iturin alueelta. Maahanmuuttovirasto on todennut päätöksessään, että maakunnan turvallisuustilanne on huono ja mielivaltaisen väkivallan riski on kohonnut. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, että valittaja voi asettua asumaan turvallisesti pääkaupunki Kinshasaan.

Valittaja on 23.11.2017 pidetyssä turvapaikkapuhuttelussa ilmoittanut, ettei hän halua palata takaisin kotimaahansa. Valittaja pelkää siellä olevaa sotaa. Hänellä ei ole kotimaassaan mitään. Valittaja ei ole käynyt kotimaassaan sieltä lähtönsä jälkeen. Valittaja haluaa viettää perhe-elämää Suomessa lapsensa ja tämän äidin kanssa.

$110

Maahanmuuttovirasto on siten voinut lakkauttaa valittajan pakolaisaseman ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti.

Valittaja on Suomessa ollessaan syyllistynyt rikoksiin, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta. Näin ollen ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyt karkottamisen edellytykset täyttyvät. Asiassa on kuitenkin otettava huomioon ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisesti karkottamista koskevan päätöksen perusteena olevat ja asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan.

Valittaja on tullut Suomeen pakolaisena 13-vuotiaana ja asunut Suomessa noin kaksitoista vuotta. Valittajan vanhemmat ja sisarukset asuvat Suomessa. Valittaja ei ole käynyt kotimaassaan sen jälkeen, kun hän pakeni äitinsä kanssa Ugandaan vuonna 2004. Hänellä ei ole Kinshasassa enää sukulaisia eikä tuttavia. Valittaja asuu yhdessä alaikäisen pienen lapsensa ja tämän äidin kanssa. Valittaja on lapsensa huoltaja. Nämä seikat puhuvat valittajan karkottamista vastaan. Hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että valittajan karkottaminen voi merkitä hänen elinolojensa heikkenemistä. Kun kuitenkin otetaan huomioon valittajan rikosten vakavuus, toistuvuus ja rikollisen käyttäytymisen jatkuminen hänen saamistaan rangaistuksista huolimatta sekä se, että hän ei ole työllistynyt maassa oleskellessaan, on karkottamista puoltavia seikkoja pidettävä painavampina kuin karkottamista vastaan puhuvia seikkoja.

Hallinto-oikeus arvioi valituksenalaisessa päätöksessä esille tuodun Kongon demokraattista tasavaltaa koskevan ajantasaisen maatiedon perusteella, ettei valittajalla ole kotimaansa yleisten olosuhteiden perusteella vaaraa joutua ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. Valittaja ei ole muutoinkaan osoittanut todennäköiseksi, että hänellä olisi henkilöönsä liittyvien seikkojen vuoksi vaaraa joutua kotimaassaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle. Valittajalle määrättyä maahantulokieltoa on pidettävä hänen tekemiensä rikosten laatu huomioon ottaen yleisen oikeuskäytännön mukaisena, eikä asiassa ole ilmennyt perusteita siitä poikkeamiselle.

Valittajan ja hänen puolisonsa sekä lapsensa on todettu viettävän Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua perhe-elämää. Arvioinnissa ei ole syytä aliarvioida niitä käytännön vaikeuksia, joita valittajan perhe-elämälle aiheutuu karkottamisen ja maahantulokiellon johdosta. Vaikka valittajalla on Suomeen perhesiteitä, ei yhteiskunnan turvallisuudelle aiheutunut pitkäaikainen vakava uhka huomioon ottaen voida katsoa, että valittajan karkottaminen kotimaahansa olisi ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa edellytetyn välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaista.

Maahanmuuttoviraston päätöstä määrätä valittaja karkotettavaksi sekä maahantulokieltoon ei ole siten syytä muuttaa.

Valittajan pysyvä oleskelulupa raukeaa, koska hänet karkotetaan maasta. Maahanmuuttovirasto on voinut olla sen vuoksi myöntämättä valittajalle uutta oleskelulupakorttia.

Ulkomaalaislaki 5 §, 6 §, 59 § 1 momentti, 88 § 1 momentti, 107 § 1 momentti 5 kohta ja 3 momentti, 146 §, 147 §, 149 § 1 momentti 2 kohta sekä 150 § 1 ja 2 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Maahanmuuttovirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet, että valittaja ei pysty palaamaan kotialueelleen Itä-Kongon Iturin alueelle. Pakolaisasema on kuitenkin lakkautettu, koska valittajan on katsottu voivan asettua turvallisesti Kinshasaan asumaan. Arvio Kongon ja Kinshasan turvallisuustilanteesta on selkeästi väärä. Kongon turvallisuustilanne ei ole olennaisesti parantunut eikä olosuhteiden muutosta ainakaan voida pitää olennaisena ja pysyvänä.

Valittaja on 13-vuotiaana joutunut perheensä kanssa pakenemaan Ugandaan pakolaisleirille. Valittaja ei muista juuri mitään Kongosta eikä hän puhu maan valtakieliä lingalaa ja ranskaa. Valittajalle ei ole ehtinyt hänen nuoren ikänsä takia syntyä siteitä kotimaahansa. Hän tietää ainoastaan yhden sukulaisen, äidin veljen, joka asuu Kongossa.

Valittajalle on ehtinyt muodostua kiinteät siteet Suomeen. Hänen vanhempansa, siskonsa ja veljensä asuvat kaikki Suomessa. Valittajalla on Suomessa avopuoliso sekä lapsi, joka on puolisoiden yhteisessä huollossa.

on antanut lausunnon.

ei ole hänelle varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan oleskelulupakortin myöntämistä koskevilta osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

Asiassa on ensisijaisesti ratkaistavana, ovatko olosuhteet, joiden perusteella valittaja on saanut pakolaisaseman, lakanneet olemasta ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen vuoksi. Maahanmuuttovirasto on lakkauttanut valittajan pakolaisaseman katsottuaan, että valittaja voi asettua kotimaansa pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Hallinto-oikeus on hylännyt valittajan valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

(Geneven yleissopimus) 1 artiklan C 5 alakohdan mukaan yleissopimuksen soveltaminen jokaiseen osastossa A määritellyt ehdot täyttävään henkilöön nähden lakkaa, jos hän ei voi enää sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet hyväksyttiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusmaansa suojelua.

107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän ei enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta.

Saman pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä.

$11b

$11c

(2011/95/EU) 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta.

Direktiivin 11 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 1 kohdan e ja f alakohdan osalta tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi.

Unionin tuomioistuin on 2.3.2010 antamassaan tuomiossa yhdistetyissä asioissa

(C-175/08, C-176/08, C-178/08 ja C-179/08) käsitellyt ajalla 20.10.2004 – 21.12.2013 voimassa olleen kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä annetun neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin kutsuttu aiempi määritelmädirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 14 artiklan 1 kohdan säännöksiä, jotka vastaavat uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin kyseisiä säännöksiä. Unionin tuomioistuin lausui tuomiossaan muun ohella seuraavaa:

– pakolaisasema lakkaa, jos kyseessä olevassa kolmannessa valtiossa tapahtuneen sellaisen merkittävän ja pysyvän olosuhteiden muutoksen valossa ne olosuhteet, joiden johdosta pakolaisella oli perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi jostakin direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetusta syystä ja joiden perusteella pakolaisasema myönnettiin, ovat lakanneet olemasta eikä hänellä ole muita perusteita pelätä joutuvansa vainotuksi direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla

– arvioidakseen olosuhteiden muutosta jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on varmistuttava pakolaisen henkilökohtaisen tilanteen suhteen siitä, että direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suojelun tarjoaja tai tarjoajat ovat toteuttaneet asianmukaisia toimenpiteitä vainon estämiseksi, että niillä on muun muassa tehokas oikeusjärjestelmä vainoksi katsottavien tekojen toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja niistä rankaisemiseksi ja että kyseisellä henkilöllä on siinä tapauksessa, että hänen pakolaisasemansa lakkaa, mahdollisuus saada tällaista suojelua

– direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut suojelun tarjoajat voivat olla kansainvälisiä järjestöjä, jotka pitävät valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan, ja myös siten, että kyseisellä alueella toimii monikansallinen sotilasjoukko.

$121

Olosuhteiden muutos on direktiivin 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”merkittävä ja pysyvä”, kun tekijöiden, joihin pakolaisen pelko vainotuksi joutumisesta perustui, voidaan katsoa tulleen pysyvästi hävitetyiksi. Olosuhteiden muutoksen arvioiminen merkittäväksi ja pysyväksi edellyttää näin ollen sitä, ettei asianomaisella henkilöllä ole perusteltua pelkoa joutua kohtaamaan vainoksi katsottavia tekoja, jotka muodostuvat direktiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista vakavista loukkauksista ihmisten perusoikeuksia vastaan (tuomion 73 kohta)

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa KHO 2015:18 oli kysymys alaikäisenä Suomeen tulleen A:n pakolaisaseman lakkauttamisesta. Pakolaisasema oli perustunut A:n äitinsä haavoittuvaan asemaan yksinhuoltajana ja A oli sittemmin tullut täysi-ikäiseksi. Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli Afganistanista lähdön ja pakolaiseksi hyväksymisen jälkeen tapahtunut huomattavia muutoksia, jotka antoivat aiheen olettaa hänen kykenevän kohtuullisesti elämään kotimaassaan. Lisäksi A:n kotiseudun turvallisuustilanteessa oli tapahtunut muutos, eikä hänellä ollut etnisen taustansa perusteella aihetta pelätä epäinhimillisen kohtelun uhkaa kotimaassaan. A ei siten ilmeisesti enää ollut suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden perusteella hänelle myönnettiin pakolaisasema, olivat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. Pakolaisasema voitiin siten ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla lakkauttaa.

Valittaja on kotoisin itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevasta Iturin maakunnasta.

Valittaja on saapunut Suomeen kiintiöpakolaisena UNHCR:n osoittamana hätätapauksena yhdessä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa vuonna 2006. Valittajalle on myönnetty pakolaisasema. Kiintiövalintaan liittyvien UNHCR:n laatimien asiakirjojen mukaan UNHCR on katsonut, että valittajan vanhemmilla on perusteltu vainon pelko johtuen heidän rodustaan/etnisestä taustastaan. Asiakirjoissa on todettu, että heillä on sekä subjektiivisesti että objektiivisesti perusteltu vainon pelko heidän etnisestä taustastaan johtuvan oletetun poliittisen mielipiteen vuoksi.

Valittajan pakolaisasema on perustunut hänen vanhempiensa etniseen taustaan ja heidän etniseen taustaansa liittyvään oletettuun poliittiseen mielipiteeseen.

Käsiteltävänä olevassa asiassa Maahanmuuttovirasto on ensin todennut, että valittaja ei voi palata kotialueelleen siellä vallitsevan heikon turvallisuustilanteen takia. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto on tarkastellut, voisiko valittaja elää jollakin toisella alueella kotimaassaan, ja katsonut hänen voivan asettua maan pääkaupunkiin ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Lakkauttaessaan pakolaisaseman Maahanmuuttovirastolla on yleisten pakolaisoikeudellisten periaatteiden mukaan velvollisuus selvittää, että etniseen taustaan liittyvät syyt eivät enää olisi merkityksellisiä pakolaisaseman kannalta ja että kyseessä on merkittävä ja pysyvä olosuhteiden muutos.

Maahanmuuttoviraston päätöksessä ei ole esitetty, että valittajan pakolaisaseman myöntämisen perusteena olleet etniseen taustaan liittyvät syyt olisivat lakanneet olemasta. Maahanmuuttoviraston päätöksessä viitatuilla valittajan täysi-ikäiseksi tulemisella ja hyvällä terveydentilalla ei näissä oloissa ole merkitystä arvioitaessa pakolaisaseman lakkauttamisen edellytysten täyttymistä. Asiassa on pidettävä selvitettynä, että valittajan kotialueen turvallisuustilanteessa ei ole tapahtunut ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa tarkoitettua merkittävää ja pysyvää muutosta.

Pakolaisaseman lakkauttaminen edellyttää, että olosuhteiden muutosten vuoksi pakolaisaseman myöntämiseen johtaneiden perusteiden ei voida enää katsoa olevan voimassa. Nyt esillä olevassa asiassa ei ole osoitettu, että olosuhteet, joiden vallitessa valittajasta tuli pakolainen, olisivat lakanneet olemasta. Näin ollen lakkauttamiselle ei ole ollut ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisia edellytyksiä. Pakolaisaseman lakkauttamiseen kuuluvaan harkintaan ei kuulu arviointi siitä, onko pakolaisaseman saaneella muuttuneen maatiedon mukaan mahdollisuus asettua toiselle alueelle kotimaassaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Valittajan pakolaisasemaa ei ole voitu Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevillä perusteilla lakkauttaa. Tämän vuoksi Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava kokonaisuudessaan. Asia on palautettava oleskelulupakortin myöntämistä koskevilta osin Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Seppälä, Kari Tornikoski, Tuomas Kuokkanen, Monica Gullans ja Juha Lavapuro. Esittelijä Jenny Rebold.

Maahanmuuttovirasto

Hallinto-oikeus

Pakolaisaseman lakkauttaminen

Karkottaminen ja maahantulokielto

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Olli Rautsi ja Pentti Sorsa, joka on myös esitellyt asian.

Valittaja

1. Kysymyksenasettelu

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen

Ulkomaalaislain

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin

3. Oikeuskäytäntöä

3.1 Unionin tuomioistuin

Salahadin Abdulla ym.

3.2 Korkein hallinto-oikeus

4. Asiassa saatua selvitystä

5. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset