KHO:2021:101 – Utlänningsärende

Migrationsverket hade återkallat ändringssökandens flyktingstatus sedan ändringssökanden hade ansökt om pass från Irak, där han var medborgare, och mottagit passet. Förvaltningsdomstolen avslog besvären.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att med beaktande av den landinformation om att ansöka om irakiskt pass, som framgick ur Migrationsverkets beslut, var det inte trovärdigt att ändringssökanden själv hade beviljats irakiskt pass enbart på den grunden att han i egenskap av familjeöverhuvud hade ansökt om pass för sina familjemedlemmar. Ur det brev som Migrationsverket hade sänt ändringssökanden efter passansökan framgick vilka konsekvenser ansökan om och mottagande av ett nationellt pass kan få. Ändringssökanden hade inte efter att han fått meddelandet skridit till några åtgärder för att annullera det irakiska pass han beviljats.

$b7

Med hänvisning till vad som konstaterats ovan ansåg högsta förvaltningsdomstolen att ändringssökanden genom att skaffa ett irakiskt pass av fri vilja på nytt begagnat sig av den stats skydd där han var medborgare. Det var följaktligen inte fråga om en sådan situation enligt UNHCR:s handbok om procedurer och grunder för fastställande av asylstatus som avses i dess stycke 120, där ansökan om nationellt pass saknar betydelse i bedömningen av om flyktingstatusen ska återkallas.

Konventionen angående flyktingars rättsliga ställning (FördrS 77/1968) art. 1.C

Omarbetade skyddsgrundsdirektivet (2011/95/EU) art. 1.1 a

Utlänningslagen 107 § 1 mom. 1 punkten

Förenta nationernas flyktingkommissariat (UNHCR): Handbook on Procedures and Criteria for Determining Refugee Status and Guidelines on International Protection under the 1951 Convention and the 1967 Protocol Relating to the Status of Refugees, reissued February 2019, stycke 120

Juridisk litteratur: James C Hathaway and Michelle Foster: The Law of refugee Status, Second Edition, Cambridge University Press, 2014, s. 464 – 470.

Jmfr. HFD 2020:61

Ärendet har avgjorts av justitieråden Eija Siitari, Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari och Robert Utter. Föredragande Satu Bäckmand-Liimatta.

Maahanmuuttovirasto oli lakkauttanut muutoksenhakijan pakolaisaseman sen jälkeen, kun muutoksenhakija oli hakenut kansalaisuusvaltionsa Irakin passia ja vastaanottanut sen. Hallinto-oikeus oli hylännyt valituksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä Irakin passin hakemista koskeva maatieto huomioon ottaen asiassa ei ollut pidettävä uskottavana, että muutoksenhakijalle itselleen olisi myönnetty Irakin passi pelkästään sillä perusteella, että hän oli hakenut passeja perheenjäsenilleen perheenpään ominaisuudessa. Maahanmuuttoviraston muutoksenhakijalle osoittamasta kirjelmästä passin hakemisen jälkeen oli käynyt ilmi, mitä seuraamuksia kansallisen passin hakemisesta ja vastaanottamisesta voi aiheutua. Muutoksenhakija ei ollut ilmoituksen saatuaan ryhtynyt toimenpiteisiin hänelle myönnetyn Irakin passin peruuttamiseksi.

$148

Edellä todetun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että muutoksenhakija oli vapaaehtoisesti vedonnut uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojeluun hankkimalla itselleen Irakin passin. Asiassa ei ollut siten kysymys UNHCR:n pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista laaditun käsikirjan 120 kohdan mukaisesta tilanteesta, jolloin kansalaisuusvaltion passin hakemisella ei ole vaikutusta pakolaisaseman lakkauttamisharkinnassa.

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (SopS 77/1968) 1 artikla C kohta

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivi (2011/95/EU) 1 artikla 1 kohta a alakohta

Ulkomaalaislaki 107 § 1 momentti 1 kohta

Oikeuskirjallisuus: James C Hathaway and Michelle Foster: The Law of refugee Status, Second Edition, Cambridge University Press, 2014, s. 464 – 470.

vrt. KHO 2020:61

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 14.8.2020 nro 20/0988/4

Asian aikaisempi käsittely

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Maahanmuuttovirasto on ottanut ulkomaalaislain 116 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla muutoksenhakijan pakolaisaseman lakkauttamista koskevan asian käsiteltäväkseen, koska Maahanmuuttoviraston tietoon on tullut, että muutoksenhakija on hankkinut Irakin kansallisen passin.

UNHCR:n julkaisemassa käsikirjassa pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista todetaan kohdissa 121 – 123, että jos pakolainen hakee ja saa kansallisen passin tai uusii sen, tämän katsotaan muun näytön puuttuessa tarkoittavan sitä, että hän aikoo vedota uudelleen kansallisuusvaltionsa suojeluun. Maahantuloluvan tai kansallisen passin saamisen katsotaan muun näytön puuttuessa tarkoittavan sitä, että pakolaisasema lakkaa. Kohdan 124 mukaan kansallisen passin saamisen ei välttämättä tiettyjen poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa katsota merkitsevän pakolaisaseman päättymistä. Näin on esimerkiksi silloin, kun kansallisen passin haltija ei voi palata kotimaahansa ilman erillistä lupaa tai jos pakolainen ei ole passia hakiessaan toiminut vapaaehtoisesti. Käsikirjan kohdan 120 mukaan henkilö ei lakkaa olemasta pakolainen, jos henkilön oleskelumaan viranomainen neuvoo häntä toimimaan vastoin hänen omaa tahtoaan niin, että toiminta voidaan tulkita uudelleen vetoamiseksi kansallisvaltion suojeluun.

Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevän maatiedon mukaan Irakin passin elektroninen hakemus on saatavilla GDN:n (General Directorate for Nationality) internet-sivuilla. Hakijoiden täytyy täyttää tämä lomake, tulostaa ja toimittaa se lähetystöön, jos he asuvat ulkomailla. Irakin passin hankkiakseen hakijan täytyy hakemuksen lisäksi esittää seuraavat asiakirjat: henkilökortti, kansalaisuustodistus, asumistodistus tai oleskelulupa, jos hakija asuu Irakin ulkopuolella, kaksi värillistä passivalokuvaa, 25 000 dinaaria tai summa, joka vastaa 20 Yhdysvaltain dollaria, ja sormenjäljet, jotka otetaan hakemusta jätettäessä. Passia hakiessa sormenjäljet tarkistetaan uudelleen verrattuna sormenjälkiin, jotka annettiin hakemusta jätettäessä. Lapsen huoltajan täytyy olla läsnä lapsen passihakemusta jätettäessä. Huoltajan täytyy antaa kopio omista henkilöllisyysasiakirjoistaan.

Muutoksenhakijalle on alun perin myönnetty pakolaisasema oletetun poliittisen mielipiteen ja uskonnon vuoksi. Sittemmin muutoksenhakija on hankkinut Irakin kansallisen passin. Muutoksenhakija on kertonut, että hän ei ole hakenut Irakin passia, vaan se on myönnetty hänelle, koska hakemus on ollut hänen nimellään. Muutoksenhakijan kertomuksen mukaan hänen perheenjäsenensä ovat halunneet hankkia Irakin passit saatuaan Suomen kansalaisuuden.

Kun asiassa on otettu huomioon maatieto Irakin passin hankkimisen edellytyksistä sekä se, että muutoksenhakijan vaimolle ja lapsille on myönnetty Suomen kansalaisuus 27.9.2017 ja muutoksenhakijan passi on myönnetty 30.1.2017, Maahanmuuttovirasto on pitänyt muutoksenhakijan kertomusta passin hankkimisen syystä epäuskottavana.

Lisäksi muutoksenhakija on kertonut, että Maahanmuuttovirasto on kehottanut muutoksenhakijaa ja hänen perheenjäseniään ottamaan yhteyttä Irakin suurlähetystöön, jotta he voivat korjata asiakirjoja lapsen syntymäaikaan liittyen. Muutoksenhakijan kertomuksen mukaan kehotus on annettu silloin, kun he olivat juuri tulleet maahan.

Muutoksenhakijan on katsottu vapaaehtoisesti hankkineen kansallisuusvaltionsa Irakin passin. Hän on siten vapaaehtoisesti turvautunut kansallisuusvaltionsa suojeluun. Asiassa ei ole ilmennyt sellaisia poikkeuksellisia olosuhteita, joiden perusteella kansallisen passin saamisen ei olisi katsottava merkitsevän pakolaisaseman päättymistä.

Maatiedon ja asiassa esitettyjen seikkojen perusteella ne muutoksenhakijan henkilökohtaiset ja hänen kotimaansa yleiset olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos on merkittävä ja pysyvä. Asiassa ei ole ilmennyt pakottavia syitä, joiden vuoksi muutoksenhakija voisi kieltäytyä turvautumasta Irakin suojeluun.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Valittaja on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä itsensä sekä erikseen nimeämättömän sosiaalityöntekijän kuulemiseksi. Sosiaalityöntekijän osalta valituksessa on todettu, että valittaja pyrkii saamaan kyseiseen sosiaalityöntekijään yhteyden, koska kyseinen henkilö ei työskentele enää samassa tehtävässä.

Hallinto-oikeus on asian valmistelun yhteydessä katsonut, ettei suullisessa käsittelyssä ole saatavissa sellaista selvitystä, jota ei voisi esittää myös kirjallisesti ja joka olisi asiakirjoista ilmenevän ja valittajan esittämän lisäksi tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi. Asiasta on ilmoitettu valittajalle, ja tässä yhteydessä hänelle on varattu mahdollisuus toimittaa kirjallista lisäselvitystä. Lisäselvitystä ei ole toimitettu määräpäivään mennessä eikä sen jälkeen. Näin ollen suullisen käsittelyn toimittaminen on hallintolainkäyttölain (586/1996) 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Valittaja perheineen on valittu Suomen pakolaiskiintiöön vuonna 2008, ja he ovat saapuneet Suomeen vuonna 2009. Valittajalle on myönnetty pakolaisasema oletetun poliittisen mielipiteen (al-Qaidan vastustaminen) sekä sunniuskonnon vuoksi.

Valittaja on kirjallisessa kuulemisessaan 4.9.2018 kertonut, että yhteyden ottaminen Irakin suurlähetystöön oli ollut tietämättömyydestä johtunut virhe ja että Maahanmuuttovirasto ei ollut missään vaiheessa tiedottanut valittajalle, että kotimaan viranomaisiin ei tulisi ottaa yhteyttä missään muodossa. Lisäksi Maahanmuuttovirasto oli aiemmin ohjeistanut valittajaa ottamaan yhteyttä Irakin suurlähetystöön Irakin viranomaisten myöntämien virheellisiä tietoja sisältävien asiakirjojen korjaamiseksi. Valittajan lapsen irakilaisessa passissa on ollut virheellinen syntymäaika. Valittaja on kertonut, että Irakin passin saaminen ei ole ollut välttämätöntä. Hänen perheenjäsenensä olivat Suomen kansalaisuuden saamisen jälkeen halunneet itselleen Irakin passit, ja oli käynyt ilmi, että valittajan perheenpäänä tulisi jättää hakemus. Irakin viranomaiset olivat myöntäneet passin myös valittajalle, koska hakemus oli ollut valittajan nimellä, vaikka valittaja ei ollut tätä pyytänyt.

Maahanmuuttovirasto on saanut 1.11.2017 sähköpostiviestin, jossa valittaja ja hänen vaimonsa ovat pyytäneet Maahanmuuttovirastoa palauttamaan heille myönnetyt vanhat Irakin passit. Maahanmuuttovirasto on 7.11.2017 lähettämällään kirjeellä todennut palauttavansa valittajan vaimon passin. Valittajan osalta Maahanmuuttovirasto on ilmoittanut, että kotimaassa matkustelu ja/tai Irakin passin hankkiminen voivat olla peruste pakolaisaseman lakkauttamiselle. Lisäksi valittajalle on kerrottu, että ulkomaalaislain 137 §:n mukaan ulkomaalaisella saa olla hallussaan vain yksi matkustusasiakirja, minkä johdosta valittajan tulisi, halutessaan käyttää Irakin passia, palauttaa pakolaisen matkustusasiakirjansa Maahanmuuttovirastolle.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan valittajan poika on soittanut Maahanmuuttoviraston asiakaspalveluun 21.11.2017 ja kertonut, että valittajalle on myönnetty uusi Irakin passi ja sen saamiseksi valittaja tarvitsisi vanhan Maahanmuuttoviraston hallussa olevan passinsa.

Maahanmuuttoviraston 5.6.2018 päivätyn kirjeen mukaan Maahanmuuttovirasto on palauttanut valittajan vanhan Irakin passin valittajalle 22.11.2017. Kirjeessä muistutetaan valittajaa palauttamaan hänelle myönnetty pakolaisen matkustusasiakirja.

Valittajan irakilaisen passin merkintöjen mukaan se on myönnetty Bagdadissa 30.1.2017. Valittaja on esittänyt lisäselvitystä, jonka mukaan passit on myönnetty Irakin Helsingin suurlähetystössä. Valittajan mukaan passihakemukset on jätetty vuonna 2016, ja valmiit passit on noudettu suurlähetystön tiloista.

Hallinto-oikeus toteaa, että asiassa saadusta selvityksestä ei ilmene, mihin puhutteluihin valittaja vastineessaan viittaa. Valittaja on esittänyt kirjallista selvitystä Maahanmuuttovirastolle 4.9.2018 päivätyllä kirjeellä, jonka hän on allekirjoittanut. Kirje on kirjoitettu suomen kielellä eikä siitä ilmene, onko valittajalla ollut avustajaa kirjeen kirjoittamisessa. Maahanmuuttovirasto on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että valittajan kirjallinen selvitys huomioon ottaen asia on ratkaistavissa ilman turvapaikkapuhuttelua. Valitusvaiheessa valittajalla on ollut käytössään oikeudellinen avustaja, joka on huolehtinut asianmukaisesta tulkkauksesta.

Edellä kerrotuilla perusteilla hallinto-oikeuden arvion mukaan asiassa ei ole tullut esille sellaisia tulkkaukseen liittyviä ongelmia, joilla voisi olla vaikutusta asian lopputulokseen.

Ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän vapaaehtoisesti uudelleen turvautuu kansalaisuusvaltionsa suojeluun. Ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän ei ole enää suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta. Saman lainkohdan 3 momentin mukaan olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä. Pakolaisaseman lakkauttamista ei kuitenkaan sovelleta henkilöön, joka voi aiemmin koetusta vainosta tai vakavasta haitasta johtuvien pakottavien syiden perusteella kieltäytyä turvautumasta kansalaisuusvaltionsa tai entisen pysyvän asuinmaansa suojeluun.

$151

Hallinto-oikeus toteaa, että kotimaan viranomaisiin yhteyden ottamista esimerkiksi lapsen passissa esiintyvän virheellisen syntymäajan korjaamiseksi ei ole pidettävä kansalaisuusvaltion suojeluun uudelleen vetoamisena. Valittaja on kuitenkin uusinut oman kansallisen passinsa, minkä UNHCR:n käsikirjan mukaan, muun näytön puuttuessa, on katsottava tarkoittavan kotimaan suojeluun vetoamista.

Valittaja on ensin Maahanmuuttovirastolle esittämässään kirjallisessa selvityksessä kertonut saaneensa Irakin passin ilman, että oli tätä itselleen hakenut. Valituksessaan valittaja puolestaan on kertonut, että hän oli hakenut passia itselleen Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen perusteella sen jälkeen, kun perhe on alkuvuodesta 2017 alkanut suunnittelemaan lomamatkaa Turkkiin. Lisäselvityksessään valittaja puolestaan on kertonut passien hakemisen tapahtuneen jo vuoden 2016 aikana. Passeja on joka tapauksessa haettu jo ennen valittajan vaimon ja kolmen nuorimman lapsen Suomen kansalaisuuden saamista.

