KHO:2021:1 – Valitusoikeus

Chefen för kommunens funktionshinderservice hade utfärdat ett besöksförbud som gällde boendeenheterna inom funktionshinderservicen. Beslutet hade fattats med hänvisning till 17 § i lagen om smittsamma sjukdomar och bland annat social- och hälsovårdsministeriets anvisningar för att förhindra spridningen av koronavirussmitta.

Förvaltningsdomstolen hade avvisat besvären som anförts av en invånare i en sådan boendeenhet som beslutet avsåg och dennes far därför att beslutet inte kunde anses innebära ett för ändringssökandena juridiskt bindande besöksförbud.

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde förvaltningsdomstolens beslut, tog ärendet till omedelbar prövning samt upphävde och undanröjde chefens för funktionshinderservicen beslut.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att beslutet var ett avgörande i ett sådant förvaltningsärende som avsågs i lagen om smittosamma sjukdomar. Besöksförbudet hade begränsat ändringssökandenas rätt till privat- och familjeliv och därmed påverkat deras rättigheter och skyldigheter på ett sådant sätt att de hade bort få beslutets lagenlighet behandlad och avgjord av domstol. Ändring i chefens för funktionshinderservicen beslut hade med stöd av 90 § i lagen om smittsamma sjukdomar kunnat sökas genom besvär. Beslutet skulle anses vara ett överklagbart avgörande.

Besöksförbudet innebar ett långtgående ingrepp i skyddet för boendeenhetens invånares privat- och familjeliv. I 17 § i lagen om smittosamma sjukdomar ingick inga sådana bestämmelser som skulle ha gett behörighet att begränsa någons grundläggande rättigheter. Ett besöksförbud hade inte kunnat utfärdas som en sådan åtgärd för att bekämpa vårdrelaterade infektioner som paragrafen gäller. Chefen för funktionshinderservicen hade med sitt beslut således inte kunnat utfärda ett besöksförbud. Beslutet var lagstridigt.

Finlands grundlag 2 § 3 mom., 10 § 1 mom., 21 § 1 mom. och 80 §

Europeiska konventionen om skydd för de mänskliga rättigheterna 8 art. 1 punkten och 13 art.

Lagen om rättegång i förvaltningsärenden 6 § 1 mom., 7 § 1 mom. samt 81 § 2 mom. 2 och 4 punkten

Lagen om smittsamma sjukdomar 17 § och 90 § 1 mom.

Lagen om förvaltningsdomstolarna 7 § 1 mom. 5 punkten och 2 mom.

Ärendet har avgjorts av justitieråden Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander och Toomas Kotkas. Föredragande Kristina Björkvall.

Kunnan vammaispalvelupäällikkö oli asettanut vammaispalvelujen asumisyksiköitä koskevan vierailukiellon. Päätöstä oli perusteltu tartuntatautilain 17 §:llä ja siinä oli viitattu muun ohella sosiaali- ja terveysministeriön koronavirustartuntojen torjumiseksi antamiin ohjeisiin.

Hallinto-oikeus oli jättänyt päätöksessä tarkoitetussa asumisyksikössä asuvan henkilön ja tämän isän tekemän valituksen tutkimatta sillä perusteella, ettei päätöksellä ollut katsottava asetetun muutoksenhakijoita oikeudellisesti sitovaa vierailukieltoa.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen, otti asian välittömästi tutkittavakseen sekä kumosi ja poisti vammaispalvelupäällikön päätöksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että päätöksellä oli ratkaistu tartuntatautilaissa tarkoitettu hallintoasia. Vierailukielto oli rajoittamalla muutoksenhakijoiden oikeutta yksityis- ja perhe-elämään vaikuttanut heidän oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa siten, että päätöksen lainmukaisuus oli tullut voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Vammaispalvelupäällikön päätökseen oli tartuntatautilain 90 §:n nojalla voitu hakea valittamalla muutosta. Päätöstä oli pidettävä valituskelpoisena ratkaisuna.

Vierailukiellon antaminen merkitsi pitkälle menevää puuttumista asumisyksikön asukkaiden yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. Tartuntatautilain 17 §:ssä ei ollut säädetty toimivallasta ryhtyä toimenpiteisiin, joilla rajoitettiin perusoikeuksia. Vammaisten asumisyksikköä koskevaa vierailukieltoa ei ollut voitu antaa pykälässä tarkoitettuna hoitoon liittyvien infektioiden torjuntatoimenpiteenä. Näin ollen vammaispalvelupäällikön päätöksellä ei ollut voitu asettaa vierailukieltoa. Päätös oli lainvastainen.

Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti, 10 § 1 momentti, 21 § 1 momentti ja 80 §

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla 1 kohta ja 13 artikla

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 § 1 momentti, 7 § 1 momentti sekä 81 § 2 momentti 2 ja 4 kohta

Tartuntatautilaki 17 § ja 90 § 1 momentti

Hallinto-oikeuslaki 7 § 1 momentti 5 kohta ja 2 momentti

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Helsingin hallinto-oikeus 10.9.2020 numero 20/0756/2

Asian aikaisempi käsittely

on 29.5.2020 tekemällään päätöksellä (§ 3) jatkanut vammaispalvelujen asumisyksiköitä koskevaa vierailukieltoa ajalla 1. – 30.6.2020. Vierailukielto ei ole koskenut välttämättömiä kuntoutuspalveluja eikä vammaispalvelulain mukaisia henkilökohtaisia avustajia.

Päätöksessä vierailukieltoa on perusteltu tartuntatautilain 17 §:llä ja siinä on viitattu muun ohella sosiaali- ja terveysministeriön 20.3.2020 ja 1.4.2020 antamiin ohjeisiin. Vierailukielto on katsottu välttämättömäksi COVID-19 koronavirustartuntojen torjumiseksi. Vierailut ovat päätöksen mukaan lisänneet tartuntavaaraa vammaisten asumisyksiköiden asukkaille, joista osa kuuluu vakavan taudin riskiryhmiin.

Päätökseen on liitetty oikaisuvaatimusohje.

ja

ovat hakeneet muutosta vammaispalvelupäällikön päätökseen ja vaatineet, että päätös on poistettava tai kumottava ja asia on palautettava uudelleen käsiteltäväksi siten, että vierailukieltoa ei aseteta. Vaatimusta on perusteltu muun muassa seuraavasti:

Asumisyksikköä koskevan vierailukiellon asettaminen ei ole laillista. Perustuslain 2 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Valtioneuvoston linjaus tai sosiaali- ja terveysministeriön ohje ei ole laki. Tartuntatautilain 17 §:n nojalla ei ole mahdollista päättää asumisyksikköjen yleisestä vierailukiellosta. Mainitussa säännöksessä on kysymys toisenlaisista toimista, eikä sen sanamuoto ja esityöt mahdollista nyt päätettyä yleistä kieltoa. Joka tapauksessa yleinen vierailukielto ei ole oikeasuhtainen. Suomen lainsäädännössä ei ole sellaisia tarkkarajaisia, perusoikeuskontrollin läpikäyneitä rajoittamismandaatteja, jotka mahdollistaisivat vammaisten henkilöiden yleisen vierailukiellon asettamisen.

Päätös ei ole YK:n vammaissopimuksen 4, 19, 22 ja 23 artiklan mukainen. Lisäksi Espoon kaupunki on laiminlyönyt yhdenvertaisuuslaissa sille asetetun velvollisuuden yhdenvertaisuuden edistämiseen. Päätös rajoittaa valittajan ja tämän omaisen yksityis- ja perhe-elämän suojaa. Päätös on myös perustuslain 10 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan vastainen. Se rajoittaa vierailuja ja pojan vapautta kutsua kotiinsa kenet haluaa. Isä B ja poika A eivät voi tavata toisiaan. He asuvat samassa talossa. Kielto on kohtuuton.

A asuu X:n palveluasumisyksikössä. Hänen isänsä B asuu samassa talossa asunnossa, joka ei ole osa palveluasumisyksikköä. A:n ja B:n suhde on isän ja pojan välinen suhde, johon liittyen on normaalia yhteydenpitoa perheen kesken. Isä myös auttaa poikaansa tämän vammaisuuden vuoksi.

on antanut lausunnon päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskevan pyynnön johdosta ja vaatinut, että valitus jätetään tutkimatta. Sama asia on vireillä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa oikaisuvaatimuksena. Joka tapauksessa valitus ja täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva vaatimus tulee hylätä.

Vierailukielto kysymyksessä oleviin asumisyksiköhin on lakkautettu Espoon kaupungin vammaispalvelupäällikön 24.6.2020 tekemällä päätöksellä 25.6.2020 alkaen.

ovat toimittaneet vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

on valituksenalaisella päätöksellään poistanut päätökseen liitetyn valitus-, oikeastaan oikaisuvaatimusohjeen, ja jättänyt A:n ja B:n valituksen tutkimatta.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa selostanut soveltamansa säännökset ja lausunut asiassa saadusta selvityksestä sekä johtopäätöksinään seuraavaa:

A asuu X:n asumisyksikössä. Hänen isänsä B asuu samassa talossa asunnossa, joka ei ole osa asumispalveluyksikköä. A ja B ovat hallinto-oikeudelle toimittamissaan valituksissa vaatineet, että valituksenalainen vierailukieltoa koskeva päätös poistetaan tai kumotaan muun ohella siitä syystä, että päätöstä ei ole voitu tehdä siinä viitatun säännöksen nojalla.

Espoon kaupungin vammaispalvelupäällikkö on asettanut yleisen vierailukiellon muun ohella X:n asumisyksikköön tartuntatautilain 17 §:n nojalla.

Tartuntatautilan 90 §:n 1 momentin mukaan tartuntatautilaissa tarkoitettuihin päätöksiin haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa (oikeastaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa) säädetään.

Hallinto-oikeus katsoo, että A:n ja B:n valitukset olisi sinänsä tutkittava hallintovalituksina.

$110

Espoon vammaispalvelupäällikön ei ole katsottava asettaneen oikeudellisesti sitovaa vierailukieltoa X:n asumisyksikköön. Päätöstä ei myöskään ole kohdistettu valittajiin eikä sitä ole tehty valittajien yhteydenpidon rajoittamisen tarkoituksessa. Vierailukielto on asetettu COVID-19-tartuntojen torjumiseksi ja se on välillisesti vaikeuttanut valittajien yhteydenpitoa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on päätöksessään 18.6.2020 EOAK 3232/2020 tuonut esille ympärivuorokautisia sosiaalihuollon toimintayksikköjä koskevia vierailukieltoja koskevia epäkohtia ja esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriössä aloitetaan viipymättä lainsäädännön muutosten valmistelu. Vierailukielto nyt kysymyksessä oleviin asumisyksiköhin on lakkautettu Espoon kaupungin vammaispalvelupäällikön 24.6.2020 tekemällä päätöksellä 25.6.2020 alkaen.

Hallinto-oikeus katsoo, että Espoon vammaispalvelupäällikön ratkaisu ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:n mukainen päätös, johon voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Asiaa ei tule arvioida toisin asianosaisten oikeusturvan tarpeen eikä perus- ja ihmisoikeuksien asettamien muutoksenhakua ja tehokasta oikeussuojakeinoa koskevien vaatimusten johdosta.

Valitus ja vaatimus täytäntöönpanon keskeyttämisestä on siten jätettävä tutkimatta ja päätökseen liitetty valitusosoitus poistettava.

Tartuntatautilaki 17 § 1 momentti ja 90 § 1 momentti

Suomen perustuslaki 2 § 3 momentti, 7 §, 10 §, 21 § 1 momentti ja 80 § 1 momentti

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus 8 ja 13 artikla

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 6 § 1 momentti, 7 § 1 momentti, 81 § 2 momentti ja 127 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä sekä yhteisessä valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja hallinto-oikeus velvoitetaan tutkimaan asia. Vierailukielto on laittomana poistettava.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Vammaispalvelupäällikön päätös loukkaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja YK:n vammaissopimuksen vastaisesti muutoksenhakijoiden oikeutta, muun muassa liikkumisvapautta, henkilökohtaista vapautta ja perhe-elämän suojaa. Päätös on tosiasiallisesti ollut asianosaisia oikeudellisesti sitova. Muun ohella Euroopan ihmisoikeussopimus edellyttää, että asia saadaan tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Tartuntatautilain 90 §:n mukaan laissa tarkoitettuihin päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden tulee vahvistaa, että tämä pätee myös nyt esillä olevaan päätökseen, vaikka muutoksenhakusäännös olisikin tarkoitettu sovellettavaksi vain eristämistä ja karanteenia koskeviin päätöksiin.

Muutoksenhakijat ovat hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa perustelleet vierailukiellon laittomuutta muun ohella sillä, ettei Suomen lainsäädännössä ole sellaisia tarkkarajaisia, perusoikeuskontrollin läpikäyneitä säännöksiä, jotka mahdollistaisivat yleisen vierailukiellon asettamisen vammaisille henkilöille. Tartuntatautilain 17 §:ssä säädetään toisenlaisista toimista. Vierailukielto ei ole ollut myöskään oikeasuhtainen. Se on perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja YK:n vammaissopimuksen vastaisesti rajoittanut vammaisen henkilön ja tämän omaisen yksityis- ja perhe-elämän suojaa.

Valituslupahakemus ja valitus on toimitettu

tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Korkein hallinto-oikeus ottaa asian sitä hallinto-oikeudelle palauttamatta välittömästi tutkittavakseen. Vammaispalvelupäällikön päätös kumotaan ja poistetaan.

Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksen johdosta kysymys ensisijaisesti siitä, onko vammaispalvelupäällikön päätös oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:ssä tarkoitettu päätös, johon voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja onko asiassa muuta estettä valituksen tutkimiselle. Mikäli päätökseen on voitu hakea muutosta valittamalla, on asiassa ratkaistava, onko vammaispalvelupäällikkö voinut tartuntatautilain 17 §:n nojalla antaa määräyksen vammaispalvelun asumisyksikköjä koskevasta vierailukiellosta.

2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Perustuslain 80 §:n mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan.

8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät 2 kohdan mukaan saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa muun ohella terveyden suojaamiseksi välttämätöntä.

Ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

6 §:n 1 momentin mukaan valittamalla saa hakea muutosta päätökseen, jolla viranomainen on ratkaissut hallintoasian tai jättänyt sen tutkimatta.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 81 §:n 2 momentin 2 ja 4 kohdan mukaan tuomioistuin jättää valituksen tutkimatta, jos päätös ei ole valituskelpoinen tai valittajalla ei ole valitusoikeutta.

17 §:n 1 momentin mukaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksikön on torjuttava suunnitelmallisesti hoitoon liittyviä infektioita. Toimet on sovitettava yhteen terveydenhuoltolain 8 §:ssä säädettyjen potilasturvallisuutta edistävien toimien kanssa.

Pykälän 2 momentin mukaan toimintayksikön johtajan on seurattava tartuntatautien ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien esiintymistä ja huolehdittava tartunnan torjunnasta. Toimintayksikön on huolehdittava potilaiden, asiakkaiden ja henkilökunnan tarkoituksenmukaisesta suojauksesta ja sijoittamisesta sekä mikrobilääkkeiden asianmukaisesta käytöstä.

Pykälän 3 momentin mukaan toimintayksikön johtajan on käytettävä apunaan tartuntatautien torjuntaan perehtyneitä terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja sovitettava toimintansa yhteen kunnan tai kuntayhtymän toteuttamien toimien sekä valtakunnallisten hoitoon liittyvien infektioiden torjuntaohjelmien kanssa.

$11d

Tartuntatautilain 90 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996), nykyään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa, säädetään.

Hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tartuntatautilaissa tarkoitetun asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuu asiantuntijajäsen. Pykälän 2 momentin mukaan muusta toimenpiteestä kuin lopullisesta pääasiaratkaisusta hallinto-oikeus voi 1 momentissa tarkoitetuissa asioissa kuitenkin päättää ilman asiantuntijajäsentä.

A asuu Espoon kaupungin ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevien vammaisten X:n asumisyksikössä. Hänen isänsä B asuu toisessa huoneistossa samassa talossa. B käy poikansa luona muun muassa tämän vammaisuudesta johtuvan avun tarpeen vuoksi.

Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalvelujen vammaispalvelupäällikkö on päätöksellään 29.5.2020 jatkanut tartuntatautilain 17 §:n nojalla vierailukieltoa muun muassa X:n asumisyksikössä ajalle 1.6. – 30.6.2020. Päätöksen mukaan vierailukielto ei ole koskenut välttämättömiä kuntoutuspalveluja eikä vammaispalvelulain mukaisia henkilökohtaisia avustajia. Espoon kaupunki oli 9.4.2020 tiedottanut verkkosivuillaan ja asumisyksiköissä, että vierailut hoivakoteihin, asumisyksiköihin ja Espoon sairaalaan eivät ole toistaiseksi sallittuja koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Ohjeistuksesta huolimatta vierailuja oli tapahtunut, mikä oli lisännyt tartuntavaaraa vammaisten asumisyksikön asukkaille, joista osa kuuluu vakavan taudin riskiryhmiin. Tästä johtuen virallisen vierailukiellon asettaminen on ollut välttämätöntä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on sittemmin antamissaan ratkaisuissa (18.6.2020 EOAK/3232/2020, 22.10.2020 EOAK/3739/2020, 23.10.2020 EOAK/3479/2020 ja 6.11.2020 EOAK/3847/2020) katsonut, että sosiaali- ja terveysministeriön antama ohjeistus on ollut virheellistä ja johtanut siihen, että vierailut terveyden- ja sosiaalihuollon asumisyksiköihin on kielletty tai niitä on rajoitettu lainvastaisesti.

Tartuntatautilain 90 §:n 1 momentin mukaan tartuntatautilaissa tarkoitettuihin päätöksiin haetaan muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallintolainkäyttölain tultua kumotuksi lainkohdassa tarkoitetaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia. Sen 6 §:n 1 momentin mukaan valittamalla saa hakea muutosta päätökseen, jolla viranomainen on ratkaissut hallintoasian.

Hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta sillä perusteella, että Espoon vammaispalvelupäällikön ratkaisu ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 6 §:n mukainen päätös. Hallinto-oikeus on todennut, että tartuntatautilain 17 §:n nojalla ei voida oikeudellisesti sitovalla tavalla asettaa vierailukieltoa toimintayksikköön. Vammaispalvelupäällikön ei ole katsottava asettaneen oikeudellisesti sitovaa vierailukieltoa X:n asumisyksikköön.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vammaispalvelupäällikön päätöksessä mainitaan vierailukiellon antamista koskevan toimivallan perusteena olevan tartuntatautilain 17 §. Päätöksessä selostetuista sosiaali- ja terveysministeriön 20.3.2020 ja 1.4.2020 antamista ohjeista ilmenee, että sosiaalihuollon toimintayksiköitä on kehotettu asettamaan yksiköihin vierailukielto tartuntatautilain 17 §:n nojalla. Vaikka mainitussa lainkohdassa ei ole säädetty vierailukiellosta eikä muustakaan sosiaalihuollon toimintayksikön asukkaiden yhteydenpidon rajoittamista koskevasta päätöksenteosta, sosiaali- ja terveysministeriön ohje on tukenut sellaista tulkintaa tartuntatautilain 17 §:stä, jonka perusteella toimintayksikön johtaja voisi kieltää vierailut.

Vammaispalvelupäällikön päätöksen nimenomaisena tarkoituksena on ollut asettaa Espoon kaupungin vammaispalvelujen asumisyksiköihin oikeudellisesti velvoittava vierailukielto. Vierailukielto on tehty asumisyksikössä asuvien ja sen henkilökunnan suojaamiseksi COVID-19 virustartunnalta.

Vammaispalvelupäällikön päätöksellä on ratkaistu vammaispalvelujen asumisyksiköitä koskeva tartuntatautilaissa tarkoitettu hallintoasia. Vierailukielto on tosiasiallisesti rajoittanut muutoksenhakijoiden oikeutta yksityis- ja perhe-elämään. Näin ollen kysymys on sellaisesta muutoksenhakijoiden perustuslain 21 §:ssä tarkoitettuja oikeuksia ja velvollisuuksia koskevasta päätöksestä, jonka lainmukaisuus on tullut voida saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Vammaispalvelupäällikön päätökseen on voitu hakea muutosta tartuntatautilain 90 §:ssä säädetyssä järjestyksessä tekemällä hallintovalitus hallinto-oikeuteen. Päätökseen liitetty kuntalain mukaista oikaisuvaatimusta koskeva ohje on siten ollut virheellinen.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että vammaispalvelupäällikön päätöstä on pidettävä oikeudenkäynnistä hallintoasiassa annetun lain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla valituskelpoisena ratkaisuna, eikä hallinto-oikeus ole voinut jättää valitusta tutkimatta mainitsemallaan perusteella. Asiassa ei ole muutakaan estettä valituksen tutkimiselle. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätös on kumottava.

Asiassa on kysymys päätöksentekijän toimivallan oikeudellisesta arvioinnista, joka ei edellytä tartuntatautilain aineellisoikeudellisten kysymysten arviointia. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiaa ei ole tarvetta palauttaa hallinto-oikeudelle hallinto-oikeuslain 7 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun kokoonpanon ratkaistavaksi, vaan se voidaan viivytyksen välttämiseksi ottaa välittömästi tutkittavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asumisyksikköä koskevan vierailukiellon antaminen merkitsee pitkälle menevää puuttumista asumisyksikön asukkaiden yksityiselämän ja perhe-elämän suojaan. Tartuntatautilain 17 § koskee hoitoon liittyvien infektioiden torjuntaa. Lainkohdassa ei säädetä toimivallasta ryhtyä toimenpiteisiin, joilla rajoitetaan perusoikeuksia. Tällainen toimivalta on laissa säädetty vain karanteeni- ja eristämistilanteita varten (HE 13/2016 vp, StVM 24/2016 vp ja PeVL 11/2016 vp). Vammaisten asumisyksikköä koskevaa vierailukieltoa ei ole voitu antaa tartuntatautilain 17 §:n tarkoitettuna hoitoon liittyvien infektioiden torjuntatoimenpiteenä. Näin ollen vammaispalvelupäällikön päätöksellä ei ole voitu asettaa vierailukieltoa. Päätös on lainvastainen.

Vierailukiellon laissa sääntelemättömyyden vuoksi asiassa ei ole edellytyksiä tuomioistuimessa tarkemmin ratkaista, mitkä vierailuja koskevat rajoitukset olisivat saattaneet olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä ja välttämättömiä.

Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja vammaispalvelupäällikön päätös kumottava ja poistettava.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander ja Toomas Kotkas. Asian esittelijä Kristina Björkvall.

Espoon kaupungin vammaispalvelupäällikkö

A

B

Hallinto-oikeus

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Espoon kaupungin vammaispalvelupäällikölle

Perustelut

1. Ratkaistavat kysymykset

2. Sovellettavat oikeusohjeet

Suomen perustuslain

Euroopan ihmisoikeussopimuksen

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain

Tartuntatautilain

3. Asiassa saatu selvitys

4. Oikeudellinen arvio ja johtopäätös