Asiassa ei ole esitetty mitään pakottavaa syytä passien hankinnalle sen enempää valittajan kuin valittajan alaikäisten lastenkaan osalta. Hallinto-oikeus pitää epäuskottavana valittajan kertomaa siitä, että hänelle olisi myönnetty passi ilman, että hän olisi sitä itselleen hakenut. Hallinto-oikeus pitää myös epäuskottavana, että Maahanmuuttoviraston virkailija olisi ohjeistanut valittajaa hakemaan Irakin passia ja kertonut, ettei tästä aiheutuisi valittajalle mitään ongelmia, kun otetaan erityisesti huomioon, että valittaja on vedonnut sanottuun seikkaan vasta valituksessaan hallinto-oikeudelle. Valittaja ei ole myöskään esittänyt hallinto-oikeudelle tarkempaa selvitystä kyseisestä käynnistä Maahanmuuttoviraston toimipisteessä tai mukana olleen sosiaalityöntekijän lausuntoa asiasta.

Hallinto-oikeuden arvion mukaan valittaja on Irakin passin hankkimalla vapaaehtoisesti turvautunut kansalaisuusvaltionsa suojeluun. Valittajan pakolaisasema on perustunut hänen oletettuun poliittiseen mielipiteeseensä sekä sunniuskontoon. Maahanmuuttoviraston päätöksessään esittämän ja edelleen ajantasaisena pidettävän maatiedon mukaan olosuhteet Irakissa ovat olennaisella ja pysyvällä tavalla muuttuneet siitä, kun valittajalle on myönnetty pakolaisasema. Valittajan ei voida katsoa enää olevan Irakissa vaarassa sunniuskonnon tai Isis-järjestöä edeltäneen al-Qaida-järjestön vastustamisen vuoksi. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt mitään sellaisia seikkoja, joiden perusteella valittaja voisi kieltäytyä turvautumasta kansalaisuusvaltionsa suojeluun. Maahanmuuttovirasto on näin ollen voinut lakkauttaa valittajan pakolaisaseman ulkomaalaislain 107 §:n 1 ja 5 kohdan perusteella.

Asiaa ei ole syytä arvioida toisin hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen perusteella.

Perusteluissa mainitut

Ulkomaalaislaki 87 § ja 88 §

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/95/EY 11 artikla

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan C kohta

Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 126 §

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Hän on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan pakolaisaseman lakkauttamista koskevilta osin ja että hänen pakolaisasemansa palautetaan. Hän on myös vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan muutoksenhakijaa henkilökohtaisesti.

Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijalle on vuonna 2009 myönnetty pakolaisasema häneen kotimaassaan kohdistuvan vainon johdosta. Muutoksenhakijan asemassa ja pakolaisaseman myöntämisen perusteena olleissa seikoissa ei ole tapahtunut muutoksia hänen ja perheensä Suomeen saapumisen jälkeen.

Viranomaiset ovat ohjeistaneet muutoksenhakijaa hakemaan perheelleen erillisten matkustusasiakirjojen sijaan Irakin passit matkan toteuttamiseksi. Maahanmuuttovirasto on todennut tämän olevan suositeltava toimintamalli. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on ohjeistanut muutoksenhakijaa kääntymään syntymätodistuksia koskevassa asiassa Irakin suurlähetystön puoleen. Muutoksenhakija on tuonut tapaamisessa esiin sen, että hänen lapsensa eivät voi hakea itse Irakin passia. Tästä syystä muutoksenhakija on nimenomaisesti tiedustellut, tarkoittaako Maahanmuuttoviraston ohje sitä, että hän voi hakea passia myös itselleen. Maahanmuuttoviraston virkailija on ilmoittanut, että passin hakemisesta ei aiheudu muutoksenhakijalle seuraamuksia. Annetun ohjeen on kuullut myös muutoksenhakijan perheen kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä, jota on ollut tarkoitus kuulla todistajana asiassa jo hallinto-oikeudessa.

Muutoksenhakijan tarkoituksena ei ole ollut passin hakeminen itselleen eikä turvautua kotimaansa suojeluun. Muutoksenhakijalle on myönnetty passi, koska hakemus on laadittu hänen nimellään. Asiaan on vaikuttanut Maahanmuuttoviraston ohjeistus edellä kerrotulla tavalla. Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenee, että virasto on kehottanut perhettä olemaan yhteydessä Irakin suurlähetystöön jo aikaisemmin.

Asiassa on kysymys UNHCR:n käsikirjan kohdan 120 mukaisesta tilanteesta. Päätös pakolaisaseman lakkauttamisesta on väärä, ja se tulee kumota vaaditun mukaisesti.

on antanut lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

$156

Muutoksenhakijalle on myönnetty pakolaisen matkustusasiakirja 19.9.2016. Maahanmuuttoviraston tietojen perusteella pakolaisen matkustusasiakirjalla Turkkiin matkustaminen on mahdollista Turkin myöntämällä viisumilla. Maahanmuuttoviraston kokemuksen mukaan Suomen myöntämällä matkustusasiakirjalla matkustaminen Turkkiin on mahdollista ja myös verraten yleistä.

Maahanmuuttovirasto pitää epäuskottavana, että muutoksenhakijalle olisi todettu Irakin passin hankkimisen olevan suositeltava toimintamalli. Maahanmuuttovirasto on myös ottanut huomioon, että muutoksenhakija ei ole ilmoittanut Maahanmuuttovirastolle uudesta kansallisesta passistaan hakiessaan pysyvää oleskelulupaa 7.11.2017, vaikka uusi kansallinen passi on tuolloin ollut voimassa jo useita kuukausia. Maahanmuuttoviraston Rajavartiolaitokselta saamien tietojen perusteella muutoksenhakija on vieraillut Turkissa vasta toukokuussa 2018, vaikka hänen kertomansa mukaan matkalle on ollut tarkoitus lähteä vuonna 2017.

Muutoksenhakijan kertomasta Maahanmuuttoviraston ohjeistuksesta hankkia perheelle Irakin passit matkan toteuttamiseksi ei löydy merkintöjä ulkomaalaisasioiden asianhallintajärjestelmästä. Muutoksenhakijan kertoma passien hankinnan ajankohdasta ja syystä on muuttunut alkuperäisestä, eikä hän ole esittänyt mitään tarkempaa selvitystä käynnistään virastossa.

Asiassa ei ole esitetty mitään sellaista uutta selvitystä, joka antaisi aihetta viraston päätöksen kumoamiseen.

on antanut vastaselityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Asiassa ei voida poissulkea tulkkausvaiheessa tapahtunutta virhettä tai väärinymmärrystä viraston annettua ohjeistusta. Muutoksenhakija ei ole hakenut passia mahdollistaakseen oman matkustamisensa Turkkiin, vaan mahdollistaakseen matkustusasiakirjojen myöntämisen perheenjäsenilleen, sillä Irakin lain mukaan hänen perheenjäsenensä eivät ole voineet hakea passeja ilman, että muutoksenhakija hankkii passin myös itselleen. Sillä seikalla, että muutoksenhakijalle on myönnetty pakolaisen matkustusasiakirja, ei ole tämän asian arvioinnin kannalta merkitystä. Yksityisistä syistä johtuen Turkkiin on päästy lähtemään vasta vuoden 2018 aikana. Tälläkään seikalla ei ole merkitystä asian arvioinnissa.

Muutoksenhakijalle on selvinnyt, että ohjeistuksen antanut henkilö ei enää työskentele Maahanmuuttovirastossa, minkä vuoksi henkilöä ei ole ollut mahdollista tavoittaa.

Päätös pakolaisaseman lakkauttamisesta on kohtuuton Maahanmuuttoviraston antaman toimintaohjeen johdosta, ja päätös tulee kumota.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. Vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta hylätään.

2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Muutoksenhakija on vaatinut korkeinta hallinto-oikeutta järjestämään asiassa suullisen käsittelyn muutoksenhakijan itsensä henkilökohtaiseksi kuulemiseksi.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 1 momentin mukaan hallintotuomioistuimen on järjestettävä suullinen käsittely, jos tuomioistuin pitää sitä tarpeellisena tai yksityinen asianosainen sitä vaatii.

Tuomioistuin voi asianosaisen vaatimuksesta huolimatta jättää suullisen käsittelyn järjestämättä mainitun lain 57 §:n 2 momentissa luetelluista syistä. Lain 57 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan näin voidaan tehdä, jos asian ratkaisemiseksi merkityksellisistä tosiseikoista on jo saatu riittävä selvitys, jonka perusteella asia voidaan ratkaista ilman, että tuomioistuimelle jää varteenotettavaa epäilystä tosiseikoista.

Kun otetaan huomioon asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn järjestäminen muutoksenhakijan henkilökohtaiseksi kuulemiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 57 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja 57 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla tarpeen asian selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on valituksen johdosta kysymys siitä, onko muutoksenhakija hakemalla passia kansalaisuusvaltioltaan turvautunut uudelleen kansallisvaltion suojeluun ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vai onko muutoksenhakijan kansallisen passin hankkiminen tapahtunut Maahanmuuttoviraston antaman ohjeen perusteella vastoin muutoksenhakijan omaa tahtoa sillä tavoin kuin Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun viraston UNHCR:n pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista laaditun käsikirjan 120 kohdassa todetaan. Asiassa on sen jälkeen arvioitavana, onko muutoksenhakijan pakolaisasema voitu lakkauttaa.

Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen (SopS 77/1968, jäljempänä pakolaissopimus tai Geneven yleissopimus) 1 artiklan C kohdan mukaan tämän yleissopimuksen soveltaminen jokaiseen osastossa A määritellyt ehdot täyttävään henkilöön nähden lakkaa:

1) jos hän on vapaaehtoisesti uudelleen vedonnut kansalaisuusmaansa suojelukseen; tai

2) jos hän menetettyään kansalaisuutensa on omasta tahdostaan saanut sen uudelleen; tai

3) jos hän on saanut toisen maan kansalaisoikeudet ja nauttii uuden kansalaisuusmaansa suojaa; tai

5) jos hän ei voi enää sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet hyväksyttiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusmaansa suojelua;

näitä määräyksiä ei kuitenkaan sovelleta tämän artiklan A, 1 kohdassa tarkoitettuun pakolaiseen, joka pystyy esittämään aikaisemmasta vainosta johtuvia pakottavia syitä kieltäytymiselleen ottaa vastaan suojaa kansalaisuusmaaltaan; (—).

(2011/95/EU) johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan Geneven yleissopimus ja pöytäkirja ovat pakolaisten suojelua koskevan kansainvälisen oikeudellisen järjestelmän kulmakivi.

Direktiivin 11 artiklan 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän:

a) on vapaaehtoisesti uudelleen turvautunut kansalaisuusvaltionsa suojelukseen; tai (—)

e) ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta; tai (—).

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 1 kohdan e ja f alakohdan osalta tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä olevaa 1 kohdan e ja f alakohtaa ei sovelleta pakolaiseen, joka voi aiemmin koetusta vainosta johtuvien pakottavien syiden perusteella kieltäytyä turvautumasta suojeluun kansalaisuusvaltiossaan tai, jos pakolainen on kansalaisuudeton henkilö, entisessä pysyvässä asuinmaassaan.

107 § 1 momentin mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän:

1) vapaaehtoisesti uudelleen turvautuu kansalaisuusvaltionsa suojeluun; (—)

5) ei enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta. (—).

Ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentin mukaan edellä 1 momentin 5 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä. Mitä 1 momentin 5 kohdassa ja 2 momentissa säädetään, ei kuitenkaan sovelleta henkilöön, joka voi aiemmin koetusta vainosta tai vakavasta haitasta johtuvien pakottavien syiden perusteella kieltäytyä turvautumasta kansalaisuusvaltionsa tai entisen pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Ulkomaalaislain 107 §:n 4 momentin mukaan pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista harkittaessa tulee suorittaa yksilöllinen tutkinta.

Pakolaisasioiden toimeenpanosta yhteistyössä sopimusvaltioiden kanssa vastaava YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimisto (UNHCR) on laatinut käsikirjan pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista

UNHCR:n käsikirjan mukaan pakolaisaseman lakkaamislausekkeista neljä ensimmäistä heijastaa pakolaisen asemassa sellaisia muutoksia, jotka hän on itse aiheuttanut. Lakkaamislausekkeet ovat luonteeltaan tyhjentäviä, ja niitä on sovellettava suppeasti. Pakolainen, joka on vapaaehtoisesti vedonnut uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojeluun, ei ole enää kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Käsikirjan kohdassa 119 todetaan, että lakkaamislauseke ”hän on vapaaehtoisesti uudelleen vedonnut kansalaisuusmaansa suojelukseen” asettaa kolme edellytystä:

a) vapaaehtoisuus: pakolaisen on toimittava vapaaehtoisesti,

b) tarkoitus: pakolaisen toiminnan tarkoituksena on oltava se, että hän vetoaa uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojeluun,

c) uudelleen vetoaminen: pakolaisen on tosiasiallisesti saatava tällaista suojelua.

Käsikirjan kohdan 120 mukaan, jos pakolainen ei toimi vapaaehtoisesti, hän ei lakkaa olemasta pakolainen. Jos esimerkiksi henkilön oleskelumaan viranomainen neuvoo häntä toimimaan vastoin hänen omaa tahtoaan niin, että toiminta voidaan tulkita uudelleen vetoamiseksi kansalaisuusvaltion suojeluun, hän ei kuitenkaan lakkaa olemasta pakolainen vain siksi, että hän on noudattanut tällaista ohjetta. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa henkilö hakee passia kansalaisuusvaltionsa konsulaatista. Hän voi myös itsestään riippumattomista syistä joutua turvautumaan johonkin hänen kansalaisuusvaltionsa suojelutoimenpiteeseen, kuten esimerkiksi siihen, että hän saattaa joutua hakemaan avioeroa kotimaassaan, koska muulla tavoin saatua avioeroa ei ehkä tunnustettaisi kansainvälisesti. Tällaista tekoa ei voida katsoa ”vapaaehtoiseksi uudelleen vetoamiseksi suojeluun”, eikä se näin ollen aiheuta pakolaisaseman menettämistä.

Käsikirjan kohdan 121 mukaan sen selvittämiseksi, onko pakolaisasema menetetty näissä tilanteissa, on erotettava toisistaan todellinen suojeluun uudelleen vetoaminen ja tilapäiset ja satunnaiset yhteydenotot kansallisiin viranomaisiin. Jos pakolainen hakee ja saa kansallisen passin tai uusii sen, tämän katsotaan muun näytön puuttuessa tarkoittavan sitä, että hän aikoo vedota uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojeluun.

Käsikirjan kohdassa 122 korostetaan, että pakolainen, joka pyytää kansalaisuusvaltionsa viranomaisilta suojelua, on ”vedonnut uudelleen” suojeluun vasta silloin, kun hänen pyyntöönsä on tosiasiallisesti suostuttu. ”Suojeluun uudelleen vetoamisen” yleisin tapaus on se, että pakolainen haluaa palata takaisin kansalaisuusvaltioonsa. Hän ei kuitenkaan lakkaa olemasta pakolainen ainoastaan sen vuoksi, että hän pyrkii takaisin kansalaisuusvaltioonsa. Toisaalta maahantuloluvan tai kansallisen passin saamisen katsotaan muun näytön puuttuessa tarkoittavan sitä, että pakolaisasema lakkaa.

Oikeuskirjallisuudessa (James C. Hathaway and Michelle Foster: ”The Law of Refugee Status”, Second Edition, Cambridge University Press, 2014, sivut 464 – 470) on tarkasteltu pakolaisaseman lakkaamislausekkeen soveltamisen edellytyksiä silloin, kun pakolainen vapaaehtoisesti uudelleen vetoaa kansalaisuusvaltion suojeluun.

Edellä mainitun oikeuskirjallisuuslähteen mukaan pakolaisaseman lakkaamislauseke tulee yleensä sovellettavaksi, kun pakolainen esittää virallisen pyynnön kansalaisuusvaltionsa viranomaisille esimerkiksi passin tai muun henkilöllisyysasiakirjan uusimisesta. Taustalla oleva ajatus kansalaisuusvaltion suojeluun turvautumisesta lähtee siitä, että hankkimalla passin tai muun henkilöllisyysasiakirjan pakolainen on toimillaan osoittanut tarkoituksensa vedota kyseisen maan suojeluun ja aikomuksensa luopua pakolaisaseman antamasta kansainvälisestä suojelusta. Useimmat henkilöt voivat tottumuksesta kääntyä konsulaatin tai lähetystöviranomaisten puoleen varmistaakseen itselleen esimerkiksi matkustamiseen tarvittavia asiakirjoja ilman, että he ajattelevat toimiensa oikeudellisia seuraamuksia. Kyseistä lakkaamislauseketta sovellettaessa on otettava huomioon siihen liittyvät edellytykset, jotta voidaan välttää pakolaislainsäädännön tavoitteiden vastainen lopputulos.

$164

Kaikissa tapauksissa passin hankkimista tai uusimista ei voida pitää osoituksena aikomuksesta vedota uudelleen kansallisuusvaltion suojeluun. Keskeinen seikka on tarkoitus tai syy, minkä vuoksi passi hankittiin tai uusittiin.

Edellä mainitun oikeuskirjallisuuslähteen mukaan, kun pakolaisen kansallisuusvaltion diplomaatti- tai konsuliedustukselle esitetyn pyynnön on osoitettu tapahtuneen vapaaehtoisesti, erityisestä tarkoituksesta ja kansalaisuusvaltion suojelun saamiseksi, asiassa voi olla perusteltuja syitä katsoa pakolaisen toiminnan tarkoituksena olleen luopua pakolaisasemastaan ja hänen erilaisten intressiensä liittyvän kotimaahansa.

Muutoksenhakija on vuonna 2009 saanut Suomessa pakolaisaseman al-Qaidan vastustamiseen liittyvän oletetun poliittisen mielipiteen sekä sunniuskonnon vuoksi.

Muutoksenhakijan puolisolle ja alaikäisille lapsille on myönnetty Suomen kansalaisuus 27.9.2017. Muutoksenhakija ja hänen puolisonsa ovat 1.11.2017 pyytäneet Maahanmuuttovirastoa palauttamaan heille viraston hallussa olleet heidän Irakin passinsa. Maahanmuuttovirasto on 7.11.2017 muutoksenhakijalle lähettämässään kirjelmässä tuonut esiin muun ohella sen, että kansallisen passin hankkiminen voi olla peruste pakolaisaseman lakkauttamiselle ja että ulkomaalaisella saa olla hallussaan vain yksi matkustusasiakirja.

Muutoksenhakijan perheenjäsen on 21.11.2017 ottanut yhteyttä Maahanmuuttovirastoon ja kertonut, että muutoksenhakijalle on myönnetty uusi passi, jonka saamiseksi muutoksenhakija tarvitsee vanhan passinsa. Maahanmuuttovirasto on 22.11.2017 palauttanut muutoksenhakijalle hänen vanhan Irakin passinsa.

Maahanmuuttovirasto on kuullut muutoksenhakijaa kirjallisesti. Muutoksenhakija on syyskuussa 2018 Maahanmuuttovirastolle lähettämässään kirjelmässä tuonut esille, että hän ei ole mielestään tehnyt niin suurta virhettä, että viranomaisella on oikeus lakkauttaa hänen pakolaisasemansa. Muutoksenhakija on pitänyt Irakin suurlähetystöön yhteyden ottamista virheenä, mutta ei tahallisena. Yhteydenotto on perustunut hänen tietämättömyyteensä, eikä Maahanmuuttovirasto ollut missään vaiheessa tiedottanut häntä asiasta. Muutoksenhakija on lisäksi kertonut, että Maahanmuuttovirasto on aiemmin ohjeistanut muutoksenhakijaa ja hänen perhettään ottamaan yhteyttä Irakin suurlähetystöön, jotta he voivat korjauttaa asiakirjoja lapsen syntymäaikaan liittyen. Muutoksenhakijan kertomuksen mukaan Maahanmuuttovirasto on antanut tämän kehotuksen jo kauan sitten heidän Suomeen saavuttuaan.

Muutoksenhakija on kertonut virastolle, että Irakin passin saaminen ei ole ollut hänelle välttämätöntä, eikä passin saamiselle ole ollut tarvetta. Muutoksenhakijan perheenjäsenet ovat Suomen kansalaisuuden saatuaan halunneet hankkia itselleen Irakin passit, ja on käynyt ilmi, että muutoksenhakijan perheenpäänä tulisi jättää hakemus. Irakin viranomaiset ovat myöntäneet passin myös muutoksenhakijalle hänen pyytämättään, koska hakemus on ollut hänen nimellään.

Hallinto-oikeudelle tekemässä valituksessa marraskuussa 2019 muutoksenhakija on todennut, että hän on vuoden 2017 alussa ryhtynyt perheensä kanssa suunnittelemaan matkaa Turkkiin, ja maahan pääsemiseksi perheenjäsenet ovat tarvinneet matkustusasiakirjat. Muutoksenhakijan mukaan viranomaiset ovat ohjeistaneet häntä hakemaan Irakin passin ja lapsen syntymätodistuksen osalta kääntymään Irakin suurlähetystön puoleen. Maahanmuuttoviraston virkailija on ilmoittanut, että passin hankkimisesta ei aiheudu muutoksenhakijalle ongelmia tai seuraamuksia. Muutoksenhakija on lisäksi tuonut esiin sen, että perheen kanssa työskennellyt sosiaalityöntekijä on myös kuullut virkailijan ohjeistaneen muutoksenhakijaa mainitulla tavalla.

Hallinto-oikeudelle toimitetussa Maahanmuuttoviraston vastaselityksessä on todettu, että perheenjäsenten passihakemukset on jätetty Irakin suurlähetystöön vuoden 2016 aikana. Hallinto-oikeudelle on esitetty Irakin suurlähetystön antama todistus, josta ilmenee, että muutoksenhakijan passi on myönnetty 30.1.2017.

Maahanmuuttoviraston korkeimmalle hallinto-oikeudelle toimittaman lausunnon liitteestä ilmenee, että muutoksenhakija on matkustanut vuonna 2018 Turkkiin käyttäen hänelle myönnettyä Irakin passia.

Muutoksenhakijan kertomus passin hankkimisesta ja siihen johtaneista syistä on muuttunut asian käsittelyn eri vaiheissa, mikä lähtökohtaisesti heikentää hänen kertomuksensa uskottavuutta. Kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä Irakin passin hakemista koskeva maatieto, asiassa ei ole pidettävä uskottavana sitä, että muutoksenhakijalle itselleen olisi myönnetty Irakin passi pelkästään sillä perusteella, että hän on hakenut passeja perheenjäsenilleen perheenpään ominaisuudessa.

Asiassa esitetyn perusteella perheenjäsenille on haettu Irakin passeja jo vuoden 2016 puolella. Muutoksenhakijan passi on myönnetty 30.1.2017. Pyyntö Maahanmuuttovirastolle Irakin vanhojen passien palauttamisesta on tehty loppuvuodesta 2017. Maahanmuuttoviraston 7.11.2017 muutoksenhakijalle osoittamasta kirjelmästä on käynyt ilmi, mitä seuraamuksia kansallisen passin hakemisesta ja vastaanottamisesta voi aiheutua. Muutoksenhakija ei ole ilmoituksen saatuaan ryhtynyt toimenpiteisiin hänelle myönnetyn Irakin passin peruuttamiseksi.

$167

Edellä todetun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakija on vapaaehtoisesti vedonnut uudelleen kansalaisuusvaltionsa suojeluun hankkimalla itselleen Irakin passin. Asiassa ei ole siten kysymys UNHCR:n pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista laaditun käsikirjan 120 kohdan mukaisesta tilanteesta, jolloin kansalaisuusvaltion passin hakemisella ei ole vaikutusta pakolaisaseman lakkauttamisharkinnassa.

Kun otetaan huomioon Maahanmuuttoviraston päätöksestä ilmenevä ja edelleen ajantasainen maatieto al-Qaidan yleisestä heikentymisestä ja vaikutuksesta Irakissa, asiassa ei ole esitetty varteenotettavia perusteita uskoa muutoksenhakijan olevan kotimaassaan vaarassa joutua vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi oletetun al-Qaidan vastustamisen ja sunnitaustansa vuoksi. Olosuhteiden muutosta voidaan pitää näiltä osin merkittävänä ja pysyvänä. Maahanmuuttovirasto on voinut lakkauttaa muutoksenhakijan pakolaisaseman ulkomaalaislain 107 §:n 1 ja 5 kohdan perusteella. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Eija Siitari, Mika Seppälä, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari ja Robert Utter. Asian esittelijä Satu Bäckmand-Liimatta.

Maahanmuuttovirasto

(Landinfo 2015, MOFA päiväämätön)

Itä-Suomen hallinto-oikeus

Suullinen käsittely

Asiassa saatu selvitys

Asian arviointi ja johtopäätökset

Tulkkaukseen liittyvät ongelmat

Pakolaisaseman lakkauttaminen

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Vesa Manninen ja Ulla Nygrén, joka on myös esitellyt asian.

A

Muutoksenhakija

1. Suullinen käsittely

2. Pääasia

2.1 Kysymyksenasettelu

2.2 Sovellettavat oikeusohjeet ja muut oikeuslähteet

2.2.1 Pakolaisen oikeusasemaa koskeva yleissopimus

2.2.2 EU-lainsäädäntöä

Uudelleenlaaditun määritelmädirektiivin

2.2.3 Kansallinen lainsäädäntö

Ulkomaalaislain

2.2.4 UNHCR:n käsikirja pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista

(Handbook on Procedures and Criteria for Determining Refugee Status under the 1951 Convention and the 1967 Protocol Relating to the Status of Refugees, reissued February 2019).

2.2.5 Oikeuskirjallisuudessa esitettyä

2.3 Asiassa saatu selvitys

2.4 Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös